Taudinkuvana depressio

[peksa]

On vaikee lähteä kotoa mihinkään ja jännittääkin. Sitä sitte jää neljän seinän sisälle helposti. Välillä myös ihmisjoukot ahdistaa jostain syystä. Mutta mistäpä sitä tietää jos joskus sun kanssa jossain pyörähtää, mutta mitään ei uskalla luvata.

@vilperi voi kertoo millainen ensi tapaaminen oli. Ujo myös oli mut mun kanssa pystyy oleen sellainen kun on eli ymmärrän ottaa toisen 'erilaisuuden' hyvin. Ei musta terapeuttia saa mut sellaisen tyypin kyllä jonka kanssa ei tarvii olla täydellinen.

 

[vilperi]

@vilperi voi kertoo millainen ensi tapaaminen oli. Ujo myös oli mut mun kanssa pystyy oleen sellainen kun on eli ymmärrän ottaa toisen 'erilaisuuden' hyvin. Ei musta terapeuttia saa mut sellaisen tyypin kyllä jonka kanssa ei tarvii olla täydellinen.

Minulle jäi @peksa meidän tapaamisesta kyllä hyvä fiilis. Olin itse tosiaan ujo, se lienee minulle tyypillistä etenkin kun kohtaan minulle "uusia" ihmisiä eli ihmisiä joiden kanssa en ole ollut tekemisissä ennen ja olihan tuo lähtökohta tapaamiselle sellainen että minun kaltainen arempi ihminen sitä voi ujostella. Eli että tapaa ihmisen jonka kanssa on ennen ollut yhteyksissä vain netissä.

Mutta ei tuo ujous nyt hirveästi haitannut vaan juttua kyllä riitti. Peksaa voi kyllä luonnehtia ihmiseksi joka on avoin, tuttavallinen ja on aika sosiaalinen myös. Sekä hän osaa mielestäni kyllä ottaa huomioon ihmisten erilaisuuden. Minuakin kohtaan oli varsin ystävällinen vaikka meidänkin luonteissa on eroavaisuuksia. Kyllä minä tällaisen nettituttavuuden kuin peksa uskaltaisin tavata ihan todellisessa elämässäkin.

 

[peksa]

Minulle jäi @peksa meidän tapaamisesta kyllä hyvä fiilis. Olin itse tosiaan ujo, se lienee minulle tyypillistä etenkin kun kohtaan minulle "uusia" ihmisiä eli ihmisiä joiden kanssa en ole ollut tekemisissä ennen ja olihan tuo lähtökohta tapaamiselle sellainen että minun kaltainen arempi ihminen sitä voi ujostella. Eli että tapaa ihmisen jonka kanssa on ennen ollut yhteyksissä vain netissä.

Mutta ei tuo ujous nyt hirveästi haitannut vaan juttua kyllä riitti. Peksaa voi kyllä luonnehtia ihmiseksi joka on avoin, tuttavallinen ja on aika sosiaalinen myös. Sekä hän osaa mielestäni kyllä ottaa huomioon ihmisten erilaisuuden. Minuakin kohtaan oli varsin ystävällinen vaikka meidänkin luonteissa on eroavaisuuksia. Kyllä minä tällaisen nettituttavuuden kuin peksa uskaltaisin tavata ihan todellisessa elämässäkin.

Tämä ujous on jännä juttu kun tapaa uuden ihmisen. Kun toinen ei tiedä ensi tapaamisella kuin sen mitä saa. Vaikka olisit ujo niin ei toinen sitä tiedä. Tosin itse olen vähän liiankin rohkea ollut.

Toisenlaista ujoutta olen nähnyt yhden bi-miehen kanssa joka ei ollut aikaisemmin kundin kanssa ollut niin kundi oli ekan vartin tapaamisella aivan jäässä. Eri asia tosin.

Naiset ovat useammin raadollisempia tämän asian kanssa ja paikoin tylyjäkin jos mies on ujo. Tässä suhteessa naiset ovat enempi mysteeriarpa koska mies ymmärtää paremmin miestä ja osaa sen puolesta myös ottaa huomioon sen miten itseään haluaisi tässä tilanteessa kohdeltavan.

 

[Päätykiekko]

@vilperi voi kertoo millainen ensi tapaaminen oli. Ujo myös oli mut mun kanssa pystyy oleen sellainen kun on eli ymmärrän ottaa toisen 'erilaisuuden' hyvin. Ei musta terapeuttia saa mut sellaisen tyypin kyllä jonka kanssa ei tarvii olla täydellinen.

Kyllä tuota näkemistä voisi harkita tässä kevään aikana. Kahvillahan olisi mukava turista menemään @peksa . Tekee itelle vaan hyvää tutustua uusiin ihmisiin.

 

[peksa]

Kyllä tuota näkemistä voisi harkita tässä kevään aikana. Kahvillahan olisi mukava turista menemään @peksa . Tekee itelle vaan hyvää tutustua uusiin ihmisiin.

Ei se siis ole niin pahaa miltä kuulostaa.. Itse pokasin kadulta kundin joka oli mun makuun (about 20v sitten). Se otti asian hyvin mutta lopputulema oli että menin sen kanssa sitten yhteen miittii puhumaan Jeesuksesta tunniks. Ei menny ihan niinkuin mä kuvittelin mutta tulipahan tehtyä ja uskallettua.

 

[peksa]

Sama 'kaffetarjous' koskee myös @godspeed sinuakin.

 

[godspeed]

Sama 'kaffetarjous' koskee myös @godspeed sinuakin.

En koeta tässä millään tavalla vältellä, joskus hetki vaan vaatii oikeaa tilaisuutta. Kävi mielessä, että @Päätykiekko mukaan ja ollaan porukalla?

 

[Päätykiekko]

En koeta tässä millään tavalla vältellä, joskus hetki vaan vaatii oikeaa tilaisuutta. Kävi mielessä, että @Päätykiekko mukaan ja ollaan porukalla?

Kuullostaa hyvältä suunnitelmalta.

 

[peksa]

@Päätykiekko ja @godspeed Mun omat aikataulut on suht vapaita ainakin huhtikuun kun kesäks joutuu töihin (lomautus tauolle). Liikkumisen suhteen ei väliä kun asun Amurissa. Joten mulla ei sinänsä väliä missä miitti on ja milloin.

 

[godspeed]

Koitin tuossa luoda yksityisviestiketjun, mutta @Päätykiekko sinun pitäisi myöntää mahdollisuus sille. Ei tarvitse muiden silmien alla puida tätä asiaa :)

 

[Päätykiekko]

Kokeilin muuttaa jotain asetuksia, jos nyt onnistuisi @godspeed ?

 

[Glove]

Hyvä, pitäkäähän siellä oma miittinne. Siitä voi seurata jotain positiivista.

 

[Kuuppa Jumissa]

Kolmas viikko magneettistimulaatiohoitoa menossa. Lääkkeisiin reagoimaton depressioni alkoi olla jo elämää uhkaavassa tilassa usean vuoden paheneminen jälkeen. Viime syksyn osastohoidon yhteydessä päätettiin antaa mahdollisuus sähkö/magneettistimulaatiohoidolle. Vielä ei onneksi ole ollut tarvetta sähkösokkihoitoon, viimeisenä keinona sekin on tietysti otettava vastaan.

Pakko sanoa, että olen suhtautunut aika varauksella tähän magneettihommaan. Ei ole ollut kovia odotuksia, mutta olen saanut yllättyä varovaisen positiivisesti. Arkeni on ollut lähes apaattisen flegmaattista sohvalla makailua ja ahdistuksen täyttämää kitkuttelua. En ole juuri jaksanut välittää minulle ennen niin tärkeistä asioista kuten jääkiekosta. Enpä ole Ilvekseen pelejään jaksanut katsoa ja pramea hallikin on jäänyt kokematta Ilveksen uuden, komean nousun ohessa, kun ei vaan ole jaksanut kiinnostaa. Ajatuskehät ovat pyörineet kuoleman ja helpotuksen ympärillä jo pidemmän aikaa.

Viime viikolla sain ajatuksen ja pienen energiapiikin ja kävin isäpuolellani katsomassa pitkästä aikaa matsin TV:sitä. Jopa innostuinkin pelistä! Loppuviikosta tilasin pitkästä aikaa liigapassin ja odotankin innostuneena jo tulevia pelejä. Jaksoin jopa käynnistää toista vuotta pöydällä pölyttymään jääneen Amiga 600:n ja pelata muutaman pelin.

Kun itselle ja elämälle merkitykselliset asiat pikku hiljaa menettävät mielenkiintonsa voi sanoa että asiat alkavat olla huonosti. Entä sitten kun ne heräävät uudelleen henkiin? Ollaanko toipumisen tiellä?

Niin kamalassa jamassa on asiat olleet etten elättele mitään kummempia tai odottele ihmeitä. Mutta näistä muutamista pienistä asioista johtuen olen toiveikas. Ehkä oma masennukseni reagoi positiivisesti tähän hoitoon ja saan parempaa hoitovastetta kuin masennuslääkkeistä. Ei korkata vielä samppanjaa, mennään päivä kerrallaan ja eletään toivossa. Ehkä täältä vielä noustaan.

 

[godspeed]

Kun itselle ja elämälle merkitykselliset asiat pikku hiljaa menettävät mielenkiintonsa voi sanoa että asiat alkavat olla huonosti. Entä sitten kun ne heräävät uudelleen henkiin? Ollaanko toipumisen tiellä?

Masennuksessahan on vähän se vika, että se alkaa vaikeimmissa tapauksissa kroonistumaan. Osaa meistä ei ole luotu elämään elämää ilman tiettyä herkkyyttä, joka altistaa pitkäkestoisille tai parantumattomille oireille. Perinnölliset seikat siihen päälle, niin jotkut saavat lotossa varsin paskan täyskäden.

Aivoja pitää kuitenkin alkaa oppia huijaamaan. Sen sijaan, että annat niiden vittumaisten paskiaisten lillua korvien välissä tuhoten elämääsi, pitää esimerkiksi kirjoittaa paljon. Tai sitten lähteä kotoa kiekkopeliin. Katsoa se suosikkielokuva, vaikka kymmenennen kerran, eli vähän provosoida itseään älyllisesti jollain tavalla. Tehdä mitä ikinä mieleen juolahtaa, kunnes alkaa tulla tuloksia. Toistaa sitä mitä ikinä tyydyttääkään. Jos pystyy seksuaalisesti tekemään jotain, niin aina voi runkata. Laukeamisen riemua ei tuhoa mikään, mutta ei sekään tietysti aina onnistu. Itseä ei esimerkiksi seksi kiinnosta enää ollenkaan. Ihan turhaa lätkytystä.

Yleensä ihmiset ovatkin yksinkertaisesti liian väsyneitä ja leipääntyneitä mihinkään, poislukien ns high functioning -osasto (googlatkaa tämä, kuulostaa huonolta, mutta kätkee taakseen totuuden). Sitä suuremmalla syyllä pitää koettaa tehdä jotain hyvin itsekeskeisellä tavalla aktivoivaa. Masentunut ei voi koskaan olla liian itsekäks, jos hänen pitää tehdä jotain parantaakseen oloaan. Muita ei tietysti pidä vahingoittaa, mutta muuten kaikkea saa ja pitää tehdä.

En sano koskaan kenellekään, että lähtekää kotoa johonkin mielenterveystoimistoon tai mitä ikinä, sillä tiedän vastoin lääkäreiden paskaa tietämystä, ettei se auta mihinkään. Olen kuullut, että osasto auttaa joskus, no hyvä niin, mutta ensiapuahan sekin on. Ketään ei tosiasiassa kiinnosta nähdä tuntemattomia ihmisiä, kun on tilanne päällä. En sano vaikeasti masentuneille mitään mitä he eivät halua kuulla, mutta jos on toimintakykyä vähänkin jäljellä, niin tehkää ihmiset kaikkenne se säilyttääksenne, sillä sitä on sitten aina hankala mistään ojanpohjalta kaivella takaisin. Masennus on ruma tauti ja se vie teiltä kaiken, jos ette saa taisteltua mitään siltä pitääksenne.

 

[Surukuku]

Tervehdys @Kuuppa Jumissa,
Tuossa @godspeed in kirjoituksessa on vinha perä - kannattaa tehdä ihan mitä tahansa, mikä vähänkään kiinnostaa, jotta saat aivoillesi, mielellesi jotain uutta ajateltavaa sen tappavan apatian sijaan.
Itse kävin alkuun mm. läheisen marketin kahviossa kahvilla useana päivänä viikossa, istuen siellä ja katsellen ihmisiä. Sosiaalinen piirini oli pieni, vain oma perheeni, ja heistäkin asuin erillään, mutta yritin silti olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon.
Jokin liikuntamuoto on hyvä, mutta siitä ei parane ottaa itselleen taakkaa - se käy yllättävän helposti.

Vointeja ja valoisaa kevättä!

 

[Glove]

Tervehdys @Kuuppa Jumissa,
Jokin liikuntamuoto on hyvä, mutta siitä ei parane ottaa itselleen taakkaa - se käy yllättävän helposti.

Liikuntaa aina suositellaan masentuneelle. Minä en siitä mitään positiivisia asioita ole huomannut. Tässä yksi kesä kävelin useita satoja kilometrejä ja aloin sitten jopa juoksemaan. Ei siitä mitään hyvää koitunut. Ehkä sai vähän raitista ilmaa. Ja löytyi sitten sydämestäkin vikaa kun tuli rasitusrintakipua. Nyt ole syksystä lähtien yrittänyt käydä salilla. Lähinnä vaan vituttaa ku reeni ei kulje, aina loppuu potku muutaman liikkeen jälkeen. Joo, pitäs varmaan jaksaa vaan heiluttaa niitä rautoja, että siitä olisi hyötyä. Mutta ei vaan jaksa. Endorfiinihumala? Runners high? Ei, ei ole tuommoisia tuntemuksia tullut varmaan viimeseen kymmeneen vuoteen. Ennen masennusta nyt jakso kuitekin reenata vaikkei siitä kiksejä saanutkaan.

 

[Surukuku]

Liikuntaa aina suositellaan masentuneelle. Minä en siitä mitään positiivisia asioita ole huomannut. ...

Liikunta on tietysti jo lähtökohtaisesti hyvä kenenlle tahansa ja masnnuksesta kärsivälle/toipuvalle se antaa myös mielekästä tekemistä niin kropallle kuin aivoillekin ja ryhtiä elämään eli aikatauluttaa päivää.
Kävin itsekin sauvakävelylenkillä päivittäin, joka sopi kyllä minulle oikein hyvin.

 

[Glove]

Liikunta on tietysti jo lähtökohtaisesti hyvä kenenlle tahansa ja masnnuksesta kärsivälle/toipuvalle se antaa myös mielekästä tekemistä niin kropallle kuin aivoillekin ja ryhtiä elämään eli aikatauluttaa päivää.
Kävin itsekin sauvakävelylenkillä päivittäin, joka sopi kyllä minulle oikein hyvin.

Hienoa, että sopi sinulle. MInä en tiedä mikä sopisi minulle. Ei vissiin mikään. Toki siellä diagnoosissakin lukee krooninen vaikea masennus niin tiedä sitten muuttuko tämä enää koskaan miksikään vai mennäänkö näillä?

 

[godspeed]

Toki siellä diagnoosissakin lukee krooninen vaikea masennus niin tiedä sitten muuttuko tämä enää koskaan miksikään vai mennäänkö näillä?

Mikäpä pahan tappaisi? Itsellä on vain diagnoosit triplaantuneet vuosien kuluessa, mutta toisaalta aloinkin oirehtimaan varhain. Bipolaari on parantumaton ja sellainen löytyi vasta reilut 10 vuotta sitten, vaikka sitä on varmaan 20 vuotta takana. Tuohan on sellainen alidiagnosoitu, mutta käytännössä vaatii yhden ainoan manian, että lätkäistään.

En kuitenkaan sanoisi, että mielialannousut tekisivät sitten masennuksista parempia, vaan voivat jopa pahentaa niitä. Eli tullaan korkealta ja kovaa alas. Mutta ehkä silti sanoisin, että laittakaa bipolaari kymmenen kertaa kymmenestä kuin perkeleellinen krooninen masennus vastaavasti. Toki se on aina luonnekysymys, sillä toisille meistä eri sairaudenmuodot sopivat paremmin. Nämä ovat sikäli aina henkilökohtaisia reissuja.

Jos joku kokee, että mielenterveysongelmissa on jotain hohdokasta, niin vaihdan ASAP housuja sinun kanssasi (mutta vain pestyinä).

 

[Surukuku]

Hienoa, että sopi sinulle. MInä en tiedä mikä sopisi minulle. Ei vissiin mikään. Toki siellä diagnoosissakin lukee krooninen vaikea masennus niin tiedä sitten muuttuko tämä enää koskaan miksikään vai mennäänkö näillä?

Noh, reilu parikymmentä vuotta tässä olen itsekin diagnosoituna mennyt, vaihtelevasti, joskin nykyisin olen ehkä voinut "tasaisemmin", ihan ilman lääkkeitäkin, vaikka tuo itänaapurin vitopään edesottamukset pahasti järkyttivätkin turvallisuudentunnettani.

 

[godspeed]

Oon niin törkee jätkä, että ihan vittuillakseni olen olemassa. Tämä ajatus oikeasti pelastaa paljon siltä hermoromahdukselta, joka muuten voisi tullakin taas kerran.

 

[godspeed]

Kolme päivää sellanen raskas krapulaolo. Tuo on minun perusahdistusoloni, kun lääkkeet loppuu (kyse ei ole vieroitusoireista). Masennus sitten periaatteessa on morkkis potenssiin jotain. Ihan vaan aattelin kertoa, jos joku miettii miltä tuntuu. Näissä oloissa on sitten tietysti kaikenlaista muutosta suuntaan jos toiseen. Eli jos tulee tilanne, että tekee jotain ahdistusta ehkäisevää, niin tuo "krapula" saattaa hetkeksi unohtua. Mutta sitten kun muistat, että piti ahdistaa, niin se olo tulee takaisin. Yleensä tuo olon vaihtelu paljastaa mistä on kyse. No nyt sain apteekista lääkkeitä lisää, nämä ovat siis ihan puhtaasti ahdistuksen hoitoon tarkoitettuja, eikä mulla sinällään erityistä masennuslääkettä olekaan.

 

[godspeed]

Kirjoitan tämän siitä syystä depressioketjuun, että täältä olen ammentanut suurimman syyn seuraavalle viestille:

Lopetan Ilveksen kannattamisen. Tein tämän päätöksen pitkään asiaa mietittyäni, ja sain toisaalla hyvän esimerkin päätöksen suurista hyödyistä. Minkään asian sokea kannattaminen ei tee hyvää mielenterveydelle, sillä en ole sellainen kannattaja, jonka pitää vuosikymmenet vain odottaa ja ihmetellä, ja vauhkota jostain joukkueesta. Kuitenkin aina hävitään ennen pitkää. Kauhean raskasta ollut tämä nuoruuden aika, ehkä minä olen tulossa jo vanhaksi puolinuorena. Ikää on jo liikaa nuorten miesten lajiin. Aivan kuin Konnallakin.

Kiitän llvestä ja toivon kaikkea hyvää jatkoon!

 

[godspeed]

Heti on helpompaa. Jääkiekko ei sovi minulle.

 

[Päätykiekko]

Niin se pääsiäinen on tähän mennessä mennyt nukkuessa, mieli alamaissa ja punkan pohjalla. Piti olla vähän aktiivinen ja mennä veljellä käymään, mutta ei vain jaksanut. Väsymys vei voiton. Harmittaa ja hävettää, kun nyt olisi ollut hyvä mahdollisuus nähdä veljeä. Voimavarat on vain ollut niin vähissä että helpoin on ollut kotona. Toivottavasti tästä ei taas ala huono kierre, mutta pahoin pelkään että tässä taas jumitutaan kotiin.