Kun itselle ja elämälle merkitykselliset asiat pikku hiljaa menettävät mielenkiintonsa voi sanoa että asiat alkavat olla huonosti. Entä sitten kun ne heräävät uudelleen henkiin? Ollaanko toipumisen tiellä?
Masennuksessahan on vähän se vika, että se alkaa vaikeimmissa tapauksissa kroonistumaan. Osaa meistä ei ole luotu elämään elämää ilman tiettyä herkkyyttä, joka altistaa pitkäkestoisille tai parantumattomille oireille. Perinnölliset seikat siihen päälle, niin jotkut saavat lotossa varsin paskan täyskäden.
Aivoja pitää kuitenkin alkaa oppia huijaamaan. Sen sijaan, että annat niiden vittumaisten paskiaisten lillua korvien välissä tuhoten elämääsi, pitää esimerkiksi kirjoittaa paljon. Tai sitten lähteä kotoa kiekkopeliin. Katsoa se suosikkielokuva, vaikka kymmenennen kerran, eli vähän provosoida itseään älyllisesti jollain tavalla. Tehdä mitä ikinä mieleen juolahtaa, kunnes alkaa tulla tuloksia. Toistaa sitä mitä ikinä tyydyttääkään. Jos pystyy seksuaalisesti tekemään jotain, niin aina voi runkata. Laukeamisen riemua ei tuhoa mikään, mutta ei sekään tietysti aina onnistu. Itseä ei esimerkiksi seksi kiinnosta enää ollenkaan. Ihan turhaa lätkytystä.
Yleensä ihmiset ovatkin yksinkertaisesti liian väsyneitä ja leipääntyneitä mihinkään, poislukien ns high functioning -osasto (googlatkaa tämä, kuulostaa huonolta, mutta kätkee taakseen totuuden). Sitä suuremmalla syyllä pitää koettaa tehdä jotain hyvin itsekeskeisellä tavalla aktivoivaa. Masentunut ei voi koskaan olla liian itsekäks, jos hänen pitää tehdä jotain parantaakseen oloaan. Muita ei tietysti pidä vahingoittaa, mutta muuten kaikkea saa ja pitää tehdä.
En sano koskaan kenellekään, että lähtekää kotoa johonkin mielenterveystoimistoon tai mitä ikinä, sillä tiedän vastoin lääkäreiden paskaa tietämystä, ettei se auta mihinkään. Olen kuullut, että osasto auttaa joskus, no hyvä niin, mutta ensiapuahan sekin on. Ketään ei tosiasiassa kiinnosta nähdä tuntemattomia ihmisiä, kun on tilanne päällä. En sano vaikeasti masentuneille mitään mitä he eivät halua kuulla, mutta jos on toimintakykyä vähänkin jäljellä, niin tehkää ihmiset kaikkenne se säilyttääksenne, sillä sitä on sitten aina hankala mistään ojanpohjalta kaivella takaisin. Masennus on ruma tauti ja se vie teiltä kaiken, jos ette saa taisteltua mitään siltä pitääksenne.