Taudinkuvana depressio

[Surukuku]

Tämä ketju on ollut minulle aikoinaan tärkeä kanava purkaa tuntojani, kertoa tarinaani auttaakseni muita ja löytää muiden tarinoista apua omaan taisteluuni.
Tulin tänne nytkin tarkoituksena lausua joku lohduttava kokemuksen sana kärsiville, mutta luettuani näitä juttuja, mieleni valtasi selittämätön syvä alakulo ja surullisuus... miksi?

Ruokin tuossa välillä koiranikin saadakseni jotain selkeyttä ja/tai muuta ajateltavaa itselleni, mutta ei oikein auttanut. Tämmöistä tää vaan on, olla tässä maailmassa, kun mieli sairastaa, toipuu, oirehtii, sortuu uudelleen.
Olen toki reilun parinkymmenen vuoden aikana oppinut, ainakin jollain tasolla, hyväksymään rajoitteeni. Olen luopunut lääkityksestä tietäen, että sen seuraukset voivat kävellä minua vastaan vielä useasti, milloin tahansa. Yritän kovasti elää elämääni enemmän päivä kerrallaan ja yritän nauttia niistä lukuisista asioista, jotka ovat hyvin - turhan harvoin se onnistuu edes tyydyttävästi, mutta niitäkin päiviä on.

Mitä yritän kertoa itselleni ja teille?
Varmaankin, etten koskaan pääse eroon sairaudestani, mutta siksi ja siitä huolimatta olen kokonaisempi ja siten... olin kirjoittamassa vahvempi mutta pitää korjata: inhimillisempi ja ymmärtävämpi ihminen kuin ennen sairastumistani. En ole vahva mieleltäni, mutta ymmärrän itseäni paremmin kuin ennen ja ehkä juuri siksi minun on helpompi hyväksyä nämä heikot hetkenikin välttämättömyytenä...

Viime keväänä annoin vaimolleni hänen synttäreillään kortin, jossa oli pieni värssy:

"Tule!
Juostaan tuulispäänä niin,
että tuuli korvissa ujeltaa...
Annetaan elämän tehdä
meidät onnellisiksi"

 

[godspeed]

Eilen oli ihan tappofiilis, kurkkua kuristi ja paikallaan ei voinut olla. Kaiken aikaa ihan sellanen olo, että kohta leviää pää. Nyt on taas ihan eri meininki, kun erottuvasti parempaa oloa pukkaa. Tämä on sitä sekamuotoista, kun kierrokset vaihtelee rajusti, mutta ei ole itsetuhoisuutta.

Muijan kans puhuttiin, että kun oikein vituttaa, niin se on kovaa masennusta silloin. On vaan helvetillisen paha olla ja mitään et voi sille asialle tehdä, etkä kykene minkäänlaista järjellistä ajatusta käyttää kaiken apuna.

Kun puhutaan, että ota niskasta kiinni ja mitä jos nyt ajattelisit positiivisesti, niin VITTU SAATANA MINÄ SINULLE NÄYTÄN POSITIIVISEN ja paljas persepyllistys tollasten suuntaan. Mitään muuta reaktioita ei tuollaset ansaitse.

 

[godspeed]

Ihan sikahyvä olla. Muija sanoo, ettei näe oloja päällepäin, mutta se johtuu siitä, että harvoin sähellän mitään, kun vähän hypottaa. Nytkin oon perkeleen tehokas eri asioissa, kun teen niitä tässä. Äly leikkaa kuin sirkkeli ja tuntuu euforiselta.

 

[godspeed]

Kaikki nyt ok. Sekamuotoinen oli ja meni, ehkä. On aika normaali ja ennen kaikkea rauhallinen olo. Kirjoitan tästä nyt siksi yleisellä tasolla, että jos joku tunnistaa itsessään vastaavaa, kuin mitä performanssini nyt muutaman viime päivän on ollut, niin kysykää lääkäriaikaa terveyskeskuksesta.

Kaksisuuntainen voi oirehtia myös lyhyesti ja voimakkaasti, eikä se vaadi aina esim jotain kuukauden aaltoilevaa maniaa, mistä aina puhutaan. Se EI ole todellisuutta, vaan hypomaniakin voi kestää käytännössä yhden illan, kun on hetken aikaa vähän kierroksia. Tätä ei koskaan ymmärretä. Kaksisuuntaisia pyörii ympäriinsä diagnosoimatta, koska ei osata sitä maniaa erottaa ja tunnistaa. Osa niistä sitten ehtii tappaa itsensä ennen kuin tarttuvat haaviin. Masennuksesta toki jaksetaan jauhaa, kun taas sekamuotoista ei ole yksikään minun tapaamani lääkäri tajunnut. Se on se kaikista ongelmallisin ja vaarallisin tila mihin mieli saattaa joutua.

Kiitän lukemisesta.

 

[D.Santon]

No jaa. Luojan kiitos ei enää itsetuhoisia ajatuksia ole kuten joskus (2018-19 ne pahimmat ajat), mutta sellainen harmaus on iskenyt kaikkeen ajatteluun. Ei osaa iloita mistään, ei osaa surrakaan mitään. En siis tarkoita, että olisin tunteeton tai jotain, kyllä empatiakyky on tallella. Lähinnä vain mikään ei tunnu miltään. Emotionaalinen turtuneisuus, sekin aika vittumainen fiilis.

Tiedän kyllä, että maailmassa on miljoonia ihmisiä joilla on asiat hiukkasen kehnommin, ja että omat ongelmat ovat kosmisessa ja maailmanlaajuisessa mittakaavassa yksi kärpäsenpaska. Joskus näitä eksistentiaalisia asioita tulee kuitenkin pohdittua. Aika pitkä prosessi on ollut päästä edes tähänkin asti, ammattiapua tuskin koskaan pyydän (koska on huomattavan paljon niitä enemmän tarvitsevia).

 

[godspeed]

Tiedän kyllä, että maailmassa on miljoonia ihmisiä joilla on asiat hiukkasen kehnommin, ja että omat ongelmat ovat kosmisessa ja maailmanlaajuisessa mittakaavassa yksi kärpäsenpaska. Joskus näitä eksistentiaalisia asioita tulee kuitenkin pohdittua. Aika pitkä prosessi on ollut päästä edes tähänkin asti, ammattiapua tuskin koskaan pyydän (koska on huomattavan paljon niitä enemmän tarvitsevia).

Heti kun ymmärtää, ettei tarvitse kilpailla muita kuin itseään vastaan, niin eksistentiaalinen kriisi hieman lavenee. Ainoa asia joka merkitsee on se kuva aamuisin peilistä, sillä kukaan meistä ei elä kenenkään muun elämää. Jos jollain menee jossain huonommin kuin sulla, niin mitä sinä sille asialle voit tehdä? Et mitään. Pitäisikö sinun lakata elämästä siksi, että joku on "alempana" kuin sinä? Ei.

Tiedän kovan luokan amatöörifilosofina sen, mistä kannattaa kilpailla henkilökohtaisella tasolla selviytyäkseen tässä eläintarhassa. Ei kannata välittää ainakaan muiden hyvinvoinnista perhe ja lähimmät ystävät poislukien. Sitten alkaa asiat selvitä. Kärpäsenpaska on sun paskasi, siitä sun pitää aloittaa, jos meinaat, että olo paranee. Se on ihan se ja sama onko se iso vai pieni paska.

Jos joku lukee tämän viestin tänne asti, niin minulla ei ole ketään vastaan mitään. Elämä on vain opettanut, että aika moni tekee juuri niin kuin minä kirjoitan, ja se on aivan helvetin pelottavaa. Ei pelottavaa siksi, että se olisi väärin, vaan koska niin kuuluu tehdä.

 

[godspeed]

Enpäs olekaan voinut vuosiin näin hyvin, kun nettikiusaaminen loppui. En siis todellakaan tajunnut sen laajuutta ja törkeyttä aiemmin. Ehkä tästä syystä ihmisiä kiusataan herkemmin, kun eiväthän he tajua, että siitä on kyse. Jee, tämä on nyt todella hyvä näin!

 

[Glove]

Olen nukkunut paremmin viime aikoina, en ole herännyt kymmnetä kertaa yössä. Ehkä tämä vielä tästä.

 

[Karhunkulta]

Tänään tuli varmaan kahteen vuoteen niin kova ahdistuskohtaus, että oli pakko perua menot sukujuhliin. Ei vaan pysty ja pulssi oli jotain tuhat kun edes ajatteli, että täytyy ihmisjoukossa olla ja kaitsea lapsia samalla.

Muuten mennyt mielialalääkityksellä hyvin, mutta nyt tuli pohja vastaan. Lääkkeitäkään ei voi hakea, kun nykyisin eivät kirjoita niitä ilman henk koht tapaamista.

 

[godspeed]

Muuten mennyt mielialalääkityksellä hyvin, mutta nyt tuli pohja vastaan. Lääkkeitäkään ei voi hakea, kun nykyisin eivät kirjoita niitä ilman henk koht tapaamista.

Täh. Eikö mukamas voi soittaa edes sihteerille, joka välittää pyynnön lääkärille?

 

[Karhunkulta]

Täh. Eikö mukamas voi soittaa edes sihteerille, joka välittää pyynnön lääkärille?

Siis noi ahdistuslääkkeet on kolmiollisia ja niitä ei saa enää etänä työterveydestä. Ennen sai pienen boksin, mutta nykyisin ei mitään ilman käyntiä.

 

[godspeed]

Siis noi ahdistuslääkkeet on kolmiollisia ja niitä ei saa enää etänä työterveydestä. Ennen sai pienen boksin, mutta nykyisin ei mitään ilman käyntiä.

On minullakin kolmiolääkkeitä, eikä ole tarvinut kuin netin kautta laittaa pyyntöä tai soittaa perään. Toki minä en ole työterveydessä, enkä kohta enää varmaan polinkaan asiakas, mutta oudolta kuulostaa. Mutta joo, ei siinä sitten :)

 

[peksa]

Tänään tuli varmaan kahteen vuoteen niin kova ahdistuskohtaus, että oli pakko perua menot sukujuhliin. Ei vaan pysty ja pulssi oli jotain tuhat kun edes ajatteli, että täytyy ihmisjoukossa olla ja kaitsea lapsia samalla.

Muuten mennyt mielialalääkityksellä hyvin, mutta nyt tuli pohja vastaan. Lääkkeitäkään ei voi hakea, kun nykyisin eivät kirjoita niitä ilman henk koht tapaamista.

Tämä on perseestä että jotkut reseptit vaatii paikallaoloa. Jatkuvan diabeteslääkkeen saa kyllä uusittua puhelimessa mutta..... No ei muuta kun lekurin puheille.... Ite tunnen oman työterveyden lääkäreitä sen verran että kellä on mukava käydä niin jos tarjotaan ajanvarauksesta jotain puoskaria niin se aika mulle ei käy ja sitten vasta käy aika kun tulee mukava lekuri.

 

[peksa]

On minullakin kolmiolääkkeitä, eikä ole tarvinut kuin netin kautta laittaa pyyntöä tai soittaa perään. Toki minä en ole työterveydessä, enkä kohta enää varmaan polinkaan asiakas, mutta oudolta kuulostaa. Mutta joo, ei siinä sitten :)

Kolmiolääkkeitä en ite ole saanu työterveydestä soittamalla. Saikkua olen saanu kyllä. Btw jos Tampereella heilut niin lounaalle joku pv johonkin kun mulla on noita 2 yhden hinnalla kuponkeja.

 

[Päätykiekko]

Noniin taas on aika avautua, kun en parempaakaan paikkaa löydä, niin ajattelin tehdä sen tässä ketjussa.

Tosiaan olen odottanut että pääsen Pitkäänniemeen sähköhoitoon, mutta jonot on aivan toivottoman pitkät. Soittelin yksi päivä sinne ja sanoivat että joudun varmaan vielä olemaan sen 3-4 kuukautta jonossa että hoitoon pääseen. Vähän taas lyötiin ilmat pihalle, mutta kai se pitää vain ymmärtää että jonot on pahoja ja jono ei vaan liiku, kun minun pitäisi saada paikka osastolta. Ehkä juuri sen takia pääsy onkin niin hidasta, kun kukaan ei voi valvoa minua 24/7 sähköhoidon jälkeen. Toki turhauttaahan tämä ja eikä minua hoitava lääkärikään ollut kovin innoissaan, mutta eipä hänkään voi asialle mitään. Toki ymmärrän että jonosssa on paljon ihmisiä ja en ole ainoa joka odottaa pitkään. Pitää vain jaksaa, vaikka nyt tuntuu ettei oikein jaksaiskaan.

Toki tähän väliin lääkäri teki lähetteleen jonnekkin Sastamalan psykiatrian viikko-osastolle, eli siellä olisi viikot ja viikonlopuksi kotiin. Olisihan se hyvää vaihtelua tähän arkeen, mutta tietty taas täältä Tampereelta kulkeminen sinne vähän haastavaa ellei sitten pääsee kelataksilla menemään. Omaa autoa kun en omista, niin tuo kelataksi varmaan on ainoa vaihtoehto. No katsotaan miten tuo asia etenee ja milloin tuolta sitten jotain kuuluu. Kuulemma ei pitäisi kauheasti olla jonoa, mutta mistäpä näistä tietää.

Muuten menee aika kehnosti. Juuri havahduin etten ole taas yli kahteen viikkoon poistunut kotoa kuin lähikauppaan ja sinnekkin vain pakon edestä. Unirytmit on aivan sekaisin ja niiden korjaaminen on tosi työlästä. Kai se on parempi että edes nukkuun, mutta eipä itseensä kauhean tyytyväinen voi olla kun heräilee iltapäivällä ylös juomaan "aamukahveja". Hankalaa on ahdistuksen kanssa ja tuntuu että ei ihan oikeasti saa mitään aikaan. Toki yritän saada syötyä ja suihkussa edes käytyä, jotta saa edes vähän onnistumisen tunnetta päivään. No ensi viikolla on ainakin pakko poistua kotoa, kun lääkkeitä pitää hakea apteekista. Muuten en varmasti mihinkään kotoa poistuisi. Mutta näillä mennään uutta viikkoa kohti.

 

[Ollakseni]

Noniin taas on aika avautua, kun en parempaakaan paikkaa löydä, niin ajattelin tehdä sen tässä ketjussa.

Tosiaan olen odottanut että pääsen Pitkäänniemeen sähköhoitoon, mutta jonot on aivan toivottoman pitkät. Soittelin yksi päivä sinne ja sanoivat että joudun varmaan vielä olemaan sen 3-4 kuukautta jonossa että hoitoon pääseen. Vähän taas lyötiin ilmat pihalle, mutta kai se pitää vain ymmärtää että jonot on pahoja ja jono ei vaan liiku, kun minun pitäisi saada paikka osastolta. Ehkä juuri sen takia pääsy onkin niin hidasta, kun kukaan ei voi valvoa minua 24/7 sähköhoidon jälkeen. Toki turhauttaahan tämä ja eikä minua hoitava lääkärikään ollut kovin innoissaan, mutta eipä hänkään voi asialle mitään. Toki ymmärrän että jonosssa on paljon ihmisiä ja en ole ainoa joka odottaa pitkään. Pitää vain jaksaa, vaikka nyt tuntuu ettei oikein jaksaiskaan.

Toki tähän väliin lääkäri teki lähetteleen jonnekkin Sastamalan psykiatrian viikko-osastolle, eli siellä olisi viikot ja viikonlopuksi kotiin. Olisihan se hyvää vaihtelua tähän arkeen, mutta tietty taas täältä Tampereelta kulkeminen sinne vähän haastavaa ellei sitten pääsee kelataksilla menemään. Omaa autoa kun en omista, niin tuo kelataksi varmaan on ainoa vaihtoehto. No katsotaan miten tuo asia etenee ja milloin tuolta sitten jotain kuuluu. Kuulemma ei pitäisi kauheasti olla jonoa, mutta mistäpä näistä tietää.

Muuten menee aika kehnosti. Juuri havahduin etten ole taas yli kahteen viikkoon poistunut kotoa kuin lähikauppaan ja sinnekkin vain pakon edestä. Unirytmit on aivan sekaisin ja niiden korjaaminen on tosi työlästä. Kai se on parempi että edes nukkuun, mutta eipä itseensä kauhean tyytyväinen voi olla kun heräilee iltapäivällä ylös juomaan "aamukahveja". Hankalaa on ahdistuksen kanssa ja tuntuu että ei ihan oikeasti saa mitään aikaan. Toki yritän saada syötyä ja suihkussa edes käytyä, jotta saa edes vähän onnistumisen tunnetta päivään. No ensi viikolla on ainakin pakko poistua kotoa, kun lääkkeitä pitää hakea apteekista. Muuten en varmasti mihinkään kotoa poistuisi. Mutta näillä mennään uutta viikkoa kohti.

Toivottavasti saat apua sähköhoidosta ongelmiisi ja pääset sinne. En onnekseni ole siinä pisteessä (vaikka välillä tuntuisikin mukavalta ajatukselta olla muistamatta mitään). Koita saada syötyä ja käytyä ulkona muutenkin kuin apteekissa käydessä. Eihän se helppoa ole aina tai etenkään pakon edessä. Koita pysyä vahvana.

En voi muuta kuin toivoa hyvää sinulle.

 

[godspeed]

Erilaiset mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Paino sanalla erilaiset, koska niitä on ollut niin kauan kuin ihmiseläimiäkin, mutta nyt ne vaan muuttavat eri tavoin muotoaan ja ovat myös runsaammin edustettuna. Joskus voidaan puhua myös siitä, ovatko mielenterveysongelmat paikoittain ongelmia laisinkaan.

Yksilön vapaus olla ja esiintyä, ajatella ja vaikuttaa on maailmanhistoriassa täysin eri tasolla länsimaissa kuin vain sata vuotta aikaisemmin. Kollektiivisesti katsottuna se ei aina tarkoita sitä parasta, tai että yhteiskunta oikeastaan alkaisi toimia aina edistyneemmin kuin ihminen luulee, vaan vaikeuksia on väistämättä edessä. Paremmin meillä sentään menee kuin aikaisemmin, jolloin puolet ajasta oltiin sodassa. Nyt on toki välillinen sota-ongelma, mutta se ei ole nyt tämän jutun pointti.

Lisääntyminen ei ole kestävällä pohjalla. Katsokaa ihan huviksenne suoraan vaikkapa väkiluvun kasvua. Niin. Ei tarvitse kaukaa hakea missä kusee. En nyt ala mitään luentoa pitämään, ettei saisi nussia tai tehdä mitä ikinä, mutta itsellä on lähemmäksi 10 kuin 1 mielenterveysdiagnoosia, ja osa niistä tulee siksi, että tietyllä tasolla ihmistä ei ole luotua olemaan tällä pallolla tällä tavoin. Resursseja ei pohjimmiltaan koskaan ole hoitamaan ketään, ja haluan nyt teroittaa, että koskaan ei tule tällä maapallolla olemaan niin paljoa rahaa terveydenhuollon kantokykyyn, että mielenterveysongelmat tutkittaisiin jokaista sierainparia myöten täydellisesti. Ei. Minua ei ainakaan tutkittu, koska se olisi vaatinut rahaa.

Minä olen toki vain yksi esimerkki tällaisesta hullusta, joka on jäänyt hoitamatta, mutta tilastot eivät tässäkään valehtele, sillä meitä hulluja on suunnilleen jokaisen diagnoosin kohdalla 1/100. Noita kun alkaa huvikseen laskemaan yhteen, niin pian meillä on diagnoosi puolella yhteiskunnasta. Mutta jos hetki ajatellaan tunnereaktiot sivuun sysäten totuutta, niin diagnoosit ruokkivat toisiaan ja todella monella masennuspotilaalla on tosiasiassa viiden diagnoosin edestä paranneltavaa. Se helposti hämää, mutta jää toteamatta. Lääkäreitäkään ei kiinnosta. Taas kerran: hoitovirhe.

Miksi minä näin kirjoitan rumasti ja tyhmästi meidän hienosta terveydenhuoltojärjestelmästä? Varmaan siksi, että koen olevani oire, tulos, paska tai jokin jäänne, joka lopulta on yhteiskunnalle pelkkä riesa aivan kuin nykyajan vanhuuseläkeläisetkin. Minut on tehty, mutta ei oikeastaan minkään takia. Miksi olen maailmassa? No, en minkään takia. Olen toki aika saatanan hyvä filosofi, joten voisin toki ajatella itselleni jonkin tarkoituksen, vaikka siinä vain valehtelisi itselleen. Jou mään Tsikaago!

 

[godspeed]

Eiliseltä jäi vielä sanomatta, että älkää tosiaan antako masennuksen (tai minkään muunkaan) takia teidän tulla kiusatuksi. Minä kerran kävin koulua omaan tyyliini hieman vetäytyneenä, mutten erakkomaisesti, eli otin osaa kuitenkin asioihin sosiaalisesti. En vaan tunkenut itseäni näytille mitenkään, ja tämäkös sitten ärsytti erästä, joka oli tällainen seuramies joka vitun paikassa.

Sellainen päänaukominen ja jopa fyysinen kädellä tökkiminen kesti jonkin aikaa, kunnes täräytin diagnoosit pöytään. En enää jaksanut kuunnella. Meni tyyppi sekunnissa hiljaiseksi, ja myönsi, että on hänkin joskus masennuslääkkeitä käyttänyt. Joskus rehellisyydellä selviää, joskus ei, mutta tässä oli vain esimerkki siitä, että sairaus voi aiheuttaa mielentiloja, jotka toiset näkevät otollisina kiusaamiselle. Usein se ainoa ongelma on kiusaajan päässä.

 

[Päätykiekko]

Noniin ensi viikolla sitten mennään ma-pe Sastamalaan psykiariselle viikko-osastolle. Vähän jännittää tämä meneminen, mutta pääseepä ainakin kotoa pois hetkeksi ja se tekee varmasti pääkopalle ihan hyvää. Ja tietty näkee ihmisiä samalla, mikä on myös hyvä asia.

 

[godspeed]

Noniin ensi viikolla sitten mennään ma-pe Sastamalaan psykiariselle viikko-osastolle. Vähän jännittää tämä meneminen, mutta pääseepä ainakin kotoa pois hetkeksi ja se tekee varmasti pääkopalle ihan hyvää. Ja tietty näkee ihmisiä samalla, mikä on myös hyvä asia.

Aivan saatanan hieno homma, että sait tämän aikaiseksi. Mitään paskapuheita en aio tähän kirjoittaa, mutta kyllä tämä on jo puoli voittoa. En itse koskaan ollut osastolla, vaikka tarvetta olisi ollut, koska kaikessa säästettiin ja hannattiin. Eli tavallaan nyt olet päässyt eliittiin :)

 

[Kuuppa Jumissa]

Noniin ensi viikolla sitten mennään ma-pe Sastamalaan psykiariselle viikko-osastolle. Vähän jännittää tämä meneminen, mutta pääseepä ainakin kotoa pois hetkeksi ja se tekee varmasti pääkopalle ihan hyvää. Ja tietty näkee ihmisiä samalla, mikä on myös hyvä asia.

Hieno homma, onneksi olkoon paikasta. Tuo on itselleni tuttu paikka ja hyvä, rauhallinen osasto. Viimeksi kävin "buuttaamassa" siellä syksyllä. Oma huone, oma rauha ja asiallinen henkilökunta.

Itsestäni sen verran, että aloitin tänään Taysissä 4vk magneettistimulaatiohoidon, koska lääkkeet eivät enää tunnu auttavan masennukseeni. Vähän skeptinen olo mutta toivon mukaan siitä jotain apua olisi. Kyllä tässä vielä toivossa eletään. Jos ei apua tule on vielä viimeisenä oljenkortena sitten sähkösokkihoito. Toivottavasti siihen ei tarvitse lähteä.

 

[Iisoppi]

Täytyy kyllä sanoa että tätä ketjua luettuaan tajuaa että vähällähän minä olen päässyt. ---- Mutta onhan tässäkin ollut kestämistä. Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen. Lisäksi kun on ahdistuneisuushäiriö ja asperger niin ei tämä arki ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta voimia meillä kaikille! Ja toivotaan että se hyvä huominen on jossain olemassa.

 

[godspeed]

Täytyy kyllä sanoa että tätä ketjua luettuaan tajuaa että vähällähän minä olen päässyt. Eihän minulla ole diagnoosia kuin keskivaikeaan masennukseen. Joten en tiedä miltä se syväpääty tuntuu.
Mutta onhan tässäkin ollut kestämistä. Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen. Lisäksi kun on ahdistuneisuushäiriö ja asperger niin ei tämä arki ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta voimia meillä kaikille! Ja toivotaan että se hyvä huominen on jossain olemassa.

Kunhan muistat, että missään henkisessä asiassa et ole huonompi kuin muut. Sulla on vaan se oma matkasi. Tämä on tällaista hattarapohdintaa, mutta minä en näe monimutkaisemmalle tulkinnalle viestisi kohdalla sijaa. Hyvin menee nykyään ja niin poispäin. Let's Go!

 

[Surukuku]

Täytyy kyllä sanoa että tätä ketjua luettuaan tajuaa että vähällähän minä olen päässyt. Eihän minulla ole diagnoosia kuin keskivaikeaan masennukseen. Joten en tiedä miltä se syväpääty tuntuu.
Mutta onhan tässäkin ollut kestämistä. Välillä ollut todella vaikeaa löytää syytä elämiseen. Lisäksi kun on ahdistuneisuushäiriö ja asperger niin ei tämä arki ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta voimia meillä kaikille! Ja toivotaan että se hyvä huominen on jossain olemassa.

Älä, älä lähre shinne, rakas @Iisoppi

Nämä mt-jutut, diagnosoidut tai ei, ovat niin äärisubjektiivisia, ettei toisen kokemaa oikein voi koskaan verrata omiin - voi vain kertoa omista kokemuksistaan ja löytää/antaa mahdollisesti tukea/apua toisten kertomuksista. Se, mikä voi sortaa jonkun lopullisesti, on toiselle vain jokapäiväinen harmi eikä siinä silloin kysytä, minkäs asteinen depis sulla olikaan, ei olis pitänyt...
Oman sairaskertomuksen alitajuinen tai tietoinen vähättely on... anteeksi jo etukäteen... jonkin asteinen indikaattori siitä, ettei ole vielä sinut oman sairauden/tilanteensa kanssa eikä se ole oman toipumisen ja voimaantumisen kannalta kovin rakentavaa.
En sano, en ole mikään sanoja, etteikö noin saisi/voisi ajatella, mutta olisi parempi ymmärtää omaa pahaa oloaan, sen syitä ja seurauksia pahentamatta asiaa ajattelemalla, "ettei tää oo ees mitään muihin verrattuna..." - se on lähes synonyymi ajatukselle: "En oo mitään muihin verrattuna".
Jokainen meistä on kuitenkin täydellinen omalla tavallaan, kaikkine vaivoineenkin, toisiin vertaamatta. "Kenellekään anneta enempää, kuin jaksaa kantaa" on yksi suurimpia valheita, mutta sen annetun kanssakin voi elää ymmärtäen sen vaatimukset itselleen, ei toisille...

Anteeksi... mun oli vaan pakko... on liian lähellä itseänikin...

 

[godspeed]

Masennuksen kroonistumisesta olisin huolissani. Niin käy nimittäin helposti. Sehän ei tarkoita, että aina olisi kaikki kaiken aikaa sumussa, vaan on hyviäkin hetkiä ja jaksoja, mutta takaraivossa kolkuttaa jatkuvasti jokin ajatus, jonka mukaan olisi huono ja surkea. Vertailua tosiaan muihin ei kannata liikaa tehdä, kuten @Surukuku kirjoittaa, vaan katsoa ihan rehellisesti peiliin, että minä riitän tällaisena kuin olen. Se ei ole mikään valhe, se on objektiivinen totuus. Ei voi mitata toisin.

Masennus voi olla myös eri persoonallisuushäiriöiden oire. Tätä ei aina lääkäritkään tutki, ellei sitten ole jotain hälyyttäviä merkkejä ilmassa. Aina ei ole, koska henkilö saattaa käyttäytyä sen pienen hetken vastaanotolla ihan eri tavalla kuin sitten normaalisti kotona. Näiden häiriöiden kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä niiden oireista osa helposti sopii meihin kaikkiin eri tilanteissa. Kaikesta pitäisi aina vastaanotolla voida pystyä puhumaan, sillä meni minullakin vuosikausia (/kymmeniä) ennen kuin diagnooseja alkoi löytyä. Näiden löytäminen olisi tärkeää siksi, että itse ymmärtäisi oloaan paremmin. Elämä on ihan liian lyhyt hukattavaksi siksi, ettei tiedetä mistä kiikastaa.

Eli pointtina se, että koettakaa avoimesti kertoa kaikki oireet, ne "tyhmemmätkin" oireet. Pitää opetella puhumaan. Tässä on ihmiset tehneet oikein, jos tänne ovat kirjoittaneet. Siitä tiedetään, että hoidettavaa on.