Taudinkuvana depressio

[godspeed]

Jahas, aikaisin hereillä kun on ihkaoma vapaapäivä eli täysin yksinäni olen. Illemmalla taloyhtiön sauna, muuten resepti on taas se, että elokuvia, musiikkia ja rentoa hengailua. Jännittää ihan pirusti tällainen, kun ottaa paineita miten suoriutuu. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta tällaisia tilaisuuksia ei sinällään usein tule, ja joskus sitten on ottanut liikaa alkoa ja sekoillut oikein kunnolla. Eli vaikka juomaa on nytkin, niin malttia, malttia. On se paljon mukavampi niin. Aina on kuitenkin se vaara, että epävakaampi puoleni ottaa vallan...

 

[U2]

No niin, tässä ollut 2-3vk aviokriisiä ja eilen lääkärissä todettiin mulla masennus. Lääkitys alkoi tänään, katsellaan kuinka käy.

 

[JoMe84]

Näin se sitten lääkäri kirjoitti sairauslomaa vuoden loppuun asti. Tämä systeemi on kyllä hanurista kun nyt kuun vaihteessa joudutaan työmarkkinatuelle sairauspäivärahalta, kun vuosi tuli täyteen. Eli nyt sitten työttömänä työnhakijana sairauslomalla. Kuinkahan paljon näitä vastaavia tapauksia onkaan? Vääristää työttömyyslukuja, kun siellä ollaan saikulla vaikka mukamas haetaan töitä.

Lääkitys jatkuu ennallaan ja suht laajasti. On Ketipinoria, Mirtazapinia, Azonaa ym ym 13 eri lääkettä. Toistuvien verioksennusten takia lääkitystä ei pysty vaihtamaan uusien vuotojen pelossa, eli se on vaan niin, että jos näillä ei pärjää, niin pitää olla pärjäämättä. SSRI lääkkeet ei tule kuuloonkaan. Eli kun tässä ollaan tarpeeksi sairaita jo muutenkin, niin päällä vielä vaikea masennus, vaikea paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriökin.

On hyviäkin jaksoja välillä, mutta aika pohjalla tässä taas vaihteeksi ollaan. Työkyvyttömyyseläkehakemus on nyt vireillä. Saa nähdä montako kuukautta senkin käsittelyssä menee. Diagnoosilista on ainakin pitkä kuin nälkävuosi. Eteenpäin...

Kummasti helpottaa muuten avautua tänne!

 

[Tappara Seinäjoelta]

Vaikka olen aiemmin pitänyt vähän huuhaana sitä, että traumat vaikuttaisivat niin paljon kuin nykyään useimmissa psykologisissa katsontakulmissa painotetaan, niin nyt tuli vähän herätystä vastakkaisesta suunnasta. Nimittäin mukavissa sukujuhlissa en voinut uskoa, että sukulaiset vilpittömästi kehuivat ja olivat ylpeitä niistä asioista, mitä olen töitteni, urheilun ja vapaaehtoishommien parissa saavuttanut.

Kun peruskoulussa ja lukiossa olin kiusattuna ja syrjittynä sekä aiemmin tuollaisissa sukujuhlissakin melko vetäytyvä, niin jotenkin sellainen henkinen rooli on jäänyt päälle, että tulisin ryhmätilanteissa aina olemaan se reppana joka on vähän sivussa ja jota joku kiltti tyyppi saattaa säälistä kehua.

Hyviä esimerkki oli, kun tuli niin voimakkaat alemmuudentunteet ja ajatukset siitä, että eräs sukulainen joka muutenkin on kova hyysäämään ja auttamaan kaikkia tarjosi apuaan jossain ruokapöydässä. Ja toinen kun yksi sukulainen, jolla on tapana piikitellä vähän kaikkia sattui kerran piikittelemään minua.

Siis kun hyvin rationaalisena, tarkkaavaisena ja tunneälykkäänä ihmisenä pystyn löytämään tuollaisissa ja vaikeamminkin analysoitavissa tilanteessa eri asioiden syyt sekä seuraukset kuten edelläkin kuvasin, niin tunnetasolla siinä ryhmätilanteessa silti menee jonkinlaiseen lukkoon ja uskoo hetken asioiden menevän niin kuin "sisäinen traumojen ääni" sanoo. Se aiheuttaa sen, että jää keskustelusta ulkopuolelle pelkäämään ja voivottelemaan omaa surkeuttani, vaikka rationaalisella tasolla tiedän olevani ihan nokkela jutustelija ja mukavaa seuraa.

Vaikka en mitään syvää masennusta sairasta niin uskon, että prosessoimalla näitä asioita ammattilaisen kanssa elämänlaatuni voisi parantua. Olinkin pääsemässä eräälle tutulle terapeutille, joka on myös erikoistunut paljon kehuttuun silmänliiketerapiaan, jossa traumoja yritetään häivyttää tietyillä silmän liikkeillä. Vaikka hassulta kuulostaa niin ilmeisesti tämän terapiamuodon tehokkuus on ollut erinomainen traumataustan omaavilla henkilöillä.

Tämän terapeutin kanssa ongelma oli lähinnä se, että hän vaikutti hyvin velvollisuusorientoituneelta esimerkiksi sellaisissa kysymyksissä kuin koulun käynti ja työ. Hän ajattelee, että koulu täytyy suorittaa mahdollisimman nopeasti ja hyvin arvosanoin pois alta, ja että työn täytyisi olla vakaata ja yleisesti hyväksyttyä eikä esimerkiksi epävarmuustekijöitä sisältävää sijoitustoimintaa.

Itse olen kuitenkin sellainen taiteilijaluonne ja hyväksynyt sen, että kaiken ei aina tarvitse mennä tarkkojen suunnitelmien mukaan. Tällaisen pedantin "Kersantti Karoliinan" asiakkaana jutut saattaisivat luisua turhan paljon tällaisten materialististen asioiden jaaritteluun, kun kelakin terapiaa tukiessaan haluaa terapeuteilta tietoa työ- ja opintoteknisistä asioista. Todellisuudessa kaipaan henkisten asioiden sparrausta niin en uskaltanut lähteä tämän terapeutin matkaan vielä tuolloin melkein puolitoista vuotta sitten, vaan lupasin palata myöhemmin asiaan.

Nyt mietin olisiko aika palata asiaan. Sattuuko jollain täällä olemaan kokemusta tuosta EDMR-silmänliiketerapiasta?

 

[godspeed]

Alle keski-ikäisenä sairaseläke elämän loppuun asti. Niin ne välillä sanoo, että on liian nuori, mutta minun sairauslista on kyllä aika selvää pässinlihaa ihan parikymppisestä asti. Ei tehnyt työeläkeyhtiö päivääkään töitä päätöksen eteen. Oli vaan niin vissi juttu, että ei noin satunnaisesti psykoottisesti käyttäytyvää ihmistä voi oikein mihinkään kuntoutukseen enää laittaa.

On sanottava se fakta: olen itsetuhoinen ihminen. Minä saatan tehdä jotain, vaikka ehkä moni ajattelee, että nyt sen ei tarvitse stressata kaiken aikaa tuloistaan ja oloistaan. Newsflash: kyllä pitää. Mutta tässä on rauhoittumisen paikka, sain tänään tosiaan tietää. Rauha maassa. Elämän pitää saada olla rauhallista meille kaikille. Ainakin mahdollisuuksien mukaan. Voimia kaikille tässä lääketieteellisesti räjähtäneessä maassa.

 

[TheSirPena]

Hyvää loppuvuotta kaikille. Älkää yritäkkö ottaa kontaktia mitään kautta.

Ajauduin lukemaan tätä ketjua ja hetken luulin, että olet oikeasti riistänyt itseltäsi hengen ja tämä jäi sinun viimeiseksi viestiksesi. Ajattelin, että tuossa suosikkijoukkueesi kohdalla oleva "Kuollut." viittaa sinuun itseesi ja tuo "Älkää yrittäkö ottaa kontaktia mitään kautta." kuulosti kovin kohtalokkaalta. Myös allekirjoituksesi olisi voinut viitata siihen. Tulin surulliseksi, vaikka en tiedä sinusta juuri mitään.

No, menin toki pian katsomaan viestihistoriaasi ja totesin, että et ole kuollut. Hyvä niin. Tai mistä minä tiedän onko se hyvä. Toivottavasti on. Hyvää syksyä @peksa .

 

[peksa]

Ajauduin lukemaan tätä ketjua ja hetken luulin, että olet oikeasti riistänyt itseltäsi hengen ja tämä jäi sinun viimeiseksi viestiksesi. Ajattelin, että tuossa suosikkijoukkueesi kohdalla oleva "Kuollut." viittaa sinuun itseesi ja tuo "Älkää yrittäkö ottaa kontaktia mitään kautta." kuulosti kovin kohtalokkaalta. Myös allekirjoituksesi olisi voinut viitata siihen. Tulin surulliseksi, vaikka en tiedä sinusta juuri mitään.

No, menin toki pian katsomaan viestihistoriaasi ja totesin, että et ole kuollut. Hyvä niin. Tai mistä minä tiedän onko se hyvä. Toivottavasti on. Hyvää syksyä @peksa .

Hengissä joo ja kun pääsi lomautukselle niin hyvä. Terveys vähän krakaa mut muuten ok. On elämässä hetkiä milloin ei halua mitään kontaktia mistään ja mutta moni asia on paljon paremmin kun esim 2 vuotta sitten.

 

[godspeed]

Nyt on sellainen tilanne, jollaista ei ole ollut ehkä aiemmin kuin jollain kesälomalla skidinä: kalenteri täysin tyhjä tästä päivästä eteenpäin. On sellaista tietynlaista vapautta vähän suunnitella tekemisiään voinnin niin salliessa. Ihmisethän ei tajua, että eläke ei paranna mitään vaivoja, vaan kyllä ne ovat ihan yhtä läsnä kuin ennen eläkettäkin.

Pitää siis olla kokoajan varuillaan, ettei sekoa tähän, koska myös kalenterin tyhjyys voi kääntyä itseään vastaan. Toistaiseksi eläke oli aina keino edetä elämässä. Onneksi en ole enää itsetuhoinen, eli ne ajatukset ovat väistyneet kohtalaisen kestettäviksi. Ja vaikka ihmiset katsovat kieroon nuorella iällä eläkkeelle päässyttä kuin hän olisi jotenkin etuoikeutettu, niin kyllä he enemmän tienaavat kuin minä ja minun kaltaiseni. Työssä ansaittu iso raha tuo ihan erilaista vapautta kun vastaavasti rahattomuus "vapaalla" eläkkeellä. Muistakaa se.

 

[JoMe84]

Päivä kerrallaan sitä on taas menty jo pitkään ja uudesta lääkkeestäkin on ollut apua, mutta on edelleen paljon päiviä kun ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Siis koko päivä sängyssä selaten jatkoaikaa ja muuta.
Onneksi elämässä on kaksi erittäin tärkeää henkireikää, eli tuo jälkikasvu,jonka takia sitä on helppo potkia ittensä ylös, vaikkakin pääosissa vain viikonloppuisin. Toinen on musiikinteko ja olen saanutkin jo neljä kappaletta tehtyä Youtubeen asti.

Sairauslomaa on sinne 31.12 saakka ja sehän tulee varmasti jatkumaan siitä eteenpäinkin. Terapiakäyntejä on sen kerran kuukaudessa, tai siis Skype-videopuheluitahan ne on ollut.

Työkyvyttömyyseläke on hylätty jo pariin kertaan, vaikka diagnoosilista on pitkä kuin nälkävuosi. Ei riitä kuulemma esim keskivaikea masennus, vaan vaikea se kuulemma pitäisi olla.

Nyt just hymyilyttää kaikesta huolimatta. Kiva viikonloppu on taas takana. Eteenpäin...

P.S. Tsemppiä godspeed!

 

[Glove]

Päivä kerrallaan sitä on taas menty jo pitkään ja uudesta lääkkeestäkin on ollut apua, mutta on edelleen paljon päiviä kun ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Siis koko päivä sängyssä selaten jatkoaikaa ja muuta.
Onneksi elämässä on kaksi erittäin tärkeää henkireikää, eli tuo jälkikasvu,jonka takia sitä on helppo potkia ittensä ylös, vaikkakin pääosissa vain viikonloppuisin. Toinen on musiikinteko ja olen saanutkin jo neljä kappaletta tehtyä Youtubeen asti.

Sairauslomaa on sinne 31.12 saakka ja sehän tulee varmasti jatkumaan siitä eteenpäinkin. Terapiakäyntejä on sen kerran kuukaudessa, tai siis Skype-videopuheluitahan ne on ollut.

Työkyvyttömyyseläke on hylätty jo pariin kertaan, vaikka diagnoosilista on pitkä kuin nälkävuosi. Ei riitä kuulemma esim keskivaikea masennus, vaan vaikea se kuulemma pitäisi olla.

Nyt just hymyilyttää kaikesta huolimatta. Kiva viikonloppu on taas takana. Eteenpäin...

P.S. Tsemppiä godspeed!

Ei se vaikeakaan riitä välttämättä täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Ainakaan minun kohdalla, puolikkaalla olen ollut.

 

[godspeed]

Itselläni lista oli lopulta tällainen: Kaksisuuntainen mielialahäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (yleistynyt tuskaisuus) ja kirsikkana kakun päälle kohtuuvaikea kuulovamma, joka synnynnäisenä alkoi oireilemaan niin paljon jo nyt, että kuulolaitteet olen saanut. Tohon päälle oli listattu erinäisiä psykoottisia oireita, joista ei kuitenkaan erillistä diagnoosia. Käytännössä olen ollut monta vuotta ihan pihalla, mutta ihmisiä roikotellaan määräaikaisilla eläkkeillä eli kuntoutustuilla ajatellen, että mitä jos se joskus vielä kuntoutuisi. No, minun kohdalla peli vihellettiin sitten 5-6 määräaikaiseläkkeellä vietetyn vuoden jälkeen poikki ja työeläkelaitos pisti ensihakemalta suoraan vaan suurempia harkitsematta pysyvälle.

Että voi elämä olla outoa.

 

[Kuuppa Jumissa]

Jaahas. Kai sitä pitää tulla tännekin avautumaan. Jälleen prakasi maanisdepressiivinen pää ja osastolla ollaan. Taitaa olla kahdeksas jakso 15 vuoden sisällä. Talven manian jälkeen on niin mojova masennus että piti päivystykseen hakeutua.

Alkaa toivo jo hiipua kun ei tunnu edes masennuslääkettä saavan. On niin toivoton olo mutta kai se vielä tästä. Oli jo omat ratkaisut mielessä, onneksi ollaan turvassa nyt lukkojen takana.

No, tulipahan avauduttua. Tsemppiä ja paranemisia kohtalotovereille.

 

[Päätykiekko]

Taas ollaan tilanteessa jossa ei oikein tiedä miten päin olisi. Olo on uupunut ja jopa kaupassa käymiseen pitää kerätä voimia. Sosiaaliset tilanteet ovat ihan minimissä ja jouduin jopa ottamaan taukoa yhdestä paikasta missä käyn kerran viikkoon. Ei vain yksinkertaisesti jaksa sosiaalisia tilanteita ja ihmisiä ollenkaan. Tiedän ettei ole paras mahdollinen ajatus olla vain kotona, mutta kun ei vain riitä voimat sosiaalisiin tilanteisiin. Taas on pikku hiljaa siis alkanút asiata menemään heikompaan suuntaan ja se huolettaa itseäni kovasti.

Hoitotaholla vaihtui tuossa hoitaja kesällä ja en ole sinne päässyt moneen kuukauteen juttelemaan. Soitin sinne itse elokuun alussa, mutta mitään ei osattu sanoa että milloin seuraavan kerran voisi päästä juttelemaan tai ylipäätänsä esim. olisi mahdollista saada aikaa lääkärille. En tiedä mitä tässä tekisi että saisi mahdollisuuden päästä purkamaan ajatuksiaan. Päivistykseen on turha mennä, kun sieltä todennäköisesti käsketään menemään kylmään suihkuun tai jotain muuta vastaavaa.

Pelottaa vain kun ajatuksien kanssa on aivan yksin ja milloin sitten pää räjähtää ihan oikeasti kunnolla. Se ei nimmittäin enään ole kauhean kaukana. On vaikea nukkua, valvon myöhään ja herään liian myöhään ylös. Alkaa rytmit katoamaan ja se vaikeuttaa ihan kaikkea elämässä. Itsetuhoinen olo on päällä ja ajatuksia niin itsemurhan suuntaan ja kuolemaa ajattelee jatkuvasti. Aika synkkää on ja tuskin tämä olo tässä parempaan suuntaan menee, vaikka kuinka yrittäisi ajatella positiivisesti. Miten ajatella positiivisesti kun ei oikein ole mitään positiivista ajateltavaa?

Mutta ei kai se auta kuin yrittää mennä kuuluisasti päivä kerrallaan ja odottaa jos jossain vaiheessa tätä vuotta pääsee vielä juttelemaan. Tietenkin tässä pitäisi olla lääkärillä käynti ja uutta B-lausuntoa tehdä, mutta katsotaan nyt. Itsellä olisi joku pysyvämpi ratkaisu mielessä tämän eläkkeen suhteen, mutta epäilen ettei siihen eläkeyhtiössä suostuta, vaan jatketaan taas vuodella eteenpäin ja toivotaan jotain ihme parantumista. Itsellä alkaa vain mitta olemaan täynnä ja haluaisin jonkunlaisen rauhan tähän elämään. Mutta katsotaan miten asiat tästä etenee.

Tsemppiä ja voimia kaikille!

 

[Iisoppi]

Voimia teille @JoMe84 ,@Päätykiekko ja @Kuuppa Jumissa ja muille joilla on tilanne päällä. Ja harmi ettet @Päätykiekko päässyt juttelemaan vaikka sitä selvästi tarvitsisit.

Itse olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta ja nykyään menen lievän masennuksen kategoriassa (testien mukaan). Tai oikeastaan kaikki alkoi vakavasta masennuksesta mutta silloin niin monet asiat oli pielessä ja aivot oli sotkettu kunnolla. Ei sitä kaikki ymmärrä miltä se oikeasti tuntuu kun mikään ei kiinnosta, asiat on yhdentekeviä ja aamulla harmittaa kun herää hengissä (eikä kuolleena). Mutta lopulta jotenkin pääsin ylös siitä. Onneksi sain apua. Ja sain kiinni jotenkin elämästä. Nykyään minua vaivaa enemmänkin ahdistuneisuus kuin masennus. Ja ikävä kyllä se on välillä yhtä rampauttavaa. Joku kysyy että mistä ne erottaa... Masennus on jotain mikä sanoo että olet arvoton, mikään ei kiinnosta ja kaikki on turhaa ja rasittavaa. Ahdistuneisuus sen sijaan on sitä kun kaiken tekeminen ahdistaa ja jotkut asiat jopa pelottaa. Tulee ahdistusta kun ajattelee elämää, velvoitteita ja ihmisiä. Kyse ei ole ettei kiinnosta vaan siitä että kokee ahdistusta siitä miten selviää jutuista. Ja se saattaa lamauttaa. Ajattelee liikaa... Eikä osaa pysäyttää ahdistavia ajatusketjuja. Ahdistun helposti kun elämässä monia asioita menossa enkä koe hallitsevani niitä.

 

[Päätykiekko]

Jaaha se on se aika vuodesta kun pitää lähteä tunnin päästä päivystykseen. Hirveät olot päällä, ahdistaa ja on itsetuhoisia ajatuksia. Oli "mukava" soittaa tuossa puoli kuuden aikaan päivystykseen ja kertoa asiasta. Ensimmäisenä sain tylyn vastauksen kun kerroin tarinani että mene omalle terveysasemalle. Olin vähän että mitä helvettiä. Minulla on tosiaan on "hoitusuhde", mutta se on minusta riippumattomista syistä tauolla ja en oikein saa apua mistään. Naurettavan vaikeaa on saada apua kun sitä todella tarvitsee.

Tilanne on siis ollu jo viikon verran sellainen että ei pitäisi olla yksin kotona, mutta minkä teet kun asut yksin. Pelottaa mennä ulos, ahdistaa mennä jopa lähikauppaan ja on itsetuhoisia ajatuksia päässä. Ja nekin kokoajan vain pahenee ja pahenee. Olen ajatellut että otan kaikki lääkkeeni ja vedän ne kurkusta alas tai että kävelen junan alle. Kaikenlaisia juttuja olen miettinyt siihen että tämä ahdistus helpottaisi.

Mutta luulenpa että päivistyksessä sanotaan että mene kotiin kylmään suihkuun ja nukkumaan. Se oli viimeksi neuvo ja voitte varmaan kuvitella kuinka paljon se auttoi sitten loppujen lopuksi. En minä minnekkään osastolle halua tai sitä ole ehdottomassa, mutta mitä tässä pitäisi ajatella kun tuntuu ettei yksin pärjää? En tiedä. Aika avuton olo on itselläni.

Parempaa alkanutta viikkoa teille muille!

 

[Gostisbehere]

Mutta luulenpa että päivistyksessä sanotaan että mene kotiin kylmään suihkuun ja nukkumaan. Se oli viimeksi neuvo ja voitte varmaan kuvitella kuinka paljon se auttoi sitten loppujen lopuksi. En minä minnekkään osastolle halua tai sitä ole ehdottomassa, mutta mitä tässä pitäisi ajatella kun tuntuu ettei yksin pärjää? En tiedä. Aika avuton olo on itselläni.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että se osastolla käynti voi olla suuri helpotus.
Ainakin omalla kohdalla teki suorastaan ihmeitä.
Saat kunnolla nukkua ja syödä. Sitten pääset juttelemaan ihmisten kanssa jotka takuulla kuuntelevat sinua. Näet samalla muita ihmisiä jotka ovat etsimässä apua. Älä tyrmää tätä osasto hommaa ennen kuin kokeilet.
Voimia sinne kumminkin

 

[Päätykiekko]

Omasta kokemuksesta voin sanoa että se osastolla käynti voi olla suuri helpotus.
Ainakin omalla kohdalla teki suorastaan ihmeitä.
Saat kunnolla nukkua ja syödä. Sitten pääset juttelemaan ihmisten kanssa jotka takuulla kuuntelevat sinua. Näet samalla muita ihmisiä jotka ovat etsimässä apua. Älä tyrmää tätä osasto hommaa ennen kuin kokeilet.
Voimia sinne kumminkin

Katsotaan mitä täällä ovat mieltä asiasta. Kyllä pelottaa mennä kotiin yksin, jos siihen päätyvät. Uskon kyllä että osastolla käymisestä voisi olla hyötyäkin.

 

[godspeed]

Kyllä @Päätykiekko omasta näkökulmasta alkaa olla osasto/päiväsairaalatyyppiä. Jotain pitää tehdä. En itse ole henkilökohtaisesti noita kokenut, koska olen aina ollut jotenkin tutkan alla, eikä kukaan ole tajunnut missä kuljen. Tuttuja on noissa ollut ja ne on levähdyttäneet ajatuksia niin sanotusti. Ollut myös tuttavallista juttuseuraa kokemuspohjalta, koska joskus parasta seuraa on niistä, jotka kokevat samaa parhaillaan.

Mutta tuo itsetuhoisuus, se kuulostaa sitten itselle konkreettisesti niin tutulta. Tarvitset selkeästi jotain juttuseuraa, sillä se solmu päässä aukeaa vain kun joku sinua kuuntelee. Anna niille syy kuunnella. Jos joku alkaa ulisemaan vastaan, niin sano suoraan, että kiikku odottaa kotona tätä menoa. Pitää hakata päätä seinään ja toitottaa. Ottaisin sinut meille pariksi päiväksi, jos voisin ja tähän leveä hymiö.

 

[Päätykiekko]

Kyllä @Päätykiekko omasta näkökulmasta alkaa olla osasto/päiväsairaalatyyppiä. Jotain pitää tehdä. En itse ole henkilökohtaisesti noita kokenut, koska olen aina ollut jotenkin tutkan alla, eikä kukaan ole tajunnut missä kuljen. Tuttuja on noissa ollut ja ne on levähdyttäneet ajatuksia niin sanotusti. Ollut myös tuttavallista juttuseuraa kokemuspohjalta, koska joskus parasta seuraa on niistä, jotka kokevat samaa parhaillaan.

Mutta tuo itsetuhoisuus, se kuulostaa sitten itselle konkreettisesti niin tutulta. Tarvitset selkeästi jotain juttuseuraa, sillä se solmu päässä aukeaa vain kun joku sinua kuuntelee. Anna niille syy kuunnella. Jos joku alkaa ulisemaan vastaan, niin sano suoraan, että kiikku odottaa kotona tätä menoa. Pitää hakata päätä seinään ja toitottaa. Ottaisin sinut meille pariksi päiväksi, jos voisin ja tähän leveä hymiö.

Eipä tuota osastolle päässyt, vaan loppujen lopuksi sitten kotiin lähetettiin. Periaatteessa koko keskustelussa ei ollut osastolle pääseminen edes pöydällä. Niinpä pääsen ainakin perjantaina juttelemaan ja katsotaan sitten jatkoa miten jatkuu. Toivottavasti jatkuisi. Vaikeaa tässä on kotona olla, mutta ei auta kuin purra hammasta. Toki voin sinne päivystykseen soittaa vaikka yöllä, mutta en tiedä oikein mitä se sitten hyödyttää. Tuskin ne minua sinne osastolle ottaa siltikään. Mut katsotaan miten olot tässä menee ja sitten sen mukaan ottaa yhteyttä.

 

[Schadowan]

Onkos muille palstalaisille luulosairaus kuinka tuttua? Ymmärtääkseni linkkaa mielenterveysasioihin aikalailla. Itselläni viimeisen vuoden aikana on jo ihan kiitettävä rekordi eri sairauksista (sydänhommat+ALS nyt päällimmäisinä) ja lääkärissä on käyty erilaisten tuntojen/oireiden/kuvitelmien takia. Terapiassa käyn myös, ja aiheesta puhuttu, mutta selkeästi ei ole asia kontrollissa, ainakaan vielä. Kai mä haluaisin sanoa, että on tämä aika raskasta ja kuluttavaa. Ja vaikka sisimmässään tietää, ettei mitään (uutta) sairasta niin silti pelot puskevat päälle.

 

[Päätykiekko]

Sain olla pari viikkoa sitten neljä päivää osastolla ja sitten laitettiin kotiin. Olo ei oikein kauheasti ole parantunut ja nyt olen taas jonossa osastolla. Valitettavasti useampi viikkoo saattaa mennä että on mahdollista päästä osastolle takaisin. Harmittaa ja pelottaa aika paljon että odotus voi olla viikkoja. Olo on kuitenkin edelleen aika sama kuin ennen osastolle pääsyä eli ahdistaa, on itsetuhoisia ajatuksia ja masennus on aika kovalla tasolla.

Nyt pääsen sähköhoidon arviointiin ja katsotaan pääsenkö sitä aloittamaan jossain vaiheessa. En tiedä toimiiko se omalla kohdalla, mutta olen valmis kyllä sitä kokeilemaan, jos sen avulla on mahdollista saada itselle parempi olo. No katsotaan mitä seuraavat viikot tuo tullessaan. Pitää vain yrittää jaksaa odottaa ja odottaa. Kai se odotus jossain vaiheessa palkitaan.

 

[godspeed]

@Päätykiekko

Kuulostaa kuitenkin hieman paremmalta kuin monella muulla. En tarkoita vähätellä muita, mutta sinua on nyt onneksi kuultu jossain määrin. Vittu kun minä en voi tehdä tällekään asialle mitään, ja tiedän todella hyvin tämän pompottelun, jota kokee nyt vähän joka toinen ihminen, jolla on asiat ristissä. Ota sähköhoito vastaan, jos vaan onnistuu. Minulla sitäkään ei kokeiltu, mutta jos sinä olet ns kuntoutettava ihminen, niin sinulle nämä asiat myös järjestetään. Asenteesi on hyvä! Pidä kiinni siitä, se tulee olemaan pelastuksesi.

 

[D.Santon]

Shaattana kun nuo tuhoisat ajatukset taas puskevat pintaan. Jonkun aikaa meni ihan hyvin, mutta niinhän ne tilanteet vaihtelevat. Lähinnä vain hyvin turta fiilis kaikkeen, ei onneksi niin paha kuin tuossa pari- kolme vuotta sitten. Silloin oli hilkulla naru kaulassa. Juu, tiedän että kaikilla on omat ongelmansa, ja välillä on vaikeaa. Juuri siksi en asioistani paljoa puhukaan, koska pelkään sitä vähättelyä. "Mikäs sulla nyt voi olla?" Tosin myönnän kyllä, etten aina osaa toisiltakaan asioista kysyä. Että välillä ei toisten asioista tiedä, ja saattavatko painia samojen asioiden kanssa? Mahdollisesti. Mukavan turhaa pohdintaa näin kahdelta aamuyöstä. Musiikin avulla noita ajatuksia koitan työntää kauemmaksi, auttoi se yläasteella ja auttaa se nykyäänkin. Pikkasen tsemppiä kaikille, ei tässä parempaakaan sanottavaa ole.

 

[Tappara Seinäjoelta]

Joulu on pahin. Mikäs siinä muuten kattoa tuijotellessa, mutta vaikeita on kaikki tällaiset tapahtumat, joissa näkee sen muiden ilon, innostuksen ja rakkauden.

Se Joulussa on hyvää ettei arjen tapaan näe muiden touhuiluja töiden ja harrastusten parissa siinä missä itse ei niistä saa kiinni. Joulu on paras.

 

[Schadowan]

Viimeisen vuoden aikana olen ollut noin 8-10 kertaa lyhyempiä jaksoja joko ahdistunut tai masentunut. Masennus/ahdistusjaksot kestävät yleensä maksimissaan kolmisen viikkoa ja ovat aika vahvoja. Ja kun mieli taas kirkastuu niin on aikalailla täysin toimintakykyinen "normaali" aikuinen.

Yleisesti voisi sanoa, että elämässä on peruspilarit kunnossa, joka varmaan osasyy siihen, ettei olotilat pitkity. Mutta silloin kun on ahdistus/masennus päällä niin se tosiaan on niin - uskaltaisin sanoa erottavani alakuloisuuden/surullisuuden masennuksesta. Puolisoni tossa siis mietti, että voiko ihminen oikeasti masentua pariksi viikoksi.

Yleinen ahdistuneisuushäiriö minulle on diagnosoitu ja käyn terapiassa.

Onko tällainen jojoilu muille tuttua?