Taudinkuvana depressio

[obi-wan]

Viimeisen vuoden aikana olen ollut noin 8-10 kertaa lyhyempiä jaksoja joko ahdistunut tai masentunut. Masennus/ahdistusjaksot kestävät yleensä maksimissaan kolmisen viikkoa ja ovat aika vahvoja. Ja kun mieli taas kirkastuu niin on aikalailla täysin toimintakykyinen "normaali" aikuinen.

Yleisesti voisi sanoa, että elämässä on peruspilarit kunnossa, joka varmaan osasyy siihen, ettei olotilat pitkity. Mutta silloin kun on ahdistus/masennus päällä niin se tosiaan on niin - uskaltaisin sanoa erottavani alakuloisuuden/surullisuuden masennuksesta. Puolisoni tossa siis mietti, että voiko ihminen oikeasti masentua pariksi viikoksi.

Yleinen ahdistuneisuushäiriö minulle on diagnosoitu ja käyn terapiassa.

Onko tällainen jojoilu muille tuttua?

Syklotymia: oireet, aiheuttajat ja hoitotavat

Syklotymian määrittelevänä piirteenä ovat krooniset mielialan vaihtelut tai muutokset. Voitaisiin sanoa, että se on kuin kaksisuuntaisen mielialahäiriön “pikkuveli”. Syklotymiasta kärsivien...

mielenihmeet.fi

 

[Schadowan]

Syklotymia: oireet, aiheuttajat ja hoitotavat

Syklotymian määrittelevänä piirteenä ovat krooniset mielialan vaihtelut tai muutokset. Voitaisiin sanoa, että se on kuin kaksisuuntaisen mielialahäiriön “pikkuveli”. Syklotymiasta kärsivien...

mielenihmeet.fi

Kiitos tästä. Itsellekin tuli mieleen, että olisko jotain tän suuntaista, vaikka tuossa nyt on paljon sellaista, mitä en suoranaisesti tunnista. Pitää tutustua.

 

[Morgoth]

Kiitos tästä. Itsellekin tuli mieleen, että olisko jotain tän suuntaista, vaikka tuossa nyt on paljon sellaista, mitä en suoranaisesti tunnista. Pitää tutustua.

Et ainakaan maininnut, että sinulla olisi kausia jolloin menee luonnottoman lujaa? Esim. Stephen Fry sairastaa tuota syklotymiaa ja youtubesta löytyy ainakin videoita joissa kertoo sairaudestaan. Voit verrata kuulostaako yhtään tutulta?

Itse aikoinaan hakeuduin masennuksen vuoksi hoitoon ja vasta parin vuoden päästä selvisi, että kyse onkin lopulta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Aika oleellinen osa sairautta kuitenkin on, että aina välillä ollaan hetki kuninkaita sekä kuolemattomia ja tehdään jotain typerää. Itsellä toki erittäin masennusvoittoinen, mutta myös tuota toista puolta.

 

[Schadowan]

Et ainakaan maininnut, että sinulla olisi kausia jolloin menee luonnottoman lujaa? Esim. Stephen Fry sairastaa tuota syklotymiaa ja youtubesta löytyy ainakin videoita joissa kertoo sairaudestaan. Voit verrata kuulostaako yhtään tutulta?

Itse aikoinaan hakeuduin masennuksen vuoksi hoitoon ja vasta parin vuoden päästä selvisi, että kyse onkin lopulta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Aika oleellinen osa sairautta kuitenkin on, että aina välillä ollaan hetki kuninkaita sekä kuolemattomia ja tehdään jotain typerää. Itsellä toki erittäin masennusvoittoinen, mutta myös tuota toista puolta.

Joo ei mene lujaa:) Sanoisin, että hyvinä aikoina olen suht normaali oma itseni (mitä nyt silloinkin jotain pelkoja on), sitten syystä x vajoan sitten ahdistus/masennukseen.

 

[Makkeli]

Hyvä ketju, kun selaili muutamia sivuja taaksepäin niin paljon vastaavia kokemuksia minkä kanssa tässä itse painin tällä hetkellä.

Eli oma tilanne sinällään hyvinkin "perinteinen". Kaikki päällisin puolin elämässä hyvin, on avovaimo, koira, omistusasunto, hyvä työpaikka jossa menestystä tullut, säännöllisesti urheilua ja näin ollen asioiden pitäisi olla todella hyvin.

Mutta sitten löytyy aina se mutta. Jo tässä pidemmän aikaa (sanotaan 6-12kk) ollut sellainen olo, että oikein mikään ei tunnu miltään. Päivät menee kaikki elämää suorittaessa ja tunne-elämä on täysin samanlaista tekeekö töitä, tekeekö kotitöitä, urheileeko, harrastaako lempeä rouvan kanssa, onko lomalla kylpylässä yms. Eli tuntuu kuin painelisi robotin lailla eteenpäin, ilman että 99% ajasta mikään asia tuottaa mitään mielihyvää. Aiemmin kivalta tuntuneet harrastukset on tasoa "ihan sama" ja muutenkin sellainen pirteä, hassutteleva ja leikkisä oma itseni on ollut poissa jo pidemmän aikaa.

Nyt sitten "mukavana" lisänä tähän palettiin sain kuulla, että avovaimo oli käynyt pettämässä. Näin ollen vihdoin ja viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja varasin työterveyteen aikaa, jotta pääsee purkamaan tätä akuuttia kriisiä, mutta samalla myös tuota pidempään jatkunutta pahaa oloa. Diagnoosina lievä masennus sekä jokin odottamaton reaktio äkilliseen stressiin, lyhyeksi aikaa unilääkkeet sekä masennukseen Brintellix. Harmillisesti ainakin tällä hetkellä (reilu 4vk Brintellixiä takana) tuntuu, että tuo lääke ei ole auttanut yhtään mitään. Mutta uskoisin, että siinäkin syynä varmasti tämä muu elämäntilanne ja trauma tästä pettämisestä ja elämän etenemisestä tästä eteenpäin.

Monesti olen pohtinut, että mikä tuon masennuksen on ylipäätään voinut laukaista. Töissä olen jo pari vuotta tehnyt työtehtävää, joka itselle ujona introverttinä ei sovi laisinkaan, eli puhelimitse tehtävää asiakaspalvelutyötä. Itse koen, että tämä on ehkä ollut suurin kuormittava tekijä, joka olisi uupumusta/masennusta voinut elämään laukaista. Sitten tähän päälle vielä suorittajan luonne, että kaikesta zombiudesta huolimatta jatkuvasti pitää tehdä työt hyvin, urheilla, hoitaa kotia ja perhettä yms niin varmaan tuli vain raja vastaan.

Onneksi työterveyslääkäri otti asian tosissaan, alkuun sain pari viikkoa sairaslomaa ja keskusteluapua psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Seuraavaksi testissä miten töihin paluu nyt talvilomankin jälkeen sujuu ja tämän lisäksi työterveyden kautta onneksi mahdollista saada 10krt lyhytterapiaa, jos se jotain auttaisi.

 

[Morgoth]

Diagnoosina lievä masennus sekä jokin odottamaton reaktio äkilliseen stressiin, lyhyeksi aikaa unilääkkeet sekä masennukseen Brintellix. Harmillisesti ainakin tällä hetkellä (reilu 4vk Brintellixiä takana) tuntuu, että tuo lääke ei ole auttanut yhtään mitään. Mutta uskoisin, että siinäkin syynä varmasti tämä muu elämäntilanne ja trauma tästä pettämisestä ja elämän etenemisestä tästä eteenpäin.

Psyykelääkkeet ovat vähän hankalia ja oikeaa voidaan joutua etsimään pitkäänkin. Kannattaa mainita lääkärille mikäli ei kuukauden jälkeenkään huomaa yhtään mitään vaikutusta, koska turha sellaista on syödä sen enempää.

Työterveyden kautta kannattaa ottaa kaikki mahdollinen terapia ja apua mitä saa. Sen saa yleensä nopeasti ja silloin kun eniten tarvitsee. Muutenhan terapiaan pääsy ja terapeutin löytäminen on todella vaikean hidasta sekä tarvitaan B-lausunto Kelalle, että terapiaa saa kohtuullisen hintaan yms.

 

[Glove]

Psyykelääkkeet ovat vähän hankalia ja oikeaa voidaan joutua etsimään pitkäänkin. Kannattaa mainita lääkärille mikäli ei kuukauden jälkeenkään huomaa yhtään mitään vaikutusta, koska turha sellaista on syödä sen enempää.

Työterveyden kautta kannattaa ottaa kaikki mahdollinen terapia ja apua mitä saa. Sen saa yleensä nopeasti ja silloin kun eniten tarvitsee. Muutenhan terapiaan pääsy ja terapeutin löytäminen on todella vaikean hidasta sekä tarvitaan B-lausunto Kelalle, että terapiaa saa kohtuullisen hintaan yms.

Lääkkeistä samaa mieltä, jos ei toimi niin vaihtoon. Omalla kohdalla löytyi toimiva seitsemännellä yrityksellä. Terapiasta taas olen eri mieltä. Minä pääsin Kelan kustantamaan terapiaan muutaman kuukauden jälkeen.

 

[Morgoth]

Lääkkeistä samaa mieltä, jos ei toimi niin vaihtoon.

Lääkärit eivät ilmeisesti niin helpolla kirjoita reseptejä rauhoittaviin, koska niissä omat ongelmansa. Oikein käytettyinä ne ovat erittäin hyviä pahimpaan ahdistukseen. Omasta mielestäni tärkeintä on toimiva lääkitys mahdolliseen unettomuuteen. Ilman riittävä unta mistään ei tule enää yhtään mitään.

Terapia on taas paljon vaikeampi. Lausunnon saaminen ei, mutta sen jälkeen pitää löytää terapeutti, joka ylipäätään ottaa vastaan uusia potilaita ja jolla on vapaita aikoja lähitulevaisuudessa. Terapeutilla pitäisi olla vielä jonkinlaista osaamista kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä edustaa terapiasuuntausta, joka itselle on mieluinen. En voisi kuvitella itseäni esim. kuvataideterapiassa. Lisäksi terapeutin kanssa kemiat pitäisi vielä kohdata tai en voisi kuvitellakaan keskustelevani jonkun kolmekymppisen kanssa, jonka elämänkokemus ei tuollaiseen hommaan riitä ollenkaan.

Tosi hyvä jos terapian saaminen on onnistunut kivuttomasti, mutta paljon asiasta on julkisuudessakin keskustelu, että tuo hommahan on ihan vituillaan.

Psykiatrian erikoissairaanhoitoa taas minun on pakko kehua. Se toimii, mutta sinne ei kukaan varsinaisesti halua tai siinä vaiheessa asiat on jo pahasti vituillaan. Rajalliset on resurssit sielläkin ja aika kovalla kädellä lähetteitä hylätään.

 

[godspeed]

Minun kokemukseni mukaan maailma on täysin sekaisin, myös terveydenhuolto. Lääkäreitä ei ole, ja ne vähätkään eivät voi mielenterveysongelmille mitään. Siksi ne laittoivat minut eläkkeelle varhaiskeski-iässä. Kaikki tajusivat, ettei tästä tule mitään. Pääsin kuin lahjana eroon loppuelämän loputtomista lääkärikäynneistä ja turhista hoidoista, joita nykylääketiede jotenkin koettaa suorittaa läpi. Melkein kolme vuotta psykologikäyntejäkin takana, eikä se äijä kyllä viitsinyt tehdä vähääkään töistään. Tuntui, että tarvisi älykkäämmin tekevän tyypin eteensä. Tai sellaisen, joka on kiinnostunut sinusta ammatillisessa mielessä tarpeenmukaisesti.

Lääkäritkin tiesivät aina minut nähdessään, että eihän tuosta tule yhtään mitään pidemmän päälle. Se on alisuorittaja ja fiksu, mutta sairaus tuhoaa kaiken. Katsellaan vaan hepulle sellaisia lääkkeitä, että ne nyt toimivat ihan ok, sillä täysin ilman lääkitystä olisin köydenjatkona. Se on fakta. Jos sinä lukija ajattelet itsemurhaa, niin sinulla on jo erittäin suuri ongelma. Jos ajatukset ovat päinvastaisia, ratkaisukeskeisiä ja vielä "lieviä", niin kaikki on heti avun piirissä. Sen verran annan terveydenhuollolle myönnytystä.

Tuohon akuuttiin hommaan kyllä saa apua, MUTTA pitää erittäin vahvasti maalata se oma olo, jotta otetaan vakavasti. Vaatia ja vaatia ja vaatia. Kaikki se paska pitää osata vuodattaa itsestään ulos. Voi olla, ettei erikoissairaanhoitoon pääse pelkällä mahdollisella (vaikeallakaan) masennuksella, mutta masennus on usein ensioire jostain. En usko pätkääkään, että masennuspotilaat olisivat pelkästään masentuneita. Muutakin on usein taustalla.

@Makkeli

Minä tavallaan tiedän tuon polkusi, vaikka omani on erilainen. En yritä tässä lääkäriä leikkiä, mutta vastaan sinulle kenties pidemmin, kun oloni on virkeä ja ajatukseni kulkee. Muista, että sinua ei ole unohdettu ja tekstisi myötä sinä olet tärkeä ihminen kaikille muillekin kuin itsellesi. Itsellesi sinä olet kuitenkin kaikista tärkein, sillä kyse on sinun elämästäsi. Joskus ihmiset elää muiden kellon mukaan. Minusta tuo sinun meininkisi on vähän sellaista, ja siksi koneisto alkaa köhiä. Asennemuutosta tarvitaan, ja minä kyllä ymmärrän jos tuo sana jotenkin tökkii. Mutta jokainen on pohjimmiltaan itsensä paras lääkäri, se taito on meillä jokaisella, mutta se pitää kaivaa esiin. Nyt on jo hyvä alku sinulla.

 

[godspeed]

Kyllähän tää on jotain sekamuotoista meininkiä. Ei ole kuitenkaan itsemurha-ajatuksia, mikä kertoo siitä, että mieli on kohtuullisen tasainen. Aina kun on itsemurha-ajatuksia, niin se on vakavin paikka mitä ihmisellä voi elämässä olla. En halua tehdä itselleni mitään. Pidän ihan itsestäni tällaisena, mikä näkyy varmaan ihan ok itsetuntona joillekin ihmisille. En ole huono, en ole häviäjä. Olen aika kova tyyppi ja tiedän mitä osaan ja mitä en.

Mainitsemallani sekamuotoisella tarkoitan sitä, että jopa 10 minuutin välein voi tuntemus kehosta muuttua. Aamu oli vitullisen hankala ja masensi ihan urakalla. Olisi halunnut kadota maailmasta. Ahdisti. No sitten kun mutsi kävi kahvilla, niin sai vähän toiselle ihmiselle purkaa taas jotain asioita. Mutta kyllä se varmaan olisi parantunut muutenkin, koska iltaisin on aina parempi olla. Eli nyt tuntuu sillain kehossa, että rauhoittaa ja vaihtelu olossa voi olla jopa minimaalista. Onhan minulla ahdistukseen noita nappeja, jotka kyllä auttaa, vaikka pahassa paikassa tuntuu, että joutaisi tästä jo johonkin kadotukseen.

Mutta minä olen nyt eläkkeellä, ja se auttaa henkisesti ääretöntä taakkaa, joka muuten olisi. Ei ole joka aamu pakko nousta heti ja sinkoilla paikasta toiseen. Elämän pitäisi olla sellaista, että tässä jaksaa olla. Minä kyllä kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat varsinkin NYKYISTÄ työelämää. Kyllä se on ihan silkkaa perseen paskaa syvältä sieltä kun oikein ponnistaa. Rispekti on ihan valtava. Kyllä minä täältä vielä itsekin tulen ja saatana teen jotain näyttävää. Vittu.

 

[godspeed]

Olo heiluu. Nyt on euforisia tuntemuksia kehossa ja mielessä, jotka yleensä kuuluu maniaan. Eivät ne nyt ihan täysin pinnalle pääse, koska heti kun tulee jokin oloa nyrjäyttävä tilanne, niin euforia katoaa sen siliän tien. Se on taas sekamuotoisen oire, jollainen tässä pyörii hieman päällänsä. Kuvitelkaa joku liikunnallinen, seksuaalinen tai muu reaktio todella suurta mielihyvää aiheuttaneessa teossa. Sellaista on maniamainen euforia. Se tulee ja se kestää parhaimmillaan viikkoja. Tai tunnin, kaksi. Joskus illan, kuten nykyään tuntuisi olevan.

Hyvän olon tunne koko kehossa ja mielessä on pahimmillaan järkyttävän suurta. Sanon pahimmillaan siksi, koska se olo ei ole todellisuutta ja sieltä tullaan lujaa alas jossain vaiheessa. Voi tuntua, että kykenee vaikka kaatamaan ison kerrostalon paljain käsin. Niin kovasti se iskee. Sitten se masennus, joka myös sekamuotoiseen kuuluu, voikin iskeä heti perään. Silloin ei jaksa aamulla edes kunnolla nousta, saati vaatteita pukea. Ei vaan jaksa. Tiedän jo nyt, että ilta on virkeä, koska nautin tällaisesta, mutta aamulla herää taas ilkeään vitutukseen siitä, että on olemassa. Se on minun elämääni. En tiedä, onko se sekamuotoista täysin vai onko vaan persoonallisuushäiriöistä kyse. Aina ei vain tiedä. Tätä se kuitenkin on.

En minä näistä oloista jaksa puolisolle kertoa, kun ei se niistä jaksa enää mitään jauhaa. Kirjoitan siis sitten tänne Jatkoaikaan. Iltaa kohti heti paranee, tuntuu munaskuissa jo nyt ihan perkeleen hyvältä. Maistuvaa kiekkoiltaa kaikille! llves voittoon Lukosta!

 

[godspeed]

Ykköstyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen persoonallisuushäiriö, yleistynyt/tuskainen ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Vahvoja piirteitä depressiivisestä ja epävakaasta persoonallisudesta ja ADHD oli tutkimuksissa jollain tasolla mahdollinen.

Psykologi sanoi monissa asioissa, että hän ei voi tehdä ADHD-diagnoosia liian vähin perustein, mikä oli täysin oikein. Minun olisi kuulunut olla jo lapsena jotenkin poikkeuksellisen hankala nimenomaan ADHD:n kantilta, jotta siitä oltaisiin voitu näin aikuisiässä tehdä luotettava arviointi. Se on minulle ihan ok näin, koska itsekään en helposti aseta mitään diagnoosia, sillä niistä ei sitten pahimmassa tapauksessa pääse eroon.

Ehkä tuo depressiivisyys kuitenkin kummittelee. Se selittäisi niin monia asioita. Olen taipuvainen alakuloon, tai melankoliaan, kuten vielä sata vuotta sitten sanottiin. Potilas on melankolinen. No, ei se tässä vaiheessa haittaa, että jotain ehkä puuttuu, sillä kaikki lääkkeet on jo kokeiltu. Näillä mennään! Minä olen kyllä tässä palapelissä sentteri, enkä mikään pelkkä puolustaja. Pelaan tunnollisesti myös alaspäin. Hah, aivan hirvittävän huonoa läppää vetää tällaiseen yhteyteen. No, pitäisihän se enemmän kiekostakin kirjoittaa. En vain osaa sitä.

 

[godspeed]

Taas mennään, mutta ei kohti korkeuksia vaan pohjamutia. Kaikkihan tämän kuvion tietävät, jotka ovat esimerkiksi Tapio Suomisen touhuja seuranneet. No, alkoholia en ole juonut nyt, mutta ei tässä absolutistiksi olla ryhtymässä, ellen sitten lopulta tuumaa, että saa litkut olla itsekseen vähän aikaa. Ihan hyvä, että saa oltua juomatta.

...mutta onhan tämä olo huono. Levottomuutta, keskittymiskyvyttömyyttä, ja ahdistuu siitä pelosta, että joku hyökkää kimppuun heti, kun sanoo jotain väärää. En uskalla ottaa aina osaa keskusteluihin, mutta se on sitä fobiaakin, josta ylempänä olen kirjoittanut. Karseeta ja tyhmää, tyhmää ja karseeta. Saatanan saatana. Mutta sitten on pakko änkeä johonkin selittämään, minkä voisi ihan rehellisesti jättää väliin. Varmaan moni tunnistaa tuonkin tarpeen joillain, tai ovat sitä vierestä seuranneet.

Uskalsin tämän nyt kirjoittaa ja ihan silmissä olokin kohenee, kun saa vaan hetken aikaa naputtaa. Ehkä minä olen performanssitaiteilija ja te olette minun yleisöni. Eli minä tässä vaan jostain syystä haluan esiintyä ja saada siitä kiksit. Kiitos ja näkemiin.

 

[Päätykiekko]

Täällä on taas olot päällä. Ahdistaa ja on itsetuhoisia ajatuksia. Viime kuussa olin pari päivää osastolla ja onneksi tosiaan pääsin silloin sisään. Elämä on aikalailla sekaisin ja niin on kyllä mieskin. Päivä kerrallaan mennnään ja iltoja pelätään, kun silloin olot yleensä itsellä pahenee. Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, mutta ei vain meinaa uni tulla. Pelottaa, että joutuuko tässä vaihteeksi päivystykseen ja sieltä sitten arviointiin että onko asiaa päästä osastolle. Kuolemaa tässä ajattelee päivittäin ja sitä miten uskaltaisi päästää kaikesta irti. Jotenkin vain näiden olojen kanssa on vain niin sietämätöntä olla. Varsinkin kun tätä on jatkunut jo niin pitkään ja mitään parannusta ei ole näköpiirissä. Miksi jatkaa tämmöistä elämää, kun tuntuu ettei se ole elämisen arvoista? Toki järki sanoo ettei itsemurha ole ratkaisu mihinkään, mutta mitä jos ei ole voimia jaksaa vain enään? Mitä silloin pitäisi tehdä? Kukaan ei kuitenkaan voi loputtomiin voi auttaa ja pitää päätä pinnalla. Jotenkin olen vain niin turhatunut tähän kaikkeen ja haluaisi nähdä tunnellin päässä jotain valoakin.

Toki tässä odotellaan edelleen pääsyä sähköhoitoon, mutta odottavan aika on aika pitkä. Nyt olen ollut marraskuun alusta jonossa, mutta näin maaliskuun alkuun mennessä ei ole vieläkään mitään kuulunut sieltä. Ahdistaa ja turhauttaa, mutta toki ymmärrän etten ole ainoa joka sinne on jonossa. Pitää kai vain kärsivällisesti odottaa ja odottaa. Turha sinne on soitellakkaan, kun vastaus on aina sama etten näy vielä listoilla joita otetaan hoitoon ja osastolle.

Jotenkin olisi tälle vuodelle toivonut tasaisempaa alkua, mutta kyllä tässä kaikki on mennyt ehkä vielä enemmän päin helvettiä mitä 2022 vuonna. Todella pelosekaisn tuntein odottaa huomista, ensi viikkoa ja kuukautta. Monesti sitä havahtuu jostain sumusta ja katsoo omaa tilannettaan ja ajattelee olisiko parempi ettei olisi olemassa. En tiedä tuonko kenenkään elämään mitään hyvää, enemmänkin vain turhaa huolta ja murhetta.

Tämmöistä tällä kertaa. Voimia kaikille jotka kamppailee samanlaisten asioiden ja ajatusten kanssa. Kiitos ja anteeksi.

 

[peksa]

Täällä on taas olot päällä. Ahdistaa ja on itsetuhoisia ajatuksia. Viime kuussa olin pari päivää osastolla ja onneksi tosiaan pääsin silloin sisään. Elämä on aikalailla sekaisin ja niin on kyllä mieskin. Päivä kerrallaan mennnään ja iltoja pelätään, kun silloin olot yleensä itsellä pahenee. Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, mutta ei vain meinaa uni tulla. Pelottaa, että joutuuko tässä vaihteeksi päivystykseen ja sieltä sitten arviointiin että onko asiaa päästä osastolle. Kuolemaa tässä ajattelee päivittäin ja sitä miten uskaltaisi päästää kaikesta irti. Jotenkin vain näiden olojen kanssa on vain niin sietämätöntä olla. Varsinkin kun tätä on jatkunut jo niin pitkään ja mitään parannusta ei ole näköpiirissä. Miksi jatkaa tämmöistä elämää, kun tuntuu ettei se ole elämisen arvoista? Toki järki sanoo ettei itsemurha ole ratkaisu mihinkään, mutta mitä jos ei ole voimia jaksaa vain enään? Mitä silloin pitäisi tehdä? Kukaan ei kuitenkaan voi loputtomiin voi auttaa ja pitää päätä pinnalla. Jotenkin olen vain niin turhatunut tähän kaikkeen ja haluaisi nähdä tunnellin päässä jotain valoakin.

Toki tässä odotellaan edelleen pääsyä sähköhoitoon, mutta odottavan aika on aika pitkä. Nyt olen ollut marraskuun alusta jonossa, mutta näin maaliskuun alkuun mennessä ei ole vieläkään mitään kuulunut sieltä. Ahdistaa ja turhauttaa, mutta toki ymmärrän etten ole ainoa joka sinne on jonossa. Pitää kai vain kärsivällisesti odottaa ja odottaa. Turha sinne on soitellakkaan, kun vastaus on aina sama etten näy vielä listoilla joita otetaan hoitoon ja osastolle.

Jotenkin olisi tälle vuodelle toivonut tasaisempaa alkua, mutta kyllä tässä kaikki on mennyt ehkä vielä enemmän päin helvettiä mitä 2022 vuonna. Todella pelosekaisn tuntein odottaa huomista, ensi viikkoa ja kuukautta. Monesti sitä havahtuu jostain sumusta ja katsoo omaa tilannettaan ja ajattelee olisiko parempi ettei olisi olemassa. En tiedä tuonko kenenkään elämään mitään hyvää, enemmänkin vain turhaa huolta ja murhetta.

Tämmöistä tällä kertaa. Voimia kaikille jotka kamppailee samanlaisten asioiden ja ajatusten kanssa. Kiitos ja anteeksi.

Mikäs miehen moiseen ahdistukseen on ajanut? Itse olen näissä tilanteissa jos niitä on itselleni tullut niin pyrkinyt tekemään jotain rentouttavaa mikäli mahdollista. Joillekin auttaa että pääsee puhumaan jollekin, itselle vaikka menemällä hierojalle.

Tsemppiä kuitenkin äijälle kaikesta huolimatta.

 

[godspeed]

@Päätykiekko

Sinä voit aina kirjottaa (tänne), niin kuin nytkin. Kyllä minä ainakin luen, jos en aina suuresti reagoikaan. Itsekin olen tähän ketjuun kirjoittanut ja tietyllä tavalla se avaa solmuja, jos nyt ei sitten ratkaise asioita. Jos on intoa ja kykyä, niin tästä voi tehdä hieman päiväkirjamaisen kuten itse tässä tein kans, kun hieman pukkasi outoja fiiliksiä. Kyllä se vaan auttaa.

Mitä näihin oloihisi muuten tulee, niin koeta löytää pienistä asioista jotain, ihan mitä tahansa. Joku biisi, elokuva, video, pussillinen pähkinöitä, mitä ikinä. Sen ei tarvitse olla mikään superfiksu juttu, vaan sellanen arkinenkin asia, joka kanavoi kipuja muualle ja tavallaan samalla tasaa asioita. Itse katson toisinaan kaikenlaisten (informaatiorikkaiden) tubettajien juttuja, sillä niissä on toisinaan jotain terapeuttista, vinkkinä erityisesti Ali Leiniö. Jos kyse ei ole siis siitä, että netti masentaa sinua. Se tietysti muuttaa aina asioita vähän.

No tässä vähän jotain ensiapua. Meitsi on täällä aina vähintään lukemassa.

 

[Ollakseni]

Lienee aika taas kirjoitella tänne.

Tässä on lääkitystä jumpattu joulukuussa kun escitalopram todettiin toimimattomaksi ja vaihdettiin venlafaxiniin. Annosta nostettu hiljattain. Samaan aikaan deadlinet vyöryvät uhkaavasti päälle ja saamattomuus ahdistaa. Hyökyi sitten viime yönä yli ja en saanut nukuttua kuin pätkittäin ahdistukseltani. Ahdistavat ajatukset ja muistot valtasivat pääni eikä keho pystynyt nukkumaan, vaikka olin väsynyt ja silmät eivät pysyneet auki. Silti vain tunsin olevani kokoajan hereillä vain pienien hetkien tyhjyydellä.

Noh jos nyt vähän saisi itseään "niskasta kiinni" ja koittaisi tänään silti olla tehokkaampi ihminen ja koittaa parantaa päiväänsä ja olotilaansa. Jollain muulla kuin alkoholilla.

 

[godspeed]

Lienee aika taas kirjoitella tänne.

Tässä on lääkitystä jumpattu joulukuussa kun escitalopram todettiin toimimattomaksi ja vaihdettiin venlafaxiniin. Annosta nostettu hiljattain. Samaan aikaan deadlinet vyöryvät uhkaavasti päälle ja saamattomuus ahdistaa. Hyökyi sitten viime yönä yli ja en saanut nukuttua kuin pätkittäin ahdistukseltani. Ahdistavat ajatukset ja muistot valtasivat pääni eikä keho pystynyt nukkumaan, vaikka olin väsynyt ja silmät eivät pysyneet auki. Silti vain tunsin olevani kokoajan hereillä vain pienien hetkien tyhjyydellä.

Noh jos nyt vähän saisi itseään "niskasta kiinni" ja koittaisi tänään silti olla tehokkaampi ihminen ja koittaa parantaa päiväänsä ja olotilaansa. Jollain muulla kuin alkoholilla.

Kuinka paljon teet töitä/opiskelet, koska tässähän voi olla ihan uupumuksestakin kiinni. Tällain kotitohtorin asemasta sanottuna.

 

[Päätykiekko]

Mikäs miehen moiseen ahdistukseen on ajanut? Itse olen näissä tilanteissa jos niitä on itselleni tullut niin pyrkinyt tekemään jotain rentouttavaa mikäli mahdollista. Joillekin auttaa että pääsee puhumaan jollekin, itselle vaikka menemällä hierojalle.

Tsemppiä kuitenkin äijälle kaikesta huolimatta.

Kai se on tämä elämän sekavuus ja kun asiat ei ole oikein kunnossa. Tulevaisuus ahdistaa paljon, kun se on niin pimennossa ja valoa ei oikein näy tunnelin päässä. Ja kiitos paljon tsempeistä, sitä tarvitaan kyllä.

Ja kiitos @godspeed! Kyllä tänne varmasti tulee kirjoitettua. Eilen ainakin helpotti paljon kun sai kirjoitettua asioita ulos mielestään.

 

[Morgoth]

...mutta onhan tämä olo huono. Levottomuutta, keskittymiskyvyttömyyttä, ja ahdistuu siitä pelosta, että joku hyökkää kimppuun heti, kun sanoo jotain väärää. En uskalla ottaa aina osaa keskusteluihin, mutta se on sitä fobiaakin, josta ylempänä olen kirjoittanut. Karseeta ja tyhmää, tyhmää ja karseeta. Saatanan saatana. Mutta sitten on pakko änkeä johonkin selittämään, minkä voisi ihan rehellisesti jättää väliin. Varmaan moni tunnistaa tuonkin tarpeen joillain, tai ovat sitä vierestä seuranneet.

Itse taas taistelen tällä hetkellä todella voimakkaan häpeän tunteen kanssa. Vuosi pari sitten meni helvetin lujaa ja tuli tehtyä kaikenlaista typerää. Ei mitään laitonta, mutta muutamia ihan vitun tyhmiä juttuja. Valitettavasti asioita ei saa tekemättömäksi ja tiettyjä luurankoja joutuu pitämään vaatekaapissaan. Vitun vammaista tekstiä, kun en nyt viitsi tähän avata sen tarkemmin. Ehkä se ei ulkopuolisesta edes niin häpeälliseltä vaikuta, mutta toisaalta jos itse kokee sen erittäin häpellisenä niin sitten kokee. Aina ei tiedä onko parempi, kun menee lujaa ettei tietyllä tavalla ei ole omansa itsensä vaikka toisaalta on. Mikäli psykoosissa olisi tehnyt asioita niin silloinhan sitä on enemmän syyntakeeton. Pois tästä maasta haluaisin ja kaikkien keskuudesta, jotka edes tietävät nimeni. Vitun kiusallinen ja tuskainen tunne tämäkin, vaikka ei erityisesti masenna tai mitään muutakaan.

@Päätykiekko samanlaisia tuntemuksia itselläni aina vähän väliä, että joko tämä kierros riittäisi ja olisi viimeinen. Jotenkin niistä olen tähän asti päässyt pois. En tiedä miten. Kärsimällä kai ja jotenkin tietämällä että on ennenkin päästy pois. Kaikesta huolimatta kai sitä on silti halunnut elää.

 

[peksa]

Kai se on tämä elämän sekavuus ja kun asiat ei ole oikein kunnossa. Tulevaisuus ahdistaa paljon, kun se on niin pimennossa ja valoa ei oikein näy tunnelin päässä. Ja kiitos paljon tsempeistä, sitä tarvitaan kyllä.

Ja kiitos @godspeed! Kyllä tänne varmasti tulee kirjoitettua. Eilen ainakin helpotti paljon kun sai kirjoitettua asioita ulos mielestään.

No päivä kerrallaan. Ite oon ulosotossa ja varmaan jossain vaiheessa varmaan 10v päästä ne vanhenee. Sit tällä hetkellä oon lomautettu ja terveys on mitä on ja rahatilanne ei ole megahyvä.

Sen lisäksi kun kuulun seksuaalivähemmistöön joka myöskin on tuonut omat ongelmat taannoin niin asiat ei ole aina helppoja.

Jos oon vähissä rahoissa niin silloin teen itte safkat ja juon vettä. Olin tossa häädön jälkeen hotellimajoituksessa ilman sen suurempia herkkuja.

Tilanne ei oo mulla vieläkään hyvä vaikka halpa vuokrakämppä on siihen asti kun talo menee purkuun parin vuoden päästä.

Nyt kun oon vapaalla niin stressitaso hieman laskenut kun on saanu nukuttua. Sitten kun on kaikki ylimääräiset menot karsittu minimiin (hotellijakson) aikana niin hieman parempi on. Tosin vieläkin 4vuotta vanhoja perinnässä olevia laskuja menee ulosottoon mutta siinähän menee.

Tämä tuo sitten tiettyjä haasteita tulevaisuudessa mutta siinähän tuo.

 

[peksa]

@Morgoth Tyhmiä asioita tekee itse kukin (yllä osa omistani) on vain pieni otos siitä mitä itse olen tehnyt typerää. On mulla käräjillä tuomiokin jos niikseen tulee mutta siitä tuli vaan ehtoollista aikoinaan.

 

[peterra]

Itse taas taistelen tällä hetkellä todella voimakkaan häpeän tunteen kanssa.

Itsensä kanssa ikävintä on se, ettei itseään pääse pakoon. Itse löytää itsensä aina ja itselleen viimeistään jää aina kiinni. Itse haluan uskoa, että kaikki asiat on kuitenkin mahdollista selvittää ja oppia elämään niiden kanssa. Se ei välttämättä aina tarkoita, että kaikki elämässä olisi hienosti, mutta kuitenkin asia on sillä tavalla käsitelty, että sen kanssa voi oleskella.

Jumiutuminen kaikkiin niihin asioihin, joille ei mitään enää voi, on melkoista itsekidutusta. Jo tapahtuneille asioille ei mitään voi. Itselläni ei ole kunnollista esimerkkiä, mutta minulla on samanlainen suhde tupakointiin. Olen lopettanut tupakoinnin varmaan kymmenen kertaa ja aloittanut joka kerta uudestaan jossakin vaiheessa. Nyt olen ollut kohta kolme viikkoa jälleen savuton, mutta ei puhuta siitä tässä ketjussa, kun se ei liity asiaan.

Silloin kun poltan niin koen hyvin syvää häpeää siitä, joka motivoi minut lopettamaan uudestaan. Kun en polta niin tämä häpeä on poissa, mutta jos kerron jollekin ystävälleni, että olen lopettanut tupakoinnin niin se hävettää minua, koska tiedän osan ajattelevan, että "jaa taas?".

Olen tätä käsitellyt itseni kanssa kymmeniä kertoja. Itse selviän sillä, että laitan päähäni OMAN PROSESSINI. Tämä on minun lopetusprosessini, minun terveyteni ja minun lipsahdukseni. Tämä ei ole kenenkään muun asia. Häpeä syntyy siitä, kun minua hävettää oma prosessini, mutten edes tiedä kenelle se minua hävettää. Ainoa, jolle minun pitää hävetä on minä itse. Ja myös opetella antamaan anteeksi.

 

[godspeed]

Häpeä, pelko, syyllisyydentunto, itseinho, itsetuho, itsetunto-ongelmat, liian puhdas moraali, vahva oikeudenmukaisuus... ja lista jatkuu. Kaikki tämä on koettu, ja nykyään osaan pitää itsestäni jopa vähän huolta. Ei saa antaa muille omia avaimiaan parempaan elämään, sillä ne käyttävät niitä sinua vastaan. Ikävä kyllä ihminen on sellainen itsekeskeinen paskiainen, joka yrittää hyötyä muista.

Tiedän, että pyrkimys mielenterveyden parantamiseen on helpommin sanottu kuin tehty, mutta meillä mielenterveyspotilaillakin tulee parempia jaksoja tai päiviä. Silloin mieltä pitää vähän jumpata toistaen itselleen, että mihinkään ei kuole, ja jos joskus VITUTTAA JA AHDISTAA RANKASTI, niin siihenkään ei kuole kovinkaan nopeasti. Joskus itseasiassa vitutus voi kertoa paremmasta mielentilasta, sillä se voi ilmentää, että itsemurha ei ole välitön vaara, vaan ehkä jokin mahdollinen teko jossain kaukana tulevaisuudessa, tai parhaassa tapauksessa tavoittamattomissa. Mutta se on käynyt mielessä, ja tiedän miltä se tila tuntuu. Toivon @Morgoth ja @Päätykiekko että olonne tuosta kohenevat.

Minä olen leikellyt käteni kauttaaltaan arpiseksi, vetänyt lääkeövereitä ja muuta kaikkea paskaa, mutta tässä sitä silti tallaillaan, vaikka lääketieteellisesti voisin olla käytännössä täysi vihannes. Ja nyt olen miettinyt, että kukaan ei tallo minua enää alleen. EI KUKAAN. Jos vittu jengi vetää tuolla kovalla itsetunnolla ja kiusaajat tuhoaa muita siinä sivussa, niin minuun ei sellainen enää tepsi. Kukaan ei kiusaa, eikä pelleile kustannuksellani. Olen vahvempi nyt kuin koskaan, eikä tämä ole maniaa. Silloin olisi eri laulu. :)

 

[Morgoth]

@peterra @peksa @godspeed Kiitoksia teille kaikille. Tavallaan olin asian kanssa jo sinut kunnes se revittiin yhtäkkiä taas auki pienen joukon edessä. Olen melko sinut sairauteni kanssa tai masennusvaiheesta puhuminen ei ole mitenkään hankalaa. Se vaihe taas kun ollaan taas maailmanvaltiaita ja tehdä mitä tehdään niin siitä puhuessa jotenkin vain tunnen ihan helvetillistä häpeää tai lähinnä en edes puhu kenellekään muulle kuin korkeintaan hoitajalla/lääkärille. Mielialapolilla toki aiheesta keskustelin paljonkin hoitajan kanssa, mutta tietyllä tavalla tuon vaiheen ja sen seurauksien käsittely ei vain tahdo onnistua. Ehkä siihen joskus kykenee.

Lemmy toki on tämänkin tiivistänyt hyvin: "I don't do regrets. Regrets are pointless. It's too late for regrets. You've alreadey done it, haven't you? You've lived your life. No point wishing you could change it."