Taudinkuvana depressio

[Rekka Pinne]

Vielä sen verran, että kun @Rekka Pinne ja @PatrickKane95 luin kirjoituksenne, niin monet asiat kuin omalta näppäimistöltä, siis nuo sosiaalisiin taitoihin liittyvät etenkin. En ymmärrä, vielä armeija-aikoihin pari vuotta sitten olin ihan jopa suht supliikki myös vähän tuntemattomampien ihmisten seurassa. Itsevarmuuteni oli kasvanut, ja nyt tuntuu että kaikki itsevarmuus jonka olin saanut kerättyä, on rapissut taivaan tuuliin. Ja tuo on myös tuttu tunne, että kun vaikka johonkin vanhaan tuttuun tai puolituttuun törmää, niin tuntuu että ei tiedä edes mistä osaa puhua ja haluaa välttää koko mahdollisen keskustelun. Olen varmaan useammankin kerran antanut itsestäni todella tylyn ja ylimielisen kuvan, vaikka tarkoitus ei todellakaan ole olla sellainen, päinvastoin. Kun ei ole sosiaalisissa tilanteissa tarpeeksi, tuntuu että vajoaa ihan omaan taajuuteen, pois muiden ihmisten aaltopituuksilta. Sitä on hetken aina helpottunut kun tällaisen tilanteen välttää, mutta pienen tovin kuluttua olo on kaksin kerroin huonompi kun sen tilanteen tajuaa.

Hyvä että löydät täältä samanlaisia kokemuksia, kuin itselläsi on. Mulla on jo monta vuotta ollut todella heikko itsetunto, itsevarmuus ja itseluottamus. Lisäksi puolitoista vuotta aika selkeetä masennusta ja ahdistusta, johon en ollut vielä apua hakenut paitsi tänään laitoin koulupsykologille viestiä, että nyt tarttis keskusteluapua. Yks iso asia, joka aiheuttaa tätä masentuneisuutta on nimenomaan tuo että en tunne enää osaavani perus sosiaalisia taitoja ja ne tilanteet on nykyään lähinnä jotain suorituksia vaikka niiden ei pitäisi. Muistan kyllä, kun joskus vuosia sitten osasin olla oma itseni tai ainakin lähempänä sitä kuin nykyään tuntuu. Mulla on tullu vaa selviydyttä ja oon ite yrittäny näitä ongelmiani purkaa mutta eihän siitä ole tullut hevon helvettiä. Onneksi nyt kuitenkin laitoin sille psykologille viestiä, niin ehkä viimein tästä suosta aletaan nousemaan.

 

[Steril]

@Steril ota rutiineiksi tehdä seuraavat asiat:

• Joku tietty määrä opintoja per päivä tai viikko. Ihan sama, kuinka hyvältä fitiltä ala nyt tuntuu. Ota ne paperit kunnialla ulos. Sitä kautta pääset kunnon töihin ja omaan kämppään.
• Uuden sosiaalisen harrastuksen aloittaminen ja siellä itsensä pakottaminen puhumaan ihmisille. Erakoituminen on valtaosallle ihmisistä tuhon tie. Katkaise sinne johtava kierre.

Voin luvata, että naista tulee ennemmin tai myöhemmin, kun ensiksi alat pitämään itsestäsi ja tulevaisuudestasi huolta. Sinä uskot tämän vasta kymmenen vuoden päästä, mutta sanon nyt silti.

Juu, tiedän kyllä että opintojen keskeyttäminen ei ole hyvä vaihtoehto, koska olisin täysin tyhjän päällä sen jälkeen. Olen ajatellut sinnitellä, ja tälläkin hetkellä suoritan kiireisesti rästiin jääneitä kursseja.

Erakoituminen on tuhon tie, allekirjoitan tämänkin. Yksinäistä elämää ilman muita ihmisiä en näe karkeasti sanottuna millään tavalla vaihtoehtona, sellaisen ajatteleminenkin ahdistaa kovasti. Oma mielenterveys ei sellaista kyllä todennäköisesti kestäisi.

 

[heketsu88]

@Steril Oletko harkinnut psykoterapeutille puhumista kyseisestä asiasta? Suosittelen psykoterapiaan menemistä, jos tunnet, että yksinäisyys ahdistaa, niin varmasti psykoterapiasta on apua tuohon. Tsemppiä sinulle! Voin kertoa, että minullakaan ei ole mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, mutta se on ollut oma valintani. Etkä sinä mikään luuseri ole, vaikka asut vielä vanhemmillasi. Älä edes ajattele noin, se vie sinut entistä enemmän synkkyyteen.

 

[Steril]

Hyvä että löydät täältä samanlaisia kokemuksia, kuin itselläsi on. Mulla on jo monta vuotta ollut todella heikko itsetunto, itsevarmuus ja itseluottamus. Lisäksi puolitoista vuotta aika selkeetä masennusta ja ahdistusta, johon en ollut vielä apua hakenut paitsi tänään laitoin koulupsykologille viestiä, että nyt tarttis keskusteluapua. Yks iso asia, joka aiheuttaa tätä masentuneisuutta on nimenomaan tuo että en tunne enää osaavani perus sosiaalisia taitoja ja ne tilanteet on nykyään lähinnä jotain suorituksia vaikka niiden ei pitäisi. Muistan kyllä, kun joskus vuosia sitten osasin olla oma itseni tai ainakin lähempänä sitä kuin nykyään tuntuu. Mulla on tullu vaa selviydyttä ja oon ite yrittäny näitä ongelmiani purkaa mutta eihän siitä ole tullut hevon helvettiä. Onneksi nyt kuitenkin laitoin sille psykologille viestiä, niin ehkä viimein tästä suosta aletaan nousemaan.

Pahoittelut, piti jo eilen vastata mutta jotenkin unohtui. Minkä ikäinen olet? Hyvä että rohkaistut puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa. Toivottavasti saat voimia sitä kautta. Kaikkea parasta toivon ja tsemppiä!

 

[Rekka Pinne]

Pahoittelut, piti jo eilen vastata mutta jotenkin unohtui. Minkä ikäinen olet? Hyvä että rohkaistut puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa. Toivottavasti saat voimia sitä kautta. Kaikkea parasta toivon ja tsemppiä!

Olen siis lukiossa, eli aika nuori vielä. Tänään ollut kyllä varsin hyvä olo koko päivän. Ois ihan opiskelunkin kannalta hedelmällistä, jos olisi pää kunnossa. Pakko päästä sanomaan edes se, että ei ole kaikki hyvin niin eiköhän se siitä lähde homma etenemään. Pelottaa kertoa ihan kaikista tuntemuksista, mutta pakkohan se on tehdä. Toivon, että sinäkin saata apua tilanteehesi jollain tavalla. Oletko hakenut ammattiapua? Voisi varmasti auttaa sinuakin.

Nyt katsoin mitä oli psykologi vastannut ja vasta marraskuun puolenvälin tienoilla saisi ajan varattua. Taidan sitä ennen koittaa hakea apua jostain muualta.

Edit. Niin ja jos siltä tuntuu, niin voit toki laittaa minulle yv:tä.

 

[Glove]

@Rekka Pinne tuossa kirjoittikin, että sosiaaliset tilanteet ovat suorituksia. Minusta tuntuu, että kaikki on suorittamista. Elämä on vain yhtä suorittamista. Oli se mitä tahansa niin aina on semmoinen olo, että nyt suoritetaan jotain. Se, että nauttisi jostain tekemisestä jää sinne suorittamisen varjoon. Toki omalta kohdalta tämä johtuu jo lapsuudesta,, jossa vain suorittamista arvostettiin. Oli se sitten koulussa menestymistä tai jotain muuta. Kun suoritat jotain hyvin, olet hyvä. No, eihän se ihan näin mene. Minulla se on johtanut siihen, että mistään ei oikeastaan nauti, vaan päällimmäisenä on se suorittaminen.

 

[Rekka Pinne]

@Rekka Pinne tuossa kirjoittikin, että sosiaaliset tilanteet ovat suorituksia. Minusta tuntuu, että kaikki on suorittamista. Elämä on vain yhtä suorittamista. Oli se mitä tahansa niin aina on semmoinen olo, että nyt suoritetaan jotain. Se, että nauttisi jostain tekemisestä jää sinne suorittamisen varjoon. Toki omalta kohdalta tämä johtuu jo lapsuudesta,, jossa vain suorittamista arvostettiin. Oli se sitten koulussa menestymistä tai jotain muuta. Kun suoritat jotain hyvin, olet hyvä. No, eihän se ihan näin mene. Minulla se on johtanut siihen, että mistään ei oikeastaan nauti, vaan päällimmäisenä on se suorittaminen.

No mulla sinänsä sama periaate, että lähes kaikessa mitä sanon tai teen niin pelkään miten muut saattaisi reagoida ja mahdollisesti kommentoida, jolloin minulle tulisi nöyryytetty ja nolo olo itsestäni. Vaikka siis en oikeasti olisi edes mitään tällaista tehnyt. Eli sen takia tuntuu että pitää suoriutua kaikista tälläisista tilanteista mahdollisimman hyvin. Pitää suoriutua, koska täytyy näyttää muiden silmissä hyvältä. Tämä on tietenkin sitten vaikuttanut itsetuntoon, kun ajattelee että ei osaa mitään ja on huono kaikessa.

 

[Glove]

No mulla sinänsä sama periaate, että lähes kaikessa mitä sanon tai teen niin pelkään miten muut saattaisi reagoida ja mahdollisesti kommentoida, jolloin minulle tulisi nöyryytetty ja nolo olo itsestäni. Vaikka siis en oikeasti olisi edes mitään tällaista tehnyt. Eli sen takia tuntuu että pitää suoriutua kaikista tälläisista tilanteista mahdollisimman hyvin. Pitää suoriutua, koska täytyy näyttää muiden silmissä hyvältä. Tämä on tietenkin sitten vaikuttanut itsetuntoon, kun ajattelee että ei osaa mitään ja on huono kaikessa.

Kyllä sitä tulee pidettyä jonkinlaista kulissia yllä. Ettei vaan muut huomaan kuin paskasti menee. Olen tässä tosiaan hakenut työkokeilupaikkaa ja aina on hakemuksen tekemisessä ongelmana se, ettei ole itsestä mitään hyvää sanottavaa. Tähän olen tosin löytänyt ulkopuolista apua ja jotain järkevää olen saanut hakemuksiin rustattua.

 

[godspeed]

Jotenkin tämän illan teema on ollut itsemurhan suunnittelu, koska ahdistus meinaa kasvaa valtavaksi. Pää sitten reagoi näin - tuttu juttu.

Jos ja kun joskus itselleni taas kerran jotain teen, niin olen ajatellut laittavani siitä viestin jatkoaikaan, jonka sisältämän tiedon toivon sitten myöhemmin johtavan lähimmäisilleni. Teen itseni poistamisen todennäköisesti niin, ettei kukaan minua ihan heti löydä, mutta en ole vielä suunnitellut sitä, että löytääkö koskaan. Ja miten sitten itseni poistan, niin se "paraskin" idea on jo aikanaan kokeiltu, joten volyymiä siinä pitäisi lisätä kovasti. En kirjoita tähän tietystikään mitään julki, jottei joku muu saa samaa ideaa, eikä joku ylireagoi ja ala pommittamaan jotenkin.

En kaipaa tähän mitään avunpyyntöviestejä, koska tämä ei ole avunpyyntöviesti. Kommentoida toki saa, jos jotain mieleen tulee, mutta alleviivaan nyt sitä, että minulla on tulossa viikonloppu, kun saan olla aivan yksin. Se tuntuu mukavalta. En ole erakko (parisuhteessa), mutta pidän paljon yksinäisyydestä, kun saa tehdä kotona/mökillä mitä haluaa. Aion myös ottaa huomenna hieman tai kenties hieman enemmänkin alkoholia, joskaan en krapulaa hakien, koska alkoholinkäyttö on typerää, jos siitä tulee vain huono olo.

Ehkä fiilis on jotenkin kokonaisvaltaisesti sekamuotoinen (minulla siis on kaksisuuntainen mielialahäiriö), kun tavallaan tässä on tosiaan sitä iloa ja mahdollisuuksien tuntua kaiken elämäntilanteesta riippuvan surun päällä. Se on äärimmäisen ristiriitaista. Monesti mietinkin, että vittuillakseni vaan (kiitos Seppo Räty) jatkan tätä taipaletta, koska ainahan täältä sitten poiskin pääsee, kun ei vaan enää yhtään jaksa. Poispääsyn mahdollisuus on pelastuksen avain ja minulla pitää olla se, jotta jaksan yrittää elää.

 

[godspeed]

Yksin kotona viikonloppu tosiaan, vaikka kissakin on seurana. Se on ihan mukava otus, jos alkaa tuleen yksinäistä. Hieman alkaa stressi väistyä ja olokin on parempi. En tiedä mistä eilinenkin johtui, mutta se sentään lohduttaa, että nämä olot voivat mennä nopeastikin ohi - tai vähintään laantua jotenkin. Jotainhan lääkityksessä on kuitenkin pielessä, kun syön kaksin käsin tasaavia ja silti se ahdinko voi yllättää. Lääkitys siis ei estä, vaan lieventää. Sen verran ankara on taudinkuva minulla.

No, jos tänään ottaisi sivistyneesti muutaman juoman, katsoisi elokuvaa ja kuuntelisi musiikkia. Otin ilmaisen äänikirjapalvelunkin vähäksi aikaa. Cheers.

 

[peksa]

Yksin kotona viikonloppu tosiaan, vaikka kissakin on seurana. Se on ihan mukava otus, jos alkaa tuleen yksinäistä. Hieman alkaa stressi väistyä ja olokin on parempi. En tiedä mistä eilinenkin johtui, mutta se sentään lohduttaa, että nämä olot voivat mennä nopeastikin ohi - tai vähintään laantua jotenkin. Jotainhan lääkityksessä on kuitenkin pielessä, kun syön kaksin käsin tasaavia ja silti se ahdinko voi yllättää. Lääkitys siis ei estä, vaan lieventää. Sen verran ankara on taudinkuva minulla.

No, jos tänään ottaisi sivistyneesti muutaman juoman, katsoisi elokuvaa ja kuuntelisi musiikkia. Otin ilmaisen äänikirjapalvelunkin vähäksi aikaa. Cheers.

Voimia bro. Itsellä on tällä hetkellä huono jakso jaksamisen ja kaiken muunkin osalta. Ei jaksa eikä oikein huvita mikään. Tarviis rentoutumista kaikesta mutta ei oikein pysty kun stressaa jo tulevan asunnottomuuden suhteen. Taas kohta katsoon jos ilta-alesta löytyy jotain -60% settiä millä sais taas jotain.

No täytyy toivoo ettei taas muutamat näsäviisaat tule jakamaan neuvojaan tänne vaan pitävät päänsä kiinni.

 

[Glove]

Minulla kun tuota ylipainoa on ja toki masnnus siinä seurana, olen muutamien viime päivien jälkeen huomannut, että vähähiilihydraattinen dieetti auttaa univaikeuksiin, mikä minulla on ollut yksi suurimmista ongelmista. Katsotaan nyt kuitenkin, oliko kyse sattumasta vai onko tosiaan näin. Diettiä takana tosiaan vasta muutamia päiviä.

 

[peksa]

Minulla kun tuota ylipainoa on ja toki masnnus siinä seurana, olen muutamien viime päivien jälkeen huomannut, että vähähiilihydraattinen dieetti auttaa univaikeuksiin, mikä minulla on ollut yksi suurimmista ongelmista. Katsotaan nyt kuitenkin, oliko kyse sattumasta vai onko tosiaan näin. Diettiä takana tosiaan vasta muutamia päiviä.

Onnee tuohon savottaan. Itellä tuli vielä jumalaton päänsärky tähän lisäks kun niska alkaa oleen jumissa.

No, yksin olen tässä kun ketään ei näyttänyt kiinnostavan sekään kun poistin yhden sometilin. Saunassa käyty viimeks elokuussa.

Mietin tässä että koskahan se huomattaisiin jos katoaisin kokonaan. Töistä ihmeteltäisiin kyllä nopeasti mutta lähinnä muuten.

 

[godspeed]

Kiitos @peksa ja toivotaan, että sinullakin asiat vähän helpottaisivat. Ei sitä oikein kellekään toivo mitään päävikaa, tietystikään, mutta sitten vasta kun itselle käy jotain, niin ihminen tajuaa kuolevaisuutensa ja osaa suhtautua myös muihin yksilökohtaisesti. Tuossa tuttava ilmoitti, että hänellä olisi burnout, vaikka on aina ollut omastaankin mielestä niin vahva, ettei ole käynyt mielessäkään voisiko sattua omalle kohdalle jotain. Eli tällainen ikiaikainen heikkous/vahvuuspaska on yhteiskunnassa olemassa. Sanoo, ettei ole kuitenkaan masennusta, mikä on erittäin iso plus, mutta sellainen vaikea väsymys ja muu vittuuntuneisuus on läsnä.

Minulla tuo stressi on sellaista, että saatan olla jo ihan jumissa seuraavan päivän kauppareissusta. Tuntuu kuin tekisi jonkin isonkin ponnistuksen, kun tilanne ja olo on päällä. Se ei ole varsinaisesti väsyä, tai sitten se on väsymys, joka ei väsytä, mutta rasittaa ja ahdistaa, jolloin on vaikea suorittaa ihan perusarjen juttuja. Ihmisen soisi kuitenkin pärjäävän ihan perusarjessa hoitaen omat asiansa, ja jos ei pärjää, niin siinä on asiat aika leväällään. Minulla on onneksi puoliso, joka pitää pinnalla ja saa sitten minut pidettyä kiinni päivittäisessä tekemisessä. En olisi varmastikaan enää elossa ilman häntä.

 

[peksa]

Hyvää loppuvuotta kaikille. Älkää yritäkkö ottaa kontaktia mitään kautta.

 

[Glove]

Hyvää loppuvuotta kaikille. Älkää yritäkkö ottaa kontaktia mitään kautta.

Hyvää loppuvuotta sinullekin.

 

[nummenkallio]

Noin yleisellä tasolla sanoisin, että jos ihmisellä menee huonosti, niin vihjailut ja uhkailut toisten suuntaan eivät yleensä toimi. Varsinkin jos niitä toistaa. Jos haluaa toisilta apua, niin sitä pitää kysyä ihan suoraan ja vilpittömästi: kerro mitä tarvitset ja mihin. Usein ihmiset ainakin yrittävät auttaa, lähtökohtaisesti ihmisillä on hyvä tahto.

Välillä se auttaminen voi parantaa asioita, mutta aina sekään ei paranna. Esimerkiksi taloushuolissa ihminen voi pyytää joskus apua muilta, mutta oma taloudellinen pärjääminen ei voi perustua koko ajan muiden avun varaan. Se on ihan kestämätön tilanne kaikille, ja lopulta se voi olla tälle autettavallekin haitaksi. Hänestä voi tulla riippuvainen avusta, ja tuollainenkin riippuvuus voi olla lopulta tuhoisa.

Kuulostaa varmaan todella sydämettömältä sanoa näin, mutta ihmisen on pärjättävä pääosin yksin. Muiden apu voi auttaa jonkin hetkellisen vaikean tilanteen yli, mutta mikään pääasiallinen apu se ei voi olla.

 

[godspeed]

@nummenkallio

Hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että ikävä kyllä sairastunutkin jää usein ns yksin. Tässä tarkoitan sitä, että omavastuu omasta hoidosta on sairastuneella itsellään, sillä mitään selkeää ja varsinaista apua ei useinkaan edes Suomen kaltaisessa valtiossa saa. Lääkäreitä ei kiinnosta, tai heitä ei ole tarpeeksi. Hoitopaikkojakaan ei ole tarpeeksi, eikä itsetuhoisetkaan ihmiset sinne pääse. Lääkehoitoa saa aina ja kaikkialla, sillä se on helpoin ja yksinkertaisin keino, mutta kaikki muu jää monesti omalle kontolle, jolloin sairastuneiden perheetkin jäävät heitteille. Tästä syystä minunkin kaverini teki aikanaan itsemurhan, kun hän oli vain avohoidossa avoimesti psykoottisesta tilastaan huolimatta. Ei osattu, ei haluttu, ei tehty - mitään.

Itsellä on onneksi apua avovaimosta, joten en ole yksin. Hän pitää minun puoliani aina kun en itse jaksa. Käymme tätänykyä lääkärin vastaanotollakin tarpeen tullen kaksin, koska en osaa kertoa omista oireistani tai yleisvoinnistani kovinkaan hyvin ja hän osaa paremmin. Lääkärin pitäisi luoda rohkeutta potilaaseen ja uskoa tätä, mutta monesti pitävät sitten vain tyhmänä ja laiskana (kerran jopa terveenä!), mikä on aika tavallista ajattelua lääkäreillä. Syy tähän lienee varmaan se, etten yleensä ole sekopäissäni vastaanotolla, eikä ole kovinkaan moni muukaan. Minun kohdalleni sattui kerran sellainenlääkäri, että olin kovin huonovointinen hänen takiaan. Onneksi sanoutui itse irti ja pääsin sitten viimein lääkärille, joka oli perehtynyt tilanteeseeni ja olooni, ja tilasi sitten neuropsykiatriset tutkimukset, joita tässä nyt odotellaan.

Minulla siis voi olla kaksisuuntaisen mielialahäiriön lisäksi rakenteellisia poikkeavuuksia aivoissa kuten ADHD - josta on nyt esitetty epäilys. Näitähän ei yleensä tutkita, koska, arvasit oikein: ei aiemmin osattu, ei aiemmin haluttu, ei aiemmin tehty...

 

[nummenkallio]

Niin siis @godspeed, puhuin tuossa enemmän taloudellisista vaikeuksista. Kyllähän ne myös masennuksen tuovat mukanaan, mutta eivät ne silti tietysti yksi yhteen mene.

Se, että sinulla on avovaimo tukena, on ihan äärettömän tärkeä ja hyvä asia. Toivon sinulle jaksamista ja myös hänelle. Kyllä tuo parisuhteessa ihan yhteinen asia on, vaikka se koskisi vain toista ihmistä. Eli tsemppiä molemmille.

 

[godspeed]

Kiitos @nummenkallio

Joo, kommenttini oli yleisluontoisempi, vaikka totuus on sekin, ettei esimerkiksi millään sairauspäivärahoilla, kuntoutustuilla tai jopa varhaiseläkkeillä elä herroiksi - päinvastoin. Kaikki varmaan haluaisivat oikeasti tehdä töitä ja elää. ELÄÄ. Mutta sairaus estää sen ja se aiheuttaa välittömiä taloudellisiakin vaikeuksia. Tämä vain muistutuksena niille, jotka ajattelee, että jokainen asemasta, sairaudesta ja persoonasta riippumatta haluaa vaan maata sohvalla tekemättä mitään. Aivan outo kuvitelma. Työstä valitetaan toki aina, mutta ei se kotona makaaminen ole mikään autuus, vaikka jotkut niinkin tuumivat. Jos pystyy tekemään töitä aktiivisesti, on jo todella pitkällä elämässä ja siitä pitää pystyä pitämään kiinni, jotta elämä on ihmisarvoista.

 

[vilperi]

Minulla on lääkärisetä aikoinaan noin vuonna 2015 diagnosoinut aika vakavankin masennuksen. Tuohon aikaan elämäni oli lähtenyt muutenkin pahasti lapasesta, kärsin alkoholismista, sain lopulta häädön sen hetkisestä vuokra-asunnostani ja päädyin neljäksi kuukaudeksi psykiatriselle osastolle.

Tuosta olen kuitenkin nyt selvinnyt yli kunnes nyt olen ajautumassa taas pahaan paikkaan. Ja tämä pelottaa minua etukäteen jo vaikka vielä ei ole mitään pahaa tapahtunut. On mielestäni kuitenkin hyvä ennakoida tulevaa ja varautua siihen pahimpaankin sillä elämä lähtee kuitenkin pahimmillaan herkästikin sivuraiteille.

Ja kun ihmismieli, ainakin minun mieli liian herkästi miettii niitä pahimpia skenaarioita. Koko tämä syksy kun olen ollut sairauslomalla niin on ollut henkisesti kuitenkin vaikea ja tuntuu että koko ajan panokset vain kasvavat, jalat ei silti tule kuntoon ja vaikeudet vain syvenee. Pitäisi miettiä millä estää sen ettei pahimmankaan skenaarion toteutuessa taivas silti putoa niskaan.

Olen syyskuun lopulta asti ollut lähes koko ajan sairauslomalla jalkakipujen vuoksi. Minulla oli työ jossa viihdyin hyvin mutta nyt tilanne on kehkeytymässä siihen että ensi viikolla on kolmikantaneuvottelu joka on hyvin ratkaiseva jatkoni suhteen. Minulla on vuoden loppuun asti kestävä määräaikainen sopimus jonka jatkaminen on vaakalaudalla. Työttömyys pelottaa minua sillä pelkään että jalat eivät ehdi kuntoutumaan ensi viikoksikaan ja saan lisää sairauslomaa ja se heikentää entisestään mahdollisuuksiani jatkaa nykyisessä työssäni. Toinen mahdollisuus voisi yrittää tehdä töitä taas ehkä kipujenkin kanssa mutta riittääkö sekään pitämään työpaikkaa? Voi olla että työnantaja kokee riskin minun työsopimuksen jatkamisessa olevan liian suuri mahdollisen saikuttamisen takia ja ei jatka siksi sopimusta.

Tulevaisuus on tällä hetkellä varsin epävarma. Ja se kyllä huolestuttaa. Toinen asia mikä luo omat murheensa on tämä tässä kuussa jo edessä oleva minulle tärkeä joulu. Joulu on vaan siitä "kiva" että sen juhliminen vaatii aina rahaa. Minulla sattui vain elo-lokakuussa olemaan paha pelikierre, peleihin meni liki 2000 euroa sinä aikana ja nyt on joulukin uhattuna. Vaikka marraskuussa en enää yhtään rahalla pelannutkaan. Voi silti olla että en ehdi säästämään joulun viettoa varten rahaa.

Yksi mahdollisuus joka oli oli se että olisin mennyt juhlimaan tänä jouluna joulua isäni luokse valmiiseen juhlapöytäänkin jolloin minun joulubudjetti olisi jäänyt varmaan matalaksi. Tuokin mahdollisuus kuitenkin meni kun koronan takia isä on jo ilmoittanut että viettää joulun yksin.

No yksinäisenä ja epävarman rahatilanteen takia joulukin on nyt todella ainakin vielä uhattuna ja onhan se minulle iso paikka. Tähän vielä tuo epävarma tulevaisuus ja mahdollisen työpaikan menettäminen ja nämä kaikki vielä samoihin aikoihin niin hiukan pelottaa, huolestuttaa jo etukäteen. Onhan tässä taas vaaran merkit ilmassa että elämä lähtee taas väärille urille mutta ehkä voisin jo ennakoida näitä riskejä ja miettiä miten pysyä kiinni elämässä jatkossakin.

 

[Kuubextra]

Olen syyskuun lopulta asti ollut lähes koko ajan sairauslomalla jalkakipujen vuoksi. Minulla oli työ jossa viihdyin hyvin mutta nyt tilanne on kehkeytymässä siihen että ensi viikolla on kolmikantaneuvottelu joka on hyvin ratkaiseva jatkoni suhteen. Minulla on vuoden loppuun asti kestävä määräaikainen sopimus jonka jatkaminen on vaakalaudalla. Työttömyys pelottaa minua sillä pelkään että jalat eivät ehdi kuntoutumaan ensi viikoksikaan ja saan lisää sairauslomaa ja se heikentää entisestään mahdollisuuksiani jatkaa nykyisessä työssäni. Toinen mahdollisuus voisi yrittää tehdä töitä taas ehkä kipujenkin kanssa mutta riittääkö sekään pitämään työpaikkaa?

Sulla on siis nelisen viikkoa töitä jäljellä niin mene ehdottomasti sairaslomalla töihin. Älä missään nimessä kerro kipeistä jaloista enää kenelläkkään firmassa, vaan koita tehdä sen minkä kykenet ja miettiä että miten selviät tarvittaessa mahdollisimman vähällä liikkumisella. Voi olla että jalat eivät tule ns. määräänsä enempää kipeäksi ja mahdollisesti jokin kylmä-/kuumahaude/kompressio (en tiedä kivuistasi) tms voi lievittää ja ajan kanssa sitten parantaa jalkoja. Ei tosiaan säälipisteitä jaeta näissä työnantajan puolelta vaan pihalle heitetään jos siihen annetaan syy ja mahdollisuus.

Ehdottoman tärkeää myöskin että jatkat sinne "kuinka päästä l...."-ketjuun ja viimiseen asti ns. samansuuntaista elämää jatkat kuin tässä viikkojen kuluessa olet tehnyt. Nyt on kuitenkin se tilanne mistä on selvittävä.

Ihan turha miettiä "entä jos", se on tulevaisuutta ja keskity tähän hetkeen tehden vain parhaasi. Se varmasti riittää siitä huolimatta että joutuisit työttömäksi!

Tsemppiä @vilperi!

 

[Creed Bratton]

Tietämättä kuinka pahat nuo sinun jalkakivut ovat @vilperi niin vähän arpomiseksi nämä höpinät menevät.

Mutta samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että jos pystyt töitä tekemään jalkakipujen kanssa niin suosittelisin menemään töihin ja koittamaan vielä vaikuttaa siihen, että saisit jatkaa ensi vuoden puolella töissä. Samalla sitten kuntoutat jalkoja sen mitä ehdit sekä jatkat painon pudottamista.

Toki jos jalkakivut ovat niin pahat ettet pysty töitä tekemään, niin ylläoleva on ihan turha näkemys.

 

[vilperi]

Tiesin että tähän palstaan voi luottaa. Kirjoitat tänne masentavan viestin ja menee pieni hetki niin tulee vastauksia joilla mieleni on taas puhallettu täyteen oikeanlaista asennetta. Kiitokset tsemppiviesteistä siis nimimerkeille @Kuubextra ja @macnevis

Toki, olen itsekin miettinyt että palaan ensi viikolla töihin ja nyt olen siitä entistä varmempi. Minulla on heti tiistaina lääkäri ja keskiviikkona se neuvottelu, ja maanantaina on itsenäisyyspäivä. Vielä nuo päivät olen poissa töistä mutta torstaina palaan töihin.

Omaan ajatusmaailmaan kuuluu uskominen yrittämiseen niin sen mukaan toimin nytkin. Ei välttämättä tuota toivottua lopputulosta mutta yrittää kannattaa aina, ja siihen loppuun asti. Periksi ei anneta. Voin toki vielä varmistaa lääkäriltä ja jalkaterapeutilta ettei työhön palaamisesta ole merkittävää haittaa kuntoutumiselle.

 

[godspeed]

Aina pitää pitää kiinni työstä kun vain voi. Isänikin teki niin, vaikka pää tai mikään muukaan ei enää toiminutkaan. Sitten hän kuoli ennenaikaisesti, mutta meni omalla sitkeällä alkoholismitavallaan loppuun asti. Liikaa ihmisiä näkemykseni mukaan tulee kuolemaan työttömyyteen ja täten sitoutumattomuuteen yhteiskuntaan, vaikka olisivatkin sairauslomaan ihan oikeutettuja, tai työ ei vain onnistuisi. Mielen päälle se kylläkin käy kaikilla, vaikka tauko olisi tosiaan syystä tai toisesta tarpeen.

Ihminen pidemmän päälle kuitenkin kuolee ja masentuu hyödyttömyyteen - kenties tekemättömyyteen. Minulle on jo nyt pari vuotta Kelankin lääkäri sanonut suoraan, etteivät tue mitään työkokeiluja tai opiskeluita, koska en niihin todennäköisesti tulisi kykenemään vaaditulla tasolla. Se on aika rajua hommaa todeta itselleen, että melko pian täältä lähdetään ennemmin jalat edellä kuin vasara (ja sirppi, heh heh) kädessä.

Tsemppiä @vilperi