En voi sitä sinulta tai keneltä muultakaan täällä vaatia. Kiitos kuitenkin myötätunnosta ja Tsemppiä myös sinulle.Mitäpä tuohon sanoisi @Steril ? Auttaisin jos osaisin. Omakin tilanne on mitä on, niin ei minusta siihen ole.
Hyvä että löydät täältä samanlaisia kokemuksia, kuin itselläsi on. Mulla on jo monta vuotta ollut todella heikko itsetunto, itsevarmuus ja itseluottamus. Lisäksi puolitoista vuotta aika selkeetä masennusta ja ahdistusta, johon en ollut vielä apua hakenut paitsi tänään laitoin koulupsykologille viestiä, että nyt tarttis keskusteluapua. Yks iso asia, joka aiheuttaa tätä masentuneisuutta on nimenomaan tuo että en tunne enää osaavani perus sosiaalisia taitoja ja ne tilanteet on nykyään lähinnä jotain suorituksia vaikka niiden ei pitäisi. Muistan kyllä, kun joskus vuosia sitten osasin olla oma itseni tai ainakin lähempänä sitä kuin nykyään tuntuu. Mulla on tullu vaa selviydyttä ja oon ite yrittäny näitä ongelmiani purkaa mutta eihän siitä ole tullut hevon helvettiä. Onneksi nyt kuitenkin laitoin sille psykologille viestiä, niin ehkä viimein tästä suosta aletaan nousemaan.Vielä sen verran, että kun @Rekka Pinne ja @PatrickKane95 luin kirjoituksenne, niin monet asiat kuin omalta näppäimistöltä, siis nuo sosiaalisiin taitoihin liittyvät etenkin. En ymmärrä, vielä armeija-aikoihin pari vuotta sitten olin ihan jopa suht supliikki myös vähän tuntemattomampien ihmisten seurassa. Itsevarmuuteni oli kasvanut, ja nyt tuntuu että kaikki itsevarmuus jonka olin saanut kerättyä, on rapissut taivaan tuuliin. Ja tuo on myös tuttu tunne, että kun vaikka johonkin vanhaan tuttuun tai puolituttuun törmää, niin tuntuu että ei tiedä edes mistä osaa puhua ja haluaa välttää koko mahdollisen keskustelun. Olen varmaan useammankin kerran antanut itsestäni todella tylyn ja ylimielisen kuvan, vaikka tarkoitus ei todellakaan ole olla sellainen, päinvastoin. Kun ei ole sosiaalisissa tilanteissa tarpeeksi, tuntuu että vajoaa ihan omaan taajuuteen, pois muiden ihmisten aaltopituuksilta. Sitä on hetken aina helpottunut kun tällaisen tilanteen välttää, mutta pienen tovin kuluttua olo on kaksin kerroin huonompi kun sen tilanteen tajuaa.
Juu, tiedän kyllä että opintojen keskeyttäminen ei ole hyvä vaihtoehto, koska olisin täysin tyhjän päällä sen jälkeen. Olen ajatellut sinnitellä, ja tälläkin hetkellä suoritan kiireisesti rästiin jääneitä kursseja.@Steril ota rutiineiksi tehdä seuraavat asiat:
Voin luvata, että naista tulee ennemmin tai myöhemmin, kun ensiksi alat pitämään itsestäsi ja tulevaisuudestasi huolta. Sinä uskot tämän vasta kymmenen vuoden päästä, mutta sanon nyt silti.
- Joku tietty määrä opintoja per päivä tai viikko. Ihan sama, kuinka hyvältä fitiltä ala nyt tuntuu. Ota ne paperit kunnialla ulos. Sitä kautta pääset kunnon töihin ja omaan kämppään.
- Uuden sosiaalisen harrastuksen aloittaminen ja siellä itsensä pakottaminen puhumaan ihmisille. Erakoituminen on valtaosallle ihmisistä tuhon tie. Katkaise sinne johtava kierre.
Pahoittelut, piti jo eilen vastata mutta jotenkin unohtui. Minkä ikäinen olet? Hyvä että rohkaistut puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa. Toivottavasti saat voimia sitä kautta. Kaikkea parasta toivon ja tsemppiä!Hyvä että löydät täältä samanlaisia kokemuksia, kuin itselläsi on. Mulla on jo monta vuotta ollut todella heikko itsetunto, itsevarmuus ja itseluottamus. Lisäksi puolitoista vuotta aika selkeetä masennusta ja ahdistusta, johon en ollut vielä apua hakenut paitsi tänään laitoin koulupsykologille viestiä, että nyt tarttis keskusteluapua. Yks iso asia, joka aiheuttaa tätä masentuneisuutta on nimenomaan tuo että en tunne enää osaavani perus sosiaalisia taitoja ja ne tilanteet on nykyään lähinnä jotain suorituksia vaikka niiden ei pitäisi. Muistan kyllä, kun joskus vuosia sitten osasin olla oma itseni tai ainakin lähempänä sitä kuin nykyään tuntuu. Mulla on tullu vaa selviydyttä ja oon ite yrittäny näitä ongelmiani purkaa mutta eihän siitä ole tullut hevon helvettiä. Onneksi nyt kuitenkin laitoin sille psykologille viestiä, niin ehkä viimein tästä suosta aletaan nousemaan.
Olen siis lukiossa, eli aika nuori vielä. Tänään ollut kyllä varsin hyvä olo koko päivän. Ois ihan opiskelunkin kannalta hedelmällistä, jos olisi pää kunnossa. Pakko päästä sanomaan edes se, että ei ole kaikki hyvin niin eiköhän se siitä lähde homma etenemään. Pelottaa kertoa ihan kaikista tuntemuksista, mutta pakkohan se on tehdä. Toivon, että sinäkin saata apua tilanteehesi jollain tavalla. Oletko hakenut ammattiapua? Voisi varmasti auttaa sinuakin.Pahoittelut, piti jo eilen vastata mutta jotenkin unohtui. Minkä ikäinen olet? Hyvä että rohkaistut puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa. Toivottavasti saat voimia sitä kautta. Kaikkea parasta toivon ja tsemppiä!
No mulla sinänsä sama periaate, että lähes kaikessa mitä sanon tai teen niin pelkään miten muut saattaisi reagoida ja mahdollisesti kommentoida, jolloin minulle tulisi nöyryytetty ja nolo olo itsestäni. Vaikka siis en oikeasti olisi edes mitään tällaista tehnyt. Eli sen takia tuntuu että pitää suoriutua kaikista tälläisista tilanteista mahdollisimman hyvin. Pitää suoriutua, koska täytyy näyttää muiden silmissä hyvältä. Tämä on tietenkin sitten vaikuttanut itsetuntoon, kun ajattelee että ei osaa mitään ja on huono kaikessa.@Rekka Pinne tuossa kirjoittikin, että sosiaaliset tilanteet ovat suorituksia. Minusta tuntuu, että kaikki on suorittamista. Elämä on vain yhtä suorittamista. Oli se mitä tahansa niin aina on semmoinen olo, että nyt suoritetaan jotain. Se, että nauttisi jostain tekemisestä jää sinne suorittamisen varjoon. Toki omalta kohdalta tämä johtuu jo lapsuudesta,, jossa vain suorittamista arvostettiin. Oli se sitten koulussa menestymistä tai jotain muuta. Kun suoritat jotain hyvin, olet hyvä. No, eihän se ihan näin mene. Minulla se on johtanut siihen, että mistään ei oikeastaan nauti, vaan päällimmäisenä on se suorittaminen.
Kyllä sitä tulee pidettyä jonkinlaista kulissia yllä. Ettei vaan muut huomaan kuin paskasti menee. Olen tässä tosiaan hakenut työkokeilupaikkaa ja aina on hakemuksen tekemisessä ongelmana se, ettei ole itsestä mitään hyvää sanottavaa. Tähän olen tosin löytänyt ulkopuolista apua ja jotain järkevää olen saanut hakemuksiin rustattua.No mulla sinänsä sama periaate, että lähes kaikessa mitä sanon tai teen niin pelkään miten muut saattaisi reagoida ja mahdollisesti kommentoida, jolloin minulle tulisi nöyryytetty ja nolo olo itsestäni. Vaikka siis en oikeasti olisi edes mitään tällaista tehnyt. Eli sen takia tuntuu että pitää suoriutua kaikista tälläisista tilanteista mahdollisimman hyvin. Pitää suoriutua, koska täytyy näyttää muiden silmissä hyvältä. Tämä on tietenkin sitten vaikuttanut itsetuntoon, kun ajattelee että ei osaa mitään ja on huono kaikessa.
Yksin kotona viikonloppu tosiaan, vaikka kissakin on seurana. Se on ihan mukava otus, jos alkaa tuleen yksinäistä. Hieman alkaa stressi väistyä ja olokin on parempi. En tiedä mistä eilinenkin johtui, mutta se sentään lohduttaa, että nämä olot voivat mennä nopeastikin ohi - tai vähintään laantua jotenkin. Jotainhan lääkityksessä on kuitenkin pielessä, kun syön kaksin käsin tasaavia ja silti se ahdinko voi yllättää. Lääkitys siis ei estä, vaan lieventää. Sen verran ankara on taudinkuva minulla.
No, jos tänään ottaisi sivistyneesti muutaman juoman, katsoisi elokuvaa ja kuuntelisi musiikkia. Otin ilmaisen äänikirjapalvelunkin vähäksi aikaa. Cheers.
Minulla kun tuota ylipainoa on ja toki masnnus siinä seurana, olen muutamien viime päivien jälkeen huomannut, että vähähiilihydraattinen dieetti auttaa univaikeuksiin, mikä minulla on ollut yksi suurimmista ongelmista. Katsotaan nyt kuitenkin, oliko kyse sattumasta vai onko tosiaan näin. Diettiä takana tosiaan vasta muutamia päiviä.
Hyvää loppuvuotta sinullekin.Hyvää loppuvuotta kaikille. Älkää yritäkkö ottaa kontaktia mitään kautta.