Taudinkuvana depressio

  • 548 391
  • 2 070

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Mistä sen tietää, että näillä lääkkeillä ei joudu enää kärsimään? Onko se sinun vai lääkärin oletus tai toive? Eli mikä näiden lääkkeiden teho on, antibiootit esimerkiksi huitelee siellä erittäin lähellä 100%.

Ei sitä tiedäkään, joutuuko enää kärsimään. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä joudutaan lääkitystä fiksailemaan hyvinkin paljon ja tietyt lääkkeet vaikuttavat henkilöön A eri tavalla kuin henkilöön B.

Itselläni on nyt rukattu lääkitystä vähän yli vuosi, ja nyt näyttää, että ainakin syvin masennus alkaa olla takana. Päivittäin on tuskatiloja ja aamuisin ahdistaa helvetisti. Heräänkin monesti aamuyöllä kolmen maissa, koska silloin ei ahdista eikä vituta. Tästä tulee reboundina järkyttävä väsymys keskipäivän aikoihin.

Ei näitä eri oireita saa pois kuten antibiootilla infektiota.

Neuroleptit "kompressoivat" mielialaa - kuvittele siniaalto, josta huiput ja pohjat tasataan. Näin toimii neurolepti.

SSRI eli Selective serotonin reuptake inhibitor, selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä taas vaikuttaa masennukseen.

Ne vaikuttavat aivoihin lisäämällä käytettävissä olevan serotoniinin määrää, estämällä lähettävien neuronien synapsirakoon erittämän serotoniinin takaisinimeytymisen. -Wikipedia.

Sitten on rauhoittavat, muut mielialantasaajat, nukahtamis- ja unilääkkeet, joiden kombinaatiolla yritetään kemiallisesti vaikuttaa ihmisen oloon ja tuomaan se mahdollisimman lähelle ns. normaalia oloa.

Pelkkä lääkehoito ei riitä, vaan terapia ja sairaalahoito on lääkityksen ohella tärkeää etenkin akuuttivaiheessa.

Voi käydä niin, että yksi mania ja yksi syvä depressio jää kertaluontoiseksi. Itse olen toipunut masennuksestani nyt 10 kuukautta, että olen päässyt takaisin työkuntoon. Tosin minulla on pohjalla kauan sitten diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus.

Kiikkuun en ole itseäni aikonut koskaan vetää, enkä aio vastaisuudessakaan näin tehdä, mutta elämänhalu on ollut joskus täysin kateissa.

On ollut fiiliksiä, että ihan sama jos tulisi syöpä tai sitten sellaisia ajatuksia, että syttyisipä sota niin pääsisi eturintamalle saamaan kunniallisen kuoleman.

Vaan eipä tässä, näillä mennään! Perjantai ja kaikkea!

EDIT: kiitos tsemppauksesta kaikille, se on kuin auringonpaistetta risukasaan!
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Itselläni on nyt rukattu lääkitystä vähän yli vuosi, ja nyt näyttää, että ainakin syvin masennus alkaa olla takana. Päivittäin on tuskatiloja ja aamuisin ahdistaa helvetisti. Heräänkin monesti aamuyöllä kolmen maissa, koska silloin ei ahdista eikä vituta.

Tämähän on täysin päinvastainen ilmiö kuin minulla, joka siis ainakin luulen olevani terve. Herään usein aamuyöllä klo 3-4 ja en millään saa uudestaan unta. Kaikki ikävät asiat, lähinnä työasiat, ahdistavat juuri tuolloin. Tuntuu, että ei mistään tule mitään, mutta sitten kun taas uudestaan nukahtaa ja aamulla herää, ei ole mitään tuollaista ahdistusta enää.

Ikävältä sairaudelta kuulostaa tuo depressio kyllä muuten. En voi muuta kuin toivottaa mahdollisimman perusteellista paranemista ja parempia aikoja.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tämähän on täysin päinvastainen ilmiö kuin minulla, joka siis ainakin luulen olevani terve. Herään usein aamuyöllä klo 3-4 ja en millään saa uudestaan unta. Kaikki ikävät asiat, lähinnä työasiat, ahdistavat juuri tuolloin. Tuntuu, että ei mistään tule mitään, mutta sitten kun taas uudestaan nukahtaa ja aamulla herää, ei ole mitään tuollaista ahdistusta enää.

Ikävältä sairaudelta kuulostaa tuo depressio kyllä muuten. En voi muuta kuin toivottaa mahdollisimman perusteellista paranemista ja parempia aikoja.

Tuo kuulostaa ihan normaalilta nyky-yhteiskunnan oravanpyöräilmiöltä ilman sen kummempaa henkistä sairautta.

Liian monesti me suomalaiset teemme työnantajan ehdolla sellaisia asioita, joista itse elämä kärsii, kuten sinulla yöuni.

Me suomalaiset olemme edelleen herranpelkoisia jotenkin sisäsyntyisesti ja se näkyy suhtettoman suuressa määrässä kansalaisia. Enkä nyt hyökkää Vakio sinun kimppuusi millään provokaatiolla.

Kiitoksia paremman tulevaisuuden toivotuksesta.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kuten olen jo aiemmin todennut, olen minäkin sairastunut masennukseen, tosin se on diagnisoitu vasta tässä muutamia kuukausia sitten. Lääkekuurille jouduin minäkin ja tietysti säännöllisiä käyntejä psykiatrin luona. No ei siinä sen kummempaa, mutta nyt kun tämä elämänilon romahdus tuli uudestaan muutamista syistä johtuen, rupesin miettimään vuosia taaksepäin, jolloin yritin enemmän tai vähemmän vakavissani itsemurhaa viiltämällä ranteet kunnolla auki.
No, kuten huomaatte, se ei onnistunut, koska en ollut yksin ja kaverit ehti hätiin ajoissa. Silloin aloin käymään psykologilla, joka vaikuttikin hyvin omaan elämääni silloin, mutta sitten tapahtui se, mitä en soisi kenellekään samoista asioista kärsivälle tapahtuvan. Psykologini nimittäin vaihtui, eikä uusi psykologi ollut läheskään samaa tasoa, kuin edellinen. Yritin kyllä vaihtaa, mutta eihän se niin vain onnistunutkaan, joten lopetin "hyödyttömänä" koko touhun.
Se terapia jäi siis kesken, ja nyt kun olen pahemmassa jamassa, kuin silloin, mietin olisiko sitä pitänyt kuitenkin jatkaa. Kesken jäänyt paranemisprosessi nimittäin pukkaa uudestaan jossain vaiheessa samat oireet esiin.
Ja tässä ollaan. Loppukesästä ja alkusyksystä pariin otteeseen ollut jo vakavissani lopettamassa maallisen vaellukseni, mutta minun elämäni paras ja kultaisin ihminen on saanut joka kerralla minut luopumaan siitä.
Nykyään en enää säännöllisesti ajattele itseni lopettamista, mutta silloin tällöin se puskee esiin ja silloin on todella todella vaikeaa.
Työtä onneksi teen ja se pitääkin minut jollain tasolla järjissäni, pitää olla koko ajan tekemistä, ettei vaan vahingossakaan joudu olemaan yksin ajatuksieni kanssa, se nimittäin on kamalaa. Nukkumaan meno iltaisin pelottaa aivan saatanasti, koska ennen nukahtamista tulee se hetki päivästä, jolloin ehtii ja tulee ajateltua todella paljon kaikenlaisia asioita.
Olen myöskin usein pohtinut sitä, onko minun koko peruskoulu ajan kestäneellä kiusaamisella ja aliarvostuksella ollut jotain tekemistä sen kanssa, että olen sairastunut tähän tautiin. Huomaan nimittäin vieläkin pitäväni itseäni todella arvottomana ja muita ihmisiä alhaisempana, oli kyseessä sitten kuka vain. Itsetuntoni ja -varmuuteni on myös ollut aivan pohjamudissa, en ole uskaltanut kertoa omaa mielipidettäni mistään asiasta, vaikka suuni avaamalla oltaisiin vältetty "perse edellä puuhun" - meininki. Ei vaan saa sanaa suustaan, kun pelkää ettei sanomisia arvosteta.
Sellaista tänään. Ei mulla muuta. Jatkakaa...
 

Viikatemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Hifk
"Bruno" !!

Olin itse päättämässä myös tätä loputonta vaellusta Sportin kanssa "divarissa" muutama viikko sitten.
Taudin määritys itselläni on vakava masennus.
Kaverit soittivat isälleni, joka ehti hätiin.
Tietenkin lääkitys on koko ajan päällä, mutta myös muuta aktiviteettia tarvitaan. Sinulla se on työ, hyvä.
Nyt kuitenkin toivoisin, jos sinulla edelleenkin on noita itsetuhoisia ajatuksia, hakeutuvan akuuttiin psykiatriaan. Niin minäkin tein.
Kohta varmaan lakkaa helpottamasta, tai sitten ei.
Seuraavan kerran kun sinne petoluolaan saavun, tavataan ja jutellaan.
Paranemisia.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Olen myöskin usein pohtinut sitä, onko minun koko peruskoulu ajan kestäneellä kiusaamisella ja aliarvostuksella ollut jotain tekemistä sen kanssa, että olen sairastunut tähän tautiin. Huomaan nimittäin vieläkin pitäväni itseäni todella arvottomana ja muita ihmisiä alhaisempana, oli kyseessä sitten kuka vain. Itsetuntoni ja -varmuuteni on myös ollut aivan pohjamudissa, en ole uskaltanut kertoa omaa mielipidettäni mistään asiasta, vaikka suuni avaamalla oltaisiin vältetty "perse edellä puuhun" - meininki. Ei vaan saa sanaa suustaan, kun pelkää ettei sanomisia arvosteta.
Sellaista tänään. Ei mulla muuta. Jatkakaa...

Myös minä sain nauttia koulukiusaamisesta kolmannesta luokasta kahdeksanteen luokkaan. Välillä kiusaaminen oli todella intensiivistä.

Aluksi se johti sosiaalisten tilanteiden pelkoon, mutta se on nyt takana.

Mulla taistelevat keskenään iso ego ja se, että minut on todella helppo lyödä maihin. Uskallan kyllä sanoa mielipiteeni, mutta jos jollakulla on painavaa ja perusteltua vasta-argumenttia, menen lukkoon. Parin minuutin kuluttua tiedän mitä olisi pitänyt sanoa, mutta itse livetilanteessa se ei onnistu.

Viime talvena olin sohvalla makaava mursu. Millään ei ollut mitään väliä. Ainoat asiat, jotka kiinnostivat olivat House ja South Park.

Nyt olen onneksi päässyt siitä pahimmasta yli. Jollakin tavalla olemukseni on muuttunut kaiken paskan jälkeen sellaiseksi, että minulla on jonkinlainen henkinen kilpi ja vittuilu jää kesken sen alettua.

Niille, jotka menevät lukkoon, sanoisin, että punnitse hetki asiaa, jonka joku henkilö tuo esiin ja vastaa vasta sitten. Älä mene paniikkiin tai älä ala säheltää sanallisesti jotakin "eikun mä ajattelin, kun mä silleen ja tälleen". Mieti ja iske.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна

Kiitoksia paranemisen toivottamisesta. Onhan noita itsetuhoisia ajatuksia vieläkin, mutta nykyään lähinnä sellaista yleistä pohtimista, toki kovinkin tummia ajatuksia, mitä jos mä nyt sittenkin lopettaisin tämän touhun. Olen kuitenkin todennäköisesti liian "utelias" luonne lopettamaan, koska kiinnostaa mitä huominen tuo tullessaan. Ei nyt tulevaisuus mitenkään valoisalta omasta mielestäni näytä, mutta...
On minulla muitakin aktiviteetteja, kuten salibandy, johon puran pahaa oloani ja saan myös pidettyä pahaa oloa poissa. Treenejä ei voi oikein jättää väliin, koska fiilis on sen verran korkea, kun on käynyt pelaamassa. Jääkiekko on myös yksi hyvä aktiviteetti ja näkee kavereita jne.
Hienoa, että kaverisi soittivat isällesi ja hän ehti hätiin. Mielestäni kuitenkin yksikin omasta tahdosta menetetty elämä on liikaa. Joskus ei vaan enää jaksa, ja itsekin kamppailen toivon ja epätoivon välillä, huomista ajatellen siis.


Myös minä sain nauttia koulukiusaamisesta kolmannesta luokasta kahdeksanteen luokkaan. Välillä kiusaaminen oli todella intensiivistä.

Se on uskomatonta miten kiusaaminen jättää arpia vielä aikuisiälle asti. Muistelisin, että maikkarilla oli jokin aika sitten juttua koulukiusaamisesta, ja siinä joku asiantuntija totesi suurin piirtein näin -> :"Vaikutus koulukiusaamisesta voi jatkua pitkälle aikuisuuteen asti ja näkyä muun muassa epävarmuutena jne." Tarkalleen en muista, mutta pointi oli selkeä...

Mulla taistelevat keskenään iso ego ja se, että minut on todella helppo lyödä maihin. Uskallan kyllä sanoa mielipiteeni, mutta jos jollakulla on painavaa ja perusteltua vasta-argumenttia, menen lukkoon. Parin minuutin kuluttua tiedän mitä olisi pitänyt sanoa, mutta itse livetilanteessa se ei onnistu.

Täysin sama. Vaikka masennus ja siitä johtuvat muut jutut ovat yksillösiä, niin yllättävän paljon löytyy samoja kokemuksia. Tavallaan on kiva huomata, että on muitakin, jotka kärsivät samoista asioista. Mutta toisaalta on kamalaa tajuta, että on muitakin jotka elävät samojen asioiden kanssa painiessa.
 

Viikatemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Hifk
Koitahan "Bruno" ja "Uleåborgir" (menikös se noin...?) pärjäillä, suisidaalisista ajatuksista on matkaa tekoihin, joten eiköhän sovita, että kärvistellään yhdessä tämäkin kausi.

Aamusta napostellaan pilleriä ja päivä matelee kuin itsestään, pidetään ryhtiä yllä ja katse kohti seuraavaa matsia, meni miten meni.

Itse koitan raahautua jokaiseen sportin peliin, se on oma henkireikä.
Ifkin peliä varmasti lähden katsomaan kunhan saan voimia.

Nyt toivotan kaikille meille tähän pirunmoiseen sairauteen sairastuneille hyvää vointia, ja muistakaa, ajatelkaa ystäviänne, lähimmäisiänne, ja itseänne.
Pysykää hengissä!
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Koitahan "Bruno" ja "Uleåborgir" (menikös se noin...?) pärjäillä, suisidaalisista ajatuksista on matkaa tekoihin, joten eiköhän sovita, että kärvistellään yhdessä tämäkin kausi - --

Pysykää hengissä!


Meni ihan oikein. Itsellänihän ei ole suisidaalisia ajatuksia, on vain ajatuksia, että olisi ihan sama kuolla vaikka eturintamassa luodin kopsahtaessa silmien väliin. Itselläni ei ole aikomuksia mennä kiikkuun.

Päivä päivältä sitä kärvistellään. Vielä eräänä päivänä aurinko paistaa niin perkeleesti, että pitää ostaa Rosberg-Raybanit. Kymmenen nappia päivässä pitää psykiatrin loitolla kaksi viikkoa...

Onneksi on jääkiekko. Ilman Stenkkaa ja Canalia sitä oltaisiin vielä kyrpiintyneempiä.
 

gasp

Jäsen
Kyllä tämä tauti on suoraansanottuna yhtä helvettiä. Kohta 1,5vuotta jatkunut samaa rataa (vaikea masennus) ja lääkkeitä on popsittu yhtä sun toista. Viimeinen silaus taitaa olla kun seurustelusuhde tyttöystävän kanssa on menossa lievästi sanottuna päin vittua (ero kenties) ja lääkkeet ei tehoa. Lisäksi on ollu vielä helvetinmoinen Xanor-koukku ja nyt vaikuttaa siltä että pitää alkaa syömään uudestaa bentsoja koska Cymbalta, Mirtazapiini, Cipralex ja Citalopram eivät ole toimineet (ssri-lääkkeitä). Terapiassa on tullut käytyä vuoden ja eipä sekään tunnu auttavan.. burnout:kin on koettu jo ja takki on niin tyhjä että tuskimpa jaksan enää edes pahemmin masentua..

Onkos kellään ehdotuksia mikä vois auttaa? Ja ei kannata vastata mitään tyyliin "liikunta auttaa", koska olen harrastanut kehonrakennusta jo useita vuosia ja siinä onkin ainoa asia mitä olen tehnyt sohvalla makaamisen lisäksi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Onkos kellään ehdotuksia mikä vois auttaa? Ja ei kannata vastata mitään tyyliin "liikunta auttaa", koska olen harrastanut kehonrakennusta jo useita vuosia ja siinä onkin ainoa asia mitä olen tehnyt sohvalla makaamisen lisäksi.

Se on ikävä totuus, että se mikä toisella auttaa ei välttämättä toisella ole laisinkaan avuksia, tämä nyt on tietty selkeä yksinkertaisuus mutta tuon sen nyt kaikesta huolimatta julki. Omakohtaista kokemusta masennuksesta on useiden vuosien ajalta, kaikki alkoi noin kymmenen vuotta sitten ja eriasteisena sitä jatkui useita vuosia, sitten tuli helpompi ajanjakso kunnes kaikki romahti uudelleen lääkityksestä huolimatta - seurauksena olikin sitten muita, vielä vakavampia, mt-ongelmia.

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että vastenmielisimmiltä tuntuvat juuri tietämättömien kommentit "ota itseäsi niskasta kiinni" tai mainitsemasi "liikunta auttaa" tjsp. Jos olisin voinut niin tottahan olisin ottanut itseäni niskasta kiinni mutta kun en voinut, tilanne oli käytännöllisesti katsoen se, että lääkitys ei auttanut kun toimivaa kombinaatiota ei löytynyt. (Mikä on ongelmana monilla koska lääkäriaikoja on vähän, jolloin tilaisuusia keskustella lääkityksestä on todella vähän. Nyt tapaan lääkärin 2-3 kertaa vuodessa).

Se on hyvä, että voit kaikesta huolimatta harrastaa liikuntaa, että kykenet siihen - se saa sinut sentään pieniksi hetkiksi pois kotoa. Toivottavasti voit jatkaa samalla linjalla, ja rehellisyyden nimissä, toivottavasti et hukuta masennustasi alkoholiin koska tiedän lukuisia tapauksia jotka ovat jääneet sille tielle - joko he ovat alkoholisoituneet lopullisesti tai sitten ovat päätyneet siihen lopulliseen ratkaisuun. Hyvin harvalla riittää voimat kavuta alkoholismista ylös jos samalla joutuu taistelemaan masennuksen kanssa, alkoholiin kun on tavattoman helppo hukuttaa oma olonsa ja se voi jopa hetkellisesti tuoda hyvän fiiliksen - tosin sitä seuraa sitten usein vieläkin kauheampi olo, etenkin psyykkisesti.

En tiedä oletko ollut päiväosastolla/päiväsairaalassa. Toisille se tuo avun koska se tuo elämään rytmin ja siellä voi saada elämään virikkeitä erinäisten ryhmien kautta - tosin jos on todella vakavasti masentunut niin osallistuminen päiväosaston/-sairaalan toimintaan voi olla liiankin raskas tehtävä. Siellä tapaa myös ihmisiä jotka ovat samassa elämäntilanteessa, joten voi vaihtaa kokemuksia ja näkemyksiä - joista voi olla jopa apua. Nimen ei pidä antaa hämätä, se ei ole mikään "sairaala" nimen varsinaisessa merkityksessä vaan toimintakeskus jonne mennään aamulla ja josta päästään pois iltapäivällä, usein kahden aikoihin. Päivälle kertyy pituutta keskimäärin sellaiset kuusi tuntia (itse olen ollut päiväosastolla ja kokemuksena se oli positiivinen, etenkin jos pääsee sellaiselle päiväosastolle jossa todella panostetaan potilaiden/asiakkaiden hyvinvointiin ja toiminta on hyvin johdettua). Siellä on tietty säännöt joita on noudatettava (vaihtelevat yksiköittäin) ja sääntöjen rikkomisesta voi seurata hoitosuhteen katkaiseminen - toki tämä riippuu mitä sääntöä rikkoo ja millä tavalla. Usein päiväosasto/-sairaala jakson aikana omaa terapeuttia ei tavata, sen sijaan osaston hoitajat saattavat pitää yksilöpalavereja tms. joita voidaan verrata terapiatapaamisiin. Lisäksi voi olla palaverit päiväosaston hoitajan, oman terapeutin sekä lääkärin kanssa - tämäkin yksikkökohtaista.

En nyt tiedä onko tästä viestistä laisinkaan apua mutta lähinnäkin tämä päiväosasto/-sairaala tuli ensinnä mieleen ja sitten tuo mitä mainitsin alkoholin käytöstä (en kyllä tiedä kuinka sinä sitä käytät, joten älä ota henkilökohtaisena huomiona/huomautuksena sitä).

vlad.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onkos kellään ehdotuksia mikä vois auttaa? Ja ei kannata vastata mitään tyyliin "liikunta auttaa", koska olen harrastanut kehonrakennusta jo useita vuosia ja siinä onkin ainoa asia mitä olen tehnyt sohvalla makaamisen lisäksi.
Joo, vlad tuossa ansiokkaasti asiaa kartoitti. Mitään kaikille sopivaa tai kaikkia auttavaa ihmelääkettä ei ole. Olen tietysti ehkä huono sanomaan mitään, mutta koska tiedän, että taipumukseni on kuitenkin masenteluun ja muutamiin muihinkin oireiluihin päin, niin omalta kohdaltani olen torjunut tuntemuksia keskittymällä siihen, mitä minulla konkreettisesti juuri nyt on. Iloitsemaan pienistä mukavista asioista, kuten jos joku on ystävällinen tai muistaa jotenkin. Tai siitä, että löytyy kuitenkin kourallinen ihmisiä, jotka pitävät seurastani tai arvostavat mielipiteitäni. Tai joku asia jonka osaan siinä määrin, että tulee edes välillä onnistumisen tunteita. Jos menettäisin nuo kaikki, tai kokisin eläväni täysin ilman noita asioita, niin... enpä osaa sanoa mitä sitten tapahtuisi.

Uskon itse siihen, että pienet, siis ihan pienetkin elämänmuutokset ja uusien kokemusten hankinnat voi lisätä sen verran positiivista jännitystä elämään, että mieliala voi ainakin hiukan piristyä. Ehkä se antaa lisäpontta jatkaa sinne suuntaan. Minään yleispätevänä neuvona en tätäkään tietysti nyt anna, koska ihmisiä on ihan eri tilanteissa ja joskus voi olla sellainen umpikuja, ettei vaan jaksa. Kuten sanoin, omat oireeni on ehkä sen verran lieviä, että pystyn tahdonvoimalla menemään eteenpäin.

Perheessäni ja parisuhderintamallakin on masenteluun tullut tutustuttua muiden kohdalla ja vaikeaahan se on se tukeminen jos omatkin voimavarat on rajalliset, mutta uskon silti, että toisen ihmisen tuki ja kärsivällinen ymmärrys on aika arvossa arvaamattomassa. Jotkut ei tietysti ole etuoikeutettuja siinä määrin, että löytyisi niitä ymmärtäväisiä lähimmäisiä erityisen paljoa, mutta luulisin, että jokaiselle löytyy joku tukija kuitenkin. Omista vaikeuksistaan huolimatta pitäisi tietysti osata aika ajoin kiittää tälläistä ihmistä, ettei hän koe omaa taakkaansa liian raskaaksi ja ehkä hyväksikäytetyksikin.

Oma olotilani on muutaman vuoden ajan ollut varsin hyvä, mutta tiedostan kyllä, että tietyt asiat ei ehkä korjaudu koskaan tai lakkaa vaikuttamasta elämääni ja ehkä samalla muidenkin elämään, jotka minua lähellä ovat. Koitan vaan elää niiden solmujen kanssa yhteiseloa ja vähentää niiden vaikutusta konkreettisella tasolla.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Onkos kellään ehdotuksia mikä vois auttaa?

Vlad ja Ted Raikas toivat jo tuossa esille erittäin hyviä pointteja, joten niistä en runoile sen enempää. Sen sijaan nostaisin esille tuon lääkityksesi, joka selvästi ei toimi lainkaan.

Omalla kohdallani painiskelin huonosti toimivan lääkityksen kanssa yli vuoden, ja mulle kokeiltiin juuri noita samoja lääkkeitä kuin sullekin. Tulokset olivat poikkeuksetta huonoja, varsinkin kun lääkkeen aloittamista seurasi yleensä voinnin huononeminen muutamaksi viikoksi, kuten varmaan itsekin olet joutunut kokemaan. Lopulta onnekseni eräs psykiatri päätti kokeilla mulle hieman tavallisesta poikkeavaa lääkeyhdistelmää (kaksi eri ssri-lääkettä tavallisesta poikkeavalla annostuksella), mikä osoittautui erittäin hyvin toimivaksi. Nykyisin, kolmisen vuotta tuon lääkityksen aloittamisen jälkeen, tunnen itseni käytännössä täysin terveeksi. Lääkitystä tosin jatketaan edelleen, koska sen lopettaminen on kokeiluissa johtanut oireiden palaamiseen.

Suosittelen siis nimenomaan masennuksen lääkehoitoon laajasti perehtyneen psykiatrin luona käymistä, ellet ole jo sitä tehnyt. Avun löytyminen lääkkeistäkin on mahdollista, vaikkei sitä voi suoraan luvata.

Valitettavan suuri osa yleislääkäreistä ei suppeamman kokemuksensa ja tietämyksenä vuoksi ryhdy hankalissakaan tapauksissa mihinkään kovin radikaaleihin kokeiluihin vaan ennemmin kokeilee potilaalla ensin yhtä lääkettä, sitten toista, sitten kolmatta jne., ja toivoo löytävänsä siten sopivan lääkityksen. Pahimmillaan tämä johtaa juuri siihen, ettei potilaan tila kohene vaan hän saattaa kärsiä samoista tai jopa pahenevista oireista useita vuosia. En tietenkään halua tällä syyttää yleislääkäreitä, sillä parhaansa hekin varmasti yrittävät.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Samoja ongelmia on ollut. Tarkemmin en omia juttujani lähde tässä kertomaan, mutta tsemppiä!

Masennuksia on tasan yhtä monta kuin niistä kärsijöitäkin, joten sairautena tämä on hankala. Ja kuten vlad sanoikin, niin nämä "ryhdistäydy"-kommentit usein vain pahentavat tilannetta.

Mikä sitten auttaisi? Jaa-a...sen kun tietäisi niin jakaisin sen tässä välittömästi.
Tietyt jutut ovat auttaneet omalla kohdallani, mutta sairauden moninaisuudesta johtuen ne eivät kaikilla päde.
Aika, tuki ja pienistä asioista iloitseminen.

Ensimmäinen lähtökohta on se että parantumiselle ei saa asettaa aikarajaa.
Tärkeää on myös että ympärillä olevat ihmiset ymmärtävät. Tukea saa myös ammattilaisilta. Omalla kohdallani oloa helpotti puhuminen toisen samoissa ongelmissa pyörineen silloin vielä tuntemattoman ihmisen kanssa.
Masennuksesta pääsemisessä saa olla myös hieman itsekäs. Tee sellaisia asioita mitkä saavat iloiseksi. Itse aloin kerran mm paistamaan banaaneita herätessäni neljältä yöllä, koska jotain hyvää teki mieli. Ja mulla se helpotti.
 

gasp

Jäsen
Oikeastaan ainoa lääke mikä toimii hetkellisesti sietämättömään ahdistukseen on ollut Xanor (rauhoittava lääke). Käytin 1,5-2mg annoksia ja sain tätä lääkettä pimeänä, koska idiootti psykiatrini ei suostunut antamaan näitä koukuttavia lääkkeitä, vaan määräsi sitten juuri näitä ssri-lääkkeitä joista ei ole apua juurikaan ollut. Ei tainnut ottaa tätä sairautta oikein tosissaan. Xanor poistaa kyllä pahan olon kiitettävän hyvin pariksi tunniksi, mutta siitä koitui sitten se että kuukauden käytön jälkeen tulikin vieroitusoireet suoraan helvetistä.

Mutta mielestäni parempi vetää näitä huumelääkkeitä ja olla riippuvainen, kun olla tuskissaan kotona ja käyttää melko tehottomia antidepressanteja. Onko kellään kokemusta bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäytöstä masennukseen? Aion kyllä seuraavalla kerralla latoa psykiatrille sellaista settiä että varmasti kirjoittaa jotain tämän kaltaista lääkettä, että sais helpotusta.

Ja unohdin aikaisemmin mainita että minulla on todettu dissosiaatiohäiriö ja nyt epäillään myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mitenkäs näitä on hoidettu? 2suuntaista mielialahäiriötä epäilen siksi, koska mieliala heittelee aivan järjettömästi viikosta/päivästä toiseen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta mielestäni parempi vetää näitä huumelääkkeitä ja olla riippuvainen, kun olla tuskissaan kotona ja käyttää melko tehottomia antidepressanteja. Onko kellään kokemusta bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäytöstä masennukseen? Aion kyllä seuraavalla kerralla latoa psykiatrille sellaista settiä että varmasti kirjoittaa jotain tämän kaltaista lääkettä, että sais helpotusta.

Pitemmässä käytössä bentsojen vaikutus saattaa kääntyä päinvastaiseksi, jolloin käyttäjä usein lisää annosta. Kierre syntyy suht helposti. Bentsot ovat olleet käytössä viitisenkymmentä vuotta ja ehkä kymmenen viime vuoden aikana on vasta edes lähdetty hakemaan vaihtoehtoja sille - yhtenä syynä helppo koukku ja erittäin ikävä vieroitus. Pitkän käytön 'näkee' jos tietää mitä hakee.

Ymmärtääkseni bipolaarisairaus vaatii omanlaisensa lääkityksen, joten oma diagnoosiepäily kannattaa tsekkauttaa lääkärillä.
 

Morgoth

Jäsen
Pitemmässä käytössä bentsojen vaikutus saattaa kääntyä päinvastaiseksi, jolloin käyttäjä usein lisää annosta. Kierre syntyy suht helposti.

Itse olen sairastanut keskivaikean masennuksen muutama vuosi sitten. Sain siihen Cipralexia ja Temestaa (bentso eli samaa sarjaa kuin Xanorit ja muut) ensioireiden hoitoon. Cipralex kuvotti pari viikkoa ja sen jälkeen turutti että mikään ei oikein tuntunut miltään ja suurin haitta oli, että naidessa laukeaminen oli vaikeaa (jos edes onnistui ja paljonko nyt tekee mieli edes naida masentuneena toisaalta). Lienee tosin noiden kaikkien SSRI-lääkkeiden sivuvaikutuksia?

Temesta taas toi oli aluksi melkoisen 'nautinnon' tai poisti pahanolon, mutta itselläni oli armoton vitutusta seuraavana päivänä, kun Temesta ei enää vaikuttanut (taisi lääkkeen sivuvaikutuksena mainita, että aiheuttaa masennusta). Temestaa tuli otettua varsinkin alussa säännöllisesti, niin ei se nappi enää helpottanutkaan. Itse en ollut niin syvästi masentunut, joten omat kokemuksieni ei taatusti päde mihinkään vaikeampaan tai jos on jotain muita psyykkisia sairauksia riesana. Jossakin vaiheessa alkoi vituttaa se lääkkeiden aiheuttama turrutus ja kotona ja sängyssä makaminen ja katon katsominen, että päätin lopettaa ne. Temestasta oli vaikea päästä eroon tai otin silleen joka toinen päivä sitten, joka kolmas jne.

Toisaalta jos olo on paha, niin periaatteessa ymmärrän että noita ottaa, mutta ei nuo napit mikään ratkaisua ole. Varsinkin ensi alkuun nuo ovat mielestäni tosi hyviä, että saa edes jotenkin itsensä kasaan.

Tosin enpä osaa sanoa mikä siinä auttaa tai mitä pitäisi tehdä. Mutta väittäisin että enemmän ongelmia tulee, kun juoksee lääkäriltä toiselle ja yrittää saada bentsoja itselleen vaan kertoo rehellisesti missä mennään, koska ei tuollainen lääkekoukku nyt ainakaan oloa parana.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin. Bentsoissa on vielä sekin, etteivät ne vaikuta millään tavalla itse 'sairauteen', poistavat ainoastaan oireita. Siinä saa vaan hyvässä lykyssä itselleen muistihäiriöitä ja koordinaatiovaikeuksia vielä käytön lopettamisen jälkeenkin. Kallis hinta hetken 'hyvästä olosta'?
SSRI-lääkkeet vaikuttavat kemialliseen tasapainoon korjaavasti, joten jos siinä on vikaa, se korjaantuu.

Vaikeita asioitahan nämä ovat, jonka takia yleislääkäri ei mielestäni ole oikea osoite.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Kolme vuotta olen kärvistellyt tämän "taudin" kanssa. Lääkkeitä on popsittu koko aika ja silti tuntuu että aika ajoin sitä on taas ihan maassa. Sairaalassakin on tullut oleiltua ja sen jälkeen tuntui että tää alkais olla hyvällä mallilla ja voitettu. Silti välillä tuntuu että vaikka kuinka kehittelee itselleen aktiviteettia niin mikään ei jaksa kiinnostaa. Ei löydy vaan energiaa.
Koulu alkaa ensi maanantaina, pelkään etten pärjää siellä jos tilanteeseen ei tule radikaalia muutosta.

Lienee turha edes mainita että ihmissuhteet menee jatkuvaan päin persettä. Eikä oo pitkä aika kun näin kävi jälleen. Nenille on tullut jo tässä vaiheessa niin monta kertaa ettei positiivisten kokemusten puutteessa osaa enää käyttäytyä luontevasti.

Kai se päivä vielä joskus on kirkas.

Mukava muuten huomata etten ole ollenkaan yksin, kohtalotovereita löytyy. Tai mukavaa ja mukavaa, onhan se ihan perseestä että ihmiset voi huonosti.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Niin. Bentsoissa on vielä sekin, etteivät ne vaikuta millään tavalla itse 'sairauteen', poistavat ainoastaan oireita. Siinä saa vaan hyvässä lykyssä itselleen muistihäiriöitä ja koordinaatiovaikeuksia vielä käytön lopettamisen jälkeenkin. Kallis hinta hetken 'hyvästä olosta'?
SSRI-lääkkeet vaikuttavat kemialliseen tasapainoon korjaavasti, joten jos siinä on vikaa, se korjaantuu.

Vaikeita asioitahan nämä ovat, jonka takia yleislääkäri ei mielestäni ole oikea osoite.

Temesta lääkkeenä on siitä pirullinen, että se on hyvin koukuttava ja nykyään kaikki lääkärit/erikoislääkärit eivät sitä mielellään määrää kuin poikkeustapauksissa. Suurimmalla osalla kyseinen lääke on nopeavaikutteinen, vastaavasti vaikutus voi sitten stopata kuin seinään - josta voi sitten seurata ikäviäkin oireita, ja moni turvautuu tämän tähden uuteen nappiin, josta taasen seuraa pahimmassa tapauksessa kierre ja lopulta koukkuun jääminen. Minulla lääkkeenä on edelleen temesta (käytän sitä hätätilassa ja hyvin epäsäännöllisesti). Kerran minulta katkaistiin temesta kerrasta poikki ja seurauksena oli totaalinen helvetti. Tilanne piti saada pikaisella lääkityksen muutoksella kontrolliin, ts. oli mentävä sairaalaan.

Mitä taasen tulee SSRI-lääkkeisiin, vaikka vika olisi aivokemiassa niin kaikkien kohdalla oikean lääkityksen löytäminen voi viedä todella kauan aikaa - jopa vuosia, etenkin kun lääkäriaikoja on rajoitetusti, jolloin mahdollisuus keskusteluun erikoislääkärin tms. kanssa on minimaalista. Osa joutuu jopa turvautumaan useampaan lääkkeeseen samanaikaisesti, mikä entisestään vaikeuttaa oikean kombinaation löytymistä. Tässä auttaisi todella paljon se jos olisi hyvin kiinteä hoitosuhde lääkärin kanssa ja pääsisi säännöllisesti hänen luo juttusille, jolloin olisi aikaa suunnitella mahdolliset muutokset ja suorittaa riittävän kontrolloitua tarkkailua. Osastohoitokaan ei ole mahdollinen kuin ääritapauksissa, ja tuolloinkin kyse on hyvin usein lyhyistä jaksoista.

vlad.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Cipralex kuvotti pari viikkoa ja sen jälkeen turutti että mikään ei oikein tuntunut miltään ja suurin haitta oli, että naidessa laukeaminen oli vaikeaa (jos edes onnistui ja paljonko nyt tekee mieli edes naida masentuneena toisaalta). Lienee tosin noiden kaikkien SSRI-lääkkeiden sivuvaikutuksia?

Tuttu vaiva.

SSRI-lääkkeitähän määrätään nykyisin myös masentumattomille juuri tuon laukeamista hidastavan vaikutuksensa vuoksi. Monet "minuuttimiehet" ovat kuulemma saaneet siitä suuren avun.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Painottaisin myös terapian merkitystä masennuksen hoidossa - toki aina tapauksesta riippuen, mutta terapia yhdistettynä lääkehoitoon, tai jopa ilman lääkehoitoakin, voi auttaa setvimään asioita sen verran, että masennus helpottaa. Jos masennuksen taustalla on paljon esimerkiksi traumaattisia kokemuksia tai varhaislapsuuden kiintymyssuhteiden vajavaisuutta, tuntuu mielestäni pelkkä lääkkeillä hoitaminen vain oireiden hoitamiselta pääsyyn jäädessä kokonaan käsittelemättä. Toisaalta terapiaan sitoutuminen ja siinä oleminen vaatii potilaalta todella paljon voimavaroja eikä kaikilla niitä välttämättä aina ole. On raskasta tarkastella omia kipukohtiaan. Ikäviä ovat myös harhakuvat siitä, että terapeutti ratkoo asiakkaan ongelmat sormia napsauttamalla ja jos tuloksia ei synny kuukaudessa, on terapia vain ajanhukkaa. Todellisuudessahan kyse voi joskus olla jopa useiden vuosien työstä, jonka nimenomaan potilas itse tekee itsensä kanssa terapeutin tukemana.

Jos tuntuu, ettei terapia auta yhtään, kannattaa asia ottaa puheeksi terapeutin kanssa ja keskustella aiheesta. Joskus terapiasuuntauksen tai jopa terapeutin vaihto voi olla aiheellista. Mutta silti ei pidä hairahtua ajattelemaan, että apu tulisi viikossa, vaan kaikki terapiat, lyhyimmätkin, vaativat asiakkaalta sitoutumista ja motivaatiota työskentelyyn. Kukaan ei voi parantua toisen puolesta.

Harmillista vain, että terapiaan pääseminen on ainakin julkisella puolella tällä hetkellä melkoisen vaikeaa. Yksityisellä puolella hinnat taas ovat sen verran kovia (ammattilaisille ammattilaisten korvaus, kuten kuuluukin), ettei niihin ole ihan jokaisella varaa.

Ylläoleva ei nyt ole suunnattu kenellekään erityisesti, lääkekeskustelua lukiessani alkoi taas vaan harmittamaan, miten monille vain tyrkätään resepti kouraan ja lähetetään kotiin. En missään nimessä väheksy lääkehoidon arvoa tai merkitystä, mutta ehdottomasti puhun myös terapian puolesta.

Itselläni on eräs ystävä, jonka mielelläni vaikka kantaisin psykologin vastaanotolle ja jättäisin sinne, mutta kun kyseinen ihminen ei halua vastaanottaa minkäänlaista apua, niin ei siinä auta psykologikaan silloin. Vaikea katsella vierestä kaverin hankalaa tilannetta, joka taitaa vain pahentua koko ajan. Masennusta tai mielenterveysongelmia hän ei itsellään tunnista, vaikka terveydenhuollon toimesta häntä ollaan yritetty terapiaan ja lääkehoitoonkin saada. Kuulemma kaikilla on joskus pahoja päiviä eikä aina voi jaksaa hymyillä. Mitäs sitten, kun jokainen päivä on paha päivä? Vaikka kauhealta kuulostaakin, niin oikeastaan odotan jo hieman kyseisen ihmisen "romahdusta". Jospa hän sellaisen tapahduttua olisi vastaanottavainen myös avulle ja saisi elämäänsä järjestykseen. Toista vaihtoehtoa en halua edes ajatella. Joskus pitää mennä pohjamutien kautta.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
En tiedä, käytetäänkö tällaisia termejä psykologiassa, mutta ainakin omaa ajatteluani helpottavat termit endo- ja eksosentriset masennukset. Edellinen tarkoittaisi tässä masennusta, jonka aiheuttaa aivokemiallinen häiriö, jossa serotoniinia on joko liian vähän tai sitten takaisinottajat toimivat liian kovalla teholla.

Eksosentrinen masennus taas johtuisi esimerkiksi lapsuuden traumoista tai vaikkapa aikuisiän traumoista. Voihan ihminen masentua aikuisiälläkin tapahtuvien ikävien asioiden takia. Näitä on vaikkapa läheisen kuolema tai avioero. Endosentriseen masennukseen lääkkeet toimivat paremmin kuin eksosentriseen, koska masennus johtuu pelkästään aivokemian häiriöstä. Mutta eksosentriseen masennukseen voi terapia olla parempi apu.

Psykoterapia ei ole mikään ihmease. Ikävä kyllä. Prosessi on pitkä ja vaatii potilaalta valtavan määrän työtä onnistuakseen. Psykoterapiassa ihminen "uudelleenkoulutetaan" ajattelemaan eri tavalla, ja samalla pyritään vaikuttamaan asenteisiin.

Itselläni on maanis-depressiivinen sairaus. Kiertoilmaus kaksisuuntainen mielialahäiriö ei riitä kertomaan taudin laadusta. Tämä kesä on ollut yhtä helvettiä. Toukokuun loppupuolella olin pahasti masentunut ja pääsiäisen aikaan minua alkoi vaivata vanha somaattinen sairauteni migreeni. Migreeni iskee tällä hetkellä 2 - 4 kertaa viikossa. Monesti se päättyy oksentamiseen. Lisäksi vaimoni on jättämässä minua.

Olen viimeisellä mahdollisella koeajalla. Tästä syystä minua ei tapaa kalsarikänniketjussa nykyään. Itsetuhoajatuksia on ollut jokseenkin päivittäin, mutta aikeita ei. Paitsi: kesäkuussa löysin ison kännin jälkeisenä iltapäivänä tokkurassa herätessäni farkkujen taskusta itsariviestin, jossa pyysin anteeksi ja kerroin rakastavani kaikkia, mutta "että minusta ei nyt ollut mihinkään." Revin paperin välittömästi ja vedin pöntöstä alas piittamatta siitä, tukkiiko se viemärin. Olin ottanut kasan nukahtamislääkkeitä.

Kun kevään tenttihelvetti oli pahimmillaan, menin psykiatrini luo itkemään. Hän kirjoitti minulle työkyvyttömyyttä toukokuun loppuun saakka. Näin sain siirrettyä muutamaa deadlinea. Olen puhunut useimman opettajan kanssa vaivastani ja heiltä olen saanut kiitettävästi ymmärrystä tilaani kohtaan. "Teet hommat sitten kun jaksat ja pystyt", on ollut tavallinen kommentti etenkin essee-suorituksissa. Nyt minulla on 8.8. kolme tenttiä samana päivänä. Edelliseen kesätenttitilaisuuteen en kyennyt menemään pahan migreenikohtauksen takia. Nyt saa kynä sauhuta, neljä tuntia aikaa. Itse asiassa minulla on työkyvyttömyystodistus 31.8. saakka. Kelan mahdollisesti hönkiessä niskaan, on minulla ässä sitten hihassa.

Tällä viikolla on ollut lievää korkeapainetta, ja jopa suuruudenhulluja ajatuksia. Olen nyt pestautunut kahteen lehteen free lanceriksi - sitä se on, kun on hypomaniaa. Olen skarpannut saatanasti säilyttääkseni avioliittoni. Olen aloittanut tenniksen ja sulkapallon pelaamisen, uimisen ja syksyllä menen judokurssille. Terve sielu terveessä ruumiissa. Tässä tapauksessa vähän terveempi sielu ei-niin-kovin terveessä ruumiissa.

Lääkehoito on tällä hetkellä pahin ongelma. Unettomuutta hoidetaan Tenoxeilla ja Zolpidemilla. Lisäksi syön rauhoittavina lääkkeinä Diapamia. Nuo nyt ovat suhteellisen laiskoja mömmöjä täällä mainittuun Xanoriin verrattuna - jota esimerkiksi Kurt Cobain käytti. Lisäksi minulla on kaksi eri estolääkitystä migreeniin: beetasalpaaja sekä diureetti-plasmaekspanderi. Kohtauksiin on kaksi eri täsmälääkettä: Relert ja Imigran-nenäsuihke. Hinnat: 8 ja 6 €/laaki. Ei apua. Joudun syömään vahvaa särkylääkettä, jolla saan pidettyä kohtaukset siedettävinä. Toisinaan. Mutta pahin kaikista on Seroquel - neurolepti, joka aiheuttaa nukkumaan mennessä toisinaan kauhutiloja ja tukehtumisen tunnetta. Se on kuitenkin välttämätön maanis-depressiivisen taudin paimentamisessa.

Eli:
- Maanis-depressiivinen sairaus
- keskivaikea masennus
- yleistynyt ahdistuneisuushäiriö
- vaikea migreeni
- pahat avio-ongelmat
- heikko rahatilanne, Kela huohottaa niskaan

Mutta luojan kiitos, en ole alkoholisti.

Voimia kaikille ketjuun osallistuneille ja osallistumattomille tuskan jakajille. Viisautta valintoihin ja ylilyöntien välttämistä. Ja niille, jotka minut tuntevat henkilökohtaisesti, esitän pyynnön olla puhumatta läheisilleni näistä asioista. Rupeavat turhaan huolehtimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Crazy Diamond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins & Winnipeg Jets
En tiedä olenko niin herkkä ihminen vai mistä johtuu, kun alan itkemään näitä teidän kokemianne asioita lukiessani. Asiaan varmaan vaikuttaa se, että jääkiekkoa pienenä pelatessani, minua kiusattiin ja siitä jääneet arvet ovat kivuliaita ja nähtävissä, mm. siinä että minusta on tullut sisäänvetäytynyt. Itse olen kokenut olevani masentunut vuoden alusta lähtien. Mikään ei kiinnostanut, opiskelu loppui täysin ja vetäydyin yhä sisemmäksi kuoreeni. Nyt tuo on vähän helpottanut.

Kysyisinkin, että missä vaiheessa te tätä depressiota ja masennusta sairastaneet menitte lääkärin pukeille? Kysyn, koska en tiedä mistä tämä minun osittainen paha olo tuntuu. Välillä olo on virkeä ja iloinenkin, mutta kaikkea tekemistä leimaa flegmaattisuus ja tarkoituksettomuus. Kaikki voi hyvin johtua teini-ijän myllerryksistä (olen 16), mutta haluaisin kysyä mitä mieltä te olette, kannattaisiko hakeutua lääkärin pukeille tämän kanssa?

Terveysasemalla reseptilääkkeitä hakiessani, käteeni tarttui masennus vihkonen jossa oli jotenkin, että jos 5 kohtaa täyttyy niin olet masentunut (oli lueteltu oireita) niin minulta niistä täyttyi 4.

Kysymykseni siis selkeästi: Mikä oli viimeinen niitti sille, että hakeuduitte lääkärin pukeille?
 

gasp

Jäsen
Uleåborgirin tunnetta ymmärrän täysin. Juuri samanlainen olo minullakin on. Kaikkein pahinta on että nykyinen seurustelusuhteeni, joka teki minut aikanaan aivan älyttömän onnelliseksi ja oli paras mahdollinen apu masennukseen, on loppumassa. Järkyttävä tunne, kun se loppumaton onnellisuuden tunne mikä suhteen aikana suurimmaksi osaksi oli, ehkä loppuu. Vielä ei mitään eroa ole tullut, mutta yksinkertaisesti emme tyttöystävän kanssa enää edes oikeastaan kommunikoi ja hänellä ei juurikaan riitä aikaa minulle. Olo on sanoinkuvaamattoman surullinen. Jos ero tulee, niin en tiedä miten sitä oikein käsittelisi. Rankka paikka mutta toivon kuitenkin että tilanne vielä kääntyy paremmin päin. Armeijaan ei ole menemistä koska psykiatri lykkäsi suoraan C-paperit kouraan, ja eipä sillä ole mitään merkitystä koska intti ei kiinnosta vittuakaan tässä tilanteessa eikä tule ikinä kiinnostamaan. Sitä ei auta kun kärvistellä salilla ja istua koneella ja toivoa että kaikki kääntyis parempaan päin. Hommasin eräältä tuttavaltani diapameja apuun koska nille on tarvetta, ja seuraavalla psykiatri-käynnillä saan varmaan ihan reseptinkin siihen. Todennäköisesti minulle määrätään Xanor 2mg annostus.

Crazy Diamondin juttuun liittyen:

Masennukseen hain apua silloin, kun ahdistus ja alakulo oli kestänyt niin kauan että sitä ei yksinkertaisesti jaksanut enää. Siihen pahaan oloon ei ollut mitään syytä, se vain tuli. Tietenkin siihen voi liittyä joitakin syitä mitä ei itse osaa löytää, mutta arvaamattomasti ja yllättäen tylsän arjen ja kiinnostuksen puutteen vuoksi se tauti sitten ilmestyi. Suosittelen hakemaan apua mahdollisimman nopeasti, ja aluksi kannattaa jutella psykologin kanssa. Hän osaa kutakuinkin arvioida mistä masennus johtuu (ehkä) ja auttaa lääkkeen valitsemisessa mikäli on tarvetta.

Tsemppiä kaikille
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös