Taudinkuvana depressio

[mjr]

Kaivanto, aivoja ja ruumista voidaan tieteellisesti tutkia aikojen loppuun saakka. Aina on keksitty, ja tullaan keksimään toinen toistaan kumoavia asioita tieteellisesti. On parempi pitää asiat yksinkertaisina, ja muuttaa ajatusmaailmaa, toimintatapoja, ja lopettaa esimerkiksi työnteko kokonaan. Maiseman vaihto, muuttaminen, rutiinin tuhoaminen ja uuden luominen ovat upeita vaihtoehtoja alakuloiseen, maissa olevaan, pettymyksiin, menetyksiin ja negatiivisiin fiiliksiin. Kun päättää kääntää negatiivisen positiiviseksi, se onnistuu kyllä. Noita kaikkia insuliinien puutoksia ja muita on turha verrata aivojen toimintaan ja valintoihimme.

Mukava että palstalta löytyy scientologejakin.

 

[ms.qvist]

Noita kaikkia insuliinien puutoksia ja muita on turha verrata aivojen toimintaan ja valintoihimme.

Miksi on turha verrata? Jos aivojen serotoniini arvot eivät ole kohdillaan niin millä muotoa se poikkeaa siitä etteivät kehon insuliiniarvot ole kohdillaan?

On somaattisia sairauksia ja on opittava hyväksymään se, että psyykkisiä sairauksia näiden vastapainoksi. Skitsofreniapotilas ei voi tehdä valintoja sen puolesta ottaako lääkkeet tai ei ota, jos jättää ottamatta niin ongelmia ilmenee jossain vaiheessa - pahimmillaan ongelmat ilmenevät siten, että kirves törröttää metrossa jonkun sivullisen takaraivossa.

Entäpä masentunut? Mikäli ongelmia serotoniinipuutoksissa niin voiko lopulta tehdä valintaa jos tilanteen on annettu ajautua liiankin pitkälle? Alkuvaiheessa ongelmaan voidaan hoitaa jopa ilman lääkitystä mutta tuolloinkin potilas kaipaa usein kontrollikäyntejä terapian muodossa ts. supportiivistapsykoterapiaa. Sen sijaan jos kyseessä on vaikea-astein tai jopa psykoottinen masennus niin tuolloin poppakonstit eivät auta vaan on turvauduttava lääkkeisiin (SSRI-lääkkeet) ja jopa osastohoitoon koska potilas voi olla vaarallinen itselleen (itsetuhoisuus) tai jopa muille eräissä psykoottisen masennuksen vaiheissa.

vlad.

 

[Untouchable]

Skitsofreniaan kannattaa varmasti ottaa lääkkeitä jos se jotakuta auttaa. Mutta tässäkin on paljon kysymyksiä. Ei minulla muuten mitään lääkkeitä vastaan ole edelleenkään.

Minä itse olen skitsofreeni, ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset mielestäni, jos itse siis olen skitrofreeni. Epäilen aivan kaikkea, minulla on vainoharhoja, ja olen tehnyt asioita, joita joku ihminen jossain maailman kolkassa taatusti kutsuisi (sairaiksi.) Itse en niitä tempauksia ja toimia kuitenkaan kutsu sairaiksi, vaikka moni muu niin tekeekin. Eli skitsofreniakin on vain sana ja määrite jollekin. En ole koskaan käyttänyt mitään lääkkeitä, vaan jatkan karmeita ja älyttömiä toimiani, ja nauran itselleni. Eli olen (voittanut) asian, jota muut kutsuisivat skitsofreniaksi tai muuksi sairaudeksi. Joku muu kutsuisi minua siis sairaaksi, itse en kutsuisi, jos minä olen sairas, niin silloin ovat aivan kaikki muutkin koko maailman ihmiset. Minussa on myös varmaan 90% sosiopaatin ja jopa psykopaatin oireista ja käyttämistavoista yms. Mutta silti olen edelleen täällä maan päällä terveen ihmisen leima aivoissani. Olen päättänyt, että en ole sosiopaatti, psykopaatti, tai skitsofreeni, vaan pystyn nauramaan kaikille noille ominaisuuksista itsessäni. Olen siis voittanut nuo asiat, joita monet kutsuvat termeillä: Sosiopaatti, psykopaatti, skitsofreenikko. Olen siis täysi hullu, mutta jos olen, niin silloin kaikki muutkin ovat mielestäni juuri niitä totaalisia hulluja, fruitcakejä.

 

[Kattila]

Sillä tavalla normaalisti, että yleensä ihmisen keho huolehtii itse insuliinitasapainosta ja jos näin ei ole, insuliinia on tuotava kehoon ulkopuolelta. Tällöin henkilöllä on sokeritauti ja jos pidetään terveyttä normina, poikkeama siitä eli sairaus on toimintahäiriö ja epänormaalia. Tätä lähtökohtaa käytin. Jos sokeritauti on sairaus, masennuskin on, ja jos ei, ei.

En kai nyt sentään ole sanonut, etteikö masennus olisi sairaus ja ymmärrän tuon lääkityksen roolin... niin kauan kuin kyse ei ole minusta itsestäni.

Ajatteluketjuni nimittäin vie minut ns. muna vai kana -ongelmaan. Sikäli kuin ymmärrän masennuksessa on kyse ulkoisen ja sisäisen suhteen muutoksesta, ihmisen kokemuksellinen suhde ympäristöönsä ja itseensä sen osana muuttuu. Tämä taas saa minut kysymään johtuuko muutos minusta itsestäni, vai ympäristöstäni ja vastaus on tietenkin minun kohdallani aina ympäristö. Näin saan ajatteluketjuni briljanttiin päätökseensä toteamalla, että koska syy masennukseeni tulee itseni ulkopuolelta, ei sisäisen tilani korjaaminen lääkkeillä paranna minua, korkeintaan se saa minut yhtä hulluksi kuin kaikki muutkin.

 

[mjr]

Ajatteluketjuni nimittäin vie minut ns. muna vai kana -ongelmaan. Sikäli kuin ymmärrän masennuksessa on kyse ulkoisen ja sisäisen suhteen muutoksesta, ihmisen kokemuksellinen suhde ympäristöönsä ja itseensä sen osana muuttuu. Tämä taas saa minut kysymään johtuuko muutos minusta itsestäni, vai ympäristöstäni ja vastaus on tietenkin minun kohdallani aina ympäristö. Näin saan ajatteluketjuni briljanttiin päätökseensä toteamalla, että koska syy masennukseeni tulee itseni ulkopuolelta, ei sisäisen tilani korjaaminen lääkkeillä paranna minua, korkeintaan se saa minut yhtä hulluksi kuin kaikki muutkin.

Tunnustan että olen täysi materialisti tämän asian suhteen - uskon että vakava masennus johtuu aivojen kemiallisen tasapainon järkkymisestä (itse tähän järkkymiseen toki vaikuttavat monet tekijät). Sitten kun puhumme lievimmistä tiloista niin tullaan melko harmaalle alueelle.

 

[JWill]

Minä itse olen skitsofreeni.

Onko yksi sivupersoonistasi nimeltään MrScarface?

 

[ms.qvist]

Minä itse olen skitsofreeni, ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset mielestäni, jos itse siis olen skitrofreeni. Epäilen aivan kaikkea, minulla on vainoharhoja, ja olen tehnyt asioita, joita joku ihminen jossain maailman kolkassa taatusti kutsuisi (sairaiksi.) Itse en niitä tempauksia ja toimia kuitenkaan kutsu sairaiksi, vaikka moni muu niin tekeekin. Eli skitsofreniakin on vain sana ja määrite jollekin. En ole koskaan käyttänyt mitään lääkkeitä, vaan jatkan karmeita ja älyttömiä toimiani, ja nauran itselleni. Eli olen (voittanut) asian, jota muut kutsuisivat skitsofreniaksi tai muuksi sairaudeksi. Joku muu kutsuisi minua siis sairaaksi, itse en kutsuisi, jos minä olen sairas, niin silloin ovat aivan kaikki muutkin koko maailman ihmiset.

Tämähän on varsin tyypillistä käyttäytymistä skitsofreenikoille, sen ohella, että ollaan niitä skitsofreenisia ja epäillään kaikkia niin samalla omaa sairauttaan ei tahdota tunnustaa vaan ollaan hyvinkin vastaisia kyseiselle sairauskäsitteelle - saatetaan olla jopa täysin hoidonvastaisia ja nähdä oma tila aivan oikeana ja normaalina tilana. Tämä on kuitenkin pidemmän päälle hyvinkin huolestuttava tila koska seurauksena saattaa olla skitsoidinen tila jossa kontrolli pettää ja aletaan kuulla niitä ääniä ja toimimaan niiden äänien käskyjen mukaan, seurauksena voi olla sitten hyppääminen junan alle tai jonkun viattoman ihmisen tappaminen - edelliset siis radikaaleimpina esimerkkeinä skitsoidisesta tilasta, lievempänä saattavat olla varkaudet, omaisuuden rikkominen koska "joku" vaan käskee toimia niin etc.

vlad.

 

[Kaivanto]

Jos sokeritauti on sairaus, masennuskin on, ja jos ei, ei.

En kai nyt sentään ole sanonut, etteikö masennus olisi sairaus ja ymmärrän tuon lääkityksen roolin... niin kauan kuin kyse ei ole minusta itsestäni.

Ajatteluketjuni nimittäin vie minut ns. muna vai kana -ongelmaan. Sikäli kuin ymmärrän masennuksessa on kyse ulkoisen ja sisäisen suhteen muutoksesta, ihmisen kokemuksellinen suhde ympäristöönsä ja itseensä sen osana muuttuu. Tämä taas saa minut kysymään johtuuko muutos minusta itsestäni, vai ympäristöstäni ja vastaus on tietenkin minun kohdallani aina ympäristö. Näin saan ajatteluketjuni briljanttiin päätökseensä toteamalla, että koska syy masennukseeni tulee itseni ulkopuolelta, ei sisäisen tilani korjaaminen lääkkeillä paranna minua, korkeintaan se saa minut yhtä hulluksi kuin kaikki muutkin.

Ah sori, ajatus karkasi tuossa sairaus-kohdassa kirjoitettuani juuri osittain samaa asiaa liippaavan viestin mutta eri näkökulmasta. Tarkoitus oli viitata siihen, että sokeritaudin ja masennuksen normaalius ja epänormaalius kulkevat käsi kädessä.

En oikein osaa ymmärtää tätä, että muutos olisi yksilöstä katsoen aina tämän ulkopuolella muuten kuin siinä tapauksessa, että Kant ei ole vielä keksinyt, että kokemukseen ympäristöstä liittyy oleellisesti paitsi ympäristö, myös havaintokyvyn rakenteelliset ominaisuudet sekä rajoitukset. Masennuksessa ko. rakenteelliset ominaisuudet muuttuvat radikaalisti ja muutos johtuu siitä. En hoksaa tässä filosofisestikaan kummoista ongelmaa ja käytännöllisesti ajateltuna asia on aivan selvä.

 

[Untouchable]

vlad, et ymmärtänyt lainkaan tekstini sisältöä. Eli minä nimenomaan tunnistan itsessäni kaikki skitsofrenian, vainoharhojen, sosiopaatin, ja psykopaatin oireet, jotka on määriteltynä eri kirjoissa. Mutta ne pystyy voittamaan, kun vaan haluaa. Eli pystyy nauramaan itselleen, eikä vajoa negatiiviseen ajattelumalliin. Minähän nimenomaan tunnustin olevani kaikkia ylläolevia, niin miksi väitit, että en tahdo tunnustaa ja tunnistaa itsessäni näitä piirteitä? Eli kontrolli on pettänyt useinkin kohdallani, minä olen tehnyt tekoja, joita muut kutsuisivat sairaiksi, minusta ne ovat vain tapahtumia, joita kaikki muutkin ihmiset tekevät tavalla tai toisella. Joten edelleen, jos minä olen sairas, niin kaikki muutkin ovat sairaita.

 

[Kattila]

Tunnustan että olen täysi materialisti tämän asian suhteen - uskon että vakava masennus johtuu aivojen kemiallisen tasapainon järkkymisestä (itse tähän järkkymiseen toki vaikuttavat monet tekijät). Sitten kun puhumme lievimmistä tiloista niin tullaan melko harmaalle alueelle.

Onko tosiaan niin, että kun kemiallinen tasapaino sitten on järkkynyt, syystä mistä tahansa sisäisestä tai ulkoisesta, sen korjaaminen onnistuu vain tuomalla kehoon kemikaaleja ulkopuolelta. Vastaanotollahan tämäkin asia toki selviäisi, mutta...

 

[ms.qvist]

Onko tosiaan niin, että kun kemiallinen tasapaino sitten on järkkynyt, syystä mistä tahansa sisäisestä tai ulkoisesta, sen korjaaminen onnistuu vain tuomalla kehoon kemikaaleja ulkopuolelta. Vastaanotollahan tämäkin asia toki selviäisi, mutta...

Lievemmissä tapauksissa riittänee elämän saaminen hallintaan, jos tarvetta niin sairauslomaa sekä supportiivistapsykoterapiaa.

Mikäli masennus on edennyt vaikea-asteiseksi tai suorastaan psykoottiseksi jolloin potilas voi olla vaaraksi itselleen tai jopa muille niin tuolloin eivät enää kotikonstit auta vaan vaihtoehdot ovat tiukka terapia, lääkitys (esim. monen lääkkeen kombinaatio).

Äärimmäisessä tapauksessa sitten osastohoito jos havaitaan etteivät muut keinot enää auta, jollei potilasta saada vapaaehtoisesti osastolle ja kotsotaan (harkinnan jälkeen), että hän sinne ehdottomasti kuuluu niin annetaan M1-lähete mikä tarkoittaa määräystä pakkohoidolle. Tämän jälkeen potilaalta ei enää kysytä suostuuko hän hoitoon vai ei, vaan hänet viedään hoitoon joko ambulanssilla, poliisiautossa tai ihan miten tahansa mutta hänet viedään hoitoon tarvittaessa vaikka väkisin.

vlad.

 

[mjr]

Onko tosiaan niin, että kun kemiallinen tasapaino sitten on järkkynyt, syystä mistä tahansa sisäisestä tai ulkoisesta, sen korjaaminen onnistuu vain tuomalla kehoon kemikaaleja ulkopuolelta. Vastaanotollahan tämäkin asia toki selviäisi, mutta...

Ei, vaan asian korjaantuminen, tavalla tai toisella (mutta noin empiirisesti todennäköisemmin pääasiallisesti sillä kemiallisella), täytyy näkyä aivojen fysikaalisessa tilassa - eli jonkin verran erilainen näkökulma.

 

[Yläpesä]

Tunnustan että olen täysi materialisti tämän asian suhteen - uskon että vakava masennus johtuu aivojen kemiallisen tasapainon järkkymisestä (itse tähän järkkymiseen toki vaikuttavat monet tekijät). Sitten kun puhumme lievimmistä tiloista niin tullaan melko harmaalle alueelle.

Muistaakseni olen vladin kanssa tästä aiemminkin keskustellut, mutta kertaan:

mjr, masennus ei johdu aivojen kemiallisen tasapainon järkkymisestä, vaan se ON sitä. Masennus on sanoin ilmaistu psyykkinen/tajunnallinen kokemus, mitattava kemiallinen tila on sen fysikaalinen olomuoto. Näiden selitystasojen välillä ei pitäisi kulkea ristiin. Atomitasolla ei selitetä kudostapahtumia, eikä molekyylitasolla sosiaalisia ilmiöitä. Kullekin selitystasolle on oma käsitteistönsä, joiden varassa kohde on ymmärrettävissä. Kuten itsekin huomaat, eron ymmärtämisellä (tai ymmärtämättömyydellä) on kauaskantoisia vaikutuksia taustaselitysten hakemiselle (normaalin rajat ja poikkeama, mitkä "tekijät" voivat synnyttää epätasapainon jne).

 

[Solomon]

Näin saan ajatteluketjuni briljanttiin päätökseensä toteamalla, että koska syy masennukseeni tulee itseni ulkopuolelta, ei sisäisen tilani korjaaminen lääkkeillä paranna minua, korkeintaan se saa minut yhtä hulluksi kuin kaikki muutkin.

Sisäistä tilaa ei takuulla korjata lääkkeillä, toisilla vaan masennukseen ei edes liity kummempia sisäisiä ristiriitoja ja silloin ihmeellinen kemia yksinään voi auttaa riittävästi. Useimmiten kuitenkin masennuksen lisäksi ihmisellä on muitakin ongelmia (esim. huonon itsetunnon ja narsismin pitkään jatkunut sylipaini), joten mahdollista lääkehoitoa tarvitaan mahdollistamaan se, että masentunut jaksaa nousta sängystä ja setviä enemmän tai vähemmän suoraan masennuksen taustalla olevia asioita jotenkin muuten esim. terapiassa.

Onko tosiaan niin, että kun kemiallinen tasapaino sitten on järkkynyt, syystä mistä tahansa sisäisestä tai ulkoisesta, sen korjaaminen onnistuu vain tuomalla kehoon kemikaaleja ulkopuolelta. Vastaanotollahan tämäkin asia toki selviäisi, mutta...

Jos tietäisit, että aivojesi kemiallinen tasapaino on pahasti järkkynyt, et varmaankaan voisi perustella mikset normalisoisi tilannetta lääkkeillä, jos ne ovat siihen yksinkertaisin keino.

 

[mjr]

Muistaakseni olen vladin kanssa tästä aiemminkin keskustellut, mutta kertaan:

mjr, masennus ei johdu aivojen kemiallisen tasapainon järkkymisestä, vaan se ON sitä. Masennus on sanoin ilmaistu psyykkinen/tajunnallinen kokemus, mitattava kemiallinen tila on sen fysikaalinen olomuoto. Näiden selitystasojen välillä ei pitäisi kulkea ristiin. Atomitasolla ei selitetä kudostapahtumia, eikä molekyylitasolla sosiaalisia ilmiöitä. Kullekin selitystasolle on oma käsitteistönsä, joiden varassa kohde on ymmärrettävissä. Kuten itsekin huomaat, eron ymmärtämisellä (tai ymmärtämättömyydellä) on kauaskantoisia vaikutuksia taustaselitysten hakemiselle (normaalin rajat ja poikkeama, mitkä "tekijät" voivat synnyttää epätasapainon jne).

Nyt vain jää ymmärtämättä se mistä olemme eri mieltä. Mistä olemme eri mieltä? Huomioni koski sangen puhtaasti masennuslääkkeiden tehokkuuden puoltamista.

edit: tosiaan, "johtuu", kontekstin ehkä pitäisi olla selkeyttämässä, mutta sanottakoon sitten "ilmentyy". Jälkimmäinen kommenttini epäilemättä sinänsä hälventää epäselvyyden. Jonkinlaisena freudilaisena perimänä kai on tämä edelleen laajalle levinnyt halu kieltää mielenterveyden fysikaaliset ilmentymät ja käsitys lääkityksestä "keinotekoisena" ratkaisuna.

 

[Elrith]

vlad, et ymmärtänyt lainkaan tekstini sisältöä. Eli minä nimenomaan tunnistan itsessäni kaikki skitsofrenian, vainoharhojen, sosiopaatin, ja psykopaatin oireet, jotka on määriteltynä eri kirjoissa. Mutta ne pystyy voittamaan, kun vaan haluaa. Eli pystyy nauramaan itselleen, eikä vajoa negatiiviseen ajattelumalliin. Minähän nimenomaan tunnustin olevani kaikkia ylläolevia, niin miksi väitit, että en tahdo tunnustaa ja tunnistaa itsessäni näitä piirteitä? Eli kontrolli on pettänyt useinkin kohdallani, minä olen tehnyt tekoja, joita muut kutsuisivat sairaiksi, minusta ne ovat vain tapahtumia, joita kaikki muutkin ihmiset tekevät tavalla tai toisella. Joten edelleen, jos minä olen sairas, niin kaikki muutkin ovat sairaita.

Tässä on kysymys itseasiassa hyvin yksinkertaisesta asiasta: mielisairauden täydellisestä trivialisoinnista. Ilmeisesti kirjoittaja kuvittelee, että se, että joskus on vähän jakomielinen olo, tarkoittaa että sairastaa skitsofreniaa; se, että joskus on sellainen fiilis, että pelottaa, tarkoittaa että sairastaa paranoiaa; se, että joskus on vihainen, tarkoittaa että on psykopaatti, jne. Jos mielenterveyden häiriöt trivialisoi näin täydellisesti, ja todella esim. kuvittelee, että normaalin ihmisen kurja olo satunnaisena huonona päivänä on sama asia kuin kliininen depressio, niin silloin on erittäin helppoa kuvitella, että kaiken maailman hormoneista puhuminen on ylireagointia ja riittää että katsoo telkkarista jotain kivaa, niin on parempi olo.

Nyt ymmärrän tämänkin nimimerkin kantoja vähän paremmin. Suosittelisin tutustumista siihen ajatukseen, että "normaalin" ihmisen masennuksen ja kliinisen depression välillä on aika valtava ero.

 

[Kattila]

Äärimmäisessä tapauksessa sitten osastohoito jos havaitaan etteivät muut keinot enää auta, jollei potilasta saada vapaaehtoisesti osastolle ja kotsotaan (harkinnan jälkeen), että hän sinne ehdottomasti kuuluu niin annetaan M1-lähete mikä tarkoittaa määräystä pakkohoidolle. Tämän jälkeen potilaalta ei enää kysytä suostuuko hän hoitoon vai ei, vaan hänet viedään hoitoon joko ambulanssilla, poliisiautossa tai ihan miten tahansa mutta hänet viedään hoitoon tarvittaessa vaikka väkisin.

vlad.

Silloin, kun Mattiesko Hytönen vielä oli voimansa tunnossa, eli Hesarin sunnuntaisivuilla, hänen palstansa nimi piti kai olla sama kuin tuo pakkohoitolähetteen koodi, mutta muistelen, että se olisi ollut joku M3, vaikka samapa tuo.

 

[Paananen]

Vähän täsmennystä tähän pakkohoitoasiaan:

Henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain, jos seuraavat kolme ehtoa täyttyvät:

1) Hänen todetaan olevan mielisairas

2) Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että
a) hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai
b) vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään ja turvallisuuttaan tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta.

3) Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.

Mikäli nämä ehdot täyttyvät kirjoittaa lääkäri tarkkailulähetteen eli M1-lähetteen jolloin potilas siirretään tarvittaessa vaikka poliisia virka-apuna käyttäen psykiatriseen yksikköön. Siellä laaditaan tarkkailulausunto (M2) ja tarvittaessa (pakko)hoitoonmääräämispäätös eli M3. Mikäli edellytyksiä pakkohoidolle ei ole, lähete "purkautuu", eikä M3:a kirjoiteta.

(Lähteenä käytetty muistin tukemiseksi lääkärin käsikirjaa)

 

[Ponkke]

Tarkkaillun asettamisen jälkeen (M2), on lääkärin tavattava potilasta päivittäin 3 pvä:n ajan (asettamispäivää ei lasketa). Tämän jälkeen päätetään kirjoitetaanko M3 (sulkeva päätös), jatkuuko hoito vapaaehtoisena vai lähteekö potilas kotiin.

 

[ms.qvist]

Tarkkaillun asettamisen jälkeen (M2), on lääkärin tavattava potilasta päivittäin 3 pvä:n ajan (asettamispäivää ei lasketa). Tämän jälkeen päätetään kirjoitetaanko M3 (sulkeva päätös), jatkuuko hoito vapaaehtoisena vai lähteekö potilas kotiin.

Mainittakoot tähän sen verran, että minua lääkäri uhkasi pitää osastolla vähintään kolme viikkoa vaikka ei ollut tehnyt muuta kuin haastattelut minua "saapuessani" osastolle M1-lähetteen seurauksena. Minulle oli kuitenkin ennalta kerrottu se, että sairaalassa laaditaan M2-tarkkailulausunto, tästä lääkärin uhkauksesta (ilm. virka-aseman väärinkäyttö) seurasi lopulta se, että lääkäri vaihtui, tämä uusi lääkäri tapasi minua päivittäin (pl. päivä jolloin olin eristyksissä) 3 vrk:n ajan ja tämän jälkeen minun uloskirjoitettiin osastolta. Mikä oli minulle helpotus koska suorastaan vihaan sairaaloita (lapsuuden ajan sairaalatraumojen seurauksina).

vlad.

 

[ms.qvist]

Nyt ymmärrän tämänkin nimimerkin kantoja vähän paremmin. Suosittelisin tutustumista siihen ajatukseen, että "normaalin" ihmisen masennuksen ja kliinisen depression välillä on aika valtava ero.

Näinhän se on, toisinaan harmittaa (ja jopa ärsyttää) suuresti se kun useat julkkikset esiintyvät lööpeissä masentuneina ja sitten parantuvat masennuksestaan viikossa muutamassa - tällaisten henkilöiden kohdalla diagnoosi masennus on täysin väärä.

Toki löytyy julkisuuden henkilöitä jotka ovat sairastuneet sairauteen nimeltä masennus, kuten Tellervo Koivisto, Marja-Liisa Kirvesniemi jotka ovat käyneet läpi hyvin rankan ja pitkän hoitojakson tai muulla tavoin ovat kärsineen vaikea-asteisen masennuksen oikeista hyvinkin pitkään. Tellervo Koivisto on muistaakseni kirjoittanut teoksenkin jossa osaltan viitataan hänen masennukseensa. (Vai oliko jopa niin, että teos pääosin käsittelee juuri hänen masennustaan ja toipumista siitä).

vlad.

 

[Yläpesä]

Jos tietäisit, että aivojesi kemiallinen tasapaino on pahasti järkkynyt, et varmaankaan voisi perustella mikset normalisoisi tilannetta lääkkeillä, jos ne ovat siihen yksinkertaisin keino.

Sinällään tuo em. mainittu pilkunvääntäminen eri selitystasoista sisältää kuitenkin merkittävän valinnan johtopäätösten osalta. Vastaus kysymykseesi tältä pohjalta on: jos kemiallinen epätasapaino on syntynyt ihmisen toiminnan tasolla, siis sosiaalisten kokemusten tai psyykkisten kokemusten maailmassa, sisältää puhtaan kemiallinen korjaaminen sen, ettei ihmiselle muodostu mahdollisuutta oppia toimimaan toisin. Verrataan esimerkiksi siihen, että teet murhan ja alat potea siitä huonoa omaatuntoa, mielialasi laskee eikä mistään tahdo tulla mitään (sinussa voidaan biokemiallisin mittauksin todeta epätasapaino). Korjataan tämä lääkkein. Tuloksena on kemiallisesti "tasapainoinen" ihminen, joka on kuitenkin toiminnan tasolla menettänyt yhden mahdollisuuden sellaiseen pysyvämpään muutokseen, joka mahdollisesti estäisi saman tilanteen uusiutumisen.

Tältä pohjalta sinällään rationaalisen, helpon ja nopean korjauksen, käyttämistä on oikeutetusti kritisoitu. Lyhytjänteinen järki voi osoittautua järjettömyydeksi pidemmällä tähtäimellä tai otettaessa huomioon kudosten ulkopuolinen sosiaalinen todellisuus. Lääkkeillä voidaan korjata vain elinten, kudosten ja solujen toimintaa.

edit:

Jonkinlaisena freudilaisena perimänä kai on tämä edelleen laajalle levinnyt halu kieltää mielenterveyden fysikaaliset ilmentymät ja käsitys lääkityksestä "keinotekoisena" ratkaisuna.

Freud oli itse asiassa lääkärinä hyvinkin biologinen eikä häntä mielestäni voi syyttää tästä. Enemmänkin sormella voisi osoittaa sosiaalisten ja humanististen oppien suuntaan. Kiista on ilmeisesti ikuisesti ratkaisematon, sillä meillä ei ole mitään käsitystä siitä miten tietoisuus syntyy materiasta. Niiden välillä on (toistaiseksi) ylittämätön kuilu.

 

[Solomon]

Sinällään tuo em. mainittu pilkunvääntäminen eri selitystasoista sisältää kuitenkin merkittävän valinnan johtopäätösten osalta. Vastaus kysymykseesi tältä pohjalta on: jos kemiallinen epätasapaino on syntynyt ihmisen toiminnan tasolla, siis sosiaalisten kokemusten tai psyykkisten kokemusten maailmassa, sisältää puhtaan kemiallinen korjaaminen sen, ettei ihmiselle muodostu mahdollisuutta oppia toimimaan toisin. Verrataan esimerkiksi siihen, että teet murhan ja alat potea siitä huonoa omaatuntoa, mielialasi laskee eikä mistään tahdo tulla mitään (sinussa voidaan biokemiallisin mittauksin todeta epätasapaino). Korjataan tämä lääkkein. Tuloksena on kemiallisesti "tasapainoinen" ihminen, joka on kuitenkin toiminnan tasolla menettänyt yhden mahdollisuuden sellaiseen pysyvämpään muutokseen, joka mahdollisesti estäisi saman tilanteen uusiutumisen.

Ohjenuoraksi käsitettynä tuntuisi kuitenkin erittäin idealistiselta ennen muuta tarkoittamiini (myönnetään, ettei se mitenkään käy yhteydestä esille) vaikeisiin masennustapauksiin, joissa mielialan normalisoiminen eli jonkinasteinen tasapainottaminen lääkkeillä mahdollistaa sen, että masentunut kykenee terapiassa setvimään masennuksen syitä. Jos tällöin sivussa menetetään jotakin kokemusmaailman autenttisuudesta, se on nähtävä välttämättömäksi pahaksi.

Toki tärkeää kritiikkiä sinänsä älyttömään virkkeeseeni - varsinkin kun masennuslääkeresepti omienkin kokemuksieni perusteella lykätään käteen välillä liian helposti.

 

[Gagne]

One-linerinomainen viesti

Serotoniinihäiriö. Kemiallinen häiriö aivoissa. Krapulakin on.

Niin läheltä seurannut, että ihan itsellä pahaa tekee. Tulehduksiin on lääkkeet, ja niitä käytetään. Miten Cipralex/Efexor eroavat kehon kemian normalisoinnissa V-Penistä?

Voimaa kaikille niille, jotka sitä tarvitsevat. Joko itse tai sivustakatsojina.

 

[Gentleman]

Skitsofreniaan kannattaa varmasti ottaa lääkkeitä jos se jotakuta auttaa. Mutta tässäkin on paljon kysymyksiä. Ei minulla muuten mitään lääkkeitä vastaan ole edelleenkään.

Minä itse olen skitsofreeni, ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset mielestäni, jos itse siis olen skitrofreeni. Epäilen aivan kaikkea, minulla on vainoharhoja, ja olen tehnyt asioita, joita joku ihminen jossain maailman kolkassa taatusti kutsuisi (sairaiksi.) Itse en niitä tempauksia ja toimia kuitenkaan kutsu sairaiksi, vaikka moni muu niin tekeekin. Eli skitsofreniakin on vain sana ja määrite jollekin. En ole koskaan käyttänyt mitään lääkkeitä, vaan jatkan karmeita ja älyttömiä toimiani, ja nauran itselleni. Eli olen (voittanut) asian, jota muut kutsuisivat skitsofreniaksi tai muuksi sairaudeksi. Joku muu kutsuisi minua siis sairaaksi, itse en kutsuisi, jos minä olen sairas, niin silloin ovat aivan kaikki muutkin koko maailman ihmiset. Minussa on myös varmaan 90% sosiopaatin ja jopa psykopaatin oireista ja käyttämistavoista yms. Mutta silti olen edelleen täällä maan päällä terveen ihmisen leima aivoissani. Olen päättänyt, että en ole sosiopaatti, psykopaatti, tai skitsofreeni, vaan pystyn nauramaan kaikille noille ominaisuuksista itsessäni. Olen siis voittanut nuo asiat, joita monet kutsuvat termeillä: Sosiopaatti, psykopaatti, skitsofreenikko. Olen siis täysi hullu, mutta jos olen, niin silloin kaikki muutkin ovat mielestäni juuri niitä totaalisia hulluja, fruitcakejä.

Miten ihmeessä saat itsestäsi voittajan, jos et hallitse käytöstäsi?

Ja miten ihmeessä "aivan kaikki muutkin koko maailman ihmiset"? Minä en ainakaan tunne kuin joitakin satoja ihmisiä.

Ihmisen mielenterveyden määrittely on hankalaa, mutta itse ainakin lähtisin itsensä ja tekojensa kontrolloinnista. Se, että määrittelee omat tekonsa "normaaleiksi" ei ehkä ole oikea lähtökohta.