Taudinkuvana depressio

[Jääkoneenkuljettaja]

Nyt on taas sellanen fiilis, että tekis mieli juosta lähimmän junan alle. Tosin VR varmaan riistäisi senkin ilon, kun junat olis jumissa jossain.

Piti niin mennä aikasin nukkumaan, kun flunssakin vähän vaivaa. Vittu, mä en pysy hetkeekään aloillani. Kädet ja jalat ovat levottomia ja pyörivät kuin helikopterin lavat. Nuku tässä nyt sitten. Makuulleen kun menen niin sekuntti on pitkä aika olla aloillaan, vittu!

Kovin samantapaisissa fiiliksissä tässä on tullut mentyä tätä kaamoksen aikaa myöskin. Junan alle en ole hyppäämäässä itselleni tekemän lupauksen vuoksi - ikinä - mutta ajatuksella on tullut kovastikin leikittyä.

Voxran annostus tuplattiin enimmäkseen kaamoksen vuoksi reilu kuukausi takaperin - vaikka sen lopettamistakin jopa kokeiltiin pari kuukautta takaperin -, jottei mene niin pahasti överiksi monien negatiivisten tunteiden käsittelyn kera, kuten vuosi takaperin meni. No eipä se kyllä todellakaan kauaksi heittänyt viime vuotisesta henkisestä romahtamisesta, kun niitä negatiivisten tunteiden tulvaa piti sitten aatonaattona lääkitä alkoholilla. Toisaalta parempi sekin, kuin lähes hapettomassa tilassa odottaa unta. Jäi sitten koko suvun yhteinen joulun vietto minulta välistä, kun en kyennyt kertakaikkiaan suoriutumaan tuonne 40km päähän (ei ole autoa alla, se kun päätti jouluksi kuolla). Häpeä siinä sitten ja katsele koko ajan vilkkuvaa puhelinta, kun läheiset kaipaavat. Kiva joulu. Taas.

Mikä vittu siinä on, että tämä kaamos ja etenkin juhlapyhien aika on niin helvetillistä aikaa? Ihan sama miten päin leipoisi, miten tahansa valmistautuisi tai mitä tahansa lääkkeitä vetäisi niin lopputulos on aina sama: tahtoisin vain nukkua nämä pari viikkoa, vaikkei se uni tietysti tule Ketipinorin ja/tai Triptylin "avusta" huolimatta.. Kaikkein hirvittävintä tässä tilanteessa on se, että fyysinen kunto on rapistunut korvaleikkauksen (2.11.2012) jälkeen, josta edelleenkin olen vasta toipumassa (kaiken piti olla ok jo melkein kuukausi takaperin). Tietysti rahat meni lahjoihin ja tuohon sairastelemiseen, jotta nyt piti ottaa saatana joku pikavippi, että selviää vuoden yli! Otin sen viiskymppiä ylimääräistä, jotta saan tänään aivot kellumaan niin tiukassa etanolimarinadissa, ettei tarvi ainakaan tätä iltaa maata epätoivoisena pimeässä.

Krapula tulee sitten aikanaan, mutta viepähän tämän illan yli. Kiva tässä täytellä terapeutille tuota esikyselynivaskaa (jotain 20 sivua..), kun just nyt sattuu se raskain vaihe vuodesta. Onneksi kuitenkin löysin heti ensimmäisestä terapeutista sen, mikä minulle sopisi parhaimmin. Kognitiivisanalyyttinen tms. psykoterapia on tähän minun vakavaan masennukseen se, mitä terapeutilta vaadittiin ja jo ekalla natsasi.

Hirvittävän paljon positiivista on tapahtunut elämässä ihan viime aikoina, tällä hetkelläkin asiat ovat oikeastaan hyvin ja tulevaisuuskin näyttäisi hyvältä. Mutta. Mikään ei edelleenkään tunnu miltään, en vain kykene nauttimaan mistään, en kykene iloitsemaan, en tunne mitään positiivista, mutta sitä negatiivista sitten senkin edestä. Tämän vitun kaamoksen vuoksi kaikki tuntuu vaan entistäkin raskaammalta. Onneksi pääsen edes reiluksi viikoksi vähän etelämmäs Eurooppaa tuossa vuoden alun paikkeilla, jottei tämä paska ihan taita selkärankaa.

En jaksa lukea kirjoittamaani läpi juuri nyt, eikä tästä teille kenellekään mitään iloa tai tietämystä tulvi. Kirjoitinpahan vain, jotta voin tämän myöhemmin lukea.

Jaksamisia muillekin.

(edit) PS. Toivon vilpittömästi meille kaikille parempaa vuotta 2013.

 

[hanu]

Vaikka en enää tällä palstalla ihan anonyymi olekaan, niin pakko nyt avautua johonkin, toivottavasti tuo parisuhteen fraasi 'kaikkea mitä sanotte tai olette sanomatta voidaan käyttää teitä vastaan...' ei edelleenkään toteudu tässä ketjussa.

Mutta historiaa selaamalla löytyy tilanteeni: itsetuhoinen, masentunut juoppo. Masennuslääkitystä haetaan kohdalleen, nykyinen on sinänsä OK, eli ei sivuvaikutuksia. Onko muutenkaan vaikutusta, on ihan toinen juttu.

Melatoniiniä heitti kunnallisen mielenterveystoimiston psykiatri unettomuuteen lokakuussa. Katsotaan sitä sitten, nyt ovat kolme (3) kertaa heittäneet kirjeellä uuden ajan psykiatrille ja kolmesti soittaneet pari tuntia ennen, että ei vaiskaan.

Se on oikeasti aika hienoa olla neljä kuukautta lähes nukkumatta, onneksi työterveyslääkäri heitti edes 25mg ketipinoria, notta pystyn edes pari tuntia silloin tällöin nukkumaan. Sekään vaan ei sovi mulle pitenpään käytettynä, teho loppuu ja yöt katsoo sellaista settiä, ettei olis väliä.

Kun ei wittu uskalla edes saikkua hakea, kun on itse asiansa sössinyt. Tästä jos fudua saa, niin vois olla tällä päällä päivät vähissä. Viimeisen varoituksen löysässä hirressä roikutaan työmaalla.

Hoitotakuu, missä pelaa. Joskin tuolla takaraivossani kyllä tiedän, että oma vikahan tämä, mutta kun ei apua on vähän vaikea löytää edes omalla rahalla, kun ei sitä ihan rajattomasti ole.

Vittu kohta mä lopetan sen Antabuksen syönnin ja vedän viikon rännin, että saan edes vähän alusta nukuttua.

Onneksi voi avautua edes tänne.

Vaan kun on aina vaan vaikeampi löytää vastausta siihen, miksi en tappaisi itseäni. Miksi se ei ole täällä sallittua, päätän ehkä konsultoiden läheisiäni, etä tämä oli nyt tässä. Ymmärrän, että tuo on paha rasti ehä pennuille ja emännälle sillä hetkellä, mun kun on kyseessä tällainen paska kuin minä, niin olisihan tuo parempi kaikille heti kohta. Miten tehdä itsari yhteisymmärryksessä lähimpien kanssaa? Kun se olis kaikiile paras ratkaisu.

t. hanu

 

[sierramies]

Sähköä kehiin

No niin, nyt on tilanne mennyt siihen pisteeseen ettei oikein mikään auta eikä mies tokene. Nyt olis hoitokartoitus huomenna pöpilässä ja sitten mahdollisesti "sähkötuoliin". Hieman jännittää kyllä, tämä kun on vihonviimeinen keino masennukseen.

Ans kattoo ny miten pojan käy.

 

[Aatos]

V

Vittu kohta mä lopetan sen Antabuksen syönnin ja vedän viikon rännin, että saan edes vähän alusta nukuttua.

t. hanu

Olisko mitää toivoa heittää viinapullolla vesilintua ? Mt asioissa raittius tekee hemmetin paljon hyvää. Alkoholi sotkee aivokemiann todella perusteellisesti, puhaltaa serotoniinit alakanttiin. Ja taas ahistaa.

Antabus roskiin ja apua hakemaan. Antabusta syödessä ihminen pidättäytyy ja sinnittelee ilman alkoholia. Raittius on elämää ilman päihteitä, ja se kannattaa.

Itsellä on ollut pahoja vaikeuksia sekä päihteiden että mielenterveyden kanssa. Loistava kulmakivi pään hoitoon löytyi raittiudesta, suosittelen. Raittiudessa et tarvitse Antabusta.

Päissään nukkuminen on kaukana virkistävästä unesta. Housuun kusemista, hetken lämmittää.

Täytyy kyllä todeta että mua vitutti tällaiset ohjeet..


Tietenkin psykiatrinen sairaus/tila tulee asianmukaisesti hoitaa. Hoitovaste on oleellisesti parempi raittiille ihmiselle - monestakin syystä.

Jatka vain purkua tähän ketjuun, siitä on hyötyä.


A

 

[tant gredulin]

Mutta historiaa selaamalla löytyy tilanteeni: itsetuhoinen, masentunut juoppo. Masennuslääkitystä haetaan kohdalleen, nykyinen on sinänsä OK, eli ei sivuvaikutuksia. Onko muutenkaan vaikutusta, on ihan toinen juttu.

En tunne historiaasi sen kummemmin, mutta jos olet alkoholinkäytön aloittanut alta parikymppisenä, niin on todennäköistä että 'palkitsemisratasi' on melkein betoniin valettu ja aivokemian tasaantuminen vie aikaa. Tuntuu epätoivoiselta kun juomisen lopettaminenkaan ei tuo apua, eikä masennuslääkityskään tee ihmeitä.

Päihderiippuvaista imee mielihyvän musta aukko - Tiede.fi

Jotkut ovat saaneet apua E-EPA-tuotteista (vaikuttaa serotoniin tuotantoon), mutta kuten Aatos tuossa kirjoittikin eniten auttaa keskusteluavun hakeminen. Vertaistuki on kovaa valuuttaa. Antabusta en heittäisi ennen kuin pääset muun avun piiriin.

Et ole yksin, et ole ainoa - tuolta (ja pahemmastakin) on moni vielä pinnistänyt pinnalle. Sinäkin voit!
Voimia ja kestävyyttä!

 

[siffa]

Jotkut ovat saaneet apua E-EPA-tuotteista (vaikuttaa serotoniin tuotantoon), mutta kuten Aatos tuossa kirjoittikin eniten auttaa keskusteluavun hakeminen. Vertaistuki on kovaa valuuttaa. Antabusta en heittäisi ennen kuin pääset muun avun piiriin.

Et ole yksin, et ole ainoa - tuolta (ja pahemmastakin) on moni vielä pinnistänyt pinnalle. Sinäkin voit!
Voimia ja kestävyyttä!

Kuuntelin hyvän ystäväni vinkkaamana Jari Sarasvuon puheenvuoron YLE Puheessa tiistaina 29.1.2013. Olin yllättynyt siitä, miten hyvin Sarasvuo oli valmistautunut puhumaan erilaisista addiktioista. Hän käsitteli myös päihdekäyttäytymistä ja mielenterveysongelmia. En nyt sen enempää Sarasvuon yli puolen tunnin ohjelmasta ala kertoilemaan, koska se on kuunneltavissa YLE Puheen nettiohjelmista, mutta Sarasvuo päätyi tehokkaimpana hoitokeinona ylistämään vertaustukihoitoa, jota sinäkin omassa viestissäsi painotat. Vertaistuki on hyvä lisä mielenterveysongelmaisille lääketieteen antaman hoidon lisäksi.

 

[Päätykiekko]

Niin se on sitten tämäkin vuosi jo yhden kuukauden vierähtänyt eteenpäin. Viime vuoden lopusta pari viime kuukautta oli oikeastaan todella hyvää ja mukavaa aikaa. Näytti, että kaikki alkaa menemään paremmin ja että sitähän nousee vauhdilla tästä kuopasta sitten ylöspäin. Tai sitten vain sitä jollakin tapaa itselleen valehteli ja tammikuussa todellisuus sitten iski kovempaa päin näköä kuin osasi odottaa. Yllättäen vanhat haamut taas sitten nosti päätään ja sitä taas huomasi polttavan kynttilää molemmista päistä kovaa vauhtia.

Jotenkin, vaikka kaikesta eroamisesta, lääkkeiden yliannostuksen ottamisesta ja duunin menettämisestä on aikaa jo todella kauan, niin siltikin kaikki nuista asioista tavallaan tuntuu ja varmasti näkyy vieläkin jollakin tavalla itsessäni. Tai no en tiedä onko 6kk sitten loppujen lopuksi niin pitkä aika, mutta se harmittaa vaan niin helvetisti, että ei ole päässyt oikealla tavalla vieläkään asioissa eteenpäin. Välillä se tuntuu jopa älyttömän säälittävältä. Se jopa hävettää itseäni todella paljon. Miksi en vain voisi tavallaan unohtaa ja yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä? Miksi rakastan vieläkin naista, jota en voi takaisin saada? Miksi kidutan itseäni muistoilla jotka viiltävät sisältä erittäin paljon?

Totta kai veli ja muut ystävät sanovat, että muuta sieltä paikasta x tänne paikkaan y, että se helpottaa varmasti, kun pääsee kauemmas siitä ihmisestä ja muista huonoista muistoista, mitä paikassa x on. He ovat tavallaan varmasti kaikki jollakin tapaa tässä asiassa oikeassa, mutta en vain itse koe olevani valmis lähtemään vielä. En vaikka paikassa x oleminen satuttaa muistoillaan itseäni vieläkin todella paljon. Ehkä sen takia, että haluan yrittää vielä kerran rakentaa siellä jotain. Todistaa itselleni, että se on mahdollista. On vaikea välillä itse edes ymmärtää miksi teen näin. Haluan vain saada jotain hyvää mukaan tästäkin paikasta. Sitä ennen en ole valmis lähtemään paikkaan y. Enkä usko, että tunneasioita voi juosta pakoon. Jossain vaiheessa ne on aivan pakko kohdata ja ehkä nyt kuukausien väistelyn jälkeen minun on vain ne kohdattava. Itkeä vaikka, jos helpottaa. Ei kai se niin paha ole, vaikka mieskin välillä antaa tulla vaan. Itse olen typerällä yrittänyt itseäni jotenkin kovettaa tässä tunnetasolla, mutta se ei ainakaan ole toiminut ollenkaan. Ehkä jopa jollakin tavalla olen vain yrittänyt peittää niitä. No nyt ne on aika kohdata.

Totta kai tässä on jo muutenkin huolia jo ihan tuon työpaikan etsimisen suhteen. On ollut itselleni valtava pettymys käydä muutamassa työhaastattelussa vain huomatakseen sen, että kuinka pieninä palasina se oma itseluottamus niissä tilanteissa tavallaan itselläni on tällä hetkellä. Tai miksi menee pyytelemään niihin anteeksi ja melkein menee pöydän alle piiloon, jotta varmasti menee päin persettä se tilanne. Tiedän kuitenkin mitä osaan, mutta silti itseluottamus on todella kateissa. Se pistää itselläni todella vihaksi. Kuitenkin olen jo tässä pidemmän aikaan aidosti kaivannut sitä tunnetta, kun aamulla herää töihin ja tapaa uusia ihmisiä jne. Ehkä senkin takia, että saa sen normaalin arjen pyörimään. Ja tavallaan siinä vaiheessa näkee todellisuudessa sen, että missä tällä hetkellä ihan oikeasti menee. Pitää vain jatkaa yrittämistä ja uskoa siihen, että se mahdollisuus tulee tässä. Tietenkin mitä nopeammin sen parempi.

Toivottavasti tästä vuodesta tulee itselleni kuin myös tänne kirjoitteleville parempi kuin viime vuodesta. Jaksamisia kaikille!

 

[hekottava pappi]

Mutta historiaa selaamalla löytyy tilanteeni: itsetuhoinen, masentunut juoppo. Masennuslääkitystä haetaan kohdalleen, nykyinen on sinänsä OK, eli ei sivuvaikutuksia. Onko muutenkaan vaikutusta, on ihan toinen juttu.

En ole paras asiantuntija näissä asioissa, mutta vähän kuulostaa siltä että Minnesota-hoito olisi tarpeen.

Veljeni on siis alkoholisti, ja tuon viestin perusteella tilanne näyttäisi olevan aika lähellä hänen tilannettaan tässä kuukausi takaperin. Veli on siis tällä hetkellä Lapualla Minnesota-hoidossa, ja tässä Lapualta juuri tulleena ja siellä 3 päivää viettäneenä ("läheisten viikonloppu") en voi kyllä muuta kuin suositella kyseistä hoitoa. Alkoholistillehan käytännössä ainoa tie pitkään ja onnelliseen elämään on täysraittius, joka taas vaatinee tuontyyppisen hoidon.

Tässä lääkärilehden artikkeli kyseisestä hoidosta: Minnesota-hoito tähtää täysraittiuteen - Suomen Lääkärilehti - Finlands Läkartidning

 

[Bruno]

Se on oikeasti aika hienoa olla neljä kuukautta lähes nukkumatta, onneksi työterveyslääkäri heitti edes 25mg ketipinoria, notta pystyn edes pari tuntia silloin tällöin nukkumaan. Sekään vaan ei sovi mulle pitenpään käytettynä, teho loppuu ja yöt katsoo sellaista settiä, ettei olis väliä.

Ketipinor on sellainen lääke, joka ei minulle sopinut pätkän vertaa ja lääkäri antoikin luvan jättää pois tämän. Ketipinorista ei itselleni seurannut muuta kuin toimintadraamakomediaparodia-aiheisia unia sekä seuraava päivä meni komeasti vituiksi, kun oli koko päivän puoliunessa.
Jotain päivitystä voisi omaankin tilanteeseen tässä rustata. Nyt on jo pidemmän aikaa mennyt todella hyvin, koulu alkoi, koulussa on mukavaa ja alkanut tehdä enemmän asioita elämässään eli se himassa jumittaminen on jäänyt taka-alalle ja hyvä niin. Lääkitystä jatketaan vielä totta kai.
Dokaamisen olen vähentänyt minimiin aiemmasta ja olen ymmärtänyt pysyä poissa minkäänlaisista naiskoukeroista, niin olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tsempit Hanulle, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.

 

[Tinke-80]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä? Itse juuri ilmoittauduin vikalle kurssille mitä minulta puuttuu ICT-asiantuntijan ammattitutkinnosta. Harmi vain että pari viikkoa sitten alkoi pieni alamäki sairauteni kanssa, mutta onneksi on jo vuosien kokemus tämän sairauteni kanssa ja se miten pystyn taistelemaan tätä alakuloisuutta vastaan. Eiköhän tästä hyvä kevät tule pitkästä aikaa. Voimia ja jaksamisia jokaiselle tarpeen mukaan.

-Tinke

 

[Silkkeri]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä?

Vakiasiakkaasta en tiedä, mutta jokunen vuosi takaperin tuli tännekin jotain kirjoiteltua. Keskivaikea/vaikea masennus oli diagnoosi tuolloin ja pari kuukautta olin sairaslomalla, muutamaakin eri nappia määrättiin mutta positiivisia vaikutuksia ei juuri löytynyt mistään. Citalopram taisi olla se, jota pisimpään käytin ja vaikutuksena oli lähinnä täydellinen libidon katoaminen ja se, että mikään ei kiinnostanut edes vähää alusta eikä mikään tuntunut miltään.

Juhannuksen 2011 tienoilla sitten tein sen, mitä ei ikinä missään koskaan saisi tehdä ja lopetin noiden napsimisen ihan omaehtoisesti. En edes vähentämällä annostusta, vaan suoraan kuin veitsellä leikaten, eli todellakin typerimmällä mahdollisella tavalla ja täysin konsultoimatta lääkäreitä ensin. No, joko oli tuuria matkassa tai muuten vaan silloisessa elämänvaiheessa iski positiivinen kierre, mutta aika vähällä tuosta selvittiin ja oikeastaan elämänlaatu vaan parani siitä. Yleinen olotila nyt ei ole niin älyttömästi muuttunut, keskivaikea masennus varmasti edelleen, (en ole jutellut lääkärin kanssa yli vuoteen asiasta) mutta ainakin koen pärjäileväni ihan hyvin ja työelämässä on taas puolitoista vuotta oltu ihan täysipainoisesti.

Ongelma on tosin se, että en pysty vieläkään oikein suunnittelemaan elämää pidemmällä tähtäimellä vaan päivä/viikko kerrallaan on menty viimeiset 5 vuotta. Opiskelusta on tullut ikuisuusprojekti kun ei vaan aika ja energia riitä töiden ohella. No, nyt olen eroamassa pitkästä työsuhteesta duunissa, jota olen suurin piirtein alusta asti vihannut ja toivon mukaan tästä jotain positiivista kierrettä saisi taas aikaan, kunhan jonkun toisen työn löytää tilalle. Päivittäinen ahdistus on edelleen kovasti läsnä, eikä asiaa ainakaan auta jatkuvat rahahuolet ja turhankin reipas alkoholin kulutus.

Kaipa se olisi aika taas käydä lekuria jututtamassa, viime aikoina on taas mieliala romahtanut sen verran että ei tunnu millään pystyvän edes tuota irtisanomisaikaa kunnialla suorittamaan vaan tekisi mieli ottaa suosiolla sairaslomaa koko loppuajaksi. Mielessä vaan kummittelee se viime kerta, jolloin tuntui että sairasloma enemmänkin pahensi asiaa kun ei saanut duunista sitä rutiinia päälle ja makasi sängyssä kaikki päivät. Mutta minkäs teet kun ei jaksa. Tunnin päästä lähdössä taas duuniin ja taas on vuorokausi alla ilman unta, on se saatana mukavaa. Saikkuakaan ei saa tähän hätään otettua, kun ei ketään saa tuuraamaan.

Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille. Kyllä se valo siellä jossain tunnelin päässä on, pakko uskoa.

Ketipinor on sellainen lääke, joka ei minulle sopinut pätkän vertaa ja lääkäri antoikin luvan jättää pois tämän. Ketipinorista ei itselleni seurannut muuta kuin toimintadraamakomediaparodia-aiheisia unia sekä seuraava päivä meni komeasti vituiksi, kun oli koko päivän puoliunessa.

Tuo on kyllä ihan käsittämätön mömmö. Itselleni ei ole mitään kummoisia unia tullut, mutta tuo zombina puoli päivää vaeltaminen on kyllä tuttua. Jos tuollaisen ottaa illalla ennen nukkumaanmenoa, on taattu että on iltapäivään asti aivan kujalla eikä tunnu heräävän oikein missään vaiheessa ennen iltaa. Nykyään en edes uskalla ottaa noita ennen työpäivää, kun joko nukun komeasti pommiin kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tai vaeltelen varjojen mailla koko päivän. On muuten todella hämärä tunne, miten kokee olevansa 90-prosenttisesti unessa vielä työmatkallakin 2 tuntia heräämisen ja 3 kahvikupillisen jälkeen.

 

[Worrell]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä?

Suhteellisen hyvin on mennyt viime aikoina. Työhönvalmennuksen aloitusjakso oli tammikuussa. Viime aikoina tuota kautta ollaan etsiskelty sopivaa harjoittelupaikkaa. Yksi paikka on mahdollisesti tiedossa, mutta tässä menee vielä jonkin aikaa, kun tietää tarkemmin tuosta paikasta. Varasuunnitelmaa tässä ollaan hiottu, jos hommat ei sujukaan siten miten toivoisi.

Psykoterapiassa olen kohta vuoden verran käynyt. Jatkoa tuolle haettiin ja kyllähän kela sen myönsi. Terapiasta on kyllä muodostunut erittäin tärkeä osa arjessa selviytymisen ja jaksamisen kannalta. Viime aikoina olen saanut erittäin muutamia voimakkaita flashbackeja menneestä ja olenkin näiden sattuessa ollut erittäin turhautunut, ärtyisä ja vihainenkin. Terapiassa sanottiin, että kärsin traumasta. Olen aiemminkin saanut flashbackejä, jos jossain tilanteessa on ollut oikeanlainen ärsyke, joka muistuttaa jostain epämiellyttävästä tilanteesta. Nuo pari viimeisimpää ovat tulleet ilman mitään tietoista ärsykettä. Jollain tavalla hivenen pelottaa, jos nuo muuttuvat yleisiksi ja alkavat haittaamaan elämää enemmänkin. Toivottavasti ei.

Tämmöstähän tämä on. Välillä tuntuu ettei mitään jaksaisi tehdä ja mikään ei kiinnosta. Pääosin kuitenkin on ollut sellaista tasaista tallaamista ja dramaattisilta mielialan vaihteluilta olen välttynyt.

 

[Morgoth]

Ketipinorista ei itselleni seurannut muuta kuin toimintadraamakomediaparodia-aiheisia unia sekä seuraava päivä meni komeasti vituiksi, kun oli koko päivän puoliunessa.

Itse syön (pääasiassa unettomuuteen) 100 mg ketipinoria. Itse olen huomannut painonnuosua (ehkä sellaiset 5kg) ja yössä pitää nukkua vähintään 8 tuntia tai muuten seuraava päivä on pilalla. Helposti itsellä kyllä ilman häerätyksiä tulisi 11-12 tunnit yöunet. Ilman en pysty nukkumaan ja säännöllinen unirytmi on tärkeä bipossa, joten onhan tuossa lääkkeessä puolensakin.

 

[Aatos]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä? I

-Tinke

Tällä hetkellä melankolia valtaa alaa - syy tuntematon tai tiedostamaton.

Onneksi nämä menevät ohi jossain vaiheessa. Kestänyt noin viikon verran.
Ahdistaa ja pelottaa, joku/jokin.

Työnteko onnistuu mutta kovasti joutuu tappelemaan pään kanssa.
Näissä tilanteissa tehostan itseni hoitamista. Eli mulle tärkeitä asioita painottaen.

Lepo, liikunta, ravinto ja lukeminen. Neljä kulmakiveä jotka olen tärkeäksi havainnut.
Tässä mielentilassa on vaikea lähteä lenkille, mutta täytyy pakottaa itsensä liikkeelle.
Huonoin vaihtoehto on jäädä soffalle makaamaan.

Jos vielä viinaa ottaisin, voisin saada oloni vielä huonommaksi. Onneksi olen raitis.

Joku on joskus sanonut että Bipohäiriö ei ole kaksisuuntainen vaan kaksisataasuuntainen. Mielestäni tuo on totta.

Jaksamista jok`ikiselle tässä ketjussa.

 

[Vuokralainen]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä?
-Tinke

Tässä on työkokeilussa oltu syyskuun alusta vaihtelevalla menestyksellä, mutta se kuitenkin jatkuu edelleen.
Terapiaa viikottain.
Seuraava hoitoneuvottelu huhtikuussa ja silloin mietitään vaihtoehtoja jatkolle. Esiin vaihtoehdoiksi ovat nousseet työhönvalmennus ja osa-aikaeläke.

Olo on parempi kuin aikoihin, mitä nyt jatkuvasti väsyttää aivan vitusti ja nukkua voisi vaikka kuinka paljon.

 

[ms.qvist]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä?

Kaikkiaan minun elämäni on tällä hetkellä mallillaan. Valmistuin joulukuussa 2011 ja sen jälken olen ollut työelämässä normaaliin tapaan - ei siis mitään kevennettyä työaikaa tms. vaan tätänykyä uudessa työpaikassa raadollista kolmivuorotyötä.

Minun "kevennettyni" ajoittui aikaan ennen opintoja, jolloin olin noin vuoden verran kuntouttavassa työtoiminnassa mukana LAPtuote-säätiöllä. Koin sen ajan todella hyödyllisenä minulle ja se loi pohjan opintoihin ja opinnoistakin selvisin loppujen lopuksi varsin mallikkaasti. Viimeiseen syksyyn ajoittui oikeastaan ainoa katastrofaalinen aika, jolloin mielessä kävi ajoittain valmistumisen lykkääminen mutta opettajat potkivat perseelle ja niinpä valmistuin ajallani. Valmistuin paria päivää ennen joulua 2011 ja aaton aattona aloitin työt hyvin vaativassa ryhmässä ja sen jälkeen olenkin ollut mukana työelämässä.

Henkisesti tilani on tällä hetkellä hyvä - en kuitenkaan kuvaisi tilaani oikein hyväksi vaikka se lähtötasoon verrattuna sitäkin voisi olla. Käytän säännöllisesti useamman lääkkeen komboa mutta terapia on kohdallani enää todella minimaalista ja supportiivista - muutaman kerran vuoteen näen terapeuttini ja tuolloin käyn käytännössä vain kertomassa kuulumiseni ja päivittämässä tilani. Lääkäriä en ole tavannut vuosiin, enkä näillä näkymin tapaakaan kuin korkeintaan vasta siinä vaiheessa jos tilani jostain syystä romahtaa totaalisesti. Toki tässä tapauksessa terapiakertoja lisätään ja pyritään saamaan elämäni jälleen raiteille. Nyt en kuitenkaan näe mitään syytä miksi elämäni romahtaisi hyvin pikaisesti minun kykenemättä valmistautua siihen mutta kun mielen sairauksista puhutaan niin kaikkihan on todellakin mahdollista ja hyvinkin lyhyessä ajassa vene voi keikkua liian paljon. Niin on käynyt omassa elämässäni aiemmin joten mikään mahdottomuus se ei ole etteikö näin voisi käydä tulevaisuudessakin.

vlad.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Mites muut Jatkoajan depressio-ketjun vakioasiakkaat, miten menee tällä hetkellä?

Kiitos kysymästä paremmalta kuulostaa kuin vuosiin.

Olen tällä hetkellä täysin ilman lääkitystä, mutta nukkumiseen joudun Ketipinoria (25mg ja sekin on liikaa) rouskimaan iltaisin. Vuodenvaihteesta saakka jätin Voxran ensin 300mg:sta 150mg:n melko nopealla aikataululla ja täysin konsultoimatta lääkäriäni tuosta, mutta se ei välttämättä ollut viisain valinta.

Terapiat ovat alkaneet nyt vuodenvaihteesta, joten hissukseen tässä tehdään työtä sen eteen, että se elämä alkaisi rullata muullakin kuin omalla painollaan eteen päin, eikä vain alamäkeen.

Voxran ottanen takaisin rouskittaviin, sillä hyvin nopeasti ilman sitä tuli palattua entisiin epäterveisiin käyttäytymismalleihin. Lääkärin kanssa on toki jo todettu, että kaamoksen ajan minun pitää syödä sitä tuplana. Toisaaltahan tuo aurinko esiintyy enemmän ja enemmän, joten jos tässä kuitenkin jaksaisi sinne kokopäivänvitunaurinkosaatanapaistaa-aikaan.

Työn ja koulun osalta on sanottava, että tässähän nämä haut ovat käsillä ja suuntakin on selvä. Työ entisellä alalla on jo nyt historiaa, joten nyt retostellaan muiden maksamana pummina vähän aikaa.

Erityisesti on mainittava, että olen hyvin vahvasti endorfiiniaddikti. Marraskuussa olin leikkauksessa (otoskleroosi), jonka vuoksi liikuntakielto kuukaudeksi, siihen päälle joulukuu kun ei voi liikkua, sitten vielä sairastelin influenssan jälkitauteineen tuossa Itävallasta palattuani pian parisen kuukautta sitten. Noista sitten tervehdyttyäni keksinkin sitten ilmeisen alitajuisesti kehittää nivustyrän reilu viikko sitten, kun muutenhan tässä olisi saattanut päästä jopa liikuntaa harrastamaan. Vitutti, mutta ei estä enää elämästä. Olen ylpeä itsestäni tuossa, etten vaipunut sinne entiseen paskaan odotellessa ja kipuillessa, vaan sen sijaan jaksoin ja jaksoin tähänkin päivään ilman lääkitystä. Vitutukseen meni toki ajoittain alkoholia, joka ei minulle sovi siinä tilassa, mutta siitäkin selvisin.

Kyllä tämä tästä, kun en enää kuuta taivaalta odota.

Luin myös teidän muiden vastaukset alussa lainaamaani. 2013 ja mikä se epäonnen luku sitten olikaan? Jaksamisia teille kaikille ketjuun asioineille.

 

[Aatos]

Paha olo jatkuu.

Mikähän miestä riivaa ?

Bipoilta kysyisin: "oletteko helposti ihastuvaa sorttia ?"

Itsessäni tämän olen huomannut eikä se tee hyvää voinnille.

Täytyy jatkaa terveellistä elämää. Josko se taas tästä..

 

[Giba]

Masennus - Sairaus siinä missä muutkin

En löytänyt haulla masennuksesta koskevaa ketjua. Masennus on siis sairaus, johon ketjun avaajan todettiin sairastuneen pari kuukautta sitten. Oireita tunnistin jo viime syksynä, mutta noin pari kuukautta sitten tuntui, että en yksinkertaisesti enää jaksanut kuin vain tehdä työni ja lenkkeillä koiran kanssa sekä itkujen sävyttämät keskustelut entisen elämänkumppanini kanssa. Taustalla vaikeudet parisuhteessa ja loppujen lopuksi ero tuli. Univaikeudet tulivat viime kesänä iltojeni iloksi. Taustalla voi olla muitakin syitä mutta nämä nyt päällimmäisenä johtivat keskivaikeaan masennukseen. Nukahtamislääkkeitä meni kuin karkkeja.

Aihe voi olla arka mutta miksi en nimimerkin takaa voisi avautua varmaan suurelle yleisölle aika lailla tabu-aiheesta.

Itse hakeuduin tohtorin vastaanotolle työterveyteen ja diagnoosi oli selvä. Tiesin sen itsekkin. Kaksi viikkoa sairauslomaa, joka teki hyvää, sai ajatella asioita rauhassa ja käydä läpi tapahtumia jotka masennukseen johtivat. Sairauteen alkoi luonnollisesti lääkitys joka kestää vähintään puoli vuotta. Uniongelmiin myös uudet napit. Psykologin juttusilla käynti kahden viikon välein. Se on ollut erittäin hyödyllistä, saa puhua kaikesta ulkopuoliselle ihmiselle joka kuuntelee ammatikseen.

Lääkitys alkaa puremaan ja mieli on virkeämpi. Töihinpaluu oli myös erittäin terapista. Uniasiat eivät ole vieläkään täysin kunnossa mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Ja luojan kiitos pulloon ei ole tarvinnut tarttua missään vaiheessa, toki joskus muutama saunakalja sallittakoon. Exän kanssa välit suht ok, erittäin myrskyisän puolivuotisen jälkeen. Paluu yhteen on mahdollinen mutta epätodennäköinen tässä vaiheessa. Lenkkeilykavereina ollaan jatkossakin, vähintään. Koira yhdistää kuitenkin aina meitä.

Saa kysyä ja kertoa omista kokemuksista. Aihe on monelle varmaan arka ja vaikea avautua.

 

[Hemingway]

Aihe voi olla arka mutta miksi en nimimerkin takaa voisi avautua varmaan suurelle yleisölle aika lailla tabu-aiheesta.

Aiheesta on jo pitkä ketju, jonne moderaattorit tämän liittänevät, mutta sanon tähän ketjuun, että lopeta hyvä mies kaikenlainen häpeäminen ja tabuileminen. Sairaus siinä kuin mikä tahansa muukin.

Sinä nyt sentään toimit järkevästi, niin kuin kuuluukin. Hait apua ja otat sitä vastaan. Monet muut ryyppäävät tai tekevät muuta typerää.

 

[Giba]

Aiheesta on jo pitkä ketju, jonne moderaattorit tämän liittänevät, mutta sanon tähän ketjuun, että lopeta hyvä mies kaikenlainen häpeäminen ja tabuileminen. Sairaus siinä kuin mikä tahansa muukin.

Sinä nyt sentään toimit järkevästi, niin kuin kuuluukin. Hait apua ja otat sitä vastaan. Monet muut ryyppäävät tai tekevät muuta typerää.

Laitatko linkin siihen ketjuun? Kiitos.

Ja en todellakaan häpeile. Siksihän avoimesti asiasta kerroin.

 

[Tinke-80]

Taudinkuvana depressio - Jatkoajan keskustelupalsta

Tuossa on ketju jossa itse kukin on puhunut aika avoimesti mt-sairauksistaan. Itsekin sinne jonkin verran laittanut viestejä masennusta sairastavana.

-Tinke

 

[Giba]

Taudinkuvana depressio - Jatkoajan keskustelupalsta

Tuossa on ketju jossa itse kukin on puhunut aika avoimesti mt-sairauksistaan. Itsekin sinne jonkin verran laittanut viestejä masennusta sairastavana.

-Tinke

Kiitos!

Moderaattorit liittänee nämä viestit oikeaan osoitteeseen.

 

[Päätykiekko]

Kai tänne varmaan uskaltaa välillä omasta tilanteesta vähän positiivisempaa juttua heittää. Tässä nyt tuli tehtyä helmikuussa se iso päätös, että paikkakunta tulee itsellä vaihtumaan. Pelotti ihan perkeleesti siinä vaiheessa, kun alkoi asioita laittamaan liikkeelle. Isoin juttu oli itselleni se että uskalsin hakea töitä. Nyt jo entisessä kaupungissa sekin oli vaikeaa ja työhaastattelut meni aivan miten sattuu suoraan sanottuna. Taas täällä toisessa työhaastattelut meni oikeasti todella hyvin ja oli upea huomata, että pystyi antamaan itsestään paljon niissä.

Vielä on vaikea käsittää edes, että muutan takaisin paikkaan jossa olen lähellä itselleni tärkeitä ihmisiä. Kaikki se tuki ja apu mitä olen saanut näiltä ihmisiltä on jotain aivan uskomatonta. Nyt minun on aika antaa jotain näille ihmisille. Ja on taas upeaa sekin, että pääsee asumaan lähelle omaa veljeä.

Pari viikkoa on tullut töissä oltua ja kokoajan sekin puoli alkaa tuntumaan paremmalta. On mukava tutustua uusiin ihmisiin ja päästä taas testaamaan itseään kunnolla. Kertaakaa ei ole vielä aamulla vituttanut herätä ylös ja lähteä duuniin. Tuntuu hyvältä, että elämässä on sisältöä ja tietty rytmi.

Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen tuntuu, että tässä elämässä on jotain järkeä. Uusi sivu kääntyy elämässä ja se tuntuu hyvältä.

 

[ms.qvist]

Paha olo jatkuu.

Mikähän miestä riivaa ?

Bipoilta kysyisin: "oletteko helposti ihastuvaa sorttia ?"

Itsessäni tämän olen huomannut eikä se tee hyvää voinnille.

Täytyy jatkaa terveellistä elämää. Josko se taas tästä..

Bipona vastaan, että nuorempana (tai ei tästä niin kovinkaan montaa vuotta ole) olin huomattavasti helpommin ihastuva kuin nykyään. Tuolloin minut oli varsin helppoa puhua pauloihinsa ja olin hyvin altis tällaiselle toiminnalle ja kenties jopa tulkitsin annetut signaalit väärin - tuhoisallakin tavalla. Näin ja kuvittelin asioita joilla ei kenties ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja halusin nähdä asiat liiankin pitkään itseni kannalta positiivisessa valossa, hetkittäin saatoin olla ihastuneena jopa ripustautuva mutta huomatessani tämän vuosia sitten, kovetin itseni ja kielsin itseltäni kaikki mahdollisuudet ihmissuhteisiin jotka saattaisivat edetä ihastumiseen tai jopa rakastumiseen. Minulle naiset olivat paikoin jopa ilmaa ja torjuin heidän lähestymisyrityksensä ja kielsin itseltäni kaikki myönteiset signaalit joita minulle ""lähetettiin".

Nyt tilanne on toinen ja on olemassa jonkinsortin suhde mutta se on hyvin tasapainoinen ja pyrin hallitsemaan itseni - en kuitenkaan toista. Annan suhteeseen kaiken ja tiedostan mitä teen pyrkien samalla kuitenkin estämään totaalisen vauhtisokeuden. Miksikään pompoteltavaksi pelleksi en enää ryhdy.

vlad.