Taudinkuvana depressio

[Uleåborgir]

Vielä kerran haluan painottaa yhtä "ikuisuusasiaa", jonka olen oppinut omasta historiastani, enkä siitä muuten voisi puhuakaan:

Jos masennus ja muut mielenterveyshäiriöt painavat niskaan, niin antakaa itsellenne mahdollisuus parantua olemalla selvin päin vaikkapa kaksi kuukautta. Kielteisiä tunteita ei pidä oman kokemukseni mukaan palkita juomalla viinaa.

Juomisen ja muun tauhkan lopettamista oli minulla estämässä aikoinaan tunne siitä, että sitten kun en enää juo, on elämä yhtä vitun tuskaa ja sinnittelyä. Näin ei asia kuitenkaan ole. Selvin päin elämä ja tunteet koetaan luonnollisina ja marinoimattomina - au naturel. Kokemukset voivat olla teräviä, raadollisia ja tuskallisia, mutta myös erityisen kauniita ja myönteisiä. Ehdottomasti elämä kuitenkin alkaa rakentua terveellä tavalla. Koko maailma näyttäytyy erilaisena, kirkkaana, ja päivä päivältä ihminen huomaa, että mahdollisuuksia on enemmän kuin omassa pienessä elämänkehässä tai olutkuplassa on ollut.

Samoin lähipiirin ja yhteiskunnan apu on saatavilla aivan eri tavalla. Ei se ole mikään ihme, että masentunut päihteidenkäyttäjä jää pikku hiljaa yksin. Apua kyllä annettaisiin, mutta lähipiirikin voi turhautua siihen, että mikään ei mene perille eikä mikään muutu. Juomari unohtaa neuvot, avunantoyritykset ja keskustelut, joissa voi päihteiden alaisena olla itse masentunut hyvinkin avoin. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos masentunut unohtaa kaiken tällaisen. Ne ihmiset, jotka eivät ole humalassa keskustelun aikana muistavat kyllä. Heille syntyy kuva, että tuo tai tuo sopimus ei taaskaan pitänyt, ehkä he eivät enää jaksa puhua koko asiasta, vaikka sydämessään haluaisivatkin.

Lisäksi juomiseen ja muuhun sellaiseen keskittyvä ihminen saattaa ulkoisestikin muuttua kielteisesti. Juomari lihoo tai laihtuu sairaalloisesti, ei liiku, syö mitä sattuu, hygieniasta huolehtiminen voi tulla laiminlyödyksi. Ja totta kai nämä seikat tuovat lisää vaikeuksia, tai sanotaanko, että haasteita. Ruumis siinä kärsii, masentunut kuolee tervettä todennäköisemmin sydänkohtaukseen juopotellessaan, tai nukahtaa saunaan.

Jokainen tietenkin tekee nämä päätökset ja niiden toteuttamiset ihan itse. Niin itse kuin voi itse mitään tehdä. Alkoholismi tai päihderiippuvuudet eivät mielestäni ole sairauksia, mutta ne aiheuttavat erilaisia sairausoireita. Masennus taas on mielestäni sairaus, ja alkoholi aiheuttaa sen oireita. Ei näitä asioita tarvitse näin rautalangasta tietenkään vääntää, mutta onpahan internetin muistissa, jos joskus tarvitsee kantojaan tarkistaa.

 

[Worrell]

Parin viikon päästä olisi edessä noin seitsemän viikon työkokeilu. Joten vielä olisi ensi viikko ns. "vapaata" eli ei suuremmin mitään pakollista tekemistä psykoterapiakäyntien lisäksi. Tuttu paikka onneksi tiedossa, joten ei tarvitse pahemmin sitä jännittää.

Lähinnä miettii tuota omaa jaksamista, että miten sen kanssa sitten käy, kun nyt on kyseessä hivenen pidempi "työsuhde" about vuoteen. Onneksi tässä ollaan kuitenkin koko ajan hoitosuhteessa ja työpaikalla käy vähintään joka toinen viikko kuntoutusohjaaja tms. vastuuhenkilö. Joten jos jonkinlaisia terveydellisiä ongelmia tulee, niin niistä pystyy sitten tarvittaessa keskustelemaan ja saamaan jonkinlaista jelppiä. Toivottavasti pää ei ainakaan kovin pahasti leviä syksyn aikana ja ei tulisi nukkumisen kanssa vaikeuksia. Mutta senpä näkee sitten.

 

[Tinke-80]

Worrellille sen verran että kannattaa olla tarkkana jaksamisen kanssa sillä ainakin itselläni iski työkokeilun aikana järkyttävä jaksamattomuus stressin seurauksena. Toki tätä jaksamattomuutta edesauttoi unettomuus/huono unisuus joka puhkesi stressin ansiosta aika voimakkaasti. Mutta jaksamisia sinne suuntaan Worrell! Ja jos vastoinkäymisiä tulee, niin ne vain kertovat lisää sinun kyvyistä palata työelämään.

-Tinke

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Työssäjaksaminen on minullekin se kaikkein suurin vuori ylitettävänä tällä hetkellä, sillä en ole tämän neljän kuukauden aikana saanut kuin ajoittain itsestäni irti kaiken mitä duunille olisi annettavana. Pelkällä asennoitumisella kuitenkin olen saanut revittyä ruhoni työpaikalle lähes joka aamu ja joskus jopa ajallaan. "Jokainen sekunti poissa omista ajatuksistani ja ihmisten parissa on voitoksi" on ollut jotakuinkin mantra aamuisin, jolla olen itseäni potkinut eteenpäin.

Vaikka juomisen kanssa on välillä hankalaa ja se vaikeuttaa välillä kokonaisvaltaisesti jaksamisen kanssa painimista niin asiat ovat kuitenkin pikkuhiljaa rullailemassa kaipaamaani suuntaan: elämällä todellakin on nyt jotain annettavaa ja minulla sille. Tänään tipahti melkoinen pommi toiselta pomolta, kun ilmoitin vaihtavani alaa, kaupunkia ja mielellään maatakin. Puhe kääntyi välittömästi minun työelämävalmennuksen jälkeiseen aikaan, ja vakituiseen työsuhteeseen sen jälkeen.

En olisi uskonut, että työpanokseni olisi ollut riittävä tai pahasti vanhentunut osaamiseni tuollaisen letkautuksen arvoista! En ole ottanut mitään palkkaukseen, työsuhteeseen tai vastaavaan viittaavaakaan puheeksi aiemmin, kunhan vain mainitsin että minun päivät IT-/ITC-alalla alkavat olla vähissä. Ilmeisesti olen tehnyt jotain oikeinkin?

Toisaalta on sanottava, että masennuksen kanssa minulla on nyt tämän kevään jaakopinpainin jälkeen tasaveroiset asetelmat: se on osa minua ja lyö minut aika ajoin maahan, mutta vittu nousen minä täältä ylöskin. Töistä on kuitenkin siinä ollut apua, sillä kun vastuuta ja vapautta työskentelyyn on tullut koko ajan enemmän ja enemmän, sekä luottoa etenkin, niin se on auttanut. Se on auttanut helvetisti! Viime viikolla esimerkiksi tunsin todella nauttivani työstä - ensimmäistä kertaa vuosiin - kun sain vain autonavaimet, työkalut ja työmääräykset lapaan ja "hyvää viikonloppua" -toivotuksen aamulla. Tein siis esimiesten itselleen kaavailemat hieman triviaalimmat keikat kaikki yhdelle viikonlopulle? Suoriuduin niistä tuon annetun luoton vuoksi saamalla voimalla päivässä.

Eilen pääsin sanomaan mielenterveyshoitajalle yli kuukauden tapailemattomuuden jälkeen, että minulle kuuluu oikeastaan ihan hyvää. Terapiat alkavat tässä kunhan alkavat, mutta mth itsekin oli vaikuttunut siitä, että jokin isompi hammasratas minun koneistossa on ilmeisesti öljytty ja jengoillaan pian. Mth ampui myös alas minun epäilykseni siitä, että onko tämä jotain orastavan manian merkkejä tämä hyvänolontunne. Ehkä tässä vielä päästään siihenkin, ettei tarvitsisi ottaa lääkkeen lääkettä?

Juuri nyt tuntuu helvetin hyvältä, kun uskaltaa välillä hymyilläkin. Koko ajan tietysti takaraivossa on se epäilys siitä, että kuinkahan kauan tätä taas kestää ennen seuraavaa rysähdystä. Sen aika on sitten joskus, joten jos nyt tästä koettaisi nauttia, sillä kyllähän elämästä saa ja pitääkin nauttia.

Sori sinänsä, että täältä tulee näinkin positiivista settiä nyt.

 

[Päätykiekko]

Kesä alkaa olla takana ja syksy tekee kovasti jo tuloaan. Voi melkein sanoa, että viimeinen kuukausi on ollut varmasti raskain, mitä tänä vuonna on ollut. Tuli tehtyä äärettömän typerä teko yhden riidan päätteeksi, joka tuli naisen kanssa. Lähdin sitten vihaisena kotiin baarista ja tuli tehtyä sitten tähän asti elämän idioottimaisin teko. En tiedä vieläkään, enkä osaa edes itselleni selittää, että miksi menin ja otin suhteellisen paljon liikaa lääkkeitä ja sitten yöllä tie vei sairaalaan. Pahinta tuossa kaikessa on se, että itselläni ei kauhean selkeitä muistikuvia edes ole tuosta tapahtuneesta, vaikka en edes kovassa humalassa tuon tapahtuman aikaa itse edes ollut. Jotain vain tapahtui tuolla tyhmässä päässä. Tai pitäisikö sanoa, että naksasti. En tiedä.

Vaikeinta on ollut katsoa läheisiä silmiin ja yrittää jotenkin olla normaalisti. Hävettänyt ja nolottanut todella paljon. Tuntuu, että viimeisen kuukauden aikana on aivan liikaa ollut toisten jalkoissa ja nurkissa. En epäile, etteikö nämä itselleni rakkaat ihmiset halua auttaa, mutta itselläni on vain ollut sellainen olo, että olen enemmän tai vähemmän ollut muiden arjen tiellä. Varmasti totuus on jossain tuossa puolessa välissä.

Ei tämä ole helppoa vieläkään. Tosin nyt on päässyt viikottain ammattilaisen kanssa juttelemaan, mutta silti asioista ja omista tunteista puhuminen on uskomattoman vaikeaa. Välillä tuntuu, kun tämän ammattilaisen kanssa puhuu, että suusta ei tule yhtään mitään järkevää. Jotenkin ainakin nyt on ollut hyvin vaikea saada ajatuksia kokoon. Välillä päivät menee ihan hyvin, välillä taas tulee useampi päivä putkeen, että vituttaa ja on helvetin vihainen olo kokoajan päällä. Eikä siihen juuri mitään järjellistä syytä tarvi. On vain sellainen olotila. Sitten se taas voi saman päivän aikana vaihtua alakuloon ja tulee todella paskat fiilikset. Ei voi sanoa, että viimeisen kuukauden aikana aivan hirveästi on ollut aihetta kauhean leveään hymyyn.

Kyllä tässä aika pimeässä tällä hetkellä eteenpäin mennään. Tuskin tässä tarvitsee erikseen edes mainita, että ei tämä viimeinen kuukausi ja sen tapahtumat ainakaan parisuhdetta ole parempaan suuntaan ole vienyt. Loukkasin tuota naista kuitenkin varmasti pahimmalla mahdollisella tavalla. On vaikea hyväksyä omaa tekoaan ja vielä vaikeampi on yrittää edes jotenkin järjellisesti se selittää. En minä tiedä voiko sitä edes millään järjellä selittää. Eikä tämä helppoa ole veljelleni tai vanhemmille. Yhtä kova pala myös niille. Veljelle varsinkin, kun hän oli myös tapahtuman aikaan oman naisensa kanssa meillä kyläilemässä. Oli varmasti helvetin hieno viikonloppu tulla kyläilemään.

Kyllä tässä on viimeisen kuukauden aikana saanut peiliin katsoa päivittäin. Minä olen itselleni tällä hetkellä aivan äärettömän vihainen. Suoraa sanottuna pidän itseäni aikamoisena pelkurina. Häpeän tunne on myös järjettömän voimakas. Pakko tässä on yrittää mennä eteenpäin. Ei oikeastaan ole mitään muuta mahdollisuutta.

Jääkoneenkuljettalle terveisiä, että on vain todella mukava lukea tässä ketjussa myös positiivisista asioista. Se antaa myös ainakin itselleni samaan aikaan uskoa paremmasta.

 

[Vellihousu]

On vaikea hyväksyä omaa tekoaan ja vielä vaikeampi on yrittää edes jotenkin järjellisesti se selittää. En minä tiedä voiko sitä edes millään järjellä selittää.

Saatat osua tahtomattasikin oikeaan tuossa ettei jotakin voi järjellä selittää ja varmaan sieltä peilin suunnasta pitäisikin etsiä syitä juuri omaan irrationaaliseen käytökseen sen sijaan sen sijaan että yrittää "hampaat irvessä" olla järkevä. Jotenkin olen tekstistäsi lukevinani että sinulla on kovia paineita sen suhteen että pitäisi löytää joku järkevä perustelu sille miksi kävi näin. Itsekin samat paineet kokeneena ja omaa "järjettömyyttä" paljon pohtineena pystyn tuohon samaistumaan ja tiedän myös että omista tunteista puhuminen voi olla "järjettömän" vaikeaa; totta kai voi, kysehän on tunteista. Oma kokemukseni onkin että rima nilkkoihin ja antaa juttua vaan tulla, on ammatti-ihmisen, eikä sinun tehtävä olla järkevä. Ja jos puhetta ei tule, niin kannattaa vaikka kirjoittaa ja lyödä sitten lappu tälle henkilölle käteen. Sellainenkin toimii, kokemusta on.

Tämä nyt vaan lyhyesti, toivotan kaikkea hyvää, tartuin vaan tekstiisi kun olen ollut samantapaisessa tilanteessa ja fiiliksissä joskus itsekin.

 

[sierramies]

Bipolaariarkea

On tämä kaksisuuntainen mielialahäiriö sitten raskasta. Taas liihotellaan masennuksen mustassa pilvessä. Keväällä oli vauhtia kuin formulassa. Asialle piti tietenkin tehdä jotain, masennuslääkkeet pois vaan. Pikkuhiljaa on taas valuttu tasaisesti alaspäin. Nyt ei tahdo päästä sängystä ylös edes kissaa ruokkimaan....

Voi tätä elämää. Maniassa on niin kivaa mutta mieliala pitää pitää lievästi masentuneena että elämästä tulisi "edes jotain". Viime kesänä tehdyt 12.000e velat maniapäissäni vielä laskevat mielialaa.

Ei tässä taida tulla mistään mitään. Työkokeilu pitäisi aloittaa ja työkuntoa kartoittaa, mutta näyttää syksy pahasti eläkehakemukselta.

En minä kuolemaa pelkää, vain tuskallista elämää.

 

[Päätykiekko]

Näinpä siinä sitten kävi, että parisuhde on tältä erää sitten historiaa. Koville tämä ottaa. Ei siittä vain pääse mihinkään. Tällä hetkellä mielessä ei kyllä ole yhtään positiivista ajatusta. Elämä on aika pahasti sekaisin nyt ja huomisesta ei ole paljon voi sanoa mitään. Tavallaan tässä täytyy ja pitää ymmärtää toisen osapuolen päätös. Ei tämä ole hänelle ollut helppoa ja oikeastaan ainoa syy tähän on vain minussa itsessäni. Kun toiselle tuottaa tarpeeksi tuskaa/pettymyksiä, niin joskus se raja tulee auttamatta vastaan. Nyt se sitten tuli.

Olo on aivan tyhjä. Ajatukset sekaisin, itkettää ja tulevaisuus pelottaa. Miten tästä eteenpäin? Totta kai jokainen saa mitä ansaitsee omille teoillaan. Loputtomiin ei voi vain toivoa, että toinen tukee sinua. Nyt pitää vain jotenkin yrittää jaksaa eteenpäin. Yrittää jotakin järkeä saada tähän kaikkeen.

Pettymys on tällä hetkellä aivan uskomaton. Toki jollain tavalla tämän tiesi tulevan eteen, mutta kyllä tämä nyt vähäksi aikaa pysäyttää. Vähän niinkuin olisi halvaantunut koko mies tällä hetkellä. Tai no en minä tiedä olenko mieskään. Häviäjän olo minulla on nyt.

Helvetin helvetti. Ei tässä voi kun olla itsellään ja omalle tyhmyydelleen helvetin vihainen. Toki kaikki menee nyt täysin uusiksi itsellä elämässä. Se on aivan selvä homma. Pahalta tuntuu, todella pahalta.

 

[Surukuku]

...

Helvetin helvetti. Ei tässä voi kun olla itsellään ja omalle tyhmyydelleen helvetin vihainen. Toki kaikki menee nyt täysin uusiksi itsellä elämässä. Se on aivan selvä homma. Pahalta tuntuu, todella pahalta.

Ystäväni - on hyvä, ettet joudu olemaan pettynyt ja vihainen kuin itsellesi. SINÄ olet nimittäin se ainoa ihminen tässä maailmassa, jota SINÄ voit oikeasti muuttaa.
Muista - jonkin loppu on aina jonkin uuden alku; uusi alku on aina uusi mahdollisuus - joka ikinen päivä! Kokemusta on...

En siis toivottele sinulle kuin jaksamista ja kärsivällisyyttä itsesi kanssa, sillä tarpeeksi syvältä ei ole kuin yksi suunta - ylöspäin!

 

[Vuokralainen]

Nyt takana kuukausi ja yksi viikko työkokeilua. Kuukausi meni hyvin, mutta sen jälkeen on palattu vanhaan paskaan arkeen. Vituttaa, masentaa, maha kipeänä jatkuvasti, mikään ei kiinnosta, välttelen ihmisiä, pelkään ihmisiä. Nyt vaikuttaa huominen työmaalle vääntäytyminenkin mahdottomalta. En tiedä mitä vittua tässä tekisi.
Kun masennus iskee "uudestaan", niin se iskee ikään kuin kaksi kertaa pahempana kuin koskaan aiemmin, kun sitä jo toivoi olevansa vähän paremmilla vesillä. Pettymys uudelleen romahtamisesta eteenpäin menon sijasta on valtaisa. Vähän turhankin synkkiä ajatuksia käy nyt mielessä, mutta onneksi ne ovat vain ajatuksia.

 

[ms.qvist]

Nyt takana kuukausi ja yksi viikko työkokeilua. Kuukausi meni hyvin, mutta sen jälkeen on palattu vanhaan paskaan arkeen. Vituttaa, masentaa, maha kipeänä jatkuvasti, mikään ei kiinnosta, välttelen ihmisiä, pelkään ihmisiä. Nyt vaikuttaa huominen työmaalle vääntäytyminenkin mahdottomalta. En tiedä mitä vittua tässä tekisi.
Kun masennus iskee "uudestaan", niin se iskee ikään kuin kaksi kertaa pahempana kuin koskaan aiemmin, kun sitä jo toivoi olevansa vähän paremmilla vesillä. Pettymys uudelleen romahtamisesta eteenpäin menon sijasta on valtaisa. Vähän turhankin synkkiä ajatuksia käy nyt mielessä, mutta onneksi ne ovat vain ajatuksia.

En nyt muista, että oletko kertonut millaisessa paikassa olet työkokeilussa mutta mikäli heillä on kokemusta ennestään masennukseen sairastuneista työkokeilussa olevista henkilöistä niin uskon, että he ymmärtävät sen jos joudut ottamaan pienen aikalisän ja pitämään hiukan taukoa työkokeiluun.

Minusta kokonaisuuden kannalta olisi hyvä, jos kykenet jatkamaan työkokeilua. Minulla on myös sellaisesta kokemusta kuin myös päiväosastolla olemisesta ja huomasin sellaisesta olevan hyötyä vaikka välillä kohdalle osui todella raskaita päiviä ja jopa sairaalassa oloa (ollessani päiväosastolla) niin pitkällä tähtäimellä tarkastellen ne auttoivat minua todella paljon. Nyt jos pääsisit mahdollisimman pian keskustelemaan ammattilaisen kanssa niin siitä olisi kenties hyötyä sinulle ja pääsisit nopeammin yli tuskallisesta vaiheesta ja kenties sitten jatkamaan työkokeilua. Välillä kohdalle sattuu pieniä taka-askelia mutta niiden ei pidä antaa musertaa itseä täysin.

Kuten kirjoitin, pieni paussi, keskusteluapu (kriisiapu) ja voimien palattua paluu työkokeiluun voi kenties olla hyväkin suunnitelma ja antaa sitä itseluottamusta kun huomaa, että vaikeudet on voitettavissa.

Tsemppiä!

vlad.

 

[Worrell]

Enää olisi kaksi päivää työkokeilua jäljellä. Noin puolenvälin tienoilla alkoi pää leviämään. En olisi uskonut, että viiden tunnin päivittäinen työskentely ja kaksi kertaa viikossa oleva psykoterapia voi viedä miehestä mehut lähes totaalisesti. Psykoterapiassa on kyllä käsitelty kipeitäkin asioita, joten eipä tuo toisaalta ihme ole.

Kovasti on myös ärsyttänyt ja stressanut mahdolliset seuraavat askeleet työelämään. Suunnitteilla on työhön valmennus, mutta luoja tietää milloin. Kuntoutusohjaaja on jo nyt minua siihen patistamassa, vaikka hänelle olen sanonut, että terveydentilan vuoksi en tällä hetkellä siihen kykene. Kyseessä olisi kuitenkin noin kuuden kuukauden (!) mittainen jakso. Olen kuitenkin onneksi pystynyt tämän asian käsittelemään itseni kanssa ja aion hakea siihen sitten, kun tilanne etenee parempaan suuntaan. Lääkärin kanssa tulee myös keskusteltua tästä, kun seuraava tapaaminen on.

Mitä tulee kuntoutumiseeni noin muuten, niin kyllä tilanteeni on tässä hivenen parantunut vuoden takaisesta. Viime aikoina tosin suhteeni vanhempiini on jälleen ottanut takapakkia. Minulla on aina ollut suhteellisen kylmät välit vanhempiini. Voin suoraan sanoa, että arvostukseni heitä kohtaan on aikalailla nollissa. En luota heihin pätkääkään. Ajan myötä olin hivenen saanut luottamusta heihin, mutta tässä parin viimepäivän aikana luottamukseni etenkin äitiini otti roimasti takapakkia. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, sain etenkin tänään äidistäni sellaisen kuvan, että hän ei arvosta pätkääkään minun henkilökohtaisia päätöksiä. Sääli, että tuolta puolelta ei tunnu ymmärtävyyttä ja luottamusta minua kohtaan tulevan, mutta minkäs teet.

Tämän joulun tulen todennäköisesti viettämään ihan omissa oloissani. Yleensä olen aina ollut vanhempieni luona jouluisin (tai suhteessa ollessani exän luona), mutta tällä hetkellä ei yhtään huvita mennä omaa päätä sinne hajottamaan yhtään enempää. Ilmapiiri, kun on yleensä erittäin tekopyhä ja että kaikki olisi loistavasti niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Mielummin sitä on ihan omassa rauhassaan, mutta katsonpa sitä sitten. Terveyteni kannalta tämä saattaa olla hyväkin vaihtoehto.

 

[Aatos]

Enää olisi kaksi päivää työkokeilua jäljellä. Noin puolenvälin tienoilla alkoi pää leviämään. En olisi uskonut, että viiden tunnin päivittäinen työskentely ja kaksi kertaa viikossa oleva psykoterapia voi viedä miehestä mehut lähes totaalisesti. Psykoterapiassa on kyllä käsitelty kipeitäkin asioita, joten eipä tuo toisaalta ihme ole.
.

Itsellä psykoterapia sujui ilman suurempia "kipuja". En tiedä miksi, toki joidenkin asioiden ääneen sanominen sattui. Ja tuntui myös oikealta.

Asiat olivat tuolloin totaalisen huonosti. Ihan kaikki. Ammatti, perhe, lapset ja läheiset ylipäänsä. Kaikenlaista selvittelyä voinko ammatissani jatkaa yms. Raskasta aikaa.

En toki vähättele tilannettasi.

Muutamien ihmisten kanssa olen jutellut tuosta PT:rapian raskaudesta. Yksi tuttuni sanoi istuneensa monesti autossa itkemässä istunnon jälkeen.

Mutta kannattavaa puuhaa on. Nopeita liikahduksia ei välttämättä tule. Mutta itse huomasin kun katsoin pidemmällä aikajänteellä että alan olemaan paremmassa kunnossa. Aina joltain osin.

Väliin (aika useinkin) teki mieli jäädä paikalleen. Mutta aina oli tyytyväinen kun sai itsensä pakoitettua liikenteeseen.

Joka päivä koetin tehdä yhden asian joka palvelee terveyttäni. Se saattoi olla yksi puhelu jollekin. Ei sen kummenpaa.

Mutta viikossa tapahtuu 7 hyvää asiaa, ja näistä viikkojen kuluessa kertyy paljon hyviä asioita.

Satsasin terveisiin asioihin; liikuntaa, nukkumiseen, ravintoon ja lukemiseen. Olen huomannut noiden olevan tärkeitä kulmakiviä elämässäni. Ja jätin alkoholin.

Mulla meni 18 kuukautta päästä kondikseen. Raskasta ja kuitenkin tärkeää aikaa. Silloin en sitä osannut arvostaa. Sattui olla minä.

Mutta nyt osaan.

Voimaa sinne !

 

[Päätykiekko]

Noniin. Voisi tähänkin ketjuun pitkästä aikaa jotain kirjoittaa. Tässä nyt on tapahtunut vähän vaikka ja mitä. Ero oli naisen kanssa tosiasia vähän yli kuukausi sitten lopullisesti. Kipeää se tekee vieläkin ja välillä on vaikea keskittyä niihin muihin tärkeisiin asioihin elämässä. Välillä tulee todella hyviä päiviä, mutta sitten yhtäkkiä iskee taas todella huonot fiilikset.

Välillä myös luule, että tässä on menty tosi paljon eteenpäin, mutta monesti se todellisuus on jotain aivan muuta. Tuossa pari viikkoa sitten huomasin itse, että on kuvitellut olevansa paremmassa tilassa, mitä todellisuudessa on. Se on tietenkin tärkeä juttu, että pystyy itse myös ne asiat jotenkin itsessään huomaamaan ja sitä kautta sitten edes jotenkin käsittelemään pettymyksiä ja epäonnistumisia. Välillä se vaan on oikeasti todella vaikeaa, vaikka miten yrittäisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Yleensä itsellä, kun kerrassa viikossa asioista käy juttelemassa niin on todella uupunut olo. Sitä kuitenkin pitää sisällään niitä kaikista voimakkaimpia tunteita ja tavallaan ne jää sitten sinne sisälle kytemään ja odottamaan sitä, että ne tulee sieltä ulos. Yksi oikea kysymys ja se avaa paljon patoutumia sisällä. Välillä se hävettääkin, kun melkein puolet ajasta on itku silmässä ja tuntuu todella haavoittuvaiselta oma olotila. On vaikea puhua tutuilla ja tai ystäville niistä kipeistä asioista. Vaikka se olisikin todella terveellistä, mutta se vain on vaikeaa. Ehkä se on sitäkin, että ei halua turhaa toisille aiheuttaa huolta ja murhetta. Kuitekin varmasti jokaisella ihmisille on elämässä ne omat huolet ja murheet.

Välillä nämä päivät on kyllä todella pitkiä ja voisi kai sanoa aika synkkiäkin. Tavallaan se tuska ja tietynlainen sekaannus sisällä on kuitenkin sitä luokkaa, että itselleen ei voi yhtään alkaa valehtelemaan ja luulemaan liikoja. Sen ainakin olen tässä tämän vuoden aikana huomannut. Tietenkin, kun taas "opettelee" elämään yksin, niin on siinäkin välillä omat haasteensa. Vaikka toisaalta itselleen on tilaa enemmän, mutta välillä sitä tilaa on taas on liikaakin ja ahdistus sitä kautta kasvaa huomattavasti suuremmaksi.

Kuitenkin jossain on eteenpäinkin menty. Pienet asiat kuten nukkuminen on ollut paljon helmpompaa nyt, mitä se on ollut tämän vuoden puolella. On mahtava nukkua se 7-8 tuntia yössä ilman unilääkkeitä ja olla illalla aidosti väsynyt, eikä katsoa kelloa vielä viiden aikaa aamulla ja ihmetellä.

Liikuntaa pitäisi itsekkin lisätä. Siitä tulee aina kuitenkin hyvä olo. Se puoli pitäisi saada paljon suuremmaksi osaksi omaa arkea, mitä se tällä hetkellä on. Tietenkään taas itseään ei voi pakottaa, mutta aina se on helpompi olla tekemättä kuin tehdä. Tähän asiaan ainakin itse yritän jatkossa kiinnittää paljon enemmän huomiota.

Mutta kyllä itse olen sen päättänyt, että voittajana tästä selviän. Kun pala palalta saa itseään parempaan suuntaan, niin monet asiat muuttaa merkitystään. Luovuttaa en halua, vaan uskoa siihen, että parempi ja onnellisempi huominen odottaa tuola. Vielä ei voi puhua, että tästä kamppailusta olisi voittajana ulos tultu, mutta uskon siihen, että joskus se tulee tapahtumaan vielä.

Voimia ja tsemppiä kaikille muillekkin tämän asian kanssa taisteleville!

 

[tant gredulin]

Joka päivä koetin tehdä yhden asian joka palvelee terveyttäni. Se saattoi olla yksi puhelu jollekin. Ei sen kummenpaa.

Mutta viikossa tapahtuu 7 hyvää asiaa, ja näistä viikkojen kuluessa kertyy paljon hyviä asioita.

Piti ihan lainata tuo. Käytännöllinen ja elävässä elämässä testattu, hyvä toimintatapa.

Kaikki, mitä hyvinvointinsa eteen tekee, ei aina ole miellyttävää eikä helppoa. Suunta kääntyy hitaasti, mutta päivien ja viikkojen myötä se väistämättä kääntyy.

 

[Lunatico]

Kaikki, mitä hyvinvointinsa eteen tekee, ei aina ole miellyttävää eikä helppoa. Suunta kääntyy hitaasti, mutta päivien ja viikkojen myötä se väistämättä kääntyy.

Itsellä on tuo ihmisten ilmoille ja sekaan meneminen erittäin vaikeaa, tai oli ja toki on vieläkin, mutta ei enää niin pahasti kuin jokunen kuukausi sitten. Asiaa on auttanut terapiassa käymisen lisäksi se, että olen rohkeasti vaan mennyt esim. kauppaan hakemaan pelkkää maitoa ja parin päivän päästä uusi reissu ostamaan jotain vaikka olisin sen voinut hoitaa viime reissullakin. Eli olen järjestänyt itselleni menoja "tulipesää" kohti ja kappas, olen nyt huomannut ettei se enää niin pahalta tunnukaan.

 

[Aatos]

On vaikea puhua tutuilla ja tai ystäville niistä kipeistä asioista. Vaikka se olisikin todella terveellistä, mutta se vain on vaikeaa. Ehkä se on sitäkin, että ei halua turhaa toisille aiheuttaa huolta ja murhetta. Kuitekin varmasti jokaisella ihmisille on elämässä ne omat huolet ja murheet.

Samaa pohdin aikanaan mutta ystäväni tokaisi ettö olisinko itse rasittunut jos hän/joku muu kertoo voinnistaan.

Sehän hieno luottamuksen ele. Sen on ystävyyttä.

Terapeuttinen kommentti.

 

[ms.qvist]

Jälleen aika stressaava työviikko takana ja ahdistusta on rinnassa ja päässä huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Tätä on itseasiassa jatkunut jo jonkin aikaa ja tällä viikolla oikeastaan todella havahduin tähän olotilaan, itseasiassa eilen töissä ja töiden jälkeen istuessani saunassa ja huomatessani, että käyn huomattavilla ylikierroksilla ja ajatukset eivät millään meinaa irrota töistä.

Olen tällä viikolla oikeastaan ensimmäisiä kertoja todella vakavasti miettinyt sitä, että mitä järkeä työssäni oikein on. Tai onhan siinä järkeä ja ihmisen hyvinvoinnin huolehtimisesta siinä on kyse mutta kun käytännössä jokainen työviikko ja lähes jokainen työpäivä joudun fyysisen väkivallan kohteeksi työpaikallani niin pistää se mietityttämään, että missä ne rajani oikein kulkevat. Onko siinä mitään järkeä, että väkivaltaisesti käyttäytyvä asiakas on kaikenaikaa konkreettisesti kädenulottuvilla, ja samalla tilanne on vieläpä se, että hän on täysin kommunikointikyvytön. Ei puhu, ei kirjoita, ei piirrä, ei käytä kirjain- tai kuvatauluja. Ei niin yhtikäs mitään.

Ei vaan aina jaksaisi tulla kotiin mustelmilla ja verille raavittuna. Eikä lääkitystäkään hänellä ole jolla agressioita rauhoittaa, koska omaistensa mielestä niille ei ole tarvetta. Hoitajiltahan ei mitään kysytä...

vlad.

 

[Uleåborgir]

Satsasin terveisiin asioihin; liikuntaa, nukkumiseen, ravintoon ja lukemiseen. Olen huomannut noiden olevan tärkeitä kulmakiviä elämässäni. Ja jätin alkoholin.

Mulla meni 18 kuukautta päästä kondikseen. Raskasta ja kuitenkin tärkeää aikaa. Silloin en sitä osannut arvostaa. Sattui olla minä.

Alkoholin jättämisellä, liikunnan maltillisella lisäämisellä ja laihtumalla niin moni masentunut pääsisi parempaan kuntoon myös henkisesti.

Silti masentuneet juovat, syövät ja makaavat paikoillaan. Lääkkeitä tulee ja menee, vaihdetaan lääkettä, lisätään annosta, ikinä ei löydy oikeaa merkkiä tai pitoisuutta, niin se vain on, jos ei elämäntapojaan muuta. Lääkityksellä yritetään kemiallisesti nostaa arvoja niille tasoille, jotka ne olisivat, jos potilas olisi laihempi, fyysisesti hyväkuntoinen eikä käyttäisi alkoholia.

Kenelle valmiiksi masentuneelle on viina tuonut hyvää elämään tässä kulttuurissa? Kuka vielä kehtaa väittää, ettei alkoholi ole minkäänlainen ongelma, jos se kuitenkin niitä kaikille jotenkin aiheuttaa? Meissä ei kerta kaikkiaan ole ihmemiehiä, joiden aivojen aineenvaihduntaan ei alkoholilla olisi vaikutusta. Jokainen ylimääräinen lirahdus välittäjäainetta alkoholinkäytön seurauksena on maksettava takaisin. Ei ole kohta mistä ottaa, kun ne tasot ovat muutenkin matalat. Alkuviikot ovat kurjia, koska aivot ovat ehtyneet. Perjantaina sitten taas polttelee jo aamupäivällä, kun on pari päivää juomista näköpiirissä. Pystyykö tästä kukaan tunnistamaan itseään? Minä pystyn, elin tässä todellisuudessa monta vuotta.

Vihreä oksa olisikin oikeastaan melkein jokaisen masentuneen käsillä. Asia kuitenkin vaatii valaistumisen. Vähän samanlaisen asian kuin uskoon tulo lienee. Tämä asia vain on kaikkien omissa käsissä, eikä valikoivan Jumalan.

 

[kiljander]

tuohon ylläolevaan tekstiin on ihan pakko kommentoida että naulan kantaan. En kärsi mielialan ongelmista, mutta aivan ilmiselvästi alkoholilla saan itselleni depressio-oireita. Varsinkin tämä vuodenaika on vaarallinen kun on pimeää ja punkkuun olisi niin helppo vaikka joka ilta hukkua. Elämäni jaksot joissa olen ollut pidempiä aikoja raittiina ovat olleet aivan loistavia; olenkin todennut ystävilleni että kun en juo niin mikään ei vituta.

Vaikka raittius ei varmastikaan paranna jokaista mieleltään sairasta ihmistä niin aivan varmasti on voidaan sanoa että alkoholi pahentaa oireita jos sen kanssa sotkee päätänsä vielä lisää

voimia kaikille

 

[tulikaste]

Haluaisin vähän tiedustella muiden kokemuksista mielialalääkkeistä. Minulle sattui tuossa maaliskuussa eräänlainen ’haaveri’ jota en sen kummemmin tässä nyt lähde erittelemään, mutta sanotaan nyt että läheltä piti. Ihan kunnossa oikeasti olin, mutta luulin itse etten ollut ja parin viikon jälkeen olinkin jo ehtinyt miettiä asioita sen verran että masennus iski. Tällaiselle parikymppiselle kaverille elämän rajallisuuden kohtaaminen todella kasvokkain ensimmäistä kertaa oli ilmeisesti vain liian raju kokemus.

Cipralex otettiin käyttöön ja se on pelannut ihan hyvin. Masennus on tiessään ja olo on ollut jo pari kuukautta varsin hyvä, mitä nyt tunnereaktiot ehkä ovat hieman laimentuneet, mikä ilmeisesti on lääkkeen odotettu oire. Ehdottoman tyytyväinen olen, että uskalsin aloittaa lääkkeen käytön.

Helmikuulle asti pitäisi jatkaa, välillä kyllä tunnen oloni jo niin terveeksi että tekisi mieli lopettaa ASAP, mutta jatketaan nyt varmuuden vuoksi. Kuten tuossa alussa totesin, haluaisin kuitenkin kysyä, että onko kukaan muu kokenut mielialalääkkeen käytön yhteydessä puheen eräänlaista ’kankeutta’? Olin ennen aikamoinen supliikkikaveri ja olen oikeastaan nykyäänkin vielä johonkin pisteeseen saakka, mutta ehdottomasti lääkkeen käyttöönoton jälkeen on tullut vaikeammaksi muodostaa ’monimutkaisia’ lauseita ja välillä oikein hävettää päivittäisissä keskusteluissa kun sekoilen sanoissa. Voi olla vaikeuksia muistaa sopivaa sanaa tai lauserakenteet voivat olla outoja. Oletan tämän menevän hiljalleen ohi kun lopetan lääkkeen käytön, mutta tällä hetkellä tämä on kyllä aika syvältä : )

 

[Tinke-80]

Huomenna olisi hoitoneuvottelu lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa. Tarkoitus olisi pohtia miten tästä eteenpäin jatketaan. Yksi vakava vaihtoehto olisi mennä AMK:hon opiskelemaan ja hankkimaan vähän lisäkoulutusta. Tämän tien suuntana olisi tietenkin työelämä joka tällä hetkellä ainakin vaikuttaa kovin kaukaiselta vaihtoehdolta. Toinen vaihtoehto on jäädä eläkkkeelle ja tehdä eläkkeeltä avustushommia joista voisi saada pari-kolme sataa kuussa eläkkeen päälle. Kolmas vaihtoehto on jatkaa tätä nykyistä menoa eli refreshailla Jatkoajan keskustelupalstaa tietokoneen ääressä n. 8h päivässä.

Vika vaihtoehto vaikka kuinka mielenkiintoista tämä onkin on aika puuduttavaa pidemmän päälle. Tällä hetkellä vahvin vaihtoehto on AMKhon hakeminen ensi kevään yhteishaussa. Mites muut Jatkoajan mt-kuntoutujat? Onko opiskelu miten sujunut mt-sairauden kanssa? Itsellä ITC-asiantuntijan ammattitutkinto jäi yhden näytön päähän valmistumisesta kun voimat käytännössä loppuivat kesken. Samaa voimattomuutta oli myös 9kk työharjoittelussa joka jäi ikävä kyllä myös kesken jaksamattomuuden takia. Sitä on vaikea kuvailla miten pahasti jaksamiseen vaikuttaa sellainen asia kuin yöunien menettäminen. Se pitää jokaisen itse kokea miten jatkuvat huonot yöunet tappavat jaksamisen.

Jaksamisia jokaiselle Jatkoajan mt-kuntoutujalle!

-Tinke

 

[Surukuku]

... Olin ennen aikamoinen supliikkikaveri ja olen oikeastaan nykyäänkin vielä johonkin pisteeseen saakka, mutta ehdottomasti lääkkeen käyttöönoton jälkeen on tullut vaikeammaksi muodostaa ’monimutkaisia’ lauseita ja välillä oikein hävettää päivittäisissä keskusteluissa kun sekoilen sanoissa. Voi olla vaikeuksia muistaa sopivaa sanaa tai lauserakenteet voivat olla outoja. Oletan tämän menevän hiljalleen ohi kun lopetan lääkkeen käytön, mutta tällä hetkellä tämä on kyllä aika syvältä : )

Kun tuota juttua tarkemmin rupesin miettimään, muistin/huomasin, että ainakin minulla on tullut tavaksi sotkea sanajärjestystä tännekin kirjoittaessa ihan huomaamattani, mutten ole osannut yhdistää sitä varsinaisesti mihinkaan lääkehoitoon/sairauteen, ehkä vanhuuteen/lukihäiriöön. Lisäksi tuota muistamisongelmaa on ollut jo pitkään eriasteisena riippuen vähän henkisestä kunnosta ja stressitilasta - välillä unohtelen kaikkea mahdollista, kun päähän ei vain mahdu mitään sinkoilun takia.

... Sitä on vaikea kuvailla miten pahasti jaksamiseen vaikuttaa sellainen asia kuin yöunien menettäminen. Se pitää jokaisen itse kokea miten jatkuvat huonot yöunet tappavat jaksamisen.
...

Yöunien pituus ja taso indikoivat vahvasti stressin kanssa. Luonnollisesti paljon muitakin syitä löytyy, mutta yleisin syy huonoihin yöuniin siis lienee stressi, joka taas pitkittyessään on yleisin syy masennukseen.

Aika äsken tuli telkusta jokin ohjelma yöunien tarpeellisuudesta noin yleisemminkin ja tutkimusten mukaan niiden vähyys johti jos jonkinmoisiin ongelmiin.

 

[Vuokralainen]

Mulla on nukkuminen jo pitkään ollut todella pätkittäistä ja näen todella ahdistavia painajaisia. Tämän vuoksi perjantain hoitoneuvottelussa päätettiin Ketipinor vaihtaa Olanzapiniin ja ainakaan kahteen ekaan yöhön lääkkeen vaihdolla ei ole ollut mitään merkitystä.

Kellään kokemuksia Olanzapinista?

 

[Bruno]

Mulla on nukkuminen jo pitkään ollut todella pätkittäistä ja näen todella ahdistavia painajaisia. Tämän vuoksi perjantain hoitoneuvottelussa päätettiin Ketipinor vaihtaa Olanzapiniin ja ainakaan kahteen ekaan yöhön lääkkeen vaihdolla ei ole ollut mitään merkitystä.

Kellään kokemuksia Olanzapinista?

Ketipinor on kyllä mielenkiintoinen lääke. Minulle määrättiin tuo kolmanneksi päivittäiseksi lääkkeeksi ja johan meni täälläkin unet älyttömiksi.
Ketipinor aiheutti minulle myös oikein mukavaa hengenahdistusta sekä sydämentykytyksiä ihan urakalla.
Näistä lääkärille kerrottuani päätettiin lopettaa Ketipinor minun osaltani ja lääkäri lähetti minut vielä EKG-kuvauksiin, jotta nähdään onko kyseinen "lääke" turmellut sydäntäni.
Toisaalta Ketipinorin haittavaikutuksissa, toki harvinaisissa sellaisissa, lukee sen voivan aiheuttaa selittämätöntä äkkikuolemaa. Terve mitä tavaraa.
Nyt ollaan vähän aikaa menty Mirtazapinilla iltaisin ja Escitalopramilla (Cipralex)
aamuisin.
Jännä juttu tapahtui vain tässä muutama päivä sitten, kun käytiin vähän Amsterdamissa ja unohdin yllättäen perjantain jälkeen ottaa tuon lääkkeen ja otin seuraavan vasta tiistai-iltana.
Kummallisia sähköiskuja alkoi mennä varpaista päähän asti ja ehdin jo hieman huolestuakin ennen kuin katsoin Escitalopramin haittavaikutuksia.
Sieltähän se sitten paljastui, miksi mies saa sähköiskuja kymmeniä per päivä.
Otin lääkkeen tosiaan tiistai-iltana ~21.45 ja 22.15 lähtien ei tullut ainuttakaan sähköiskua.
On nämä kyllä melkoisia lääkkeitä.