Taudinkuvana depressio

[thego]

Tosin painnonnousu ei ole harvinaista psyykelääkkeissä. Tosiaan tuo lääke väsytti todella paljon ja nopeasti sen ottamisen jälkeen.

Taitaa tosiaan aika monessa lääkkeessä olla mahdollisena sivuvaikutuksena tuo painonnousu tai siis syöminen. Ite aloitin ekan kerran silloin 2007 joten en oikein enää muista tuota painojuttua. Tai no kyl mä sen verran muistan etten mä ainakaan useampaa kiloa oo lihonu lyhyen ajan sisällä.

Niin ja oon mä tainnu aiemminkin kirjoitella, mut aika sitkeässä unessa sitä kyllä on tän lääkkeen vaikutuksesta. Tullu ajoittain jopa vähän pelättyä et mitenköhän tuota heräis jos vaikka talo syttyy palamaan tai jotain muuta vastaavaa.

 

[Uleåborgir]

Ja jollain kierolla tavalla mä diggaan tästä olosta. En muista koska olisin viimeksi ollu näin energinen tai seki, et mulla on jo aika normaalit unirytmit! Helvetti ku joka aamu jaksan jo yhdeksän aikaan pompata sängystä ylös ja joskus herään jo ennen kellonsoittoa.

Tästä tekee mieli ottaa kiinni, koska tiedän mistä on kyse.

Maniassa hilluessani on mielestäni kadonnut kitka. Mieleni on kellunut vapaasti. Maailma on muuttunut rajattomaksi määräksi assosiaatioita ja hyväntahtoisuutta. Maailma näyttäytyy kultaisena ja hohtavana, eikä malttaisi nukkua ollenkaan. Ja minä olen siinä kaiken keskiössä. Minä - ihana minä. Ja kaikki muut ovat myös ihania. Eivät tosin niin ihania kuin minä. Eivät niin älykkäitä, eivät niin viisaita, eivät niin komeita. Näkeekö kukaan muu miten ihana ja kaunis maailma on? Ja silloin on pakko julistaa! Silloin muuttuu elämän evankelistaksi, jossa on apostoli, ja evankeliumi kertoo minusta. Hitaasti, mutta varmasti, joskus tosin yhdessä yössä sitä kävelee risti selässään ristiinnaulittavaksi. Pian löytää itsensä pimeästä luolasta valkoisiin puettuna, mutta luolassa ollaan pidempään kuin kolme päivää.

Suprajohtavaan mieleen tulisi saada hulinavaiheessa tartuntapintoja. Jotta eksponentiaalisesti onnen päiviin verrattuna kertautuva tuska olisi siedettävämpää. Tikkaria ei vain millään tahtoisi sylkeä suustaan. Miksipä sylkisi? Näin ajattelee riemumaniassa huliseva viheltäjä. Minä olen ajatellut näin muutaman kerran, ja kun noita hetkiä muistelen, on se sama kuin muistelisi absurdia unta. Sillä pelottavalla erotuksella, että se kaikki on tapahtunut. Kaikki maailman rakkaus on koettu sen absurdin unen aikana. Kaikki maailman ego on sullottu yhteen pisteeseen ja ammuttu sädetykillä suoraan sieluun. Kaikki loppuu siihen, kun ego lasketaan ruumiista ulos. Valutetaan kuin veri teuraseläimestä. Sitten katsotaan kenen ruumis pysyy hengissä. Persoona ruumiista saattaa tosin kadota vähäksi aikaa, siihen kannattaa valmistautua. Se kannattaa pitää ainakin lähimmäisten mielessä. Siitä kannattaa puhua sen absurdin unen varalta.

 

[Tinke-80]

Nyt on viikon saikku takana unettomuuden takia. Huomenna pitäisi mennä takaisin työharjoitteluun mutta motivaatio on täysin kateissa. Toki tämä ei ole mitään uutta minulle mutta miten selität muille ihmisille että jaksamisen kanssa on eniten minullla ongelmia? Aika vittumainen tilanne tällä hetkellä minulla. Normipäivänä jaksan ja pystyn normaaliin työntekoon mutta heti kun vähänkin alkaa liikaa stressaamaan asioita niin henkinen kunto laskee kuin lehmänhäntä eikä enää jaksa samalla tavalla tehdä asioita. Toki muille tämä näkyy laiskuutena. Harmi että olin panostanut henkisesti tähän työharjoitteluun niin paljon ja nyt kun joku kohta alkaa rakoilemaan alkaa ahdistamaan aivan hemmetisti. Ja se ahdistus vain kasvaa kasvamistaan kun pyöritän pienessä päässäni näitä juttuja. Kasvava lumipallo-ilmiö on kai tuttu käsite jokaiselle ahdistuksen kanssa tappeleville? Hemmetin hienoa taas.

-Tinke-80

 

[Surukuku]

...

-Tinke-80

Jooo... Viikon saikku unettomuuden takia!?!

Kukahan tämmöistä on sulle mennyt määräämään - se on vähän kuin sammuttasi helvettiä lumipallolla.

Nythän ei ole tietenkään kysymys unettomuudesta "sairautena" vaan se on oire jostakin yleensä paljon perustavampaa laatua olevasta ongelmasta, stressistä, joka taas aiheutuu pitkäaikaisesta henkisestä paineesta ja ahdistuksesta.
Stressi siis yleisesti aiheuttaa unettomuutta ja stressiä aiheuttaa henkinen paine ja ahdistus, joka taas pahentaa stressiä => oravanpyörä on valmis eikä siitä pääse pois millään kevyillä konsteilla.

Ensinnäkin, on hyvä, jos noihin ahdistuksen syihin aletaan pureutua pikkuisen syvällisemmin kuin vain antamalla viikko sairaslomaa unettomuuteen. Itsetuntemus eli esim. ahdistusta aiheuttavien käyttäytymismallien ymmärtäminen ja sittemmin tunnistaminen on jo iso askel parempaan, mutta sellainen vaatii aina ammattiauttajaa tueksi.
Toiseksi, vaikka itse olenkin nykyisin aika lääkekielteinen, sopiva lääkitys tähän on hyvä ja oireita lievittävä ratkaisu - lääkkeet eivät siis varsinaisesti mitään paranna, mutta auttavat sinua parantumisprosessissa jaksamaan paremmin (yleensä).

Tämä seuraava on pikkuisen puoskarointia, mutta huolesi työharjoittelusta ei ole omiaan mitenkään parantamaan vointiasi - se on alitajuinen itsensäsyyllistämisreaktio, joka vain pahentaa oloasi, mutta kokemuksestani tiedän, kuinka hankalaa on tuntea ja ajatella toisinkaan.
Yritä kuitenkin ajatella vaikka asettamalla itsellesi kysymys:
"Mikä on pahinta, mitä työharjoittelun suhteen minulle voi tapahtua?"
Vastaa tuohon, niin tiedät jo paljon ja se ehkä helpottaa oloasi asian suhteen.

Jaksamista ja kärsivällisyyttä, sillä mikä tulee pikkuhiljaa, myös lähtee pikkuhiljaa.

 

[Worrell]

Tänään oli taas keskimääräistä vaikeampi aamu. Pitänee puhua tällä viikolla psykologille, että enkö voisi niitä oikeita unilääkkeitä saada. Diapameja pitäisi vetää kaksi ennen nukkumaan menoa, mutta tuo ei oikein innosta. Riskihän on, että sitä ollaan lääkekoukussa vuoden päästä, kun/jos rupeaa kunnolla niitä napsimaan. Sellanen about 1-2 kuukautta nukkunut huonosti ja ei ole kivaa. Silloin harvoinkin, kun saan vähän paremmat yöunet, niin eiköhän nuo perkeleet ole painajaisten täyttämiä.

Tämä on nyt mennyt siihen pisteeseen, että olen alkanut entistä enemmän välttelemään ihmisten seuraa.. Ei jaksa tehdä mitään, kun on niin saatanan vaikeita kaikki asiat taas ja nukutuksikaan ei kunnolla saa. Viikot menee lähinnä makoillessa ja pakolliset asiat tehdessä. Mielialalääkitystä odottelen innolla, jos tämä sitten tästä pikku hiljaa oikeasti lähtisi. Pelkkä psykologille juttelu ei tunnu auttavan muuta kuin hetkellisesti.

Mieli on ihan järkyttävän musta. Kellokin on vasta noin vähän eikä nukkumaan pääse. Tai pääsisi, mutta ei viitsi. Noh, huomenna psykologin luo, jos se siitä sitten. Jännä juttu tosin, että psykologin luota lähtiessäkin tulee joskus paha olo, jos jää jotkut asiat mielen päälle.

Jooh, tuli nyt jonkun verran vähän tilanteesta avuduttua, että edes hieman helpotti. Kiitos!

 

[Tinke-80]

Tänään sovittiin että tästä lähin teen vain neljä päiväistä viikkoa. Lääkärin mielestä minulle on turha tässä vaiheessa antaa sairaslomaa kun ei se mitään auttaisi minun tilanteessa. Saa nähdä miten tämä neljä päiväinen viikko edesauttaa jaksamista. Katsotaan ja ihmetellään.

-Tinke-80

 

[Morgoth]

Pitänee puhua tällä viikolla psykologille, että enkö voisi niitä oikeita unilääkkeitä saada.

Psykologilta et saa ikinä yhtäänkään lääkettä, mutta tarkoititkin varmaan psykiatria.

 

[Worrell]

Psykologilta et saa ikinä yhtäänkään lääkettä, mutta tarkoititkin varmaan psykiatria.

Juuri näin, hyvä kun korjasit. Psykologi kun on yhteydessä tuohon psykiatriin, niin hänelle kerron noista toiveista ja psykiatri ne sitten määrää. Mutta kuitenkin. Psykologin välityksellä tässä noita asioita kuitenkin alkuun hoidetaan, kun tehdään tämä alkukartoitus. Mielialalääkkeet tulee sitten siinä alkukartoituksen viimeisellä käyntikerralla, jolloin molemmat henkilöt ovat paikalla keskustelemassa.

 

[Surukuku]

Tänään sovittiin että tästä lähin teen vain neljä päiväistä viikkoa. Lääkärin mielestä minulle on turha tässä vaiheessa antaa sairaslomaa kun ei se mitään auttaisi minun tilanteessa. Saa nähdä miten tämä neljä päiväinen viikko edesauttaa jaksamista. Katsotaan ja ihmetellään.

-Tinke-80

Huomattavasti parempi ratkaisu kuin lyhyiden sairaslomien kierre!

Itse olen jo n. vuoden tehnyt kolmipäiväistä työviikkoa palattuani takaisin työelämään pitkän poissaolon jälkeen - olen siis osa-aikaisella sairauseläkkeellä ja koen tämän jopa mielekkääksi.
Tosin - nyt olen parhaillaan viiden viikon sairausloman loppupuolella juurikin kohonneiden stressihäiriöiden takia - viikon loma ei tällaisessa vaikuta kuin pahentavasti.

Minun lähtökohtani nykyisin oman elämäni suhteen on, että minulle täytyy jäädä töidenkin jälkeen energiaa elää = mielenkiintoa ja henkistä voimaa tehdä jotakin muutakin kuin vain töitä eli en halua vain lojua vapaa-aikaani kämpillä apaattisena, töistä täysin väsyneenä.
Olen polttanut itseni kerran loppuun enkä palaudu siitä koskaan täysin, mutta tavoitteeni on, että vallitsevien reunaehtojen sisällä teen elämästäni mahdollisimman mielekästä ja antoisaa eikä työni ole kuin vain osa sitä.

 

[ms.qvist]

Tänään sovittiin että tästä lähin teen vain neljä päiväistä viikkoa. Lääkärin mielestä minulle on turha tässä vaiheessa antaa sairaslomaa kun ei se mitään auttaisi minun tilanteessa. Saa nähdä miten tämä neljä päiväinen viikko edesauttaa jaksamista. Katsotaan ja ihmetellään.

-Tinke-80

Onko kanssasi vielä keskusteltu siitä millaisessa jaksotuksessa tämän neljä päivää töitä viikossa teet? Voisin kuvitella, että jos mitkään muut syyt eivät ole esteenä, jaksotus kaksi töissä ja yksi vapaalla ja taas kaksi töissä + viikonvaihde vapaalla tuntuisi hyvältä jaksotukselta, tai ainakin minä jaksaisin sellaista paremmin kuin neljä putkeen töitä ja kolme vapaata. Mutta tietty yksilöllistähän tämä on.

Kun tässä mietin tulevaa työllistymistäni jossain vaiheessa ensi vuoden puolella, tuntuu aika hurjalta jos joudun tekemään hetimmiten alkuun viitenä päivänä viikossa töitä. Kesällä se jo meinasi tappaa minut kun illalla päättyviä vuoroja seurasi heti seuraavana päivänä aamuvuoro (7:00) ja muutenkin aamut ovat yhtä helvettiä minulle. En ole koskaan sopeutunut niihin enkä usko, että tulevaisuudessakaan sopeudun. Tai vähintäänkin se vaatii osa-aikaista työskentelyä tai vajaita työviikkoja.

vlad.

 

[Vuokralainen]

Kyllähän tämä nopea henkinen väsähtäminen on todella suuri ongelma ainakin minulle.
Niin monta asiaa aloitan innoissani, mutta väsähdän tosi pian.
Nytkin on muutto meneillään ja olen odottanut sitä todella innoissani, sillä se on iso liikahdus minulle eteenpäin elämässäni.
Ei vaan kovin paljoa päivässä jaksa. Onneksi sain avaimet uuteen asuntoon jo tänään ja aikaa muutolle on kuun loppuun asti. Ei tässä kamalaa kiirettä tarvi pitää, eikä kyllä jaksaisikaan.
Asioista on niin usein suuret odotukset, mutta toteutus jää usein vaisuksi, kun ei sitten jaksakaan eikä se tunnukaan niin mukavalta kuin oli ajatellut.

 

[Tinke-80]

Onko kanssasi vielä keskusteltu siitä millaisessa jaksotuksessa tämän neljä päivää töitä viikossa teet? Voisin kuvitella, että jos mitkään muut syyt eivät ole esteenä, jaksotus kaksi töissä ja yksi vapaalla ja taas kaksi töissä + viikonvaihde vapaalla tuntuisi hyvältä jaksotukselta, tai ainakin minä jaksaisin sellaista paremmin kuin neljä putkeen töitä ja kolme vapaata. Mutta tietty yksilöllistähän tämä on.

vlad.

Itse alustavasti sovin työviikon jaksoksi maanantaista torstaihin. Saa toki nähdä miten jaksaminen tästä eteenpäin kehittyy. Ehkä eniten tässä ottaa päähän se että olen ladannut henkisesti niin paljon odotuksia tähän työharjoitteluun että jo pelkästään neljän päivän viikkorytmi tuntuu vähän pettymykseltä. Ehkä sitä luuli itsestään ja omista voinnistaan vähän liikoja. No huomenna takaisin töihin ja katsotaan miten sitä jaksaa painaa töissä.

-Tinke-80

 

[Paul Kemp]

En tiedä onko tämä oikea foorumi kysyä, mutta liittyykö masennukseen/masennuslääkitykseen mahdollisesti seuraavanlaisia oireita? Ensinnäkin se, että henkilö jollain tapaa muuttuu täysin sokeaksi kodin päivittäisiä rutiineja kohtaan. Esimerkiksi kämpän puhtaana pitäminen ei kiinnosta yhtään ja mikään roskiksen viennistä imurointiin tai kissojen paskalaatikon tyhjennykseen ei tapahdu ilman painostusta/äärimmäistä pakkoa. Toisekseen sama henkilö saattaa kiven kovaan väittää, että talous on niin tiukilla ettei ole varaa kunnolla ruokaan, mutta kappas kummaa, kun aina on rahaa lähteä vähän shoppaamaan ja tuoda kotiin kaiken maailman hömppäpömppää. Kysyn vaan, kun näin ei aina ole ollut ja noi mömmöt ovat tosiaan kuvioissa jo yli vuoden olleet..

 

[Morgoth]

Kysyn vaan, kun näin ei aina ole ollut ja noi mömmöt ovat tosiaan kuvioissa jo yli vuoden olleet..

Masennukseen kuuluu ainakin että voimia ei ole tehdä juuri mitään. "Ei kiinnosta" ei välttämättä tuohon kategoriaan mene. Shoppailu taas on varmaan lohdutusta pahaan oloon tai vain holtitonta rahankäyttöä. Kyllähän masennuslääkkeet voivat tunteita latistaa. Mahoton sanoa...

Toisaalta helpostihan kaikki käyttäytyminen voidaan pistää erilaisten diagnoosien ja lääkkeiden syyksi. Jollakin tavalla tuntuu, että kaikki selitetään 'liian helposti' noilla.

 

[Paul Kemp]

Toisaalta helpostihan kaikki käyttäytyminen voidaan pistää erilaisten diagnoosien ja lääkkeiden syyksi. Jollakin tavalla tuntuu, että kaikki selitetään 'liian helposti' noilla.

Totta puhut. Pohdin vain "ääneen" edellisessä viestissäni, koska mainitsemani luonteenpiirteet ovat ilmestyneet tarinan ihmiselle vasta masislääkityksen aloittamisen jälkeen. Henkilö on kyllä aina paikalla, mutta usein ei satasella läsnä. Katse tuijottaa kaukaisuuteen ja monet asiat saa sanoa kahteen kertaan.

 

[Morgoth]

Katse tuijottaa kaukaisuuteen ja monet asiat saa sanoa kahteen kertaan.

Ehkä hänen kannattaisi käydä juttelemassa lääkärissä sillä noita erilaisia lääkkeitä on myös pilvinpimein ja joku toinen saattaa sopia paremmin. Eihän siinä ainakaan mitään menetä, mutta oma lukunsa on tietysti saako hänet puhuttua lääkäriin tai miten hän itse kokee olonsa. Eihän niitä lääkkeitäkään kannatta loputtomiin tietenkään syödä, jos olo alkaa olemaan parempi (masennuksessa siis. Eriasia tietysti jos on joku krooninen mt-sairaus).

 

[Ted Raikas]

Shoppailu taas on varmaan lohdutusta pahaan oloon tai vain holtitonta rahankäyttöä.

Kyllä, shoppailu ja rahan tuhlaaminen voi olla sellaista yritystä täyttää henkistä tyhjyyttä materialla. Tuo ei toki ole välttämättä mikään masennuksen oire, vaan hyvinkin materialistisessa yhteiskunnassamme aika yleinen piirre. Tavara tuo iloa tai "iloa", pakko saada lisää ja paljon ja nopeasti.

Kuitenkin on mahdollista, että ihmisellä ei ole erityisesti omasta mielestään sisältöä elämässään ja monikaan asia ei tunnu oikein miltään ja siksi täytyy lievittää erinäisillä tavaroilla ja ei se ihminen silloin terve ainakaan ole. Samoista syistä voi vetoa päihteisiinkin löytyä ja rahat menee niihin.

Lisäksi hypomaniaan taitaa toisinaan kuulua myös holtitonta rahankäyttöä?

 

[ms.qvist]

Lisäksi hypomaniaan taitaa toisinaan kuulua myös holtitonta rahankäyttöä?

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä (bibo) erityisesti maniajaksoihin kuuluu hyvin usein todella holtiton rahankäyttö, mutta samaa holtitonta rahankäyttöä esiintyy usein myös hypomaniajaksojen aikana. Minulla on kokemusta kummastakin ja rahalle ei tuolloin osannut laittaa arvoa, kaikki mitä oli ja enemmänkin meni sen siliän tien.

vlad.

 

[Morgoth]

Lisäksi hypomaniaan taitaa toisinaan kuulua myös holtitonta rahankäyttöä?

Jep. Lyhyessä ajassa on mahdollista tehdä yllättävän paljon velkaa ja muutenkin kuluttamaan rahaa lähes järjettömyyksiin. Tällä hetkellä tuo ei tosin onnistu, kun lainaa ei mistään saa. Maniassa kaikki vielä pari kertaluokkaa pahempaa. Tuo ei oloa helpota yhtään, kun korkeuksista laskeudutaan maanpinnalle niin on vielä kamalissa veloissa kaiken muun pahanolon lisäksi.

Nykyään ihmiset käyttävät rahaa typerästi ja shoppailevat ja ottavat lainaa kevyesti, mutta hehän yleensä velkaantuvat ajan kuluessa kunnes tilanne on täysin toivoton. (Hypo)maniassa kaikki käy yleensä nopeasti kerralla ja lähes täysin järjettömällä tavalla ja kohteisiin.

 

[Ted Raikas]

Kiitoksia vladille ja Morgothille vielä tarkennuksista.

Vaan tosiaan, kyllä sitä kyvyttömyyttä säädellä raha-asioitaan voi esiintyä varmasti muutenkin jos on mielenterveyden kanssa ongelmia, kun yrittää juuri paikata jotain ahdistusta tai tyhjyyttä itsessään. Itselläni on tuosta ehkä hiukan kokemusta myös, luulen. Yleensäkin tuntuu vähän vaihtelevan aikakausittain, että on joku juttu johon syytää rahaa jatkuvasti, koska se tuntuu tuovan jotenkin erityismerkitystä elämälle.

Tuollaisia asioita itselläni on ollut ainakin musiikki, videopelit ja se kenties ikävin, eli alkoholi.

 

[banaaninviljelijä]

Reipas viikon lepo takana ja to-ti täyshoidossa lapsieni kera vanhempieni luona maalla. Täytyy tunnustaa, että ainakin nyt on ihan hyvä olo, vaan huomenna alkaa taas työt, neljä iltaa ja kaksi yötä, niin katsotaan palettia niiden jälkeen uudestaan. Kaikki mikä on eteenpäin on hyväksi. Ja joo, joku ihmetteli, että vain viikko saikkua unettomuuteen, minä sain vain 3 päivää. onneksi oli valmiiksi vapaita ja suunniteltu palkaton vapaapäivä lisäksi. Ei se akku vielä täynnä ole, mutta ei enää ihan punaisella, kuten aiemmin.

 

[Ötökkä]

Ai vittu tää elämä on ihanaa.

A) Ratkesin juomaan
B) Yritin vetää ranteet auki, mutta ei ihan kipukynnys riitä tuohon hommaan. Edes kännissä.

Mitäpä tuohon muuta sanois. Jotenki vaan kyllästyttää koko paska, elämä siis. Tälläki vitun taudilla on hieno tapa uskotella et kaikki on oikeasti hyvin ja nyt loppuu kaikki masennuskaudet ja muut paskat ja loppu elämä on vittu ihan niinku jollain saatanan normaalilla ihmisellä.

Tääki tuli vielä niin puun takaa ku voi vaan tulla. Ei oo edes tapahtunu mitään uutta tai ihmeellistä, peruspaskaa vaan ja nyt reagoidaan tällä tyylillä.

Ite oon tullu siihen tulokseen, että pahinta on juuri se kun kaikki on hetken hyvin ja sit "maailma taas kaatuu". Ei energia riitä uusiin pettymyksiin. Samalla on huono omatunto siitä, että on niin paska olo ilman mitään sen kummempaa syytä.

Mutta kannattaisi hankkia jonkinlaista apua heti, jos meinaa ranteet auki vetää. Jaksamisia sinne!

 

[Uleåborgir]

Lisäksi hypomaniaan taitaa toisinaan kuulua myös holtitonta rahankäyttöä?

Tätä jo kommentoitiin, mutta laitanpa minäkin sanasen. Olen kaksi kertaa vinguttanut Visan tappiin ja toisella kerralla lisäksi opintolainan kevätlukukauden osuuden viikossa niiden rahojen lisäksi, jotka olen saanut muina tukina, palkkana tai myymällä omaisuutta internetissä tai kanikonttorissa. Muun muassa näitä taloudellisia seikkoja on sangen surrealistista miettiä manianjälkeisessä mustassa murheessaan, kun kaikki muukin elämä on sanotaanko pirstana.

Thego. Kuten tiedät, niin on oikeastaan mahdotonta sanoa mitään lohduttavaa. Mutta toivon sydämestäni, että suojelumekanismisi ovat sen verran lujat, että pidät itsesi hengissä. En sano "kyllä se siitä", en sano "aika parantaa haavat". Toivon, että käsität masennuksestasi huolimatta ison kuvan. Koko sodan. Sillä sitähän tämä on. Minä olen varsin väsyneenä asemasotavaiheessa, odottelen vain parhaani mukaan ennakoiden vihollisen suurhyökkäystä. Tuntuu näetsen, että sitä se valmistelee. Silti tiedän, että jos se hyökkää, niin viimeistään Salpa-linjalle se pysähtyy. Tai sitten Kymijoelle, tai sitten ei. Tarvittaessa mennään Torniojoelle saakka, mutta en usko, että tarvitsee.

Taistelutahtoa ja viisautta sekä menestystä elämässä sinulle toivotan.

 

[Surukuku]

Tämä on lähinnä thegolle

Tulin juuri työterveyspsykologin vastaanotolta, jossa kevyesti keskellä päivää keskustelimme tosi raskaista ja vakavista asioista.

Olen nykyisin pikkuhiljaa, yli kymmenen sairausvuoteni jälkeen, alkanut hyväksymään, että sairauteni on ja pysyy kuin genitaaliherpes - välillä piilevänä, välillä akuuttina. Tämä on Uleåborgirin lailla väsyneen, hieman kyynisenkin ihmisen asenne, mutta täynnä elämänkokemusta ja viisautta.

Jo pelkästään tämän asian hyväksyminen auttaa käsittelemään noita pahempia päiviä lähinnä vain välttämättömänä pahana, joista on selvinnyt ja selviää - milloin nopeammin ja helpommin, milloin vaikeammin sairaslomien, lääkkeiden, terapian tms. avulla.
Se on itsetuntemusta ja hyväksyntää omasta itsestään sellaisena kuin on. Se on tunne, joka ei hae hyväksyntää ulkoapäin muista ihmisistä, joten se on aina saatavilla pyyteettömästi.

Kauan kesti minullakin oppia edes jotakin itsestäni ympäristön ja omien opittujen paineiden ristitulessa eivätkä nuo käyttäytymismallit ole vieläkään liian vieraita. Oppimiseeni on kuulunut, että välillä maataan juoksuhaudan mudassa luotien repimänä, mutta sieltäkin voi nousta aina uudestaan ja uudestaan pikkuisen viisaanpana ja voimakkaampana odottamaan seuraavaa hyökkäystä - se tulee aina odottamattomalta suunnalta, mutta joka kerta on yksi odottamaton suunta vähemmän.

Minäkään en sano sinulle: "Kyllä se siitä!"
Jokainen joutuu sanomaan tuon lauseen vain itselleen, jotta siitä olisi jotain hyötyä.

 

[Tinke-80]

Oman sairautensa hyväksyminen oli ainakin minulla pitkä ja raskas prosessi. Se on ulkopuolisen vaikea ymmärtää kuinka vaikea joillekin on hyväksyä tälläiset sairaudet.

-Tinke-80