Taudinkuvana depressio

[Surukuku]

...

-Tinke-80

Hieno homma, että lopultakin järjestyi!

Mutta - iso lampaanperse työkkärille, jonka kai nyt ensimmäisenä luulisi tällaiset asiat hanskaavan. Minulle oli aikoinani toipilaana ihan tarpeeksi hommaa siinäkin, että sain oman työharjoitteluni järjestettyä nk. yhden luukun kautta (Työeläkeyhtiö).

 

[magnum37]

Päivitystä tilanteeseen jos nyt jotain kiinnostaa. Työkkäristä tuli tänään soitto joltain asiantuntijalta. Hänkään ei osannut sanoa voinko saada tukea ja hän käskikin kääntyä Kelan pariin. Että näin hienosti byrokratian raattat pyörivät. Huomenna soittoa työkeskukseen ja käyn Kelassa. Miten hemmetissä on mahdollista että työharjoitteluun pääsy on tehty näin vaikeaksi?

-Tinke-80

Tässä tapauksessa työharjoittelu Kelan tukemana voi olla ihan hyvä keino ihan työllistymismahdollisuuksiesi kannalta, koska työnantajalle riskejä ei juuri ole ja pääset itsekin valkkaamaan siksi paremmin sinua kiinnostavan paikan, jossa vahvuutesi pääsevöt paremmin oikeuksiinsa, vaikka toki masentuneena voi olla ettei oikein mikään tehtävä jaksaisi kiinnostaa. Jos onnistut hyvin saatat päästä saman alan palkallisiinkin tehtäviin. Itselleni kävi noin. Ilman Kelan kustantamaa kolmen kuukauden työkokeilua reilu vuosikymmen sitten en olisi varmaan koskaan päässyt omissa olosuhteissani kiinni työelämään. Aikaa on tietysti kulunut, mutta ainakin oman kokemukseni valossa voin sanoa, että kannattaa kokeilla vaikka päiväraha naurettavalla tasolla onkin. Jostain syystä myös työnantajan suhtautuminen Kelaan on arvostavampaa kuin työvoimatoimistoon. Tulin kohdelluksi hyvin ja pääsin liikuntavammaisena työn syrjään kiinni.

 

[Trenchtown]

Sain tarkalleen viikko sitten Sertralin-lääkkeen...

Sertraliini on selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä (SSRI), jonka vaikutuksen huomaa yleensä vasta 3-5 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, tässä mielessä Sertralin ei eroa muista masennuslääkkeistä. Uniongelmat ovat melko yleinen sivuoire, pahemmat kohtaukset kuulostavat siltä, että kehosi jotenkin totuttelee aineeseen. Tai voihan siihen rajumpaan kohtaukseen olla syy jossain ihan muualla. Stressiä, huonolaatuista unta, darraa jne. Jos saa kysyä, niin millaisella annoksella aloitit? Varmaankin 50 mg? Onko tarkoitus nostaa annostusta tuosta?

Jos pystyt sivuoireiden kanssa elämään, niin sinuna jatkaisin tuota lääkitystä vielä. Jos oireet pahenevat, niin sitten tietenkin yhteyttä lääkkeen määränneeseen lekuriin. Uniongelmiin on olemassa lääkkeitä, joita kannattaa myös harkita. Tai lääkäristähän sekin on kiinni. Paniikkikohtaukseen on olemassa lääkkeitä, jotka auttavat nopeasti, kun sellaisen ottaa heti kun tunnistaa kohtauksen olevan tulossa.

Juttele lääkärisi kanssa vaihtoehdoista ja muista, että itse itsesi parhaiten tunnet.

 

[Surukuku]

...

Tiedän, että lääke alkaa vaikuttaa vasta viikon tai viikkojen kuluttua aloittamisesta, mutta kannattaako uskoa tulevaan vai miettiä soittoa lekurille ja lääkkeen vaihtoa? Jeesatkaa tietämätöntä, olo on meinaan aika hirveä.

Niin - mikä olisi sitten se korvaava lääke - jokin toinen SSRI-valmiste vai ihan jokin toisentyyppinen?

Noiden ko. lääkkeiden (positiivinen) vaikutus tulee hitaasti, 3-4 vko, mutta haittavaikutukset nopeasti eli olet aika "normaalissa"(?) tilanteessa näin alkuun. On tosin aika kummallista, että näiden SSRI-masennuslääkkeiden haittavaikutuksena ovat mm. masennus ja lisääntynyt itsemurhariski - aika ristiriitaista. Sinun tapauksessasi väsymys vielä korostaa negatiivisia tuntemuksiasi.
Mielestäni voit/kannattaa joka tapauksessa keskustella lääkärisi kanssa ilmenneistä oireista, joskin luultavasti hän tarjoaa näin aluksi sinulle jotain unilääkettä, jos mitään lievitystä nukkumisongelmaasi ei itsestään tule.

Kuitenkin - jos mahdollista, katsoisin sinuna vielä jonkin aikaa, mutta jos etenkään nukkumiseen ei tule parannusta, jotain täytyy silloin ehdottomasti tehdä: unilääke? toisen tyyppinen lääke?...

 

[Morgoth]

Jos pystyt sivuoireiden kanssa elämään, niin sinuna jatkaisin tuota lääkitystä vielä.

Ikävä pysyvä sivuvaikutus SSRIssä on seksihalujen väheminen sekä mahdollisen sänkykaverin on syytä pitää maratonista... Tosin masentuunen elämässä tuo ei ole se suurin ongelma.

 

[Surukuku]

Ikävä pysyvä sivuvaikutus SSRIssä on seksihalujen väheminen sekä mahdollisen sänkykaverin on syytä pitää maratonista... Tosin masentuunen elämässä tuo ei ole se suurin ongelma.

Tämän huomasin minäkin, mutta kuten sanoit, se ei ollut oikeastaan mikään ongelma - olletikin, kun vakikumppania ei silloin enää/vielä ollut.
Toinen, samasta syystä (eturauhasen turvotus) aiheutunut vaiva, oli rakon tyhjentämisen vaikeus - viimeiset tipat eivät millään tahtoneet tulla kuin vasta pikkuhiljaa housuun. Se tuntui oikeastaan paljon ikävämmältä, kun olo oli aika "kusinen" kaiken aikaa, joten ei se ainakaan mielialaa juuri nostattanut.

Näiden ym. syiden takia jätin nuo lääkkeet itse pois eli en enää uusinut reseptiä, mutta sitä temppua en kyllä suosittele kenellekään, sen verran liskojen öitä ym. "hauskuutta" moinen temppu aiheutti.
Nykyisellä lääkityksellä (MAO-estäjät) en ole pongannut oikeastaan mitään sivuvaikutuksia.

 

[ms.qvist]

Ikävä pysyvä sivuvaikutus SSRIssä on seksihalujen väheminen sekä mahdollisen sänkykaverin on syytä pitää maratonista... Tosin masentuunen elämässä tuo ei ole se suurin ongelma.

Silloin kun diagnoosini oli pelkästään masennus ja lääkitykseni perustana olivat SSRI-lääkkeet, tämä ongelma kävi todella tutuksi minulle. Pahimmillaan tilanne ajautui siihen ettei meinannut ottaa laisinkaan eteen tai jos otti niin sänkypuuhat olivat maratonin mittaisia, eikä tulos silloinkaan ollut taattu - minun puolelta. Sama asia masturboinnin kohdalla, joskin siinä onnistumisia tapahtui useammin, eikä aikaakaan kulunut niin paljon.

Nyt kun lääkitykseni perusta on muu (bibo-lääkitys) ja SSRI-lääkkeitä on vain yksi pienellä annoksella, tilanne on kohentunut olennaisesti - masturboidessa. Sänkypuuhista en voi sanoa mitään, koska niitä ei ole.

vlad.

 

[Trenchtown]

Juu, tutuksi kävi myös mulle tuo ongelma, kun SSRI -lääkitys oli päällä. Sama homma myös SNRI -lääkkeen kanssa. Tästä jo olen maininnutkin aiemmin, mutta silloinen eukkoni ihasteli kestävyyttäni, enkä viitsinyt kertoa, että lääkkeistähän se johtuu. Ihan helvetin tylsää kyllä panna (tai runkata), kun kuti ei irtoa millään. Taisi siinä Cipralexin lapussa lukeakin, että käytetään myös ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon. Helvetin tehokas tuo siihen vaikutti olevan, vaikka tarvetta ei olisi ollut.

Mutta pojat hei, jos stondiksen saa aikaiseksi, niin eikös naisen nautinto ole pääasia? Oma tyydytys on sivuseikka. Ai ei ole? No ei sitten.

 

[ms.qvist]

Mutta pojat hei, jos stondiksen saa aikaiseksi, niin eikös naisen nautinto ole pääasia? Oma tyydytys on sivuseikka. Ai ei ole? No ei sitten.

Onhan se naisen nautinto tärkeää, mutta olisipa se ollut kiva itsekin hiukka useammin laueta... *virn*

vlad.

 

[Vuokralainen]

Tänään tullut soiteltua ties minne ja kirjoiteltua useampi sähköposti yms.

Iso kivi vierähti sydämeltä, kun sain vakuutusyhtiöltä päätöksen, että tukevat ammatillista kuntoutustani työkokeilun kautta ja se työkokeilu ei missään nimessä tapahdu nykyisessä työpaikassani, sillä niin hyvin olin sen perustellut miksei se onnistu. Työkokeilu tullaan järjestämään ulkopuolisen toimijan kautta, jolle saan lähiaikoina kutsun.

Työnantajakin lähestyi sähköpostilla ja pyysi B-lääkärinlausuntoa. Se ihminen kyllä pitää toisia niin tyhmänä, että luulee sen saavansa, kun vain pyytää. B-lääkärinlausunto ei kuulu pätkääkään työnantajalle, sillä siksi tarkkaa sairaskertomusta se pitää sisällään. Ei ole eka kerta, kun pyytää, enkä ole ainoa keneltä on pyytänyt.

Tavallaan helvetin hyvät fiilikset vakuutusyhtiön päätöksen takia, mutta samalla myös vituttaa runsaasti nykyisen työnantajan toiminta.

 

[Tinke-80]

Kävin sitten tänään työharjoittelupaikassa sopimassa käytännön asioista kuten työtunneista, alkamisajankohtasta ja kuinka pitkä sopimus tehdään. Työtunneiksi tuli 30h/viikko, huomenna alkaa duunit ja ensi vuoden juhannus-viikolla loppuu eli vähän yli 9 kk harjoittelujakso. Eiköhän tuossa ajassa selviä kestääkö pää säännöllistä työskentelyä vai ei.

Tällä hetkellä oireet ovat kaikkein minimissään mitä ne minun kohdalla voivat olla/ovat olleet. Nukahtamislääkettä käytän epäsäännöllisen säännöllisesti ja unirytmi on kondiksessa. Muutenkin elämä näyttäisi menevän eteenpäin varsin mallikkaasti. Ihme ja kumma miten sitä voi piristyä säännöllisen elämän kautta (viime lukuvuoden opiskelin it-asentajan ammattitutkintoa)?

Neuvoja mitä voisin antaaa mt-sairaudesta kärsivälle on se että koettakaa keksiä jotain säännöllistä päiväohjelmaa, koettakaa pitää kiinni unirytmistä ja älkää vaan jääkö lojuumaan sängyn pohjalle. Toki jos olo on liian huono niin eihän sitä sitten voi minnekään lähteä. Mutta jos olo antaa myöten niin jotain tekemään. Jos ei muuta ni menee kävelylle.

-Tinke-80

 

[Worrell]

Nostetaas ketjua ja päivitellään vähän omaa tilannetta

Tähänkin ketjuun olen joskus aiemmin kirjoittanut näistä minua vaivaavista mt-ongelmista. Olen näistä kärsinyt jo vuosikausia ajoittain, välillä on ollut hyviä jaksoja ja välillä ollaan ihan pohjalla. Henkilöt jotka asiasta tietävät ovat usein kannustaneet hakemaan apua, mutta se on ollut mulle todella vaikeaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että avun hakeminen on hyvästä, mutta se on näiden ongelmien kanssa painiessa ollut todella, todella vaikeaa.

Masennuksen oireet pukkasivat tossa kevään aikana taas pintaan. Ajattelin sitten, että kai tästä jotenkin selviää taas, kunhan on joku tukena. Mutta toisin on tällä kertaa käynyt. Ystävien tuesta huolimatta mieli on ollut musta, jopa itsemurha on käynyt mielessä useita kertoja. Päätin pari viikkoa sitten, että kyllä tässä nyt perkele vie on pakko soittaa lekurille ja pyytää apua. Nyt sitten sain tänään otettuani itseäni niskasta kiinni ja soitettuani itselleni ajan. Yllätyin, kun sain sen niinkin nopeasti. Huomenna olisi aika, joten siitä se lähtenee.

Toivottavasti moni muukin apua tarvitseva saisi itselleen sitä hankittua. Minun olisi pitänyt sitä hakea jo aiemmin, kun tilanne oli parempi. Mutta tuskin tässä nyt vielä ollaan toivoa menetetty.

 

[Vuokralainen]

Nyt sitten sain tänään otettuani itseäni niskasta kiinni ja soitettuani itselleni ajan. Yllätyin, kun sain sen niinkin nopeasti. Huomenna olisi aika, joten siitä se lähtenee.

Toivottavasti moni muukin apua tarvitseva saisi itselleen sitä hankittua. Minun olisi pitänyt sitä hakea jo aiemmin, kun tilanne oli parempi. Mutta tuskin tässä nyt vielä ollaan toivoa menetetty.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pahinta se on, jos ei ymmärrä hakea apua ollenkaan. Tsemppiä sulle jatkoon.

Mä sain tänään fudut työntekijän työkyvyn pitkäaikaisen ja olennaisen heikentymisen vuoksi. Irtisanomisaika ihmeellinen 4kk, kun työhistoriaa kyseisessä firmassa on kuitenkin yli 10v. Toisaalta tuolla irtisanomisajalla ei ole mitään väliä, kun kuntoutuksessa kuitenkin olen. Onneksi vakuutusyhtiön kanssa on sovittu ajoissa kuntoutuksesta.

 

[Surukuku]

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pahinta se on, jos ei ymmärrä hakea apua ollenkaan. Tsemppiä sulle jatkoon.

...

Näin varmasti on sairauden alussa ja vielä pitkälle eteenpäinkin, mutta minä, nyt yli kymmenen vuotta masennuksesta kärsineenä, alan pikkuhiljaa kallistua ihan päinvastaiseen suuntaan.

Olen jo pitkään suhtautunut aika skeptisesti suomalaiseen todellisuuteen mt-potilaiden hoidossa, mitä tulee satunnaisten työ-, terveyskeskus- ja erikoislääkäreiden kykyyn/haluun ymmärtää potilasta, sairautta ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä. Heidän tietonsa ja ymmärryksensä esim. lääkkeiden positiivisista ja negatiivista vaikutuksista potilaaseen ovat aika teoreettisia ja ainakin täysin puutteellisia eikä kukaan heistä edes yritä hoitaa syitä vaan ainostaan seurauksia - ei siis herätä suurta luottamusta enää allekirjoittaneessa.

Olen jo pidempään ymmärtänyt, ettei kukaan lääkäri eikä lääke voi sairaudelleni mitään, ainoastaan minä voin. Ainostaan minä itse voin parantaa vointiani enkä edes enää tarvitse siihen lääkäreitä enkä liioin lääkkeitäkään. Oikeaoppinen ja -suuntainen psykoterapia omien ajatusteni peiliksi olisivat parasta hoitoa ja tukea jonkin aikaa tästä eteenpäin, mutta sitä taas on lähes mahdotonta saada - valitettavasti.

Kuin sattumalta katselin viime torstaina tv:stä erästä ohjelmaa nimeltä: Mielen salattu voima enkä ollut edes kovin yllättynyt, että omat tuntemukseni ovat täten myös tieteellisesti todistetut - suosittelen lämpimästi katsomaan ohjelmaa.

Kuten aiemmatkin tekstini tässä ketjussa, nämä ovat vain minun subjektiivisia kokemuksiani ja tuntemuksiani enkä kritisoi muiden tapaa selvitä ja hoitaa omaa sairauttaan - tämä tapa on minun valintaani.

 

[Trenchtown]

Olen jo pitkään suhtautunut aika skeptisesti suomalaiseen todellisuuteen mt-potilaiden hoidossa, mitä tulee satunnaisten työ-, terveyskeskus- ja erikoislääkäreiden kykyyn/haluun ymmärtää potilasta, sairautta ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä. Heidän tietonsa ja ymmärryksensä esim. lääkkeiden positiivisista ja negatiivista vaikutuksista potilaaseen ovat aika teoreettisia ja ainakin täysin puutteellisia eikä kukaan heistä edes yritä hoitaa syitä vaan ainostaan seurauksia - ei siis herätä suurta luottamusta enää allekirjoittaneessa.

Mulla on ollut sama psykiatri nyt joku vuoden verran, keväällä kävin useammin, mutta nyt vain kerran kuukaudessa. Ainakin tuolla äijällä on kykyä ja halua ymmärtää. Lisäksi joudun perussairauteni vuoksi vierailemaan neurologian polilla aika tiuhaan ja sielläkin on aina sama erikoislääkäri, joka kyselee joka kerta aika tarkkaan mun fiiliksistä. Tosin tää ms-tauti aiheuttaa masennusta sun muuta, eli ehkä siksi kyselee. Olen ollut erittäin tyytyväinen noihin lääkäreihin ja varsinkin psykiatri oli mulle keväällä korvaamaton apu. On hoidettu sekä syitä, että seurauksia.

Mitä tulee lekurien tietoon lääkkeiden vaikutuksista, niin millainen se tieto voi olla,ellei "teoreettinen"? Pitäisikö psykiatrin vetää jotain SNRI-lääkettä vuosi, jotta tietää miten se vaikuttaa? Pitäisikö neurologin pistää itseensä interferonia, jotta tietää miltä pistos tuntuu?

Kyllä niitä asiansa osaavia lääkäreitä löytyy, mutta toki löytyy niitä arvauskeskuslääkäreitäkin, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, sellaisia mä oon vaan töissä täällä -mentaliteetilla vetäviä. Molemmista on kokemusta ja pitää olla onnellinen, että mulle on osunut hyvät lekurit.

 

[Worrell]

...

Tänään tosiaan sitten tuli käytyä. Lääkäri otti asiani heti vakavasti ja sain mielestäni suht avoimesti kerrottua tuntemuksiani. Kerroin kaikesta mistä olen vuosien aikana kärsinyt ja miten olen asiat kokenut etc. etc. Diagnoosiksi sain paniikkihäiriön (en muista sitä lääketieteellistä termiä) koska niistä kärsin erittäin paljon ja vaikeuttavat suhteellisen paljon jokapäiväistä elämää. Lääkäri sanoi myös, että minulla on hyvin todennäköisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, sillä kaikki viittaa selkeästi siihen, lopullisen diagnoosin tästä tekee psykologi. Sanoi että saatan jopa viikon sisällä päästä psyken vastaanotolle. Hyvä niin, sillä aika romuna tässä ollaan.

Kuukauden sairasloman lätkäisi suoraan käteen ja tuskin jää tähän. Sain myös diapameja paniikkihäiriöihin, että selviän kauppakäynneistä yms. tilanteista paremmin. Nyt sitten odotellaan jatkohoitoa. Tällä hetkellä olo on musta, mutta tuntuu että siellä tunnelin päässä voisi joskus vielä paistaa aurinko.

 

[Datsun]

Tällä hetkellä olo on musta, mutta tuntuu että siellä tunnelin päässä voisi joskus vielä paistaa aurinko.

Ihan varmasti, suurin askel on jo otettu. Loistavaa...pienin askelin eteenpäin.

Olihan se silloin 9 vuotta sitten aivan mielettömän vaikeaa mennä lääkärille paniikkihäiriöoireiden vuoksi, jotenkin noloa ja nöyryyttävää. Jälkeenpäin tuntui niin mielettömän hölmöltä miksi sitä asiaa piti vetkuttaa niin kauhean kauan. Ei kyseessä kuitenkaan ole mikään superharvinainen asia.

Semmoista. Voimia syksyyn jokaiselle!

 

[Morgoth]

Lääkäri sanoi myös, että minulla on hyvin todennäköisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, sillä kaikki viittaa selkeästi siihen, lopullisen diagnoosin tästä tekee psykologi.

Tuon tunnistaminen on jopa psykiatrille vaikeaa mikäli sinulla ei ole selviä manian tai hypomanian oireita. Käsittääkseni yksi todennettu jakso 'vaaditaan' diagnoosiin. Itsellänieni meni lähes vuosi. Yleisesti suhtausin varauksella yleislääkäriin kykyyn tunnista tuo mikäli sinulla sitten ole ollut selviä oireita maniasta. Masennusvaihe ei eroa pelkästä masennuksesta.

Ei se maailman tuohon kaadu. Jahka tuon kanssa oppii elämään.

 

[thego]

Mutta ehkä jos kirjoitan kaiken paskan paperille niin voin jossain vaiheessa toivoa pääseväni lopullisesti yli siitä kaikesta. Aika näyttää..

Kyllähän sitä jotain viikon ajan jakso raapustella kunnes alko toiki ahdistaan liian paljon. Niin ja hommahan meni taas niin et kaikki omat ongelmat ja paska olo tungettiin jonneki tonne syvälle piiloon ja alettiin taas esittään täydellistä ystävää ja kantamaan muiden murheita. Lopulta oli taas pää liian täynnä sitä kaikkea ja jäljelle jäi vain tyhjä olo ja ahdistus. Jännää tää elämä.

Entisessä kotikunnassa tuli käytyä tuossa kesäloman aikana ja olihan tuo aika mielenkiintoista huomata tiettyjä asioita. Ystävien ja läheisten seurassa kaikki oli hyvin, ei mitään ongelmaa. Sit lähdin lenkille yksin niin voi luoja ku se tuttu olo taas puski samantien päälle. Otsassa oli ainakin se "masentunut alkoholisti"- leima ja kaikki ihmiset tuijotti jne. Ihan uskomaton ero ihmisessä kun vaan fyysisesti on eri paikassa. Viis päivää olin ollu siel ja mietin vaan koko ajan et kunhan nyt pääsis vaan vittuun tästä paikasta. Enkä varmaan ihan heti oo takasin menossa.

Talous on kohta kuralla ja työt vaan vähenee koko ajan. Muuten en oikein tiiä et missä täs mennään, mut ainaki henki pihisee vielä. Katellaan.

E: Kummasti nää fiilikset taas heittää ihan saman päivän sisällä. Aamulla ja päivällä ahdisti sekä vitutti oikeastaan kaikki ja nyt on taas ihan helvetin hyvä ja varma fiilis kaikesta. Jotenki muutenki oon monesti funtsinu et onkohan mul kuitenki kaksisuuntainen mielialahäiriö eikä pelkkä masennus.. Tai oikeastaan vois sanoa et joko mä oon masentunu tai sit on saatanan hyvä, energinen fiilis ja oon kyl melkonen ADHD silloin ku on hyvä fiilis. Tosin mulla kyl saattaa olla myös ADHD.

 

[thego]

Lääkärinajan sain viimeinkin sovittua ja yllättäen se on jo ensi torstaina. Odottelin kyl vähän pitempää jonotusta. Koko kesähän tässä meniki et ton yhden tapaamisen sai aikaiseksi.. tosin kesäkuussa soittelin jo ja oli kuulemma niin täyteen buukattu etten sit jaksanu ottaa ollenkaan aikaa.

Terapiaa tullu taas mietittyä, mut toisaalta ollu jo pidemmän aikaa sellainen olo etten mä jaksa jauhaa näistä asioista enää kenenkään kanssa. En edes ystävien. Jotenki vaan ärsyttää ja vituttaa kaikki nykyään. Tosin tää nykyinen olotila ei tunnu edes masennukselta (tai ainakaan samanlaiselta kuin aiemmin) vaan tää on jotenki aivan erilaista. Täl hetkel on aivan liian monta liikkujaa/muuttujaa elämässä joihin ei ite voi tarpeeksi vaikuttaa eikä ainakaan kaikista pääse ihan hetkessä eroon. Ehkä se syy on siinä..

 

[Worrell]

Terapiaa tullu taas mietittyä, mut toisaalta ollu jo pidemmän aikaa sellainen olo etten mä jaksa jauhaa näistä asioista enää kenenkään kanssa. En edes ystävien. Jotenki vaan ärsyttää ja vituttaa kaikki nykyään. Tosin tää nykyinen olotila ei tunnu edes masennukselta (tai ainakaan samanlaiselta kuin aiemmin) vaan tää on jotenki aivan erilaista.

Tuttu tunne. Ei jaksa enää angstata, että kuinka paskoilla fiiliksillä sitä ollaan. Itsellä on ollut jo pidempää aikaa sama. Se vähä mitä olen saanut jollekkin kunnolla avauduttua kohdistui tämän viikkoiseen lääkäriin. Kehotan, että kerrot sille mahdollisimman suoraan, että mitä kaikkia fiiliksiä sulla on. Se auttaa todella paljon ja hyvä, jos kirjaat joitain fiiliksiäsi ylös. Auttaa todella paljon sen lääkärin kanssa juttelemistä jne.

Itse edelleen tässä odotan sitä psyken aikaa. Eiköhän se kohta tule, niin kuin lääkäri lupaili. Mitä muuten tulee minun tilanteeseen niin tottahan se on joo, että ei sitä diagnoosia noin vain lätkäistä. Viitteitä kuitenkin tästä kaksisuuntaisesta on, mutta katsotaan sitä sitten, kun saa homman etenemään.

 

[Vuokralainen]

Mä olen tosi tyytyväinen tuohon viikottaiseen yksilöterapiaani. Jos ei mitään muuta niin tuleepahan edes kerran viikossa lähdettyä ihmisten ilmoille. Ja kyllä se terapiakin yleensä ainakin hetkellisesti auttaa. Siellä tulee helposti tehtyä sellaisia huomioita itsestään joita ei välttämättä muuten tulisi ajateltua.

 

[thego]

Mä olen tosi tyytyväinen tuohon viikottaiseen yksilöterapiaani. Jos ei mitään muuta niin tuleepahan edes kerran viikossa lähdettyä ihmisten ilmoille. Ja kyllä se terapiakin yleensä ainakin hetkellisesti auttaa. Siellä tulee helposti tehtyä sellaisia huomioita itsestään joita ei välttämättä muuten tulisi ajateltua.

Niin no siis mähän kävin 2007-2011 (kevät) suht säännöllisesti terapiassa ja hyvät kokemukset sieltä on. Mutta oikeastaan koko elämä on jo revitty auki lapsuudesta nykyhetkeen ja useammankin kerran niin en oikein usko et se mitään enää auttaisi. Kyl mä varmasti annan sille uuden mahdollisuuden mut en kyl enää odota mitään ihmeitä.

E: Kylläpäs vaan ahdistaa ja tuntuu et koko pää hajoaa kohta. Laittelin tos entiselle terapeutille viestiä viel tosta kaksisuuntaisesta et ollaanko ikinä puhuttu asiasta tai onko hän huomannu edes mitään sen oloisia merkkejä. Eipä tuokaan voi mitään asialle tehdä tai oikeastaan kukaan muukaan. Tulis vaan se saatanan torstai nopeasti niin sais jotain selvyyttä asiaan.

 

[thego]

Lääkärinaika oli ja meni. Lääkärinä vielä nuori nainen ja meikähän meni taas jossain välissä ihan lukkoon. Tai siis etten vastannu rehellisesti ihan kaikkiin kysymyksiin. No onneksi jo ens viikolla pääsee psykiatrin juttusille ja tuossa kun täyttelin nuita kyselyitä mitä sain mukaan niin kirjottelin samaan paperiin miten asiat todellisuudessa on. Et eiköhän ne sitä kautta lähde sit rullaamaan. Ja mitä toi nainenki nyt kyseli asioita jotka yleensä liitetään kakssuuntaiseen niin tuntu et mulla oli oikeastaan kaikki mitä se kysy. Vastasin siis tosin ei jokaiseen kysymykseen tai ainaki vähättelin niitä ongelmia.

Melkosta vauhtia kyl toi pää vetelee välissä, mutta onneksi mul on muutamia keinoja millä tilannetta voi rauhoittaa. Ja lääkkeillä saa unen päästä kiinni iltaisin niin ei sinänsä oo mitään hengenhätää.

 

[ms.qvist]

Vastasin siis tosin ei jokaiseen kysymykseen tai ainaki vähättelin niitä ongelmia.

Miksi vähättelit ongelmiasi? Totuudenpuhuminen kun kaikesta huolimatta edesauttaisi sinua kaikkein eniten (ja toisaalta kysymykseni on tyhmä, koska itse syyllistyin alussa samaan - oireiden vähättelyyn ja lopetin sen vasta sitten kun huomasin, että rehellisyys ja oireiden tunnustaminen muillekin kuin itselleen auttaa eniten).

Tsemppiä sinulle!

vlad.