Taudinkuvana depressio

[Trenchtown]

Pakko kysyä, että etteikö sulla mene nuppi tuosta sekaisin?

Ei mene, eikä ole Sirdaludista koskaan mennytkään. Vähän se aluksi väsytti, mutta noita on tullut jo niin monta vuotta popsittua, ettei mitään haittavaikutuksia ole. Tramalista himmenee huppu helposti, jos tarpeeksi ottaa. Noita 50 mg:n kapseleja kun ottaa kolme kerralla, niin se on jo sillä rajalla, että alkaa käymään hitaalla. Ne retard -Tramalit ovat niin pitkävaikutteisia, että niitä mä en voi käyttää, ei ole mielekästä odotella reilua tuntia kipujen loppumista. Nuo 50 mg:n nopeavaikutteiset ovat siis mulle käypä vaihtoehto ja yleensä otan yhden, maksimissaan kaksi kerrallaan ja päivän aikana sitten (todella harvoin) tarvittaessa maksimiannoksen, eli 200 mg.

Eikä sitä Tramal -respaa muuten ikinä saa apteekista takaisin. Se ei ole huumausaineresepti, mutta vaikka ihan tavallinen respa onkin, ei sitä tosiaan saa takaisin. Joskus tuota ihmettelin, että menee uusiminen vaikeaksi, mutta sittemmin ovat kaikki reseptit vaihtuneet e-respoihin ja uusimisongelmat kadonneet siinä samalla.

*edit*

Hulluista kipulääkkeistä puheen ollen, pakko mainita Norspan -laastari, joita käytin jossakin välissä hetken aikaa. Vaikuttava aine bubrenorfiini, tuo Subutexista tuttu opioidi. Ei kyllä todellakaan ollut hermokipuja, eikä kyllä muitakaan kipuja. Multa olisi varmaan voinut sahata käden irti ja olisin vaan hymyillyt. Oli kyllä pari-kolme viikkoa koko ajan sellainen olo, että nyt ei todellakaan olla selvin päin. Sitten olin jonkin aikaa kokonaan ilman kipulääkettä, kun Tramal ei silloin serotoniinisyndrooman vaaran takia käynyt ja tuota laastaria en halunnut käyttää. Nyt taas on Tramal lääkepaletissa mukana ja vaikka se saattaa huumata, on se tuohon bubrenorfiiniin verrattuna kevyttä kamaa.

 

[Surukuku]

Onhan se joo hyvä herätä aina välistä, mutta mitä se sinua liikuttaa et jollain muulla on asiat vielä "huonommin"? Maailma on täynnä kurjuutta, pahuutta ja kaikkea mahdollista paskaa, mutta ei se ainakaan minun oloa yhtään helpota.

...

Olen tällä palstalla aiemmin monesti toistanut, että nämä mt-jutut ovat niin äärisubjektiivisia asioita ja tilanteita, ettei niitä voi eikä kannata verrata toisiinsa - olen siis samaa mieltä kanssasi.

Kyse oli tässä enemmänkin suhteellisuudentajuni pettämisestä oman elämäni suhteen kuin vertailusta muiden vaikeuksiin.
Luulen, että tämän sairauteni myöntäminen minulle itselleni on edelleen se suurin haaste, muut sen jo tietänevätkin. Se taasen johtuu välillisesti tästä sairaudesta itsestään eli persoonallisuushäiriöstäni.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Pakko kysyä, että etteikö sulla mene nuppi tuosta sekaisin? Tiedän kyllä mihin tuo on tarkoitettu. Sitä määrättiin minullekin todella pahaan selkäkipuun. En todellakaan ole mikään pikkupoika, mutta menin niin sekaisin tuosta, että jouduin vielä aamullakin soittamaan töihin etten voi tulla ollenkaan. Kipuun se ei tainnut vaikuttaa mitenkään, mutta hirveän olon se kyllä päälle löi. Kävelin pitkin seiniä ja olin täysin tutkalla.

Heh, täällä on samantapaisia kokemuksia.

Olen käyttänyt koko ikäni erittäin niukasti lääkkeitä, ja rajuimmat nauttimani kemikaalit ovat - Sirdalud pois lukien - olleet jotakin kolmioyskänlääkeen tapaisia. Siksi en oikein osaa suhteuttaa kokemuksiani tässä ketjussa mainittuihin moniin lääketuotteisiin, mutta omalla vaatimattomalla asteikollani Sirdalud on aivan hirmuinen aine.

Eka kokemukseni Sirdaludista oli jotain 10 vuotta sitten kun podin selkääni. Lääkäri määräsi rempseästi 4 mg Sirdaludeja annostuksella "1-2 kpl ennen nukkumaanmenoa". Ajattelin tehdä etätöikseni kirjoitushommia lääkäri- ja apteekkireissun päälle. Nappasin kotona lounaaksi vähän salaattia ja voileipää, ja otin ruoan päälle nuo pari Sirdalud-tablettia. Sitten kirjoittelemaan. Vartin jälkeen menivät kädet ja jalat tahmeiksi, ja siitä vartin päästä tahmautui älli. Könysin kankeasti sänkyyn ja heräsin jotain 3-4 tunnin kuluttua vieläkin pöperöissä.

Tuonkin jälkeen olen saanut Sirdaludeja selkä- ja vastaaviin vaivoihin yöunien turvaamiseksi. Myöhäisiltaan olenkin jättänyt mahdolliset Sirdaludit, ja annostus on ollut enintään 2 x 2 mg. Sillä setillä saa mukavasti nukuttua vaikka hiukan jomottelisikin. Vieläkin hirvittää tuo 2 x 4 mg kerta-annos keskellä päivää, kun piti tehdä jotain älyllistä vielä.

Parasta tulevaisuutta itse kullekin tähän ketjuun säännöllisesti kirjoittavalle. Käyn täällä joskus lukemassa, jonkinlaiseksi opiksi ja ojennukseksi.

 

[Sinner]

Ei mene....

Jep. Onhan noitakin kai eri vahvuuksilla, mutta en suostu enää ottamaan tuota Sirdaludia kyllä millään vahvuudella. Ja joo, tuosta pitikin sanoa, että ihmettelin sen retardin kanssa, että mitähän helvetin lääkettä tämä on, kun ei vaikuta yhtään mitenkään. Sitten tunnin päästä kivut vain katosivat ja pääsin ylös sängystä.

 

[Metukka]

Niin - itse asiassa psykoterapian rankkuudesta voi olla montaa mieltä - se on usein asennoitumiskysymys. Minä en ole koskaan kokenut sitä niin vastenmielisenä, etten olisi istuntoihini mennyt. Se kun toisaalta antaakin paljon, avaa uusia näkökulmia omaan elämään ja mikä tärkeintä: omien oivalluksien kautta, ei pakkosyötettynä. Kyllähän siellä joutuu henkisesti aika alastomaksi itsensä riisumaan, mutta sieltä, parantuvan itsetuntemuksen kautta, monia vaikeita asioita oppii katselemaan hieman positiivisemmin.

Olen pääsemässä psykoterapiaan tämän rankan avioeroni johdosta. Haluan sitä, koska haluan löytää oman itseni sen romutuksen jälkeen jonka olen nyt kokenut tai oikeastaan en ole varma olenko koskaan oikein ollut sinut itseni kanssa.
Mielellään kuulisin kokemuksia niiltä jotka ovat psykoterapiassa joskus olleet. Minkälaista se on?

 

[Tinke-80]

Tällä hetkellä toipuminen on siinä vaiheessa että työkkärin kautta olen hakemassa työharjoittelupaikkaa. Välillä on usko mennyt siihen että ikinä olisin työelämään palaamassa. Miten muut pitkällä sairaslomalla/kuntoutustuella olleet miten on työelämään paluu onnistunut vai onko onnistunut ollenkaan?

-Tinke-80

 

[Trenchtown]

Jep. Onhan noitakin kai eri vahvuuksilla, mutta en suostu enää ottamaan tuota Sirdaludia kyllä millään vahvuudella.

Niitä on 2, 4 ja 6 milligramman vahvuisina. Tuo 6 mg on depot tai retard, en nyt muista mutta sama asia, pitkävaikutteinen siis. Muut ovat pillereitä, tuo 6 mg on kapseli.

Miten muut pitkällä sairaslomalla/kuntoutustuella olleet miten on työelämään paluu onnistunut vai onko onnistunut ollenkaan?

Ei ole onnistunut vielä, mutta pyrkimys siihen suuntaan on kova. Tästä tänne vähän aikaa sitten mainitsinkin, mutta mulla siis sairasloma päättyy 30.10. ja sen jälkeen on tavoitteena päästä Kelan kuntoutuslaitos Petreaan työkokeiluja ja -harjoittelua varten. Tiedän sinne pääseväni, kun pari vuotta sitten olin ammatillisessa kuntoutuksessa ja he itse suosittelivat seuraavaksi tätä työkokeilua. Jotenkin siitäkin vaan on melkein pari vuotta jo vierähtänyt. Tietty toi MS tekee työelämään paluusta haastavaa, mutta on niitä osa-aikahommia ja muita, toivottavasti jotain löytyy.

 

[Sinner]

Niitä on 2, 4 ja 6 milligramman vahvuisina. Tuo 6 mg on depot tai retard, en nyt muista mutta sama asia, pitkävaikutteinen siis. Muut ovat pillereitä, tuo 6 mg on kapseli.

Jep, olisko minun ollut sitten tuo 4mg. Painan nimittäin yli sata, joten ehkä lääkäri ajatteli ettei minuun tehoa pikkulasten lääkkeet :)

Vierastan siksikin noita pään sekoittajia, että olin vuosia todella pahassa Imovane koukussa. Nyt jo neljä vuotta kuivilla. Ei huvita käydä enää yksiäkään vieroitusoireita läpi. Kahden viikon valvomiset, valveunet, vapinat, pelot ja hallusinaatiot riittivät kyllä. Tosin lopetin usean vuoden käytön seinään ja niinhän ei saisi tehdä. Minulle ainoa keino kuitenkin oli heittää yksinkertaisesti pillerit vessanpönttöön ja ottaa vastaan mitä tuleman piti. Ja kyllä se sitten myös piti.

Haluan tässä vielä sanoa, että oikein käytettynä nuo nukahtamislääkkeet ovat varmasti korvaamaton apu monelle ja en mitenkään niitä ole demonisoimassa. Kemiallinen uni on parempi, kuin ei unta ollenkaan pitemmän päälle. Pitkäaikaista käyttöä en kuitenkaan suosittele. Koukku on aika tukeva.

 

[Vuokralainen]

Psykoterapiasta haluan sanoa, että kyllä se rankkaakin voi olla, mutta myös hyvin avaavaa.

Olen nyt helmikuusta asti käynyt viikottain terapiassa ja tänään oli ensimmäinen kerta, kun tuli mentyä välillä aika hiljaiseksi ja joutui välillä hiukan nieleskelemäänkin.
Tänään puhuttiin aika aroista asioista ja niistä puhumiseenkin pitää olla valmis.
Kuten olen tässä ketjussa aiemminkin kirjottanut niin terapia vaatii potilaalta enemmän kuin terapeutilta eli terapiaan pitää olla valmis ja sitä pitää itsekin tahtoa eikä odottaa, että terapeutti hoitaa kaiken.
Terapiasta ei juurikaan ole hyötyä, jos sinne menee kuin hammaslääkäriin pitäen sitä välttämättömänä pahana eikä ole valmis avautumaan.

 

[ms.qvist]

Tällä hetkellä toipuminen on siinä vaiheessa että työkkärin kautta olen hakemassa työharjoittelupaikkaa. Välillä on usko mennyt siihen että ikinä olisin työelämään palaamassa. Miten muut pitkällä sairaslomalla/kuntoutustuella olleet miten on työelämään paluu onnistunut vai onko onnistunut ollenkaan?

Kyllähän minullakin usko meinasi monet kerrat mennä kun kuntoutustuella olin ja yrityksistä huolimatta töihin palaaminen kariutui syystä tai toisesta. Vuoden 2003 ja 2008 elokuun välillä olin töissä (palkkatyössä siis) muutaman kuukauden verran. Muu aika tuli sitten vietettyä joko kotona, osastolla tai päiväosastolla (2x 6 kuukauden jaksot ja 1x kuukauden jakso) sekä vuoden verran työkokeilussa. Elokuussa 2008 aloitin opinnot ja nyt on tullut kulutettua kuolunpenkkiä parin vuoden ajan ja samalla on tullut käytyä töissä ja työssäoppimisjaksoilla, sanotaanko, että kohtalaisin tuloksin. Tämä kesä oli vaikea kun keväällä alkoi alamäki ja jouduin ensimmäistä kertaa vuosiin olemaan sairauslomalla psyyk.syiden tähden.

vlad.

 

[Ötökkä]

Outoa, miten paljon asiat voi muuttua puolessa vuodessa. Ennen joulua olin vielä aivan zombie ja ainoa asia josta välitin oli se, että perheellä ja ystävillä oli kaikki hyvin, ja että he eivät huomaisi miten paha minun oli olla. Sitten yhtenä päivänä vain päätin hakea eri kouluun toiselle paikkakunnalle (iso juttu, kun oli toinen koulutus kesken).

Se hetki kun lähetin nuo paperit yhteishaussa muutti niin paljon. Uuteen paikkaan päästyäni tuntui, että pystyin hengittämään ensimmäiseen kertaan aikoihin. Lisäksi uudesta paikasta löytyi paljon kavereita, ja itseluiottamus on noussut kohisemalla. Nyt jälkeenpäin ajateltuna en edes tunnista sitä sängyn pohjalla mätänevää yksinäistä ihmistä.

Kaikki varmasti juurtuu siihen, että edelliseen paikkaan oli vaikea sopeutua. Lähdin sinne aivan liian pian lukion jälkeen pieneltä paikkakunnalta, jossa minua oli kiusattu koko ikäni. En uskaltanut ottaa konbtaktia ihmisiin, ja se murensi itseluottamuksen kokonaan. Miksi uudessakaan paikassa ei hyväksytty? Miksi kukaan ei tule kylään?

Noh, onneksi nyt asiat ovat hyvin, ja huonot päivät lähinnä vituttavat, enää ei tule useinkaan sellaista "Olen paska, en osaa mitään, miks kukaan haluaiskaan puhua minulle"-oloa...


Lääkkeitä en koskaan saanut, kun en edes tajunnut hakea.

 

[Surukuku]

...
Mielellään kuulisin kokemuksia niiltä jotka ovat psykoterapiassa joskus olleet. Minkälaista se on?

Kuten täällä on jo mainittukin, sinä olet se, joka tekee sen varsinaisen työn ja terapeutti auttaa sinua kokemuksellaan ja ammattitaidollaan parhaansa mukaan. Se "työ" on omien elämäntilanteidensa ja historiansa käsittelyä eri menetelmien avulla ja keskustelemalla. On turha pelätä vaikeita asioita - päinvastoin, sillä juuri niiden takiahan sinä olet koko terapiassa, mutta niiden aika ei tule heti, vaan sitten aikanaan, kun olet kypsä käsittelemään niitä.

Psykoterapia on prosessi, joka etenee ikään kuin pulpahtelemalla, ei niinkään lineaarisesti eikä takapakeiltakaan aina voi välttyä.
Mutta - kuten jo sanoinkin:
Terapia on yksi parhaimpia/ainoita keinoja käsitellä näitä mt-puolen tunneasioita ja löytää sellainen itselle sopiva tie ja positiivinen ote edetä elämässään.

Tällä hetkellä toipuminen on siinä vaiheessa että työkkärin kautta olen hakemassa työharjoittelupaikkaa. Välillä on usko mennyt siihen että ikinä olisin työelämään palaamassa. Miten muut pitkällä sairaslomalla/kuntoutustuella olleet miten on työelämään paluu onnistunut vai onko onnistunut ollenkaan?

-Tinke-80

Olin poissa työelämästä yhtäjaksoisesti muutaman vuoden ja jo sitä ennen olin paljon pitkillä sairauslomilla. Jo ennen poissaoloni ja sen aikana olin terapiassa ja kävin vielä -09 työkykyselvityksessäkin, missä punnittiin kykyjäni selviytyä jatkossa työelämästä.
Aloitin työni työkokeilulla n. vuosi sitten entisessä työpaikassani ja jo joulukuussa jatkoin välittömästi työkokeilun jälkeen osa-aikaisena eli olen osa-aikaisella sairauseläkkeellä (= kuntoutustuki) toistaiseksi. Teen kolme päivää viikossa töitä ja loput eläkkeellä.
Minulle tämä järjestely sopii kohtuullisesti, sillä en oikein enää jaksaisi tehdä täyttä työviikkoa - nytkin mennään sillä rajoilla toisinaan eli välillä henkinen kunto on koetuksella.

Tottuminen työelämään onnistunee parhaiten tuon työkokeilun kautta. Yleensä se on minimissäänkin kolme kuukautta ja lisää saa tarvittaessa. Silloin ei joudu tekemään täyttä päivää ja se päivittäinen työaikakin lienee muuteltavissa tarpeen mukaan.

 

[Tinke-80]

Työkkärin työharjoittelun kautta haen seuraavaa askelta takas työelämään. Kaverini joka vuosi sitten oli työharjoittelussa eräässä it-tuessa soitti firmaan ja kyseli jos olisivat kiinnostuneet työharjoittelupaikan antamisesta minulle. No olivat kuulemma erittäin kiinnostuneita ja sain kaveriltani it-tuen pomon puhelinnumeron. Huomenna soittoa sitten soittoa sinne eli pitäkää peukkuja minulle. Välillä on toivo mennyt mutta nyt vaikuttaa taas elämä hyvältä.

-Tinke-80

 

[Aatos]

Mielellään kuulisin kokemuksia niiltä jotka ovat psykoterapiassa joskus olleet. Minkälaista se on?

Omani oli hyvin antoisa ja mieltä selkeyttävä. Alussa oli hetken rankkaa mutta meni melko nopeasti ohi, ja terapiatyöskentely muuttui mielenkiintoiseksi. Tosin välillä oli hetkiä jolloin ajattelin siellä istuessani että mitäs vittua mä täällä teen..

Noilla hetkillä kun ei tiennyt mitä on vielä tulemassa ja mihin tämä johtaa. Mutta luotin terapeuttiin ja hänen ammattitaitoonsa viedä homma perille. Ja niinhän tuo teki..

Koen että ajatukseni tervehtyi, asiat on ikäänkuin oikeassa mittasuhteessa päässäni. Lisäksi opin ettei oma kuuppa rakas ole todellakaan aina oikeassa. Ja lisäksi opin suhtautumaan bipolääri tautiini.

Opin hoitamaan itseäni. Sain aimo annoksen elämänhallintaa..

Eli oli hyvä juttu.

 

[Ted Raikas]

Tällä hetkellä toipuminen on siinä vaiheessa että työkkärin kautta olen hakemassa työharjoittelupaikkaa. Välillä on usko mennyt siihen että ikinä olisin työelämään palaamassa. Miten muut pitkällä sairaslomalla/kuntoutustuella olleet miten on työelämään paluu onnistunut vai onko onnistunut ollenkaan?

En osaa suoraan sanoa, mutta olen itsekin työharjoittelupaikkaa etsinyt. Tuossa huhti-heinäkuussa olin kolme kuukautta yhdessä paikassa, mutta se ei poikinut pysyvää paikkaa, vaikka aika paljon lupailivat. Ilmeisesti ei sitten ihan kemiat kohdannut. Mokasin ehkä itse tietyissä aloitteellisuusjutuissa, mutta toisaalta koin ihan aidosti myös luottamuspulaa tuon työpaikan puolelta ja sellaista, että olin vaan täyttämässä työvajetta tietyn ajan.

No, kokemus sekin ja opetti jotain. Tuskin nuo turhia keikkoja on koskaan, parempi kuin kotona laamailu.

Nyt seuraavaksi olen ehkä kokeilemassa kuntoutusta. Se voisi olla hyvä juuri sosiaalisten tilanteiden kannalta ja päivärahaahan tuostakin kaiketi kertyy ja kaikki ylimääräinen tienesti on enemmän kuin tarpeen. Samalla voi sitten kartoittaa niitä työpaikkoja.

***

Psykoterapiasta. Se on ollut omalla kohdalla vireillä jo tovin, mutta kaikki sairaushistoriapaperit sun muut dokumentit ei ole vielä kasassa. Ollaan psykiatrin kanssa käyty läpi taannoin rastittelemaani persoonallisuushäiriölomaketta. Kaikkia ei ehditty käydä läpi, mutta psykiatrin mukaan ainakin depressiivisen, estyneen ja passiivis-agressiivisen häiriön pisteet täyttyi. Sen verran mitä lueskelin aiheista, niin viimeeksimainittu kieltämättä kuvastaa minua monellakin elämän osa-alueella... Noh, huomenna jatketaan ja katsotaan sitten ajastaan. Mitään tarkkaa diagnoosia tuskin tuon pohjalta voi vielä tehdä, mutta avartaa ainakin jotain omasta itsestäni ja sitä, että kaikki ongelmat ei ehkä ole ihan täysin omaa vikaani.

Pitäisi vaan oppia kanavoimaan itseään oikein, että nuo mahdolliset "häiriöt" olisi voimavara, eikä elämää vaikeuttava tekijä.

 

[thego]

Psykoterapiasta.

Olen aina jotenki vierastanu tätä termiä, mutta tätähän se mun kulkeminen päihdeklinikalla nimenomaan oli. Nainen tosin oli koulutukseltaan "vain" sosionomi ja ammattinimike oli päihdetyöntekijä, mutta helvetin taitava kuitenki työssään.

Aika paljonhan tuo oli sitä leffoista tuttua ja kliseistä "miltä sinusta tuntuu"- meininkiä. Fakta vain on ettei sieltä mitään valmiita vastauksia saa vaan se työntekijä kysyy ne oikeat kysymykset ja itse sitten löytää ne vastaukset, jos löytää. Kyllä mä ainaki olen "onnellinen" et tuli tuonne aikanaan lähdettyä ja helvetin paljon siellä sai avattua niitä sisällä olevia solmuja jotka on vuosikausia vaivanneet. Itsetuntemuksen kautta kasvoi myös itseluottamus ja ylipäätään usko tähän kaikkeen paskaan ja siihen et on mahdollista selviytyä.

Jossain määrin tieto kylläkin lisää tuskaa, mutta paljon pahempaa tää aikaisemmin oli kun ei ollu mitään hajua et miksi musta tuntuu näin pahalta ja sitä yleensä vaan syytti itseään siitä et on vaan niin huono ja paha ihminen et tää on jotain karman lakia tms. Paljon onki tullu itseään aikanaan rangaistua vähän tavalla jos toisellakin tämän takia.

Mut joo. Suosittelen kyllä terapiaa lämpimästi. Paljon se vaatii varsinkin alkuun eikä sieltä ihan hetkessä saa helpotusta. Pitkä prosessi, mutta varmasti vaivan arvoinen. Olen alkanu nyt harkitsemaan uuden hoitosuhteen hankkimista kun tuli muutettua sieltä kotiseuduilta pois. Oishan täs viel paljon asioita selvitettävänä. Voi pistää vaik yv:llä jos tietää Tampereelta hyviä paikkoja.

 

[thego]

Näköjään tää yksin oleminen taas lipsahti vähän pidemmäksi aikaa ja käy päivä päivältä vaikeammaksi. Eilen kaupassa käydessä oli se fiilis, että otsassa on hullun leima mitä siellä ei ole pitkiin aikoihin ollut. Kaveriltaki tuli eilen viestiä miten Vitun huolissaan on ollut kun mulla on ollu puhelin kiinni. Alkoi oikeasti vituttamaan. Kai mulla on täys oikeus aina ajoittain olla vain yksin ja pitää vaikka sitä puhelintaki kiinni jos en halua mistään asiasta puhua kenenkään kanssa? Ja ymmärrän toki sen huolen, mutta en ole ketään pyytäny huolehtimaan minusta. Eikä kenenkään tarvikaan huolehtia koska ei se loppupeleissä auta mitään. Nää asiat pitää käydä oman pään sisällä läpi ja sitten joskus voi taas kohdata maailman kun on siihen valmis.

Aloin muuten kirjoittamaan eräänlaista omaelämäkertaa lähtien ihan jostain seitsemänneltä luokalta. Nuorempana tuli musiikin kautta purettua erinäisiä oloja (sävellykset, sanoitukset), mutta en varsinaisesti ole vuosiin kirjoittanut mitään sen kummempaa. Aika raskasta muistella tiettyjä asioita ja jossain määrin pelottavaa miten yksityiskohtaisesti sitä vieläkin muistaa jotain koulukiusaamisjuttuja jne. Toisaalta taas helpotti oloa ja sitä tekstiäki tuli yhdeltä istumalta useampi arkki. Ehkä tota vois jossain vaiheessa alkaa julkaista esim. blogina tai vastaavana netissä. Ainakin itsestäni olisi mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia elämästä ja varsinkin siitä miten siitä kaikesta on selvinnyt.

Nykyisin ei oikein enää jaksa läheisten tai edes terapeutin kanssa puhua näistä asioista kun tuntuu, et ne on jo niin loppuun kaluttu eikä ne siitä enää miksikään muutu. Mutta ehkä jos kirjoitan kaiken paskan paperille niin voin jossain vaiheessa toivoa pääseväni lopullisesti yli siitä kaikesta. Aika näyttää..

 

[Ted Raikas]

Kävin tuossa uudelleen psykiatrilla ja jatkettiin niitä tekemäni testin vastausten ruotimisia. Sieltä tuli ilmi, että olisi epävakaan persoonan ja psykoosipiirteisen persoonan piirteitä. Ilmeisesti ainakin tuossa epävakaassa on hienoista ristiirtaa kun tulosten perusteella olisin estynyt persoona ja nuo kaksi ei kai yleensä oikein sovi muottiin. No, näkemyksiähän ne vaan, mutta kieltämättä avartaa näkemystä omasta itsestä nuo jutut. Ehkei ole niin paljoa syytä soimata ja vähätellä itseään, kun kaikki asiat ei ole suoraan itseaiheutettuja.

Katsoos nyt miten jatkossa.

Edit. Korjaus

 

[Tinke-80]

Hemmetin hienoa! Olin tänään työharjoittelupaikan haastattelussa ja haastattelun meni niin hyvin että tarjosivat paikkaa minulle 6 kuukaudeksi. Menin sitten työkkäriin kertomaan tilanteesta niin työvoimaneuvoja ei osannut sanoa mitään minun tilanteesta tai edes luvannut että voisin saada tukea heiltä tuohon paikkaan. Toki viime viikolla lupasivat vielä tukea työharjoittelupaikkaa varten. Että näin hienosti tämä systeemi toimii. Kaikkein parasta olisi että Eläke-Fennia maksaisi ja hoitaisi kaiken mutta koska en ole ollut töissä tarpeeksi pitkään niin heitä ei kiinnosta hevon helevettiä mitä teen tai miten kuntoudun. Että tälläistä tällä kertaa. Jäädään sitten kotiin sängyn pohjalle löhöömään jos ei edes harjoittelupaikkaa saa ottaa vastaan. PRKL!

-Tinke-80

 

[Surukuku]

...

-Tinke-80

Älähän vielä luovuta!
Jos työkkäri ei kykene sopeutumaan tilanteeseesi, kysy tukea/neuvoa KELA:lta. Yleensähän se eläkevakuutusyhtiö hoitaa tuon rahan, mutta kuten kerroit, sinulla eivät päivät vielä riitä.

 

[Tinke-80]

No niin. Kaverin avustuksella otin selvää asioista niin vielä on eräs porsaanreikä katsomatta. Järvenpään työkeskuksen kautta voi hakea myös työharjoittelupaikkoja. Eli sinne nyt seuraavaksi soittoa!

 

[Sinner]

...

Kannattaa rauhassa katsoa tuo työkkärin päätös. Se, että siellä ei joku osannut nyt sanoa juuta tai jaata ei tarkoita vielä mitään. Siellä työkkärissäkin on hommissa niitä tukityöllistettyjä, joilla ei ole tuon taivaallisen tietoa välttämättä kaikista asioista. Jos tuo on sinulle edellisellä viikolla luvattu, niin aika saletisti tulet sen tarvittavan tuen myös saamaan. Joten ei kirveitä vielä kaivon pohjalle. Toivottavasti pääset hommiin.

 

[Tinke-80]

Päivitystä tilanteeseen jos nyt jotain kiinnostaa. Työkkäristä tuli tänään soitto joltain asiantuntijalta. Hänkään ei osannut sanoa voinko saada tukea ja hän käskikin kääntyä Kelan pariin. Että näin hienosti byrokratian raattat pyörivät. Huomenna soittoa työkeskukseen ja käyn Kelassa. Miten hemmetissä on mahdollista että työharjoitteluun pääsy on tehty näin vaikeaksi?

-Tinke-80

 

[ms.qvist]

Päivitystä tilanteeseen jos nyt jotain kiinnostaa. Työkkäristä tuli tänään soitto joltain asiantuntijalta. Hänkään ei osannut sanoa voinko saada tukea ja hän käskikin kääntyä Kelan pariin. Että näin hienosti byrokratian raattat pyörivät. Huomenna soittoa työkeskukseen ja käyn Kelassa. Miten hemmetissä on mahdollista että työharjoitteluun pääsy on tehty näin vaikeaksi?

Näyttää todella kimurantilta tilanteelta johon toivoisin mitä pikimmiten kohennusta, koska kyllähän tilanteesi vääjäämättä jossain vaiheessa alkaa rassata entistä enemmän sinua ja mt-kuntoutujalle kaltainen tilanne ei taatusti ole helppo.

Kela voi todellakin olla varteenotettava vaihtoehto etsittäessä rahoitusta työharjoitteluusi. Oma tilanteeni ei vuosia sitten ollut aivan sama ollessani kuntoutustuella. Hain kahteen kuntouttavaan työtoimintaan, toinen oli työkkärin järjestämä, joka oli pääasiassa tarkoitettu työttömille mutta johon otettiin myös kuntoutustuella olevia jollei työttömiä ollut tarpeeksi täyttämään paikat. Toinen oli sitten Kelan järjestämä kuntouttava työtoiminta L:rannassa LAPtuote -säätiön alaisuudessa ja siihen sitten lopulta pääsin. Eihän siitä järin paljon maksettu per kuukausi mutta kun kaikki oli plussaa kuntoutustuen ohella niin kävinhän siellä sen vuoden jakson, mikä olikin pisin aika johon Kela tukea myönti. Ja mikä todellakin parasta, kuntoutustuki ei pudonnut tippaakaan vaikka tienasin pari kolmesataa extraa jokainen kuukausi.

Tsemppiä sinulle!

vlad.

 

[Tinke-80]

Asioiden on tapana järjestyä kunhan itse ne järjestää. Soitin kaupungin työkeskukseen ja sieltä sain vielä tälle päivälle ajan. No tapasin ohjaajat ja siellä oltiin hemmetin ammattitaitoisia ja saimme sovittua työnantajan kanssa että ensi viikon maanantaina käymme allekirjoittamassa paperit! Hemmetin hienoa! Eikä tarvitse luopua tuista eikä mistään ja kaupan päälle saan 7,50€/päivä rahaa tuen muodossa.

-Tinke-80