Taudinkuvana depressio

[ELÄKELÄINEN]

Parantumaton,kivulias krooninen fyysinen sairaus ja jotkut muutkin asiat ajoivat tähän ketjuun. Diagnoosi on ja vaikka mitä lääkkeitä ja terapiaa.

Duunit hoituu edelleen hyvin ja kaikki joille olen asiasta viitsinyt kertoa ovat olleet yllättyneitä. Ei tämä ulospäin näy.

Jääkiekko ei jaksa kiinostaa enää yhtään. Kausikortin hankin, mutta häivyin kesken 1. pelistä, enkä ole palannut.

 

[ms.qvist]

Aikani tällä foorumilla on vääjäämättä päättymässä - ja ihan ilmeisistä syistä, joten ei siinä mitään. Halusin siksi tulla tähän ketjuun ainakin vielä kerran, sillä täällä toisten ahdistuksen keskellä olen joutunut näkemään itseni ja sairauteni peittelemättömästi. Olen siis kertonut täällä vain omakohtaisia kokemuksiani ja selviytymistaistelustani ja toivottavasti kyennyt samalla ehkä kohentamaan muidenkin, sairautensa alkutaipaleella olevien uskoa omaan taisteluunsa.

Olen jo pitkällä oman sairauteni kanssa - toipunut, kiitos terapian ja oikean lääkityksen, mutta koskaan en tule täysin paranemaan vaan lääkitys kulkee mukanani hautaan saakka, ikävä kyllä.

Haluan kiittää sinua:

Viestisi ovat antaneet minulle paljon. Tuoneet yhden näkökulman lisää omaan elämääni ja laajentaneet havaintokenttääni. Se on paljon se, tokko yksi ihminen - minulle tuntematon - voi muuta tehdäkään.

Kiitos siitä!

Parhain terveisin,

vlad.

 

[Jomppa_Koo]

Yksi josta itse löysin erinäisiä asioita oli Joustava mieli -niminen kirja. Sitä käytetään apuna kognitiivisessa terapiassa.

Ilmeisesti olet Lappeenrannan seutuvilta (?) ja katselin paikallisesta kirjastosta netin avulla tuon kyseisen kirjan löytyvän sieltä.

No kiitos tästä, mutta en ole ihan Lappeenrannan seudulta kotoisin. Mutta jos kysyisin sinulta kun olet kirjaa lukenut, niin muistatko ulkomuistista yhtään asiaa, josta voisi olla hyötyä minulle? Olisin kiitollinen.

Hohhoijaa näitä minun viikonloppuja. Pienenä lapsena ne oli mukavampia.

 

[halogeeni]

En osaa jutella ihmisille, yleensä vieraan ihmisen näkeminen alkaa ahdistamaan. Pelkään jutella ja tutustua. Siitä seuraa sitten jännitystä ja tarkkailua ympärille, katsooko se minua sieltä sivusta vai ei jne... Sitten pakenen paikalta vähin äänin.

Yleensä näistä oireista kärsivä ihminen ajattelee, että muiden huomio kohdistuu jotenkin erityisesti itseen , vaikka näin ei todellisuudessa olisikaan. Esim. jos itse näet jonkun vieraan ihmisen olevan arka tai jännittynyt jossakin tilanteessa niin tuskin kuitenkaan jäät sitä jotenkin erityisesti vatvomaan ja miettimään. Voit myös koittaa ajatella, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua noissa tilanteissa? Jos se on vaikka sitä, että takeltelet sanoissa tai näytät jännityksen muuten, niin se ei vielä maailmaa kaada vaikka itsestä tuntuisi kurjalta. Jos pystyt joskus katsomaan realistisesti sen vieraan ihmisen reaktion niin yleensä yllätyt positiivisesti. Helposti alkaa odottamaan itseltä jotakin "ylivertaista suoriutumista" sosiaalisissa tilanteissa ja pienikin vastoinkäyminen lannistaa sitten. Ja tuskin noissa edes on olemassa mitään ylivertaista suoriutumista vaan ne omat odotukset. Ja vaikka kokisit epäonnistuneesi, niin voit koittaa ajatella mitä siitä seuraa vaikka et pakenisikaan paikalta vaan yrittäisit olla rauhallisesti ja hengittää syvään heti pakenematta. Esim. kaupoissa myyjien kanssa on hyvä näitä harjoitella. En tiedä voisiko näistä ajatuksista olla juuri sinulle apua, toivottavasti olisi. Jaksamista!!

 

[Vuokralainen]

Voi sian vitun liipasin.

Siinä tärkeimmät tuntemukset just nyt.

 

[Aatos]

No kiitos tästä, mutta en ole ihan Lappeenrannan seudulta kotoisin. Mutta jos kysyisin sinulta kun olet kirjaa lukenut, niin muistatko ulkomuistista yhtään asiaa, josta voisi olla hyötyä minulle? Olisin kiitollinen.

On kyllä melkoisen laaja kysymys, eikä siihen ole yksinkertaista vastausta. Kirja käsittelee kognitiivisen terapian avulla asioita. Ko. terapiassa oikaistaan virheellisiä tulkintoja elämästämme. Kyse ei ole kikkailusta vaan olemassa olevien asioiden oikeista mittasuhteista.

Tuo kirja on yksi esimerkki kuinka päästä asiaan kiinni, ei suinkaan ainoa.

Linkistä voit valaista itseäsi asian suhteen: http://joustavamieli.blogspot.com/

 

[Ted Raikas]

Kirja käsittelee kognitiivisen terapian avulla asioita. Ko. terapiassa oikaistaan virheellisiä tulkintoja elämästämme. Kyse ei ole kikkailusta vaan olemassa olevien asioiden oikeista mittasuhteista.

Liittyykö kognitiivinen terapia psykoterapiaan? Psykiatri puhui hiukan kanssani, että tuo kyseinen terapia voisi auttaa tätä asiaani. Minulla on nimittäin paljon piintyneitä ajatuskuvioita, joiden perusteella muodostan käsityksiä siitä mitä muut ovat minusta mieltä. Esim. vaivihkaiset piikittelyt, vittuilut ja vähättelyt. Omalla kohdallani on juuri ongelma toisinaan erottaa leikkimielisyys oikeasta henkilökohtaisesta kuittailusta. Tämä aiheuttaa runsaasti sosiaalisia ongelmia, vaikka en tietysti mielipahaa ja suuttumusta aina ilmaise. Patoan asioita ja en helpolla unohda minuun kohdistettuja kommentteja. Ne jäävät ikään kuin pinttyneinä tahroina mieleen.

Vaikka välillä järjellä ihan tajuaakin, että ei ne ihmisten eleet, ilmeet ja sanat tarkoita pahaa, niin se on kuin joku vaistomainen reaktio, että sieltä kohdistuu taas jotain negatiivisuutta.

 

[Aatos]

Liittyykö kognitiivinen terapia psykoterapiaan? Psykiatri puhui hiukan kanssani, että tuo kyseinen terapia voisi auttaa tätä asiaani. Minulla on nimittäin paljon piintyneitä ajatuskuvioita, joiden perusteella muodostan käsityksiä siitä mitä muut ovat minusta mieltä.

Kuulostaa juuri sinun(kin) lajilta. Tuollaiset käsitykset saavat ko. terapiassa uusia ja terveempiä näkökulmia. Itse olen tuollaisen läpi käynyt. Ja oli kyllä loisto juttu.

Tuota voidaan antaa 20-30 kertaa hoitopakettina jolloin puhutaan lyhytterapiasta, ja tämä soveltuu juurikin vääristyneisiin ajatuskuvioihin jotka tuottavat "kantajalleen" tuskaa. Ilmeisesti kohdallasi on tästä kysymys. Ajatusten taakse täytyy pureutua, ymmärtää miksi potilaana oleva on kehittänyt itselleen ominaiset tavat reagoida ja ajatella.


Kognitiivinen t. on kaikkein tutkituin ja keskimäärin eniten apua tarjoava. Mutta onhan noita muitakin. Vielä löytyy muutamia vanhakantaisia psykoanalyytikkoja jotka kuuntelevat potilasta, ja toteavat vartin välein: "Tuo on varmaan merkityksellistä".

Mutta jos on mahdollista, voin kyllä todella lämpimästi suositella. Tärkeää on löytää terapeutiksi ihminen jonka kanssa homma luistaa. Itsellä osui ekasta kohdilleen, mutta tiedän ihmsiä jotka eivät ole sopivaa löytäneet. Voi toki miettiä miksi ?





Aatos

 

[Cemetery Gates]

Kenelläkään kokemuksia lääkkeestä Cipralex?

Cipralexia on tullu vuosien varrella popsittua runsaasti, nytkin kuuri menossa (20 mg päivässä). Lääkkeet vaikuttavat yksilöllisesti ja ainakaan meikäläiselle siitä ei ole koskaan tullut mitään sivuvaikutuksia, ei selvin päin eikä ryypätessä.

 

[Puscutractori]

Kenelläkään kokemuksia lääkkeestä Cipralex? Ekan viikon yhen pillerin setti alotettu ahdistukseen 4 päivää sitten. Eilen tuli ryypättyä, ja tänään kanuuna potenssiin kymmenen. Tuli oksennettua vielä vartti sittenkin. Seurausta lääkkeen ja alkoholin kombinaatiosta?

Tuskinpa on kyse kombinaatiosta. Olo saattaa tosin olla muuten vain huono jo tuon lääkityksen aloittamisen vuoksi. Useinhan Cipralexin tyyppisillä lääkkeillä olo ensin huononee muutamaksi viikoksi ennen kuin mylnteiset vaikutukset alkavat näkyä. Etenkin ahdistus saattaa pahentua aika paljon.

 

[kiljander]

Kysykää nyt vielä lääkäriltänne jos ette usko mutta dokaaminen pahentaa melkoisella varmuudella masennuksen/depression oireita. Alkoholi pois kokonaan ihan ensimmäisenä mielenterveysongelmia kohdatessa.

 

[Muhkea]

Kenelläkään kokemuksia lääkkeestä Cipralex?

Onhan tuosta kokemusta syksyltä. Viikon päästä ei mulla muuta ollutkaan mielessä kuin kuoleminen, ja miten sen toteuttaminen parhaiten onnistuu. Muutaman viikon kokeilun jälkeen siitä sitten luovuttiinkin. Kuulemma Cipralex toimii kuitenkin suurimmalla osalla käyttäjistä.

 

[Aatos]

Kysykää nyt vielä lääkäriltänne jos ette usko mutta dokaaminen pahentaa melkoisella varmuudella masennuksen/depression oireita. Alkoholi pois kokonaan ihan ensimmäisenä mielenterveysongelmia kohdatessa.

Näin se menee. Monen mekanismin kautta. Alkoholi vaikuttaa serotoniinin määrään aivoissa ja alkoholi romahduttaa sen.

Alkoholi ja SSRI-lääke yhdessä ärryttää vatsakalvoja. Tähän toki alkoholi kykenee yksinkin.

Kannattaa tosissaan jättää alkoholi sivuun jos haluaa optimaalisen hyödyn..

 

[Hemingway]

Tähän ketjuun jösses sentään, koska en parempaakaan löytänyt.

Mun pitäisi saada lääkärintodistus, jossa kerrottaan, että ahdistaa vitusti eli niin paljon, että monet arjen askareet eivät onnistu. Muutakin apua ajattelin kysyä. Avun hakeminen on ollut läheisteni toive jo kauan. Olen käytännössä aivan hunningolla. Henkinen tilani ei ole aivan yhtä huono, mutta epäilemättä läheiseni toivovat, että elämäni nytkähtäisi eteenpäin.

Mutta nyt kun mun pitäisi toimia ja marssia vastaanotolle, olen ruvennut ahdistumaan, koska vaikka romahdan joissain sosiaalisissa tilanteissa täysin ja tunteeni kerivät hallitsemattomaksi möykyksi, niin toisaalta saatan olla hyvin samankaltaisissa tai jopa samoissa tilanteissa itsevarma, rauhallinen ja vahva.

Pahoin pelkään, että lääkärin vastaanotto saattaa olla juuri sellainen paikka, jossa rentoudun ja heittäydyn luottamuksen aaltoihin kuin [jokin kielikuva tähän]. Kuinka selitän lääkärille, että juuri tällaiset virallisiin kuvioihin liittyvät tapaamiset voivat syöstä minut sisäiseen kaaokseen, helvetilliseen ahdistukseen ja itsetuhoiseen kehään, jos kuitenkin samalla käyttäydyn tasapainoisesti ja rennosti?

Tilanteita, joissa olen varma ja avoin:
-Näen raihnaisen vanhuksen kantavan kadulla kauppakassia. Minun on helppo mennä juttelemaan hänelle ja tarjoamaan apua.
-Jotakuta kiusataan porukassa tai jostakusta puhutaan paskaa selän takana. Minun on helppo puuttua kiusaamiseen tai paskan puhumiseen.
-Satun hissiin tuntemattoman viehättävältä vaikuttavan naisen kanssa. Minun on helppo aloittaa keskustelu pöksyihin pästäkseni. Myös huumori minulta irtoaa tällaisissa tilanteissa helposti. Osaan hassutella. Se aina vetoaa naisiin.
-Viereeni istuu pitkän matkan bussissa tuntematon ihminen. Minun on helppo avautua hänelle. Estoni eivät ole kummoisia. Saatan jutella itsetuhoisuudestanikin kuin säästä. Tiedän että se on tahditonta, mutta en aina jaksa siitä välittää.

Yleisesti voisi kai todeta, että olen hyvä tilanteissa, joissa tyyli ja koodi ovat vapaita ja joissa kuka tahansa saa ruveta kirkumaan särkyvällä äänellä mielenkiintoisia reaktioita ja kysymyksiä herättääkseen.

Tilanteita, joissa ahdistun:
-Opetustilanteet, luokkahuoneet.
-Kaikki roolitetut tilanteet, joissa on ripauskin hierarkisuutta. Inhoan olla johdettava tai johtaa.
-Tilanteet, joissa selvästi näytellään. Työhaastattelut, tohtorin väitökset, tiedostetut mutta ääneen lausumattomat konfliktit, smollari eli pikkupuhe.
-Tilanteet, joissa on mukautuvaisuuden vaatimus. Vaikka olen kiltti, niin en ole kohtelias, jos en pidä ihmisestä. En sopisi kauas itään. No, Venäjälle ehkä.

Yleisesti voisi kai todeta, että olen huono tilanteissa, joissa tunteet on uhrattava päämäärän hyväksi.

Mua jollain lailla hävettää. Voinko kertoa lääkärille, että välillä menee ihan oikeasti tosi huonosti, jos kuitenkin vaikutan siltä, että siinäpä reipas, avoin ja noheva kaveri?

 

[Ötökkä]

Mua jollain lailla hävettää. Voinko kertoa lääkärille, että välillä menee ihan oikeasti tosi huonosti, jos kuitenkin vaikutan siltä, että siinäpä reipas, avoin ja noheva kaveri?

Mä soitin sairaalan ja selitina sian, pääsin vastaanotolle samana päivänä! pari viikkoa saikkua tarjottiin ja pillereitäkin tarjottiin, mutten tuntenut niitä vielä tarvitsevani. Puhelin siisn käteen aamulla ja hommat pitäs hoitua itsestään :)

Vaikeahan se oli myöntää itelleen, että saikku oli tarpeen. Kaikki oli periaatteessa kuitenkin hyvin elämässä, niin ajattelin että minulla ei olisi "oikeutta" olla siinä mielentilassa.

 

[Hemingway]

Mä soitin sairaalan ja selitina sian, pääsin vastaanotolle samana päivänä!

Mutta kun mä olen asiaa aiemmin -monen monta vuotta sitten - hoitanut, niin muuan - sinänsä kyllä ihan asiallinen terveydenhoidon ammattilainen - vihjasi vähän siihen suuntaan, ettei mulla ehkä ongelmia olekaan. Siitä asti on ollut sellainen olo, että viittiiköhän tässä ittestään numeroa tehrä, jos ne luulee, että kusetan tai haen ainoastaan huomiota.

 

[Ötökkä]

Mutta kun mä olen asiaa aiemmin -monen monta vuotta sitten - hoitanut, niin muuan - sinänsä kyllä ihan asiallinen terveydenhoidon ammattilainen - vihjasi vähän siihen suuntaan, ettei mulla ehkä ongelmia olekaan. Siitä asti on ollut sellainen olo, että viittiiköhän tässä ittestään numeroa tehrä, jos ne luulee, että kusetan tai haen ainoastaan huomiota.

No se tossa onkin perseestä että potilaista halutaan vaan päästä akkiä eroon. Tais mennä 15 minuuttia että pillereitä tarjottiin ja saikku kirjotettiin. Ja siis sanoin että on ollu jollain lailla alistunut pahaan oloon jo 15 vuotta kun on takana 9 vuotta koulukiusaamista ja siitä johtuneita itsetunto-ongelmia. Pillereillähän sekin tietysti korjaantuu.

Mutta se lyhyt sairaslomakin voi helpottaa kummasti. Mulla ainakin autto, vaikka eihän ne perusongelmat minnekkään hävinneet. Se pahin ahdistus vain helpotti hetkellisesti.

Joo, on se kumma että diagnoosin saa 15 minuutissa kun n. 70% elämästä on ollut jollain tapaa pää sekaisin ja kun siitä ekan kerran jollekkin puhuu niin ei se olekaan ongelma kun en ole itsetuhoinen. Jep jep.

 

[scholl]

No se tossa onkin perseestä että potilaista halutaan vaan päästä akkiä eroon. Tais mennä 15 minuuttia että pillereitä tarjottiin ja saikku kirjotettiin.

Yhtä hyvin voisivat määrätä viinaa tai huumeita. Suomalaiset syövät ihan liikaa pillereitä. Jos pää on pyörällä niin silloin ne asiat pitää puhua halki, eikä turvautua mihinkään aineisiin, jonka avulla eletään seuraavat vuodet sumussa. Älyttömällä tolalla tuo terveydenhuoltojärjestelmä.

 

[Aatos]

Yhtä hyvin voisivat määrätä viinaa tai huumeita. Suomalaiset syövät ihan liikaa pillereitä. .

Ei kai pilleri itsessän ole paha ? Sisältö sen määrittelee sekä annostelu. Etanoli ja "huumeet" ovat päihdyttäviä ja näin ollen eri asiaa.

Toki saatat viitata tuolla täsmällisellä heitollasi bentsoihin, jotka väärin käytettynä ovat todellinen ongelma, mutta oikein käytettynä loistava ratkaisu esim. akuuteissa tilanteissa.

Mielenterveys ongelmat eivät ole tahdonalaisia, eikä niistä voi yleensä parantua pelkällä tahdonvoimalla tai ryhdistäytymällä. Parantumiseen tarvitaan tukea tai ongelmien ratkaisemiseen sopivia hoitokeinoja. Lääkkeet ovat yksi osa.

Lääkkeiden avulla voidaan merkittävästi lievittää sietämättömiä tunnetiloja. Esimerkiksi sietämättömän pelon ja ahdistuksen lievittäminen lääkkeillä parantaa ihmisen toimintakykyä ja usein myös kykyä hyötyä psykoterapiasta. Pitkittynyt stressi tai masennus voi vaikuttaa keskushermoston välittäjäaineiden toimintaan ja hermosolujen verkostojen rakenteeseen. Uusimpien tutkimusten mukaan masennuslääkkeet voivat osaltaan auttaa näiden yhteyksien uudistumista.

Sairautta kannattaa hoitaa, hoitamatta jättäminen pahentaa aina asiaa. Mutta jos tuota viinaa määrättäisiin, asiat olisi takuulla pahemmin. Ilman määräystäkin se on todellinen ongelma. Syy ja seuraus samassa paketissa..



Kirjoitin tämän siksi että ongelmissa olevat ihmiset eivät kokisi lisää syyllisyyttä sairauden hoidostaan, johon osana kuuluu lääkitys.

 

[Ted Raikas]

No tämä on mielestäni ainakin ihan rohkaiseva uutinen ja liittyy vähän käsillä olevaan keskusteluaiheeseen:

Pääsy Kelan tukemaan psykoterapiaan helpottuu.

Juuri tuollaiseen terapiaan olen itse pääsemässä ja aion kyllä ottaa kaiken hyödyn irti, koska haluan elämässä eteenpäin.

 

[Ötökkä]

Ei kai pilleri itsessän ole paha ? Sisältö sen määrittelee sekä annostelu. Etanoli ja "huumeet" ovat päihdyttäviä ja näin ollen eri asiaa.

Tämä on totta kyllä. Sitä lähinnä kritisoin, että minulle tuota pilleriä tarjottiin ns. "ainoana apuna". Enkä muutenkaan usko, että pillerin minun tapauksessani paljoa auttaisivat, kun kyse on lähinnä pitkäaikaisesta täydellisestä itsetunnon puuttumisesta. Tuli koko peruskoulun ajan niin paljon paskaa niskaan, että oma asenne itseä kohtaan on aika heikko, ja sitä tuskin saa korjattua lääkkeillä.

No, asiat onneksi hiukan paremmin nyt kuin sillon vuosi sitten kun apua hain. Itsehän sitä on joutunut yrittää laittaa asioitaan järjestykseen ja sitä kautta rakentaa sitä itsetuntoakin. En kuitenkaan ollenkaan ihmettele jos jollain ei ole voimia/rohkeutta tehdä täyskäännöstä elämässään - mulla se otti todella monta vuotta. Ja edelleen sen itsetunnon kanssa olen vaiheessa, mutta itse kai tästä on pakko päästä yli. Koulukiusaaminen ja sen jälkioireet on kai sitten niin yleisiä, että ei ihmisiä halutakaan auttaa jos ne ei ole itsetuhoisia.

En ehkä muutenkaan ole ihminen jonka ensimmäiseksi apua luulisi tarvitsevan. Useimmat naispuoliset ihmiset joiden tiedän apua saaneen ovat olleet itkeskelijätyyppejä, mutta mä sain jotenkin sen peruskoulun aikana itseni kovetettua niin ettei tuokaan enää oikein onnistu. Mitäis siis ilmeisesti vain olla tarpeeksi dramaattinen jos haluaisi muutakin kuin lääkeapua?

 

[scholl]

Ei kai pilleri itsessän ole paha ? Sisältö sen määrittelee sekä annostelu. Etanoli ja "huumeet" ovat päihdyttäviä ja näin ollen eri asiaa.

Toki saatat viitata tuolla täsmällisellä heitollasi bentsoihin, jotka väärin käytettynä ovat todellinen ongelma, mutta oikein käytettynä loistava ratkaisu esim. akuuteissa tilanteissa.

Viittaan siihen, että pahaolo yritetään tukahduttaa ns. heppoisin keinoin. Joku pilleri voi olla hyvä, jos se yhdistetään muuhun terapiaan, mutta Suomessa annetaan tuolla tavalla 15 minuutissa pillereitä ilman, että ihminen sitoutuu menemään juttelemaan asioistaan kenenkään kanssa. Moni syö välillä masennuslääkkeitä ja välillä ryyppää urakalla. Varsinaisiin ongelmiin ei päästä käsiksi lainkaan ja sitten ihmetellään, että muutama vuosi meni ikäänkuin sumussa.

Kyllähän jokainen voi miettiä omassakin elämässään, että sitä helposti lykkää joidenkin epämiellyttävien asioiden suorittamista. Haetaan jollain muulla kuten urheilulla tai työnteolla sellaista hyvää fiilistä niin se itseä vaivaava huonoa fiilistä aiheuttava asia tai ilmiö pysyy taustalla ikäänkuin kohtaamatta. Se on yleistä ja mielenterveysongelmaisilla tuo on varmasti moninkertaisesti niin.

Olen vahvasti sitä mieltä, että se vaikeampi tie eli itseensä tutustuminen ja kaikkien tilojen, myös pelko kohtaaminen ja selvittäminen on paljon parempi reitti kuin popsia jotain nukahtamis-, uni- ja masennuslääkkeitä yksistään iso kasa, jotta yleensä huvittaa matkata päivästä toiseen.

 

[Hemingway]

Olen vahvasti sitä mieltä, että se vaikeampi tie eli itseensä tutustuminen ja kaikkien tilojen, myös pelko kohtaaminen ja selvittäminen on paljon parempi reitti kuin popsia jotain nukahtamis-, uni- ja masennuslääkkeitä yksistään iso kasa, jotta yleensä huvittaa matkata päivästä toiseen.

Eivät ongelmat selvittelemällä selviä. Vähän niistä saattaa painetta pölähtää, kun niihin puukolla tökkää, mutta äkkiä ne muhivat sisälleen lisää höyryä.

Elämä on liian suuri haaste selvitettäväksi. Siinä pitää oppia kiertämään, torjumaan, unohtamaan ja hautaamaan entistä uuden alle. Katseen pitäisi säilyä kohti uutta eikä kohti vanhaa.

Lisääntyneiden lievien mielenterveysongelmien perussyy on minusta se, että yhteiskunta ei ole enää rakenteeltaan terapeuttinen. Ennen heikompikuntoisempikin selvisi töissä. Ja jos ei kaikesta selvinnytkään, niin ei häntä poiskaan potkittu, kunhan nyt jotain teki. Näin heikkovoimaisen elämässä oli rytmi, sosiaalisia suhteita ja ehkäpä myös kunniantuntoa ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.

Nykyään horjahteleva työläinen syrjäytyy joko työttömäksi tai sairaslomalle. Samalla hänen elämästään rapistuvat henkistä hyvinvointia tukevat tekijät. Tähän kierteeseen jouduttuaan ihmisen on vaikea enää täyteen loistoonsa takaisin ponnistaa.

Otaksun että kivikaudellakin oli masennusta ja muuta toimintakyvyttömyyttä, joka selittyi aivojen fysiologialla. Sen sijaan lievempien ongelmien määrä lienee ollut pienempi. Kun joka päivä piti lähteä metsälle, kalaan tai keräilemään, iltapuhdetöinä iskettiin omiin tarpeisiin teriä kivistä tai puuhailtiin muuta käytöntöön liittyvää ja samalla ympärillä riitti porukkaa, niin pienet murheet eivät päässeet kasvamaan.

Olisi jo syytä lopettaa yksilön palvominen. Ei yksilö voi kaikkia omia ongelmiaan ratkoa. Ei yksilölle voi sellaista vastuuta osoittaa. Tämä vastuu on sosiaalinen ja kulttuurinen. Yksilöllä siinä on ainoastaan pieni osa. Terapiakulttuuri ei ole ratkaisu ongelmiin. Terapialla hoidetaan ainoastaan oiretta. Sairauden syy on kulttuurissa.

 

[scholl]

Lisääntyneiden lievien mielenterveysongelmien perussyy on minusta se, että yhteiskunta ei ole enää rakenteeltaan terapeuttinen. Ennen heikompikuntoisempikin selvisi töissä. Ja jos ei kaikesta selvinnytkään, niin ei häntä poiskaan potkittu, kunhan nyt jotain teki. Näin heikkovoimaisen elämässä oli rytmi, sosiaalisia suhteita ja ehkäpä myös kunniantuntoa ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.

Ennen yhteiskunnassa oli pakko olla enemmän yhteispeliä, jotta yleensä selvittiin, kun oli sotia, katovuosia, epidemioita ja ties mitä muita uhkia. Ihmisten piti tavallaan puhaltaa yhteen hiileen ja auttaa myös muita, koska saattoivat joutua itse avuntarpeeseen. Nykyään se menee niin, että ei tarvitse kiinnostaa miten menee muilla kuin henkilöllä itsellään ja hänen muijallaan. Silloin osaa pullahtaa siinä kuviossa helposti jonkun systeemin ulkopuolelle, eikä välttämättä tunne kuuluvansa mihinkään. Sosiaalisia suhteita on silloin vähän, jos pariskunnat vain nysväävät himassa.

Ennen miehillä oli omat puuhansa, naisilla omansa ja niihin osallistuivat ihmiset siitä riippumatta, ovatko naimisissa tai eivät. Nyt nysvätään per pariskunta irrallaan koko muusta yhteiskunnasta ja jos joku ei ole kenenkään kanssa ja on muuten taipuvainen masennukseen niin hän saattaa syrjäytyä juuri noiden sosiaalisten suhteiden vähäisyyden vuoksi.

 

[ms.qvist]

Mielenterveysongelmissa varmaan yksi ongelma on myös se että osa ei ollenkaan hoitomyönteisiäkään.

Tämä on ikävä todellisuus monen kohdalla, osaltaan se johtuu kyllätymisestä siihen, että ollaan kuin pallona jota pompotellaan puolelta toiselle. Tällaisessa tilanteessa sitä kovin moni lyö rukkaset naulaan ja päättää, että nyt riittää - se hoitomyönteisyydestä. Omakohtaisiakin kokemuksia aiheesta on noin vuosikymmenen takaa, jolloin sain tarpeeksi yhdestä sun toisesta tahosta ja löin laimi hoidon, seurauksena oli entistäkin suurempi kaaos, jonka selvittelyyn kului aikaa monin kertainen määrä verrattuna siihen aikaan joka kaaoksen aikaansaantiin vei. Lopulta riittävän tiivis hoito, pakottaminen - niin läheisten kuin hoitotahon kautta (M1-lähete pakkohoitoon), ja oikeiden diagnoosien ja lopulta oikeiden lääkkeiden löytyminen sai minut jaloilleen ja nyt homma on hyvin hanskassa, ja olen ottanut opikseni - ei enää leikkimistä ja kokeilua vaan tässä mennään näillä (tai muilla) lääkkeillä elämä loppuun saakka. Tähän yhdistettynä muut asiat, kuten muun kunnon kohtuullinen vaaliminen, avoin mieli, nyt opinnoista hyvin selviytyminen ja niihin panostaminen tms.

Ympärilläni näen kuitenkin näitä hoitokielteisiä ihmisiä. Kaverini on sellainen ja sen huomaavat kaikki hänen ympärillä olevat mutta ongelmana on se, että osa hänen "kavereista" ts. ne joilla menee lujaa viinan, lääkkeiden ja huumeiden kanssa, kannustaa häntä sekavaan elämään ja pitää hyvänä sitä, että eletään kaaoksesta toiseen. Heihin hän uskoo ja heihin luottaa ja kun he tarjoavat viinaa tms. niin hän on aina valmis lähtemään. Hän ei näe ongelmaa viinassa vaikka hänen omaisensa näkevät ja minä näe ja muutamat "järkevät" ystävät/kaverit näkevät mutta heihin hän ei usko. Heitä hän pitää jopa pettureina... surullisempi juttu.

vlad.