Taudinkuvana depressio

[TQoFE]

Vaikka itsemurhan tekijästä varmasti tuntuu siltä että ei kukaan välitä ja itsemurha ei muihin vaikuta, niin metsään mennään.

Juuri näin. Läheisen - tai ainakaan todella läheisen - itsemurhasta ei ikinä pääse yli. Sen kanssa voi korkeintaan jotenkin oppia elämään. Ajan kanssa helpottaa hieman, mutta vielä vuosien päästäkin kysyy itseltään jos ei päivittäin niin vähintään viikottain, miten asiat olisivat jos... Ja tämä 17 vuoden ja päivälleen kuukauden kokemuksella.

Miettikää, ennen kuin teette jotain peruuttamatonta.

 

[ms.qvist]

Miettikää, ennen kuin teette jotain peruuttamatonta.

Arvaapa vaan kuinka moni sitä miettii mutta ei siitä huolimatta näe kuin sen yhden ja ainoan ratkaisun. Sitä toivoo, että omaiset pääsevät kaiken yli mutta oman tilan sitä näkee niin toivottomana ettei usko ikinä pääsevän sen yli, vaan siihen verrattuna se itsemurha tuntuu lohdulliselta ja helpottavalta ratkaisulta.

nimim. kokemusta on, mutta onneksi olen tässä edelleen.

 

[TQoFE]

Arvaapa vaan kuinka moni sitä miettii mutta ei siitä huolimatta näe kuin sen yhden ja ainoan ratkaisun.

Kuten aiemmasta viestistäni käynee ilmi, olen tietoinen siitä, että jotkut voivat päätyä tekemään jotain peruuttamatonta.

Ei varmaan silti tarkoita, ettäkö uudempi asian harkinta olisi pahasta, jos siihen kykenee.

 

[ms.qvist]

Kuten aiemmasta viestistäni käynee ilmi, olen tietoinen siitä, että jotkut voivat päätyä tekemään jotain peruuttamatonta.

Ei varmaan silti tarkoita, ettäkö uudempi asian harkinta olisi pahasta, jos siihen kykenee.

En kielläkään sitä ettetkö ole tietoinen siitä, että jotkut voivat (ja päätyvät) tekemään jotain peruuttamatonta mutta toin - tai halusin tuoda - esille sen tosiasian, että hyvin moni itsemurhan tehneistä on miettinyt myös omaisiaan vaikka siinä tuskallisimmassa hetkessä he eivät välttämättä olekaan ensimmäisenä mielessä. Näin tein itsekin, mietin mutta näin tilani todella epätoivoisena ja päätin, että kahdesta pahasta on parempi valita pienempi ja koettaa itsemurhaa. Kuten voinette havaita, yritys oli epäonnistunut ja olen edelleen täällä teidän kiusananne.

Aivan kuten sinä, toivon itsekin, että jokaisella itsemurhaa hautovalla olisi mahdollisuus harkita tekoaan uudemmankin kerran jos vain mahdollisuus suodaan ja jos suinkin mahdollista niin keskustella asiasta, kertoa rehellisesti kuinka suuri hätä on - tosin ikävä kyllä, kaikkien omaiset (tai vanhemmat) eivät siinäkään tilanteessa vielä ymmärrä kuinka suuressa hädässä omainen tai lapsi on. Kaverini on tilanteessa, jossa hän on ollut jo vuosia aivan hajalla mutta vanhempien suhtautuminen on edelleen hyvin leimaavaa. Toisaalta ei kaverinikaan käytös tilannetta paranna. Hän on täysin hoitokielteinen, "juoksee amok-juoksuaan" toiveenaan kuolla mahdollisimman pian. Hän ei jaksa vanhempiaan, vanhemmat eivät jaksa häntä - hän räjähtelee ympärilleen ja elää epätoivoista elämää. Ainoa "lohtu" johon hän voi paeta ovat päihteet - viina, lääkkeet ja huumeet.

vlad.

 

[Morgoth]

Vaikka itsemurhan tekijästä varmasti tuntuu siltä että ei kukaan välitä ja itsemurha ei muihin vaikuta, niin metsään mennään. Sitä vaan harvoin itsemurhan tekijä itse tajuaa, siksi mielenterveysongelmien takia tuo oman siskonikin pääkoppa oli kuin lintuvintti. Vähän joka asia ristissä.

Skitsofreenikoista n. 10 % tekee itsemurhan ja bipolaarihäiriöisistä jopa n. 20 % eli joissakin sairauksissa jopa itsemurha kuuluu ikäänkuin sairauden kuvaan. Osa tietysti on 'syyntakeettomassa tilassa' ja osalla sairaus on vain niin kamala etteivät kertakaikkiaan kestä sitä. Kauhea tragedia kaikille läheiisille ja ennen kaikkea sille ihmisille itselleen, joka tappaa itsensä.

Toki nyt itsemurhia tekevät muutkin kuin skitsot ja bipot.

 

[Uleåborgir]

Kaverini on tilanteessa, jossa hän on ollut jo vuosia aivan hajalla mutta vanhempien suhtautuminen on edelleen hyvin leimaavaa. Toisaalta ei kaverinikaan käytös tilannetta paranna. Hän on täysin hoitokielteinen, "juoksee amok-juoksuaan" toiveenaan kuolla mahdollisimman pian. Hän ei jaksa vanhempiaan, vanhemmat eivät jaksa häntä - hän räjähtelee ympärilleen ja elää epätoivoista elämää. Ainoa "lohtu" johon hän voi paeta ovat päihteet - viina, lääkkeet ja huumeet.

Tämä kuulostaa äärimmäisen surulliselta. Etenkin kohta "vanhemmat eivät jaksa häntä". Vaikuttaa ns. basket caselta. Hoitokielteinen, sanoit. Ehkä jonkun täytyisi hankkia hänelle M1-lähete. Eli pakkohoitolähete. Muuten ei tuo kaveri pitkään elä. Jos hän pääsisi eroon päihteistä, mikä on muuten helvetin vaikeaa, voisi tilanteeseen tulla vähän auringonpaistetta. Ehkä hän näkisi elämän sitten ilman sitä mustan spraymaalin kaltaisen sumun läpi.

Ehkä hänen vanhempansa sitten jaksaisivat häntä. Ilman sosiaalista turvaverkkoa on ihminen oikeastaan täysin turvaton, jos on hunningolla.

Ja omasta tilanteestani sen verran, että viimein on harkinta-aika ohi. Eukko ei enää kestä kämmejäni. Tyrin viime yönä kännipäissäni ihan kunnolla. En tosin käynyt vieraissa, mutta menetin kallista omaisuutta ja sain turpaani. Tulin kotiin kuudelta aamulla, ja olin maannut puolialastomana lattialla ja herätin tietenkin ha-vaimoni. Arvatkaa onko hyvä fiivis? Ahdistaa niin perkeleesti, että parvekkeelta hyppääminen tuntuu hyvältä ajatukselta. Mutta ei siinä kuitenkaan muuta tulisi kuin lonkkamurtuma ja pernan poisto. Tai sitten Uleåborgirista tulisi kuolaava vihannes, joka kykenisi ajattelemaan. Voi vittu mikä skenario.

No, en minä sitä aio tehdä.

 

[Palstalegenda]

...

Et kai sinä turpiisi saanut, hieman vain oli heikko tasapaino...

Uusi nainen kehiin sitten kun sen aika on, niin sillä se mieli hyvenee. Laastari ei ole ollenkaan huono vaihtoehto ja laastari voi olla jopa koko elämän. Juu, tiedän, helppo se on täältä sanoa...

Kännireissuja ei kannata murehtia, parempi jättää niiden ajattelu hevosille, niillä kun on se isompi pää, jolla ajatella.

 

[Aatos]

Et kai sinä turpiisi saanut, hieman vain oli heikko tasapaino...

Uusi nainen kehiin sitten kun sen aika on, niin sillä se mieli hyvenee. Laastari ei ole ollenkaan huono vaihtoehto ja laastari voi olla jopa koko elämän. Juu, tiedän, helppo se on täältä sanoa...

Kännireissuja ei kannata murehtia, parempi jättää niiden ajattelu hevosille, niillä kun on se isompi pää, jolla ajatella.

Oliko tässä kyse vittuilusta, huumorista vai puhtaasta ymmärtämättömyydestä ?

 

[Uleåborgir]

Kännireissuja ei kannata murehtia, parempi jättää niiden ajattelu hevosille, niillä kun on se isompi pää, jolla ajatella.

Ja lapset taputtavat yhteen suuria karvaisia käsiään. Mun mielestä sellaista kännireissua kannattaa murehtia, joka johtaa avioeroon. Simmottiis mää tierän, kaikkee mää tieränki.

Mutta kyllä joku nisti taisi mua vetäistä oikealla koukulla ohtaan kun oli vähän erimielisyyttä. Tai sitten se oli vain deliriumia. Anyways, pää on täynnä haavoja... Törmäys tiiliseinään takaraivo edellä ei ollut mitä mukavin kokemus.

Nyt on olo hetkelllisesti parempi, kun kamat löytyivät. Digijärkkärin hukkaaminen ei ole hyvästä. Ja sehän löytyi. Ja lekseemien "sehän" ja "löytyi" väliin kirjoittaisin "siis", jos niin moni ei vihaisi sitä sanaa. Ml. Päätalo, kuten parhain Käyttis tietää, vaikka P:talo sitä kerran käyttikin.

Kiva tauti tämä 1-tyypin bipo. Eilenkin rylläsin sairauspäivärahoja mm. Whamin Choose Life -t-paitaan ja kalliisiin siidereihin ja ah niin ihanaan Fernushkaan. Seuraukset tunnetut. Luennolla möykkäsin kuin ankka, en todellakaan kuulu seesteisenä aikana tai etenkään hypomaniassa niihin hiljaisiin piipertäjiin, jotka vain istuvat, kuuntelevat ja kirjoittavat. Tänään taas ahdisti niin saatanasti ja ohella oli myös krapulasta johtumatonta masennusta oikein viimeisen päälle. Tunnistan krapulamasennuksen bipo-masennuksesta, kokemusta on. Joskus ei kankkusessa masenna yhtikäs.

Ja tietääkseni sellaista bipolaarihäiriötä, jossa on vain masennusjaksoja ei ole. Sitä kutsutaan unipolaariseksi masennukseksi.

 

[ms.qvist]

Tämä kuulostaa äärimmäisen surulliselta. Etenkin kohta "vanhemmat eivät jaksa häntä". Vaikuttaa ns. basket caselta. Hoitokielteinen, sanoit. Ehkä jonkun täytyisi hankkia hänelle M1-lähete. Eli pakkohoitolähete. Muuten ei tuo kaveri pitkään elä. Jos hän pääsisi eroon päihteistä, mikä on muuten helvetin vaikeaa, voisi tilanteeseen tulla vähän auringonpaistetta. Ehkä hän näkisi elämän sitten ilman sitä mustan spraymaalin kaltaisen sumun läpi.

Ehkä hänen vanhempansa sitten jaksaisivat häntä. Ilman sosiaalista turvaverkkoa on ihminen oikeastaan täysin turvaton, jos on hunningolla.

Sitä minäkin olen ihmetellyt etteivät lääkärit ole laatineet M1-lähetettä hänelle. Yksin tämän vuoden aikana hän on ollut useita kertoja sairaalassa vatsahuuhtelussa lääkkeiden väärinkäytön takia, osa ilmeisesti im-yrityksiä mutta tulkitsen osan olevan myös ennemminkin avunhuutoja. Mukaan mahtuu sitten sairaalakeikkoja tai putkareussuja känni-lääke tms. sekoilujen seurauksena. Tuntuu vaan siltä, että hoitohenkilökuntakin on auttamattomassa tilanteessa hänen takia. Tämän vuoden aikana hän on ollut kerran pidemmällä sairaalajaksolla, tuolloin laadittiin selkeä kuntouttamissuunnitelma. Seuraus oli kuitenkin se, että sairaalasta päästyään hän marssi alkoon ja ostin rahoillaan viinaa. Kotiin päästyään kännit ja lääkeöverit... Ei oikein ihme, että omaiset eivät jaksa, koska petettyjä lupauksia on loputon jono, eikä ihme, että hoitohenkilökunta on voimaton tällaisessa tilanteessa - loputtomasti kun nykyään ei ketään sairaalassakaan ruveta pitämään. Eikä hän ota kuuleviin korviinsa jos joku puhuu alkoholin käytön lopettamisesta. Hän haluaa elää elämänsä kuin viimeistä päivää, kuten hän sanoi: En halua ottaa oppia menneestä, en halua katsoa tulevaan vaan haluan elää täysillä tätä hetkeä. Niin, en usko minäkään, että hän kovinkaan kauaa elä - voi olla, että hän on jo jatkoajalla. Surullista mutta totta!

vlad.

 

[Uleåborgir]

Oliko tässä kyse vittuilusta, huumorista vai puhtaasta ymmärtämättömyydestä ?

Vastaan Käyttiksen puolesta, vaikka Käyttiskin varmaan tähän vastaa. Kyse oli humoristisesta vittuilusta. Vähän niinku insaidjuttuja...

 

[Uleåborgir]

Sitä minäkin olen ihmetellyt etteivät lääkärit ole laatineet M1-lähetettä hänelle.

Olen käsittänyt, että omaiset voivat vaatia M1-lähetettä henkilölle, joka on sen tarpeessa. Olen nähnyt erään surullisen tapauksen OYS:n päivystyksessä, jossa muuan nainen esitteli puhelintaan ja näytti siinä olevia "rakennemuutoksia". Samalla hän kertoi, että hänen asuntoonsa lasketaan kaasua. Hänet oli omaisten aloitteesta tuotu M1-lähetteellä 100 kilometrin päästä sukulaisten luota.

Jos sinulla on mahdollisuus, niin tee aloite. Voit pelastaa kaverisi hengen.

 

[ms.qvist]

Jos sinulla on mahdollisuus, niin tee aloite. Voit pelastaa kaverisi hengen.

Kieltämättä olen miettinyt yhtä jos toista vaihtoehtoa, avun hankkimista senkin uhalla, että hän katkaisee välit minuun. Kaikki olisi helpompaa jos asuisin samalla paikkakunnalla mutta kun välimatkaa on reilut 200 km, kaikkien asioiden hoitaminen tuntuu kovin monimutkaiselta. Toisaalta jollen tee mitään ja hänen amok-juoksunsa saa lopullisen päätöksensä, voisinko katsoa enää peiliin? Täytyy tunnustaa, että tunnen olevani voimaton tässä tilanteessa - paljon kysymyksiä mutta vähän vastauksia.

vlad.

 

[Morgoth]

Ja tietääkseni sellaista bipolaarihäiriötä, jossa on vain masennusjaksoja ei ole. Sitä kutsutaan unipolaariseksi masennukseksi.

Olet kyllä oikeassa. Bipo diagnoosiin tarvitaan kuitenkin ainakin yksi (hypo)mania-jakso. Tosin II tyypissä masennustilat ovat kai yleensä hallitsevia ja hypomania jaksoja on vähän, vaikka yksilöllistähän nuo kaikki ovat.

Tosin mihin tuo raja missäkin vedetään. Voihan bipossa olla psykoottisia masennus/mania-tiloja, mutta milloin se on sitten skitsoaffektiivista tai siis skitsofrenialla tyypillisiä oireita mutta ei skitsofreniakaan ja milloin vain bipoa?

 

[Crazy Diamond]

Ja paskat. Saatoit ihmetellä miten syön vain 15mg jotain vitun abilifya. Eihän tuo mitään auttanut. Lääkärin moka. Paskat. Nyt sitten sairaslomaa. Ja paskat. Kuvittelevat, että koulua jatkaisin kun lisätään vaan 5mg jotain vitun abilifya. Voit siis huomata, että olen lääkekielteinen immeinen ja syön niitä vain koska.. niin, koska en itsekkään tiedä. Minusta nyt vain olisi coolia elellä luonnon kanssa tasapainossa, eikä mitään pirun kemiallisia pillereitä popsien.

 

[Morgoth]

Ja paskat. Saatoit ihmetellä miten syön vain 15mg jotain vitun abilifya.

Tuo on vähän tuskallista. Mulla Lamictal 200 mg, mutta eihän se riitä. Nyt 300mg. Kunpa nyt pysyttäisiin edes tässä yhdessä napissa, ei jaksaisi mitään lääkecomboja vetämään tai lääkemyönteisyys voisi laskea, joka nyt kuitenkin on suhteellisen korkea tällä hetkellä. Varsinkin jos turpoaa hetkessä läskiksi tai joutuu jossain vitun verikokeissa ramppamaan.

 

[Jomppa_Koo]

Pää räjähtää kohta oikeasti. Kaikki viikonloput ne menee vaan yksin ihmetellessä. Ei kovin järkevältä tai hyödylliseltä tunnu mikään. Onneksi kohta on taas uusi viikko. Marraskuu on aika valoisa kuukausi, sopii siis "hyvin" tähän minun mielialaani. :D Hermot on jatkuvasti koetuksella, kun stressaavat asiat puskee päälle. Kaljarahatkin tuhlasin liian aikaisin, argh! No mutta enää työharjoittelu jäljellä ja sitten valmistun puusepäksi! Poissaoloistani huolimatta. Pitkä lista poissaoloja ja ykkösiä todistuksessa... Onneksi osaan sentään höylätä ja sahata puuta kiitettävästi, kun taas isommat jutut tuntuu ylitsepääsemättömiltä. Ei oikeasti osaaminen tai keskittyminen riitä. Mihin tuollaisella todistuksella pääsee töihin..?

Pitkä on tie. Liekö ruusuinen?

 

[Aatos]

Pitkä on tie. Liekö ruusuinen?

Vaikea sanoa. Suurin juttu itsellä bipohäiriön suhteen on oma hyväksyntä. Se on ollut aika pitkä prosessi - joskin kannattava.

On aika vapauttavaa ettei halua eikä jaksa kapinoida itseään vastaan. Mutta se ei tapahdu yhdellä päätöksellä että nyt hyväksyn itseni, vaan se on oppimisprosessi.

Kasvaminen sattuu. Mutta välillä vituttaa kommentit että kaikki mikä ei tapa vahvistaa..

 

[Tinke-80]

Jomppa_koolle vain jaksamisia. Itsellänikin alkaa vähitellen usko loppumaan että tästä minnekään työelämään pääsisi enää koskaan, mutta se ei ole mikään syy lopettaa yrittämistä. Jos ja kun tämän koulun saisikin hoidettua kunnolla loppuun niin kuka hemmetti tällä työkokemuksella tai työhistorialla ottaa ketään töihin? Niinpä. Mutta se ei ole mikään syy lopettaa koulua tai alkaa itkemään itseään uneen. Pitää jaksaa yrittää jos ei muuten niin ainakin itsensä takia.

-Tinke-80

 

[Uleåborgir]

Jomppa_koolle vain jaksamisia. Itsellänikin alkaa vähitellen usko loppumaan että tästä minnekään työelämään pääsisi enää koskaan, mutta se ei ole mikään syy lopettaa yrittämistä. Jos ja kun tämän koulun saisikin hoidettua kunnolla loppuun niin kuka hemmetti tällä työkokemuksella tai työhistorialla ottaa ketään töihin? Niinpä. Mutta se ei ole mikään syy lopettaa koulua ta alkaa itsemään itseään uneen. Pitää jaksaa yrittää jos ei muuten niin ainakin itsensä takia.

-Tinke-80

Minäkin olen pohtinut samoja syntyjä syviä. Ei minusta koskaan enää ole 8 tunnin ja viiden työpäivän keskivertoveronmaksajaksi. Tai ainakin siltä nyt tuntuu. Vittu kun on vielä tuo bipo I niin illalla ei tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Toivon, että löydetään ihmelääke kaksisuuntaiseen ja masennukseen. Kai niitäkin troppeja joku yrittää kehitellä. Tosin sitten rikkaampi firma ostaisi patentin ja kaivaisi sille syvä kuopan synkkään metsään ja jatkaisi puolijohdevalmisteiden tekemistä. Meidän masennuksellamme kustannetaan monen Pfizerin sun muiden Orioneiden pomojen sikarit ja yksityishelikopterit.

Jos meikäläinen saa nuijittua kasaan FM:n paperit, niin pakenen tunturiin ja alan kirjailijaksi. Ei mulla ole muita vaihtoehtoja kuin kirjailijan tai freelancerin hommat. Oma mielipiteeni on se, että koulu kannattaa käydä loppuun vaikka hammasta purren, kivestä verta puristamalla ja karhuja kengittämällä. Saa siitä sentään jotakin itseluottamuksen poikasta. Edes joksikin aikaa. Niin että ottakaa itseänne niskasta kiinni ja lopettakaa whinetys. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa :D

 

[ms.qvist]

Oma mielipiteeni on se, että koulu kannattaa käydä loppuun vaikka hammasta purren, kivestä verta puristamalla ja karhuja kengittämällä. Saa siitä sentään jotakin itseluottamuksen poikasta. Edes joksikin aikaa. Niin että ottakaa itseänne niskasta kiinni ja lopettakaa whinetys. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa :D

Tämän allekirjoitan.

Monta vuotta meni tuskaillessa ja elämän toivottomuutta pohtiessa, kuoleman porteilla käydessä. En todellakaan uskonut, että maailmalla olisi mitään annettavaa minulle. En nähnyt mitään järkeä siinä, että olisin palannut entiseen työpaikkaani, jopa kouluttautuminen uudelle alalle tuntui mahdottomalta tehtävältä reilut pari vuotta sitten. Sain kuitenkin mahdollisuuden. Pääsin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun kuntoutusprojektiin mukaan (työtoimintaa 5x viikossa alkuun 4 tuntia päivässä ja lopulta 6 tuntia päivässä). Siitä hengissä selviytyminen antoi minulle uskoa paremmasta siitä huolimatta, että edelleen masennus ja kiihko kävivät mielessäni. Lopulta tein ratkaisun ja hain opiskelemaan, pääsin sisään - itseassa pääsin kahdelle linjalle sisään mutta valitsin aikuisopiskelijoille tarkoitetun koulutussuuntauksen, koska ajattelin, että en helvetissä kestä teinien mekastusta viitenä päivänä viikossa. Nyt on jo reilu vuosi opintoja paketissa ja kokonaisuudessaan olo on parempi kuin aikoihin. Voin kiittää onnistumisentunteita opinnoissa, hyvää ja tasapainoista lääkitystä sekä suhteellisen tasapainoista elämäntilannetta. Huominen voi olla vieläkin parempi kuin tämä päivä, kenties.

Tsemppiä vaan kaikille!

vlad.

 

[Aatos]

Joskus ei oikein tiedä, mitä sanoisi, kun jotkut kyselevät miksi olet allapäin, mitä on tapahtunut jne. Ei ole tapahtunut mitään tai mitään varsinaista syytä ei ole. Hyväähän varmaan tarkoittavat, mutta.. hmrph. Kunpa olisikin joku syy.

Mulla läheiset tietää mistä on kyse ja muille on kehittänyt muutaman retorisen vastauksen joilla kuittaan asian.

Hyvää ihmiset tarkoittavat, tosin kyllähän se toisinaan vituttaa...

Mutta aikanaan yritin teeskennellä pirteää ja peitellä alakuloisuuttani, mutta se ainoastaan pahensi asiaa. Puhutaan kamppailustressistä..

 

[pernaveikko]

Kaveri päätyi itsemurhaan, mutta yritykseksi jäi. Yritys itsessään oli erittäin todellinen, mutta toteutus kuitenkin hieman kepeä eli kysessä on kai lähinnä hätähuuto, mutta eihän se tilanteen vakavuutta muuta.

Kaikenlaista pientä ongelmaa on ollut, mutta ei mitään semmoista mitä meillä kaikilla ei joskus olisi. Raha ei tuo ehkä onnea, mutta se helpottaa elämää ja sekin puoli on erittäin hyvin kunnossa.

Kupin taisi heittää nurin, kun avovaimon petturuus selvisi. Eipä se edes niin pitkä suhde ollut tai mitään, mutta tietenkin tärkeä hänelle itselleen.

Onhan tämä aika hämmentävä tilanne, mutta en kuulu aivan lähimpään piiriin ja siellä on jo ammattiapua ja muuta paikalla.

 

[Ötökkä]

Kaveri päätyi itsemurhaan, mutta yritykseksi jäi. Yritys itsessään oli erittäin todellinen, mutta toteutus kuitenkin hieman kepeä eli kysessä on kai lähinnä hätähuuto, mutta eihän se tilanteen vakavuutta muuta.

Kaikenlaista pientä ongelmaa on ollut, mutta ei mitään semmoista mitä meillä kaikilla ei joskus olisi. Raha ei tuo ehkä onnea, mutta se helpottaa elämää ja sekin puoli on erittäin hyvin kunnossa.

Kupin taisi heittää nurin, kun avovaimon petturuus selvisi. Eipä se edes niin pitkä suhde ollut tai mitään, mutta tietenkin tärkeä hänelle itselleen.

Onhan tämä aika hämmentävä tilanne, mutta en kuulu aivan lähimpään piiriin ja siellä on jo ammattiapua ja muuta paikalla.

Huh, onneksi ei onnistunut sitten. Ainoana hyvänä puolena tässä näkisin, että nyt "vihdoinkin" saa varmasti apua, ja luultavasti jopa pidemmäksi aikaa. Jaksamisia sinulle, ja kaverille myös!

 

[Ted Raikas]

Pakko avautua tämän verran:

Tässä on jo useamman vuoden ollut tosi vaihtelevaa meininkiä mielentilan suhteen. Osin läheistenkin "painostuksesta" hakeuduin ammatti-ihmisten luokse ja tässä on nyt psykologien ja psykiatrien kautta. No, tutkimuksia on tehty ja mm. keskittymishäiriötä todettu, joka ei yllätä, koska aika häilyväinen jopa sekopäinen tapaus olen ollut lapsesta saakka kouluissa ja ties missä. Ohjeet on hepreaa. Myös masennusta jollain tasolla epäillään, mikä hiukan yllättää, koska en ole itseäni masentuneeksi mieltänyt juurikaan koskaan. Enemmänkin tuo mielentila hyppii tosi vahvasti lyhyellä aikavälillä...

No, diagnoosia ei ole. On silti jotenkin helpottavaa, että asioita on ruvettu selvittämään. Vaikka pelottaa, niin silti tuntuu, että jotain tapahtuu.

Elämä on ollut liiankin pysähtyneessä tilassa liian pitkään... sekavia ajatuksia pyöritelty vuosikaudet lamaantuneena.