Taudinkuvana depressio

[Muhkea]

10 mg on melko pieni annos, mutta kai se on aloitettava hiljalleen. Kannattaa harkita psykiatrille menoa myös. Pyydät vaikka vanhemmat maksamaan ei se nyt niin hirveän kallista ole. Julkisella puolella tuota joutuu kuitenkin jonottamaan tolkuttoman kauan, joten siinä mielessä se on melko 'pieni' summa ja tuntuu että tilanteesi on kuitenkin melko akuutti.

Siis maanantaina pääsen joidenkin psykiatrien kanssa puhumaan, ja jos oikein ymmärsin, pääsen sitten noin viikoittain heidän kanssaan juttelemaan tietyn aikaa.

 

[Surukuku]

Siis maanantaina pääsen joidenkin psykiatrien kanssa puhumaan, ja jos oikein ymmärsin, pääsen sitten noin viikoittain heidän kanssaan juttelemaan tietyn aikaa.

"Se, mikä ei tapa, vahvistaa!" ja "Kenellekään ei anneta enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa!"

Yo. fraaseja kuulee vähän liiankin usein lohdutuksena pahaan oloon, olletikin, kun kyseessä on jokin henkinen sairaus kuten vaikka depressio.

No, kokemuksesta voin sanoa, että nuo fraasit ovat ajatuksen tasolla ihan täyttä paskaa, ei mitään kosketuspintaa elävään elämään. Depressio sairautena on jokaiselle niin subjektiivinen asia, tilanne, ettei sitä oikein voi toinen sairaskaan kuvitella "terveestä" puhumattakaan.
En siis voi muuta kuin kertoa omista subjektiivisista kokemuksistani, josko niissä olisi jotakin, joka loisi uskoa elämän jatkumiseen ja sairaudesta toipumiseen.
Minun tämän hetkiseen kohtuulliseen elämäntilanteeseeni ja olooni on vaikuttanut eniten ammattiapu kaikkine räätälöityine lääkityksineen, jota sinäkin toivottavasti alat saada näistä puolin.

Mutta - mikään ei tapahdu hetkessä eikä edes lineaarisesti, hyvät ja pahat tuntemukset ja hetket ovat kuin ilmakuplat vedessä, joita pulpahtelee silloin tällöin ja siellä täällä.
Nauti hyvistä hetkistäsi ja luota siihen, että pahat hetket menevät ohi. Sillä lailla elämä on elämisen arvoista sairaanakin.

 

[Muhkea]

Nauti hyvistä hetkistäsi ja luota siihen, että pahat hetket menevät ohi. Sillä lailla elämä on elämisen arvoista sairaanakin.

Ainoat hyvät hetket elämässäni ovat silloin, kun olen kavereiden kanssa. Kavereita ei ole.

Menin sinne Eteläiseen mielenterveystoimistoon juttelemaan kolmen tyypin kanssa. Joku about 50v psykiatri, sitten about 50v nuorisoasiain (mikä lie?) mies, ja joku about 30v mikä lie nainen. Täytyy sanoa, että yhtä epätoivoista fiilistä ei ole ollut elämäni aikana vielä.

Tuloksena käynnistä on, että todennäköisesti tämä ei ole mikään masennus tai ainakaan cipralexit eivät siihen auta. Olisi kuulemma jotain positiivista pitänyt näkyä jo tähän mentäessä. Siispa Ciprat lopetetaan parissa päivässä. Sitten sain kuunnella, että "kyllä nuo sinun oireesi kuulostavat ihan tavallisen nuoren ongelmilta - niin siis lukuunottamatta sitä kiusaamista" Blah blah..... Sama mulkku sanoi myös, että "kyllä sinun kannattaisi jatkaa sitä koulun käyntiä kaikesta huolimatta?" No ihan kun en tietäisi ite, taitaa äijä kuvitella, että en yritä tosissaan.

Miten vitussa mää jaksan enää tätä paskaa? Mitä varten? Mitä hyötyä on yrittää, kun joka asia näyttää tuovan vain askelia taaksepäin? Missä on se valo tunnelin päässä? Voi kuinka näkisin sen valon ennen kuolemaani.

Huomenna uudestaan noitten tyyppien kanssa juttelemaan, tällä kertaa suosittelivat jompaa kumpaa vanhempaa myös mukaan.

Huolimatta viestin negatiivissävystä en saanut avauduttua lääkäreille kunnolla, enkä ollut heille töykeä.

 

[tant gredulin]

Printtaa mukaasi omat kommenttisi tästä ketjusta, jos et saa sanottua kaikkea legurille face-to-face. Voimia ja kestävyyttä!

 

[Surukuku]

...

Miten vitussa mää jaksan enää tätä paskaa? Mitä varten? Mitä hyötyä on yrittää, kun joka asia näyttää tuovan vain askelia taaksepäin? Missä on se valo tunnelin päässä? Voi kuinka näkisin sen valon ennen kuolemaani.

...

Nuori palstaveljeni, tuohon kysymykseen sinun pitää itse löytää vastaus - eikä kannata hätiköidä tai hosua sen löytämisen kanssa!

En ala puoskaroimaan tilaasi enkä tilannettasi, mutta sellainen "äläpähänhättäile"-asenne on sinullekin avuksi vastausten löytymisessä - mitään ei saa ilmaiseksi, mutta ei kai tarvitsekaan...
Minulla vastaus esittämääsi kysymykseen löytyi aikoinaan lapsistani enkä ole katunut päivääkään - en, vaikka niitä pahoja päiviäkin on ollut ihan yli oman tarpeen jo runsaan kymmenen vuoden aikana.

Laita elämäsi asioita arvojärjestykseen ja suuntaa mielenkiintoasi ja tarmoasi niihin, mitkä tuntuvat mukavimmilta. Sitä kautta saat elämääsi enemmän positiivisuutta.

 

[Jomppa_Koo]

Mikke11: Kohta alkaa lätkäkausi. Siinä on varmasti jo yksi positiivinen asia. Ainakin minä saan aikani kulumaan paremmin, kun jännitän suosikkini pelejä ja tulee myös sellainen positiivinen olo, että nyt se kausi taas alkaa!

 

[Crazy Diamond]

Voih.. Kuulostaa aika helvetinmoiselta kamppailulta. Tosiaan Surupuku tossa jo puhu ihan asiaa.

Itselläni kanssa ollut vaikeaa reilu vuosi. On käyty mielenterveysosastot, lääkehifistelyt, sun muut psykologi jutut läpi. Tällä hetkellä käyn tiivistä terapiaa kahdesti viikossa. Itselleni Cipralex ei sopinut, toi mukanaan manian. Nyt syön Abilify lääkettä 15mg päivittäin. En tiedä, miten lääke on vaikuttanut, mutta toi lääke vaikuttaa hyvältä mulle. Ja terapia on kans ollu pirun tärkeä juttu.

Lyhkäisyydessään käynpä tarinani läpi: Pelasin lätkää ala-asteiässä ja kiusattiin. Niinkin naurettava tilanne että tein kyseenalaisen maalin! ja sen jälkeen alettiin nimitellä (olin - hyvällä omannatunnolla voin sanoa - paska pelaaja). anyway, ylä-asteelle mentäessä en kokenut minkäänlaista samaistumista kanssa ihmisiini ja yksinäistyin. Hengailin näiden paskapäitten kanssa joiden elämän tärkeimmät asiat pyörivät viinan, naisten ja oman egonsa pöllittämisen parissa. Myönnän, onhan nuo edellämainutut asiat pirun tärkeitä elämässä, varsinkin siinä muutoksen helvetissä missä lapsuuden ja nuoruuden välissä liikutaan. Noh, sitten tuli lukio ja taas kohti jotain tuntematonta. Pelotti ihan pirusti. Ja eihän siitä mitään tullut. Samoja paskapäitä oli sielläkin. Aloin kotihiireksi ekan jakson jälkeen ja vannoin, että takasin en mene. Ensimmäinen kokeilu naisrintamalla meni päin peetä, sain pakit muutaman tapaamisen jälkeen. Vitutti ankarasti! Ehkä avauduin liikaa, en tiedä, hyvä niin. (oli vielä samassa ryhmässä prkl!) Siinä yksi syy miksi vannoin kotiinjäämisen puolesta. Pelotti helvetisti. Ja siinäkös sitten kerroin porukoille, että asiat on vituillaan ja pistin oman huoneen uusiksi. Sisustin vähän. Siitä sitten puolen vuoden osastorumba.

Ja tässä ollaan. Toisessa lukiossa aloitin ja fiilis on kohtalainen. Sosiaalisten tilanteiden pelosta/ahdistuksesta pikku hiljaa ollaan pääsemässä. Olen jopa löytänyt muutaman paskapään joitten kanssa on mukavaa hengailla. Ei siis mitään hengenheimolaista. Mutta, keep it going, en voi muuta sanoa ongelmissa painiville.

Musiikki, luova työskentely, Nietzsche ja tosiaan kaverit tuovat omalla kohdallani iloa elämään. Ihan perusjuttuja. Ja sillon kun kavereita ei ollut, pääsinpähän enemmän keskittymään kahteen ensinmainuttuun. Ja tosiaan, kyllähän se lätkä edelleen tuo iloa elämään. Pääsee kattomaan teksti teeveeltä voittiko boston.

Kärjistetty ja itseironialla varustettu teksti. Voimia kaikille ketjun lukijoille!

 

[Kobe]

Tuloksena käynnistä on, että todennäköisesti tämä ei ole mikään masennus tai ainakaan cipralexit eivät siihen auta. Olisi kuulemma jotain positiivista pitänyt näkyä jo tähän mentäessä. Siispa Ciprat lopetetaan parissa päivässä.

Mitä ilmeisemmin käyttämäsi lääke on SSRI-tyyppinen masennuslääke, jossa vaikuttava ainesosa on sitalopraami?

Jos näin on, kannattaisi annostus nostaa 10mg:stä 40mg:hen. Sitalopraami on kuitenkin täysin vaaraton aine, jonka vaikutus alkaa vasta viikkojen kuluttua. Sinun tapauksessa siitä voisi kuitenkin olla korvaamatonta apua. 40mg ja terapia, päivä kerrallaan.

Alla olevasta linkistä wikipedian artikkeli sitalopraamista. Ja en perusta tietojani tuohon artikkeliin, vaan omiin ja tuttujen kokemuksiin. Voimia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sitalopraami

 

[Muhkea]

Mikke11: Kohta alkaa lätkäkausi. Siinä on varmasti jo yksi positiivinen asia. Ainakin minä saan aikani kulumaan paremmin, kun jännitän suosikkini pelejä ja tulee myös sellainen positiivinen olo, että nyt se kausi taas alkaa!

Aika kuluu, mutta niin se kuluu tietokoneenkin ääressä. Kausikortilla olen pari edellistä kautta Kärppien kotipelit katsellut, mutta minulle hallissa lätkän katseleminen on yhtä sosiaalista kuin telkkarin töllöttäminen. Tuttavapiiriini ei kuulu lätkästä kiinnostuneita henkilöitä moniakaan, ja rehellisesti ottaen en saisi niitä raahattua peliin mukaan, vaikka sellaisia olisikin. Pidän kuitenkin yksinkin lätkän katselemisesta, pystyypähän keskittyä peliin paremmin. Kiitos kuitenkin kommentista :)

...

Itse asiassa Cipralexin vaikuttava aine on essitalopraami. Sen annoskoko vaihtelee 5 mg:sta maksimi 20 mg:aan. Toki 10 mg on suhteellisen pieni annos, mutta uskon kyllä tässä suhteessa lääkäreitä, että ei sillä koolla ole väliä, jos minkäänlaista positiivista ei tähän mennessä ole tullut.

Edit: Ja tietenkinhän muuttui sen verran mieli, että aion vielä huomenna popsia 10 mg:n verran Cipralexeja. Kysyisi lääkäriltä, jos suurempaa annosta kannattaa kokeilla, ennen kuin kokonaan luopuu noista.

 

[Morgoth]

Mitä ilmeisemmin käyttämäsi lääke on SSRI-tyyppinen masennuslääke, jossa vaikuttava ainesosa on sitalopraami?

Ei vaan essitalopraami.

Jos näin on, kannattaisi annostus nostaa 10mg:stä 40mg:hen.

40 mg on paljon Cipralexia, itseasiassa vain liikaa. Lääkelaitoksen sivuilta.

"4.2 Annostus ja antotapa

Yli 20 mg:n vuorokausiannosten turvallisuutta ei ole osoitettu.
Cipralex annostellaan kerran päivässä. Ruuan nauttiminen ei vaikuta annosteluun. Tavallinen annostus on 10 mg kerran vuorokaudessa. Annosta voi suurentaa vasteen mukaan korkeintaan 20 mg:aan vuorokaudessa."

Alla olevasta linkistä wikipedian artikkeli sitalopraamista. Ja en perusta tietojani tuohon artikkeliin, vaan omiin ja tuttujen kokemuksiin. Voimia.

Niin, jos vaikka ensin selvittäisit Cipralexin vaikuttavan lääkeaineen? Juuri tälläisten kirjoitusten takia kannattaa suhtautua aika varauksella näihin nettikirjoituksiin, ainakin mitä lääkitykseen tulee.

En ole itsekään lääkäri, mutta en yritäkään neuvoa lääkitystä netissä. Mutta sanotaan, että kirjoituksesi on jopa vaarallinen.

 

[ms.qvist]

Niin, jos vaikka ensin selvittäisit Cipralexin vaikuttavan lääkeaineen? Juuri tälläisten kirjoitusten takia kannattaa suhtautua aika varauksella näihin nettikirjoituksiin, ainakin mitä lääkitykseen tulee.

Kun olen jonkin verran mt-palstoilla kirjoitellut niin olen kyllä tullut havainneeksi vaikka kuinka monta kertaa sen kuinka varauksettomia kirjoittajat ovat toisten kokemusten suhteen. Eivät tunnu ottavan huomioon, että jokainen mt-ongelmainen on yksilö ja jos jokin lääke sopii potilaalle A ei se välttämättä sovi potilaalle B, mutta silti syytökset lääkäreitä kohtaan ovat kovia koska ei ole määrätty lääkettä x.

Edelleen moni viittaa kintaalla lääkeneuvotteluille, soveltaa lääkitystään itse, jättää lääkkeitä ottamatta, saattaa jopa lopettaa koko lääkityksen kokonaan ilmoittamatta siitä lääkärille ja sitten ihmetellään sitä miksi kaikki mättää edelleen. Tähän kuvioon vielä alkoholi ja muut huumeet niin voilá, sekoitus on täydellinen ja mieli hyvin äkkiä hyvin harhainen - nimim. kokemusta on kaveripiiristä.

Vaikka yhteiskunnalla on kasvun paikka ja mt-ongelmaisten kuntoutusta tulisi parantaa ja mahdollisuutta saada asianmukaista hoitoa riittävän ajoissa niin aivan liian moni mt-ongelmainen leikkii edelleen tulella tehdessään omia sovellutuksia lääkepalettiin eli ainakin toisilla mt-ongelmaisillakin on peiliin katsomisen paikka. Tiedän, että tämä on haastavaa ja vaatii voimia, tiedän, että sitä mielummin antaa periksi - niin olen itsekin tehnyt, mutta loppujen lopuksi tehokas yhteistyö on usein avain juuri siihen parempaan elämänlaatuun.

vlad.

 

[Aatos]

Eivät tunnu ottavan huomioon, että jokainen mt-ongelmainen on yksilö ja jos jokin lääke sopii potilaalle A ei se välttämättä sovi potilaalle B, mutta silti syytökset lääkäreitä kohtaan ovat kovia koska ei ole määrätty lääkettä x.

vlad.

Samaa mieltä.

Todellakin jokainen on yksilö - ei ole laatikkoa josta voidan poimia lääke depressioon. Siis yksi lääke, joka pätee kaikille.

Sama juttu on näissä SSRI-lääkkeissä joita määrätään ahdistukseen (ja toki depressioon). Yksi helposti ymmärrettävä tekijä on muu lääkitys. Muttei suinkaan ainoa.

Kun erehtyy lukemaan suomi24 "keskustelua", menee hermo vaikkapa siihen että miksei mulle määrätä bentsoja vaikka ne auttavat. Xanoreita kehiin ja Myllyhoidon puhelin numero kouraan, hyvä tulee.

Ei se sattumaa ole että erikoistunut lääkäri on opiskellut 12 vuotta..

Mutta toki tuon asian ohi ajaa se että "mullekin määrättiin tätä ja tämä on hyvä lääke"..

 

[Kobe]

Pahinta on mielestäni että esiinnytään 'asiantuntijana' ja annetaan muka asiantuntevia neuvoja, vaikka oikeasti asiasta tiedetä tuon taivaallista vaan omat luulot puetaan muka faktaksi. Toisaalta lienee lukijankin syytä mennä peilin eteen, jos jonkun nettikirjoituksen perusteella nostaa vaikka lääkkensä annostusta, mutta toisaalta siinä juuri se vaara onkin, että epätoivon partaalla joku voi tarttua siihen kun joku niin kirjoitti ja hänellä muka toimi...

Annoit tuossa meikäläiselle kritiikkiä ihan aiheesta, mutta selvennetään pikkaisen. Ensinäkin olisi pitänyt selvittää tuo vaikuttava ainesosa, tosin laitoin tuon kysymysmerkin perään. 10mg sitalopramia on aika vähän, tämä pisti itsellä silmään.

Tuo aikaisempi kirjoitus oli vähän hätäisesti laadittu, en toki halua olla mikään suomi24äijä joka suosittelee vetään sitä ja tätä vähän niin kyllä toimii.

Pointtini oli; "jos olet syönyt 10mg sitalopramia ja ei ole toiminut, syy on kenties pienessä annostuksessa ja älä vielä lopeta kokonaan kokeilematta suurempaa annostusta, lääkärin kanssa käydän keskustelun jälkeen toki."

Ja SSRI-lääkkeet eivät ole samalla tapaa vaarallisia kuin "rauhoittavat" pamit, bentsot jne. koska niihin ei voi koukahtaa, vaan vaikutukset tulevat vasta viikkojen päästä

Nyt kun vaikuttuva ainesosa oli eri, viestini on tuolta osin turha, pahoittelut. Voimia kaikille depressiosta kärsiville!

 

[Jomppa_Koo]

Tällaista minulle määrättiin lääkärillä:

PROPRAL
40MG TABL.
D. n:o
1 x 100 S.
1/2-1 tablettia
1-3 kertaa päivässä, vapinaan.

Lääkärin mukaan voi olla niin, että yksi tabletti riittää päivässä, koska minulla ei ole muuta stressaavaa tapahtumaa päivässä kuin koulunkäynti. Illalla ei siis luultavasti tablettia tarvitse ottaa.

No, mutta nyt on ensimmäinen askel otettu. Uskalsin toimia ja toivottavasti tulokset ovat hyviä.

Onko kokemuksia yllämainitusta lääkkeestä?

 

[Puscutractori]

Tällaista minulle määrättiin lääkärillä:

PROPRAL
40MG TABL.
D. n:o
1 x 100 S.
1/2-1 tablettia
1-3 kertaa päivässä, vapinaan.


Onko kokemuksia yllämainitusta lääkkeestä?

On kokemusta. Propralista voi saada ihan hyvän avun esim. jännittäviin tilanteisiin. Lääke laskee sykettä ja vähentää vapinaa. Stressiin, ahdistukseen, masennukseen jne. sillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta. Useimmiten Propralia ja muita beetasalpaajia käytetäänkin SSRI-lääkkeiden ja bentsojen ohessa. Lisäksi lääkärit määräävät toisinaan beetasalpaajia kokeilumielessä esim. paniikkioireisiin, jottei bentsolääkitykseen tarvitsisi ryhtyä. Tämä tosin on hieman kyseenalainen juttu, koska oikeaan paniikkihäiriöön beetasalpaajat eivät tehoa lainkaan.

 

[Jomppa_Koo]

On kokemusta. Propralista voi saada ihan hyvän avun esim. jännittäviin tilanteisiin. Lääke laskee sykettä ja vähentää vapinaa. Stressiin, ahdistukseen, masennukseen jne. sillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta.

Niin, pääasia minulle on nyt se, että ylimääräinen jännittäminen ja vapina saadaan noiden avulla vähentymään. Se on nyt se tärkein juttu minulle, koska minun on keskityttävä suorittamaan ammattikoulu läpi. Toivon mukaan nuo lääkkeet auttavat tilanteeseen, ihan lupaavalta kyllä kuulostaa tarinat, joita olen nyt tänään lukenut näihin lääkkeisiin ja niiden vaikutukseen liittyen.

Ahdistusta ja masennusta seurailen päivä kerrallaan. Reagoin sitten jos se tästä pahenee. Voi kuitenkin olla, että jotkut pienet asiat tuovat valoa lisää elämään ja ahdistus sekä masennus häviää niiden pienien asioiden mukana. Ongelma on vaan siinä, että minulla ei tällä hetkellä ole niitä pieniä asioita ja juuri sen takia olen masentunut sekä ahdistunut.

 

[tant gredulin]

Jos huomaat, että lääke auttaa näkyviin oireisiisi, alkaa itseluottamuksesi pikkuhiljaa kasvamaan. Sinun ei tarvitse jännittää uusia tilanteita enää. Se on 'lumipalloilmiö' - positiiviset kokemukset tuovat lisää positiivisia kokemuksia. Voit rauhallisin mielin käydä koulusi loppuun ja valmistua. Sekin on upea juttu!

Elämässä on paljon pieniä iloja - katso hauskoja elokuvia, lue hyviä kirjoja, analysoi joukkueesi menestystä, keskustele Jatkoajassa. Olet astunut ison askeleen oman onnesi rakentamiseksi - olet uskaltanut puhua ongelmistasi ja saanut siihen apua. Voit olla ylpeä itsestäsi!

 

[Jomppa_Koo]

Kiitokset vaan viestistä, tant gredulin! Mitähän tuosta muuta sanoisin...

Noh, itse asiassa olen viettänyt täällä Jatkoajassa enemmän aikaa kuin olisi edes tarpeen. Siinä on jäänyt lähes kaikki tärkeämmät asiat toissijaisiksi. Valitettavasti. Kirjoihin en ole koskaan sen erityisemmin jaksanut tutustua, mutta tämä idea laitetaan muistilokeroon. Kiitosta vaan! Ei muuta kuin kirjastoon mars joku päivä, jos joku mielenkiintoinen kirja tarttuisi mukaan. Tosiaan tuo itseluottamus olisi hyvä saada nousuun, että uskaltaisin tutustua livenä uusiin ihmisiin. Ja lähteä jahtaamaan tosissaan elämäni ensimmäistä tyttöystävää... Neljä yritystä - nolla osumaa. Joku on kyllä joskus sanonut, että vielä tässä iässä ei ole pakko stressata noilla jutuilla kovinkaan paljon. Ei vaan maltti meinaa riittää...

Kyllä tämä tästä, kun saa tänne avautua ja kertoa tarinoita!

 

[Muhkea]

Heti kun pääsin Cipralexeista eroon, on ollut jo vähän parempi fiilis. Muutamana päivänä on tullut nyt liikuttua. Parit sählyvuorot ja pari kertaa tullut kuntosali&uitua. Itsetuhoiset ajatuksetkin ovat vähentyneet, joskin ne palaavat kyllä, jos olen liian myöhään koneella. Valitettavasti unirytmi vain on niin vituillaan, että myöhään tulee valvottua.

Anyway, huomenna taas psykiatrille, ja he antavat minulle uudet masennuslääkkeet. Kuulemma ne lääkkeet ovat samalla unilääkkeitä. Alussa kai päivälläkin väsyttää, mutta pitemmällä tähtäimellä vaikutuksen pitäisi olla kai virkistävä. Ja siis unilääkkeenä se korjaa kai unirytmiä tai jotain, en minä tiedä!

Olo on kyllä varovaisen toiveikas, mutta toisaalta vaanii pelko siitä, että tulevat lääkkeet vievät tilannetta taas taakse päin. Ehkä, ehkä se tästä...

Edit: Toki osittain parempi fiilis johtuu myös siitä, että olen aina vähintään yhden Oxaminin (ahdistuslääke) päivässä nykäissyt naamariin.

 

[Muhkea]

No nyt on taas käyty psykiatrilla, ja lääkärit olivat sitä mieltä, ettei ainakaan nyt kannata aloittaa uutta lääkehoitoa. Cipralexeista kun tilanne meni niin pahaksi, ja nyt on kuitenkin selvästi erilainen olo. Olen kyllä heidän kanssaan samaa mieltä. Ei vaan oo just nyt käyttöä lisäahdistuneisuudelle. Voisi sanoa, että samankaltainen olo kuin ennen ensimmäistä lääkärikäyntiä - paitsi ehkä vähän positiivisemmalla asenteella.

 

[Surukuku]

Jompalle ja Mikelle haluaisin muistuttaa, että masennuksen kuten muidenkin psyykkisten sairauksien hoidossa lääkitys on vain kemiallinen kainalosauva, jonka avulla sairaudesta toipumista on tarkoitus helpottaa. Kuten tant gredulin hyvin luonnehti, toipuminen alkaa aina omasta itsestä sisältä ja lääkityksen rooli on vain tukea tuota alussa niin perin haurasta prosessia ja pitää se käynnissä.
Peruslähtökohtana yleensä siis on, että lopulta potilas paranee ja kykenee selviämään elämästään ihan ilman ko. lääkkeitä, vaikka lähtökohtaisesti toipuminen ja siten myös lääkityskin kestävät kauan - vuosikausia.

Vaikeutena sopivan kainalosauvan löytämiseen on, että lääkkeitä, lääkäreitä ja näkemyksiä riittää ja sopiva lääkitys löytyy usein vasta useamman kokeilun jälkeen - periksi siis ei kannata antaa. Lisäksi näillä nk. SSRI-lääkkeillä on taipumuksena aiheuttaa voimakkaita sivuvaikutuksia, jotka jo sinällään vaikeuttavat toipumista, suorastaan voivat tuota kautta pahentaa oloa, siis masennusta.

Oma tilanteeni tällä hetkellä on, että menen minimiannoksella moklobemidiä päivässä eikä parinkaan annoksen unohtaminen vaikuta oloon eikä eloon mitenkään, toisin kuin aiemmilla (nykyaikaisemmilla) SSRI-lääkkeillä.
Minun selkeä tavoitteeni on päästä kokonaan eroon ko. lääkityksestä - muutenkin käytän äärimmäisen vähän mitään lääkkeitä. En halua olla lopullisesti tilanteessa, jossa henkinen hyvinvointini on jostain päivittäisestä pilleristä kiinni - en, vaikka olen joutunut käyttämään ko. lääkkeitä jo n. 10 vuotta.

 

[Surukuku]

Puhut varmaan enemmän masennuksen kannalta ja tartun ehkä vähän epäoleellisen tai sivuasiaan viestissäsi, mutta haluan silti sanoa että terapian vaikutus on melko olematon jos sillä on edes mitään vaikutusta esim. skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön muuta kuin ehkä sairauden hyväksymisessä ja oireiden tunnistaimsessa. Mutta ne ovat kroonisia sairauksista, joista ei parane, mutta oireet pysyvät toivottavasti kurissa lääkityksen kanssa ja joissa ehkä lääkitys on se tärkein juttu eikä mikään pelkkä kainalosauva.

Aivan - tämä on ihan aiheellinen huomautus edelliseen viestiini.

Terapian ja muun hoidon tarkoitus mainitsemissasi sairauksissa lienee enemmänkin erilaisten taudin oireiden tunnistamisessa ja niiden hallinnassa - siis elämänhallinnassa.

 

[Jomppa_Koo]

On kokemusta.

Unohdin kysyä yhdestä asiasta ja kun nyt tuli mieleen, niin kysyn sinulta koska sinulla on kokemusta lääkkeestä. Käytätkö alkoholia? Eihän sen käyttöä kielletä kokonaan kuurin aikana? Minä siis uskon, että kohdallani riittää yksi tabletti päivässä. Ainakin vielä tässä vaiheessa elämää. Olisi hyvä saada varmuus tästä asiasta, koska minä hölmö en muistanut ottaa asiaa esille lääkärissä...

EDIT: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/klinikalla/1539140/propral-ja-alkoholi/

Tuon linkin keskusteluissa mainitaan, että Propral ja alkoholi kuurin aikana ei ole vaarallinen yhdistelmä. Älkää toki käsittäkö tätä niin, että alkaisin ryyppäämään ihan tosissaan tämän kuurin aikana. Niin minä en todellakaan tekisi. Tarkoitan nyt jotain 8-12 juomaa viikossa, ja nämä annokset juon joko perjantai- tai lauantai-iltana.

 

[thego]

Jossain toisessa ketjussa oli keskustelua tämän ketjun aiheesta ja jotenkin tuntui oikealta hetkeltä kirjoittaa jotain ajatuksia. No olen kyllä ennenkin ajatellut kirjoittaa, mutta jotenkin se miten moni palstalainen tuntee miehen nimimerkin takaa on estänyt pahimmat kirjoitusvimmat.

Minulla diagnisoitiin masennus vuonna 2007 (olin 20-vuotias) ja ilman sen kummempaa pätevyyttä väittäisin kyseisen sairauden riivanneen minua jo vuosia (suunnilleen yläasteajoilta) ennen lääkärin päätöstä. Lyhennettynä versiona syyt ovat koulukiusaaminen, epäonnistuneet ihmissuhteet ja alkoholi.

Hoitoon päädyin hieman yllättävällä tavalla, poliisin neuvosta. Lyhyen ajan sisään tapahtunut kolmas putkareissu ei päättynytkään kamojen saamiseen ja portista poistumiseen vaan vanhemman konstaapelin kuulusteluun (oli muuten pirun kuuma muija). Ilman mitään muistikuvaa olin syyllistynyt lieväänvahingontekorikokseen (kertaa kolme) ja menihän tuossa tunnin ajan vakuutella sitä poliisia etten tosiaankaan muista yhtään mitään. Lopulta sain käteen jonkun nuorten päihdeyksikön lappusen ja kehoituksen ottaa sinne yhteyttä.

Kyseisessä yksikössä tulikin päihdetyöntekijän kanssa istuttua monet tunnit porisemassa kaikkea maan ja taivaan väliltä, keskittyen minun alkoholiongelmaani. Muutaman viikon sessioiden jälkeen oivallettiin, että nämä kaikki ongelmat kumpuavat masennuksesta. Toki ensin käytiin vielä lääkärin paikkeilla yms.

Lääkityksenä vedin Mirtatsapiinia ja jatkoin terapiassa käyntiä. Kaiken tämän tarkoituksena oli kuitenkin vain antaa vähän potkua thegon perseeseen jos se ukko sieltä pikkuhiljaa heräilis.. ja näin myös ihmeekseni kävi!

Jotenkin kaiken sen paskan ja sen paskan uudelleen käymiseen ja toki varmaan myös lääkkeiden vaikutuksesta aloin tajuta elämää aivan eri tavalla. Minusta oli tullut masentunut ihminen tiettyjen asioiden takia, mutta ei se tarkoittanut ettenkö voisi muuttua ja muuttaa elämääni. Pikkuhiljaa alkoi ne elämän palaset taas loksahdella paikoilleen ja lopulta jätin myös tuon lääkityksen kokonaan.

Nykyään menee aivan helvetin hyvin! Elän avoliitossa ja valmistun kohta ammattiin johon oikeasti haluan. Olen myös paljon tehnyt jo oman alan töitä ihan palkallisena ja lisääki on tiedossa koko ajan. Eräs tärkeimpiä yksittäisiä syitä tähän "parantumiseen" on ollut kyky asettaa itsensä kaiken muun edelle. Jos en ole terve niin miten jaksaisin auttaa muita?

Ehkä tästä lyhennetystä kirjoituksesta saa vähän ruusuisen kuvan kokemuksistani, mutta helppoa se ei ole koskaan ollut. Reilun parin vuoden tietoinen taistelu (ja vuosien tiedostamaton) tätä sairautta vastaan on ollut niitä kokemuksia mikä on muokannut minusta sen mitä olen nykyään. Tiedän kyllä ettei tuollainen pari vuotta monelle masentuneelle ole aika eikä mikään, mutta mehän olemme kaikki yksilöitä. Aika monta "ystävää" on tässä ajan mittaan kaikonnut, usea ihan vaan kyllästyny minun mielialoihin jne. Ne parhaat on kuitenkin pysyneet ja uusiakin tullut.

Elämä on ihanaa.

P.S En toivota mitään jaksamisia ynnä muita kenellekään koska ne ei omalla kohdalla mitään vaikuttaneet, usein vain ärsyttivät. Jos se muutos tulee niin se lähtee ihmisestä itsestään. Ketään ei voi pakottaa ulos masennuksesta kuten niin monet tuntuvat kuvittelevan.

 

[Puscutractori]

Unohdin kysyä yhdestä asiasta ja kun nyt tuli mieleen, niin kysyn sinulta koska sinulla on kokemusta lääkkeestä. Käytätkö alkoholia? Eihän sen käyttöä kielletä kokonaan kuurin aikana? Minä siis uskon, että kohdallani riittää yksi tabletti päivässä. Ainakin vielä tässä vaiheessa elämää. Olisi hyvä saada varmuus tästä asiasta, koska minä hölmö en muistanut ottaa asiaa esille lääkärissä...

Propralilla ja alkoholilla ei pitäisi olla yhteisvaikutuksia (ainakaan Pharmaca Fennicassa ei niistä mainita). Omakohtaisia kokemuksia ei tosin ole, koska en juuri käytä alkoholia, mutta tiedän ainakin yhden alkoholistin, joka syö säännöllisesti Propralia. Normaalia alkoholinkäyttöä voinet siis jatkaa huoletta.