Voih.. Kuulostaa aika helvetinmoiselta kamppailulta. Tosiaan Surupuku tossa jo puhu ihan asiaa.
Itselläni kanssa ollut vaikeaa reilu vuosi. On käyty mielenterveysosastot, lääkehifistelyt, sun muut psykologi jutut läpi. Tällä hetkellä käyn tiivistä terapiaa kahdesti viikossa. Itselleni Cipralex ei sopinut, toi mukanaan manian. Nyt syön Abilify lääkettä 15mg päivittäin. En tiedä, miten lääke on vaikuttanut, mutta toi lääke vaikuttaa hyvältä mulle. Ja terapia on kans ollu pirun tärkeä juttu.
Lyhkäisyydessään käynpä tarinani läpi: Pelasin lätkää ala-asteiässä ja kiusattiin. Niinkin naurettava tilanne että tein kyseenalaisen maalin! ja sen jälkeen alettiin nimitellä (olin - hyvällä omannatunnolla voin sanoa - paska pelaaja). anyway, ylä-asteelle mentäessä en kokenut minkäänlaista samaistumista kanssa ihmisiini ja yksinäistyin. Hengailin näiden paskapäitten kanssa joiden elämän tärkeimmät asiat pyörivät viinan, naisten ja oman egonsa pöllittämisen parissa. Myönnän, onhan nuo edellämainutut asiat pirun tärkeitä elämässä, varsinkin siinä muutoksen helvetissä missä lapsuuden ja nuoruuden välissä liikutaan. Noh, sitten tuli lukio ja taas kohti jotain tuntematonta. Pelotti ihan pirusti. Ja eihän siitä mitään tullut. Samoja paskapäitä oli sielläkin. Aloin kotihiireksi ekan jakson jälkeen ja vannoin, että takasin en mene. Ensimmäinen kokeilu naisrintamalla meni päin peetä, sain pakit muutaman tapaamisen jälkeen. Vitutti ankarasti! Ehkä avauduin liikaa, en tiedä, hyvä niin. (oli vielä samassa ryhmässä prkl!) Siinä yksi syy miksi vannoin kotiinjäämisen puolesta. Pelotti helvetisti. Ja siinäkös sitten kerroin porukoille, että asiat on vituillaan ja pistin oman huoneen uusiksi. Sisustin vähän. Siitä sitten puolen vuoden osastorumba.
Ja tässä ollaan. Toisessa lukiossa aloitin ja fiilis on kohtalainen. Sosiaalisten tilanteiden pelosta/ahdistuksesta pikku hiljaa ollaan pääsemässä. Olen jopa löytänyt muutaman paskapään joitten kanssa on mukavaa hengailla. Ei siis mitään hengenheimolaista. Mutta, keep it going, en voi muuta sanoa ongelmissa painiville.
Musiikki, luova työskentely, Nietzsche ja tosiaan kaverit tuovat omalla kohdallani iloa elämään. Ihan perusjuttuja. Ja sillon kun kavereita ei ollut, pääsinpähän enemmän keskittymään kahteen ensinmainuttuun. Ja tosiaan, kyllähän se lätkä edelleen tuo iloa elämään. Pääsee kattomaan teksti teeveeltä voittiko boston.
Kärjistetty ja itseironialla varustettu teksti. Voimia kaikille ketjun lukijoille!