Ehkä Tinderiin pettyneistä puhutaan eniten ja media lykkää kaikille kuvan, että ihmisillä on tällaisia vaatimuksia. Eli kannattaako edes yrittää.Tinderistä puhuessa tunnutaan aina keskittyvän huonoihin puoliin. Itselläni on kuukauden päästä viisivuotisjuhlapäivä avovaimoni kanssa ja olen yhden tinder-pariskunnan esikoislapsen kummi. Muutenkin kun miettii tuttavapiiriäni, niin yllättävän moni on löytänyt kumppaninsa tinderin kautta. Kaikki olemme kolmekympin paremmalla puolella.
Itse en olisi luultavasti koskaan tavannut nykyistä puolisoani ilman tinderiä, koska hän oli muuttanut Helsinkiin asumaan, mutta kävi töissä toisessa HUS:n alueella sijaitsevassa kaupungissa. Lisäksi hänen muuton jälkeen kolmen kuukauden sisään alkoi korona. Kävi siis älytön tuuri.
Itsekin toki tuskastuin välillä sovelluksen käyttöön ja treffeillä ravaamiseen, mutta eihän se syy ollut sovelluksessa, vaan ihmisissä (siis myös minussa). Ajattelin - ja ajattelen vieläkin - että se kaikki on vaivan arvoista, jos sovelluksen kautta löytyy joku jonka kanssa homma toimii.
Viisain kommentti jonka vauvafoorumilta olen lukenut on käskenyt katsomaan ympärilleen esim. kaupassa. Ihan tavallisilta ihmisiltä pariskunnat näyttävät.