No itsellä kyllä paljon vahvoja kokemuksia opettajista (ja rehtorista) jolla se uskonto kyllä puskee läpi.
Nykyisin valvonta lienee tiukempaa, mutta omana kouluaikanani 80-luvulla luokanopettajissa oli aika kirjavaa väkeä, mitä uskonnollisuuteen ja sen esille tuomiseen tulee. Meillä oli alakoulussa vuoden verran opettaja, lähes eläkeikäinen rouva, jolla usko oli harvinaisen vahva.
Pari tapausta on jäänyt erityisesti mieleen. Ensimmäinen tapaus oli syksyn ensimmäinen kotiläksyksi annettu ainekirjoitustehtävä. Tavallisesta poiketen aineen aihetta ei saanut valita muutamasta tarjolla olleesta vaihtoehdosta, vaan jokaisen piti kirjoittaa aiheesta "Miksi pidän Jeesuksesta?" Homma oli melko haastava, koska uskonnottomassa perheessä kasvaneena en oikein keksinyt, miksi pidin Jeesuksesta. Lopulta sain kirjoitetuksi jotain niin sanotusti viran puolesta.
Toinen mieleen jäänyt asia oli samaisen opettajan tapa joutua jonkinlaiseen uskonnolliseen hurmostilaan. Tätä tapahtui varsinkin hänen kertoessaan Raamatun tapahtumista. Hurmoksen aste ja ilmenemistavat vaihtelivat, mutta kerran opettajalla löi tosi iso vaihde silmään. Hän alkoi yhtäkkiä huutaa luokan edessä täysin palkein: "Olen Jeesuksen oma! Olen Jeesuksen oma!" Sitten hän ryntäsi luokasta ulos käytävään ja jatkoi hetken samaa huutoaan, kunnes palasi takaisin luokkaan. Ehdimme jo ajatella, että kohtaus meni ohi, mutta yhtäkkiä hän aloitti saman huutamisen uudestaan, vieläpä vaatien meidän oppilaiden yhtyvän huutoon. Ja mehän toki yhdyimme, kun kerran oikein luvallisesti ja käskettynäkin piti karjua. Niinpä karjuimme kaikki hetken aikaa: "Olen Jeesuksen oma!" Sitten opettaja aivan yhtäkkiä käski meidän lopettaa, tokaisi: "Eiköhän tämä nyt riitä", ja jatkoi varsin arkisen tuntuisesti opetusta.