Mainos

Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 1 094 823
  • 9 169

Kiisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HPK-Inkkarit, IHN ja FC HML
Olisi tietysti voinut tehdä niinkin, että olisi tiedottanut konsertin sisällöstä vanhemmille ja tarjonnut mahdollisuuden jättää lapsensa sieltä pois, jos tämän ei halua osallistuvan.
Ei se käy, vaan koulun tulee järjestää muuta ohjelmaa sille ajalle oppilaille, jotka eivät syystä tai toistesta osallistu ns. päätapahtumaan.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Jouduin oppikoulun aamunavauksessa kuuntelemaan Lasse Mårtensonin kappaleen "Ei ole aikaa" lukuisia kertoja. Se on uskonnollinen ja olen ollut ateisti 9-vuotiaasta lähtien. Tosin vielä useammin reksi soitti Jukka Kuoppamäen "Sinisen ja valkoisen". Se ei liene hihhulikamaa, mutta Kuoppamäestä tuli sittemmin pastori.
Taitaa olla rikos jo vanhentunut.

Meillä oli koulussa erään lahkon edustus vahva, ja uskonnollisuus oli kohtalaisen voimakasta myös opettajilla. Aamunavauksissa oli paljon jeesustelua, ja nykymaailmassa ei menisi enää läpi.

Me päästiin kaverin kanssa vetämään eräs aamunavaus, en nyt muista että miksi, mutta päästiin kuitenkin. Opettajat olivat hajulla meidän touhusta, soitettava kappale piti soitattaa heillä etukäteen ja he sen hyväksyivät. Taisi olla "voiko ihanammin aamu enää alkaa"-biisi. Koska olimme kurittomia ja kapinallisia, poltimme itsellemme levyn, jossa oli toisena kappaleena Bodomin Follow the Reaper biisi. Opettaja kun poistui kopista iskelmän soidessa, vaihdoimme biisiä ja mentiin pitelemään ovea. Oli juhlallinen hetki kun Bodom pauhaa pitkin koulua, ja lestadiolainen naisopettaja yrittää päästä huoneeseen sisälle.

Jälki-istuntoa tuli, mutta hauskaa oli.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä kirjoitus em. pelleilyyn liittyen:

Lapsellinen uhriutuminen Appelsinilta.

Monet opettajat kipuilevat uskonnon suhteen ja uskonnon materiaalit ovat usein vanhentuneita ja sitä kautta tunnustuksellisia. Vai mitä mieltä olette lauseesta, tiede kertoo mitä tapahtuu, uskonto taas kertoo miksi tapahtuu?

Äidin valitus ja siitä seurannut päätös oli erittäin hyvä juttu, rehtorin ratkaisu taas joko pelkuruutta tai kiukuttelu. Minusta seurakunta ei kuulu kouluun lainkaan, ei missään roolissa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Hyvä kirjoitus em. pelleilyyn liittyen:

Erinomainen kirjoitus sanasta sanaan. Täyttä asiaa. Ketään ei käännytetä väkisin kristityksi, vaikka kuuleekin uskontoon viittaavia lauluja tai kristillisistä kulttuuriperinnöstä. Samalla lailla ketään ei käännytetä transsukupuoliseksi SETA:n vierailujen vuoksi. Saman kolikon kaksi eri puolta, jossa kiihkoilijavanhemmat yrittää estää lapsiaan saamasta tietoa, joihin heillä on oikeus.
 
Ei kukaan ole estämässä tiedon saamista, opetussuunnitelmassa on aine nimeltä uskonto ja aihetta käsitellään myös muissa aineissa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Hyvä kirjoitus em. pelleilyyn liittyen:

Ei erityisen hyvä, vaan toistaa sitä samaa puutteellisesti uutisoitua narratiivia, joka Hämeenlinnan tapauksesta kerrottiin miten sattuu mediassa - koska klikit. Korvaukseen ei edelleenkään johtanut yksittäinen virsi tai laulu, vaan Pekka Simojoen - siis Pekka Simojoen, Suomen tunnetuimman gospelmuusikon evankelioiva keikka, josta ei ollut informoitu. Jälkimmäinen tapaus on sitten taas rehtorin tyhmyyttä tai marttyyriutta, mutta näillä on varsin vähän yhteistä.

Mitään ei ole kielletty kouluissa, kaikki nämä tilaisuudet olisi voinut aivan hyvin järjestää eikä perusopetuslaki kiellä näistä yhtään mitään. Tämän narratiivin pitäisi nyt loppua. Kyse oli yhdestä rehtorista.
 
Patarouva

Nyt huvittaa lähinnä se, jos Pekka Simojoki oli koulussa tuntematon. Kumma, miten vaikeaa tiedon etsiminen joillekin on, vaikka se on nykyään jopa äärettömän helppoa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Meidän uskonnonopettajamme toi kerran mukanaan tunnille jonkun hullun saarnamiehen, joka helvetillä pelottelun jälkeen käski viitata, jos haluaa päästä taivaaseen.
Meillä oli kanssa yläkoulussa aika äärilaidan hihhulikristitty uskonnonopettaja, kuka julisti vielä ysärin lopulla mm. liittojen edustavan saatanan voimia ja miten sen takia toimii aina ja kaikessa OAJ:ta vastaan. Toi myös noita saarnaajia aina välillä kertomaan varhaisteini-ikäisille tosiasioita, siellä yhdeltä muita valaistuneemmalta kuultiin esimerkiksi miten peacemerkki ja rauhanaate on saatana tekosia (ilmiselvästi kyseessä risti josta katkaistu poikkipuut. Etenkin eurooppalainen rauhanaate toki on erittäin ongelmallinen tai vähintään ristiriitainen sympatiakohteineen oikeastikin) ja kuinka on ollut todistamassa monia tapauksia joissa on saatana riivannut lapsia ja vain väkivallalla on päässyt eroon sielunvihollisesta. Uskontotuntien vakio-ohjelmistoa oli tietenkin kaikenlaiset erittäin tieteelliset, perustellut, ja etenkin kiihkottomat dokumenttielokuvat, joista legendaarinen "Saatana kutsuu minua" oli varmastikin miedoimmasta päästä.

Ei varmasti ihan jokainen tuon tyypin oppilaaksi päässyt selvinnyt ilman sielullisia arpia siitä kun milloin kenellekin varhaisteini-ikäiselle oppilaalle lupailtiin paikkaa helvetissä ikuisissa lieskoissa ja tuskissa vaikkapa tunnilta myöhästymisen tai saatanallisen musiikin kuuntelun synnistä. Ja auta armias jos kyseinen opettaja alkoi epäillä oppilasta ROOLIPELAAMISEN harrastajaksi, tuo oli luonnollisesti jo ihan avointa satanismia hänen kirjoissaan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Toinen uskonnonopettajamme oli teologian ylioppilas, jonka kielenkäyttö oli omalla tavalla värikästä. Hänen lempisanontojaan oli kun joku poika ärsytti edessä istuvaa poikaa jollain tavalla, että "on se nyt merkeleellistä. Joko siellä on homoiltu tarpeeksi." Tuostakin tuli myöhemmin kirkkoherra.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kuulostan nyt varmaan todella tylsältä, mutta minulle tämä näyttäytyy myrskynä vesilasissa. Jos jokin on somessa pinnalla, niin se ei välttämättä tarkoita, että asia näkyisi hirveästi reaalimaailmassa millään tavalla.

Pari viikkoa ja jokin uusi trendi on vienyt massojen huomion.

Pimeää touhua siitä huolimatta.
Se Teemu Keskisarjan mielipide sosiaalisesta mediasta on aika hyvä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Me katsottiin kun Arsi pukkasi kultaa. Likimain uskonnollinen kokemus sekin.
Tämä ja sitten kun Teemu teki kaksi Naganon puolivälierässä. Sykähdyttävimpiä muistoja koko peruskouluajalta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mitä noihin uskontoihin tulee, niin hyvä vaan että niiden korostaminen on hävinnyt peruskouluista.

Olisiko ollut ensimmäinen kirja mikä ala-asteella saatiin, niin virsikirja lyötiin käteen. Muistot ovat jo vähän hälvenneet, mutta aika tiiviiseen tahtiinhan meillä oli niitä "aamunavauksia", missä sitten veisattiin virsiä. Jumalan kämmenellä ja muut ikivihreät.

Itseni tavoin varmaan valtaosalle ne olivat vain aika vaivalloista pakkopullaa, eikä lapselle kuulu pakkosyöttää mitään uskontoa. Yleissivistyksen kasvamisen kannalta on kuitenkin hyvä tietää ja vähän ymmärtää uskontoja, ja on mielestäni tärkeää että niistä edelleen opetetaan kouluissa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Erinomainen kirjoitus sanasta sanaan. Täyttä asiaa. Ketään ei käännytetä väkisin kristityksi, vaikka kuuleekin uskontoon viittaavia lauluja tai kristillisistä kulttuuriperinnöstä. Samalla lailla ketään ei käännytetä transsukupuoliseksi SETA:n vierailujen vuoksi. Saman kolikon kaksi eri puolta, jossa kiihkoilijavanhemmat yrittää estää lapsiaan saamasta tietoa, joihin heillä on oikeus.
Hyvä näkökulma. Appelsinin tekstistä minulle korostui osuvasti termit ahdasmielinen enemmistö ja ahdasmielinen vähemmistö. Jos haluaa uskottavasti vastustaa ahdasmielisyyttä sen eri muodoissa, on tekopyhää tuomita pelkästään kirkon vaikuttamisyritykset, mutta vastaavasti kannattaa SETA:n tai minkä tahansa woke-järjestön vastaavia ponnisteluja. Tosin ahdasmielinen ihminen tuskin itse näkee tätä tekopyhänä, koska heidän näkemyksensä maailmasta on juuri se oikea, ja siitä tiukasti kiinnipitäminen on sitä todellista oikeamielisyyttä.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

SETAn suhteen vähän kaksipiippuinen fiilis. Ideaalitilannehan olisi, että sen valistuksen erilaisista suuntautumisista ja sukupuoli-identiteeteistä tekisi se opettaja, mutta en sitten tiedä millaista se valistaminen olisi mikäli se opettaja olisi vaikka vanhoillislestadiolainen ja muuten vain "kiihko".

Seassa myös on jonkin verran todella kiihkoja ihmisiä ja ymmärrän ongelman siinäkin. En silti sitä ihan uskonnon pakkosyöttöön vertaisi, koska valistuksen seksuaalisia ja sukupuolia kohtaan on oikeasti tärkeää ja tarpeellista.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä näkökulma. Appelsinin tekstistä minulle korostui osuvasti termit ahdasmielinen enemmistö ja ahdasmielinen vähemmistö. Jos haluaa uskottavasti vastustaa ahdasmielisyyttä sen eri muodoissa, on tekopyhää tuomita pelkästään kirkon vaikuttamisyritykset, mutta vastaavasti kannattaa SETA:n tai minkä tahansa woke-järjestön vastaavia ponnisteluja. Tosin ahdasmielinen ihminen tuskin itse näkee tätä tekopyhänä, koska heidän näkemyksensä maailmasta on juuri se oikea, ja siitä tiukasti kiinnipitäminen on sitä todellista oikeamielisyyttä.
Minun kouluaikoinani koululla ei todellakaan vierailut Setan edustajia, mutta voin kuvitella, millaisia asioita tuollaisella vierailulla kerrotaan. Siksi pidän rinnastustasi huonona. Toki minulle kumpikin, kirkko ja Seta, ovat ihan ok vierailijoita, jos toimivat keskenään vastaavalla tavalla.

Oletan, että setalainen kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, että em. vähemmistöt ovat ihan ok, ja ettei seksuaalisuuden ja sukupuolen perusteella pidä ketään syrjiä. Eikä pyri mitenkään "kännyttämään" ketään em. ryhmiin (mikä olisi outoa, koska se ei heidän mukaansa ole mahdollista vrt. ns. eheytyshoidot). Eli vastaavasti kirkon edustaja kertoisi, että on olemassa kristittyjä, kirkko ja joitain sen keskeisiä uskomuksia, että kristityt ja kirkko ovat ihan ok ja ettei uskonnollisuuden ja kirkon jäsenyyden perusteella pidä ketään syrjiä. Eikä pyri mitenkään tekemään käännytystyötä. Kokemukseni mukaan kristityt toimivat kuitenkin kovin eri tavalla. Eli kertovat erilaisia asioita uskontonsa sisällöstä ja väittävät niitä todeksi, ja pyrkivät myös enemmän tai vähemmän käännyttämään.

En nyt ihan suoraan ole valmis myöntämään, että olisin tässä asiassa ahdasmielinen ja tekopyhä, mutta varmaan se on mahdollista, vaikken sitä nyt itse näekään. Ja ymmärrän toki, että kirkolle tuollainen "tietoa ja syrjimättömyyttä" vierailu olisi aika turha, koska Suomessa nyt melkein kaikki kyllä tietävät kirkon, ja sitä ja sen jäseniä ei tietenkään mitenkään syrjitä. Mutta moni pienempi uskontokunta voisi varmaankin tuollaisesta vierailusta hyötyä.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Niin, ihan perusjuttuja. Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus kuuluu opetussuunnitelmaan ja esim. SETA käy vierailuilla ja kertoo näistä asioista sen mukaan. Tunnustuksellinen uskonnon harjoittaminen ei taas kuulu opetussuunnitelmaan (Händel kyllä mahtuu kouluihin). Konservatiivit toki haluavat niputtaa nämä samaksi asiaksi ja seksuaalinen moninaisuus on wokea, käännytystä ja vihervassaria ja muut kuluneet fraasit. Väsyttää tämä tahallinen tyhmyys.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koulujen toiminnan pitää olla opetussuunnitelman mukaista ja en väheksy sitä, että ollaan tarkkana, mitä oppilaille koulussa kerrotaan.

Rehellisesti sanoen en silti usko, että koulussa opetus ja opettajat sekoittavat lasten päät. Kyllä ne päät on enimmäkseen aina ennenkin sekoitettu kotona.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Niin, ihan perusjuttuja. Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus kuuluu opetussunnitelmaan ja esim. SETA käy vierailuilla ja kertoo näistä asioista sen mukaan. Tunnustuksellinen uskonnon harjoittaminen ei taas kuulu opetussuunnitelmaan (Händel kyllä mahtuu kouluihin). Konservatiivit toki haluavat niputtaa nämä samaksi asiaksi ja seksuaalinen moninaisuus on wokea, käännytystä ja vihervassaria ja muut kuluneet fraasit. Väsyttää tämä tahallinen tyhmyys.

Muistelisin käyneeni nappulana pyhäkoulua. Ei lopulta heilauttanut suuntaan taikka toiseen. Lähinnä kilpailtiin kuka keräilee osallistumistarroja.

Opettajapuolella kyllä oli hengellistä aatetta, mutten enää muista miten näkyi tai kuului perusopetuksessa.

Voisin kuvitella, että on tahoja joiden mielestä uskonnoilla ei pidä olla jalansijaa kouluissa, mutta toisaalta sisimmässään kuohuava anti-woke agendansa luo sisäisen ristiriidan. Siinäpä sitä on pähkinä purtavaksi.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minun kouluaikoinani koululla ei todellakaan vierailut Setan edustajia, mutta voin kuvitella, millaisia asioita tuollaisella vierailulla kerrotaan. Siksi pidän rinnastustasi huonona. Toki minulle kumpikin, kirkko ja Seta, ovat ihan ok vierailijoita, jos toimivat keskenään vastaavalla tavalla.
Ei ollut minunkaan aikanani, ja minussa kirkko ja uskonnon opetus sai lähinnä aikaan vastareaktion erota kirkosta. Mutta mitä rinnastuksiin tulee, niin kyllähän sukupuolien moninaisuuskin on oma ideologiansa/uskontonsa, joka on vastakkainen toisien ihmisten maailmankuvalle.

Sukupuolien moninaisuutta edistävien tahojen mielestä sukupuolia ei voi määritellä kahteen vastakkaiseen sukupuoleen; tyttöihin ja poikiin. (Tarkistin määritelmän tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen sivustolta ettei mene väärin. Siellä ei puhuta sukupuolikokemuksesta vaan sukupuolesta.) Kun taas biologia (ja wikipediakin) määrittelee sukupuolen "suvullisesti lisääntyvillä lajeilla ilmenevänä biologisena ominaisuutena, jonka perusteella yksilöt jakautuvat joko munasoluja tuottaviin (hedelmöittyviin) yksilöihin tai siittiösoluja tuottaviin (hedelmöittäviin) yksilöihin, joista on alettu käyttää määritelmiä tytöt ja pojat - naiset ja miehet (tai koiraat ja naaraat). Englanninkielessä nämä on ratkaistu eri termein (Sex ja Gender), mutta kun meillä on vain yksi sukupuolimääritelmä, niin meillä tunnutaan käyvän ideologista taistelua siitä pitäisikö biologisen määritelmän kadota kokonaan. Ja kun biologinen määritelmä edustaa tieteellistä sukusolujen tuomaa totuutta, sukupuolinen moninaisuus-malli näyttäytyy monille juurikin ideologiana tai jopa uskontona.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta mitä rinnastuksiin tulee, niin kyllähän sukupuolien moninaisuuskin on oma ideologiansa/uskontonsa, joka on vastakkainen toisien ihmisten maailmankuvalle.
Tuossa on mielestäni sellainen perustavaa laatua oleva ero, että toisessa on kyse todellisuudesta ja toisessa uskomuksesta. Sukupuolien moninaisuus siinä mielessä, miten sukupuoli koetaan ja toisaalta ihan biologisestikin, on mielestäni ilmeinen tosiasia. Vaikka jätettäisiin tuo oma kokemus tässä pois, niin eiväthän kaikki ihmiset ole joko XX tai XY, ja niistäkin, jotka ovat, osalla se ilmenee keskimääräisestä selvästi poikkeavalla tavalla. Jumalien olemassaolo taas on uskon asia, vaikka toki jotkut väittävät siitä olevan kiistattomia todisteita. Mutta ainakaan minua nuo todisteet eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sukupuolien moninaisuus siinä mielessä, miten sukupuoli koetaan ja toisaalta ihan biologisestikin, on mielestäni ilmeinen tosiasia. Vaikka jätettäisiin tuo oma kokemus tässä pois, niin eiväthän kaikki ihmiset ole joko XX tai XY, ja niistäkin, jotka ovat, osalla se ilmenee keskimääräisestä selvästi poikkeavalla tavalla.
Disclaimer alkuun. Keskustelet mielestäni hyvin ja näkökulmiasi perustellen. Vaikka haastan näkökulmiasi tässä, arvostan tätä keskustelua, eikä näiden taustalla ole ”riidanhakuisuutta”. Toivottavasti et näe itsekään tätä sellaisena.

Mutta takaisin asiaan…

Miten sukupuolien moninaisuus on biologisesti tosiasia? En ole tällaisesta tietoinen. On joitain poikkeuksia, jotka eivät tuota kumpiakaan sukusoluja, mutta eivätkö nämä olisi siinä tapauksessa määritteellisellä tasolla sukupuolettomia, mikäli eivät halua halua tulla määritellyksi jomman kumman olemassa olevan sukupuolen mukaan? Mutta itse sukupuoli on biologinen määritelmä suvullisesti lisääntyvien lajien kahdelle osapuolelle (hedelmöittyvälle ja hedelmöittävälle osapuolelle), ei kokemukselle siitä.

Ja olet täysin oikeassa siinä, ettei sukupuolien moninaisuus ole itsessään mikään ideologia tai uskonto, mutta moni ainakin ajattelee sitä osana niin sanottua ”woke”-uskontoa. Tästäkin olisi ihan kiva vaihtaa näkemyksiä enemmän, mutta se on niin laaja aihepiiri, ettei nyt ainakaan itselläni ole aikaa.

Mutta jos menen hetkeksi subjektiivisiin näkemyksiini, niin omasta mielestäni menemme harhaan siinä kun yritämme määritellä sukupuolta uudestaan. Se on biologinen määritelmä ja tarpeellinen sellaisena kuin se on - esimerkiksi lääketieteellisestä näkökulmasta. Muutenkin uskoisin monelle olevan tärkeämpää sen miten määrittelemme käsitteet mies ja nainen, ja miten ihmisillä on vaikeuksia mukautua niihin ”laatikoihin” joillaisiksi nuo perinteiset ”sukupuoliroolit” mielletään. Nämä käsitteet herättävät mielestäni niitä kokemuksia, joihin joidenkin ihmisten on vaikea sopeutua. On paljon ihmisiä, jotka haluavat säilyttää käsittää mies ja nainen pyhinä, mutta silloin ei oltaisi samaan tapaan ”sotajalalla” biologisia määritelmiä vastaan. Olisi rakentavampaa herättää keskustelua siitä, tarvitsisiko meidänkin jakaa käsitteet kahtia tyyliin ”sex and gender”. Käsite sukupuolikokemus ei tunnu ottavan tuulta alleen, vaan palaamme aina kysymään ”kuinka monta sukupuolta on”.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös