Kohu Sourin Lapin-kuvan ympärillä jatkuu:
Taiteilija Katariina Souri on ollut viime viikot taidekohun keskellä.
www.is.fi
Myrsky vesilasissa. Taide instituutiona tarvitsee kohunsa, jotta joku siitä ylipäätään kiinnostuisi. Viime vuosikymmeninä en muista yhtään todella hyvää teosta, josta olisi ensin loukkaannuttu ja sitten herätty ylistämään taiteilijan syvää näkemystä. Siis Suomessa.
Ehkä ei sentään tarvitse mennä Aleksis Kiveen asti, jolloin kriitikko ainakin iski kirveensä kiveen
Souri-kohun taustalla on yksi ammattiloukkaantuja, jonka kommenteista sitten taidepiirit säikähtivät ja yhtäkkiä hyvinkin triviaalista teoksesta tuli kiihkeä keskustelujen kohde. Minua kiinnostaa enemmän se, miksi jonkun yhden ihmisen kommenteista saadaan aikaan tällainen naurettava soppa.
Itse loukkaantumisen taustalla piilevä ajatus on se, ettei mitään vähemmistökulttuuriin liittyvää saa kuvata, esittää tai näytellä muu kuin tuon kulttuurin edustaja. Loogisesti loppuun saakka vietynä tämä tarkoittaa, että ko. kulttuuri ei kuulu ihmiskuntaan, se on täydellinen tabu. Lainaaminen kun on aina kuulunut taiteeseen, joskus jopa plagiointiin asti. Mutta jos on olemassa kulttuuri, jota ei voi lainata, silloin tämä kulttuuri ei ole olemassa.
On myös niin, että vaikka teoksen ym. tekisi vähemmistökulttuurin edustaja, hänet teostaan ei kuitenkaan voida kommentoida syyllistymättä johonkin hirvittävään virheeseen, josta kommentaattori maksaa kovan hinnan (jos ei kuulu loukkaantujan ystäväpiiriin).
Koska taide on suunnattua yleisölle, kaiketi pitäisi kysyä saamelaisten mielipidettä asiasta. Pitääkö Sourin pyytää anteeksi koko saamelaiskäräjiltä, onko hän loukannut suurta osaa saamelaisista? Jos näin ei ole, silloin kohusta ei tarvitse välittää mitään.