Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 931 981
  • 8 038

teppana

Jäsen
Kvarttaaleittain. + alv.

Nyt taidat joutua laittamaan sen kaksi nollaa tuohon perään. Ei sillä, etteikö nuo ehdotukset sinänsä olisi ihan järkeviä. Mutta nekin täytyy jotenkin rahoittaa.

Jos halutaan konkreettisesti alkaa miettimään mitä olisi pitänyt tehdä, on myös hyvä miettiä olisiko se ollut realistista. Eli ihan ilman sarvia ja hampaita, paljonko luulet että maksaisi ehdottamasi järjestely? Vuositasolla lisäresursseja niin julkisen sektorin kasvattamisen, kuin myös yhteiskunnan nuorten koulutuksen ja työelämään siirtymisen lykkääminen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät

Niin että vain valmiita lakialoitekelpoisia tekstejä tästä eteenpäin jatkoaikaan? Vai mitä vittua sää änkytät? Mistä ihmeestä minä tiedän mitä se maksaisi? Paljonko maksaa syrjäytyminen? Paljonko maksaa isänmaaliisuuden väheneminen? Jos meillä ei oo mitään valmiuksia hoitaa tulevia mahdollisia kriisejä paremmin, kuinka kalliiksi se tulee? Nytkin tullaan näkemään sairaanhoitajien joukkopako kun heitä on pandemian aikana venytetty yli kestokyvyn.

Miksi helvetissä esim. oppivelvollisuutta ollaan pidentämässä jos se on vain kuluerä?

Ja ymmärsinkö nyt siis oikein tosta sun kommentista, että asevelvollisuudesta ei voi tehdä tasa-arvoista kun se on liian kallista?
 
Oho, nyt tuli aika eskaloitunut reaktio. En siis koittanut haastaa riitaa tai edes aukoa päätä. Minusta nuo ajatukset mitä ehdotit ovat ihan hyviä. Ongelmana vaan se, että niiden toteuttaminen ei ole realistista talouden vuoksi.

On eri asia esittää utopistisia ajatuksia siitä, miten yhteiskuntaa pitäisi hoitaa. Minäkin voin sanoa, että minusta jokainen työtön pitäisi kouluttaa astronautiksi. Jos näin sanon, siitä on ihan hyvä saadakin kritiikkiä sen mahdottomuuden vuoksi.

Toistan, en siis sano että nämä ajatukset joita toit esiin olisivat täysin typeriä. Ne eivät vaan tunnu olevan sellaisia joita voitaisiin toteuttaa. Itse sinä ne toit esiin ja kritisoit päättäjiä siitä, etteivät ole näin toimineet.

Kyse ei ole lakiteknisestä ongelmasta, kyse on resursseista.
 
teppana

Jäsen
Eikö sille voi tehdä tilaa uudelleen budjetoimalla? Ja paljonko se on kalliimpi kuin nykyinen ratkaisu.

Kysyn uudelleen. Oletko siis tasa-arvoista asepalvelus velvollisuutta vastaan?

En minä tiedä paljonko, sinun ehdotus se on. Ehkä sinun pitäisi arvioida hintakustannuksia. Vinkkinä voin sanoa sen, että yleisen asevelvollisuuden laajentaminen koskemaan jokaista on helvetin kallista. Jos siihen lisätään vielä useampia eri erikoisalojen koulutuksia (joista jotkut kyberturvallisuuden 6kk kurssit ovat suoraan sanottuna aika utopistisia) hintalappu lienee melko paljon suurempi. Oma mutuiluni on, että sinun ehdotuksesi tulisi about tuplaamaan asevelvollisuuteen liittyvän hintalapun. Mahdollisesti se olisi kyllä enemmän välillisten vaikutusten vuoksi. Toki sieltä paljon hyvääkin saataisiin, mutta resurssien lisääminen olisi valtava.

Vastaan tuohon kysymykseen, en ole. Esitän vastakysymyksen, vieläkö hakkaat vaimoasi?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Tästähän ei ole kyse vaan siitä että olet kouluttamassa ihmisiä palomiehiksi, hoitajiksi, kyberturvallisuus asiantuntijoiksi yms. puolessa vuodessa ja sitten sanot sen olevan jotenkin kustannustehokasta. Että rahaa siirretään taskusta toiseen ja sitten mysteerisesti valtiolla on varaa siihen. Mistä olet ottamassa nuo resurssit? Jos nyt tuplataan asevelvollisuutta suorittavien määrä niin pitää varmaan tuplata myös kouluttajien määrä ja sekään ei ole ilmaista. Pitäisi varmaan lisätä myös majoituskapasiteettia, ravinnon määrää yms.

Että mistä otat ne rahat pois?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Käyttäjä on saanut viesteistään pelikiellon.
En minä tiedä paljonko, sinun ehdotus se on. Ehkä sinun pitäisi arvioida hintakustannuksia. Vinkkinä voin sanoa sen, että yleisen asevelvollisuuden laajentaminen koskemaan jokaista on helvetin kallista. Jos siihen lisätään vielä useampia eri erikoisalojen koulutuksia (joista jotkut kyberturvallisuuden 6kk kurssit ovat suoraan sanottuna aika utopistisia) hintalappu lienee melko paljon suurempi. Oma mutuiluni on, että sinun ehdotuksesi tulisi about tuplaamaan asevelvollisuuteen liittyvän hintalapun. Mahdollisesti se olisi kyllä enemmän välillisten vaikutusten vuoksi. Toki sieltä paljon hyvääkin saataisiin, mutta resurssien lisääminen olisi valtava.

Vastaan tuohon kysymykseen, en ole. Esitän vastakysymyksen, vieläkö hakkaat vaimoasi?
Ei vittu sää oot hieno tyyppi. Ootko lepakko vai ihan vaan femakko?
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Käsittääkseni työnantajalle on fiksumpaa palkata minut kuin Iida-Camilla, koska IC saattaa perustaa perheen ja olla pahimmillaan vuosia poissa töistä. Asenteet, kotihoidontuki yms. ohjaavat ihmisten käyttäytymistä ja sitä kautta työnantajan riskiarvioita.
Palkkauksen järkevyys riippuu työnantajasta ja hänen tarpeistaan. Useimmat näkevät Iida-Camillan tuovan pöytään muutakin kuin taloudellisen riskin. Hän on yleisesti ottaen koulutetumpi, lähestyttävämpi, ryhmätyökykyisempi ja monta muuta asiaa, jotka saattavat painottaa vaakaa rekrytilanteessa. Miesten ja naisten työllisyysaste on kuitenkin melko lähellä toisiaan. Ja myös se, että mies on osapuoli, joka lomautetaan tai irtisanotaan naista useammin kielii siitä, että nainen nauttii arvostusta työntekijänä.

Tasa-arvolaki muutenkin estää sukupuolisyrjinnän palkkaustilanteessa, joten edellä mainittu toiminta on kiellettyä (vaikka kyllähän ihmisiä palkataan ja syrjitään sukupuolen takia jatkuvasti - tiettyjen alojen myyjät on helpoin esimerkki). Mutta kiteytettynä siis pointtini - Iida-Camilla työllistyy työmarkkinoilla suunnilleen yhtä hyvin kuin sinä, joten työmarkkinoiden suhteen olette tasa-arvoiset. Rekrytilanteissa on aina esillä eri muuttujat. Välillä olet vahvemmilla kuin IC, välillä et ole.
 
teppana

Jäsen
Ei vittu sää oot hieno tyyppi. Ootko lepakko vai ihan vaan femakko?

En nyt oikein ymmärrä, mistä tämä vihamielisyys kumpuaa? Onko femakko jokin alentava termi feministiselle miehelle ja lepakko sitten ihan perus lesbo-haukkumasana?

Toistan vielä, en minä tätä keskustelua aloittanut enkä myöskään siirtänyt vihamielisille raiteille. Olen kyllä koittanut keskustella asiallisesti kanssasi ehdotuksesta joka on luvalla sanoen aika typerä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästähän ei ole kyse vaan siitä että olet kouluttamassa ihmisiä palomiehiksi, hoitajiksi, kyberturvallisuus asiantuntijoiksi yms. puolessa vuodessa ja sitten sanot sen olevan jotenkin kustannustehokasta. Että rahaa siirretään taskusta toiseen ja sitten mysteerisesti valtiolla on varaa siihen.
En sanonut että koulutetaan palomiehiä. En sanonut, että koulutetaan hoitajia. En sanonut, että koulutetaan kyberturvallisuus asiantuntijoiksi. Miksi ihmeessä pitää vääristellä sanomisia?

Voi olla että olen väärässäkin, mutta itse veikkaan ihan lähitulevaisuudessa löytyvän lisää rahaa mm. työllistymisen edistämiseen ja mielenterveysongelmien vähentämiseen. Joku tämän tyylinen ratkaisu olisi omiaan edistämään mm. näitä asioita.

Tänne iskeyty nyt varmaan joku femakko ryhmä hämmentämään keskustelua, kun joku kehtaa kerrankin sanoa ääneen miesten väärinkohtelusta. Mutta ei kun ei siitä saa vittu puhua. Kaikki naisille NYT! Se on sitä tasa-arvoa.

Mistä olet ottamassa nuo resurssit? Jos nyt tuplataan asevelvollisuutta suorittavien määrä niin pitää varmaan tuplata myös kouluttajien määrä ja sekään ei ole ilmaista. Pitäisi varmaan lisätä myös majoituskapasiteettia, ravinnon määrää yms.

Että mistä otat ne rahat pois?
Vähennetään palveluksen aikaa. Vähennetään sotilaallisen palveluksen määrä.

Sinäkään et varmaankaan halua tasa-arvoista asepalvelus velvollisuutta?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
En nyt oikein ymmärrä, mistä tämä vihamielisyys kumpuaa? Onko femakko jokin alentava termi feministiselle miehelle ja lepakko sitten ihan perus lesbo-haukkumasana?

Toistan vielä, en minä tätä keskustelua aloittanut enkä myöskään siirtänyt vihamielisille raiteille. Olen kyllä koittanut keskustella asiallisesti kanssasi ehdotuksesta joka on luvalla sanoen aika typerä.
Joo tosi asiallisesti. Mitään muuta et oo tehny ko saivarrellut, häirinnyt asiallista keskustelua ja heitellyt jotai hauskoja mutku naisetkin.

Ja tää helmenä osoituksena tästä sun "asiallisesta" keskustelemisesta.
Esitän vastakysymyksen, vieläkö hakkaat vaimoasi?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen kyllä koittanut keskustella asiallisesti kanssasi ehdotuksesta joka on luvalla sanoen aika typerä.
Keskustella ehdotuksesta? Mitä muuta olet keskustellut kuin sanonut, että se on epärealistisen kallis. Vaikka et kuitenkaan tiedä sen kustannuksia etkä tiedä kuinka paljon suunnitelma tulisi vapauttamaan armeijaan sidottuja resursseja.

Kuitenkin tiedät... ei kun yritit asiallisesti keskustella siitä kuinka epärealistisen typerä ehdotus on...

Sulla ei ollut mitään muuta motiivia tulla keskustelemaan kuin se, että älkää nyt vaan kiusatko naisia pakottamalla heidätkin armeijaan. Sehän olis naisten sortamista.
 
teppana

Jäsen
Joo tosi asiallisesti. Mitään muuta et oo tehny ko saivarrellut, häirinnyt asiallista keskustelua ja heitellyt jotai hauskoja mutku naisetkin.

Ja tää helmenä osoituksena tästä sun "asiallisesta" keskustelemisesta.

Sinä kysyit minulta klassisen argumentointivirheen. Eli, jos en ole kanssasi samaa mieltä en halua tasa-arvoista asevelvollisuuslakia. Tuo vastaheitto oli ihan siihen liittyvä.

En ole tarkoittanut saivarrella, vaan kysyä sinulta konkretiaa noiden ehdotustesi ympärille. Tähän mennessä olen saanut vaan epämääräisiä heittoja siitä, että ei se paljoa maksa ja rahaa kyllä löytyy. Ikävä kyllä, se ei ole realismia. Ehdotuksesi vaatisi vähintään 1-2 miljardin lisäresursseja euroissa (todennäköisesti ihan reippaasti enemmän). Sen lisäksi, pitäisi kyetä löytämään asiantuntevaa koulutushenkilökuntaa useaan eri sektoriin. Sen lisäksi vielä, pitäisi kyetä arvioimaan kustannuksia kun koko ikäluokka tulisi siirtymään 6-12 kuukautta myöhempään mitä tulee työelämään ja sitä kautta veronmaksajiksi siirtymiseen.

Edelleen, ehdotuksesi ei ole huono. Se on kyllä naiivi. Sen takia perään vähän lihaa luiden ympärille. Kuinka tällaiset ehdotukset toteutetaan ja mistä niihin saadaan resurssit.
 
teppana

Jäsen
Keskustella ehdotuksesta? Mitä muuta olet keskustellut kuin sanonut, että se on epärealistisen kallis. Vaikka et kuitenkaan tiedä sen kustannuksia etkä tiedä kuinka paljon suunnitelma tulisi vapauttamaan armeijaan sidottuja resursseja.

Kuitenkin tiedät... ei kun yritit asiallisesti keskustella siitä kuinka epärealistisen typerä ehdotus on...

Sulla ei ollut mitään muuta motiivia tulla keskustelemaan kuin se, että älkää nyt vaan kiusatko naisia pakottamalla heidätkin armeijaan. Sehän olis naisten sortamista.

Minun mielestä naisten armeijan käynti on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Jos meillä olisi resursseja, olisin välittömästi sitä mieltä että naisten pakollinen asevelvollisuus voitaisiin ottaa käyttöön.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En sanonut että koulutetaan palomiehiä. En sanonut, että koulutetaan hoitajia. En sanonut, että koulutetaan kyberturvallisuus asiantuntijoiksi. Miksi ihmeessä pitää vääristellä sanomisia?
Niin sanoit että koulutetaan ihmisiä torjumaan tietoturvahyökkäyksiä ja siinä pitää olla aika paljon tietoa jos halutaan, että kyseiset henkilöt osaavat muutakin kuin vetää Wi-Fi lähettimestä virrat pois tai ethernet kaapelin irroitus. Sitten sanoit että voisi kouluttaa pandemiaa varten porukkaa joka rokottaisi ihmisiä ja ilmeisesti tekisi kaikkea muuta tuollaista. Pidän vertausta hoitajiin tarkkana. Toki karanteenin vahtiminen menee taas ihan DDR/Pohjois-Kore meiningiksi.
Tänne iskeyty nyt varmaan joku femakko ryhmä hämmentämään keskustelua, kun joku kehtaa kerrankin sanoa ääneen miesten väärinkohtelusta. Mutta ei kun ei siitä saa vittu puhua. Kaikki naisille NYT! Se on sitä tasa-arvoa.
Saa siitä puhua, mutta jos ehdottaa jotain niin kannattaa varautua kritiikkiin. Etenkin jos ehdottaa jotain suhteellisen absurdia ja sitten sanoo vain "kyllä valtio maksaa". Haiskahtaa ihan kommunismilta, kuten muutkin tuotoksesi tähän ketjuun.
Vähennetään palveluksen aikaa. Vähennetään sotilaallisen palveluksen määrä.

Sinäkään et varmaankaan halua tasa-arvoista asepalvelus velvollisuutta?
Mitäköhän mä eilen kirjoitinkaan yhdessä viestissäni eilen?
Asevelvollisuuden voisi minusta laittaa koskemaan kaikkia tai ei ketään.
Enkä ole tällä hetkellä ainakaan asevelvollisuuden lakkauttamisen kannalla joten siitä voinee vetää johtopäätöksiä. Jos siis haluaa tai on kykeneväinen siihen.

Sitten tietysti palveluksen ajan lyhentäminen varmaan pienentäisi kuluja jonkin verran.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ja myös se, että mies on osapuoli, joka lomautetaan tai irtisanotaan naista useammin kielii siitä, että nainen nauttii arvostusta työntekijänä.
"Tutkimuksen mukaan miesten työttömyys vaihtelee selvästi enemmän suhdanteiden mukaan kuin naisten. Monilla miesenemmistöisillä aloilla kuten teollisuudessa, rakentamisessa ja liikenteessä työvoiman kysyntä vaihtelee suhdanteiden mukaan."

Siinä olennainen. Miehet hakeutuvat herkemmin yksityiselle sektorille, jossa ei ole julkisen turvaa. Samoin jostain syystä julkisella puolella miesenemmistöiset alat kuten poliisi ja armeija ovat selvästi paremmin palkattuja kuin naisvaltaiset. Mutta kai se asento-levon kouluttaminen on niin paljon vaikeampaa kuin kaksivuotiaan perseen pyyhkiminen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinä kysyit minulta klassisen argumentointivirheen. Eli, jos en ole kanssasi samaa mieltä en halua tasa-arvoista asevelvollisuuslakia. Tuo vastaheitto oli ihan siihen liittyvä.

En ole tarkoittanut saivarrella, vaan kysyä sinulta konkretiaa noiden ehdotustesi ympärille. Tähän mennessä olen saanut vaan epämääräisiä heittoja siitä, että ei se paljoa maksa ja rahaa kyllä löytyy. Ikävä kyllä, se ei ole realismia. Ehdotuksesi vaatisi vähintään 1-2 miljardin lisäresursseja euroissa (todennäköisesti ihan reippaasti enemmän). Sen lisäksi, pitäisi kyetä löytämään asiantuntevaa koulutushenkilökuntaa useaan eri sektoriin. Sen lisäksi vielä, pitäisi kyetä arvioimaan kustannuksia kun koko ikäluokka tulisi siirtymään 6-12 kuukautta myöhempään mitä tulee työelämään ja sitä kautta veronmaksajiksi siirtymiseen.

Edelleen, ehdotuksesi ei ole huono. Se on kyllä naiivi. Sen takia perään vähän lihaa luiden ympärille. Kuinka tällaiset ehdotukset toteutetaan ja mistä niihin saadaan resurssit.
No noilla luvuilla mitä heitit ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne on vain jotain, minkä olet nyt päättänyt, koska ne tukevat sinun ennakkoasennetta. Ja vaikka rahaa tarvittaisiinkin tuo hatusta heittämäsi 1 miljardi, niin pienennetään vaikka puolustusvoimien toimintamenoja sen verran... Ja ei tarvitse siirtää työelämään siirtymistä 6-12kk jos palvelus kutistetaan vaikka 3kk mittaiseksi.

Keskusteluhaluinen henkilö olisi ehkä tajunnut, että kyseessä oli vain heitto, hajatelma, ns. keskustelun avaus. Ei mikään valmis suunnitelma, jota pitää noudattaa kirjaimellisesti. Keskusteluhaluinen henkilö olisi ehkä tajunnut, että jos joku osa ehdotuksesta osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa, sitä ei kenties kannata toteuttaa. Keskusteluhaluinen henkilö olisi ehkä tajunnut jutun pihvin, joka oli, että mietitään vähän tarkemmin ja avarakatseisemmin miten saisimme siviilipalvelusmuodostakin tehokkaamman ja hyödyllisemmän.

Keskusteluhaluinen henkilö ei olisi tyytynyt heittoon "paljo maksaa?".
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Minun mielestä naisten armeijan käynti on vain ja ainoastaan positiivinen asia. Jos meillä olisi resursseja, olisin välittömästi sitä mieltä että naisten pakollinen asevelvollisuus voitaisiin ottaa käyttöön.
Ai nyt mää ymmärrän miksi sää menit ihan shokkiin, että tää on mahdotonta... Sulla ei oo mitään mielikuvitusta...maalaisjärkeä...tai ihan miten haluukaan sanoa.

Paljonko tarvitaan lisää resursseja jos laajennetaan asevelvollisuus koskemaan kaikkia ja pienennetään palvelusaika puoleen?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin sanoit että koulutetaan ihmisiä torjumaan tietoturvahyökkäyksiä ja siinä pitää olla aika paljon tietoa jos halutaan, että kyseiset henkilöt osaavat muutakin kuin vetää Wi-Fi lähettimestä virrat pois tai ethernet kaapelin irroitus. Sitten sanoit että voisi kouluttaa pandemiaa varten porukkaa joka rokottaisi ihmisiä ja ilmeisesti tekisi kaikkea muuta tuollaista. Pidän vertausta hoitajiin tarkkana. Toki karanteenin vahtiminen menee taas ihan DDR/Pohjois-Kore meiningiksi.

Saa siitä puhua, mutta jos ehdottaa jotain niin kannattaa varautua kritiikkiin. Etenkin jos ehdottaa jotain suhteellisen absurdia ja sitten sanoo vain "kyllä valtio maksaa". Haiskahtaa ihan kommunismilta, kuten muutkin tuotoksesi tähän ketjuun.

Mitäköhän mä eilen kirjoitinkaan yhdessä viestissäni eilen?

Enkä ole tällä hetkellä ainakaan asevelvollisuuden lakkauttamisen kannalla joten siitä voinee vetää johtopäätöksiä. Jos siis haluaa tai on kykeneväinen siihen.

Sitten tietysti palveluksen ajan lyhentäminen varmaan pienentäisi kuluja jonkin verran.
Onko tosiaan näin, että tästä maasta ei löydy tietoturvaosaajia? Että täytyis tässäkin asiassa alottaa koulutus jostain verkkokaapelin irrottamisesta? Ei jumalauta. Ehkä voitais tehdä niin, että laitettais ihmiset sinne missä he pystyis hyödyntämään omaa osaamistaan.

No sitten Suomessa vissiin on jo nyt ihan DDR/Pohjois-Korea meininki. Kritiikki? Missä sitä on. Ite en oo ainakaan kohdannut mitään muuta ko tieteämätöntä vittuilua.
 
teppana

Jäsen
No noilla luvuilla mitä heitit ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne on vain jotain, minkä olet nyt päättänyt, koska ne tukevat sinun ennakkoasennetta. Ja vaikka rahaa tarvittaisiinkin tuo hatusta heittämäsi 1 miljardi, niin pienennetään vaikka puolustusvoimien toimintamenoja sen verran... Ja ei tarvitse siirtää työelämään siirtymistä 6-12kk jos palvelus kutistetaan vaikka 3kk mittaiseksi.

Keskusteluhaluinen henkilö olisi ehkä tajunnut, että kyseessä oli vain heitto, hajatelma, ns. keskustelun avaus. Ei mikään valmis suunnitelma, jota pitää noudattaa kirjaimellisesti. Keskusteluhaluinen henkilö olisi ehkä tajunnut, että jos joku osa ehdotuksesta osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa, sitä ei kenties kannata toteuttaa. Keskusteluhaluinen henkilö olisi ehkä tajunnut jutun pihvin, joka oli, että mietitään vähän tarkemmin ja avarakatseisemmin miten saisimme siviilipalvelusmuodostakin tehokkaamman ja hyödyllisemmän.

Keskusteluhaluinen henkilö ei olisi tyytynyt heittoon "paljo maksaa?".

Miksi se ei ole lähellä oikeaa? Tuo summa, on about siinä main mitä minimissään maksaa kouluttaa puolet ikäluokasta. Summa tulisi olemaan suurempi, koska rakennuskannan sekä julkisen sektorin kasvattamisen myötä kulut tulisivat kasvamaan suhteessa enemmän. Tämä ei siis ole mitään mutuilua vaan ihan perus kansantaloutta.

Kritisoit minua siitä, että en aidosti ole keskustelunhaluinen, koska suhtaudun kriittisesti ehdotukseesi. Okei. Voin sanoa mitä mieltä oikeasti olen, enkä pyri olemaan ystävällinen tai kohtelias. Ehdotuksesi on täysin epärealistinen ja idioottimainen. Taustalta löytyy hyviä ideoita ja vielä enemmän hyviä tarkoituksia. Mutta mitään realismia, tässä taloustilanteessa, ehdotuksessasi ei ole. Asepalveluksen supistaminen 3kk mittaiseksi heikentäisi maanpuolustususkottavuutta tavalla, joka ei ole kestävää.

Minusta on ihan hauska, että täällä heitetään ideoita ja niitä pallotellaan. Mutta se olit sinä, joka olit pettynyt päättäjiin koska he eivät "tehneet helppoja muutoksia". Tämän jälkeen listasit ideoita joita ilmeisesti pidät helppona. No, ne eivät ole. Ne ovat ideoina ihan perusteltuja (tosin pelastustehtävät ja kyberturvallisuus vaatii enemmän kuin vastahakoisen teinin 3kk koulutuksella) mutta ne ovat vaan aika hassuja.

En minä tästä aio kanssasi enempää vääntää. Olet jo leimannut minut femakoksi ja lepakoksi. Ilmeisesti olen se kuuluisa "beta mies". No, vastapalveluksena voin kertoa, minulla ei näin femakkona (vaikka olenkin liberaali-konservatiivi) riitä aika väitellä peruskoulupohjalta olevien työttömien kesähessujen kanssa jotka kännissä tai typeryyttään tekevät itsestään idiootin.

Hyvää kesää kuitenkin, ihan aidosti. Jokaiselle löytyy maailmasta paikka.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
"Tutkimuksen mukaan miesten työttömyys vaihtelee selvästi enemmän suhdanteiden mukaan kuin naisten. Monilla miesenemmistöisillä aloilla kuten teollisuudessa, rakentamisessa ja liikenteessä työvoiman kysyntä vaihtelee suhdanteiden mukaan."

Siinä olennainen. Miehet hakeutuvat herkemmin yksityiselle sektorille, jossa ei ole julkisen turvaa. Samoin jostain syystä julkisella puolella miesenemmistöiset alat kuten poliisi ja armeija ovat selvästi paremmin palkattuja kuin naisvaltaiset. Mutta kai se asento-levon kouluttaminen on niin paljon vaikeampaa kuin kaksivuotiaan perseen pyyhkiminen.
Tähän asti riski loukkaantua, vammautua tai jopa kuolla on ollut mm. Poliisin ja armeijan tehtävissä vähän jotain muuta kuin sairaanhoitajan tai lastenhoitajan tehtävissä. Sen takia niistä on myös maksettu enemmän palkkaa eli voi sanoa sen olevan myös vaikeampaa kun pitää samalla osata suojella niin omaa kuin muiden henkeä.

Toki nykypäivänä mm. ensihoidon tehtävissä on todella vaarallisia tilanteita ja se johtuu pitkälti piripäistä yms. Näissä tilanteissa myös heidän tulisi nauttia virkamiehen suojaa eli kaikki virkatehtävissä heihin kohdistuvat teot olisivat automaattisesti virkamiehen vastustamisesta tai väkivaltaista vastustamisesta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi se ei ole lähellä oikeaa? Tuo summa, on about siinä main mitä minimissään maksaa kouluttaa puolet ikäluokasta. Summa tulisi olemaan suurempi, koska rakennuskannan sekä julkisen sektorin kasvattamisen myötä kulut tulisivat kasvamaan suhteessa enemmän. Tämä ei siis ole mitään mutuilua vaan ihan perus kansantaloutta.

Kritisoit minua siitä, että en aidosti ole keskustelunhaluinen, koska suhtaudun kriittisesti ehdotukseesi. Okei. Voin sanoa mitä mieltä oikeasti olen, enkä pyri olemaan ystävällinen tai kohtelias. Ehdotuksesi on täysin epärealistinen ja idioottimainen. Taustalta löytyy hyviä ideoita ja vielä enemmän hyviä tarkoituksia. Mutta mitään realismia, tässä taloustilanteessa, ehdotuksessasi ei ole. Asepalveluksen supistaminen 3kk mittaiseksi heikentäisi maanpuolustususkottavuutta tavalla, joka ei ole kestävää.

Minusta on ihan hauska, että täällä heitetään ideoita ja niitä pallotellaan. Mutta se olit sinä, joka olit pettynyt päättäjiin koska he eivät "tehneet helppoja muutoksia". Tämän jälkeen listasit ideoita joita ilmeisesti pidät helppona. No, ne eivät ole. Ne ovat ideoina ihan perusteltuja (tosin pelastustehtävät ja kyberturvallisuus vaatii enemmän kuin vastahakoisen teinin 3kk koulutuksella) mutta ne ovat vaan aika hassuja.

En minä tästä aio kanssasi enempää vääntää. Olet jo leimannut minut femakoksi ja lepakoksi. Ilmeisesti olen se kuuluisa "beta mies". No, vastapalveluksena voin kertoa, minulla ei näin femakkona (vaikka olenkin liberaali-konservatiivi) riitä aika väitellä peruskoulupohjalta olevien työttömien kesähessujen kanssa jotka kännissä tai typeryyttään tekevät itsestään idiootin.

Hyvää kesää kuitenkin, ihan aidosti. Jokaiselle löytyy maailmasta paikka.
Joo ymmärsin kyllä, että googletit onnistuneesti puolustusvoimien toimintamenot ja vedit siitä about yhtäsuuruusmerkin. Onnittelut.

Niin eihän tämän tason muutokset nyt oikeasti mitään helppoja ole. Vaan erittäin isoja kokonaisuuksia. Tarkoitin lähinnä sitä, että ne on poliittisesti helppo perustella väestölle.

"Asepalveluksen supistaminen 3kk mittaiseksi heikentäisi maanpuolustususkottavuutta tavalla, joka ei ole kestävää." Olis hauska nähdä joku perustelu tämänkin takana. Tai annetaan jo olla. Liian vaikeeta keskustella ihmisen kanssa joka ei näe sen oman laatikon ulkopuolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös