Olen joskus kuullut melko "hauskan" määritelmän huumorista:
- Korrektilla vitsillä on kaksi ominaisuutta :
1: Se ei loukkaa ketään.
2: Se ei naurata ketään.
Tai niin kuin elokuvassa Good Morning Vietnam, jossa Nixonia pilkkaava radiotiskijukka sai fudut ja hänen tilalleen laitettiin poliittisesti korrekti nobody, jonka huumori ei naurattanut juuri ketään. Tässä elokuvassa esiintyi myös sensoreja, jotka ottivat huumorin liian vakavasti. Toisaalta voimakkaan ivan salliminen toimisi myös systeemin hyväksi, sillä ivan kohde, järjestelmä, välttyy itse kapinoinnista, koska se sallii varaventtiilin, huumorin olemassaolon.
Tuntemattomassa sotilaassa jotkut upseerit ymmärsivät hyvin, että kuolemanvaarassa oleville ihmisille kannattaa antaa mahdollisuus lyödä leikkiä sodasta ja systeemistä.
Huumorilla on sekin ominaisuus, että pahantahtoinen huumori ei naurata juuri ketään. Voimakas pilkka voi naurattaa vain, jos se on suunnattu valtaapitäviä vastaan. Vähemmistöjä kaltoin kohteleva huumori lakkaa olemasta huumoria, jos siinä on jokin vahva tendenssi, joka epäinhimillistää heidät. Nauru lakkaa ja huumori samalla.
On täysin anakronistista, jos sellaiset, jotka eivät olleet vielä syntyneetkään saamelaissketsien esittämisen aikaan, tulkitsevat sketsejä rasistisen ennakko-oletuksen mukaan. Todellinen sketsin tulkintamalli tulee suomalaisten suhteesta alkoholiin, tämä lienee nykyään muuttunut toisenlaiseksi. Kännihuumori ei enää kiinnosta tekijöitä, vaikka se on pitkään kuulunut suomalaisen huumorin genreen: tästä voi hakea lisätietoa katsomalla sketsejä 60-luvulta 80-luvun loppuun.
Näin myös unohtamalla perusajatuksen, jonka mukaan humalassa asioista tulee hauskoja, saamelaissketsikin muuttuu rodullistavaksi. Todellisuudessa saamelaisuus on vain kulissi humalan ilojen ylistämiselle. Puetaan saamelaispuvut päälle, teeskennellään humalaisia ja kaikilla on hauskaa (paitsi että sketsien hauskuudesta voi olla montaa mieltä).
Toisin sanoen, tuolloisen ajatustavan mukaan, ei kännissä olo ollut mitenkään tuomittavaa tai leimannut tiettyä vähemmistöä. Päinvastoin, kyseinen vähemmistö otettiin mukaan yhteiseen suomalaiseen ahdistukseen ja humalaan.
Huumorin yksi perusfunktio on käsitellä asioita tietystä hieman vinosta näkökulmasta, jolloin ehkä uhkaavaksi koettu asiakin muuttuu tutummaksi, tavallisemmaksi. Se toimii enemmänkin ennakkoluulojen poistajana kuin niiden lisääjänä. Näin siis demokraattisessa yhteiskunnassa.
Huumorin kohteen huomioiminen toteutuu juuri siinä, että kohde tehdään inhimilliseksi, samanlaiseksi kuin me. On sitten toinen asia, haluaako kohde samaistua suomalaiseen elämänmenoon, tolkuttomaan kännäämiseen esimerkiksi. Tässä mielessä huumori heijastaa valtasuhteita ja se voi olla kohteesta ahdistavaa. Tähänkin on olemassa lääke: oivallus, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja kukaan ei täydellisesti edusta jotakin ryhmää. Siksi jokin vähemmistöön kohdistuva huumori ei edes osu yksilöön, koska hän on etupäässä yksilö, ei jokin abstraktin ryhmäominaisuuden kantaja.
Yksittäisen tavalliseen ihmiseen kohdistuva jatkuva vitsailu esim. jonkin ryhmäominaisuuden vuoksi on sitten huumorin pimeä puoli, tähän tuleekin puuttua esim. työpaikoilla, silloin mennään kiusaamiseen.
