Mutta sen sanoisin, että välillä tuntuu siltä, että myös päinvastaiseen suuntaan on sangen irrationaalisia asenteita ja etsimällä etsitään syitä olla pitämättä naisurheilusta
Toistoahan tämä on, mutta kun keskustelu kerran muutenkin junnaan saman teeman ympärillä...
Vertailua ei pitäisi tehdä mies- ja naisurheilun välillä, vaan siinä tulisi huomioida kaikki viihdetarjonta. Urheilu on viihteestä vain pieni osa. Tartun mieluummin kirjaan kuin katson merkityksettömän miesten maajoukkueen koripallo-ottelun. Kirja tarjoaa elämään enemmän sisältöä kuin tyhjänpäiväinen peli.
En jaksa katsella ja kuunnella kanteleen pimputtelua kuin hetken, vaikka kuinka tietäisin soittajan olevan maailman huippu. Ihan sama, onko soittaja mies vai nainen. Sen sijaan jaksan kuunnella kerta toisensa perään
Dvořákin 9. sinfonian riippumatta siitä, onko soittajissa enemmän miehiä vai naisia, kunhan orkesteri vain on ammattitaitoinen.
En jätä väliin
huippubiisiä siksi, että sen laulaa kaksi naista.
Kuuntelen ilolla
Arngunnur Árnadóttirin esityksen, vaikka hän on nainen. Ihan vain siksi, että esitys on omiin korviini aivan tavattoman kaunis.
Paatunutta klassisen musiikin ystävää nuo biisit eivät ehkä jaksa innostaa, koska ne ovat niin loputtoman puhkisoitettuja, mutta viihteessä kysymys onkin viihtymisestä. Kullekin tarpeensa mukaan.
Ja tässä tullaan rehelllisyyteen. Kun viihtymisen vaihtoehtoja on nykymaailmassa valtava määrä, on typerää yrittää luoda hypeä viihteeseen, joka ei kanna. Olen yrittänyt katsella Areenasta kotimaista naisjalkapalloa, mutta ihan totaalista paskaahan se on. Taitotaso on niin heikko, että peli jää sisällöllisesti latteaksi kuin kioskiromaani.
On myös jälleen kerran muistutettava, että suurin tasa-arvo-ongelma ei ole miesten ja naisten välinen vaan eri viihdemuotojen välinen. Aivan äärimmäisen kovan jo pienenä lapsena alkaneen kilpailun läpikäynyt ja mielettömästi harjoitellut klassisen musiikin soittaja saattaa elää köyhyysrajalla samaan aikaan, kun käytännössä laulutaidoton viihdeteollisuuden tuote rääkyy miljoonia.
Erittäin korkean julkaisukynnyksen ylittänyt vuosikymmeniä kirjoittamista harjoitellut ja vuosia teostaan työstänyt runoilija ei ansaitse teoksellaan välttämättä edes satasia, mutta se ei kohua nosta.
Urheilun tasa-arvokeskustelu on taas yksi esimerkki siitä, kuinka tasa-arvo on pelkkä keppihevonen, jolla pidetään yllä miesten ja naisten välistä sotaa. Jos todellista tasa-arvoa tahdottaisiin, luotaisiin järjestelmä, jossa tuotteen kysyntä ei vaikuta tuloihin vaan jossa tulot määrittyvät koulutuksen ja taitotason perusteella.
Mutta kerron teille ilouutisen. Maailmassa on vielä tervepäisiä reaaliteetit tunnustavia ihmisiä. Tällainen on esimerkiksi Ringa Ropo. Hän ymmärtää naisurheilijan seksuaalisen ja esteettisen arvon eikä kiellä niiden käyttämistä hyväksi, kunhan urheilija vain tunnustaa valintojensa seuraukset.
Ropo korostaa urheilijan omaa vastuuta sosiaalisessa median julkaisuissa.
– Jos joku lähtee tekemään se edellä, että on kaunis kroppa, niin käyttää hyväkseen sitten sitä. Pitää vain elää sen kanssa, ja huomioida sen vaikutukset ja seuraukset.
https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000006196890.html