Kyllä, mutta onhan se luonnollisesti tasa-arvon kannalta keskustelua aiheuttavaa kuinka toisen sukupuolen/sukupolven edustajia saa nimitellä ja toisia ei.
Ihmisten jakaminen ryhmiin on jo sinänsä epätasa-arvoista. Kunkin yksilön tilanne elämässä on erilainen. Siinä ei merkitse, mitä ryhmää hän edustaa.
Tilastotkin voidaan väännellä miten mieli tekee. Feministejä kiinnostaa vertailla naisten asemaa yhteiskunnan huipulla oleviin miehiin. Sen sijaan heitä ei kiinnosta miesten pakollinen asevelvollisuus, miesten korkea itsemurhakuolleisuus, miesten heikko terveys, miesten yksinäisyys tai mieskurjaliston korostunut asema.
Kun keskivertonaisia verrataan huipulla oleviin miehiin ja samaan aikaan pohjalla olevat miehet unohdetaan, tulos on mikä on. Nykyfeminismi on elitististä ylimmän luokan valtataistelua, jossa kansan enemmistö hylätään ideologisen kuohunnan alle. Elitismillä ei jyrätä ainoastaan monia miehiä vaan myös suuri joukko naisia, jotka eivät jaa koulutetun liberaalin kaupunkilaisnaisen maailmankuvaa.
Kaikkein perustavin tasa-arvokeskustelun ongelma on, että yhteismitallista tasa-arvoa ei ole olemassa, koska arvoja ei voi asettaa järjestykseen. Esimerkiksi monille kristityille ja muslimeille abortti on murha, eikä tällaisia ihmisiä voida vaatia hyväksymään aborttia tasa-arvon nimissä. Tasa-arvoa ei voi normittaa ulkopuolelta, vaan tasa-arvo vaihtelee sosiaalisen ryhmän ja yksilön vakaumuksen mukaan.
Nykyisessä tasa-arvokeskustelussa kuitenkin pyritään kaikkeen muuhun kuin arvojen monimuotoisuuden esiin tuomiseen. Sen sijaan että pidettäisiin yllä ristiriitoja ja monia erilaisia näkökulmia, pyritään joitain arvoja korostamaan ja toisia piilottamaan.
Seurauksena siitä, että valtamedia vastustaa tasa-arvoa eli monimuotoisuutta, on se, että ihmiset hakeutuvat netissä ja elävässä elämässäkin omiin ryhmiinsä, umpioituvat omaan totuuteensa ja menettävät kykynsä kohdata erilaisuutta. Ihmiset ikään kuin tekevät omasta kokemuksestaan koskemattoman pyhän, vaikka kysymys on vain subjektiivisesta kokemuksesta.