Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

[Vanha Len]

Ihmettelin vain että miten 12-vuotias on hoitanut koulun ja lapsenhoidon kun ei siihen äitikään (työ ja lapset) pysty?

Ei ollut kyse siitä, pystyikö äiti. Duunia piti tehdä, että voitiin elää. Mä tulin koulusta, hain siskon iltapäivähoidosta, tein läksyt ja loppupäivä vaavin hoitoa. Ei ollut vaikeaa.

 

[teppana]

Ei ollut kyse siitä, pystyikö äiti. Duunia piti tehdä, että voitiin elää. Mä tulin koulusta, hain siskon iltapäivähoidosta, tein läksyt ja loppupäivä vaavin hoitoa. Ei ollut vaikeaa.

Samaa hommaa se meilläkin oli. En ole varma oltiinko perheenä niinkään akuutisti rahan tarpeessa, mutta sisaruksista huolehtiminen oli arkipäivää. Minä nukuin toisen pikkuveljen kanssa samassa kamarissa ja isoveli toisen pikkuveljen kanssa. Siis kun nämä oli sen ikäisiä että eivät tissille heränneet öisin. Sellaista perheen symbioosia se oli.

Toisaalta, aivan varmasti hyvä tapa on myös sellainen että lapsenhoito on vanhempien harteilla ja lapsilla on sitten muita velvotteita.

 

[dana77]

Lisäksi jos perheessä on ”kaikki hyvin” niin lapsen olisi kyllä parempi kasvaa kotona vähintään kaksi vuotiaaksi, mielellään kolme.

Onhan sen oltava jos sinä sanot niin. Tai sitten yksikin riittää. Tai alle.

 

[Alfred E Neuman]

Äidillä ja lapsella on ainutlaatuinen yhteys biologisen siteen vuoksi.

Onko tästä oikeasti näyttöä? Vai onko tämä yksi niitä juttuja, mikä tarpeeksi toisteaessa muuttuu todeksi?

 

[teppana]

Onko tästä oikeasti näyttöä? Vai onko tämä yksi niitä juttuja, mikä tarpeeksi toisteaessa muuttuu todeksi?

Näin äidittä kasvaneena (äiti on siis elossa mutta kasvoin 1 vuotiaasta saakka isän hoidossa ja äiti oli jossain missä lie) samaa ihmettelen.

 

[Mediakuutio]

Onhan sen oltava jos sinä sanot niin. Tai sitten yksikin riittää. Tai alle.

Tähän riittää kyllä asiantuntijoita ihan omalla nimelläänkin kertomaan saman asian, eikä tarvi aiheesta itsekään kyllä millään ''mutulla'' höpistä. Luulisi kyllä, että myös ihan maalaisjärjellä ymmärtäisi sen (varsinkin jos on omia lapsia) ettei varsinkaan alle vuoden ikäisen paikka ole päiväkodissa.

Aiheesta löytyy tutkimuksia ja niitä käydään hyvin kattavasti läpi esimerkiksi professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjassa Pienen lapsen sosiaalisuus. Kyseinen kirja mainitaan myös ensimmäisessä linkissä ja jos aihe ylipäätään kiinnostaa, tai on vaikka omia lapsia tulossa, niin suosittelen kyseisen kirjan lukemaan. Siinä on 224 sivussa paljon tärkeää asiaa.

Alla hieman linkkejä aihetta käsitteleviin juttuihin.
Linkki Suomen Kuvalehteen:
Professori Liisa Keltikangas-Järvinen: Alle 2-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa - Suomenkuvalehti.fi

Linkki Iltalehteen:
Hyvä vai paha päivähoito?

Linkki Helsingin Uutisiin:
Professori: Kaikki päivähoito ei ole varhaiskasvatusta – ”Pienillä aivoilla joudutaan liian suureen ryhmään”

Linkki Ylen sivuille:
Professori: Alle 2-vuotias ei kypsä päiväkotiin

Linkki Helsingin Sanomien sivuille (juttu kyllä saattaa olla maksumuurin takana):
Kolumni: Varhaiskasvatus on täynnä sanahelinää – alle 3-vuotias ei tarvitse kasvatusta vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä

Linkki MTVn sivuille (uutinen vuodelta 2004 mutta samaa asiaa):
Lastenpsykiatri: Päivähoito riski alle 2-vuotiaana

Linkki Savon Sanomiin:
Jari Sinkkonen HS:ssa: Pikkulapsi tarvitsee läheisyyttä, ei kasvatusta

 

[dana77]

Tähän riittää kyllä asiantuntijoita ihan omalla nimelläänkin kertomaan saman asian, eikä tarvi aiheesta itsekään kyllä millään ''mutulla'' höpistä. Luulisi kyllä, että myös ihan maalaisjärjellä ymmärtäisi sen (varsinkin jos on omia lapsia) ettei varsinkaan alle vuoden ikäisen paikka ole päiväkodissa.

Aiheesta löytyy tutkimuksia ja niitä käydään hyvin kattavasti läpi esimerkiksi professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjassa Pienen lapsen sosiaalisuus.

Aiheesta on tosiaan paljon tutkimuksia ja ne eivät ole alkuunkaan niin yksimielisiä asiasta, kuin mitä poimit (joskaan se että Keltinkangas kertoo neljässä eri lehdessä sanan mielipiteensä ei evidenssiä lisää). Tässä esim referaatti kotimaisesta tutkimuksessa jossa tarkasteltu lapsien pärjäämistä:
https://www.aamulehti.fi/a/24075388

11 kuukautta oli meidän ensimmäinen eli ts alle vuoden ikäinen kun meni päivähoitoon ja se oli hänelle ehdottoman oikea ratkaisu. Hän osasi kävellä ja jonkun verran puhuakin ja alkoi kaipaamaan toisten (tuossa vanhetessa vanhempien) lasten seuraa jotka myös osasivat puhua. Toki ymmärrän että kaikkien lasten kohdalla tilanne ei ole sama, mutta ymmärrän myös että monien lapsien kohdalla kotona hoitaminen johtuu vanhempien henkisistä tai muista tarpeista jäädä kotiin tai riippuvuudesta lapseen, ei lapsien vastaavista. Tämä on emotionaalinen asia, että sen käsittely objektiivisesti ei varsinkaan omalta kohdalta onnistu aina vaikka miten oltaisiin tohtoreita.

 

[Tadu]

Vanhemmuuden onnistuneisuutta ei mitata vain sillä, kuka kyhjöttää kauimmin kotona. Suomessa on erinomainen päiväkotijärjestelmä, joka tukee myös äitien oikeutta työssäkäyntiin. Tämän myllyn tuotokset eivät ole yhtään sen huonompia kuin lestadiolaisen kotiäidin hellässä huomassa kasvaneet pienokaiset.

Kaikenlaiset konservatiiviset mielikuvapolitikoinnit pitäisi karsia pois ja tähdätä järjestelmään, joka tukee sekä lapsien, naisten että miesten hyvinvointia. Koska tämä kaiken lisäksi tukee työllistymistavoitteita ja talouden kantokykyä, en näe esteitä reformeille.

Juu. Käytin viestissäni vaan samaa logiikkaa mitä kolumnisti ja vein sen pidemmälle.

 

[Mediakuutio]

Aiheesta on tosiaan paljon tutkimuksia ja ne eivät ole alkuunkaan niin yksimielisiä asiasta, kuin mitä poimit (joskaan se että Keltinkangas kertoo neljässä eri lehdessä sanan mielipiteensä ei evidenssiä lisää). Tässä esim referaatti kotimaisesta tutkimuksessa jossa tarkasteltu lapsien pärjäämistä:
https://www.aamulehti.fi/a/24075388

Linkkaamaasi tutkimusta käsiteltiin jo yhdessä minun linkkaamassa uutisessa ja jos tutustuisit siihen niin huomaisit, että kun huomioon otetaan vanhempien koulutustausta niin tuo ero jo katoaa. Kannattaa myös huomioida, että vaikka joku tutkimus kertoo jotain, voi päinvastaiseen tulokseen tulleita tutkimuksia olla määrällisesti huomattavasti enemmän. Joka tapauksessa, kun tarkastellaan tutkimuksia joissa tutkitaan lapsen kehitystä tai vaikka kortisolitasoja niin päästään siihen lopputulokseen ettei päivähoito suurissa ryhmissä ole oikea paikka noin pienelle.

11 kuukautta oli meidän ensimmäinen eli ts alle vuoden ikäinen kun meni päivähoitoon ja se oli hänelle ehdottoman oikea ratkaisu. Hän osasi kävellä ja jonkun verran puhuakin ja alkoi kaipaamaan toisten (tuossa vanhetessa vanhempien) lasten seuraa jotka myös osasivat puhua. Toki ymmärrän että kaikkien lasten kohdalla tilanne ei ole sama, mutta ymmärrän myös että monien lapsien kohdalla kotona hoitaminen johtuu vanhempien henkisistä tai muista tarpeista jäädä kotiin tai riippuvuudesta lapseen, ei lapsien vastaavista. Tämä on emotionaalinen asia, että sen käsittely objektiivisesti ei varsinkaan omalta kohdalta onnistu aina vaikka miten oltaisiin tohtoreita.

Ja sinulta löytyykin näköjään vanhemman tyypilliset perustelut päivähoitoon viemisestä. Huomaa ettet ole aiheeseen oikeastaan mitenkään tutustunut ja et ymmärrä lapsen kehityksellisiä tarpeita.

Edit:
Enemmänkin tämä emotionaalisuus näkyy siinä, että asiantuntijoiden mielipiteet ohitetaan koska vanhemmat eivät halua hyväksyä sitä, että oma ratkaisu ei ollut paras lapsen kannalta. Yksi ainoita asioita joissa vanhempi vetää mutulla paremmin kuin professorit yms.

 

[dana77]

Joka tapauksessa, kun tarkastellaan tutkimuksia joissa tutkitaan lapsen kehitystä tai vaikka kortisolitasoja niin päästään siihen lopputulokseen ettei päivähoito suurissa ryhmissä ole oikea paikka noin pienelle.

Hyvä veto yhdistää tähän kysymykseen ryhmäkoot. En ole kuullut keneenkään argumentoineen että ylisuuret ryhmät olisi lapsen etu. Kodinhoidon tuen leikkauksesta käytetyt rahat olisi asianmukaista kohdistaa tosiaan ryhmäkokojen pitämiseen sopivina.

Muistikuvani oli, että ryhmäkoko oli tuolloin kuusi. Onko se suuri vai ei? Perhepäiväryhmässä voi olla saman verran. Valitsen mieluummin päiväkodin jossa koulutettu henkilö hoitaa valvotuissa oloissa kuutta lasten saaden tarvittaessa hetkellistä tukea kollegoiltaan kuin perhepäivähoitajan jolla on kuusi lasta, jotka ovat eri kehitystasolla, joista 1-2 saattaa olla hänen omiaan, joista hän on yksinään vastuussa oli hänellä sitten hyvä vai huono päivä.

Kiitos arvioistasi kykyjeni kohtaan, suhtaudun niihin asianmukaisella vakavuudella. Molempia olen ollut kotona puolisen vuotta hoitamassa. Toinen meni normaalia kouluun, jota edellytti psykologeilla ramppaaminen joilla valmiudet tosiasiallisesti varmistettiin. Asiantuntijat eivät arvioineet että tehdyissä ratkaisuissa olisi ollut huomauttamista.

 

[Mediakuutio]

Hyvä veto yhdistää tähän kysymykseen ryhmäkoot. En ole kuullut keneenkään argumentoineen että ylisuuret ryhmät olisi lapsen etu. Kodinhoidon tuen leikkauksesta käytetyt rahat olisi asianmukaista kohdistaa tosiaan ryhmäkokojen pitämiseen sopivina.

Muistikuvani oli, että ryhmäkoko oli tuolloin kuusi. Onko se suuri vai ei? Perhepäiväryhmässä voi olla saman verran. Valitsen mieluummin päiväkodin jossa koulutettu henkilö hoitaa valvotuissa oloissa kuutta lasten saaden tarvittaessa hetkellistä tukea kollegoiltaan kuin perhepäivähoitajan jolla on kuusi lasta, jotka ovat eri kehitystasolla, joista 1-2 saattaa olla hänen omiaan, joista hän on yksinään vastuussa oli hänellä sitten hyvä vai huono päivä.

Jos kuusi alle 3-vuotiasta on ollu yhtä aikuista kohden, on se liikaa jo ihan määräystenkin osalta. Noin muuten se olisi ihan hyvä ryhmän koko noin pienille jos hoitajia olisi vähintään kaksi ja hoitoaika lyhyehkö.

Kiitos arvioistasi kykyjeni kohtaan, suhtaudun niihin asianmukaisella vakavuudella. Molempia olen ollut kotona puolisen vuotta hoitamassa. Toinen meni normaalia kouluun, jota edellytti psykologeilla ramppaaminen joilla valmiudet tosiasiallisesti varmistettiin. Asiantuntijat eivät arvioineet että tehdyissä ratkaisuissa olisi ollut huomauttamista.

Hyvä, että olet ollut hoitamassa lapsiasi kotona. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ymmärtäisit lapsen kehitystä kovin hyvin.

Kuten aiempaan viestiin editoin, tämä aihe on yksi sellaisia joissa vanhemmat vetävät omasta mielestään mutulla paremmin kuin asiantuntijat. Ja siinä nimenomaan näkyy tämän aiheen emotionaalisuus.

 

[Randall Flagg]

Onko tästä oikeasti näyttöä? Vai onko tämä yksi niitä juttuja, mikä tarpeeksi toisteaessa muuttuu todeksi?

Näin äidittä kasvaneena (äiti on siis elossa mutta kasvoin 1 vuotiaasta saakka isän hoidossa ja äiti oli jossain missä lie) samaa ihmettelen.

Taitaa olla myytti ja enemmän näyttöä siitä, että kiintymyssuhde muodostuu vauvan ja häntä hoitavan aikuisen välille.
Vaikka tutkimusten mukaan esimerkiksi vauvan imettäminen tukee hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä, niin todellisuudessa hyvä ja turvallinen kiintymyssuhde ei ole kiinni siitä, vaan tärkeintä on jokapäiväinen, välittävä hoiva.

Jota voi tietysti tarjota niin isä, äiti, kuin joku muu lapsen läheinen.

Mielenkiintoista keskustelua täällä.

Edit, kiintymysvanhemmuus
Kiintymysvanhemmuus – Wikipedia

 

[Mediakuutio]

Taitaa olla myytti ja enemmän näyttöä siitä, että kiintymyssuhde muodostuu vauvan ja häntä hoitavan aikuisen välille.
Vaikka tutkimusten mukaan esimerkiksi vauvan imettäminen tukee hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä, niin todellisuudessa hyvä ja turvallinen kiintymyssuhde ei ole kiinni siitä, vaan tärkeintä on jokapäiväinen, välittävä hoiva.

Jota voi tietysti tarjota niin isä, äiti, kuin joku muu lapsen läheinen.

Mielenkiintoista keskustelua täällä.

Näin on. Kuitenkin hieman yleistäen, äidille tuo suhde silti muodostuu helpommin johtuen biologisista syistä.

 

[teppana]

Näin on. Kuitenkin hieman yleistäen, äidille tuo suhde silti muodostuu helpommin johtuen biologisista syistä.

Siis lapsen näkökulmasta? Ymmärrän kyllä ajatuksen, että äidin (toki tässäkin pitää huomioida synnytyksen jälkeinen masennus) on helpompi kiintyä omaan lapseen kuin ulkopuolisen. Mutta mistä se lapsi tietää kenen sylissä se istuu? Siis biologisesti ajateltuna.

 

[dana77]

Kuten aiempaan viestiin editoin, tämä aihe on yksi sellaisia joissa vanhemmat vetävät omasta mielestään mutulla paremmin kuin asiantuntijat. Ja siinä nimenomaan näkyy tämän aiheen emotionaalisuus.

Minä luin ne linkkisi läpi. Niissä toistuvat termit ”usein”, ”kaikki eivät”, ”monet”, ”jotkut”, ”eivät aina”. Kyseiset asiantuntijat eivät ole esim minun lapsiani koskaan tavanneet, mitanneet tai haastatelleet, joten ei heillä ei varmasti parempaa tietoa heistä ole kuin vanhemmilla.

Minä omassa viestissäni tuonut esille, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia eikä kehity samaa tahtia. Tuosta tutkijoiden yllämainitusta terminologiasta päätellen he ovat myös huomanneet samaa. Sivumennen mainittuna aika monessa noissa linkeistä oli pointtina tietyt päivähoidon ongelmat (liian isot ryhmäkoot, jatkuvasti vaihtuvat hoitajat jne). Ne eivät ole ongelmia mitkä automaattisesti seuraisivat päivähoidosta tai joita ei perhepäivähoidossa olisi. En minä niitä ongelmia kiistä.

Vielä viimeisenä asiana tuo Keltinkankaan kommentti lasten pärjäämistä seuranneesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa itsestään oli huomioitu vanhempien koulutustaso ja todettu, että kaikissa ryhmissä oli päivähoidosta ollut etua, joskin ”huonoimmilla” lähtötilanteessa isoin. Ei se tutkimustulos kumoudu sillä, että joku vain sanoo että hän ei tulosta hyväksy. Oli hän kuinka asiantuntija tahansa olevinaan. Hänen objektiivisuuttaan se sitävastoin asettaa kyseeseen.

Ps. Voi olla että ryhmä oli pienempi kuin mitä muistelin. Tätejä oli kolme ja kun nyt luokkakuvaa muistelen, niin ehkä niitä lapsia olikin vain 12 jolloin ryhmäkoko olisi ollut 4. Tästä on jo hetki.

 

[BigRedCat]

Onko tästä oikeasti näyttöä? Vai onko tämä yksi niitä juttuja, mikä tarpeeksi toisteaessa muuttuu todeksi?

Näin äidittä kasvaneena (äiti on siis elossa mutta kasvoin 1 vuotiaasta saakka isän hoidossa ja äiti oli jossain missä lie) samaa ihmettelen.

Kai se riippuu miten tuon ajattelee. Selvää on että biologisen äidin tapauksessa "siteen" muodostuminen alkaa jo raskauden aikana.

https://en.wikipedia.org/wiki/Maternal_bond

"The maternal bond between a woman and her biological child usually begins to develop during pregnancy. The pregnant female adapts her lifestyle to suit the needs of the developing infant. At around 18 to 25 weeks, the mother begins to feel the fetus moving. Similar to seeing her child for the first time in an ultrasound scan, this experience typically leads the mother to feel more attached to her child.

The developing fetus has some awareness of the mother's heartbeat and voice and has the ability to respond to touch or movement. By the seventh month of pregnancy, two-thirds of women report a strong maternal bond with their unborn child.[2]"

Toisaalta on näyttöä siitä että äiti-lapsi-siteen syntymiseen riittää että sattuu hengaamaan vauvan lähellä eikä muulla ole kamalasti väliä. Toisaalta taas biologisen äidin ja lapsen kehoissa biokemia tekee evoluution seurauksena tehtäväänsä nimenomaan edesauttaakseen tällaisen siteen muodostumista. Hyvä juttu aiheesta: https://www.scientificamerican.com/article/illustration-pregnancy-bond/

"After birth, certain biochemical compounds are at work in both mother and child to sustain and accentuate the bond between the two. Hormones, such as oxytocin, surge in mothers after labor and during breast-feeding, promoting social and emotional bonding with the infant. And in babies, just being touched spurs the release of the same compound, helping them, in turn, bond with their moms and other care takers."

Ts. kyllähän evoluutio on "varmistanut" sen että lähtökohtaisesti biologisen äidin ja lapsen välille on parhaat edellytykset tällaisen siteen muodostumiselle. Pitää muistaa että tämä on vain keskiarvo ja on valtavasti poikkeuksia joissa lapsi olisi parempi sitouttaa johonkin toiseen henkilöön.

 

[Sanainen arkku]

Siis lapsen näkökulmasta? Ymmärrän kyllä ajatuksen, että äidin (toki tässäkin pitää huomioida synnytyksen jälkeinen masennus) on helpompi kiintyä omaan lapseen kuin ulkopuolisen. Mutta mistä se lapsi tietää kenen sylissä se istuu? Siis biologisesti ajateltuna.

Hyppään tähän keskusteluun mukaan ammattilaisena tästä kohtaa.

Vastaan kysymykseesi ensin arvaamalla, että moniaistillisesti. Tuoksusta esimerkiksi.

Sitten omaan substanssiini. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana luonut vahvahkoja ammatillisia siteitä kymmeniin lapsiin. Ensinnäkin on selvää, että minä en "kelpaa" jokaiselle lapselle hoivaajaksi muuhun kuin "välttämättömään" (tai luottamuksen saavuttaminen vie pitkään eikä kaikkien asiakkuussuhteiden keston aikana ole ehtinyt syntyäkään). Vaikka muuta sanotaan, niin kyllä se johtuu sukupuolelle ominaisista asioista minussa.

Tuohon "kenen sylissä istuu" asiaan vielä... Päiväkodissa valitettavan vähän lapset istuvat sylissä. Ihanne kun on "reippaasti touhuava, kaveritaitoja kartuttava vertaisoppijuus". Kasvattajalta vaaditaan työyhteisössä siviilirohkeutta pyyhkiä varhaiskasvstussuunnitelmalla pyllyään (tai lasten, mikäli se on painettu pehmopaperille), istua lattialle ja olla kansalainen Virtanen sylissään kunnes Virtanen päättää lähteä touhuamaan reippaasti.

Uskallan väittää, että sylihoitajat (sis. toisinaan jonkun höpsön opettajankin) ovat oma, harvalukuinen heimonsa. Kuitenkin on niin, että jopa päivälevolta heräävä viisivuotias valitsee usein (kun optio on todellinen) tulla syliin. Eräässä 3-5 vuotiaiden ryhmässä ollessani minulla on usein sylit ja kainalot täynnä lapsia, jotka jonottavat vuoroaan päästä vielä lähemmäs aikuista. Siinä vaan ollaan ja höpötellään.

Tosin varmaan kelvotonta on se varhaiskasvatukseksi kun ei kukaan siinä opi medialukutaitoa, kädentaitoja jne. Menee hyvä puolituntinen ihan haaskuuseen monen ihmisen elämästä.

 

[Evil]

Minulla on erityislapsi.

Hän ei ollut sellainen alkujaan, mutta vaimoni suvussa siihen asti piilevänä kulkenut geenimutaatio sai aikaan sen, että influenssa meni poikani aivoihin ja aiheutti akuutin nekrotisoivan enkefaliitin. Tästä on nyt neljä vuotta, poikani oli silloin neljän ikäinen. Mentiin Joensuusta pillit päällä Kuopioon. Poika makasi siellä kuukauden koomassa. Kukaan ei voinut olla varma selviääkö hengissä, ja jos selviää, niin missä kunnossa. Äärimmäisen harvinainen tapaus, neurologit ympäri maailmaa seurasivat tilanteen kehittymistä.

Poika nousi. Joutui opettelemaan kaiken uudelleen. Puhumisen, kävelemisen... Jälkeenpäin kun olen ottanut selvää, niin hyvin harva tuosta on elävänä selvinnyt, saati että vielä toipunut. Lähes kaikki hengissä säilyneet ovat loppuikänsä pyörätuolissa eivätkä kykene kommunikoimaan.

Minun poikani puhuu, kävelee, on reipas ekaluokkalainen. Lukemaankin on oppinut. Tästä kiitän pienryhmiä, ja totean että minulle sekä isänä että opettajana inkluusio on kaikista pahin kirosana. Jopa pahempi kuin Jokerit.

Ei tämä nyt tähän aiheeseen liity, mutta tuntui olevan pakko kirjoittaa.

Ja se huomio vielä, että en koskaan ikinä enää valita siitä, että vittu kun niitä veroja pitää maksaa. Pojan hoito olisi jossain Amerikassa vaatinut sen, että koko omaisuus ja sukulaistenkin omaisuus olisi pitänyt myydä. Nyt ei tarvinnut. Kiitos hyvinvointivaltiolle, julkiselle terveydenhoidolle ja ihmisille, jotka pyyteettömästi tekivät työtä Lennin selviämisen eteen.

 

[BigRedCat]

Mielenkiintoinen aihe ja nopealla katsauksella kyllä tutkimustakin löytyy. Jatkoa edelliselle viestilleni eli ping @teppana ja @Alfred E Neuman .

On näyttöä siitä että lapsen kognitiiviset kyvyt kärsivät jos äiti työskentelee huomattavia määriä yhdeksän kuukauden aikana. Nämä vaikutukset siis näkyvät vaikka kontrolloidaan päivähoidon laatu, kotiolot, jne.: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/1467-8624.00457

Myös hoitopaikoilla (ei vanhempien hoitamat lapset) näyttää olevan negatiivisia vaikutuksia lasten kehitykseen, joskin tähän vaikuttanee hoitopaikan laatu ja henkilökunnan määrä: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0272775711001154

Ja pöytäkirjaan merkittäköön minun kannattavan tasaisempaa "vanhemmuuden kustannusten jakamista" ja ylipäätään suurempaa osallistumista isiltä, johon suuntaan onkin onneksi menty. Ei pidä silti sulkea silmiään epävarmuuksilta ja tieteellisiltä tuloksilta eikä mennä ideologia edelle tässä asiassa. Liberaalinakin sanon että näissä kysymyksissä lapsen paras on paljon tärkeämpi kuin aikuisten "vapaudet" muutaman vuoden aikana.

 

[Mediakuutio]

Minä luin ne linkkisi läpi. Niissä toistuvat termit ”usein”, ”kaikki eivät”, ”monet”, ”jotkut”, ”eivät aina”. Kyseiset asiantuntijat eivät ole esim minun lapsiani koskaan tavanneet, mitanneet tai haastatelleet, joten ei heillä ei varmasti parempaa tietoa heistä ole kuin vanhemmilla.

Minä omassa viestissäni tuonut esille, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia eikä kehity samaa tahtia. Tuosta tutkijoiden yllämainitusta terminologiasta päätellen he ovat myös huomanneet samaa. Sivumennen mainittuna aika monessa noissa linkeistä oli pointtina tietyt päivähoidon ongelmat (liian isot ryhmäkoot, jatkuvasti vaihtuvat hoitajat jne). Ne eivät ole ongelmia mitkä automaattisesti seuraisivat päivähoidosta tai joita ei perhepäivähoidossa olisi. En minä niitä ongelmia kiistä.

Vielä viimeisenä asiana tuo Keltinkankaan kommentti lasten pärjäämistä seuranneesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa itsestään oli huomioitu vanhempien koulutustaso ja todettu, että kaikissa ryhmissä oli päivähoidosta ollut etua, joskin ”huonoimmilla” lähtötilanteessa isoin

Eivät tietenkään kaikki lapset ole samanlaisia ja he myös kehittyvät eri tahtia. Erot ovat kuitenkin tuossa iässä pieniä ja vanhemmilla on tapana kuvitella lapsen tarvitsevan sellaisia asioita joita he eivät todellisuudessa tarvitse, tai joihin he eivät ole edes vielä valmiita.

Päivähoidossa on hyvin hankala järjestää pienille lapsille sellaista hoitoa mitä he tarvitsisivat. Lapset itkevät ja heitä ei ehditä lohduttaa, he nukahtelevat ruokapöytään kun heitä on pakko valvottaa yms. Tuon ikäinen ei saa sieltä mitään mitä ei saisi kotoa, mutta hänen tarpeisiinsa ei pystytä riittävästi vastaamaan (oletuksena taas ''normaali'' perhe). Ja toki jos meillä olisi tuon ikäisille vaikka maks 4 hengen ryhmät niin tilanne olisi hiukan eri. Mutta tämmöistä ei ole näköpiirissä, eikä edes realistista odottaa.

Linkissä lisää Keltikangas-Järvisen viisauksia Ylen sivuilta:
Liisa Keltikangas-Järvinen: Vanhemmat ymmärsivät ennen paremmin, mitä lapselta voi tietyssä iässä vaatia

Vielä viimeisenä asiana tuo Keltinkankaan kommentti lasten pärjäämistä seuranneesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa itsestään oli huomioitu vanhempien koulutustaso ja todettu, että kaikissa ryhmissä oli päivähoidosta ollut etua, joskin ”huonoimmilla” lähtötilanteessa isoin. Ei se tutkimustulos kumoudu sillä, että joku vain sanoo että hän ei tulosta hyväksy. Oli hän kuinka asiantuntija tahansa olevinaan. Hänen objektiivisuuttaan se sitävastoin asettaa kyseeseen.

Ps. Voi olla että ryhmä oli pienempi kuin mitä muistelin. Tätejä oli kolme ja kun nyt luokkakuvaa muistelen, niin ehkä niitä lapsia olikin vain 12 jolloin ryhmäkoko olisi ollut 4. Tästä on jo hetki.

Totta, se pieneni oleellisesta ja kumoutui täysin vasta sitten, kun otettiin huomioon myös vanhempien työllisyys ja tulot. Näiden asioiden vaikutus on jo ollut tiedossa ennen tätä tutkimusta. Keltikangas-Järvinen ei ole olevinaan asiantuntija vaan ihan kyllä alansa huippuja tässä maassa.

Ryhmäkoko on ollut tuolloin 12 ei 4.

 

[teppana]

Hyppään tähän keskusteluun mukaan ammattilaisena tästä kohtaa.

Vastaan kysymykseesi ensin arvaamalla, että moniaistillisesti. Tuoksusta esimerkiksi.

Sitten omaan substanssiini. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana luonut vahvahkoja ammatillisia siteitä kymmeniin lapsiin. Ensinnäkin on selvää, että minä en "kelpaa" jokaiselle lapselle hoivaajaksi muuhun kuin "välttämättömään" (tai luottamuksen saavuttaminen vie pitkään eikä kaikkien asiakkuussuhteiden keston aikana ole ehtinyt syntyäkään). Vaikka muuta sanotaan, niin kyllä se johtuu sukupuolelle ominaisista asioista minussa.

Tuohon "kenen sylissä istuu" asiaan vielä... Päiväkodissa valitettavan vähän lapset istuvat sylissä. Ihanne kun on "reippaasti touhuava, kaveritaitoja kartuttava vertaisoppijuus". Kasvattajalta vaaditaan työyhteisössä siviilirohkeutta pyyhkiä varhaiskasvstussuunnitelmalla pyllyään (tai lasten, mikäli se on painettu pehmopaperille), istua lattialle ja olla kansalainen Virtanen sylissään kunnes Virtanen päättää lähteä touhuamaan reippaasti.

Uskallan väittää, että sylihoitajat (sis. toisinaan jonkun höpsön opettajankin) ovat oma, harvalukuinen heimonsa. Kuitenkin on niin, että jopa päivälevolta heräävä viisivuotias valitsee usein (kun optio on todellinen) tulla syliin. Eräässä 3-5 vuotiaiden ryhmässä ollessani minulla on usein sylit ja kainalot täynnä lapsia, jotka jonottavat vuoroaan päästä vielä lähemmäs aikuista. Siinä vaan ollaan ja höpötellään.

Tosin varmaan kelvotonta on se varhaiskasvatukseksi kun ei kukaan siinä opi medialukutaitoa, kädentaitoja jne. Menee hyvä puolituntinen ihan haaskuuseen monen ihmisen elämästä.

Boldattuun kohtaan, epäilen että tuolla olisi niinkään merkitystä jos lapsella on pienestä lähtien ollut hoivaava aikuinen. Ihan vastasyntyneenä vauva rauhoittuu äidin sylissä ja alkaa luontaisesti syömään kun haistaa, tuntee ja kuulee äidin vartalon. Mutta en oikein tiedä miten tällä voisi olla merkitystä imetysajan jälkeen. Toki olen asiassa amatööri ja vetelen tässä täysin mutulla. Kuten @BigRedCat tuossa ylempänä jo ansioikkaasti esitti, äidin ja lapsen välille kiintymyksen syntyminen on helpompaa (keskiarvolta) kuin jonkun muun aikuisen ja lapsen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jonkun muun aikuisen ja lapsen välille myös käytännössä aina voisi syntyä läheistä suhdetta. Ihmisen historia (ja lähes koko eläinkunnan) on käytännössä aivan viime vuosisatoihin saakka (ja vieläkin joissain osissa maailmaa näin on) perustunut enemmän tai vähemmän yhteisökasvatukselle eikä tällainen eksklusiivinen äiti-lapsi kasvatusympäristö millään muotoa sovellu evoluution aikajanaan. Luonnonvalinta toimii aivan helvetin paljon hitaammin.

Uskon, että suurin syy lapsen kehityksen eroissa johtuu sosio-ekonomisista syistä, vanhempien kasvatukseen liittyvistä eroista sekä lapsien biologisista ja henkisistä eroavaisuuksista. Toisaalta, on myös mahdollista että nykyinen ihmisten maailma on luonteeltaan sellainen, että lapsi hyötyy ollessaan pelkästään äidin hoidossa ensimmäiset vuodet. En tätä osaa arvioida. Mutta en ymmärrä miten biologia voisi asettaa pelkästään äidin helmoissa kasvaneen lapsen merkittävällä tavalla etulyöntiasemaan verrattuna enemmän tai vähemmän yhteisössä kasvatetun lapsen suhteen. Jos näin olisi, vuosituhansien aikana ihmiskunnan tapa kasvattaa lapsia olisi muokkaantunut tällä tavalla. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan yhteisön panos lapsen kasvatukseen on säilynyt läpi historiamme.

Harmi kyllä jos/kun varhaiskasvatuksessa ei ole aikaa pitää lapsia sylissä. Ei sillä että kaikki lapset jatkuvaa läheisyyttä tarvisi, mutta lapsia on erilaisia. Osa muksuista aivan takuulla hyötyy ja jopa ehdottomasti tarvitsee fyysistä läheisyyttä.

Mielenkiintoinen aihe ja nopealla katsauksella kyllä tutkimustakin löytyy. Jatkoa edelliselle viestilleni eli ping @teppana ja @Alfred E Neuman .

On näyttöä siitä että lapsen kognitiiviset kyvyt kärsivät jos äiti työskentelee huomattavia määriä yhdeksän kuukauden aikana. Nämä vaikutukset siis näkyvät vaikka kontrolloidaan päivähoidon laatu, kotiolot, jne.: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/1467-8624.00457

Myös hoitopaikoilla (ei vanhempien hoitamat lapset) näyttää olevan negatiivisia vaikutuksia lasten kehitykseen, joskin tähän vaikuttanee hoitopaikan laatu ja henkilökunnan määrä: https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0272775711001154

Ja pöytäkirjaan merkittäköön minun kannattavan tasaisempaa "vanhemmuuden kustannusten jakamista" ja ylipäätään suurempaa osallistumista isiltä, johon suuntaan onkin onneksi menty. Ei pidä silti sulkea silmiään epävarmuuksilta ja tieteellisiltä tuloksilta eikä mennä ideologia edelle tässä asiassa. Liberaalinakin sanon että näissä kysymyksissä lapsen paras on paljon tärkeämpi kuin aikuisten "vapaudet" muutaman vuoden aikana.

Täytyy tutustua vähän tarkemmin näihin linkkeihin kahdesta edellisestä viestistäsi.

Viestisi viimeiseen osaan pystyn pitkälti samaistumaan. Sillä erotuksella, että suhteellisuuden taju tulee säilyttää. Lapsen etu on tärkein tottakai, mutta yhteiskunnassa tulee myös kyetä tekemään kompromisseja. Jos nyt jollain ihmeen konstilla saataisiin tieteellinen konsensus, että lapsien olisi kaikkein parasta olla 5 vuotta äidin hoidossa ja käytännön ero olisi kuitenkin marginaalinen tai lähes marginaalinen ei yhteiskunnan pidä panostaa pelkästään/kohtuuttomasti äitien kotiin jäämistä 5 vuodeksi. Siihen tulee antaa tukea mutta niin tulee myös äitien töihin lähdölle.

 

[BigRedCat]

Viestisi viimeiseen osaan pystyn pitkälti samaistumaan. Sillä erotuksella, että suhteellisuuden taju tulee säilyttää. Lapsen etu on tärkein tottakai, mutta yhteiskunnassa tulee myös kyetä tekemään kompromisseja. Jos nyt jollain ihmeen konstilla saataisiin tieteellinen konsensus, että lapsien olisi kaikkein parasta olla 5 vuotta äidin hoidossa ja käytännön ero olisi kuitenkin marginaalinen tai lähes marginaalinen ei yhteiskunnan pidä panostaa pelkästään/kohtuuttomasti äitien kotiin jäämistä 5 vuodeksi. Siihen tulee antaa tukea mutta niin tulee myös äitien töihin lähdölle.

Suhteellisuudentajun kannalla minäkin olen. Voidaan siis todeta että yhtä mieltä ollaan. Ylipäänsä halusin tuoda linkittämäni tulokset esille vain jottei nettiajalle tyypillisesti jää totuudeksi ihmisten päähän että on vain ja ainoastaan tyhmää ja täysin vailla perusteita kannattaa äidin korostettua roolia lapsen ensimmäisen sanotaan vaikka vuoden aikana. Ylipäätään keskustelu on järkevämpää kun joku yhteinen pohja löytyy eikä käy niin että toinen jääräosasto puhuu jostain epämääräisestä biologisesta siteestä joka on isoksi osaksi fiktiota kun taas toisen kannan jäärät sitten uskottelevat ettei biologisen äitiyden merkityksestä olisi mitään näyttöä missään.

 

[Mediakuutio]

Siis lapsen näkökulmasta? Ymmärrän kyllä ajatuksen, että äidin (toki tässäkin pitää huomioida synnytyksen jälkeinen masennus) on helpompi kiintyä omaan lapseen kuin ulkopuolisen. Mutta mistä se lapsi tietää kenen sylissä se istuu? Siis biologisesti ajateltuna.

Vauva voi esimerkiksi jo heti syntymänsä jälkeen tunnistaa äidin äänestä. Äiti myös herkistyy vauvan viesteille ja pystyy siksi vastaamaan niihin paremmin. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö joku muukin voisi hommasta selvitä.

 

[dana77]

Päivähoidossa on hyvin hankala järjestää pienille lapsille sellaista hoitoa mitä he tarvitsisivat. Lapset itkevät ja heitä ei ehditä lohduttaa, he nukahtelevat ruokapöytään kun heitä on pakko valvottaa yms. Tuon ikäinen ei saa sieltä mitään mitä ei saisi kotoa, mutta hänen tarpeisiinsa ei pystytä riittävästi vastaamaan (oletuksena taas ''normaali'' perhe). Ja toki jos meillä olisi tuon ikäisille vaikka maks 4 hengen ryhmät niin tilanne olisi hiukan eri. Mutta tämmöistä ei ole näköpiirissä, eikä edes realistista odottaa.

Totta, se pieneni oleellisesta ja kumoutui täysin vasta sitten, kun otettiin huomioon myös vanhempien työllisyys ja tulot.

Aika harvoin kuulee esitettävän, että perheiden joissa on lapsia yli 4 kpl ei tulisi kannustaa kotihoitoon kun niissä ei ehditä lohduttamaan, nukahtelevat jne. Jostain syystä tämä on ongelma vain päivähoidossa.

Olen asian ennenkin sanonut, mutta omien lapsien kohdalla olen todennut että lapset ovat todella erilaisia. Toinen oli niin kova menemään ettei suorastaan suostunut istumaan sylissä, vaikka vanhempana sitä olisi jopa usein toivonut ellei ollut mitään sattunut. Nuorempi oli toisenlainen ja hänen kohdallaan olisi kotona pidempäänkin oleminen ollut ihan eri tavalla perusteltua.

Missähän tuo kumoutuminen on muuten osoitettu? Ja mikähän on se tulotaso, jolloin vanhemmat ovat yhtä hyviä hoitamaan lapsiaan yhtä hyvin kuin päiväkodit? Olen varovaisen optimistinen, että kuulun siihen ryhmään.

 

[teppana]

Vauva voi esimerkiksi jo heti syntymänsä jälkeen tunnistaa äidin äänestä. Äiti myös herkistyy vauvan viesteille ja pystyy siksi vastaamaan niihin paremmin. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö joku muukin voisi hommasta selvitä.

Niin siis tässä puhutaan imetysikäisestä vauvasta. Lienee kaikkien yhtäläinen mielipide, että imetysajan olisi lapsen parhaaksi olla sen henkilön hoidossa joka imettää. Useimmiten tämä henkilö on äiti. Mutta miten tämä biologinen etu esiintyy imetysajan jälkeen? En siis tässä yritä jääräpäisesti kieltää tällaisen edun olemassaoloa. Ihmettelen vain kuinka suuri ja todellinen tämä etu on, ottaen huomioon että evoluutio ei ole ihmisten käyttäytymistä tähän malliin ajanut.