Mainos

Tappeluketju 2008-2009

  • 365 529
  • 1 190
Yhden yksittäisen jutun irralleen repiminen vastaavien joukosta on tekopyhää ja älyllisesti epärehellistä puuhaa.

Minä taas olen oikeasti yllättynyt, että tästä on saatu aikaiseksi älyllistä keskustelua ja porukka osaa ja uskaltaa tuoda esille omat mielipiteensä tällaisista järjestetyistä showtansseista, joilla ei ole mitään tekemistä jääkiekon kanssa SM-liigassa.

Itse pelihän oli sangen oivallista jääkiekkoa kauden avaukseksi ja varsinkin Hifkin puolelta. Ja hommahan olisi mennyt hienosti, jos Helge olisi noutanut Kankaanperän Tenuten päähän kohdistuneen taklauksen jälkeen. Se kai olisi jopa ollut Helgen tehtävä SM-liigan poliisina. Helge ja Kip olisivat sitten voineet ottaa matsinsa seuraavassa pelissä ja silloin olisi ollut pojilla, joukkueilla ja katsojilla vähän tunnettakin mukana.

Kannattaisi ehkä myös miettiä sitä, kannattaako kaukaloväkivallan vastustusta lisätä tällaisilla täysin tyhjänpäiväisillä nyhjäyksillä? Sanomattakin on kai selvää, että kun päättäjät pidetään varpaillaan tällaisilla showtansseilla, niin sitten kun saadaan oikeasti jotain tapahtumaa kentälle(esim. Komarovin koulutus osa x), niin päitä tulee tippumaan ja edellisiltä kausilta langetetut sakot ovat murto-osia tulevista.

Noihin vahingoimisyrityksiin vielä sen verran, että eikös näiden poliisien tehtävä pitänyt olla vahingoittamisyritysten estäminen ennakolta tai ainakin syyllisten rankaiseminen. Nyt on ollut vähän hiljaisempaa ja poliisit tanssahtelee keskenään niin kuin Anttila keväthuumassaan.
 
diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Päivän Hesarin Yläkulma kolumnissa urheilutoimittaja Pekka Aaltonen suomii Kipin ja Samin saamia rangaistuksia liian pieninä, TV median osallistumista sen näyttämiseen ja siten markkinointiin, ja tulee siihen lopputulokseen, että taustalla on taloussyyt; SM-liiga ja seurat haluavat viihdyttää maksavaa yleisöä näinkin. "Amerikassahan näytöstappelut ovat perin suosittuja".

Mutta sitten tämä: "Perimmäinen ongelma on kuitenkin se, että kiekkoliiga ei halua eroon tappeluista".

Ongelma? Mikä ihmeen ongelma? Jos kerran suurin osa yleisöstä haluaa nähdä silloin tällöin tappeluita, miksi sitä pitää kutsua ongelmaksi?

Aaltosen kolumni oli erittäin hyvä, paitsi että hänkin näyttää nielevän jääkiekkomaailman isoimman myytin: tappelut tuovat halliin yleisöä ja siis rahaa.
Niin ne tuovatkin, mutta vielä paljon enemmän ne vievät.

Todellisuudessa tappelut, painimiset ja muut keskenkasvuisten nujakat ovat suurin syy lajin suosion jämähtämiseen paikoilleen. Ne ovat suurin este lätkäyleisön monipuolistumiselle ja laajenemiselle.
Suurinta osaa aikuisista miehistäkin tappelut, olivat se sitten näitä syrjäkylän kesäteatterin tasoisia komedioita tai "spontaania" typeryyttä, tympivät, monia suututtavatkin.

Mutta noin puolet ihmiskunnasta on naisia. Useimmilla heistä on tarpeeksi tekemistä, kun koettavat estää omia vintiöitään nahistelemasta. Ei heitä kiinnosta lähteä varta vasten todistamaan, kuinka jotkut kanssasiskot ovat epäonnistuneet omassa kasvatustyössään. Ja vielä maksamaan tästä todistamisesta ja raahaamaan omia lapsia mukanaan. Naiset menevät mieluummin oikeaan teatteriin ja muihin kulttuuriharrastuksiin.
Ja ohjaavat lapsensakin niihin.
Kaikkein vähiten he haluavat lapsistaan jääkiekkojunnuja ja potentiaalisia tappelijoita.

Sponsorit puolestaan ovat entistä tarkempia maineestaan ja ovatkin siirtäneet rahojaan entistä enemmän kulttuurin puolelle.

Kummallista tässä on se, ettei SM-liigan johto tajua, mitä kello on lyönyt. Ehkä tässä on jotakin samaa kuin mediakustantajien ja johtavien journalistien harhassa. Nämähän pitävät suurta yleisöä niin paljon itseään tyhmempänä, että luulevat sen haluavan vain pintauutisia, julkkisjuoruja ja isoja värikuvia. Ja kuitenkin kohta puolella suomalaisista on korkeakoulututkinto.

Niin kauan kuin liiga jakelee näitä yhden ja kahden ottelun huijaushuileja eikä kuukauden - puolen vuoden oikeita pelikieltoja, laji ei laajene eikä kehity. Sitten syntyy ratkaisuyrityksiksi isoimpien lätkäpomojen pikku päissä näitä kuvitelmia Atlantilta Tyynellemerelle ulottuvista liigoista. Se täystuho tästä vielä puuttuisi.

Lätkä on nopea ja esim. jalkapalloon verrattuna kiehtova peli, kunhan sitä pyörittävät miehet alkavat tajuta, miten maailma menee.
Hallilla on usein hieno tunnelma, ja monissa pienemmissä kaupungeissa se on ainoa paikka, jossa on mahdollista tavata suurehko joukko hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdessä ja samassa nakkijonossa.

Se avartaa, omalla tavallaan.

Mutta jos lajia ei haluta kehittää ja laajentaa eikä sen yhteiskunnallista, sosiaalista ja inhimillistä hyväksyttävyyttä parantaa, annetaan vaan tapella ja näytellä tappelemista.
 
Pikherz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jääkiekkoon kuuluvat spontaanit tappelut, eivät tuollaiset järjestetyt painit. Jos joku tykkää showsta niin amerikkalaisilta löytyy runsas valikoima erinäisiä federaatioita.
 
rpeez

Jäsen
Odotan innolla sitä, kun on Espoon pienen puppelilauman vuoro vierailla Stadissa.

Mainiota, että tämä tuli esiin.
Olen itseasiassa itsekin miettinyt että pitäisikö Bluessillekin hommata raskaansarjan mies rosteriin, jotta tasapaino säilyisi. Mielenkiintoinen tilanne. Perimmiltäni en usko, että mestaruus sitä vaatisi, mutta mutta...
Sanoisin, että kyllä pitäisi, olisihan se vähintään aika hauska tilanne kokonaisuuden kannalta.
Ja muutenkin ikävä antaa Lostedt:in mättää päätä pitempien kanssa todistamassa, että fyysisyyteen tarvittaessa "vastataan". Rajamäki on käsittääkseni aika hyvä pugilisti, mutta nykyisellään aivan liian tärkeä niihin talkoisiin.
 
Kapo

Jäsen
Eipä nyt ole ollut muutamaan kauteen ketään joka Helgeäkään vastaan pärjäisi mutta ei yhtään matsia ole siihen hävitty. Sehän vitun fiksua olisi jos penkitettäisiin kaksi huippu-ulkkaria IFK:ta ja Jokereita vastaan jotta saataisiin nyrkkeilijä kentälle. Virtasen voisi tietty ostaa mutta teki SaiPan kanssa monivuotisen diilin eikä ole lähdössä.
 
Joo, unohdin nuo realiteetit ulkomaalaisten kanssa ja kotimaisia tuon sarjan miehiä ei tunnetusti ole, mutta olisi edes semir penkin päässä. Noh, näillä mennään ja asiasta ei tarvinne huolestua, kun tuo v-koodin käyttö ei ole niin toimivaa täällä kotoliigassamme.
 
diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Ihanko tosissaan nämä ovat?

Jääkiekkoon kuuluvat spontaanit tappelut, eivät tuollaiset järjestetyt painit. Jos joku tykkää showsta niin amerikkalaisilta löytyy runsas valikoima erinäisiä federaatioita.

Ihanko tosissaan ovat nämä pojat joille arvovalinnat tässä valinnan yhteiskunnassa supistuvat kahteen vaihtoehtoon, ts. joko vintti pimenee oikeasti tai sitten leikisti?

Olisi jääkiekkopomojen korkea aika muistaa, että tavalliset veronmaksajat maksavat tästä lystistä aika ison siivun rakentaessaan ja ylläpitäessään halleja ja monin muin tavoin.

Eivät veronmaksajat halua, että heidän rahoillaan tapellaan ja tv-kameroiden edessä ja lehtikuvissa tehdään tyhjäksi yhteiskunnan ja lasten vanhempien tekemää kasvatustyötä.

Olisi jo korkea aika jonkun poliitikon tai arvojohtajan todella tehdä jotakin tässä asiassa eikä vain pieksää suuta.

Olisi jo sponsorien korkea aika ymmärtää oma etunsa ja vetäytyä tappelevien joukkueiden rahoittamisesta. Kyllähän dopingkäryt ja vetovilpitkin ovat vaikuttaneet sponsorointiin.
 
Höyry

Jäsen
Tahdon että pelissä on tunnetta. Show tappelut tappavat tunteen koko pelistä. Tappelut kuuluu ehdottomasti huippujääkiekkoon (ei juniori- ja alasarjoihin). Kun pelataan tunteella, niin joskus voi kiehahtaa yli ja se voi aiheuttaa tappelun. Se on ihan ok. Mutta jos tappelusta pitää sopia, niin samalla voi sopia sen tapahtuvan jossain muualla kuin jääkiekkokaukalossa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olisi jo sponsorien korkea aika ymmärtää oma etunsa ja vetäytyä tappelevien joukkueiden rahoittamisesta. Kyllähän dopingkäryt ja vetovilpitkin ovat vaikuttaneet sponsorointiin.

Niin, siinä vaiheessa kun tappelu alkaa ja koko halli huutaa kurkku suorana niin veikkaan että sponsorit miettivät vielä että onkohan tämä sittenkään huono juttu.

Hassua että liigassa on tapeltu keskimäärin 10x joka vuosi ja silti sponsorit eivät ole lähteneet, joku voisi kuvitella että se olisi tapahtunut jo. Mites on käynyt dopingin ja sopupelien kanssa? Ainiin, sponssit lähtivät saman tien ko. lajeista.

Diletantti varmaan osaakin tästä sitten vetää johtopäätöksiä siitä mitä sponssit miettivät.
 
haltija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Olisi jääkiekkopomojen korkea aika muistaa, että tavalliset veronmaksajat maksavat tästä lystistä aika ison siivun rakentaessaan ja ylläpitäessään halleja ja monin muin tavoin.

Eivät veronmaksajat halua, että heidän rahoillaan tapellaan ja tv-kameroiden edessä ja lehtikuvissa tehdään tyhjäksi yhteiskunnan ja lasten vanhempien tekemää kasvatustyötä.

Olisi jo korkea aika jonkun poliitikon tai arvojohtajan todella tehdä jotakin tässä asiassa eikä vain pieksää suuta.

Olisi jo sponsorien korkea aika ymmärtää oma etunsa ja vetäytyä tappelevien joukkueiden rahoittamisesta. Kyllähän dopingkäryt ja vetovilpitkin ovat vaikuttaneet sponsorointiin.

Jos kun nyt on sitten se "korkea aika", niin miksei jengi ja sponsorit katoa hallilta? Miksemme me veronmaksajat äänestä jaloillamme jos ME emme halua katsoa näitä koitoksia jääkiekko-otteluiden ohessa?

Jengi suhtautuu tähän tappeluasiaan yllättävän tunteella. Relatkaa hyvät ihmiset, se on vain pieni nujakka lätkämatsissa, ei sen kummempaa. Joidenkin mielestä näitä on hauska seurata ja niitä on mukava spekuloida. Ilmeisesti joukkueiden poliisit halusivat hakea asetelmia pitkälle kaudelle mittaamalla hieman iskukykyään, ei kai se niin paha ole?
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuo tappelu oli ennakkohehkutusten valossa sama, kun Usain Bolt ja Asafa Powell olisivat juosseet Pekingin 100 m finaalissa 10,23 ja 10,37. Vaikka kuinka tykkäisi mustien miesten kirmailusta, ei vain sytytä. Rahat takaisin.
 
Kyllä sponsoreita löytyy joka lähtöön. Osa ei ehkä pidä tappeluista jääkiekossa kun taas toisia se ei ehkä niinkään haittaa. Heleniustakin tukee eräs suklaapatukkabrandi.

Kyllä se nyt vaan niin menee, että vaikka itse peli olisi maailman tylsin ja halli hiljainen niin hanskojen tippuessa laulu raikaa ja soitto soi.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hassua että liigassa on tapeltu keskimäärin 10x joka vuosi ja silti sponsorit eivät ole lähteneet, joku voisi kuvitella että se olisi tapahtunut jo. Mites on käynyt dopingin ja sopupelien kanssa? Ainiin, sponssit lähtivät saman tien ko. lajeista.

Tätä olen ihmetellyt vuosikaudet itsekin. Elämmekö maailmassa, jossa vain puhutaan?

Toivonkin, että kaikki ne, jotka vastustavat tappeluita henkeen ja vereen tekevät put your money where your mouth is -tyyppisen liikkeen ja pysyvät tästä lähtien poissa HIFK:n ja Jokerien kaikista otteluista, koska kummassakin joukkueessa on ns. poliisi. Tähän boikottiin tulisi liittyä koko perheen lisäksi jokaisen poisjäävän katsojan mahdollinen yritysvieras. Jos joukkueet boikotin aikanakin tappelevat, tulisi jokaisen katsomolakkoilijan tehdä oma johtopäätöksensä ja aivan yksinkertaisesti palauttaa mahdollinen kausikorttinsa ko. seuroille. Mikäli kyseessä on sponsorin edustaja, olisi oikeus ja kohtuus, että sponsoritkin osallistuisivat boikottiin ja vetäisivät tukensa. Uskon, että juuri tämä asia on niin aidosti meitä kaikkia koskeva, että kerrankin saamme jalkeille todellisen vyöryn. Tuhansien katsojien boikottia ei voida suurseuroissa ohittaa. Nyt ryhtiä !

Yleisurheilun MM-kisat ovat taas ensi kesänä. Tässä on liki vuosi aikaa järjestää totaalinen tv-katsontaboikotti sitä koskien. Meistähän 99,99% vastustaa kysyttäessä myös dopingia ja sama määrä meistä haluaa myös nähdä huipputuloksia, joten miksi katsoisimme doupattuja ihmiskoneita? Keskitytään nauttimaan urheilulajeista itsestään ja tingitään tulosajattelustamme. Uskon, että tämäkin asia on niin aidosti meitä kaikkia koskeva, että saamme satojentuhansien katsojalukupudotuksen ensi kesän MM-kisojen ajaksi ja viestimme kulkee päättäjille ympäri maailmaa. Katsomme vasta puhtaita kisoja, sehän on meidän toiveemme?

Molemmilla boikoteilla voidaan näyttää, että loppupeleissähän kysynnän ja tarjonnan laki ratkaisevat ja kun katsojat lähtevät, lähtevät sponsoritkin ilman muuta. Jääkiekossahan kaikki nämä showtappelut, kuten Nielikäinen vs. Vandenbusche, ovatkin jo karsineet katsojia mukavasti. HIFK sai avausotteluunsa Jokereita vastaan ainoastaan 8000 katsojaa ja Canalin tv-kamerat johtuen ilman muuta siitä, että Brennanin ja Samin vastenmielisestä myllystä oli selkeästi varoitettu etukäteen mediassa. Kaikkihan kommentoivat, että "odotettu kohtaaminen nähtiin". Uskon, että ilman Nielikäisen ja Vandenbuschen rähinää, HIFK:n ja Lukon joukkotappelua, Tony Salmelaisen roskiksenpaiskomista, Jere Karalahden ja Pentti Matikaisen sekoiluja, Sami Heleniuksen lukuisia aikaisempia liigatappeluja ja Alpo Suhosen esiinnostamaa jääkiekon muutenkin vastenmielistä kaupallistumista, ottelussa olisi ollut selvästi enemmän katsojia ja tuosta yksittäisestä tappelusta olisi kirjoitettu vieläkin enemmän. Canalillakin oli kuulemma alkuperäinen tarkoitus boikotoida sarja-avausta Nordiksella odotetun myllyn takia ja lisäksi tv-lähetyksessä piti jättää kuvaamatta tuo tapahtuma ja myös kommentoijien oli tarkoitus ignoorata koko tapaus. Toisaalta hehän tekivät mediana vaan työtään.

Kohti puhdasta maailmaa. Tästä se lähtee. Jokaisen omista valinnoista. Ei enää puhetta, vaan selkeitä tekoja.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Siis voi että mua jurppii tämä mustavalkoinen keskustelu. Enkä puhu Tepsistä. Että pitää joko olla henkeen ja vereen tappeluja vastaan, tai sitten saada tuhat pientä orgasmia joka kerta, kun hanskat pudotetaan. Vai että boikotti vielä? Boikotoiko JHag HIFKin pelejä heti, kun pelataan yksi peli ilman tappelua?
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
En muistaakseni muista, että nämä tuuskit ja Leonit olisivat nyyhkyttäneet silloin niin lujaa, kun Jonne Virtanen ja Helenius tappelivat heti pelin alussa. Tässä on nyt vaan perusitkua muiden joukkueiden tekemisestä. Mitä kuuluu jollekin ulko stadilaisjoukkueelle mitä Jokerit ja IFK peleissään tekevät.

Mitä pahaa jostain "showmyllystä" kerran max kahdesti kaudessa on? Vaikka tuo oli kyllä asemien todistelua, joten ei edes show-tappelu. Liigassa tapellaan muutenkin niin hiton vähän, että turhaa porua sivutolkulla. Jos pelissä on tunnetta, taklauksia, maaleja niin kyllä sinne yksi kunnon tappelukin sopii. Jos ei tykkää niin voi mennä katsomaan jotain muuta.
 
M10

Jäsen
Mitä pahaa jostain "showmyllystä" kerran max kahdesti kaudessa on?

Samaa minäkin olen hieman ihmetellyt. Tuntuu, että tässä on taas tehty kärpäsestä härkänen. Itsekin pidän toki enemmän spontaaneista tappeluista a`la Simicek vs. Kangasalusta, mutta ihan kivaa katsottavaa tällaiset isojen miesten kohtaamisetkin on. Vaikka olisivatkin sitten jo alkulämmössä sovittuja.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En muistaakseni muista, että nämä tuuskit ja Leonit olisivat nyyhkyttäneet silloin niin lujaa, kun Jonne Virtanen ja Helenius tappelivat heti pelin alussa. Tässä on nyt vaan perusitkua muiden joukkueiden tekemisestä. Mitä kuuluu jollekin ulko stadilaisjoukkueelle mitä Jokerit ja IFK peleissään tekevät.

Mitä pahaa jostain "showmyllystä" kerran max kahdesti kaudessa on? Vaikka tuo oli kyllä asemien todistelua, joten ei edes show-tappelu. Liigassa tapellaan muutenkin niin hiton vähän, että turhaa porua sivutolkulla. Jos pelissä on tunnetta, taklauksia, maaleja niin kyllä sinne yksi kunnon tappelukin sopii. Jos ei tykkää niin voi mennä katsomaan jotain muuta.
Itku-kortti. Maailman tehokkain trollin ase. Heleniuksen ja Virtasen tappelu sentään oli viihdyttävä. Nyt on ilopissat housuissa sellaisesta hellästä taputtelusta, jolle Antti Virtanenkin nauraisi paskaista naurua. Voisin vaikka lyödä vetoa, että asun lähempänä Helsingin keskustaa kuin sinä. Jos tuo kaikessa teatraalisuudessaan kouluarvosanalla 6 tappelu ei kuulu Kehä-III ulkopuolelle, helvettiäkö täällä palstalla siitä riekut koko 14-vuotiaan innollasi?

Tuo show-mylly oli takapakkia tappelukulttuurin juurruttamiseksi SM-liigaan. Tajuatko, saatanan heinäkenkä, että olen kaukalotappeluiden hyväksyjä?
 
Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vaikka tuo oli kyllä asemien todistelua, joten ei edes show-tappelu.

Tästä samaa mieltä.

Tässä myllyssähän oli kyse siitä, että HIFK oli tuonut valtameren takaa kaverin, joka näyttöjensä perusteella on niin kova, että pystyy Sami Heleniukselta viemään liigan raskaan sarjan mestarin tittelin. Tää asia taas on Helsingin joukkueiden ja niiden kannattajien kesken tärkeä asia. Sami selkeästi (haastattelujen perusteella siis) ajatteli jo pari päivää ennen ottelua, että "ei saatana, minun tunkiollenihan et tule kukkoilemaan" ja tunsi olevansa enemmän tai vähemmän pakotettu näyttämään, että ei aio pelätä eikä perääntyä Pohjois-Amerikan ihmeen edessä.

Ei helsinkiläisjoukkueiden kohtaamisissa ole kyse pelkästään siitä kumpi tekee enemmän maaleja.

Ei ollut mikään turha mylly. Oli ammatimiesten tuima kohtaaminen ja kaikkia muita liigapelaajia olisi tuossa viety kuin litran mittaa.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Itku-kortti. Maailman tehokkain trollin ase. Heleniuksen ja Virtasen tappelu sentään oli viihdyttävä. Nyt on ilopissat housuissa sellaisesta hellästä taputtelusta, jolle Antti Virtanenkin nauraisi paskaista naurua. Voisin vaikka lyödä vetoa, että asun lähempänä Helsingin keskustaa kuin sinä. Jos tuo kaikessa teatraalisuudessaan kouluarvosanalla 6 tappelu ei kuulu Kehä-III ulkopuolelle, helvettiäkö täällä palstalla siitä riekut koko 14-vuotiaan innollasi?

Tuo show-mylly oli takapakkia tappelukulttuurin juurruttamiseksi SM-liigaan. Tajuatko, saatanan heinäkenkä, että olen kaukalotappeluiden hyväksyjä?

Minua ei kiinnosta pätkän vertaa missä asut? Ei tässä ollu kyse edes stadilaisuudesta tai vastaavasta, vaan siitä että ei ole mikään pakko katsoa IFK:n tai Jokereiden pelejä jos niin kovasti kiukuttaa, että pitää sivutolkulla jankata asiaa mitä peleissä joskus max 2 kaudessa tapahtuu.

Sen takiahan ihmiset kiinnostuvat eri joukkeista ja eri urheilusta, eri tyylejä on paljon. Onko se nyt niin hiton ärsyttävää jos kaksi tappelijaa ottaa mittaa toisistaan korkeintaan pari kertaa kaudessa. Se on vain osa kokonaisuutta, olin siinäkin pelissä odottamassa meiltä hyvää panosta ja maaleja. Niitä kaikkea saatiin ja se tappelu oli vain lisää, paska mylly, mutta ihan jees.

Suomessa aina pienistä sivuoksista tehdään se pääoksa. Sama on poliitikassa, mietitään ihan vitusti saako joku nulikka pelata kolikkopeliä, kun pitäisi miettiä työllisyyttä.

Ja edelleen tuotetta mistä ei pidä, ei ole pakko ostaa.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Jos verorajalla Jokereihin saapuu "ikinäkovinmissää" maalitykki, niin totta helvetissä häneltä odotetaan maaleja heti paikallisessa IFK:ta vastaan. Jos liigaan tuodaan fyysinen pelote, tottakai häneltä odotetaan mittelöä heti mestarin (Heleniusta) vastaan. Se on osa isompaa kuvaa, sitä mihin rooliin Brennan Suomessa asettuu. Tuolla tappelulla hän nosti itsensä suureksi pelotteeksi ja näytti ettei väistele ketään. Kovien, oikeasti kovien tappelijoiden myllyt ovat monesti pettymyksiä, ei niissä yleensä tiputa jäihin iskujen voimasta.

Ihme palsta jumalointia syyttää aina trollauksesta, jos sanoo jotain valtavirrasta poikkeavaa.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sen takiahan ihmiset kiinnostuvat eri joukkeista ja eri urheilusta, eri tyylejä on paljon. Onko se nyt niin hiton ärsyttävää jos kaksi tappelijaa ottaa mittaa toisistaan korkeintaan pari kertaa kaudessa. Se on vain osa kokonaisuutta, olin siinäkin pelissä odottamassa meiltä hyvää panosta ja maaleja. Niitä kaikkea saatiin ja se tappelu oli vain lisää, paska mylly, mutta ihan jees.
Ei, se ei ole ärsyttävää. Itse asiassa sain tekstiviestin, että "Kip ja Helge otti matsin", tjsp. Toki heti juutuubiin kuola suupielistä valuen, vain huomatakseni, että tässäkö tää nyt sitten oli. Eli minua vituttaa ihan suunnattomasti koko tämä älämölö huonosta tappelusta, joka oli huolella alustettu. Oikein suuren maailman malliin tervehdykset ja ylimääräisten päähineiden poisto. Ja sitten kolmen sekunnin hyttystentappo ja tuomarit väliin.

Tavaan vielä oikein hitaasti, ehkä ymmärrät pointtini: tuo tappelu oli huonoa mainosta tappeluille, enkä ymmärrä, kuinka joku saa siitä kicksejä.

PS. jos sinua ei kiinnosta, missä asun, miksi käytät argumenttina Helsinki vs. muu Suomi?
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Boikotoiko JHag HIFKin pelejä heti, kun pelataan yksi peli ilman tappelua?

Millä logiikalla? Joskus yritykset tulkita toista kirjoittajaa ovat pelottavan lähellä sitä rajaa, missä toisen suuhun laitetaan sanoja, joita itse toivoisi hänen sanovan. Mullahan olisi jäänyt esimerkiksi viime kausi kokonaan katsomatta. Siteeraan itseäni HIFK-osiosta: Lusin rakastamani ja kannattamani seuran otteluissa, vaikka Alpo tekisi paluun ja lopettaisimme kaiken kontaktipelin.

Ei kannata ottaa kaikkea henkilökohtaisesti ja haudanvakavasti. Totesin vain, että kiekkotappelut, järjestetyt tai spontaanit, eivät ole lajille minkäänlainen ongelma, kun mitataan katsoja- ja sponsorimääriä. On hirveää hurskastelua väittää muuta. Lisäksi on yhtä karmeaa hurskastelua puuttua vain yhteen yksittäiseen tappeluun, Jonne Virtanen vs. Sami Helenius on täysin sama asia kuin Brennan vs. Helenius. Arvostan aina niitä, joiden mielipide on muuttumaton ja perustelut johdonmukaisia. Siis arvostan, vaikka eri mieltä olenkin. Tähän ei liity mitenkään se, että henkilön pitäisi olla samaa mieltä kanssani. Olisipahan vitun tylsä maailma ja keskustelupalsta, jos näin olisi. Oli miten oli, en ole tähän mennessä nähnyt tällä palstalla yhtään tyylipuhdasta ja loogista tappeluiden kritisoijaa.

Vertaus Powellista ja Boltista ei ollut ollenkaan huono, minullekaan ei erityisemmin maistunut väkisin väännetty mylly, se löytyy kommentistani Brennan vs. Sami -ketjussa. Mutta jotta tämä satasen juoksijoiden vertaus saataisiin oikeaan mittakaavaan, niin silloinhan yleisurheilukatsoja on ostanut liput koko illan GP-kisaan, joka pitää sisällään useita huippulajeja; keihäs, korkeus, seiväs, pituus etc. Olisi aika kornia mennä vaatimaan pääsymaksun palautusta illasta sillä perusteella että satanen olisi ollut pettymys. Varsinkin jos muut lajit, kuten HIFKin ja Jokerien muu osa ottelusta, olisi ollut onnistunut. Tai sitten joku menee yu-kisoihin vain yhden lajin takia ja joku tuli HIFK-Jokerit otteluun ainoastaan katsomaan 1 minuutin pätkää. Tällöin ei voi kuin valittaa, lippuja ei toistaiseksi myydä osatapahtumiin - en yhtään ihmettele, jos tulevaisuudessa jopa myytäisiinkin.

edit: Ipan mieheltä Takkuturkilta hyvä kommentti, juuri näin!
 
Viimeksi muokattu:

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Leon kirjoitti:
PS. jos sinua ei kiinnosta, missä asun, miksi käytät argumenttina Helsinki vs. muu Suomi?

Niin sen verran otin vain "Stadi vs muu Suomi" esille, että ihmettelin miten Stadin sisäinen paikallisvääntö voi herättää niin suurta ihmetystä ihmisessä joka kannattaa HPK:ta. Minulle ei ole niin tärkeää tämä stadilaisuus teema kuin joillekin muille, kun itsekin olen syntynyt "landella", mutta asunut pääosan elämästäni Helsingissä ja IFK on aina ollut se mitä kannattanut.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Millä logiikalla? Joskus yritykset tulkita toista kirjoittajaa ovat pelottavan lähellä sitä rajaa, missä toisen suuhun laitetaan sanoja, joita itse toivoisi hänen sanovan. Mullahan olisi jäänyt esimerkiksi viime kausi kokonaan katsomatta. Siteeraan itseäni HIFK-osiosta: Lusin rakastamani ja kannattamani seuran otteluissa, vaikka Alpo tekisi paluun ja lopettaisimme kaiken kontaktipelin.
Eikun aattelin vaan esittää yhtä kaukaa haettua vastaboikottia. Henkeen ja vereen tappelufanit varmaankin tekevät rahat suuhun -liikkeen yhtä mielellään.

Ei kannata ottaa kaikkea henkilökohtaisesti ja haudanvakavasti. Totesin vain, että kiekkotappelut, järjestetyt tai spontaanit, eivät ole lajille minkäänlainen ongelma, kun mitataan katsoja- ja sponsorimääriä. On hirveää hurskastelua väittää muuta. Lisäksi on yhtä karmeaa hurskastelua puuttua vain yhteen yksittäiseen tappeluun, Jonne Virtanen vs. Sami Helenius on täysin sama asia kuin Brennan vs. Helenius. Arvostan aina niitä, joiden mielipide on muuttumaton ja perustelut johdonmukaisia. Siis arvostan, vaikka eri mieltä olenkin. Tähän ei liity mitenkään se, että henkilön pitäisi olla samaa mieltä kanssani. Olisipahan vitun tylsä maailma ja keskustelupalsta, jos näin olisi. Oli miten oli, en ole tähän mennessä nähnyt tällä palstalla yhtään tyylipuhdasta ja loogista tappeluiden kritisoijaa.
Etkä näe nytkään. En koe kuuluvani heihin. Minä näen itseni siinä joukossa, joka (ei siis _jolla_) nousee seisomaan, kun raskassarjalaiset heittävät hanskat narikkaan. En vain ymmärrä niitä argumentteja, millä sitä omaa maaiman tärkeintä mielipidettä puolustellaan. Olen allerginen itku-sanalle, hurskastelu menee melkein samaan kastiin. Jos erehtyy kritisoimaan tappelua, leimataan heti tappeluiden vastustajaksi, joka kyynelehtii hurskaasti. Mutta yhtä vaikea on löytää tappeluista innostuvaa, jolla on kanttia ottaa muukin asenne, kuin "kaikki tappelut ovat hyviä". Minusta olisi ollut parempi, jos tuo nimenomainen olisi säästetty parempaan rakoon.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Niin sen verran otin vain "Stadi vs muu Suomi" esille, että ihmettelin miten Stadin sisäinen paikallisvääntö voi herättää niin suurta ihmetystä ihmisessä joka kannattaa HPK:ta. Minulle ei ole niin tärkeää tämä stadilaisuus teema kuin joillekin muille, kun itsekin olen syntynyt "landella", mutta asunut pääosan elämästäni Helsingissä ja IFK on aina ollut se mitä kannattanut.
Edelleen tässä on erittäin kummallisia tulkintoja toisten kirjoituksista. Oliko tässä nyt tosiaan aiheena Jokerit-IFK –peli vai sen yhteydessä käydyn tyylisen tappelun arvostelu?

Eikä tässä nyt kannata jakaa kirjoittajia mihinkään joukkueiden leireihin, esimerkiksi minulla ja Leonilla näyttää olevan eri mielipide tämän tyylisistä tappeluista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös