Päivän Hesarin Yläkulma kolumnissa urheilutoimittaja Pekka Aaltonen suomii Kipin ja Samin saamia rangaistuksia liian pieninä, TV median osallistumista sen näyttämiseen ja siten markkinointiin, ja tulee siihen lopputulokseen, että taustalla on taloussyyt; SM-liiga ja seurat haluavat viihdyttää maksavaa yleisöä näinkin. "Amerikassahan näytöstappelut ovat perin suosittuja".
Mutta sitten tämä: "Perimmäinen ongelma on kuitenkin se, että kiekkoliiga ei halua eroon tappeluista".
Ongelma? Mikä ihmeen ongelma? Jos kerran suurin osa yleisöstä haluaa nähdä silloin tällöin tappeluita, miksi sitä pitää kutsua ongelmaksi?
Aaltosen kolumni oli erittäin hyvä, paitsi että hänkin näyttää nielevän jääkiekkomaailman isoimman myytin: tappelut tuovat halliin yleisöä ja siis rahaa.
Niin ne tuovatkin, mutta vielä paljon enemmän ne vievät.
Todellisuudessa tappelut, painimiset ja muut keskenkasvuisten nujakat ovat suurin syy lajin suosion jämähtämiseen paikoilleen. Ne ovat suurin este lätkäyleisön monipuolistumiselle ja laajenemiselle.
Suurinta osaa aikuisista miehistäkin tappelut, olivat se sitten näitä syrjäkylän kesäteatterin tasoisia komedioita tai "spontaania" typeryyttä, tympivät, monia suututtavatkin.
Mutta noin puolet ihmiskunnasta on naisia. Useimmilla heistä on tarpeeksi tekemistä, kun koettavat estää omia vintiöitään nahistelemasta. Ei heitä kiinnosta lähteä varta vasten todistamaan, kuinka jotkut kanssasiskot ovat epäonnistuneet omassa kasvatustyössään. Ja vielä maksamaan tästä todistamisesta ja raahaamaan omia lapsia mukanaan. Naiset menevät mieluummin oikeaan teatteriin ja muihin kulttuuriharrastuksiin.
Ja ohjaavat lapsensakin niihin.
Kaikkein vähiten he haluavat lapsistaan jääkiekkojunnuja ja potentiaalisia tappelijoita.
Sponsorit puolestaan ovat entistä tarkempia maineestaan ja ovatkin siirtäneet rahojaan entistä enemmän kulttuurin puolelle.
Kummallista tässä on se, ettei SM-liigan johto tajua, mitä kello on lyönyt. Ehkä tässä on jotakin samaa kuin mediakustantajien ja johtavien journalistien harhassa. Nämähän pitävät suurta yleisöä niin paljon itseään tyhmempänä, että luulevat sen haluavan vain pintauutisia, julkkisjuoruja ja isoja värikuvia. Ja kuitenkin kohta puolella suomalaisista on korkeakoulututkinto.
Niin kauan kuin liiga jakelee näitä yhden ja kahden ottelun huijaushuileja eikä kuukauden - puolen vuoden oikeita pelikieltoja, laji ei laajene eikä kehity. Sitten syntyy ratkaisuyrityksiksi isoimpien lätkäpomojen pikku päissä näitä kuvitelmia Atlantilta Tyynellemerelle ulottuvista liigoista. Se täystuho tästä vielä puuttuisi.
Lätkä on nopea ja esim. jalkapalloon verrattuna kiehtova peli, kunhan sitä pyörittävät miehet alkavat tajuta, miten maailma menee.
Hallilla on usein hieno tunnelma, ja monissa pienemmissä kaupungeissa se on ainoa paikka, jossa on mahdollista tavata suurehko joukko hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdessä ja samassa nakkijonossa.
Se avartaa, omalla tavallaan.
Mutta jos lajia ei haluta kehittää ja laajentaa eikä sen yhteiskunnallista, sosiaalista ja inhimillistä hyväksyttävyyttä parantaa, annetaan vaan tapella ja näytellä tappelemista.
