Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Sitä en kysynyt.
Ymmärätkö itsekään mitä siis kysyit?
Tuossahan nimenomaan vastattiin täydellisesti siihen miten Pelicans olisi toiminut jos he olisivat tehneet kuten Tappara.
Merkittävä ero näissä tapauksissa on se, että Nurminen toilaili vapaa-ajalla ja silti seura hyllytti hänet, Rautakorpi toilaili töissä ja hänen rangaistus oli "varoitus".
Se toilaileeko seuran edustajana vai ei tekee näissä sen eron, jota on ilmeisen vaikeaa myöntää Tappara leirissä silti Pelicans halusi tehdä asian selvittämisen ajaksi selvän pesäeron toilailijaan sen sijaan Tapparan leirissä Rautakorpea suojellaan.

Äkkiseltään voisi jopa luulla, että Rautakorven tapausta pidetään Tapparassa asiaan kuuluvana urheilullisen edun tavoitteluna jossa tavoite menee kaiken muun edelle. Onneksi Tapparan A-junnut tippuivat jo pleijareissa ja jotenkin tämän kaiken jälkeen olisi niin toteutumis kelpoinen skenaario, että Tapparan liigajoukkueen jäsenellä todetaan ensi viikolla Korona ja Tapparan kausi päättyy siihen.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sasha
Yllä viitataan uskoakseni aiemmin kirjoittamaani viestiin (alla). Kävin tappara.co:ssa lukemassa juttuja ja näin videon, jossa kiinnitettiin mainoksia. Ok, olisi minun pitänyt tietysti lukea ketjua vähän tarkemmin ja oikeastaan muistaa, että Tapparan kannattajilla oli tämmöinen kampanja menossa. Eli joo, aloite oli tullut kannattajilta.
Eihän kenenkään tästä Tapparan tukikampanjasta pitää tarvitse. Kukin tavallaan. Mutta asioista voisi silti edes yrittää puhua niiden oikeilla nimillä. Kritiikki pysyy uskottavampana pohjautuessa todellisuuteen, ei kivaan narratiiviin. Tämä keskustelun aihe on jo sen luokan farssi, ettei sitä väkisin tarvitse yrittää provonsuuntaisilla lausunnoilla värittää. Kyllä sieltä ne aidot kritiikin kohteet löytää ilman värikynääkin.

En silti malta olla sanomatta, että kampanja on yhä käynnissä ja Tappara myy koko ajan osuuksia tuohon laitamainokseen. Lisäksi Tappara myy paitoja ja tarroja samalla teemalla. Oliko sekin fanien aloite? En tiedä, mutta on tämä minusta nyt kuitenkin hieman siellä harmaalla alueella taas (meneekö näistäkin siivu hyväntekeväisyyteen?). Mihin tai kehen tällä sloganilla "Ketään ei jätetä yksin" taas viitattiinkaan? Vähintään yhtä mauton, kuin Ilveksen edellisen johdon perseilemä "Lipunmyyjä" -body.
Se toinenkin laitamainos on myyty jo loppuun. Tuotot siitä ohjataan lyhentämättömänä Ville Nieminen rahastoon. Niiden myynnissä olevien tarrojen tuotot ohjataan lyhentämättömänä myöhemmin päätettävään hyväntekeväisyyskohteeseen. Molempien kohdalla tieto on piilotettu niinkin pitkälle kuin verkkokaupan tuotekuvaukseen. (Suorat linkit: Ketään ei jätetä yksin / Laitamainos D3 ja Ketään ei jätetä yksin / Takalasitarra. Molemmat linkit tuotesivulle Tappara Shopiin.) Varsinkin tuon laitamainoksen kohdalla näyttää olevan varsin suurellakin kirjoitettu. Eipä siitä tuoteperheenkään lanseerauksesta seura kunniaa ole ottanut:

Samansuuntainen viesti löytyy muista some-kanavista ainakin.

Ketään ei jätetä yksin -slogan on toki konteksti huomioon ottaen monitulkintainen. Helppohan tuo on mauttomaksi tulkita, jos olettaa sen viittaavan suoraan esim. tämän ketjun otsikon nimeämään farssiin. Käsitykseni mukaan tuota ei kuitenkaan ole niin järkeilty, vaan taustalla oli laajempi ajatus. Voin toki olla väärässäkin. Ketään ei jätetä yksin -slogan on kuitenkin varsin helposti tulkittavissa myös yleiseksi jargoniksi. Sopii niin arkeen kuin varsinkin haastaviimpiinkin aikoihin, miksei pandemia-aikoihinkin.

Mutta eipä siinä. Eiköhän se ole jo käynyt selväksi. En minä jaksa tässä ketjussa Tapparaa suuremmin puolustella. Päin helvettiä on vedetty treenikäytännöissä ja heti perään viestinnässä. Viestinnällinen farssi ei välttämättä vieläkään ole edes ohi. Mutta ketään ei jätetä yksin ei nähdäkseni niihin virheisiin kuulu. Fanien aloitteesta lähtenyt tukikampanja, jonka tuotoista osa ohjataan hyväntekeväisyyteen. Täysin hölmöjähän nuo seurassa olisivat, jos jotain paita- / mainos- /tms. myyntiä eivät fanien pyynnöstä starttaisi.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Onneksi Tapparan A-junnut tippuivat jo pleijareissa ja jotenkin tämän kaiken jälkeen olisi niin toteutumis kelpoinen skenaario, että Tapparan liigajoukkueen jäsenellä todetaan ensi viikolla Korona ja Tapparan kausi päättyy siihen.
No sinähän varsinainen sankari olet...ensin olet täällä jeesustelemassa muutaman muun ohella Tapparan tunaroinneista tautiin liittyen ja heti sen perään toivot jollekin korona-tartuntaa...aikamoista!
 
1953 1954 1955 1959 1961 1964 1975 1977 1979 1982 1984 1986 1987 1988 2003 2016 2017

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
No sinähän varsinainen sankari olet...ensin olet täällä jeesustelemassa muutaman muun ohella Tapparan tunaroinneista tautiin liittyen ja heti sen perään toivot jollekin korona-tartuntaa...aikamoista!
Mitenkä tuo Tapparan perseilyn arvostelu on jeesustelua?
Älä pistä sanoja toisten suuhun missään en ole toivonut korona tartuntaa Tapparaan, vaan pohdin puhtaasti Tapparan toimintaa yhden skenaarion valossa.

Tapparan toiminnan perusteella tuo skeenario vaikuttaa jopa todennäköiseltä kun pelaajien terveydestä ei välitetä vaan tärkeintä on urheilullinen menestys.
Tämä siis perustuu puhtaasti Tapparan toimintaan kun muiden seurojen vastuullisemman toiminnan seurauksena näitä on sattunut.
Tällöin todennäköisyys siihen, että Tapparan vastuuttoman toiminnan takia noin tapahtuu on selvästi suurempi.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Eli Tapparalle pienemmät sakot kuin Ipalle aikanaan case Keränen, toki Tapparalle mainehaittoja jonkin verran.
Tapparan liikevaihto 2020 oli 8,6 miljoonaa euroa. Jos oletetaan tuon sakon olleen 75 k€ (huhujen mukaan siis vähemmän), olisi tuo sakko ~0,9% liikevaihdosta. Jos sakko olisi 50 k€, olisi sakko ~0,6% liikevaihdosta.

Verrattuna Ilveksen saamaan 100 k€ sakkoon, vuoden 2017 liikevaihto Ipalla 5,9 miljoonaa euroa. Sakko oli siis ~1,7% liikevaihdosta.

Koska pidän Ipan rikettä vähäisempänä kuin Tapparan rikettä, pitäisi tuon Tapparan sakon olla vähintään edes samaa luokkaa tuohon Ipan sakkoon verrattuna joka tarkoittaisi noin 150 k€ sakkoa liikevaihtoon verrattuna.

Miksi verrattuna liikevaihtoon? No se nyt suunnilleen kertoo missä kokoluokissa seurojen taloudet liikkuu.
Jos haluaa vielä tuloksia verrata noilta vuosilta, niin toisella +14 k€ ja toisella -766 k€ (en kerro kumpi on kumman), joten tuonkin perusteella eihän noissa sakoissa ole mitään kohtuutta tai linjaa, ei vaikka olisi kyseessä saman tasoiset rikkeet.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Eli Tapparalle pienemmät sakot kuin Ipalle aikanaan case Keränen, toki Tapparalle mainehaittoja jonkin verran.
Kenenkä etua Heikki Penttilä ajaa Liigan hallituksessa? Liigan vai Tapparan? Pitäisikö Liigan hallitusta vaihtaa, ettei tuo hyvävelikerho pääse puuhastelemaan ihan miten haluaa?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Eli Tapparalle pienemmät sakot kuin Ipalle aikanaan case Keränen, toki Tapparalle mainehaittoja jonkin verran.
Ei mene mun oikeustajuun kyllä. Tapparan olisi pitänyt saada kuusinumeroinen summa, joka on huomattavasti Ilveksen sakkoa suurempi. Haiskahtaa hyvävelikerhon sisäsiittoiselta puuhastelulta. Samalla olisi voinut maksattaa koronatuet pois.
 
Two wrongs don't make a right, but they make me feel a whole lot better

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tietysti jos näkee, että fanien moraalinen tehtävä tällaisessa skandaalissa olisi hylätä seuransa, tai protestoida raivokkaasti kunnes johto on vaihdettu, niin ok. Sitten kai ollaan moraalittomia paskiaisia me kaikki tukijat.
Eihän kenenkään tästä Tapparan tukikampanjasta pitää tarvitse. Kukin tavallaan. Mutta asioista voisi silti edes yrittää puhua niiden oikeilla nimillä. Kritiikki pysyy uskottavampana pohjautuessa todellisuuteen, ei kivaan narratiiviin. Tämä keskustelun aihe on jo sen luokan farssi, ettei sitä väkisin tarvitse yrittää provonsuuntaisilla lausunnoilla värittää. Kyllä sieltä ne aidot kritiikin kohteet löytää ilman värikynääkin.
Ok ymmärrän. Asioita tulkitaan monella tavalla ja me ollaan luonnollisista syistä eri kulmauksissa pohtimassa, miten tämä nyt lopulta menikään. Minulla ei ole syytä epäillä fanien tarkoitusperiä. Tarkoitus on ollut tukea Tapparaa tilanteessa, jossa yksi iso(?) sponsori jätti laivan.

Ketään ei jätetä yksin on varmasti hieno ajatus. Väkisin tulee mieleen You'll never walk alone joka on myös, vaikka minusta ei Liverpoolin miestä saa tekemälläkään. Sitten hieman vastaavana tuoreempana juttuna oli Stand with Glen joka tietysti henkiöityi tiettyyn henkilöön ja tapaukseen, mutta liittyy tietysti yhteen globaaliin ongelmaan.

Rautalangasta: Ymmärsin jostain syystä kampanjan henkilöityvän voimakkaasti Jukka Rautakorpeen. Ilmeisesti näin ei ollut, joten ei siinä sitten mitään.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ei mene mun oikeustajuun kyllä. Tapparan olisi pitänyt saada kuusinumeroinen summa, joka on huomattavasti Ilveksen sakkoa suurempi. Haiskahtaa hyvävelikerhon sisäsiittoiselta puuhastelulta. Samalla olisi voinut maksattaa koronatuet pois.
Meinaat, että Liigan yksi lellikkiseura saisi isot sakot? Ehei nyt sentään.
 
Mistä tietää, että Tapparan organisaatiossa johtavassa asemassa oleva henkilö valehtelee?

Hän antaa haastattelun tai julkaisee tiedotteen.
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei mene mun oikeustajuun kyllä. Tapparan olisi pitänyt saada kuusinumeroinen summa, joka on huomattavasti Ilveksen sakkoa suurempi. Haiskahtaa hyvävelikerhon sisäsiittoiselta puuhastelulta. Samalla olisi voinut maksattaa koronatuet pois.
Kyllä oma oikeustajunikin on tässä koetuksella. Jos ja kun tuosta 75k€ summasta on tultu vielä alaspäin, on Liigakin käytännössä siunannut toiminnan ja todennut sen pikkuriikkiseksi epähuomiossa tapahtuneeksi erheeksi. Liigan suuntaan siis Rautakorven ja kumppaneiden lapselliset rajojen hakemiset ym. on nielaistu koukkujen ja painojen kera. Esimerkillistä toimintaa.
 
No mutta hei, sakkohan oli Penttilän mielestä suuruudeltaa oikein määritelty ja tuntuva. Varmaan vieläkin lompakossa jomottaa. Vai olikohan vaan nauruhermot kipeät sakon "suuruuden" kuultuaan?
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Ei mene mun oikeustajuun kyllä. Tapparan olisi pitänyt saada kuusinumeroinen summa, joka on huomattavasti Ilveksen sakkoa suurempi. Haiskahtaa hyvävelikerhon sisäsiittoiselta puuhastelulta. Samalla olisi voinut maksattaa koronatuet pois.
Näin mutulta heittäisin, että syy Ilveksen sakon suuruuten oli se, että siitä oltiin ennakkoon yhdessä sovittu, että mikä on sakon suuruus, jos veljeilee Jokereiden kanssa jollain tavalla. Tässä tapauksessa sitten ei tainnut olla ennakkoon sovittu mitään kiinteätä sakkoa tai haitaria sen suuruudesta.

Suurien sakkojen perään huutelijoiden tulisi muistaa Liigan toimivan osakeyhtiönä, jossa seurat ovat osakkaina. Veikkaisin osakkaiden yhdenvertaisuuden tuovan jonkin vertaa hillintää tuohon sakon suuruuten, kun itse rikkomuksesta annettiin 20 päiväsakkoa.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suurien sakkojen perään huutelijoiden tulisi muistaa Liigan toimivan osakeyhtiönä, jossa seurat ovat osakkaina. Veikkaisin osakkaiden yhdenvertaisuuden tuovan jonkin vertaa hillintää tuohon sakon suuruuten, kun itse rikkomuksesta annettiin 20 päiväsakkoa.
Juuri mainitsemastasi syystä sakkojen tulisi olla niin tuntuvat, ettei yksikään osakas sorru tällaiseen idioottimaiseen ja ylimieliseen toimintaan? Tässä osakas on kuitenkin tehnyt lommon paitsi omaan, myös Liigan julkisuuskuvaan.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sakkosummien suora vertaaminen (tietämättä tarkkoja taustoja ja käytäntöjä) on populistista, kuten myös (menestyneen) seuran huuteleminen "Liigan lellikkiseuraksi" vailla konkreettista näyttöä.

Tämä ei tarkoita sitä, että välttämättä pitäisin Tapparan saamaa sakkoa(alle 75000e) riittävänä tässä tapauksessa. Vaikea sanoa, kun ei ehkä riitä (näillä tiedoilla) kompetenssikaan arvioimaan asiaa. Mutulla sanoisin, että jos joku skaala on olemassa, niin aivan äärimmäisestä yläpäästä tässä kuuluisi vetää.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Juuri mainitsemastasi syystä sakkojen tulisi olla niin tuntuvat, ettei yksikään osakas sorru tällaiseen idioottimaiseen ja ylimieliseen toimintaan? Tässä osakas on kuitenkin tehnyt lommon paitsi omaan, myös Liigan julkisuuskuvaan.
Jos koronaan liittyvistä rikkomuksista ei ole sovittu mitään sakkokäytäntöä ennakkoon, niin veikkaisin, että aika paha jonkun 20 päiväsakon perusteella on lähteä rankomaan isolla sakolla, jos jostain rattijuopumuksista annetaan jo 50 päiväsakkoa. Mainehaitta toki pahempi tässä Tapparan rikkeessä kaikille seuroille. Tämä kaikki pohdiskelu siis vahvaa mutuilua ja miettimistä vain miksi sakko jäi tuohon mihin se jäi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisin kuvitella, että Tappara ei ole päättämässä itseensä kohdistuneita sanktioita Liigassa, mutta varmaksi en tietenkään uskalla sanoa, kun Liigassa on nuo omat herrasmieskuvionsa.

Jos ennen kautta on Liigassa on sovittu, että sakko koronahölmöilyistä on 75k€, niin sitten sen on oltava 75k€. On ihan turha tehdä mitään taulukkoja siitä, mikä rike on minkäkin arvoinen, koska jokainen turha perseily vie sekä seuran että Liigan uskottavuutta. Kun huomattavan sakon uhka on riittävän korkea, jokainen pitää omalta osaltaan huolen siitä, että ohjeistuksia noudatetaan. Yleisesti ottaen voisi kuvitella, että jokaisella ihmisellä on myös ihan konkreettinen uhka siitä, että duuni menee alta ja siinä sivussa oma mainekin, joten yhdessä kaikki nämä tekijät saavat aikaan sen, että jokainen tekee omat hommansa extrahuolellisesti myös itsekkäistä syistä.

Tässä Tapparan tapauksessa näyttää siltä, että Rautakorpi ei ole pitänyt uhkia riittävän korkeina, jotta niillä olisi vaikutusta omaan toimintaan. On luultavasti ajatellut, ettei tule jäämään lainkaan kiinni ja jos jääkin, riittää, että hän sanoo ensin böö ja pelästyttää ihmiset sillä hiljaiseksi. Hänhän on kuitenkin Jukka Rautakorpi. Rautakorpi ei näköjään ole myöskään pitänyt uhkaa oman duuninsa menettämisestä kovinkaan suurena. Rehellisyyden nimissä en toki nyt nähdyn esityksen jälkeen ehkä itsekään olisi pitänyt. Liigalta tulevista sakoistakin vastaa seura, joten ainoa oikea uhka on ollut julkinen häpeä ja rikosoikeudelliset seuraukset. Ja vaikuttaa siltä, että Rautakorpi ei ole pitänyt rikosoikeudellisia seurauksia juuri minään, mitä ne ei oikeastaan olekaan, jos oikein tarkkaan mietitään. Sakkoahan tässä nyt napsahti, mutta onhan Jukalla fyrkkaa. Ja miten ne sakot nyt muka vaikuttavat hänen elämäänsä? Joo, kaikki tietää asiasta, mutta ei niitä kukaan puolen vuoden päästä enää muista. Julkinen kirjoittelu ei Rautakorpea hetkauta lainkaan, koska hän on siihen tottunut ja kirjoittelua on harrastettu ennenkin. Koska aihetta on ollut. Ei siis yhtään minkäänlainen uhka. Elämä jatkuu Tapparassa kuten ennenkin. Jukka sai sakkoa, Tappara sai sakkoa, joita ei varmaankaan koskaan tarvitse edes maksaa, vaan ne vain vähennetään jostain. Kaikki unohtuu ja Tappara tulee kokeilemaan rajojaan seuraavankin kerran, kun paikka tulee. Koska tekojen seuraukset eivät ole kovinkaan mittavia. Joku myyntehessu myy nyt yhden kumppanuuden enemmän ja se on sillä katettu.

Kannattaisi sopia sanktiot ennemminkin urheilullisiksi, kuin taloudellisiksi, koska siinä on toimiston kiva selitellä joukkueelle, joka vetää peräsuoli ulkona 60 peliä kaudessa satoi tai paistoi, että teiltä lähti nyt mahdollisuudet pleijareihin/kotietuun/mestaruuteen/jne., kun me tehtiin silleen tyhmästi, että kokeiltiin vähän rajoja ja jäätiin kiinni.
 
"Yks maali Nordenskiöldinkadulla vastaa kymmentä maalia maakunnissa". -Ville Nieminen (1.1.2016)

33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos koronaan liittyvistä rikkomuksista ei ole sovittu mitään sakkokäytäntöä ennakkoon, niin veikkaisin, että aika paha jonkun 20 päiväsakon perusteella on lähteä rankomaan isolla sakolla, jos jostain rattijuopumuksista annetaan jo 50 päiväsakkoa. Mainehaitta toki pahempi tässä Tapparan rikkeessä kaikille seuroille. Tämä kaikki pohdiskelu siis vahvaa mutuilua ja miettimistä vain miksi sakko jäi tuohon mihin se jäi.
Rinnastaminen rikosoikeudellisiin sakkoihin ontuu kyllä monesta syystä. Liiga ei sakota rikoksista, ja suurin osa tapauksista, joista liiga sakottaa, ei johda minkäänlaisiin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Jos tuota logiikkaa käytettäisiin, tämän pitäisi olla Liigan mittapuulla suurempi rike kuin yhdenkään, josta ei ole seurannut rikosoikeudellisesti mitään, ja sakkojen sen mukaiset. Mutta kuten sanottu: sitä logiikkaa ei mielestäni kuulu käyttää.

EDIT: Enkä ymmärtänyt, että suoraan rinnastaisitkaan, mutta kun näillä asioilla ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään IMO.
 
IVXIII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@BOL olipa hyvä kirjoitus. Tätä vääntöä on tullut luettua itsekin jo sivukaupalla, mutta tuossa on kaikki olennainen tästä jälkipyykistä sanottu. Juuri noin sen pitäisi mennä, sanktiouhka olisi pitänyt olla etukäteen tiedossa ja sen uhkan olisi ehdottomasti pitänyt olla urheilullinen. Sellainen olisi toiminut Rautakorpeen (ja muihinkin, joilla olisi halu venyttää/rikkoa sääntöjen rajoja).

Harmi, ettei tuollaista ollut, olisi luultavasti tämä koko episodi jäänyt tapahtumatta.
 
Lykosia

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt se on ainakin vahvistettu, että Liiga vihaa Jokereita enemmän kuin ruttoa.

Ei kyllä itsellekään uppoa, miksi tilanteessa, jossa on rikottu lakia ja jopa tuomiokin annettu, annetaan pienempi sakko kuin Ilvekselle siitä, että kehtasivat palkat uuden pelaajan toisesta liigasta. Kummasta näistä on enemmän haittaa liigan imagolle?
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
@BOL :n kirjoituksen luettua tajuaa hitaampikin, että rahallisella sakolla ei voi mitenkään hetkauttaa laivaa suuntaan tai toiseen, koska se ei voi olla niin suuri, että tuntuisi missään. Vähän ku jollekin NHL-pelaajalle annettaisiin 5000e sakkoa jostain - ei tunnu missään.

Kuten BOL sanoi, rangaistuksen olisi pitänyt olla urheilullinen, koska urheilullista etuahan toimilla on haettukin. Näin Tapparasta ainakin ulospäin kerrottiin.

Hyvä kirjoitus.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Rinnastaminen rikosoikeudellisiin sakkoihin ontuu kyllä monesta syystä. Liiga ei sakota rikoksista, ja suurin osa tapauksista, joista liiga sakottaa, ei johda minkäänlaisiin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Jos tuota logiikkaa käytettäisiin, tämän pitäisi olla Liigan mittapuulla suurempi rike kuin yhdenkään, josta ei ole seurannut rikosoikeudellisesti mitään, ja sakkojen sen mukaiset. Mutta kuten sanottu: sitä logiikkaa ei mielestäni kuulu käyttää.

EDIT: Enkä ymmärtänyt, että suoraan rinnastaisitkaan, mutta kun näillä asioilla ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään IMO.
Niin siis tuossa oli vain tarkoitus havainnollistaa se, että jos ei ole etukäteen sovittu mistään sakoista liittyen mainehaittoihin tai koronaan, niin miten olisi perusteltavissa ne useamman sadan tuhannen euron sakot, jos tuo Tapparan suorittama rikkomus on katsottu vain 20 päiväsakon arvoiseksi. Sen takia otin sen osakkaiden yhdenvertaisuudenkin esille, että tuollainen mielivaltainen sakko Liigan toimesta mahdollisesti kosahtaisi muille joukkueille sitten maksuun tavan järjen mukaan vähemmän mainehaittaa aiheuttavista tapahtumista ehkä.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketään ei jätetä yksin -slogan on toki konteksti huomioon ottaen monitulkintainen. Helppohan tuo on mauttomaksi tulkita, jos olettaa sen viittaavan suoraan esim. tämän ketjun otsikon nimeämään farssiin. Käsitykseni mukaan tuota ei kuitenkaan ole niin järkeilty, vaan taustalla oli laajempi ajatus.
Nähdäkseni juuri nyt aloitettuna kampanjaa on aika vaikea nähdä erillään tämän ketjun aiheesta. Jos syksyllä lähdettäisiin samalla sloganilla, tilanne olisi eri (tai jos kampanja olisi lähtenyt aiemmin liikkeelle). Samalla tavalla jos syksyllä 2009 olisi IFK myynyt "Tervetuloa Stadiin!" t-paitoja, konteksti olisi eri kuin vaikkapa nyt lanseerattuna. Tai jos Jokerit olisi syksyllä 2012 myynyt "Muse jää!" -paitoja, olisi monien mielestä koeteltu hyvän maun rajoja. Tappara ei siis tee mitään väärin myydessään "Ketään ei jätetä yksin" T-paitojaan, mutta jos tarkoituksena on päästä "farssista" eteenpäin, voi kyseenalaista onko tämä tarkoituksenmukainen tapa toimia.
 
Niin siis todellisella tarkoituksella on loppujen lopuksi aika vähän merkitystä tällaisissa tapauksissa, kun kyse on ajoituksesta ja tilannetajusta, toteutustavasta, siitä koska kannattaa tehdä jotain ja koska ei.

(Ottamatta nyt sen kummemmin kantaa juuri tähän ketään ei jätetä yksin -tapaukseen).
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Tappara nyt vaikka lanseeraisi tuotteita, joissa lukisi "karavaani kulkee ja koirat haukkuu"(tästä ei muuten kannata ottaa koppia!), näyttäytyisi se perin omituisena, vaikka tarkoitus olisi mikä.

Joo, ääriesimerkki, mutta tarkoitettu edellisen viestin sanomaa alleviivaamaan.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK - Kärpät
  • 2.00
  • 3.70
  • 3.45
Lukko - Ilves
  • 1.51
  • 4.70
  • 5.30
TPS - Pelicans
  • 2.67
  • 3.55
  • 2.46
Tappara - KalPa
  • 2.52
  • 3.50
  • 2.63
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy