Mainos

Tampere – mainettaan parempi kaupunki

  • 375 931
  • 2 023

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sijaintinsa puolesta Nekala on autottomalle ihan hyvä - kävellen Keskustorille puolisen tuntia, juna- tai linja-autoasemalle ei sitäkään, kauppa, kirjasto, kuntosali kaikki kolme lähellä. Vielä kun Uros Areena aloittaa toimintansa, niin oikeastaan kaikki tarpeellinen on ihan kävelymatkan päässä.

Nekala on sijaintinsa puolesta aika lailla optimi. Sen huono maine tulee ihmisistä. Vaikka se Atomikylä jo purettiin pois, niin siellä on vielä niitä vanhoja huonokuntoisia puutaloja, joihin on pakattu hanuja ja sekakäyttäjiä.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Nekala on sijaintinsa puolesta aika lailla optimi. Sen huono maine tulee ihmisistä. Vaikka se Atomikylä jo purettiin pois, niin siellä on vielä niitä vanhoja huonokuntoisia puutaloja, joihin on pakattu hanuja ja sekakäyttäjiä.
Tässä varmaan kahden edellisen sukupolven osalta vaikuttaa Nekalan murhaajat, sen verran älytön tapaus oli aikoinaan.
Nämäkin sankarit ovat nyt vapautuneet, tuskin tekojaan enää uusivat.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Monesti vedotaan siihen, että luonto on lähellä, mutta Tampereelta ei löydy sellaista kaupunginosaa, missä luonto ei olisi lähellä ihan keskustaa lukuunottamatta. Haluttavuuden ratkaisee ennemmin kulkuyhteydet, ruuhkattomuus ja hyvä asuinympäristö palveluineen. Jos on 4km hypermarkettiin, niin se on aika lähellä maksimia, mikä Tampereelta löytyy, eli on kaukana. Halutuimpien yhtälöön ei kyllä mitenkään sovi Annalat ja Suoramat ja se näkyy ihan suoraan näiden alueiden hinnoissa.

Ja jos asuu keskustan länsipuolella, niin Pyynikin maastoihin pääsee 5-10 minuutissa. Siitä on tullut itselle yksi suosikeistani.

Tampereen keskusta on myös mahtava paikka asua. Itse asun tällä hetkellä aivan Hämeenkadun tuntumassa, mutta silti rauhallisella kadulla. Kaikki palvelut on lähellä ja autoa ei todellakaan tarvitse - vaikka sellaisen toki omistan.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Nekala on sijaintinsa puolesta aika lailla optimi. Sen huono maine tulee ihmisistä. Vaikka se Atomikylä jo purettiin pois, niin siellä on vielä niitä vanhoja huonokuntoisia puutaloja, joihin on pakattu hanuja ja sekakäyttäjiä.

Tarkoitat varmaan alueen puukerrostaloja? Varmasti asukkaiden joukossa on hanuja ja sekakäyttäjiäkin, koska alueella on pieniä ja suhteellisen halpoja asuntoja. Mutta kuten kirjoitin, niin seutukunta on siistiytynyt viime vuosien aikana (sekä ulkoisesti että asujaimiston puolesta). Osaltaan siihen vaikutti varmasti Nekalankulman vuokra-asuntojen saneeraus muutama vuosi sitten. Työkaveri asui siellä ja sanoi, että asuntojen saneerauksen lisäksi osa asukkaista (hankalimmat) saneerattiin muualle.

Jos hakee homogeenista, keskiluokkaista, keski-ikäisten perheellisten kansoittamaa idylliä, niin silloin ei kannata hankkia asuntoa Nekalasta. Heterogeeninen alue ja heterogeenista sakkia. Seudun kerrostaloissa asuu varmaan paljon eläkeläisiä, tavallisia duunareita, opiskelijoita. Omakotialueella asuu vauraampaa ja parempaa väkeä, joten sieltä löytynee koiria ulkoiluttavia kokoomuksen ja vihreiden äänestäjiä.

Tässä varmaan kahden edellisen sukupolven osalta vaikuttaa Nekalan murhaajat, sen verran älytön tapaus oli aikoinaan. Nämäkin sankarit ovat nyt vapautuneet, tuskin tekojaan enää uusivat.

En asunut täällä vielä vuonna 2007, mutta tapaus jäi mieleen juuri älyttömyytensä vuoksi. Sosiaalitapauksia kaikki neljä, eivätkä asuneet Nekalassa (yksi? heistä oli asunut lapsuudessaan). Muistan että tapausta tutkinut poliisi sanoi jotakin siihen tyyliin, että koko juttua ei olisi tapahtunut, jollei ko. pojat olisi juoneet kaljaa/olleet humalassa. Bullshittiä. Joka viikonloppu Tampereen keskustasta löytyy kaveriporukoita, jotka juovat keskenään kaljaa ja puhuvat paskaa ja silti heidän mieleensä ei tule lähteä muutaman kilometrin päähän perimään olemattomia velkoja tuntemattomilta ihmisiltä. Sekopäitä kaikki neljä
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tuli testattua Tampereella paljon hehkutettu Sitko..mitä nyt tästä paikasta voisi sanoa ettei kukaan suutu.. Todella hieno paikka ja sanoisin että kyllä ehdottomasti Top3 menee. Erittäin maukas lätty ja kylkeen tarjoilija osasi vinkkaa erittäin hyvän oluen. Enkä yhtään ihmettele että lauantaina joutuu hetken odottaa vapaata pöytää. Loistava paikka
Palvelu *****
Sijainti *****
Ruoka *****
 

ipaz

Jäsen
Tuli testattua Tampereella paljon hehkutettu Sitko..mitä nyt tästä paikasta voisi sanoa ettei kukaan suutu.. Todella hieno paikka ja sanoisin että kyllä ehdottomasti Top3 menee. Erittäin maukas lätty ja kylkeen tarjoilija osasi vinkkaa erittäin hyvän oluen. Enkä yhtään ihmettele että lauantaina joutuu hetken odottaa vapaata pöytää. Loistava paikka
Palvelu *****
Sijainti *****
Ruoka *****

Sitko on kyllä hyvä paikka ja niiden chilipizza mun ehdoton ykkösvalinta lähestulkoon aina. Nduja-makkara siinä päällä vielä, niin morjes. Sorin panimon oluista löytyy kivasti kyytipoikaa pizzan kylkeen.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Itse yleensä nautin pizzan kanssa ihan coca colaa. Jotenkin vain tottunut siihen että pizzan kanssa menee parhaiten limu. Tarjoilija suositteli 8,3% olutta tiskillä. Hetken epäröinnin jälkeen tartuin täkyyn. En muista mikä olut oli kyseessä mutta sopi tilaamani pizzan kanssa erittäin hyvin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Tuli piipahdettua viime viikonloppuna Tampereella ja kaveri raahasi minut heti ekana tällaiseen ravintolaan. Itselle kasvisruuat ovat vähän tuntematon alue, vaikka silloin tällöin tällaisissa paikoissa vierailenkin. Makujen takia ei kyllä koskaan ole tarvinnut pettyä, eikä nytkään, vaan pikemminkin päinvastoin. Tämä oli todella positiivinen yllätys, sillä maut olivat 10/10 luokkaa ruuan esillepanosta puhumattakaan, siinäkin asia, johon ei tule kiinnitettyä lounassyöjänä juurikaan huomiota, kun sitä ei ole. Paikan miljöö muistutti Pulp Fictionin Jack Rabbit Slimiä ja ruokaa odotellessa sai pelata vanhoja arcade-pelejä. Siis kiitettävän arvoinen elämys niin ruuan laadun kuin tunnelmankin suhteen. Ei toki mikään pikaruokahinnoissa oleva paikka, mutta suosittelen!


ps. Tampere on kyllä hieno kaupunki.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Jännä juttu, vaikka suvulla ei ole minkäänlaista aiempaa sidettä Tampereeseen, niin serkusten lapsista on nyt 5 kotiutunut sinne (ml oma jälkikasvu). No, onhan Tampere ihan kiva kaupunki, ei siinä mitään.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jos noin 1,5 km rautatieasemalta on vielä lähellä keskustaa, niin Sammonkadulta löytyy Zafran. Lounaspöytä on monipuolinen ja maistuva.
Zafranista puolisen kilsaa eteenpäin on Chu asian street food, kerrassaan oivaa kiinalaista evästä, dynamiittikana on hiton hyvää.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä Tampereen kaupunginosa on paras?

Hervanta ei varmaankaan ihan heti nouse tälle listalle, mutta miltä näyttää Hervanta 2021?
Tammelassa on Tampereen paras fengshui. Hervanta taas on malliesimerkki dystopiasta, liian ahtaasti rakennettuja rumia kerrostaloja, tukahduttava tunnelma. Parempi arkkitehtuuri on piiritetty ahtamalla ympäristö liian täyteen.

Ylöjärvellä persut ratsastivat vaalivoittoon vastustamalla ratikkaa, joten siihen suuntaan se tuskin laajenee ainakaan neljään vuoteen. Enkä nyt tiedä onko niin tarpeenkaan, vaikka olisihan siellä suunnalla gryndereille hyvää tonttimaata reitin varrella. Samalla Ylöjärvikin alkaisi muistuttaa hieman enemmän kaupunkia, jota se jo nyt epäonnistuneesti teettelee.
 

axe

Jäsen
Ketjun otsikko ei nykyään oikein enää sovi, koska Tampereellahan on todella hyvä maine.

Tampereella on aina ollut hyvä maine, mutta kuten ketjun avaaja, Talibaneihin vertautuvan Jatkoajan poliittiskorrektin typerysosaston poistama schollkin huomasi, Tampere on jopa parempi kuin hyvä maineensa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tampereella on aina ollut hyvä maine, mutta kuten ketjun avaaja, Talibaneihin vertautuvan Jatkoajan poliittiskorrektin typerysosaston poistama schollkin huomasi, Tampere on jopa parempi kuin hyvä maineensa.
Se titteli menee kyllä Hämeenlinnalle.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Asunut viimeiset 12 vuotta Nekalassa ja kyllä täällä on turvallista liikkua myös iltaisin ja öisin. Olen jutellut täällä minua paljon pitempään asuneiden kanssa ja sanovat, että seutu ja asujaimisto on muuttunut/rauhoittunut viimeisen viidentoista vuoden aikana paljon. Ja tulee rauhoittumaan vielä enemmän, jos/kun suunnitelmat uuden poliisitalo ja paloaseman rakentamisesta Nekalaan toteutuvat (arvioitu valmistumisaika v. 2024). Mutta paljonhan asunnon rauhallisuus (tai rauhattomuus) riippuu naapureista ja itsellä kävi hyvä tuuri, kun tuli hankittua kämppä hyvähenkisestä ja asiallisen isännöitsijän omaavasta taloyhtiöstä.

Sijaintinsa puolesta Nekala on autottomalle ihan hyvä - kävellen Keskustorille puolisen tuntia, juna- tai linja-autoasemalle ei sitäkään, kauppa, kirjasto, kuntosali kaikki kolme lähellä. Vielä kun Uros Areena aloittaa toimintansa, niin oikeastaan kaikki tarpeellinen on ihan kävelymatkan päässä. Olen asunut Tampereella Kalevassa, Takahuhdissa, Amurissa, keskustassa ja nyt siis Nekalassa ja parhaiten täällä olen viihtynyt.
Mutsi asuu Nekalassa, lähellä kulttuuriravintola Railoa, sellaisessa palveluyksiössä. Olin siellä käymässä Kesäkuun alussa, vietin pariviikkoa hänen luonaan. Vähän oli ahdasta mutta muisteltiin -60 - luvun loppua, -70 - luvun alkua, asuttiin Erätiellä huone ja keittiö asunnossa, 4 henkilöä, ainakin omasta mielestä pikkupoikana hyvin mahduttiin (vanhemmilla ehkä eri mielipide, sitten tuli upgrade ja muutettiin Multisiltaan 2 huoneen, keittiö, kylpyhuone asuntoon, luonto oli lähellä, ei mitään palveluita aluksi).
Kävin koulut, Nekalan kansakoulu, Norssi, Nekalassa, täälläkin mainittu Katiska (taisi olla ennen nimeltään Nekka) tuli tutuksi lukion viimeisellä luokalla. Olin myös yhden kesän Nekalan postissa jakajana ja koska piirille pääsi lähtemään "vasta" 9:15, niin luppoaika vietettiin Nekassa, jotkut vetivät yhden oluenkin heti yhdeksän jälkeen.
Kuten ylempänä mainittiin, hyvät kävely yhteydet, 30 minuuttia keskustaan, ja rauhassa sai kävellä takaisinkin päin yö aikaan,
Tuli mieleen että voisi ostaa tollaisen huoneiston (1 hh ja keittiö), käyttää sitä Tampereen vierailuilla.

JOL
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Voi olla tyhmä kysymys, mutta onkos Näsinneulan kahvila tai torni ylipäätänsä avoinna ympäri vuoden?
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kuulumisia Tampereelta!

Ensin huonot. Voi kilin vitut, nyt meille nauraa Raision perämettäläisekki. Kaupunkistatusta ei enää saada vaikka myytäisiin Teisko Keski-Suomen läänille. Ei sikäli, turvenuijaleima sopii meille oikein hyvin, mutta pesäpallo pitäisi lopettaa kahdesta syystä: A) Koko laji perustettiin fasistisin tarkoitusperin. B) Kun sitä ei missään muualla pelata, voidaan puhua saatanallisen sisäsiittoisesta oman navan kaivelusta.

Ihmiskyrpä has left the ci...area limits! Joka stnn kerta kun tämä kekkuli mainosti menemisiään ja tulemisiaan, vitutti kuin pientä oravaa. Suurin mainehaitta arealle koskaan missään. Mitä vittua se tänne edes muutti. Toivottavasti uusi pormestari pitää huolen, että tämä limanuljaska ei astu tänne jalallaan enää koskaan.

Kansiareenan sponsorille kuuluu huonoa. Pieni toivonkipinä heräsi eloon, että nimi, jota ei pysty ääneen sanomaan, ei olisikaan hallin ovessa seuraavaa kymmentä vuotta.
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kansiareenan sponsorille kuuluu huonoa. Pieni toivonkipinä heräsi eloon, että nimi, jota ei pysty ääneen sanomaan, ei olisikaan hallin ovessa seuraavaa kymmentä vuotta.
Mitäs vikaa tuossa Uros live nimessä on? Tietty joku Tampere areena olisi varmasti ollut osuvampi nimi, mutta money talks. Ei tuo nyt sen huonompi ole kuin vaikkapa hartwall areena.
 

ipaz

Jäsen
Ihmiskyrpä has left the ci...area limits! Joka stnn kerta kun tämä kekkuli mainosti menemisiään ja tulemisiaan, vitutti kuin pientä oravaa. Suurin mainehaitta arealle koskaan missään. Mitä vittua se tänne edes muutti. Toivottavasti uusi pormestari pitää huolen, että tämä limanuljaska ei astu tänne jalallaan enää koskaan.

Who this? Mulle ei tule Aamulehteä, eikä Tamperelaista. Eikä Seiskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös