Voit arvata kumpaa esimiehet enemmän arvostavat ja kummalla saattaa olla urapolulla ovi leveämmin auki. Jotkut voivat pitää tätä jälkimmäistä tapausta pyrkyrinä tai perseen nuolijana, mutta itse kyllä arvostan sitä että yrittää parhaansa ja tekee hommat niin hyvin kuin mahdollista. On siinä jonkin sortin ammattiylpeyskin kyseessä.
Jälkimmäinen tapaus on
kiipijä.
Jotain sadantuhannen työntekijän pörssiyhtiössä mikä palkkani maksaa on viiden kerroksen väkeä, ihan virallisestikin A, B, C, D ja E-tasot. Kahdesti vuodessa voi anoa seuraavalle tasolle nousemista. Olen kouluni käynyt ja osaamistakin on jonkun verran ja minut arvioitiin tasolle C. Tämä on juuri nyt hyvä näin ja haluaisin jäädyttää tilanteen tähän.
Tokihan pomo on jo kertonut mitä seuraavalle levelille nouseminen vaatii ja lueskelin huvikseni myös intrasta. Aivan vitunmoinen härdelli kaikkine arviointineen ja haastatteluineen. Tämän syksyn saan vielä olla rauhassa, mutta ensi keväänä varmaan alkaa jo painostus kuinka minusta pitäisi tehdä deemies.
En halua, miksi ihmeessä haluaisin? Nyt jo maksetaan naurettavasti liikaa tehtyihin hommiin nähden ja miksi haluaisin muuttaa status quota. Mitä hyvää siitä seuraisi? Varmaan joutuisi sitten opastamaan uusia työntekijöitä, kesähessuja ja kaikkea. En tiedä millä tasolla muut ovat, mutta uskoakseni jo nytkin sellainen riski on olemassa.
Tasan yhdellä haastattelulla pääsi puljuun ja sitten yhtäkkiä saadakseen tehdä lisää töitä pitäisi alentua johonkin kuukausia kestävään mankeliin. Ja kaiken sen jälkeen voisi tietenkin tulla myös päätös, että ei taidot riitä nousuun.
Eihän se nyt niin voi olla, että kaikkien pitää koko ajan edetä. Tuossa oli joku isojen herrojen vuosikokous tms ja jotain numeroita näin siitä. Osakekurssi on noussut viime vuosina ja bonuksia jaetaan, sainpa sellaisia itsekin.
Jos kerran kaikille on töitä, niin miksi en saa olla C-tasolla rauhassa ja tehdä mitä tarvitsee tehdä? Minulla ei ole luterilaista työmoraalia, mutta hoidan silti ruutuni. En ole bussikuski tai ahtaaja eli sen kummempaa ammattiylpeyttä ei myöskään ole. Mitenköhän joku voi olla ylpeä ammatistaan, konseptinakin se on jo aivan käsittämätön.
Toisaalta jos saisi tehdä sitä mistä on vapaa-ajalla kiinnostunut, niin silloin varmaan voisikin olla, sen ymmärrän oikein hyvin.