Kysynpähän nyt tästä ketjusta seuraavaa, kun täällä JA:ssa aina tiedetään kaikki.
Elikkä olen itse töissä varastohommissa yrityksessä, jossa on n. 40 työntekijää + sitten pomosto ja huoltomiehet. Teen varastohommia yksinäni elikkä ketään toista ei ole kaverina (mikä on ihan hyvä juttu). Muut työntekijät ovat sidottuina omiin työpisteisiin, kun taas itse omissa hommissa pääsen menemään ympäri laitosta.
Olin ensimmäinen varastomies kyseisessä yrityksessä, joka on naisvaltainen (vain muutama mieshenkilö on töissä siellä). Paikka on aina hieman kuin pommin jäljiltä, kun kamaa tulee paljon. Alusta asti kun töihin menin n. 2 vuotta sitten, ajattelin olla mahd. ahkera. Tein töitä melkein hiki hatussa ja pidinkin siitä, hyvää kuntoiluahan siinä sai ja paljon.
Siten sainkin sitten kaikenlaista arvostusta osakseni ja pelkkää kunnioitusta ja erittäin hyvää palautetta. Tietysti varmaan osaksi senkin takia, että naisihmiset eivät itse jaksa nostella painavia tavaroita ja laatikoita, jne.
Helposti tietää onnistuneensa jos selän takana puhutaan hyvää, mutta sekin meni niin. Selän takanakin minua kehuttiin muiden puheissa koko ajan.
Joitakin työntekijöitä vaihtui ja tuli ja meni, mutta kun lähdin inttiin tuossa kesällä, niin kukaan muu ei ollut saanut sellaisia "hyvästejä" kuin itse. Tuli pelkästään hyvä mieli. Muut olivat olleen muiden työntekijöiden mielestä näköjään vain "tusinaduunareita", mutta itse olin jotain spesiaalia.
Työnantajan mielestä olin suoriutunut työtehtävistä paremmin kuin loistavasti ja hän arvosti työpanostani erittäin paljon, samoin kuin muu pomostokin. Aloitin kesätyönä ja jatkoin sitten sopimusta inttiin asti. En ajatellut mitään intin jälkeistä työelämää lainkaan, vaan kerroin, että joudun lopettamaan inttiin.
Viimeisenä työpäivänä sitten työnantaja pyysi ilmoittamaan heti kun intti loppuu. En sitten sitä muistanut, vaan aika varhaisessa vaiheessa armeijaa työnantaja sitä kyselikin. Tehtiin sitten uusi soppari, ja tein armeijan ohella 7 työpäivää, muutamana henk.koht lomapäivänä ja sitten oli 3 sunnuntaipäivää.
Nyt sitten kotiuduin huhtikuun alussa ja siitä lähtien olen ollut töissä normaalisti (tai miten nyt normaalisti lakon aikana voikaan olla töissä). Tuosta moni jo päättelee, millaisessa firmassa olen töissä.
Mutta mutta. Kaikki ei olekkaan ihan ruusuilla tanssimista. Ensinnäkin kärsin jonkinasteisista keskittymishäiriöistä. Eli saatan tehdä jotain ennen kuin mietin, mitä teen ja miksi teen. Myöskin puhe juoksee yleensä ajatusta nopeammin. Tekstiviesteihinkin saatan vastata ennen kuin edes luen, mitä siinä kunnolla sanotaan.
Vaikka kuinka yritän keskittyä kunnolla, niin yleensä ei onnistu. Tavalliset lasutoimituksetkin ovat todella hankalia, kun laskee ilman kunnon ajatusta ja keskittymistä. Huomaa, että muuten ne onnistuvat kuten kaikilta muiltakin, kun saa sen tietyn tatsin päälle. Sitä on vain erittäin hankala saavuttaa.
Monesti saattaa käydä esim. niin, että siirtää jonkun lavan johonkin ja jälkeenpäin sitten miettii, että mitä helvettiä? Täysin väärään paikkaan meni se. Ihan yhtäkkiä.
Tämä vain ei näy esim. pomostolle. Kun kerroin tästä työnantajalle, niin hän tietenkin katsoo kokonaiskuvaa, ja hieman kiistääkin tällaiset ongelmat. Sanoi, että muillakin tulee tuollaisia blackoutteja. Kyllä tulee, mutta itselläni onkin keskittymisongelma, joka tuottaa niitä normaalia enemmän.
Varsinainen ongelma onkin tämä: Jo helmikuussa kerroin näistä asioista työnantajalle ja pyysin eroa. Koska nuo virheet vain ottavat sen verran päähän. Työnantaja sitten käytti kaikki ylisanat, mitä voi ja halusi toden teolla, että jatkan. Mietin muutaman päivän ja totesin, että en halua sossun luukullekkaan mennä.
Nyt sitten lakon aikana on ollut aikaa miettiä näitä juttuja ja perjantaina lähetin viestin, jossa pyysin jälleen eroa. Vastausta ei tullut ja lauantaina sitten kävin henk.koht juttelemassa hänelle. Kerroin asian niin kuin se on ja hän pyysi kertomaan maanantaina (eli tänään, mikä on lopullinen päätös). Eräälle hyvälle naispuoliselle työkaverille (siis vain työkaverille) kerroin lopettamispäätöksestäni. Muutaman kerran vaihdoimme viestejä, jonka jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään.
Mietin jälleen asiaa, ja tänään sitten kerroin, että voin ainakin huomenna tulla töihin ja että katsotaan sitä sitten tarkemmin. Taas sossun luukku alkoi ahdistamaan.
Sitten aloin funtsimaan, että millaisena henkilönä minua enää pidetään. Työnantaja on 30-v nainen, joka on erittäin seksikäs, siis erittäin seksikäs, ja tietää sen hyvin itsekkin. Osaa aina laittautua joka tilaisuuteen.
Kun tarkemmin mietin, että millainen ruikuttaja sitä onkaan työnantajan silmissä, niin kerroin, etten tule huomennakaan töihin. Tänään olisi ollut työvuoro, mutta en mennyt.
Pomostossa on myös yksi erittäin hyvä tyyppi, jonka kanssa tulee tehtyä duunia aina välillä. Juttua lentää monesta asiasta, armeijasta, NHL:stä ja lätkästä, jne. Parhaimpia työntekijöitä mielestäni. Mietyttää, että mitäköhän hänkin miettii tällaisesta juupas-eipäs-episodista.
Tuollaisen työnantajan silmissä ei kyllä yhtään huvittaisi olla tällainen valittaja, vaikka monella tapaa hän onkin yllättävän inhimillinen, inhimillinen jopa pomoksi. Sosiaalista hänestä ei saa kirveelläkään, mutta kyllä aina välillä meikäläisen kanssa juttua lentää jostain. Ei se nyt mikään tapa ole, mutta kuitenkin.
Mitäköhän kannattaisi tehdä? Vituttaa se, että on kyllä aika totaalisesti pilannut kyllä luottamussuhteet (itse kun joudun pomoston kanssa paljonkin työskentelemään, muut työntekijät eivät lainkaan.)
Eli paljon on kyllä onnistunut pilaamaan tällaisella jankkaamisella ja valittamisella.
