Töiden maistuvuus?

  • 82 698
  • 387

Europoli

Jäsen
Eipä työt nyt oikein maistu. Syynä ihan vaan kyllästyminen alaan jolla olen työskennellyt lähemmäs 15 vuotta. Onneksi työpaikka + työkaverit on sentään ihan ok. Töitä haen pikkuhiljaa ja kiireettä, sitä mukaa kun oikeasti kiinnostavia hommia tulee tarjolle. Viime viikolla selvisin haastatteluun asti, vielä ei tärpännyt, mutta itseluottamukselle teki hyvää. Samaa rataa jatketaan, jossain vaiheessa varmasti natsaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Koeaika lähenee loppuaan, oli siis aika esimies - alainen keskusteluun. Kartoitettiin mennyttä reilua kolmea kuukautta ja tarkennettiin tulevaa toimenkuvaa. Samalla käytiin läpi myös käytännönasioita.

Hetkinen, ei se nyt aivan noin mennyt, sen vain piti mennä noin.

Sain täyslaidallisen paskaa niskaa, kas kun ei laitettu siivoamaan työpöytää. Semmoistakin kuulema harkittiin, kun pomo epäili minun olleen krapulassa töissä, "mutta en kehdannut kysyä." Tuossa oli kyse Saipa-kotitappion jälkeisestä päivästä, työpaikalla eivät tiedä mitään jääkiekosta ja niin sen pitääkin olla, valitettavasti.

Pomo ylisti kyllä myös ja sanoi, että hän näkee minussa paljon potentiaalia. Melko uskomaton teko oli, kun hän haukkui kaikki aikaisemmat tätä tehtävää hoitamassa olleet työntekijät täysin lyttyyn ja sanoi, että minussa sentään on ainesta. Se ei todellakaan kuulunut tähän keskusteluun.

Ongelman ydin oli motivaatio, koska minulla on ollut uskomattoman vähän töitä (asiasta voi lukea muunmuassa Vitutusketjusta), mutta sitten toisaalta taas oma-aloitteisuus. Minun olisi pitänyt työllistää itseni (kun kerran sitä potentiaalia on) ja opiskella esimerkiksi käytössä olevia työkaluja tulevia työtehtäviä varten. Pomolla ei kuulema ole mielenkiintoa eikä aikaa vahtia tekemisiäni.

Mitä helvettiä? Onhan tuossa totuudenkin siemen, että olisin voinut olla aktiivisempi, mutta kertokaa minulle Jatkoajan työnantajat, eikö työntekijän velvollisuus ole tehdä annetut työtehtävät ja työnjohdon velvollisuus niitä tehtäviä antaa? Ei ole mielenkiintoa? Ei aikaa? Mistähän se mielenkiinto sitten minulle mahtaisi kummuta? Pomo sanoi, että hänen mielestään en ole alkuunkaan kehittynyt niin hyvin kuin kolmen kuukauden jälkeen hän uskoi minun olevan. Tottahan tuo, kun ei ole ollut mitään oikeita mahdollisuuksia kehittyä tai näyttää osaamista. Hän antoi ihan hyödyllisiä dokumentteja, mihin voisin tutustua, jos varsinaisia hommia on liian vähän. Näköjään ei tullut mieleen antaa esimerkiksi kuukausi sitten.

Olin viikon virustaudin kourissa ja pomon mielestä sairastuminen teki hyvää, koska sen jälkeen olen ollut jotenkin erilainen ja motivoituneempi. Ja alkava sairaus mahdollisesti vei voimiani edellisellä viikolla. Taas jouduin kuuntelemaan epäuskoisena. Kas kummaa, että viikon sairausloman jälkeen tulee töitä tehtyä, kun ei täällä nyt sentään niin hiljaista ole, että viikossa ei kasaantuisi. Tein vain normaaleja työtehtäviäni ja niitä riitti, jos siitä pitää antaa erikseen kehuja, niin huh.

Mitään isompia ongelmia ei siis ole ollut annetuissa työtehtävissä, vaan kyse oli kaikesta muusta. Sekin selvisi nyt, että minua on kaikessa hiljaisuudessa ajateltu toisiin tehtäviin kuin millaiseen työnhakuilmoitukseen vastasin. Posti mihin minua haettiin onkin oikeasti vain puolipäiväinen, ilmoitukseen oli vain laitettu täydet tunnit. Minun oletetaan kouluttautuvan itsenäisesti superasiantuntijaksi, mistä firma voi sitten ammentaa.

Koko soppa johtuu pitkälti siitä, että olen täysin ylikoulutettu tähän alkuperäiseen toimeen mihin minut palkattiin. Työkokemusta minulla ei kuitenkaan ollut, niin siksi otin työn vastaan. Ja tietenkin se palkka. On totta, että kukaan ei pakota minua täällä olemaan ja allekirjoitin vapaaehtoisesti työsopimuksen (millä ei tietenkään ole paskankaan merkitystä koeajalla). Nämä muuttuvat tehtävät ja muut odotettavat asiat eivät enää vastaa minulle maksettavaa siivoojan palkkaa. Tarkoitukseni oli ottaa asia puheeksi, mutta ei se eilen oikein onnistunut, kun samalla jäi tosiaan kaikki käytännönasiat käymättä.

Jos joku jaksoi tänne asti lukea, niin varmistakaa vielä minulle tämä koeajan loppuminen. Työsuhde alkoi 18.1. joten 19.5. aamulla töihin tullessani koeaika on ainakin ohi? Vai onko jo 18.5? Saa nyt nähdä mitä tässä tapahtuu seuraavan muutaman viikon aikana, saanko kenkää (pomo kuulema aikoo käyttää koeajan kokonaan tarkkailuuni), olenko hiljaa vai pyydänkö palaveria pomon kanssa ensimmäisenä päivänä, kun olen "turvassa".

Noin sinänsä, tässä olisi ihan muutama asia minunkin puolelta. Todetaan vielä loppuun, että työsopimukseni on ilmeisesti muutenkin laiton. Minulla on vuoden määräaikainen sopimus, mitään perustetta sille ei ole kerrottu. Sopimuksessa on ainoastaan voimassa 18.1.2007 asti. Sekin sanottiin, että käytännössä varmasti vakinaistetaan tuon vuoden jälkeen, mutta "joskus olen joutunut jättämään uusimatta."

Minua siis uhkaillaan jo tässä vaiheessa, mitä saattaa tapahtua ensi vuoden alussa? Jos tästä koeajasta selviän, liityn heti liittoon. Yhdellä puhelinsoitolla saavat muut ihmiset selvitellä tuota sitten, jos tulee ongelmia. Siksi toisekseen olen jo joka tapauksessa päättänyt, että loppuvuodesta katselen toisia hommia ellei tämä muutu edes johonkin suuntaan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, enkä puhu nyt Riiasta.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Tällä hetkellä nykyistä työtä jäljellä vajaat 3 työpäivää, joten maistuvuudesta ei kai kauheasti kannata puhua. Leppoisasti tehdään hommat ja odotetaan loppua. Sitten viikko lomaa ja uuden homman kimppuun.
 

Jarvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, JYP (Never stop the madness)
En ole asiantuntija, joten joku sellainen voisi kommentoida.
Vastaavia tapauksia on Suomi varmaan pullollaan.
Alkoi vaan sappi kiehua, kun on itse ollu myös samanlaisessa firmassa töissä...

Melko uskomaton teko oli, kun hän haukkui kaikki aikaisemmat tätä tehtävää hoitamassa olleet työntekijät täysin lyttyyn ja sanoi, että minussa sentään on ainesta. Se ei todellakaan kuulunut tähän keskusteluun.

Antaa todella luotettavan ja ammattitaitoisen kuvan johtamistaidoista. Nostaa todella motivaatiota, kun miettii että mitähän työnantaja mahtaa puhua sinusta ;)

Minun olisi pitänyt työllistää itseni (kun kerran sitä potentiaalia on) ja opiskella esimerkiksi käytössä olevia työkaluja tulevia työtehtäviä varten. Pomolla ei kuulema ole mielenkiintoa eikä aikaa vahtia tekemisiäni.

Käsittääkseni työnantajalla on VELVOLLISUUS opastaa työntekijä työtehtäviinsä.(Itse opin vanhemmalta työntekijältä) Jos työnantajalla ei ole mielenkiintoa ja aikaa vahtia tekemisiäsi, niin riittääköhän sitä työkoneiden ja -pisteiden kunnossapitoon ja huoltoon? Vai pääseekö työntekijä hoitamaan myös senkin... (hieman hankalaa, jos ei ole koulutusta koneeseen)

Sekin selvisi nyt, että minua on kaikessa hiljaisuudessa ajateltu toisiin tehtäviin kuin millaiseen työnhakuilmoitukseen vastasin. Posti mihin minua haettiin onkin oikeasti vain puolipäiväinen, ilmoitukseen oli vain laitettu täydet tunnit.

Luotettavuus työnantajaa kohtaan senkun kasvaa...
Työnantajan pitäisi huolehtia että työntekijällä on sopimuksessa määriteltyä työtä.

Työsuhde alkoi 18.1. joten 19.5. aamulla töihin tullessani koeaika on ainakin ohi? Vai onko jo 18.5?

Onko koeajan pituus erikseen määritelty sopimuksessa? Muutenhan se on käsittääkseni 3kk.

Minulla on vuoden määräaikainen sopimus, mitään perustetta sille ei ole kerrottu. Sopimuksessa on ainoastaan voimassa 18.1.2007 asti. Sekin sanottiin, että käytännössä varmasti vakinaistetaan tuon vuoden jälkeen, mutta "joskus olen joutunut jättämään uusimatta."

hän haukkui kaikki aikaisemmat tätä tehtävää hoitamassa olleet työntekijät
Kuinkahan monta työtehtävän entistä työntekijää on vakinaistettu?
Monestihan työnantajat pitävät työntekijöitä 6 - 12 kk määräaikaisena ja pistävät sitten pihalle. Käsittääkseni vähemmän kuluja, kuin vakinaisissa työntekijöissä. Sitten vaan uutta miestä portilta töihin ;) Onneksi näihinkin aletaan jo puuttua.
Itsellänikin oli määräaikaisia sopimuksia varmaan kymmenkunta, vaikka kolmas (tai neljäs) työsopimus pitäisi jo vakinaistaa.


Itselläni ei enää hermo kestäisi kyseistä perseilyä. Tästä varmaan johtuukin yrittäjyyshenkisyys :D

Kommentoikaa ja kertokaa omia kokemuksianne ! ! !
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
pernaveikon juttuun pari fiilispohjaiset kommentit, asiantuntija en ole minäkään.

Ensinnäkin tuo koeaika on mielestäni 4kk ja sen jälkeen koeaika on loppu. Käsittääkseni koeajan jälkeen sulla on duunia ainakin tuon sopimuksen loppuun. Ei nuo työsopimuskuviot kauhean monimutkaisia ole, kannattaa selvittää ne jostain viralliselta taholta, ei tule sitten itselle yllätyksiä. Liittoon varmaan olis jo kannattanut liittyä?

Muuten vaikutti hieman kus-päältä sun esimies. Ilmeisesti siellä ollaan odotettu sinusta jotain yli-innokasta jamppaa. Tosin vaikea vetää syvällisempiä johtopäätöksiä, onko siellä heitelty sulle jotain täkyjä ohimennen "tähän voisit tutustua jos on aikaa", ja sitten odotellaan että sä olet parin viikon päästä tonkinut kaiken mahdollisen tuohon liittyvän? Toisaalta voin kyllä ymmärtää esimiestäkin, jos sillä on kauhee kiire ja sulla vähän duunia niin voi se ihan ymmärrettävästikin olettaa että olet oma-aloitteinen. Vaikea sanoa mitään fiksumpaa.

Koitahan pärjätä, on todella ärsyttävää jos sukset on ristissä "ylöspäin". Ylöspäin ei pysty p*skaa kaatamaan, alaspäin se valuu ihan itsestään :)
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Eipä oikein meinaa maistua

Aletaan olla siinä pisteessä että irtisanoutuminen käy mielessä melkoisen usein. Alkaa käydä kupolin päälle kun ei mitään mitä on luvattu, saa tapahtumaan vaikka kirveellä uhkailisi. Tässä nytkin odotetaan puhelua pomolta, kaverilta joka tiistaina sanoi 14.30 että soitan puolen tunnin päästä takaisin. Ja koska ei ensimmäinen kerta niin minähän en vittu sille soita.

Saatanan saatana
 

EsKa

Jäsen
Samassa paikassa ollut nyt reilut 2 vuotta ja ei ole pahemmin enään motivoinu pitkään aikaan. Irtisanoutuminen tai sen pyyntö on käynyt mielessä monta monta kertaa. Ala ei jaksa kiinnostaa eikä työstä löydy tarvittavaa haastetta. Sen lisäksi hommat ovat vähentyneet sen verran että päivät kuluu turhan hitaasti. Mutta täytyy kait tässä vielä sinnitellä 2-3 kuukautta ettei lomat pala.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joskus meikäläisen hommat ovat vähän niinkuin sienien kasvatus. Pidetään pimeässä ja kylmässä, ja välillä heitetään lapiollinen paskaa päälle.

No joo. Eiköhän paras homma ole niillä, jotka ovat kehittäneet mieluisasta harrastuksestaan itselleen työn, ja saavat näin toteuttaa itseään niinkuin parhaaksi näkee. Useimmat meistä muista ovat kuitenkin vaan tavalla tai toisella ajautuneet nykyisiin töihinsä.

Vaan kyllä sen kestää, kun ajattelee että se varsinainen elämä on siellä työpaikan ulkopuolella. Töissä käydään, että olisi varaa tallustaa sitä oikeaakin elämänpolkua.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Valmistuin reilu vuosi sitten suunnittelupainotteisen insinörtti-/arkkitehtuuritutkinnon linjalta (korkeakoulupohjainen, ei tekemistä yliopistojen arkkitehtitutkinnon kanssa). Pysyvä muutto pääkaupunkiseudulle ei nyt kuitenkaan napostellut, siellähän käytännössä kaikki merkittävät ja isommat arkkitehtitoimistot ovat, Hämeenlinnassakin ne ovat vain muutaman henkilön firmoja joten työpaikat ovat kiven alla.

Lisäksi uuden ja vähäisen työkokemuksen omaavan suunnittelijan on oikeasti vaikea päästä oikeasti suunnittelemaan mitään, käytännössä siellä piirrellään enemmän muiden valmiita pohjia ja suunnitelmia puhtaaksi.

Lähdin siinä sitten määräaikaisiin myynti- ja työmaatouhuihin, ja nyt parin niiden määräaikaisen homman jälkeen olen ollut vajaa kahdeksan kuukautta saman työnantajan leivissä. On ollut kustannus- ja tarjouslaskentaa, asiakasinsinörtin touhuja ja ihan perustavaa laatua olevaa mestarointia parissa eri rojektissa ja täytyy sanoa että valitsin ehdottoman oikein. Kyllä työmaa on se jossa tätä touhua oikeasti oppii, kuten toveri Dante sanoi, henkinen selkäranka on kasvanut orkeleesti kun on niitä Suomen ja Tanskan kouluissa tutustumiaan juttuja päässyt miettimään käytännön tasolla. Asiat näkee niin paljon paremmin ja uskon että jos ja kun vielä aikanaan siirtyy suunnittelutouhuihin, osaa sitten yhdistää sen sankariarkkitehtuurin ja käytännön ja toivottavasti luoda jotakin erikoisen hyvää ja ennenkaikkea toimivaa. Sama siirto toisinpäin ei samalla lailla onnistuisi.

Olen kehittänyt uuden termin jota jokainen voisi miettiä omassa työssään. Henkiset kicksit. Se tarkoittaa sitä kun saa työstään jotain ei-seksuaalisia kicksejä, kun huomaa oppineensa jotain. Tietty se on myös hauskaa ja henkinen kicksi kun (ei liian vakavassa mielessä) huomaa että on jossain asiassa fiksumpi kuin toinen, ja kun huomaa että toinen, ehkä paljon kokeneempikin työntekijä/asiakas arvostaa ehdotusta, sovellusta jonka on tuonut esille. Alussa henkisiä kicksejä sai siitä kun rupesi muistamaan jotain ruohonjuuritason juttuja, kuten mikä on saumausmassan ja silikonin ero, pikkuhiljaa se sitten kasvaa isommiksi jutuiksi joissa rupeaa näkemään samantien visioita siitä kuten joku kattokaivo-/viemärijärjestelmä tulisi toteuttaa, seuraavaksi alkaa nähdä unia puusta tehdyn taloryppään suunnittelusta ja rakentamisesta tietynlaisen kukkulan ympärille.

Täytyy muistaa pitää jalat maan pinnalla ja hommia paiskiessa palautuu aika äkkiäkin sinne, mutta ikinä ei voi mennä pieleen siinä että tekee sitä perustyötä ja malttaa pitää korvansa auki, oppia koko ajan. Oppimisprosessi on pitkä mutta vakaasti ylöspäin, muistaa vain koittaa aina nähdä sen kokonaisuuden ja miettiä asioita useammalta kantilta, pistää asioita tärkeysjärjestykseen, ihan perustavaa laatua olevista talousasioista (esim. kannattaako 12 euron tuntipalkalla olevia miehiä seisottaa sen takia että säästää 6 euroa ruuveissa) asiakkaiden ja töiden järjestämiseen (esim. kumman huoneiston valmistuminen on kiirellisempää, poikansa luona asuvan mummon asuinhuoneiston vai liikehuoneiston taukohuoneen), palkkausasioista (kannattaako palkata kolme puolalaista minimipalkalla kattohommiin jos yksi kunnon timpuri tuplapalkalla tekee saman kuitenkin oikeasti nopeammin), kilpailuttamiseen (kannattaako urakkatarjousta tarjota alihintaan jos sille ajanjaksolle riittää jo tekemistä), käytännön säätämiseen (rekka ei pääse purkamaan lastia, se mahtuu tähän purkukohtaan mutta portti mistä tänne tulisi ajaa on liian kapea), rakennesuunnitteluun (tähän on suunniteltu raskaat ja paksut metallirakenteet vaikka kevyt puurakennekin riittäisi) ja takuuasioihin (ei ole pakko tehdä homerakenteita vaikka alkuperäinen suunnitelma niin sanoisi, asian voi ottaa esille seuraavassa työmaakokouksessa). Ihan siis kaikkea.

Firmassa on lisäksi omistaja ja toimitusjohtaja jotka osallistuvat aika hyvin työmaidensa valvontaan, ts. itse mestarina kantaa vastuun ja tekee hommansa mutta aina välillä työmaan tapahtumista jutellaan - voi kysyä mielipidettä, muttei tarvitse juosta itkien levittelemään käsiään "mitä mä teen". Hel~wetin hyvä molemmille, ennen kaikkea toki heidän rahoistahan tässä on kyse. Kaikkea ei voi itse tietää mutta kaikesta voi ottaa selvää.

Lisäksi toisesta tämänhetkisestä kohteesta löytyi uusi kämppä ja nainen.

Mutta kuka hieroisi kanssani autokauppoja?

EDIT: Ja se kun työkohteissa pyörivät naispuoliset asiakkaat ja työntekijät flirttailevat, tarjoavat "kahvia ja seksiä, eikun keksiä" sekä esineellistävät pyytämällä tekemään töitä pelkissä alushousuissa tai ilman paitaa on meille rakennusalan miehille tosi ikävää ja alistavaa.
 
Viimeksi muokattu:

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On ollut oikein tukkoista työnteko jo monen viikon ajan.
Paikat on rikki, eikä tulospalkkioita ole enää luvassa. Neekeripalkan jatkeeksi nuo olisivat aina tarpeen. Pomokin riskaa jatkuvasti ylityövaatimuksineen. Viimeinen pisara tuli eilen, kun kyseinen heppu ilmeistyi tauolla jutustelemaan ja kuin salama kirkkaalta taivaalta hyökkäsi kimppuuni jostain sanomisestani. Normaali jutustelua, mutta ilmeisesti nyt oli paskiaisella vaippa vinossa tai sukkahousut kiristivät? En kovin monesti jää sanattomaksi, mutta nyt niin kävi. Todellinen yllätyshyökkäys siis. Vítun kädetön mulkku ei itse kestäisi päivääkään näissä hommissa, joten pitäköön turpansa tukossa. Olen nyt päättänyt pistää paikat kuntoon ja siirtyä välittömästi sairaslomalle. Työhaun käynnistin uudelleen ja ensimmäinen hakemus lähteekin kohta.
Yllätyin itse kuinka vittuuntunut olen kyseiseen duuniin. Tajusin hetkessä etten tarvitse sitä paskaa. Tehköön mulkvisti itse työt yhtä paskasti kuin on ne suunnitellutkin. Ei kiinnosta enää koskaan ikinä milloinkaan.
 

Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Golden AWe kirjoitti:
Kyllä työmaa on se jossa tätä touhua oikeasti oppii, kuten toveri Dante sanoi, henkinen selkäranka on kasvanut orkeleesti kun on niitä Suomen ja Tanskan kouluissa tutustumiaan juttuja päässyt miettimään käytännön tasolla. Asiat näkee niin paljon paremmin ja uskon että jos ja kun vielä aikanaan siirtyy suunnittelutouhuihin, osaa sitten yhdistää sen sankariarkkitehtuurin ja käytännön ja toivottavasti luoda jotakin erikoisen hyvää ja ennenkaikkea toimivaa.
...

Kaikkea ei voi itse tietää mutta kaikesta voi ottaa selvää.
...

EDIT: Ja se kun työkohteissa pyörivät naispuoliset asiakkaat ja työntekijät flirttailevat, tarjoavat "kahvia ja seksiä, eikun keksiä" sekä esineellistävät pyytämällä tekemään töitä pelkissä alushousuissa tai ilman paitaa on meille rakennusalan miehille tosi ikävää ja alistavaa.

Piti pätkiä hiukan tätä. Tuo eka kommentti on NIIN totta kuin vain voi olla. Jokaisen arkkitehti yms. suunnittelupuolen ihmisen pitäisi olla töissä rakennustyömaalla. Omassa asunnon suunnittelussa on löytynyt pikkujuttuja jotka oikein tehtynä helpottaisivat meikäläisen jokapäiväistä elämää, mutta eivät ole näkyneet arkkitehdin pöydällä. Nyt sitten rakennustyömaalla käydessä on näitä sitten ihmetelty.

Keskimmäinen pätee sitten joka työhön. Se ei ole tyhmä joka ei tiedä, vaan se joka ei kysy asiasta jollei tiedä.

Ja viimeisenä, tasan ei käy onnenlahjat kun työpaikkoja jaetaan :D
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Eipä nuo YT-neuvottelut hirveästi motivoi. Vielä seuraavat kuusi viikkoa pelko perseessä, saako kenkää vaiko eikö. Vaikkei itse saisikaan, niin duunikavereista osa voi saada, eikä sekään kauhean motivoivaa ole.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Waky kirjoitti:
Piti pätkiä hiukan tätä. Tuo eka kommentti on NIIN totta kuin vain voi olla. Jokaisen arkkitehti yms. suunnittelupuolen ihmisen pitäisi olla töissä rakennustyömaalla. Omassa asunnon suunnittelussa on löytynyt pikkujuttuja jotka oikein tehtynä helpottaisivat meikäläisen jokapäiväistä elämää, mutta eivät ole näkyneet arkkitehdin pöydällä. Nyt sitten rakennustyömaalla käydessä on näitä sitten ihmetelty.

Jep, minä olen viimeinen joka dissaisi yleensä arkkitehtuuria ja luovuutta suunnittelussa, kauniin näköisiä rakennuksia jne., mutta kun nimenomaan niiden tavallisten omakotitalojen, rivarien ja asuntojen suunnitelmissa ei ole ajatus mukana - inhoan tylsiä ja laatikkomaisia ratkaisuja etenkin ulkonäössä, mutta kun suunnitellaan asioita kuten huonejakoa, huoneiden tilankäyttöä ja rakenteita (esim. ihminen ei mahdu 65 cm leveään suihkukaappiin pesemään kainaloitaan/lapsiperheellä pitää olla tilava tuulikaappi-eteinen/on vittumaista kun leivinuunista tavaraa kaivaessa uunikauha kolahtaa tv:tä sohvallaan katsovan päähän/kosteutta kertyy kypyhuoneeseen enemmän jos suihkun käyttäjiä on yhden sijasta neljä jne.), tai seinä-/kattorakenteita, olisi erittäin tärkeää pystyä hahmottamaan miten homma käytännössä toimii, tehdä käytännöllisiä kompromisseja, onko kahden sentin, joka ei käytännössä näy minnekään, takia teetettävä 200 erikoiskupua metallipajalla?

Vain pieni osa asuinrakennuksista tosin on virallisten arkkitehtien suunnittelemia, puhun tässä nyt suunnittelijoista yleensä.

Yleensä ottaen paras suunnittelija on ajatellut näitä asioita ja saa lisäksi asiakkaan tuntemaan että hän päättää, vaikka loppupeleissä suunnittelija vain perustelee ratkaisunsa niin että asiakkaasta tuntuu niinkuin hän olisi itse ne keksinyt.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Korppi kirjoitti:
On ollut oikein tukkoista työnteko jo monen viikon ajan.
No, nyt vasta innostaa. Ei helvetti. Kävin tänään fysioterapeutilla selkävaivojeni vuoksi, osin ruokatunnilla, niin eikö vaan runkkari työnjohtaja ollut käynyt ilmoittamassa työkavereille, että tämä on sitten rokulia. Piristi työpäivää kummasti tuollainen ystävällisyys, joka saa linnut laulamaan ja kukatkin kukkimaan. Halihali ja pusipusi saatana! Love is in the air!
 

EsKa

Jäsen
EsKa kirjoitti:
Samassa paikassa ollut nyt reilut 2 vuotta ja ei ole pahemmin enään motivoinu pitkään aikaan. Irtisanoutuminen tai sen pyyntö on käynyt mielessä monta monta kertaa. Ala ei jaksa kiinnostaa eikä työstä löydy tarvittavaa haastetta. Sen lisäksi hommat ovat vähentyneet sen verran että päivät kuluu turhan hitaasti. Mutta täytyy kait tässä vielä sinnitellä 2-3 kuukautta ettei lomat pala.

Toissa päivänä (eli viikko ylläolevan viestin jälkeen) sanoin itseni irti mutta kesälomat pidetään maksettuina ja katellaan syksyllä uusia hommia. Sanoisinko että fiilis on aika..hyvä.
 

HemmoP

Jäsen
Työt maistuu paremmalta kuin koskaan.

Yrittäjänä -98 lähtien ja nyt rupeaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että tästä muodostuu oikea työ eläkeikään asti. Lisäksi on uutena ilmiönä tullut, että ei tarvitse itse juosta töiden perässä, vaan otetaan yhteyttä, että olisi tällainen projekti, tuletko tekemään ?

Ensi viikolla varmistunee kolmivuotinen projekti ja hyvästi taloushuolet.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Työt maistuis jos vaan olis töitä, no onneksi koulu jatkuu taas syksyllä, että ei tarvi murehtia kun pari kolme kuukautta.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Tällä hetkellä työt maistuvat hyvin mikä voi johtua siitä, että olen näissä hommissa ollut vasta viikon. Muutenkin työssä on paljon sellaisia elementtejä mitä arvostan. Työ on itsenäistä ja työtahti juuri sopivan rauhallista. Työaika on säännöllistä ja ylitöistä saa hyvän korvauksen, ylityöt ovat muutenkin aika hyvin tiedossa, eikä ns ikäviä yllätyksiä tule juurikaan. Liikkuakin töissä saa ja myös ihmisten kanssa ollaan paljon tekemisissä.

Tilanne on sillä lailla kyllä hyvä, että luulin jo mahdollisuuksieni päästä töihin menneen edelliseen irtisanomiseen. Minun on ollut vaikeaa pitää hermoni kurissa parissa paikassa tätä ennen, ja lopputilihän sitä on sitten tullut. Nyt tilanne oli onneksi sellainen, että tähän hommaan on ollut vaikea löytää sopivaa ihmistä ja taustojeni perusteella työhaastattelu oli vain muodollisuus, eikä onnekseni edellisille työpaikoille soiteltu ja minusta mitään kyselty. Nämä edelliset paikat ovat sellaisia, jossa työt eivät todellakaan ole maistuneet, ja yleinen vitutus kaikkeen mahdolliseen onkin edesauttanut näitä hermostumisia.

Tuon em. potkujen jälkeen hain sitten taas kerran koulutukseen ja sinne minut ensimmäisten joukossa valittiinkin. Tarkoitus olikin se, että koulun käytyäni perustaisin oman pikku yrityksen, kun kerran olen sellainen kaveri, että en pysty työpaikkaa pitämään.

Toivon, että tulevaisuudessa oppisin nöyryyttä, että firmani ei kaatuisi hermoihini. Nyt näyttää kuitenkin ihan hyvältä, koska näitä nykyisiäkin hommia olisi mahdollisuus tehdä sitten tulevaisuudessa keikkalaisena omalla toiminimellä, vaikka aivan eri alan yritystä olenkin perustamassa, ja myös opiskelun ajaksi täällä olisi keikkaa tarjolla, ettei tarvi pelkällä opintotuella kituuttaa. Tämä kaikki siis sillä edellytyksellä, että hermot pysyisivät kurissa tässä paikassa
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Korppi kirjoitti:
No, nyt vasta innostaa. Ei helvetti. Kävin tänään fysioterapeutilla selkävaivojeni vuoksi, osin ruokatunnilla, niin eikö vaan runkkari työnjohtaja ollut käynyt ilmoittamassa työkavereille, että tämä on sitten rokulia. Piristi työpäivää kummasti tuollainen ystävällisyys, joka saa linnut laulamaan ja kukatkin kukkimaan. Halihali ja pusipusi saatana! Love is in the air!

Oliko sinulla muuten työterveyslääkärin lähete tai jotain? Muutenhan tuo saattaa tulkinnallisesti näin ollakin. Yleensä tosin työnantaja suhtautuu melkoisen myötämielisesti työntekijöiden työkykyyn tai sen säilymiseen siis.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
er_bai_wu kirjoitti:
Oliko sinulla muuten työterveyslääkärin lähete tai jotain? Muutenhan tuo saattaa tulkinnallisesti näin ollakin. Yleensä tosin työnantaja suhtautuu melkoisen myötämielisesti työntekijöiden työkykyyn tai sen säilymiseen siis.
Työterveyteen ei ole mitään asiaa kun on määräaikainen työsopimus. Pari vuotta sitten yritin mennä, mutta sanoivat luukulla, että ei oteta vastaan kuin vakituiset. Kuulemma ovat kelpuuttaneet sisään joskus, jos on ollut yli vuoden määräaikainen pahvi. Meikäläisen sopparit on olleet korkeintaan vuoden mittaisia, joten jossain muualla on aina käytävä. Näin on näppylähanskat.
 

Rocco

Jäsen
Tällä hetkellä, tai itseasiassa jo pidemmän aikaa on tässä firmassa työnteko ollut yhtä hauskaa kuin hiekkapaperilla perseen pyyhkiminen.

Kolmasosa väestä siirrettiin muihin tehtäviin reilu kuukausi sitten ja sen jälkeen heidän hommat on kaadettu meidän jäljelle jääneiden niskaan. Työt kasaantuu päälle, kaikilla on kaamea stressi, työn tuottavuus ja laatu ovat aivan syvältä... Hommia ja järjestelmiä on niin paljon ettei osaa tehdä mitään ilman selvittelyitä. Silloin harvoin kun meille pääsee hommat läpi, niin kovin paljoa ei pystytä tekemään. Ja me ollaan kuuntelemassa valituksia 8 tuntia päivässä...

Lyhyesti sanottuna: Paskaa käteen.

Niin, ja palkassahan tämä ei näy mitenkään. Sanoppa vaikka tavaratalossa kenkäosaston hoitajalle että jatkossa hänen vastuulleen kuuluu myös työkaluosasto ja kerro perään että palkka ei nouse. Ensimmäinen asia joka liittyy työkaluun on vasara ja sillä lyödään esimiestä päähän.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Korppi kirjoitti:
Työterveyteen ei ole mitään asiaa kun on määräaikainen työsopimus. Näin on näppylähanskat.

Ei se määräaikaisuudesta johdu, selvitäpä asiaa ja selvitä se kunnolla. Jos olet pienyrityksessä, niin silloin heidän ei kyllä tarvitse työterveydenhuoltoa järjestää, vaikka olisit vakituinenkin.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
pernaveikko kirjoitti:
Ei se määräaikaisuudesta johdu, selvitäpä asiaa ja selvitä se kunnolla. Jos olet pienyrityksessä, niin silloin heidän ei kyllä tarvitse työterveydenhuoltoa järjestää, vaikka olisit vakituinenkin.
Juuei. Näin se vaan on, että määräaikaisuus on kuulemma syynä. Syytön minä siihen olen. Ja pienyrityksestä ei todellakaan ole kyse, joten se siitä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Kai tämän tähän ketjuun voi laittaa... Huomenna ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa (kesätyö), parin viikon loma takana, kesän ainoa. Hieman pidempään olisin voinut olla lomalla, toisaalta ihan mielenkiinnolla odotan uutta duunia.. Täysin uusi ala minulle, mutta työtehtävä on kutakuinkin sama kuin edellisessä paikkaa. Tämä vaikuttaa mielekkäämmältä, työajatkin ovat paremmat.

Ensituntuma paikasta oli ihan lupaava, kun vajaa kuukausi sitten kävin sopparin allekirjoittamassa, duunikaverit vaikuttivat mukavilta jne.

Ensimmäisistä päivistä tullee mielenkiintoisia, pomoni saapuu itse vasta keskiviikkona paikalle ja sanoi eilen puhelimessa, että katsele vaan rauhassa paikkoja, tutustu ihmisiin jne. Toki pitää olla oma-aloitteinen heti alusta alkaen, ja oikeasti tehdä duunia perehdytysvaiheessa, mutta suht leppoista pitäisi olla alun.

Toivottavasti tulee mukava kesä. Tämä edellyttää käytännössä sitä, että työt maistuvat, sillä 2,5kk:n rupeama 37,5 tunnin työviikkoja alkanee tuntua puulta, jos homma ei maistu. Onneksi työn sisältö on sen verran vaihtelevaa, että luulisi hoituvan. Katsotaan miten käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös