Kiitos korjauksesta ja kyllä, olen vähän kateellinen.Ensimmäinen oli kyllä 1983, olin paikalla. Ei minusta silti Kiss fania tullut silloinkaan.
Kiitos korjauksesta ja kyllä, olen vähän kateellinen.Ensimmäinen oli kyllä 1983, olin paikalla. Ei minusta silti Kiss fania tullut silloinkaan.
Osaa. Joskus 80-luvun puolivälissä tykästyin ukon ääneen. Burn, Stormbringer, varhaiset Whitesnake-levyt... Munakkaalla tyylillä laulava miekkonen, jolla oli tumma ja bluesahtava ääni. Hunajata korville. Sitten tuli 1987-levy, joka oli aikamoinen pettymys. Vittu jotain Toto meets Foreigneria, eunukin uikutusta, syntikkaa, permanentteja, diskanttia, sukkahousuja... Sydän itki verta. Parin vuoden päästä Slip Of The Tongue. Samat tyylirikot ja lisänä vielä Steve Vai, maailman tyylitajuttomin egomaanikkovinguttaja, joka ylisoittamisellaan ja täydellisellä musiikin nyanssien ymmärryksen puutteellaan on onnistunut tuhoamaan jokaisen biisin jota ikinä on soittanut. Maku meni Coverdalen tekemisiin. Silti, vuodet 1974-84 ihan vitun kova rokkikukko.David Coverdale osaa laulaa. Erinomaisesti. Tuli mieleen.
Meillä melkein oli kavereiden kanssa Stormbringer niminen bändi.Osaa. Joskus 80-luvun puolivälissä tykästyin ukon ääneen. Burn, Stormbringer, varhaiset Whitesnake-levyt...
Minua yrittivät kalastaa yhteen bändiin solistiksi parille keikalle joskus -91. Tilanne oli se, että muutamalla kaverillani oli coverbändi ja sovitut keikat, mutta laulaja vetäytyi. Ihan rokkiklassikoita ja muuta, taittui minulta, mutta löin vittuillessani pari reunaehtoa. Priestin Desert Plains ja Whitesnaken Don’t Break My Heart Again jos on setissä niin tulen mukaan. Pojat sitten reenasi ne.Meillä melkein oli kavereiden kanssa Stormbringer niminen bändi.
Mää en oo varmanakaan koskaan käyttänyt teksti-TV:tä. Mihin sitä edes käytetään?Tuosta Suomen alkuperäisen teksti tv:n urheiluosion perustajan kuolemasta tuli mieleen, että minähän olen käytännössä kokonaan lopettanut teksti tv:n käytön. Eipä ole tullut ties miten pitkään aikaan avattua teksti tv:tä. Ja tajusin tämän tosiaan vasta vähän aikaa sitten.
Minulla se oli ahkerassa käytössä Dohan-kisojen aikana mutta lähinnä puhelimen kautta... Sieltä oli hyvä tarkastaa kisojen aikatauluja sekä tarkistaa esim. korkeussuuntaisten lajien tilannetta (välillä se meni ohitse telkkarista) ja muitakin tuloksia. Teksti-teeveen sivut on yksinkertaiset ja niistä on nopea tarkistaa asioita (esim. eilen tarkistin Etelätalon tuloksen kun niin se meni vähän ohi kun innostui jatkoon pääsystä).Tuosta Suomen alkuperäisen teksti tv:n urheiluosion perustajan kuolemasta tuli mieleen, että minähän olen käytännössä kokonaan lopettanut teksti tv:n käytön.
Väliäkös tuolla, hieman lannoitetta puulle.Pakkohan se on tänne tunnustaa mitä jouduin äsken pakon sanelemana tekemään.
Minulle iski armoton virtsahätä kun olin palaamassa jäähallista kotiini. Yritin päästä kerrostalolle päästyäni niin vessaan edes tuonne varastokäytävälle. Sinne kun on nopeampi päästä vessaan kuin asuntooni.
No siinä kun yritin aukaista ovea avaimella niin tunsin kuinka virtsahätä vaan voimistui. Ja oli niin voimakas jo että jos sillä hetkellä en pääsisi vessaan niin housuihini kusisin.
No lähdin nopeasti siitä sitten ulos ja virtsasin kylmänviileästi kerrostalon etupihan puun juurelle.
Minun harmikseni siitä justiin tuli vielä joku taloon sisälle ja varmasti näki minut. En kyllä tiedä tunnistiko minua kuitenkaan kun olin selin häneen.
Näinkö se minun asumiseni täälläkin heti loppuu? Häätökö sitä nyt uhkaa? Vai hätä ei lue lakia?
Olisi pitänyt vessassa käydä jäähallilla mutta luulin että kestän kotiin saakka. Minulla on vähän vaikeuksia aina ollut pidätyskyvyn kanssa tuli sitten perästä ulostetta tai pippelistä virtsaa. Ja näitä noloja tilanteita on kyllä sattunut.
Pääasia että sait pippelin ajoissa pöksyistä. Sulle mitään häätöä moisesta voi tulla, kunhan toki et tavaksi ota ja otat pippelin esiin vain hädän hetkellä. Silloinhan se sallittakoon.No lähdin nopeasti siitä sitten ulos ja virtsasin kylmänviileästi kerrostalon etupihan puun juurelle.
Minun harmikseni siitä justiin tuli vielä joku taloon sisälle ja varmasti näki minut. En kyllä tiedä tunnistiko minua kuitenkaan kun olin selin häneen.
Näinkö se minun asumiseni täälläkin heti loppuu? Häätökö sitä nyt uhkaa? Vai hätä ei lue lakia?
Olisi pitänyt vessassa käydä jäähallilla mutta luulin että kestän kotiin saakka. Minulla on vähän vaikeuksia aina ollut pidätyskyvyn kanssa tuli sitten perästä ulostetta tai pippelistä virtsaa. Ja näitä noloja tilanteita on kyllä sattunut.
@vilperi ulkona voi ihan hyvin käydä heittämässä kaarevan kusivanan kunhan ensin etsii sopivan piiloisan paikan. Itse en varmaan kehtaisi ihan kerrostalon sisäänkäynnin vieressä asioitani hoitaa mutta sinä taisit olla jo melko pakkoraossa, joten ei kait siinä sitten muutakaan enää voi, jos toinen vaihtoehto on lorottaa housuihin. Mutta ei hätää, mäkin teen jatkuvasti hölmöja ratkasuja julkisesti ja silti jatkan vaan elämääni :D
Liekkö ruvennut vituttamaan kun keikoilla kaikenmaailman hipit kuseskelee kännissä housuunsa...Marley ei keikkaillut Euroopassa enää ikinä.
Ei. Kuoli.Liekkö ruvennut vituttamaan kun keikoilla kaikenmaailman hipit kuseskelee kännissä housuunsa...
No eihän toi nyt vielä mitään jos pikkuisen pissii puun juurelle. Meitsille käy välillä näin.Pakkohan se on tänne tunnustaa mitä jouduin äsken pakon sanelemana tekemään.
Minulle iski armoton virtsahätä kun olin palaamassa jäähallista kotiini. Yritin päästä kerrostalolle päästyäni niin vessaan edes tuonne varastokäytävälle. Sinne kun on nopeampi päästä vessaan kuin asuntooni.
No siinä kun yritin aukaista ovea avaimella niin tunsin kuinka virtsahätä vaan voimistui. Ja oli niin voimakas jo että jos sillä hetkellä en pääsisi vessaan niin housuihini kusisin.
No lähdin nopeasti siitä sitten ulos ja virtsasin kylmänviileästi kerrostalon etupihan puun juurelle.
Minun harmikseni siitä justiin tuli vielä joku taloon sisälle ja varmasti näki minut. En kyllä tiedä tunnistiko minua kuitenkaan kun olin selin häneen.
Näinkö se minun asumiseni täälläkin heti loppuu? Häätökö sitä nyt uhkaa? Vai hätä ei lue lakia?
Olisi pitänyt vessassa käydä jäähallilla mutta luulin että kestän kotiin saakka. Minulla on vähän vaikeuksia aina ollut pidätyskyvyn kanssa tuli sitten perästä ulostetta tai pippelistä virtsaa. Ja näitä noloja tilanteita on kyllä sattunut.
No ei kai nyt nurkkaan pisasemisesta mitään häätöä saa. Asuminen ei ole kuten jatkoajan keskustelupalsta, jossa ollaan aluksi suurennuslasin alla. Vai onko muuten jollain vuokrafirmoilla nykyään sellasia vuokrasoppareita, missä on vähän niinkuin koeaika eli se on aluksi muutaman kuukauden määräaikainen, kunnes muuttuu toistaiseksi voimassa olevaksi?Näinkö se minun asumiseni täälläkin heti loppuu? Häätökö sitä nyt uhkaa? Vai hätä ei lue lakia?
ttu mikä amatööri. 3,5 promillee ja kanttuvei. Peruskänni.No eihän toi nyt vielä mitään jos pikkuisen pissii puun juurelle. Meitsille käy välillä näin.