Olen kokenut veljeni lapset läheisemmiksi kuin mieheni lapsi. Kai sen jotenkin ymmärtää kun olen ollut heidän (veljen lapset) elämässään alusta asti mukana ja heille minä olen se tuttu Iisoppi-täti joka lukee, leikkii ja laskee mäkeä. Miehen lapselle olen ollut vähän se ylimääräinen ihminen joka tuli sotkemaan kuvioita. Ja kun äitinsä suhtautui minuun varsin nuivasti niin se tarttui lapseen.
Vieläkin vuosien jälkeen jotenkin stressaan välillä miehen lasta kun ei tiedä milloin tulee jokin piikki minua kohtaan. Hyviäkin hetkiä on paljon ja luottamusta rakennetaan puolin ja toisin. Jotenkin koen että miehen lapsi alkaa olla yhtä läheinen kuin veljen lapset. Alan olla huolissani hänen (miehen lapsi) puolesta ja mietin miten hänellä menee koulussa. Onko ystäviä ja silleen. Ei me niistä paljon puhuta enkä viitsi udella.
Vieläkin vuosien jälkeen jotenkin stressaan välillä miehen lasta kun ei tiedä milloin tulee jokin piikki minua kohtaan. Hyviäkin hetkiä on paljon ja luottamusta rakennetaan puolin ja toisin. Jotenkin koen että miehen lapsi alkaa olla yhtä läheinen kuin veljen lapset. Alan olla huolissani hänen (miehen lapsi) puolesta ja mietin miten hänellä menee koulussa. Onko ystäviä ja silleen. Ei me niistä paljon puhuta enkä viitsi udella.