Kai tästäkin on puhuttava... salaisesta paheestani ja ihailuni kohteesta...
Siitä on ollut jo oireita pitkin matkaa menneiden vuosien varrella, mutta olen kyennyt hillitsemään niitä, joskus hyvinkin. Mutta, sitten joku_v-tun Bradley Cooper päätti tehdä elokuvan A Star Is Born, johon sai ujutettua pääosaan, itsensä lisäksi, laulaja-lauluntekijä Stefani Joanne Angelina Germanottan eli Lady Gagan.
Se oli hangoitteluni viimeinen pisara eikä paluuta ole ollut... vielä ainakaan.
Olin hieman vastentahtoisestikin ihaillut hänen lahjakkuuttaan niin esiintyvän artistina kuin lauluntekijäkin, mutta tuon elokuvan myötä kaikki pidäkkeet murtuivat ja minusta tuli hänen ihailijansa. Olen mm. katsonut mainitun elokuvan useamman kerran ja aina se saa minut fiiliksiin (joita en tässä käy läpi) ja hänen uusimmat radiossa soivat kappaleensa saavat minut heti höristämään korviani ja kuuntelemaan aktiivisesti - tunnistan hänet jo, vaikken olisi kuullut kappaletta ennen...
Ei kai mikään outo tarina sinällään, mutta nyt on kuitenkin kyseessä eläkeläinen, minä, joka olen saanut todistaa tämän nuorison rappiomusiikin syntyaikoja Beatlesineen ja Rollareineen, aukonut vapisevin käsin Led Zeppelin IV:n, The Dark Side of The Moonin ja Paranoidin sellofaaneistaan ja pistänyt pyörimään, surrut Jim Morrisonin, Jimi Hendrixin, Janis Joplinin, Marc Bolanin, John Lennonin, etc. (liian) aikaista poismenoa...
Saa kivittää, muttei se mitään auta...