Laitteiden ominaisuuksien parantelu on varmaan kiehtovaa. Toki se kiinnostaa minuakin, mutta kun tuo peukalo kasvaa tuossa keskellä kämmentä niin ei se oikein luonnistu. Tietokone on ainoa laite jota osaan tuunata. Mutta vaikka autot, ei puhettakaan. Tunnustan siis olevani tumpelo.Tykkään kaikesta teknisestä näpräämisestä ja ähräämisestä, olipa sitten kyseessä esim. moottoripyörä, mönkkäri tai vaikka vene. Kaikenlainen "ominaisuuksien parantelu" vara-, ym. osilla on jotenkin kiehtovaa, vaikka siinä joskus tuleekin hetkiä: "Vittu, kun pitikin ruveta..."
Myös uuden rakentaminen ja miksei vanhan korjaaminenkin ovat ihan ok, joskin aika useasti vanhojen rakennusten korjauksen kanssa tulee mieleen purkaa koko paska ja aloittaa ihan uuden rakentaminen - en kai sitten ole mikään entisöinti-tyyppi.
Tämän voin minäkin allekirjoittaa omalta kohdaltani.Osaan tehdä lähes mitä vaan, mitä minut laitetaan tekemään ja olen jopa suurimmassa osassa niissä yllättävän hyvä, ...
Muhun ei olla oikein kunnolla koskaan rakastuttu, enkä minä enää muihinkaan. Rauhassa saa olla. Ajattelen, että ehkä se aikaikkuna, kun on ollut edes jollain tasolla haluttava, on mennyt. Jos sen verran rakkautta kuitenkin on vielä maailmassa, että köyhien Hollywood-käsikirjoittajien romanttisiin leffoihin riittää aineksia, niin hyvä. Olen taiteentekijöiden ja elokuvateattereiden puolella.Minäkin olen hyvä kaikessa. Ongelma on lähinnä se että muhun rakastutaan, minä en muihin. Se varmaan on edellytys että osaisi rakastaa muitakin kuin sukulaisia. Ja paria ystävää.
Öö... osaat pittää hametta. Ja maalata teippaamatta ja teipaten. Isäsi kanssa menee joskus hermot, mutta osaat silti sitä auttaa. Nii.Minä en osaa mittään.
No joo, kyllä noilla voi jo vähän kerskua.Öö... osaat pittää hametta. Ja maalata teippaamatta ja teipaten. Isäsi kanssa menee joskus hermot, mutta osaat silti sitä auttaa. Nii.
Tuo kuulostaa kyllä masennuksesta. En ole mikään asiantuntija mutta olen itse kokenut tuon. Kun mikään ei ole mitään ja toivoo heräävänsä kuolleena. Rikkauksia en ole koskaan kaivannut enkä ole uskonut niiden minua auttavan. Tiedäthän ettei alkoholi loppujen lopuksi auta sinua. Ja taisit jossain vaiheessa yrittää siitä eroon. En tiedä mikä tilanne on nykyään. Mutta toivon sinulle hyvää jatkoa ja ehkä se lottopotti yms. vielä sinua ilahduttaa joskus myöhemmin.Ongelma on, että minulta puuttuu nykyään täysin kunnianhimo. Joka kerta kun menen nukkumaan,btoivon,vettä en herää ja jos herään, toivon herääväni rikkaana. Ei onnistu mikään.
Bansku pärjää aina. Lapset pitävät hänet pinnalla kuten minutkin.Tuo kuulostaa kyllä masennuksesta. En ole mikään asiantuntija mutta olen itse kokenut tuon. Kun mikään ei ole mitään ja toivoo heräävänsä kuolleena. Rikkauksia en ole koskaan kaivannut enkä ole uskonut niiden minua auttavan. Tiedäthän ettei alkoholi loppujen lopuksi auta sinua. Ja taisit jossain vaiheessa yrittää siitä eroon. En tiedä mikä tilanne on nykyään. Mutta toivon sinulle hyvää jatkoa ja ehkä se lottopotti yms. vielä sinua ilahduttaa joskus myöhemmin.
Minulla on vähän sellainen olo että jos en tee niinkuin edellisinä vuosina (esim. laita kasvimaata, kasvata samettiruusut) niin olen menettämässä lopullisesti elämän hallinnan. Eihän se niin ole. Valintoja voi tehdä ettei aina tee niinkuin ennen. Tänä vuonna en kasvattanut astereita siemenistä kun oli kasvihuoneeton tilanne ja kyllästyttää kun aina henkiinjääneet olivat (lähinnä) liloja. Kyllä sitä välillä saa itselleen toistella että minulla oli hyvät syyt sekä "oikeus" olla tänä vuonna kasvattamatta astereita (enkä ole laiska tai vajoamassa masennukseen).Tapakasvatus lienee paremminkin syynä niin sinun, minun kuin muidenkin joka syksyiseen säilöntäviettiin.
Hyvä aina välillä pysähtyä miettimään omaa toimintaansa harrastusten parissa. Jos niistä alkaa kasvamaan omassa mielessä velvoitteita, ne eivät enää vastaa tarkoitustaan. Tietysti esim. puutarhanhoito välillä vaatii kovaakin työtä, mutta yleensä tulokset, sato siis, korvaa "kärsimykset".Minulla on vähän sellainen olo että jos en tee niinkuin edellisinä vuosina (esim. laita kasvimaata, kasvata samettiruusut) niin olen menettämässä lopullisesti elämän hallinnan. Eihän se niin ole. Valintoja voi tehdä ettei aina tee niinkuin ennen. Tänä vuonna en kasvattanut astereita siemenistä kun oli kasvihuoneeton tilanne ja kyllästyttää kun aina henkiinjääneet olivat (lähinnä) liloja. Kyllä sitä välillä saa itselleen toistella että minulla oli hyvät syyt sekä "oikeus" olla tänä vuonna kasvattamatta astereita (enkä ole laiska tai vajoamassa masennukseen).
Kaikkeahan saa myös kaupasta, mutta on tuossa itse tekemisessä ihan hyväkin puoli. Tai montakin. Mutta joskus pitää sanoa itselleen, että ei enää. Esim. viime vuonna katselin pihaani ja totesin, että kylläpä kukkii voikukka komiasti. Mitähän siitä tekisi? No voikukkamarmeladia! Keräsin kukintoja liioittelematta n. 15 litraa. Nopeaa hommaa. Mutta jotta niitä voi hyödyntää, niin pitää saada eroteltua ne vihreät osat niistä pois. On muuten yhtä palkitsevaa kuin korvasienten putsaus hiekasta tai mustien torvisienten putsaus etanoista. Eli näyttää siltä, että mitään ei tapahdu, mutta kädet ovat monen tunnin puurtamisen jälkeen jossain epämääräisessä soseessa, selkä huutaa hoosiannaa ja naama huutaa vittusaatanaa.Joskus tuntuu etten oikein jaksaisi kaikkea tätä säilöntää, mehustamista, pakastamista ja hilloamista. Kun saisi vain olla rauhassa ja katsella telkkaria... Kuin tämä elämä olisi vain jotain suorittamista. Kun ennen on tehty näin niin tehdään nytkin. Toisaalta tuntuu hyvältä kun on jotain laitettu talteen talvea varten. Olen vissiin multippeli alleeli...
...ja seuraavana päivänä muuan @Johnny B. Goode vapautui vankilastaan...hmm.Löysin tänään laukkuni vuorista korvakorut jotka jo luulin hukanneeni. Löysin sieltä myös kaulakorun jota en ollut edes kaivannut.