Loukatun suostumus on monessakin suhteessa ongelmallinen konstruktio. Riskinoton käsitteellä operoiva Frände (Yleinen Rikosoikeus, 2005): "Mitään suostumusta pelaajat eivät sitävastoin anna; vaan kukin toivoo selviytyvänsä vammoitta." Sen sijaan Frände katsoo, että sääntöjen mukaiset taklaukset ovat sallittuja, koska ne eivät ole kiellettyä riskinottoa. Jos kuitenkin rikotaan pelin sääntöjä, on kyse prima facie kielletystä riskinotosta.
Otetaan nyt vaikka kuvitteellinen esimerkki: PN ja RV tappelevat Helsinkiläisen nakkikioskin edessä; molemmat tietävät tapahtuman "säännöt" ja hengen. Mutta on päivänselvää, että loukatun suostumus ei tässä kohden päde. Miksi niiden sitten tulisi päteä jääkiekko-ottelussa? "Pelin henki" on JA:ssa (kärjistäen) ainoa selitys, mikä tähän tilanteeseen irtoaa. Mutta mikä merkitys pelin hengellä sitten ylipäänsä on? Eihän snagaritappelunkaan rangaistavuutta poista suomalaisen ravintolakulttuurin henki.
KKO esitti tapauksessa 1996:74 tulkinnan, joka nojautui vahvasti loukatun suostumukseen. Ei kuitenkaan voida sanoa, että mitään oikeuskäytännössä vakiintunutta tulkintamallia olisi syntynyt, ainakaan vielä.
Frändekään ei tule mihinkään selkeään lopputulokseen, vaan tyytyy esittämään teleologisen argumentin siitä, että ankarampi suhtautuminen muuttaisi varsin radikaalisti sekä jääkiekon että jalkapallon luonteen. Teoksen sytematiikassa ko. tapaukset on työnnetty "Avoimia tapauksia (rajatapauksia)"-osioon.
Asia on monessakin suhteessa erittäin mielenkiintoinen, mutta JA:ssa en ole oikein jaksanut lähteä sitä käsittelemään, jo senkin takia, että suhtaudun epäilevästi "pelin luonne/henki"-argumenteista poikkeavien kannanottojen esiintymiseen. Aiemmin kirjoittamani on kuitenkin eräänlainen kannanotto/tosiasian toteaminen siihen suuntaan, että oikeuselämässä on monia asioita, jotka ovat synnyttäneet kirjon toisistaan eroavia arvovaltaisia(kin) kommentteja. Todellisuus on niin kihisevän runsas, ettei lainoppineiden käsitteiden voida ajatella automaattisesti kattavan sitä kokonaisuudessaan. Tämä on yleinen harhaluulo, joka tässäkin asiassa helposti huomataan; lain ja oikeuden katsotaan olevan lähinnä mekaanista joko/tai-tyyppistä palapelin ratkaisemista. Ja nyt en tarkoita Dynamon kommenttia, vaan tätä halua löytää jokin pykälä, jossa asia enemmän tai vähemmän tyhjentävästi säänneltäisiin.