Tässä ketjussa seurataan Mr. Jäähyaition sm-liigatappelu rikosilmoituksen etenemistä

  • 98 293
  • 494

zore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Pitäisiköhän tehdä tutkintapyyntö myös niistä faneista, jotka katsomoissa äänekkäästi haluavat tappeluita tai kannustavat tappeluiden aikana? Meinaan että eiköhän kyse ole pahoinpitelyyn yllyttämisestä, josta voi saada yhtä kovan tuomion kuin pahoinpitelystä itsestään?! Nyt pyydänkin kaikkia niitä, jotka ovat näin toimineet ennen tappelua tai tappelun aikana, ilmoittautumaan lähimmälle poliisiasemalle, että saadaan asia kuntoon.

En ole lukenut ketjun ihan jokaista sivua joten pahoittelen jos tuon esiin kohdan, minkä joku toinen kirjoittaja on jo tuonut esille.
 
raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Korostan sitä, että en ole vaatimassa tappeluita pois jääkiekosta. Silloin, jos ne ovat pelitilanteeseen kuuluvia ja tunteet roihahtaa jonkun väärän taklauksen, mailaniskun tms seurauksena, ne ovat ymmärrettäviä. En niistä toki silloinkaan nauti, mutta en myöskään menetä yöuntani.

Loukatun suostumus ei ole sitä, että molemmat ovat yhtä halukkaita tappelemaan. Tämähän poistaisi rangaistavuuden lhyvin suuresta osasta pahoinpitelyjä esim nakkikioskilla. Ne käydään usein siten, että molemmat uhittelee ja haluavat tapella. Silti ne ovat pahoinpitelyjä ja sellaisina rangaistavia.

Sama juttu pätee tässä. Molemmat olivat varmasti halukkaita tappelemaan, mutta se ei vaikuta siten, että se poistaisi rangaistavuuden.

Kukaan ei ole vielä osannut kertoa minulle sitä, miksi tämä ei olisi rangaistava pahoinpitely. Sen haluaisin todella tietää.
 
raisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicäns
raipe kirjoitti:
Molemmat olivat varmasti halukkaita tappelemaan, mutta se ei vaikuta siten, että se poistaisi rangaistavuuden.
Ja taas voisi kysyä, että miksi nyrkkeilyotteluja ei sitten tutkita pahoinpitelynä?
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
raipe kirjoitti:
Korostan sitä, että en ole vaatimassa tappeluita pois jääkiekosta. Silloin, jos ne ovat pelitilanteeseen kuuluvia ja tunteet roihahtaa jonkun väärän taklauksen, mailaniskun tms seurauksena, ne ovat ymmärrettäviä. En niistä toki silloinkaan nauti, mutta en myöskään menetä yöuntani.

Loukatun suostumus ei ole sitä, että molemmat ovat yhtä halukkaita tappelemaan. Tämähän poistaisi rangaistavuuden lhyvin suuresta osasta pahoinpitelyjä esim nakkikioskilla. Ne käydään usein siten, että molemmat uhittelee ja haluavat tapella. Silti ne ovat pahoinpitelyjä ja sellaisina rangaistavia.

Sama juttu pätee tässä. Molemmat olivat varmasti halukkaita tappelemaan, mutta se ei vaikuta siten, että se poistaisi rangaistavuuden.

Kukaan ei ole vielä osannut kertoa minulle sitä, miksi tämä ei olisi rangaistava pahoinpitely. Sen haluaisin todella tietää.

Tappelu nakkikioskilla ei kuitenkaan tapahdu kontrolloidussa ympäristössä, siellä ei ole tuomareita estämässä että maassa makaavaa ei potkita. Eikä ole erillistä elintä joka kieltää kaikilla nakkikioskeilla käymisen seuraavan puoleen vuoteen. Toki on selvää, että jossain menee raja jolloinka kiekkokaukalon tekoihin on puututtava tuomioviranomaisten toimesta. Itse en pidä tätä NielikäinenVdB-tapausta sellaisena. Lisäksi on epäloogista että tämä tapaus menee tutkintaan eikä esim. se Valtoseen kohdistunut hyökkäys. Valtoselta ei kysytty kun nyrkkiä alkoi tulemaan niskaan, VandenBuschelta kysyttiin.

Itselleni on ihan ok, jos tappelemiseen otetaan kovemmat sanktiot, kunhan liigajohto jotenkin ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Nykyinen hyssyttely ja pallon heittäminen muille on kaikista huonoin ratkaisu. Tappelut ovat yksi ilmiö kiekon sisällä, mutta olennainen osa jääkiekkoa ne eivät ole. Ilman niitäkin pärjätään. Eikä Sean Averya ole tappeluilla saatu NHL:ssa kuriin, se on nähty. Mutta omasta mielestäni mylly silloin tällöin ei haittaa ketään ja säännöt saisivat sen mukaan olla rakennettu. Tämä tietysti oma mielipiteeni, minulla sentään sellainen on toisin kuin Upilla ja jatkoajan toimituksella.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Pisteet Suutarille!
Jos poliisilla on oikeasti niin paljon resursseja, että he katsovat Pasi vs. VDB -tappelun tutkimisen arvoiseksi, niin tutkikoot sitten kaikki 175 tappelua samalla kertaa, niin saadaan nuo rikolliset pois kaukaloista. Monet noista ovat vielä tapelleet monta kertaa, eli ovat rikoksenuusijoita.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
raisu kirjoitti:
Ja taas voisi kysyä, että miksi nyrkkeilyotteluja ei sitten tutkita pahoinpitelynä?
Tähän kun aina vastataan, että se kuuluu lajiin. Tämäkö sitten poistaa rikosoikeudellisen vastuun? Kohta joku keksii lajin, jossa tarkoitus on tappaa vastustaja. Voittaja on se, jossa vielä henki pihisee, kun toinen on kuollut.

Sitten kun aletaan nostamaan syytteitä, voidaan sanoa, että "tämä kuuluu lajiin".

Tällä hetkellähän syyte on nostettu, koska oli muka "lajiin kuulumaton" tai "pelitapahtumien ulkopuolinen" tappelu.

Kaikki kaukalossa tapahtuvat tappelut - ne, joissa molemmat osapuolet ovat aktiivisesti mukana - kuuluvat jääkiekkoon ja siitä kertoo jo tämä 175:n tappelun lista.
 
Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
VT kirjoitti:
Täyttyyhän. Pahoinpitelyn märitelmä: "Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tällä perusteellahan minä voin haastaa hammaslääkärini oikeuteen.

Ei oikeasti voi olla niin ettei poliisi näe kahden kännipäisen nakkikioski tappelussa ja kahden jääkiekkoilijan välisessä tappelussa mitään eroa.

Jos yhteinen suostumus ei merkitse tämän enempää voimme samalla levittää tutkimuspyynnöt esimerkiksi armeijaan ja kouluihin missä yllä olevan tekstin mukaan täyttyvät pahoipitelyn määritelmät päivittäin.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
raipe kirjoitti:
... kyse oli täysin selvästi mihinkään ottelutapahtumaan liittymätön, turha ja silmitön nyrkkitappelu...

Tällehän oli tehty jo tilaus Valtonen-Nielikäinen -episodissa. Asia ei ehkä liittynyt tähän otteluun, mutta jääkiekko-otteluun kuitenkin.

Anna palaa, Mr Jäähyaitio.
 
JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
raipe kirjoitti:
Loukatun suostumus ei ole sitä, että molemmat ovat yhtä halukkaita tappelemaan. Tämähän poistaisi rangaistavuuden lhyvin suuresta osasta pahoinpitelyjä esim nakkikioskilla. Ne käydään usein siten, että molemmat uhittelee ja haluavat tapella. Silti ne ovat pahoinpitelyjä ja sellaisina rangaistavia.
Tuollaisessa rehdissä jääkiekkotappelussahan loukatun suostumus tapahtuu mitä selvimmällä tavalla. Molemmat ovat ns. alan miehiä, joten he tietävät mitä jääkiekkotappelussa tapahtuu, miten se alkaa ja milloin on aika lopettaa, sekä tietävät myös sen mitä siinä saa tehdä. Molemmat suostuivat tähän tappeluun tietäen kaikki nämä asiat. Mikä voisi olla selkeämpi esimerkki loukatun suostumuksesta?
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ioota Rhoo kirjoitti:
Tällä perusteellahan minä voin haastaa hammaslääkärini oikeuteen.

Ei oikeasti voi olla niin ettei poliisi näe kahden kännipäisen nakkikioski tappelussa ja kahden jääkiekkoilijan välisessä tappelussa mitään eroa.

Jos yhteinen suostumus ei merkitse tämän enempää voimme samalla levittää tutkimuspyynnöt esimerkiksi armeijaan ja kouluihin missä yllä olevan tekstin mukaan täyttyvät pahoipitelyn määritelmät päivittäin.

Kerro ihmeessä millaista väkivalta käytetään koulussa ja armeijassa, niin ettei siihen viranomaiset puutu. Käsittääksen armeijassakin nykyisin saa simputustuomion melkein mistä vaan.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suostumuksen antaminen jääkiekkotappeluun ei ole aivan selvä asia, sillä tässäkin tapauksessa Jokeri-pelaajalla oli henkinen pakko vastata tähän haasteeseen, koska muuten hänet olisi tuomittu kaikkien ifk-fanien suulla paskahousuksi ja epäurheilijaksi.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Artsi kirjoitti:

Luuletko, että muutaman ottelun NHL:ssäkin pelannutta kanukkia hirveästi kiinnostaa jonkun SM-liigaseuran kannattajien mielipide... no, oikeastaan mistään?
 
JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
HN kirjoitti:
Ehkä kannattaa kuitenkin jättää lainoppineiden tulkittavaksi, täyttyykö loukatun suostumus -ehto tässä kyseisessä tapauksessa. Jos täyttyy, ei perusteita oikeuden langettamalle rangaistukselle tietenkään ole.

Selvää on, että lainopillisessa merkityksessä tuo "loukatun suostumus" ei tarkoita samaa kuin sen voisi ns. maalaisjärjellä tulkita tarkoittavan. Muussahan tapauksessa ehto täyttyisi aina, kun kaksi tappeluun halukasta, riskit ja pelin hengen tiedostavaa henkilöä ottaa nyrkein mittaa toisistaan.
Se tässä minua ihmetyttääkin, että maalaisjärjellä ajateltuna tuossa tappelussa ei ollut mitään väärää. Eikös Thomas Sjögrenin päällekäyminen (oliko uhrina Tommi Kovanen?) mennyt aikoinaan myös syyteharkintaan? Se oli ihan selvä tapaus. Sjögren hakkasi maassa ollutta uhria nyrkein. Hyväksyn täysin, mikäli siitä ja vastaavista tapauksista nostetaan syyte. Tätä Vandy-Pasi-juttua en kyllä ymmärrä millään. Ja mikäli tässä tapauksessa ei käytetä loukatun suostumus -kohtaa, niin voi aika selkeästi sanoa, ettei juttua tutkivilla ole hajuakaan jääkiekosta.
 
Cube

Jäsen
Kyllähän tappelut jääkiekosta varmaan voisi kieltää, koska ne eivät kuitenkaan ole samalla tavalla osa lajia kuin iskujen vaihto esimerkiksi nyrkkeilyssä. Eri asia on sitten onko sellainen järkevää tai välttämätöntä.
 
JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Cube kirjoitti:

Joo, voisi varmaan, mutta millä perusteella? Onko se oikeuslaitoksen asia päättää, että ovatko tappelut osa lajia, jos esim. suurin osa pelaajista on sitä mieltä, että ne ovat osa lajia? Mikäli tätä "se ei ole osa lajia" -tekosyytä aletaan käyttämään näissä asioissa, niin sitten täytyy selkeästi määritellä joku foorumi, jossa päätetään, että mikä asia on osa mitäkin lajia ja mikä ei. Vai onko munille lyöminen osa nyrkkeilyä? Ilmeisesti on, koska siitä ei nosteta syytettä.
 
Cube

Jäsen
JimmyMac kirjoitti:

No kaipa sitä periaatteessa voisi esittää, että tappelut eivät ole jääkiekossa osa lajia ja urheilua, koska ne eivät oikeastaan johda mihinkään, toisin kuin esimerkiksi nyrkkeilymatseissa, joissa tappelussa määrittyy voittaja ja häviäjä ja koko laji pohjautuu niihin. Jos asiaa katsoo puhtaasti jostain jäykästä rikosoikeudellisesta näkökulmasta, niin jääkiekossa periaatteessa vedetään turpaan toisia ihan vain turpaanvedon vuoksi, eikä tapahtumalla ole minkäänlaista tähdellistä vaikutusta lopputulokseen.

Enhän minä tuota mieltä tosiaankaan ole, mutta kai jonkun on täällä otettava paholaisen asianajajan rooli.
 
Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Artsi kirjoitti:
Kerro ihmeessä millaista väkivalta käytetään koulussa ja armeijassa, niin ettei siihen viranomaiset puutu. Käsittääksen armeijassakin nykyisin saa simputustuomion melkein mistä vaan.

Näissä paikossa on jopa pakko osallistua fyysisiin aktiviteetteihin, joissa aiheutetaan toiselle kipua. Eli kyse ei ole pelkästään siitä, että joku on valinnut aktiviteetin nimeltä jääkiekko.

Tarkoitukseni oli vain huomauttaa, että tuon pahoipitelyn määritelmän avulla voin nähdä pahoinpitelyjä missä vain, jos terveen järjenkäyttö jätetään pois, niin kuin poliisi on tässä asiassa tehnyt.
 
raisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicäns
Kuinkahan paljon esimerkiksi maalivahdin kylmäksi ajelut lisääntyisi jos tappelut kiellettäisiin? Hyökkääjä voisi ihan huoletta vetää pudotuspeleissä vastustavan ykkösmolarin lasarettiin. Kukaan ei uskaltaisi käydä päälle sakkojen tai rikossyytteen pelossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
On se nyt kumma, jos ei jääkiekossa saa kaksi pelaajaa yhteisestä sopimuksesta vähän nujakoida. Siellähän on hyvänen aika linjatuomaritkin huolehtimassa pelaajien turvallisuudesta. Ei nää oo mitään nakkikojutappeluita, joissa kukaan ei tule väliin, kun toinen jää alakynteen.
 
Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Kaikki mukaan!

Tappelut nyt eivät ole todellakaan ainoita väkivallan tunnusmerkistöt täyttäviä tapahtumia jääkiekko-otteluissa.

Poikittaiset mailat, polvitaklaukset, maalivahdin ajelut, mailalla huitomiset jne.

Ahkerat kansalaiset voisivat ojentaa Jääsuutarille auttavan kätensä, ja täyttää kansalaisvelvollisuutensa, tekemällä poliisille rikosilmoituksia mahdollisimman monesta pahoinpitelyn kriteerit täyttävästä tapauksesta.

Tuomo Ruudun polvi on taklattu pariinkin otteeseen rikki. Jokaisella on muistissa vähintään yksi oman joukkueen maalivahdin ajelu. Luun murtumia, aivotärähdyksiä, piisaahan noita. Pahoinpitelyrikoksina vähintäinkin nyrkkitappelun luokkaa olevia episodeja pystyy jokainen luettelemaan lonkalta kymmenittäin.

Nyt poliisiasemalle siitä mars mars!
 
Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Cube kirjoitti:
No kaipa sitä periaatteessa voisi esittää, että tappelut eivät ole jääkiekossa osa lajia ja urheilua, koska ne eivät oikeastaan johda mihinkään, toisin kuin esimerkiksi nyrkkeilymatseissa, joissa tappelussa määrittyy voittaja ja häviäjä ja koko laji pohjautuu niihin. Jos asiaa katsoo puhtaasti jostain jäykästä rikosoikeudellisesta näkökulmasta, niin jääkiekossa periaatteessa vedetään turpaan toisia ihan vain turpaanvedon vuoksi, eikä tapahtumalla ole minkäänlaista tähdellistä vaikutusta lopputulokseen.

Enhän minä tuota mieltä tosiaankaan ole, mutta kai jonkun on täällä otettava paholaisen asianajajan rooli.

Puhtaasti rikosoikeudellisesta näkökulmasta ei mielestäni voida määritellä sitä, että "johtaako tappelu mihinkään" jääkiekossa vai ei. Tämän asian pätevä ratkaiseminen vaatii väkisinkin pintaa syvemmälle menevää tietämystä jääkiekosta ja nimenomaan pelin luonteesta muutenkin kuin sääntökirjan ja tilastotietojen kautta.

Jos perustelu tappeluiden kieltämiselle on se, että ne eivät kuulu peliin, ja vastaavasti perustelu sille, että ne eivät kuulu peliin, on se että "ne eivät pelillisesti johda mihinkään", niin tämä vaikuttaisi olevan jonkinasteisessa ristiriidassa esimerkiksi Kari Heikkilän äskettäisen lausunnon kanssa (Urheiluruudussa tms.), kun hän sanoi suurin piirtein, että "Asiasta on syytä huolestua sitten jos pelejä ja suomenmestaruuksia aletaan ratkaista tappelujen avulla". Siis tässähän ensinnäkin annetaan ymmärtää, että tappeluiden hyvin merkittäväkin vaikutus pelien lopputulokseen on ainakin täysin mahdollista, jos nyt ei ehkä nykytilanteessa vielä toteudu. Ja toiseksi tässä esitetty peruste tappeluihin puuttumiselle on aivan päinvastainen kuin tuossa hypoteettisessa rikosoikeudellisesta näkökulmasta annetussa perustelussa. Eli Heikkilä antoi ymmärtää, että tappeluihin tulisi puuttua nimenomaan siinä tapauksessa, että ne alkavat "johtaa pelillisesti mihinkään". Itse asiassa olisi mielenkiintoista tarkkailla, että esiintyykö kenenkään tappeluiden vastustajan retoriikassa nämä molemmat keskenään ristiriitaiset näkökulmat.
 
kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
HN kirjoitti:
Ehkä kannattaa kuitenkin jättää lainoppineiden tulkittavaksi, täyttyykö loukatun suostumus -ehto tässä kyseisessä tapauksessa. Jos täyttyy, ei perusteita oikeuden langettamalle rangaistukselle tietenkään ole.

Selvää on, että lainopillisessa merkityksessä tuo "loukatun suostumus" ei tarkoita samaa kuin sen voisi ns. maalaisjärjellä tulkita tarkoittavan. Muussahan tapauksessa ehto täyttyisi aina, kun kaksi tappeluun halukasta, riskit ja pelin hengen tiedostavaa henkilöä ottaa nyrkein mittaa toisistaan.

Olipas komea tuo ilveksenmies "Raipen" kirjoitus tuolla aiemmin. Tuota mieltä minäkin suurinpiirtein olen.

Spontaanit välienselvittelyt ovat lajin sisään kuuluvaa toimintaa, koska sitä lajiluonteen vuoksi ei voi estääkään. Lajihan on kontaktimuotoinen, joten tottakai nuoret härkäpäät ottavat välillä mittaa itsestään.

Kannattaa ottaa huomioon että nekään eivät ole sääntöihin hyväksyttyjä, vaan päinvastoin säännöissä rangaistavia.

Nyt kyseessä oleva poikkeuksellinen tapahtuma ei millään tavalla ollut spontaani, vaan, mitä ilmeisimmin järjestetty. Juuri tuotahan tässä tutkitaan.

Munaton sm-liiga kyennyt rangaistukseen. Nyt yritää poliisi. Tosin poliisi ei tietenkään ole sidottu sm-liigan antamiin rangaistuksiin, mutta saattoi ärsyyntyä moisesta vellihousuisuudesta. (Sm-liiga nuoleskelee showta kaipaavia faneja jääkiekkoilusta kiinnostuneiden kustannuksella.)

Mielelläni olisin lainannut itsensä "Raipen" kirjoitusta, mutta Jatkoajan parhaan kirjoittajan tittelistäkin taisteleva "HN" tulee nyt lainattua hänen ilmeisestikin väärässäolemisen vuoksi.

Nimittäin vastustajan suostumus ei todellakaan ole oikeus pahoinpitelyn suorittamiseksi. Ei siviilielämässä, eikä urheilutapahtumassa.

Täällä ovat esimerkkinä monet käyttäneet nyrkkeilyottelua vertailuna nyt käytävään (pahoinpitelytutkintaan.) Valitettavasti tuo vertaus ontuu, eikä lainkaan sovi tähän yhteyteen.

Nyrkkeilyottelussakin poliisi saattaisi havaita tutkintakynnyksen ylityksen,mikäli se tapahtuisi yhtä irrallisessa yhteydessä kuin tässä keskustelun kohteena oleva tapahtuma.

Käytännössä se tapahtuisi vaikkapa niin että; Kongin kumahtaessa erätauon merkiksi, toinen ottelijoista ei välittäisi siitä,vaan jatkaisi ja jatkaisi iskujen antamista. Variaatioita esimerkeiksi olisi vaikka kuinka paljon. Pääsääntö niille olisi että iskujen antaminen olisi lajiperiaatteen/sääntöjen ja tuomarin ohjeiden ulkopuolella tapahtuvaa mätkintää. Lyhyesti sanottuna ottelutapahtumaan nähden irrallista.
Vastustajan suorittamilla (puolustusiskuilla) ei tässä yhteydessä olisi merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
kritiikki kirjoitti:
Käytännössä se tapahtuisi vaikkapa niin että; Kongin kumahtaessa erätauon merkiksi, toinen ottelijoista ei välittäisi siitä,vaan jatkaisi ja jatkaisi iskujen antamista. Variaatioita esimerkeiksi olisi vaikka kuinka paljon. Pääsääntö niille olisi että iskujen antaminen olisi lajiperiaatteen/sääntöjen ja tuomarin ohjeiden ulkopuolella tapahtuvaa mätkintää. Lyhyesti sanottuna ottelutapahtumaan nähden irrallista.
Vastustajan suorittamilla (puolustusiskuilla) ei tässä yhteydessä olisi merkitystä.
Ei voida verrata millään tavoin. Ehkä sitten voitaisiin verrata, mikäli tällaisessa tapauksessa molemmat nyrkkeilijät yhteistuumin suostuisivat siihen, että jatkaisivat iskujen vaihtoa kongin kumahduksen jälkeen. Lisäksi tämä samanlainen tapahtuma nähtäisiin P-Amerikan nyrkkeilykehissä 4500 kertaa yhden vuoden aikana - ja näin olisi tapahtunut useiden kymmenien vuosien ajan perä jälkeen. Vasta tämän jälkeen voitaisiin alkaa vertailemaan noita kahta asiaa.
 
R0kMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, HIFK, Newcastle
Yksi kansainvälinen rikoksentekijä palaa Suomeen vapaaehtoisesti. Nickerson nimittäin :)
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ioota Rhoo kirjoitti:
Näissä paikossa on jopa pakko osallistua fyysisiin aktiviteetteihin, joissa aiheutetaan toiselle kipua. Eli kyse ei ole pelkästään siitä, että joku on valinnut aktiviteetin nimeltä jääkiekko.

Tarkoitukseni oli vain huomauttaa, että tuon pahoipitelyn määritelmän avulla voin nähdä pahoinpitelyjä missä vain, jos terveen järjenkäyttö jätetään pois, niin kuin poliisi on tässä asiassa tehnyt.

Sano nyt mikä toiminta sinusta koulussa täyttää pahoinpitelyn tuntomerkit. Itse en oikeasti tuostakaan selityksestäsi pysty sitä ymmärtämään.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs Ässät
  • 1.69
  • 4.80
  • 4.55
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös