Olen joskus miettinyt millaista elämä olisi ilman lapsia.
Elämä olisi varmasti vapaampaa ja rahaa olisi varmasti enemmän käytettävissä kuin nykyään. Ehkä tekisin enemmän asioita tai sitten en, koska en ole oikeastaan luonteeltani mikään hirveän menevä ollutkaan. Tosin lasten saaminen tietyllä tapaa lopettaa hetkellisesti menemiset ihan luonnollisestikin.
Lasten saaminen ei ole kuitenkaan vain aina perhettä yhdistävä tekijä, vaan voi helposti myös suurentaa mahdollisia pieniä säröjä suhteessa. Vauva-aika voi olla raskasta tai sitten todella helppoa, riippuen ihan minkälainen tyyppi sieltä ulos putkahtaa ja miten vauvan tarpeet rasittavat suhdetta...tämä lienee kaikille selvää.
Perheillä on todella kirjavia tapoja selvitä vaikeista itkuisista öistä. Joskus tietysti nainen hoitaa, jotta töihin menevä mies saa nukkua, joskus taas hommat jaetaan puoliksi joka tapauksessa. Toki tässäkin riippuu siitä imettääkö äiti vai meneekö maito pullosta. Joskus taas äiti menee töihin ja isä jää kotiin.
Nykyään minulla ei ole juuri vapaa-aikaa kolmivuorotyön ja lasten takia. Kun emme ole enää olleet yhdessä vuosiin, niin lapsetkin ovat minulla viikottain vapaideni ja työvuorojen mukaan noin puolet ajasasta (kuukaudesta). Kahden vanhemman taloudessa on aina se toinenkin, mutta yksin asuessa on aina vastattava lapsen tarpeisiin, vaikka kuinka väsyttäisi ja joskus pinnakin voi kiristyä, mutta siitä pitää vain selvitä ja niellä kiukkunsa. Suurin ongelma elämässä on se, että rahaa ei hirveästi voi säästää ja elämä on oikeastaan kädestä suuhun elämista. Mitään isompia hankintoja en ole tehnyt aikoihin, eikä ne olisi ehkä mahdollisiakaan. Tällä tarkoitan, että suurimmat kerralla käytetyt summat ovat reilusti alle 500 euroa.
Luenteeltani olen melko vaatimaton ja hyvin kotioloissa viihtyvä. Mitään "oikeaa" parisuhdetta, jossa joutuisi jatkuvasti olemaan toisen kanssa tekemisissä ja pahimmassa tapauksessa asumaan samankaton alla...ei kiitos. Tuntuu että aika on nytkin melko rajallista, niin eipä energiaa ja aikaa tuollaiseen olisi ainakaan tällä hetkellä.
Silti olen ihan onnellinen pääsääntöisesti, enkä tiedä muuttaisinko elämässäni tälllä hetkellä juuri mitään. Jos joku nyt kysyisi viikoksi Balille ryyppäämään tai saisin olla viikon kotona ilman töitä, niin jäisin varmaan mielummin kotiin viikoksi.
Pystyn olemaan pienistä asioista onnellinen ja nauttimaan samalla tavalla pienistä arkipäiväisistä asioista. Sitten taas on sellaisia ihmisiä, jotka kyllästyvät helposti ja haluavat isompia kokemuksia tai ehkä kokevat tarvitsevansa, niitä arjessa jaksamiseen.
Jotkut työ kaverini ovat koko ajan matkalla milloin missäkin ja sitten osa kateellisena kuuntelee samat tarinat vuosi vuoden perään.
Ihmiset ovat hyvin erilaisia yksilöitä ja ehkä nykyään nuoret ovat vaan enemmän tuollaisia, jotka haluavat tehdä asioita oman päänsä mukaan. Haluavat käyttää rahansa ja aikansa itseensä ja kokemuksiin. Toki sitten jos reilusti 30 + iässä alkaa lasta miettimään, niin voi tulla kiire. Jotkut kaverit havahtuivat tähän tilanteeseen ja he ovat lapsensa sitten hankkineet.
Kyllä sitä vähän kauhulla odottelee mahdollista eläkeelle jäämistään. Tai jos silloin edes pääsee eläkkeelle.
