Käänteisesti voisi kysyä, että miksei ihminen sitten saa tappaa susia?
Saahan ihminen niitä tappaa, mutta ihmisellä on myös mahdollisuus suhteuttaa ja arvottaa asioita.
Joidenkin mielestä monimuotoisuus yleensä - niin luonnossa, taiteessa kuin tieteessäkin - on arvokasta sinänsä, kun taas toinen toinen ääripää on sitä mieltä, ettei millään muulla kuin maanviljelyksellä ole väliä. Kun ruokaa saa, ihmiskone pysyy hengissä. Mitäpä sitä muusta.
Yleistäen monimuotoisuuden arvostus kulkee käsi kädessä älykkyyden, sivistystason ja koulutuksen kanssa. Susiviha onkin oikein malliesimerkki juntti-ilmiöstä, jossa analyyttiseen ajatteluun kykenemättömät tunteiden otteessa päätöksiä hosuvat ihmiset ovat joukkohysterisoituneet.
Susi ei ole tappanut ketään pitkään pitkään aikaan, mutta silti susiin suhtaudutaan kuin hallitsemattomaan ruttoon. Näiden ihmisten maailmassa susi ei edusta itseään petona, vaan siihen ladataan symbolisia merkityksiä. Se on jotain äärimmäisen pahaa, johon sisältyy niin fyysinen uhka, EU:n herrat kuin ymmärtämättömät kaupunkilaisetkin.
Jos susia vihaavalle korpiseudun juntille ehdottaa, että hänen kylätiellään nopeusrajoitus puolitetaan pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden, myös lasten, suojelemiseksi, niin juntti irvistää karkeasti ja kiroaa taas EU:n ja Helsingin herroja, koska juntti ei oikeasti piittaa tuon taivaallista ihmisten turvallisuudesta. Susivihassa on kysymys jostain ihan muusta kuin rationaalisista argumenteista.
Ensin on hallitsematon tunne, jolle keksitään näennäinen selitys. Siitä on kysymys. Siksi järjen ja suhteellisuuden ääni ei kuulu.