Rupesin tässä kelailemaan mahdollisia Suomen hyökkäysketjuja. Kysymysmerkkejä on muutama.
1. Pelaako Selänne, vai onko hokkarit jo silloin naulassa?
2. Sentteritilanne on Suomella parempi, kuin aikoihin. Koivu, Jokinen, T.Ruutu. Kaikki kolme johtavassa asemassa omassa NHL-joukkueessaan, mutta kenestä tehdään jarruketjun sentteri? T.Ruudulla olisi veljensä kanssa potentiaalista aineista pitokenttään, mutta Tuomo saattaa olla parhaimmillaan parempi vaihtoehto kakkosen keskelle, kuin Jokinen, vai pelaako Suomi 3 hyökkäävällä kentällä ja nelosen sentteriksi joku normaalisti laiturina pelaava? Kapasesta ja Pirneksestä ei moiseen hommaan ole. Vaikea tilanne.
Hyökkäys:
1. Lehtinen-Koivu-Selänne
Itsestään selvyys. On arvokisoissa osoittanut olevansa toimiva ketju. IS:n ja muiden paskalehtien toimittajat voivat pyyhkiä läpyskällään hanuriaan. Teemu Selänne on edelleen ainakin arvokisoissa maailmanluokan pelaaja. Kaveri tekee 3 maalia Ruotsin verkkoon ja IS tuomitsee Selänteen pelaajaksi, jolla ei pää kestä kovassa paikassa???? Olisiko sen pitäny tehdä 5 maalia.
2. S.Kapanen-Jokinen-Peltonen
Kaksi hyökkäävää kenttää vähintään saatava. Peltonen osoittanut olevansa yllättävänkin kovassa iskussa, joten itse laittaisin ainakin aluksi kakkoskenttään.
(3.Hahl-T.Ruutu-J.Ruutu)
Olisiko tässä pitokenttä vastustajien tehonyrkkejä vastaan. Sääli olisi vaan uhrata Tuomo moiseen hommaan, mutta onko muista siihen?
4. Loput pelaajat
Puolustus:
On sitä mitä on. NHL miesten täytyy kyllä parantaa rutkasti tasoaan MM-kisojen tasosta, jos näissä kekkereissä mielitään pärjätä. Niinimaan pelasi surkeat MM-kisat ja näin ollen ilmeisesti ainakin toistaiseksi ulkona joukkueesta. Potentiaalia miehellä olisi vaikka liideripakiksi asti, mutta ihme jännäämistä ollut arvokisoissa aina. Pelottaa toi Bergin nimi listalla.
Maalivahdit:
Meillä on maalivahti, joka on vienyt joukkueensa Stanley Cupin finaaliin ja kakkosena yksi lupaavimista maalivahtilupauksista koko maailmassa. Ei ollenkaan huonot lähtökohdat. Toskalan tilalle olisin ottanut Nurmisen. Itse en Toskalaan luota niin paljon, kun näihin edellisiin.
Kokonaisuutena paperilla tasapainoisin joukkue ikinä. Kysymysmerkkeinä ailahteleva puolustus ja se, että löytäisikö Suomi vihdoin useamman maalintekoon kykenevän ketjun sekä tietysti Summanen kummallisine taktiikoineen. Menneissä kisoissa Suomi ei saanut missään vaiheessa hurmosvaihetta päälle, kuten Aravirran aikana lähes aina. Aravirran aikana kirkkain mitali jäi usein saamatta ainoastaan siitä syystä, että kaaduttiin yhteen huonoon erään tms. Tämä monesti unohtuu Aravirran arvostelijoilta. Esim. Ruotsi kaatui tiukoissa paikoissa useamman kerran.