Suomi World Cupissa

  • 116 598
  • 981

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
???

Äkkiseltään vaikuttaa kummalliselta tuo NHL:n /NHLPA:n (?) päätös estää Karalahden osallistuminen.

Vielä kummallisemmalta vaikuttavat päätöksen seuraukset täällä: Kauhea kitinä ja kyselyt siitä, että millä oikeudella näin voi tehda sekä jopa boikottiajatukset.

Eiköhän asia kuitenkin ole niin, että kun yksi taho (tässä tapauksessa NHL) turnauksen järjestää, niin osallistuvien maiden jääkiekkoliitot ovat vahvistaessaan osallistumisensa hyväksyneet säännöt sekä sen, että mikä elin viime kädessä päättää turnaukseen liittyvistä asioista (kuten esim. pelioikeudet).

Turhaa kitinää mielestäni, yhtä hyvin voisi kitistä siitä, että miksi joukkueet piti ilmoittaa tänään eikä vasta huomenna.

Toivottavasti Karalahti kuitenkin pääsisi pelaamaan, mitään todellista syytähän ei ole kun NHL:n sääntäjen rikkomisesn aiheuttama pelikielto on kärsitty aikoja sitten. Jos ei onnistu, niin sitten Niinimaa tilalle.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Ck
Karalahti on käyttänyt huumeita joskus 10 vuotta sitten ja ihan turha häntä on enää niistä syyllistää.
Ja vaikka olisi käyttänytkin, niin hän on vahingoittanut vain itseään. Bertuzzi aiheutti vahinkoa toiselle ihmiselle ja se on mielestäni täysin eri asia. Samaa voisi sanoa Heatleystä. On siinäkin varsinainen sankari ja role model.

Tyhmyydestä saa sakottaa, mutta rajansa kaikella.
 
1. Hyvä asia on, että valmusjohto uskaltaa tehdä kovia päätöksiä eli Niinimaan pois jättäminen on aika kova päätös. En ota kantaa onko päätös hyvä tai huono, mutta välillä tuntuu, että Suomessa valintoja tehdään vähän liikaa malliin "ei nyt suututeta sitä ja tätä". No ei tuosta sen enempää, saas nähdä kiinnostaako Niinimaata leijonapaita jatkossa eli ottaako nokkiinsa vai eikö ota. Minusta tuntuu ettei ota, mutta tulevaisuus näyttää;varmasti kaveria ainakin harmittaa tässä vaiheessa. Tosin jos Karalahti ei pääse turnaukseen lienee Niinimaa lähellä valintaa.

2. Käsittämätöntä, että Pirnes mahtuu joukkueeseen huomioiden mm-kisanäytöt. Olisi valinta tosin voinut olla huonompikin eli ei Pirnes umpisurkea ole. Ehkä Pirjetän tiputti se mm-kisojen "alku hyvin, mutta sitten hiljaisempaa" kuntokäyrä. Itse toivon, että Hahl saa paikan nelosen keskellä ja näyttää, ettei puheet NHL:ssä ole olleet turhia: jos homma ei toimi niin Pirnes tilalle.

3. Pasi Nurminen. Sanoiko Nurminen ei kiitos vai sanoiko Summanen ei kiitos? Jos nuo huhut/puheet siitä, ettei kakkosmaalivahdin paikka kiinnosta pitävät paikkaansa niin iso miinus kaverille; mutta ei tyrmätä kaveria tällaisten huhujen perusteella kuitenkaan. Olisi ollut vahvistus joukkueelle.

4. Toskala vai Lehtonen kakkosmaalivahdiksi? Itse ottaisin Lehtosen (Toskala ei ole minua vakuuttanut isoissa peleissä, mutta voihan sitä kehittyä tässä suhteessa ja tämä kausi oli Toskalta suhteellisen hyvä).
 
Johtuukohan tämä tapaus Karalahti siitä, että NHL huomaa tehneensä virheen? Juopoksi ja narkkariksi leimattu pelaaja onkin selviytynyt ilman heidän terapioitaan? Sehän olisi kauheaa amerikkaisten junnujen kannalta, jos he sattuisivat näkemään Karalahden täydessä kuosissa. Etteivät vaan ottaisi oppia miehestä, jonka piti olla katuojan pohjalla.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viestin lähetti strato
Kuinka puhdas vasenlaita/sentteri T. Ruutu on? Meinaan Peltonen taitaa olla kuitenkin se selkein vasen laita, etten laittaisi ketjukoostumuksissa oikealle.

Ykköskentän pitäisi olla selviö, mutta sitten tulee tiettyjä rajoitteita, jos Peltonen ja Ruutu eivät mahdu samaan kenttään, kuitenkin mielestäni selvää on kakkoskenttään Peltonen - Jokinen -parivaljakko.

Peltonenhan pelasi koko MM-kisat oikeassa laidassa. Ei kovin huono paikka hänelle, kun 7 ottelussa syntyi 10 pistettä. :)
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Viestin lähetti Rocco


Heatleytä on turha verrata Jereen. Heatley teki ajoasiansa siviilissä, ei millään tavalla siis jääkiekon parissa.

Siähän sälli oot !
Jerekö sitten veti dullaa matsin aikana , ei siis siviilissä ?
Aivan turhaa perseen nuolemista Rocco !
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nhl on kyllä maailman johtavin kaksinaismoralismin vartija.
On se kivaa kun saa kyykittää Suomalaisia kun ajatellaan minkälaisia todellisia pilviveikkoja on liigassa pelannut aikanaan.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi hyvänen aika tätä NHL:n toimintaa. Siinä on meillä poliisi, joka tarkkailee joukkueiden valintoja. Näkeekö ne Karalahden jotenkin vaaraksi muille pelaajille vai mitä? Itsellehän Jere on aikoinaan hallaa tehnyt. Aikooko ne ikuisesti evätä Karalahden pelaamisen missään NHL:ään liittyvässä?

Rocco: Yhtälailla siviilissä tapahtuu Jeren kaljottelut kuin Heatleyn kolarikin. Ainakaan minun tietääkseni Jere ei juonut pelien tai harjoituksien aikana.

Paska keissi tämä on. Niinimaa tullee Jeren tilalle, mutta olisipa kiva kuulla NHL:n perustelut päätökselleen...


EDIT: Tämä joukkue on paperilla kisojen seitsemänneksi kovin. Käytännössä voidaan yltää hieman ylemmäksikin, mutta kyllä siellä pelottavan kovia nippuja on vastassa.
 
Viimeksi muokattu:

pp33

Jäsen
NHL on asettanut Jere Karalahdelle pelikiellon toistaiseksi, koska tämä ei osallistunut ja pitänyt kiinni liigan päihdeohjelmasta. Kyseessä on selkeä sääntö, joka estää pelaajan osallistumisen NHL-peleihin tai liigan järjestämiin turnauksiin, kunnes pelikielto on kumottu.

NHL on asettanut Todd Bertuzzille pelikiellon, jonka pituutta tarkastetaan ensi syksynä. Pelikielto estää pelaajan osallistumisen NHL-peleihin tai liigan järjestämiin turnauksiin, kunnes pelikielto on kumottu.

Mikä tässä on epäselvää, epäreilua tai itekmisen arvoista? Linjaus on selvä ja aika omituista olisi säännöistä lipsuminen, olkoonkin että varsinkin Karalahden tapauksessa kyse lienee enemmänkin tuon Bertuzzi-päätöksen tukeminen.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Henkka
Peltonenhan pelasi koko MM-kisat oikeassa laidassa. Ei kovin huono paikka hänelle, kun 7 ottelussa syntyi 10 pistettä. :)
Niin, kyllähän tuo Peltonen pelasi vasemmassa laidassa ja Kallio oikeassa.
 

punisher

Jäsen
No joo. Kärpäsestä härkästä. Niinimaan olisin joka tapauksessa ennemmin ottanut änärijätkiä vastaan pelaamaan kuin Karalahden. Jeren sm-liiga kausi comebackeineen oli hyvä mutta MM-kisat sangen vaisut. Ei pommeja siniviivalta ja taklauspään pommeja lähinnä otti ei antanut. Pari kertaa pantiin oikein kunnolla perseelleen. Niinimaan kisatkin olivat vaisut mutta jätkä on vuosikausia pelannut kauheita minuuttimääriä pienessä kaukalossa juuri näitä World-Cupissa vastaan tulevia äijiä vastaan.

Hyvä kuitenkin että isot pakit valittiin mukaan. Yhtä pelaajatyyppiä vaan suomalainen insinöörikiekkoilu ei pysty näköjään kasvattamaan ja se on kansainväliset mitat (yli 190 senttiä ja 100kg+) täyttävä voimalaituri sellaista tämä juokkue tarvisi. Pirjetä olisi mitoiltaan ja ehkä taidoiltaankin tähän hommaan sopiva muttei tarpeeksi häijy ja maalinälkäinen.

Turha on odottaa tältäkään nipulta minkään väriä prenikoita. Suomi on maailman kuudenneksi paras jääkiekkomaa tällä hetkellä. Edellään Kanada, Tsekki, Slovakia, Ruotsi ja Venäjä joka tulee yllättämään WC:ssä jos vaan vanha kilpikonna saadaan pois vaihtoaitiosta.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Brewer
Siähän sälli oot !
Jerekö sitten veti dullaa matsin aikana , ei siis siviilissä ?
Aivan turhaa perseen nuolemista Rocco !

Päihdeongelmat ja siviilissä tapahtunut liikennerikkomus eivät ole mitenkään rinnastettavissa toisiinsa. Jos liikennerikkeet vaikuttaisivat pelaamiseen niin NHL:ssä pelaisi vain viisi joukkuetta.

Kyse on siitä että NHL on pelaajien työnantaja. Jos heidän säännöksiä, eli pelaajasopimusta rikotaan, NHL:llä on täysi oikeus tehdä omat johtopäätöksensä. Sama on missä tahansa työpaikassa. Jos työntekijä käyttää viinaa ja huumeita, oletettavaa on että saat potkut tai ainakin ohjataan vieroitukseen. Jos siviilissä ajat kolarin niin ei työnantaja siitä potkuja anna.

Jere rikkoi tietoisesti NHL:n päihdesäännöksiä vastaan ja nyt hän sitten sitä maksaa. Heatley ei rikkonut mitään NHL:n säännöksiä ja sen takia hän saa pelata. Sekä NHL:ssä että World Cupissa.

Kenenkään persettä tässä ei nuolla. Tämä on ihan selkeä case. Mielellään minäkin Jeren näkisin kisoissa, mutta en yhtään ihmettele jollei pelilupaa tule.

EDIT: Muistellaanpa vaan niin eikös yksi NHL:n värikkäimmistä pelaajista, intiaanisukuinen Theo Fleury ole edelleen pelikiellossa päihdeongelman takia? Ei Jere ole ainoa tapaus.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Viestin lähetti punisher


Turha on odottaa tältäkään nipulta minkään väriä prenikoita. Suomi on maailman kuudenneksi paras jääkiekkomaa tällä hetkellä. Edellään Kanada, Tsekki, Slovakia, Ruotsi ja Venäjä joka tulee yllättämään WC:ssä jos vaan vanha kilpikonna saadaan pois vaihtoaitiosta.

USA on Suomea parempi kiekkomaa.
World Cupissa CAN, USA ja SWE lienevät liian kovia Suomelle. Välieräpaikasta pitänee siis taistella slobojen kanssa.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Viestin lähetti Rocco
Päihdeongelmat ja siviilissä tapahtunut liikennerikkomus eivät ole mitenkään rinnastettavissa toisiinsa. Jos liikennerikkeet vaikuttaisivat pelaamiseen niin NHL:ssä pelaisi vain viisi joukkuetta.



Entäpäs sitten jos nämä rikkomukset tapahtuvat kompuksessa ?
Elikäs siis ajetaan jurrissa autoa ? Et kai vaan väitä , että Harvahammas - Heatley ajeli selvinpäin ?
Mitkä muuten ovat nämä 5 NHLssä pelaavaa joukkuetta , joissa ei liikennerikkomuksia ole kaapissa ?
Sähän olet varsinainen liikenteen ratsupoliisi King !
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti punisher
Niinimaan kisatkin olivat vaisut mutta jätkä on vuosikausia pelannut kauheita minuuttimääriä pienessä kaukalossa juuri näitä World-Cupissa vastaan tulevia äijiä vastaan.

Juuri se, että Niinimaa on pelannut kauheita minuutteja on yksi syy miksi Niinimaa ei ole joukkueessa. Niinimaa ei pysty vähällä jää-ajalla senkään tasoiseen pelaamiseen mitä pystyy 25-30 minuutin pelillä. En kuitenkaan näe mitään syytä miksi Niinimaa olisi saanut noin paljon peli-aikaa ja näin uskon myös Summasen ajatelleen. Tämä siis vain hyökkäypäässä, koska puolustuspäässä hän on ihan järkyttävä. Minusta olisi ainakin ollut hirveä katsoa Niinimaata kentällä edes muutamaa vaihtoa kun joka kerta saa pelätä omassa päässä kolisevan. Sitäpaitsi ei ole Niinimaa enää hyökkäyspäässäkään siinä loistossa missä ennen joten olisin ottanut mieluummin vaikka Pekka Saravon kuin Jannen. Mestiksestäkin löytyy parempia puolustuspään pelaajia mitä Niinimaa on ja ehkä jopa A-junnuista. Ihan kauheeta katsoa kun NHL tähti tekee sellaisia virheitä joita näkee harvoin edes junnuilta ja näitä virheitä tulee yhtälailla MM-kisoissa kuin NHL:ssä.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ette kai te ihan tosissanne uskoneet, että tämä turnaus vedetään läpi rehdin urheiluhengen mukaisesti? No jos uskoitte, niin hyvä, että käsitys tuli korjattua jo nyt. NHL ei tainnut paljastaa itsestään mitään uutta tämän päätöksen myötä.

Onneksi muuten Pirnes on mukana, kerrankin hyvä maalintekijä joukkueessa.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Viestin lähetti Rocco
Jere rikkoi tietoisesti NHL:n päihdesäännöksiä vastaan ja nyt hän sitten sitä maksaa. Heatley ei rikkonut mitään NHL:n säännöksiä ja sen takia hän saa pelata.

Ja Heatley rikkoi tietoisesti siviilissä päteviä säännöksiä ja lakeja mutta nehän eivät tietystikään ole mitään suuren ja mahtavan NHL:n sääntöpykäliin verratuna. Tapetaan vaan kaikki kunhan se tehdään siviilissä. Olisiko Bertuzzin pitänyt käydä Mooren kotiovella baseball-mailan kanssa niin kaikki olisivat tyytyväisiä kun näkisivät Bertuzzin kaltaisen tähden kaukalossa?

Minun arvoasteikossani siviilissä tehty omasta välinpitämättömyydestä johtuva kuolemantuottamus on aika paljon pahempi rikkomus kuin joku satunnainen dokailureissu ja vuosien takainen huumekokeilu. NHL-tyyppisesti "puhtaasti puhtaan asian puolesta" sitten. Outoa vaan, eikös Joe Thornton harrastanut pystypainia poliisin kanssa pikkupöhnässä ja kävi ihan putkassa asti, siellä se nyt kuitenkin pyörii eikä varmasti ole baarireissuja jättänyt väliin.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Viestin lähetti Designer
Ette kai te ihan tosissanne uskoneet, että tämä turnaus vedetään läpi rehdin urheiluhengen mukaisesti? No jos uskoitte, niin hyvä, että käsitys tuli korjattua jo nyt. NHL ei tainnut paljastaa itsestään mitään uutta tämän päätöksen myötä.

Onneksi muuten Pirnes on mukana, kerrankin hyvä maalintekijä joukkueessa.

Erittäin hyvin sanottu siellä takarivissä .
Enää puuttuu Nollapeli - Noronen maalista .
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Brewer
Entäpäs sitten jos nämä rikkomukset tapahtuvat kompuksessa ?
Elikäs siis ajetaan jurrissa autoa ? Et kai vaan väitä , että Harvahammas - Heatley ajeli selvinpäin ?
Mitkä muuten ovat nämä 5 NHLssä pelaavaa joukkuetta , joissa ei liikennerikkomuksia ole kaapissa ?
Sähän olet varsinainen liikenteen ratsupoliisi King !

Koitas nyt tajuta herra Brewer... Jere rikkoi NHL:n pelaajasäännöksiä, Heatley ei. Heatley ei ollut humalassa tai huumeissa kolaroidessaan. Jos olisi ollut, hän ei pelaisi ja istuisi lähes 100% todennäköisyydellä linnassa.

Tarkoitin tällä viidellä joukkueella sitä, että NHL:ään ei riittäisi pelaajia kuin viiden joukkueen verran jos vain rikkeettömät pelaajat saisivat liigassa pelata.

Jollet tajua eroa Karalahden ja Heatleyn tapauksissa niin olen pahoillani. En jaksa tästä jauhaa koska puillekin on mukavampaa puhua.

Viestin lähetti Takapassi
Ja Heatley rikkoi tietoisesti siviilissä päteviä säännöksiä ja lakeja mutta nehän eivät tietystikään ole mitään suuren ja mahtavan NHL:n sääntöpykäliin verratuna.

Heatley vastaa siviiliteostaan siviilioikeudessa. Vaikka hän saa pelata, nän silti joutuu oikeuden eteen ja maksaa tekosistaan. Sen rinnalla pelaaminen on kuitenkin yksi linnunpaska.
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pysty ymmärtämään NHL:ää. Mitä vittua Jeren mukanaolo heitä haittaa?

Tapaushan meni näin:
Jere kärysi huumeista ja sai loppukauden kestävän pelikiellon SM-liigaan (96-97). Jere lopetti huumeiden käytön ja treenasi itsensä aivan huippukuntoon.
Jere pelasi tämän jälkeen kaksi kautta HIFK:ssa ja teki kesällä -99 NHL-sopimuksen LA-kingsien kanssa. Jere ei kuitenkaan heti saanut viisumia ja työlupaa joten pelasi alkukauden HIFK:ssa. Lopulta luvat kuitenkin saatiin kuntoon sillä ehdolla että Jere käy pari kertaa viikossa testeissä eikä saa juoda tippaakaan alkoholia. Noh, Jere pelasi kauden 99-00 loppuun ja kauden 00-01 läpäisten kaikki testit. Kaudella 01-02 Jere aloitti Kingsissä ja siirtyi myöhemmin Nashvilleen. Kesän jälkeen Jere kärysi testeissä juotuaan olutta ja sai vuoden pelikiellon NHL:ään (juotuaan bisseä!). Jere aikoi palata HIFK:hon mutta SM-liiga piti kiinni NHL:n antamassa pelikiellossa ja Jere ei pelannut lainkaan kaudella 02-03. Jere oli kärsinyt tuomionsa ja jos olisi NHL:ssä halunnut jatkaa olisi hänen pitänyt osallistua johonkin kristilliseen terapiaan ja jatkaa testeissä. Jere päätti mielummin pelata HIFK:ssa.
Nyt NHL evää Jeren osallistumisen kisoihin sen takia että Jere veti olutta ja kärysi testeissä pari vuotta sitten. Aivan uskomatonta.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Viestin lähetti Rocco


Jollet tajua eroa Karalahden ja Heatleyn tapauksissa niin olen pahoillani. En jaksa tästä jauhaa koska puillekin on mukavampaa puhua.

En tajua sitten millään ! Kannattaa sinun Herra Rocco mielummin puhua puille kuin minulle tätä asiaa selvittää. Ei mahdu minun oikeustajuuni sitten millään.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Rocco
Kenenkään persettä tässä ei nuolla. Tämä on ihan selkeä case.
Näin on. Jere Karalahti ei jättänyt taakseen vain Predatorsin hoito-ohjelmaa, vaan hän poltti myös siltansa kun on kysymys NHL:stä.

Tilanne on hyväksyttävä. Kysymys on heidän turnauksestaan, eikä sopimuksen rikkonut pelaaja ole silloin tervetullut mukaan.

Myös minä näkisin Karalahden todella mielelläni maajoukkueessa. Ainoa mahdollisuus tähän on hiljainen diplomatia. NHL:n patut saattavat tosin näyttää mitä sopimuksen rikkominen ilman neuvotteluja merkitsee heidän näkökulmastaan katsoen.

Surullista, mutta jos itse pitäisin lahden toisella puolella kiinni yhdessä tehdyistä säännöistä - Karalahti jäisi kotiin.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Missä Ylönen?

Eurooppalaisista pelureista joilla on NHL-kokemusta olisi Ylönen ollut kovin. Varteenotettava vaihtoehto nelos- tai jopa kolmosketjun sentteriksi.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Rocco
Koitas nyt tajuta herra Brewer... Jere rikkoi NHL:n pelaajasäännöksiä, Heatley ei. Heatley ei ollut humalassa tai huumeissa kolaroidessaan. Jos olisi ollut, hän ei pelaisi ja istuisi lähes 100% todennäköisyydellä linnassa.

Tarkoitin tällä viidellä joukkueella sitä, että NHL:ään ei riittäisi pelaajia kuin viiden joukkueen verran jos vain rikkeettömät pelaajat saisivat liigassa pelata.

Jollet tajua eroa Karalahden ja Heatleyn tapauksissa niin olen pahoillani. En jaksa tästä jauhaa koska puillekin on mukavampaa puhua.



Heatley vastaa siviiliteostaan siviilioikeudessa. Vaikka hän saa pelata, nän silti joutuu oikeuden eteen ja maksaa tekosistaan. Sen rinnalla pelaaminen on kuitenkin yksi linnunpaska.

Itseasiassa Heatleyllä oli alkoholia veressään. Hän ajoi myöskin huomattavaa ylinopeutta ja kolaroi auton josta syystä hänen joukkuetoverinsa kuoli. Jos oikein muistan, niin Heatley tosiaankin istuisi muuten sellissä, mutta hän (tai Atlanta) maksoi takuunsa jotka hänelle määrättiin.

Jere Karalahti on pelannut NHL:ssä tuon huumetuomionsa jälkeen joten hänen pelikieltonsa syynä on olut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös