Lainaus Ukrainan sotaa käsittelevästä threadista.
Olen samaa mieltä siitä, ettei tuo riski sisäisen yhtenäisyyden osalta täysin 0 ole, mutta meillä on aidosti hyvin, hyvin vähän Venäjän etuja ajavia vakavastiotettavia henkilöitä sekoittamassa pakkaa. Aika helposti voi sanoa, että peräti vähiten maailmassa.
Mitä tulee venäläisväestöön, niin se ei ole verrattavissa Viroon tai muihin entisen Neuvostoliiton maihin. Ei kooltaan eikä taustaltaan. Suomenvenäläisten keskuudessa on kyllä nähtävissä poliittista passiivisuutta ja jonkinlaista altistumista Venäjän propagandamedialle mutta ei juurikaan mitään erityisen hälyttäviä merkkejä. Esimerkiksi Suomen puolustusvoimiin heistä luottaa 76 prosenttia ja poliisiin vielä useampi, joka on enemmän, kuin melkein kaikissa maailman maissa kantaväestö luottaa omiinsa.
Suomenvenäläisetkään eivät siis tarjoa Venäjälle heikkoa kohtaa Suomen puolustuksessa. Ei ainakaan niin, että se tekisi Suomesta enemmän haavoittuvaa, kuin käytännössä mistä tahansa muusta Venäjän rajanaapurista.
Integraatiosta täytyy tietenkin pitää huolta. Sekään ei onnistu pelkoja ja epäluuloa lietsomalla.
Toki myös samaa mieltä siitä, että tämän tilanteen, kuten turvallisuustilanteen yleisestikin, kehittymistä pitää tarkasti seurata.
Tilanne voisi Suomessa olla toki monin verroin haastavampikin. Merkittävän osan suomenvenäläisistähän voi sanoa miltei assimiloituneen osaksi yhteiskuntaa. Osalla venäläisestä taustasta ei välttämättä kerro kuin ehkä venäläinen sukunimi ja hiuksenhieno aksentti, osalla ei jälkimmäinenkään, mistä esimerkkinä tässäkin threadissa äskettäin IL:n "kohujutun" myötä esillä ollut pormestariehdokas Daniel Sazonov, sisällöntuottaja / Miss Suomi 2018 Alina Voronkova, tai esim. jääkiekkoilija Anton Levtchi.
Suomenvenäläisten rinnastaminen Viron laajaan ja integraatiossa hyvin vaihtelevasti onnistuneeseen venäläistaustaiseen väestöön ontuu monella tapaa, ainakin vielä tällä hetkellä ja jos johonkin kanssaeurooppalaiseen väestöryhmään heitä voisi jossain määrin verrata, lienevät he Saksan turkkilaiset. Saksaanhan on 1950-luvulta lähtien muuttanut alkujaan ennen kaikkea työperäisinä maahanmuuttajina suuret väestöjoukot Euroopan ja Lähi-idän rajalla sijaitsevasta Turkista ja tätä nykyä Saksan liittotasavallassa arvioidaan olevan n. 3-4 miljoonaa turkkilaistaustaista henkilöä, mikä siis sisältää niin maahan äskettäin muuttaneet, kuin Saksassa syntyneet ja varttuneet.
Saksa ja Turkki eivät varsinaisesti ole naapurimaita ja kaiketi voi sanoa, että turkkilaiset ovat Saksassa olleet pikemminkin renkejä, eivät isäntiä. (Toisin kuin venäläiset osaltaan Virossa aina uudelleenitsenäistymiseen asti.) Silti laajan saksanturkkilaisen väestön myötä Saksan ja Turkin välille voi sanoa muodostuneen erityissuhde. Turkin politiikka näkyy Saksassa, niin kurditaustaisten ja "kantaturkkilaisten" välisenä epäluulona, kuin itsevaltaisen presidentin Recep Tayiip Erdoganin kannattajien ja oppositiomielisten välisenä mittelönä. Toki varmasti hyvin suuri osa integroituneimmista saksanturkkilaisista ei seuraa esim. vanhempiensa synnyinmaan asioita ja saattaa jopa mieltää itsensä enempi saksalaiseksi, mitä turkkilaiseksi. Ns. Seka-avioliitot turkkilaistaustaisten ja "kantasaksalaisten" välillä ovat tavallisia, siinä missä suomenvenäläisten ja "kantasuomalaistenkin". (Mielestäni suht. hyvä mittari, mitä tulee eri väestöryhmien välisiin suhteisiin.)
Yhtä lailla toki suomenvenäläiset voisi ainakin pyrkiä rinnastamaan 1960-luvulta alkaen laajaksi kasvaneeseen ruotsinsuomalaiseen väestöön, mutta huomioiden Suomen ja Ruotsin tunnetun vähäiset kulttuurierot, maidemme lähtökohtaisesti erittäin myötämieliset suhteet ja yhteiset intressit, alkaa eroja ruotsinsuomalaisten ja suomenvenäläisten väliltä löytymään. Ruotsinsuomalaisethan ovat tätä nykyä niin integroituneita, että 1960-1970-luvulla saapuneiden jälkeläiset ovat parissa sukupolvessa sulautuneet osaksi Ruotsin valtaväestöä, mikä toki tätä nykyä jo leimallisesti on taustoiltaan moninainen. (Todella monella "Pär Svenssonilla" ja "Maja-Linnea Karlströmillä" saattaa olla esim. toinen vanhemmista ulkomaalaistaustainen.)
Pahimman pelkääminen harvoin johtaa mihinkään, mutta parhaimman toivominen luo vähintään toivoa ja syytä lienee toivoa, että venäläisten osalta integraatio tulee nyt ja lähivuosikymmeninä onnistumaan. Tilanne voisi olla merkittävästi huolestuttavampikin. Aleksanterinliitto saa sen reilun bussilastillisen kadulle. -Saattaa kertoa jotain merkittävän osan suomenvenäläisistä
suomalaistumisesta, että heidän kynnys lähteä barrikadeille on yhtä korkea, mitä kantaväestölläkin, mikäli edes asiaan yhtään myötämielisesti suhtautuvat.
www.verkkouutiset.fi
yle.fi
