Ihan nyt uteliaisuudesta haluan tietää, että mitkä päätökset eivät ole valtion kannalta merkityksellisiä ja niissä siis voidaan mahdollisesti olla idealistisia? Venäjän vastaiset pakotteet ainakin tuntuisivat olevan sellainen asia, jossa idealismia on painotettu enemmän kuin kansallisia intressejä talouden ja työllisyyden osalta.
Minusta taasen Venäjän vastaiset pakotteet ovat kaikkea muuta kuin idealistista haihattelua, jos haihateltaisi niin tuolloin sitä juuri vähät välitettäisi Venäjän teoista ja oltaisi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ne (pakotteet) ovat kylmä toteamus diktatooriselle valtiojohdolle, että kaikki ei kuitenkaan ole sallittua vaikka niin voitaisi kuvitellakin - idealismia on sen sijaan ollut (ja osin edelleenkin) kuvitelma siitä, että Euroopassa ei enää sodittaisi ja sellaiselle idealismille ei tule antaa sijaa.
Kehitysavun lasken osin idealistiseksi haihatteluksi, mutta ymmärrän sen, että sitä ei voida lopettaa kokonaan, joten siksi olen sillä kannalla, että jonkin sortin kehitysapua voidaan harjoittaa (joskin kehitysavun tulisi olla olennaisesti nykyistä vähäisempää, esim. sellaiset 250-300 miljoonaa euroa per vuosi). Sen sijaan investointeihin tms. tulisi kannustaa (ja idealismina taasen protektionismin purkuun EU:n/länsimaiden alueella ja näin kehitysmaiden tuotteiden tuonti olisi olennaisesti helpompaa ja maat kenties hyötyisivät tästä enemmän kuin loputtomasta - typerästä - kehitysavusta).
Sen sijaan en näe mitään järkeä siinä, että Suomen (tai koko EU:n) on tehtävä jotain toimenpiteitä, koska on toimittava esimerkillisesti ja vastuullisesti (pl. idealistinen protektionismin vähentäminen ja kehitysmaiden kaupan helpottaminen) - jos aiotaan toimia liittovaltiona, jos se on päämäärä (en sano, että pitäisi olla) on syytä päätöksenteonyhteydessä kysyä vakavasti, että hyödyttääkö päätös meitä vai haittaako se. Jos haitta on olennaisen suuri, on syytä vakavasti miettiä sitä, että kannattaako kyseisellä tapa toimia, kannattaako sopimus allekirjoittaa, direktiivi laatia etc.
vlad.