Tuo 1930-luku oli melkoista aikaa. Kommunistit yrittivät tehdä maailmanvallankumousta joka paikassa ja salaisia tai ei salaisia kommunistisia puolueita oli joka maassa. Salalittoja valmisteltiin joka maassa. Suomessakin vankiloissa lusi iso määrä vankeja tuomittuna valtiopetoksen valmistelusta. Osa näistä lähti sitten Espanjan sisällissotaan taistelemaan. Vaikka kumouksellinen toiminta ei saanutkaan rekrytoitua varsinaisen merkittävää määrää kansalaisia, niin yritystä oli (niin vasemmalla kuin oikealla), Eikä vain Suomessa. Kyllähän talvisodan yhtenäisyys nimenomaan ansaitsee tuota(kin) taustaa vasten ihme-nimityksen. En tiedä sitten oliko vasemmisto tietoinen Stalinin vainoista noina aikoina. Tuolloin 1930-luvun lopulla Neuvostoliitoon loikannut kommunisti saattoi yhtä hyvin joutua ammutuksi kuin päästä edistämään pyhää asiaa. Mikäli näistä kohtaloista tiedettiin, niin saattaisi olettaa tuon hillinneen joidenkin intoa.
Isäni puolelta lähti 20-luvulla jokunen ihminen rakentamaan sosialistista unelmaa Neuvostoliittoon ja sille tielle he jäivät - katosivat 30-luvun puolella, eikä heistä enää sen jälkeen saatu mitään tietoa tänne koto-Suomeen. Jälkeen päin on sitten saatu sellaista tietoa, että olisivat kuolleet tauteihin (punatautiin) 30-luvulla, tieto jota toki sopii suuresti epäillä. Mutta veikkaan, että monen kohdalla tilanne oli sama, Neuvostoliittoon lähteneet vaan katosivat 30-luvulla eikä heistä sen kummempaa tietoa saatu, eikä välttämättä kovinkaan moni osannut epäillä mitään väkivaltaista loppua heille. Sellaisesta epäilystä ainakaan vaarini koskaan puhunut halaistua sanaa, ei edes sedälleni tämän kootessa sukukronikkaa 70- ja 80-luvulla.
vlad.