Juuri näin. DCA on välitön torjunta pelote. Lähdeppä tulittamaan (hävittäjät, tykistö, raketit,...) maata jossa majailee osia maailman suorituskykyisimmistä asevoimista. Naton 5. artikkla on neuvottelua ja kokousta, Unkaria, Turkkia,...DCA-sopimus ärsyttää Kremliä selvästi enemmän kuin Nato-jäsenyys, kun DCA-sopimuksen myötä voidaan kiertää Turkin ja Unkarin mahdollinen venkoilu Natossa Venäjän eduksi.
Ei siinä muita syitä ole kuin se, että tarvittaessa ydinasetta kuljettava lentokone tai merialus voi piipahtaa huollossa tai muuten vaan myös Suomen alueella.Ydinohjuksia voidaan laukaista lentokoneista, sukellusveneistä tai maanalaisista bunkkereista, tuhansien kilometrien etäisyydeltä kohteista.
Miksi niitä pitäisi kuljettaa Suomen kautta saati sitten sijoittaa Suomeen?
Jep, ja en näe mitään järkevää syytä kieltää tällaista tapahtumaa, koska ne aseet on meidän suojaksi.Ei siinä muita syitä ole kuin se, että tarvittaessa ydinasetta kuljettava lentokone tai merialus voi piipahtaa huollossa tai muuten vaan myös Suomen alueella.
Suomessa on äärimmäisen kovat ja koulutetut maavoimat. Jollain T-62:lla (niitä kai siellä on nykyään) on ihan turha edes yrittää. Meiltä F18 Hornetit ja Ruotsista Gripenit nousevat heti ilmaan kun Sukhoit ovat tutkassa.Jep, ja en näe mitään järkevää syytä kieltää tällaista tapahtumaa, koska ne aseet on meidän suojaksi.
Tuota Alaskan valtaamista odotan mielenkiinnolla, Puolakin olisi erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto heidän asenteensa ja kykynsäkin tietäen, kun vahvistavat systemaattisesti omaa puolustustaan isolla rahalla. Baltit onneksi oppivat historiasta ja liittyivät Natoon tietäen, ettei kuonavaltioon ole koskaan luottamista.Mika Aaltola IS:ssä:
Toisaalta sitten esim. Espanjalla ja muilla etelä-Euroopan mailla on NATO:n sisälläkin ihan omat suunnitellut painopistealueensa. NATO:llahan on tämä ns. 360-puolustus, eli ei tuijoteta pelkästään itään vaan puolustusta suunnitellaan kaikki ilmansuunnat huomioon ottaen. Etelä-Euroopalla on näissä suunnitelmissa ihan eri rooli kuin esimerkiksi Puolalla tai vaikka nyt Suomella.Natossa meidän kannalta ei ole paljoa väliä sellaisilla mailla kuin Espanja, Italia, Turkki tai Unkari, kukin eri syistään. Niillä on aika erilainen geopoliittinen ympäristö ja sitä kautta omat intressinsä.
Aluevaade toki on vielä eri asia kuin alueen valtaaminen. Eli siis käytännön tasolla voidaan antaa lausuntoja, että jokin alue on viekkaudella ja vääryydellä toisen valtion hallinnassa, ja että tästä halutaan avata neuvottelut tuon toisen tahon kanssa. Eli siis pyritään vaikkapa riitauttamaan Yhdysvaltojen oikeus Alaskan hallintaan. Mitään konkreettista en usko tuosta Alaskasta tulevan, mutta Euroopan suunnalla voi olla kovasanaistakin retoriikkaa.Tuota Alaskan valtaamista odotan mielenkiinnolla, Puolakin olisi erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto heidän asenteensa ja kykynsäkin tietäen, kun vahvistavat systemaattisesti omaa puolustustaan isolla rahalla. Baltit onneksi oppivat historiasta ja liittyivät Natoon tietäen, ettei kuonavaltioon ole koskaan luottamista.
Kenelle aluevaateita?
– Se voi olla hyvinkin laaja lista. Aina Alaskasta Baltiaan ja Suomeen ja Puolaan.
Juuri näin. Tuo kommentti oli ehkä yleisemmin siihen keskusteluun, mitä käytiin keväällä 2022 kun vielä puhuttiin, että pitäisikö Suomen hakea Nato-jäsenyyttä. Tuolloin keskusteluissa nousi esille esimerkiksi se, että mitä Naton puolestapuhujat muka odottavat Espanjalta tai Turkilta, jos Suomi joutuisi sotaan. Silloin tuumasin, etten paljoakaan, mutta että se ei ole este Nato-jäsenyydelle eikä se, mitä Suomi Nato-jäsenyydeltä hakisi.Toisaalta sitten esim. Espanjalla ja muilla etelä-Euroopan mailla on NATO:n sisälläkin ihan omat suunnitellut painopistealueensa. NATO:llahan on tämä ns. 360-puolustus, eli ei tuijoteta pelkästään itään vaan puolustusta suunnitellaan kaikki ilmansuunnat huomioon ottaen. Etelä-Euroopalla on näissä suunnitelmissa ihan eri rooli kuin esimerkiksi Puolalla tai vaikka nyt Suomella.
Ihan samat fiilikset. Niin paljon kuin olen asiaa toivonut ja niin paljon kuin olen ottanut Nato-jäsenyydestä selvää, niin silti on vieläkin sellaiset fiilikset, ettei oikein ymmärrä asian merkitystä. Olo ei kaikesta huolimatta tunnu siltä kuin asuisi Nato-maassa. Mutta tähän vaikuttaa Suomessa ja asiaa seuranneilla varmasti se, että Natoa ollaan lähestytty jo 30 vuotta, joten tämä viimeinen steppi on mentaalisesti aika pieni.Pakko myöntää, että silloin tällöin tulee edelleen lähes nipistettyä, että todellako me olemme Naton täysjäseniä. Olen itse halunnut Suomen osaksi kaikkia läntisiä yhteistyöjärjestöjä ja Nato-jäsenyyden puuttuminen ja kansamme nihkeä suhtautuminen "Nato-optioon" on ottanut ajoittain päähänkin. Nyt se kaikki on todellisuutta, eikä unta.
Sanoisinpa että juuri tässä tilanteessa kahdenvälisten suhteiden lujittaminen Yhdysvaltoihin on todellakin prioriteetti - Trump on mitä on, mutta instituutiot ja yleinen good will ovat sitkeitä asioita. Jos sitten Biden valitaan niin eipä siltikään kauheasti haittaa, että on hyvät ja läheiset turvallisuuspoliittiset suhteet Washingtoniin.Olen kirjoittajan kanssa eri mieltä tästä asiasta: "Samalla Stubb ja Gahr Støre haluavat Pohjoismaat Naton komentorakenteessa Norfolkin alaisuuteen ... Suomen motiivina on myös kahdenvälisen Yhdysvallat-suhteen lujittaminen, mutta sitä ei virallisesti sanota ääneen."
Tällaisina aikoina ja Venäjän rajanaapurina ulkopolitiikan merkitys korostuu huomattavasti. Nyt tarvitaan EU:ta, Natoa sekä tiiviitä suhteita jenkkeihin, pohjoismaihin, britteihin, baltiaan ja esimerkiksi Puolaan, joka on uusi sotilasmahti Euroopassa. 2000-luvun alussa ulkopolitiikka oli enemmän niin sanotusti ”hyvesignalointia” ja ”idealismia”, kun nyt ulkopolitiikan keskiössä on turvallisuus ja pragmaattisuus. Vähän hankala kuvata mitä ajan takaa, mutta ehkä se tuosta välittyy.Sanoisinpa että juuri tässä tilanteessa kahdenvälisten suhteiden lujittaminen Yhdysvaltoihin on todellakin prioriteetti - Trump on mitä on, mutta instituutiot ja yleinen good will ovat sitkeitä asioita. Jos sitten Biden valitaan niin eipä siltikään kauheasti haittaa, että on hyvät ja läheiset turvallisuuspoliittiset suhteet Washingtoniin.
Siis niin täysin samaa mieltä. Tämä vuosi on todella erittäin huolestuttava ja meidän tulee täysillä panostaa turvallisuuteemme, pitäen myös mielessä mahdollisen Trumpin presidenttiyden. Karuja aikoja jotka todella vaativat perinteistä suomalaista pragmaattisuutta ja joustavuutta turvallisuutemme ja puolustuskykymme puolesta.Tällaisina aikoina ja Venäjän rajanaapurina ulkopolitiikan merkitys korostuu huomattavasti. Nyt tarvitaan EU:ta, Natoa sekä tiiviitä suhteita jenkkeihin, pohjoismaihin, britteihin, baltiaan ja esimerkiksi Puolaan, joka on uusi sotilasmahti Euroopassa. 2000-luvun alussa ulkopolitiikka oli enemmän niin sanotusti ”hyvesignalointia” ja ”idealismia”, kun nyt ulkopolitiikan keskiössä on turvallisuus ja pragmaattisuus. Vähän hankala kuvata mitä ajan takaa, mutta ehkä se tuosta välittyy.
Kaikissa muissa tilanteissa olisin samaa mieltä kanssasi, mutten tämän hetkisten venäläisten kanssa. On puhuttava kieltä mitä he käsittääksemme tällä hetkellä ymmärtävät, ja se ei ole nättiä.Tätä nyt tulee joka tuutista: Analyysi: Jos Suomeen hyökättäisiin, lumi värjäytyisi nopeasti punaiseksi – Kenraalimajurilta brutaalit sanat
Kaipaan sävyeroja Natosta puhumiseen. Nyt kun kokkareilla on kaikki pelimerkit ulkopolitiikassa hallussaan, viestintä on tätä tyyliä. Kuin pikkupojat, jotka viimein pääsevät leikkimään sotaleikkejä ja uskaltavat sanoa Karhun nimen ääneen.
Haaviston viestintä olisi ollut hiukan toisenlaista. Ja juuri sellaista tässä tarvittaisiin. Venäjä varmaan tietää muutenkin, ilman uhittelua, ettei tänne kannata tulla. Mutta kaikenlainen ylimääräinen uhoaminen on tarpeetonta. Harjoitus on statement, sen ymmärtää vähäjärkinenkin.
Sota on ylipäätään asia, josta ei soisi turhaan uhottavan. Se ei ole lystiä. Yleensä sota-asiantuntijat ovat tässä asiallisia, Ilmari Käihkö esimerkkinä. Tummanpuhuva olemus kertoo, että sotiminen on äärimmäisen julmaa ja siihen liittyvä ylimääräinen intoilu tarpeetonta.
Suomessa on myös edelleen sitä ajattelua, jossa pohjalaiset joudutaan sitomaan kiinni puuhun. Se on syytä unohtaa. Kun oma armeijamme on tikissä ja Nato-yhteistyö pelaa, turvallisuutemme on maksimoitu. Kremlin sotahullujen yllyttäminen ja turha sanailu siihen suuntaan on täysin tarpeetonta.
Lienee itsestään selvää, mutta esimerkiksi siteeraamasi ”joka tuutin” juttu on tuttua Lauri Nurmen käsialaa, ei Kokoomuksen eikä Alexander Stubbin. Nykyinen TP puhuu selkeämmin ja suoremmin kuin edeltäjänsä, mutta vaikea hänen puheessaan on mitään uhoamista kuulla. Jos joku laittaa tällaista sanotaanko vaikka kuorrutusta juttuihinsa, niin toimittajat, ja varsinkin iltapäivägenre. Onko tuo sitten niin paha juttu nykyisessä tilanteessa, tuskinpa vaan. Mitä sitten?Tätä nyt tulee joka tuutista: Analyysi: Jos Suomeen hyökättäisiin, lumi värjäytyisi nopeasti punaiseksi – Kenraalimajurilta brutaalit sanat
Kaipaan sävyeroja Natosta puhumiseen. Nyt kun kokkareilla on kaikki pelimerkit ulkopolitiikassa hallussaan, viestintä on tätä tyyliä. Kuin pikkupojat, jotka viimein pääsevät leikkimään sotaleikkejä ja uskaltavat sanoa Karhun nimen ääneen.
Haaviston viestintä olisi ollut hiukan toisenlaista. Ja juuri sellaista tässä tarvittaisiin. Venäjä varmaan tietää muutenkin, ilman uhittelua, ettei tänne kannata tulla. Mutta kaikenlainen ylimääräinen uhoaminen on tarpeetonta. Harjoitus on statement, sen ymmärtää vähäjärkinenkin.
Sota on ylipäätään asia, josta ei soisi turhaan uhottavan. Se ei ole lystiä. Yleensä sota-asiantuntijat ovat tässä asiallisia, Ilmari Käihkö esimerkkinä. Tummanpuhuva olemus kertoo, että sotiminen on äärimmäisen julmaa ja siihen liittyvä ylimääräinen intoilu tarpeetonta.
Suomessa on myös edelleen sitä ajattelua, jossa pohjalaiset joudutaan sitomaan kiinni puuhun. Se on syytä unohtaa. Kun oma armeijamme on tikissä ja Nato-yhteistyö pelaa, turvallisuutemme on maksimoitu. Kremlin sotahullujen yllyttäminen ja turha sanailu siihen suuntaan on täysin tarpeetonta.