On suomettuminen printtaantunut aika syvälle kansan päähän. Hyvänä esimerkinä käsitys puolueettomuudesta. Vastakkainen esimerkki on Karjalan suosio. Pieni ja kuoleva olutmerkki sai "markkinointitukea" Tehtaankadulta ja tämän ansiosta sillä on edelleen iso markkinaosuus. Toinen esimerkki tulee turvallisuuspolitiikasta. Kansa haluaa oman vahvan puolustuksen ja asevelvollisuudella on vankka tuki, mutta Nato on suuri perkele ja hyökkäysliitto. Pointti on, että suomettuminen ei ollut mustavalkoista, seassa on paljon harmaita sävyjä. Se on myös kestävää sorttia, koska vaikuttaa vahvasti vielä kolme vuosikymmentä NL:n kaatumisen jälkeen.
"Kommunisti on Neuvostoliiton ystävä kuoltuaankin", totesi aikoinaan enemmistön edustaja Arvo Aalto. Soveltaen näyttää siltä, että vasemmistolainen on Venäjän ystävä Neuvostoliiton kuoltua. Ja kun monet senioritason huippupoliitikkomme ovat saaneet suonensa täyteen liennytystä, niin vanha vaistot edelleenkin johtavat hyvin varovaiseen asenteeseen puolustuspolitiikassamme. Kun tunnettu totuudentorvi Lavrov tarjoaa hiukan vettä janoiselle tosiasioiden autiomaassa, niin kohta taas ponnahtaa pystyyn moni sen aikainen soturi kertaamaan ulkopoliittisia realiteettejamme. Jos vain joku kysyisi asiasta Väyryseltä...
Suomettuminen on siitä erikoista, että kyseessä on itsesensuurin muoto, jossa Suomi jo etukäteen arvioi Venäjän mahdollisia reaktioita ja sovittaa toimensa niiden mukaan. Puuttuu kyky arvioida tilannetta uudestaan, ottaen huomioon turvallisuusympäristömme muutokset. Sotilailta voisi käydä kysymässä, miten todennäköisenä he pitävät Suomen mahdollisuutta hoitaa puolustuksensa itse. Venäjällä on julmetun iso ja tehokas armeija, suunnilleen ainoa asia, mikä maassa toimii länsimaisin standardein, joten Suomi väistämättä tarvitsee sotilaallista apua Venäjän lisätessä painostustaan Itämeren alueella.
Voidaan ihmetellä, eikö kommunismin muuttuminen putinismiksi vaikuta vasemmistolaisten antamiin sympatiapisteisiin, mutta ilmeisesti ei. Ehkä vasemmistossa haaveillaan vielä kommunismin paluusta tai kyseessä onkin epäpoliittisempi halu suurempaan yhteyteen. Kaipa kansainvälinen voisi tarkoittaa myös Venäjän vaikutuspiiriin joutumista: kun ei näköpiirissä ole kuitenkaan vallankumousta ainakaan länsimaissa. Voisiko olla jopa niin, että tarvittaisiin Juha Siltalan apua selvittämään, mikä Venäjässä oikein vasureita kiehtoo. Useimmille muille suhde Neukkulaan oli pakotettu parisuhde, jossa oltiin vain järjen ja tahdonvoimalla.
Ero täytyy tietenkin tehdä Tuomiojan, akateemisen vasemmistososialistiin ja vanhan kaartin vasemmistoliittolaisten välillä. Tuomioja on rauhankyyhky, joka kavahtaa ajatusta sotilaallisen voiman käytöstä ja uskoo järjen ja valistuksen voittoon näissäkin kysymyksissä. Tuomiojan isä oli Edistyspuolueen länsisuuntautunut poliitikko, enkä usko Erkinkään tuntevan totalitarismiin kaipausta. Väyrynen taas on fantasioissaan edelleen Kekkonen. Sen 10 prosentin psykomaisema sen sijaan kaipaisi oikeaa analyysiä ja selitystä. Riittääkö vetoaminen tsarististen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin, josta sitten nämä ihmiset ovat säilyttäneet muistissaan sen, miten vallankumous paransi köyhien asemaa. Pääsy tuohon yhteyteen lienee sitten unelmien täyttymys.
Kaikkein oudointa on se, että Venäjällä melkein kaikki asiat ovat todella syvältä, joten on pakko aprikoida, että jokin syvempi tekijä ohjaa vasureita äiti Venäjän yhteyteen. Olisi kateus kirottuja porvareita kohtaan yksi? Toisaalta desantti Bäckmankin tulee varakkaista piireistä ja monet taistolaiset olivat aikoinaan kulttuurieliitin jäseniä. Vaikka Wahlroos onkin vaihtanut leiriä, onko joku koskaan kuullut hänen kritisoivan Venäjää, Suomea on kyllä kritisoitu senkin edestä. Viha Suomea kohtaan, olisiko siinä perimmäinen motiivi näille jälkijättöisille kommunisteille. Pelko on helpompi ymmärtää, se selittää myös porvarien itsesensuuria melko hyvin. Taistolaiset olivat aikoinaan ainoita, joiden ei tarvinnut sensuroida itseään, pahaa pelkään, että sellaisia ihmisiä on Suomessa edelleenkin, ainakin suhteessa Venäjään.
Vasemmistolaisuuteen, siis kansandemokraattien, liittyy myös valtiokeskeisyys ja jonkinlainen avuttomuus uudessa toimintaympäristössä, markkinoilla. Tähän Putinin tai keisarin tahto tietysti tuo helpotusta, koska valtio pitää huolen eikä itse tarvitse päättää mistään, eikä edes saa. Nitsevoo. Siinäkö se syy, miksi niin moni vieläkin kieltäytyy liittymästä länsimaiden joukkoon, siis joukkoon, josta ovat peräisin Magna Charta, parlamentarismi, vapaat markkinat ja muu tilpehööri. En tietenkään väitä, että olisi olemassa yksi selitys, mutta rakkaus rajantakaisiin tuntuu olevan kantava voima monelle edelleenkin.
Jopa koomista on se, että Venäjällä on nyt jo koeteltu kolmea eri totalitarismin muotoa ja kaikki tuntuvat vasureille kelpaavan, siis tsarismi, kommunismi ja putinismi. (On vaikea sanoa, mikä suuri ero Putinismilla ja tsarismilla oikeastaan on). Aina vaan ollaan sinne päin kallellaan, kuunnellaan Venäjää herkällä korvalla, mieluiten jätettäisiin armeijamme aseitta ja sijoitettaisiin soteen, aivan siitä riippumatta, millainen yhteiskuntajärjestelmä siellä on: Venäjä – meidän pyhä valtiomme! Venäjä – meidän rakas isänmaamme! Sun mahtava tahtos ja suuri kunnias on säilyvä aikojen taaksekin!
Jotakin meni vikaan jo 1800-luvulla näiden ihmisten esivanhempien tajunnassa. Juurtuuko sieltä saakka halu kunnioittaa suurempaa kokonaisuutta, näyttää Snellmannille keskisormea, sensuroida itseään, kuin koira heiluttaa häntäänsä ainakin kun tsaari Putin jotain sanoo, uskoa muutoksiin äiti Venäjässä sitten lopultakin. Jos Venäjä muuttuu, niin voimmehan mekin sitten taas olla osana suurempaa kokonaisuutta. Tiedoksi: Suomi on maailman parhaiden maiden joukossa säännöllisesti, kun taas Venäjä on kehitysmaiden tasoa. Mutta rakkaus Venäjään lienee sitten aatteellista ja henkistä tasoa pikemminkin.
Ihan vaan sivuhuomautuksena tämäkin uutinen:
Vladimir Putinin salattua jättiomaisuutta vaaditaan julki - "hänestä tulisi poliittinen ruumis" | Verkkouutiset
www.verkkouutiset.fi
Vaikuttaako tämä mitenkään vasurien tunteeseen Venäjää kohtaan - ei tietenkään, turha luulla.