Kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. NL:n mielistelijöitä yhdisti myös jonkin sortin USA-viha. Vaikka NL lakkasi olemasta, ei suhde USA:an ole muuttunut.
USA;n toimet olivat imperialistisia, kun taas Neuvostoliiton toimet olivat rauhantahtoisia. Yksi tuon ajan iskusanoista oli "rauhantahtoisuus", mikä tarkoitti sitä, että ideaalitilanteessa länsi olisi riisunut itsensä aseista ja kaikkialla vallitsisi Pax Sovjet Union. Rauhanpuolustajat oli kotikutoinen, orwellilainen lisä tuohon vainoharhaiseen ilmapiiriin. Jokaista pientäkin länsimyönteistä kommenttia seurasi fasistin leima.
Nouseminen ajan politiikan ja hengen yläpuolelle on kuitenkin käytännössä mahdotonta kenelle tahansa, jolla on poliittisia ambitioita. Kun joka puolelta ja puolueelta tuli samaa propagandaa Neuvostoliiton rauhantahtoisuudesta, olisi ollut suorastaan ihme, ellei se olisi vaikuttanut poliittisiin toimijoihin merkittävästi. Osa kansastakin sisäisti propagandan, osa taas suhtautui siihen varsin välinpitämättömästi. Totuus Neuvostoliitosta kyllä tiedettiin, mutta siitä ei puhuttu lehtien yleisönosastoilla.
Myös vasemmistossa oli kuitenkin ihmisiä, joille neuvostoystävyys oli vain puhetta vailla sydäntä. Tshekkoslovakian miehitys avasi varsinkin SKDL:n sosialisteille kuvan imperiumista, joka on edistystä vastaan: todellisena tavoitteena näillä oli demokraattinen sosialismi. Oikeistosta jotkut kaiketi menivät mukaan neukkupropagandaan ja tekivät enemmän kuin mitä oli tarpeen, mutta suurin osa teeskenteli neuvostoystävyyttä, niin kuin oli viisastakin.
Kaikki olivat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että Kekkonen on välttämätön tae Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuudelle, lukuunottamatta vennamolaisia ja perustuslaillisia, joista Vennamo lähinnä vihasi Kekkosta, ei niinkään YYA-Suomea. Meillä oli virallinen liturgia, jota seurattiin ja jota valvoi Kekkonen. Lahjakkaana miehenä hän osasi kirjoittaa ja kirjoitti toisinaan myllykirjeitä, jos joku oli hänen mielestään sanonut jotakin ulkopoliittisesti sopimatonta. YLE ei yllättävää kyllä harrastanut lainkaan MOT-tyyppisiä dokumentteja neuvostohelvetistä. Jos olisi, ensin olisi lähtenyt pääjohtaja, sitten jutun tehnyt toimittaja. Karpokaan ei haukkunut Neuvostoliittoa.
Myös sota oli kielletty puheenaihe, ellei sitä käsitelty neuvostonäkökulman huomioonottaen. Näin myös nakerrettiin kansallista itsetuntoa: talvisotakin oli Suomen syytä kun ei ymmärtänyt ottaa huomioon Neuvostoliiton oikeutettuja turvallisuusvaateita. Oli oikeastaan absurdia, että niinkin rauhantahtoinen maa kuin Neuvostoliitto, joutui sotaan Suomea vastaan. Tällaisia kysymyksia varten tehtiin oikein tv-elokuvia, kuten "Sodan ja rauhan miehet", joissa kuvattiin ponnisteluja talvisodan välttämiseksi.
Jos siis haluaa kuvan tuosta aikakaudesta, kannattaa myös katsella vanhoja elokuvia, joissa ajan henki aika piinallisestikin tulee esille. Mietitään vaikka viimeistä komisario Palmua, Vodkaa, komisario Palmu. Vaikka kyseessä on harmiton viihde-elokuva, viesti tulee siinäkin harvinaisen selväksi. Älä keikuta venettä, pysy linjassa, meitä uhkaavat CIA:n palkkaamat agentit ja me teemme yhteistyötä neukkujen kanssa näiden agenttien paljastamiseksi.