Olen aiemmin ollut Sauli Niinistön vankkumaton tukija. Nyt olen kuitenkin erittäin pettynyt. Niinistö, on aika herätä!
Sen paviaanin (Anteeksi, paviaanit!) kätyri uhkailee Suomea näin: "Jos Suomi liittyy Natoon, sillä on vakavia sotilaspoliittisia seurauksia."
Niinistö ja Marin vain toistelevat, ettei Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa. Jumalauta! Pitääkö ryssien valloittaa Suomi ennen kuin uhka on välitön? Lisäksi tuollainen uhkailu ylittää kaiken kohtuullisuuden. Se narsistinen pikkumulkku haluaa viedä Suomen itsenäisyyden tai ainakin saattaa Suomen samantapaiseen tilaan kuin 1970-luvulla.
Niinistö, etkö näe tätä? Miten voit sanoa, ettei kyse ole uhkailusta? Kuiskailun aika on ohi. Putler nauraa itsekseen, jos yrität. Psykopaatille paras vastapuoli on idealisti.
Jos minusta vielä sodassa jotakin hyötyä on, olen valmis lähtemään. Pää kestää, kunto ehkä ei, mutta jotakin sopivaa varmaan löytyisi. Haluaisin kuitenkin, että myös päättäjät kantavat osaltaan vastuunsa.
Näin pieniä valtioita - ja isompiakin - hävitetään kartalta. Annetaan hullulle diktaattorille periksi. "Naurakaa hulluille pedoille ajoissa", kirjoittaa Veikko Huovinen "Veitikka"-kirjan esipuheessa. Tuolle lierolle pitää näyttää voimaa ja nauraa paskaisesti: "Luuletko oikeasti, että voit? Idiootit! Hah Hah haa!"
Puoluepoliittinen tilanne Natoon hakemiseksi on nyt huonompi kuin Sipilän kaudella. Presidentti on sama, mutta ongelmana on se, että vasemmiston kannatus on nyt suurempi 56 (46) edustajaa ja porvareilta puuttuu vahvoja johtajia. Vaikka Sipilä onkin kepulainen, hän olisi varmaan ymmärtänyt tilanteen tyyppinä, joka kuitenkin tulee politiikan ulkopuolelta eikä ole kovin sitoutunut Väyrysen perintöön. Toisaalta Soini olisi ainakin ennen puoluehajaannusta paimentanut persunsa Naton taakse. Äijähallitus olisi ymmärtänyt tilanteen vakavuuden.
Voisi tilanne olla huonompikin. Sauli on kuitenkin kokkari ja varsin ryvettymätön, koska ei ollut mukana YYA-politiikassa, vaan silloin kunnallispolitiikassa. Hänellä ei ole sitä raskasta suomettumisen ideologiaa niin vahvasti mielessään kuin sen ajan kansanedustajilla.
Jos demarit olisi oppositiossa, tilanne olisi kuitenkin parempi. Melkein tekisi mieleni sanoa, että Venäjä valitsi oikean hetken painostukseensa. Oppositiossa vasemmisto voitaisiin sivuttaa natopäätöksistä, nyt ei voida, koska hallitus kuitenkin toimeenpanee asioita ja vaikuttaa keskeisesti edustajien natokantoihin. Marinin kommentti siitä, että hänen kaudellaan ei haeta Natoon, oli jättimäinen virhe pääministeriltä, vaikka ns. asiantuntijat toista väittävätkin.
Paljon siis riippuu nyt Marinista? Millainen hän on? Nuoruus ja kokemattomuus ei tässä tilanteessa välttämättä ole haitta, sillä hänellä ei voi olla mitään henkilökohtaista sidettä edes 80-luvun politiikkaan. Hän on millenniaani, joka on vaikuttanut politiikassa vasta 00-luvulla. Suomi on muuttunut melkoisesti EU-jäseneksi päästyään. Marinin käsitys perinteisestä ulkopolitiikasta perustuu toisen käden tietoihin ja kokemuksiin.
Jos Marinin syy liittyä demareihin oli vaikkapa hyvinvointivaltion puolustaminen ja oikeudenmukaisuuskysymykset, tilanne on huomattavasti parempi kuin jos se liittyy siihen kokonaispakettiin, kaanoniin, joka on demareiden taakkana ollut viimeiset sata vuotta. Demarit eivät ole kyenneet näkemään ero idän ja lännen välillä, eivät ole kyenneet ns. tannerilaisten palattua ruotuun irtautumaan YYA-politiikasta. Demarit ovat "rauhanpuolustajia", mutta tämän puolustamisen sisältö on meille kaikille tuttua.
Demarit vasurien lailla ovat aina olleet hyvin kriittisiä USA:n ja lännen toimille, mutta soraääniä on tullut hyvin vähän Neuvostoliiton tai Venäjän suuntaan. Trumpilaisittain, demareilla on epäreilu asenne länsimaihin. Venäjän toimet ymmärretään jossain mielessä ja niitä kaunistellaan, mutta USA:ta ja Natoa vastaan hyökätään järein asein. Tässä en tietenkään väitä, etteikö USA:ta tulisi kritisoida eri asioista.
Jos nyt Marin on kybällä sisäistänyt tämän demarikaanonin ja on haloslainen, kuten pelkään, silloin Suomen natottaminen on todella vaikeaa. Marin ei kykenisi rividemarien tyyliin näkemään sitä ihmeellistä asiaa, että Norja ja Tanska, molemmat varsin demarivetoisia maita, ovat molemmat Naton jäseniä. Mitä kummaa, Natossa on ihan pohjoismaisen demokratian maita jäseninä!?
Marinin toiminta kunnallispoliittisena vaikuttajana toki vähän pehmentää kuviota, hän on näissä kuvioissa oppinut pragmaatikoksi. Pääministerinä toimiminen voi myös muuttaa ihmistä, kun näkee maailman vähän realistisemmin ja saa tietää asioita, joita ei rivipoliitikko tiedä.
Joka tapauksessa, Marin on suurin tulppa natohakemuksen tiellä. Häntä ei varmaan ole helppoa neuvoa, koska on hyvin itsetietoinen henkilö, tarkka omasta asemastaan. Saulin antama isällinen neuvo saisi aikaan sukupolvikapinan. Hakemuksen kohtalo voi riippua siitä, kuinka syvällinen haloslainen demarikaanon Marinin mielessä on.
Toisaalta, myös Putin on setämies, joten tähän voisi tarttua tietynlaisena oljenkortena. Halosta kiinnosti aikoinaan Putinin kravatti, mutta en usko Putinin vetoavan Mariniin samoin. Haluaako Marin antaa setämiehille kunnon opetuksen, haluaako hän toimia konkreettisesti rauhan ja vakauden puolesta tilanteessa, jossa demarikaanon ei toimi, on keskeinen kysymys tässä tilanteessa.
Poliitikkona ja puolueensa johtajana kannattaisi kuitenkin miettiä myös galluppeja. Ensi vaaleissa voi tulla kylmää kyytiä (jos vapaita vaaleja silloin on), jos Marin jatkaa nykyisellä rauhanlinjallaan. Rauhanpuolustaminen tapahtuu sanoin, mutta rauhoittamiseen vaaditaan järeämpiä keinoja, sen pitäisi de-Marininkin ymmärtää.