Sopimukseen voisi liittyä, ettei Suomi ja Ruotsi nyt liity Natoon. Toisaalta se sopimus on pöytälaatikossa valmiina ja se otetaan heti käyttöön, mikäli Venäjä alkaisi uhata Suomea sotilaallisesti. Naton kanssa yhteistyö kuitenkin syvenisi jatkossa. Putin voisi sanoa voitokseen, ettei Naton joukot tule Suomeen, vaikka siellä tiedettäisiin samaan aikaan, että sopimus vain odottaa allekirjoitusta, minkä jälkeen Suomi olisi Naton jäsen.
1. Mitään sellaista sopimusta, jossa sovitaan Suomen ja Ruotsin liittymättömyydestä NATO:n jäseniksi, ei voida tehdä.
2. Venäjä uhkaa Suomea sotilaallisesti koko ajan. Uhkailu on jatkunut vuosikymmeniä.
3. Venäjä ottaisi Suomesta jopa 100 % varmasti palan tai paloja silloin kun jäsenyyttä ei ole.
4. Venäjä ei enää Putlerin kaudella päästä Suomea NATO:n jäseneksi, jos Venäjä voi jäsenyyden estää.
5. Venäjä allekirjoittaa mielellään paperin, minkä tahansa, jossa liittymistä pidätellään.
6. Sinä aikana Venäjä sinetöi Suomen kohtalon omalla tavallaan.
Ainoa järkevä vaihtoehto on saada NATO-jäsenyys voimaan 2022 aikana. Se on tappio Venäjälle, mutta elintärkeä voitto Suomelle. Jo nyt Putlerin esikunta kertoo sotilaallisista toimista, jos Suomi liittyy NATO:n jäseneksi. Mitä nopeammin liitytään, sitä parempi ja turvallisempi. Liittyminen tulee hoitaa taiten!
(Siirsin lainatun osan Venäjä hyökkää ketjusta, kun tämä on parempi ketju vastaukselle).